Seksuaalisen ahdistelun uhrit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja VÄPÄ
  • Aloitettu Aloitettu
Yhdessä naisvaltaisessa hommassa, tästä on nyt aikaa, mutta. Olin nuorin kundi siellä, no ensin alkoi olla peliä yhden naisen kanssa, sänkyynkin lopulta päädyttiin, mutta sanoin että vaatteet pysyy nyt kyllä päällä, koska olin suhteessa ja alkoholilla oli osuutta asiaan.
Sitten tuli toinen suttura jonka kanssa kähmittiin jopa muiden nähden:facepalm: Lopulta sänkyyn ja silleen... Sitten tämän hyvä kaveri tuli samaan paikkaan hommiin, ja yritti ängetä väliin. Edellä mainittu piti huolen että etäisyys säilyi ja säilyikin.
Pahin oli että yksien illanistujaisten jälkeen aamulla heräsin pomon sängystä alasti, ilman mitään muistikuvia että mitä on tapahtunut, enkä sitä jälkikäteen kyselellytkään. Tuskin mitään siinä kunnossa mutta silti. Tämän pomonkin kanssa oli jotain peliä, käytiin baareissa ja sellaista pientä..

En kyllä ollut ainoa siinä paikassa, puolin ja toisin, osasi ne muutkin vanhemmat työkaverit sekoitella pakkaa huolella keskenään. Kaikkeen hemmettiin sitä joutuukin.
Nykyään jos tuollaiseen tilanteeseen tai paikkaan jos joutuisi, niin ihmettelisin.

Olihan se kiva olla huomattu ja haluttu, mutta kyllä tuosta monet morkkikset sai.
 
Vähän erikoista rinnastaa ilmeitä raiskaukseen. :sidea:

Tuli mieleen yksi uutinen, jossa joku mies tuli joka päivä jollekin huoltoasemalle ja tuijotti koko päivän samaa naistyöntekijää. Kyllä tuollainen nyt tuntuisi varmaan ihan kenestä tahansa ahdistavalta, mutta kun Suomessa oltiin niin ilmeisesti ei ollut laillista antaa miehelle edes porttikieltoa.
 
Kannattaa miettiä sen oman kuplan ulkopuolelta ja vähän suvaitsevaisemmin. Ei sen tarvitse olla mitään päivänvalossa kovaan ääneen kadulla huutelua vastaan tulevalle. Voi olla että ollaan jossain yöklubilla vetämässä viinaa VIP-tiloissa ja joku niukkoihin vaatteisiin sonnustautunut nainen kävelee tarkoituksella vierelle ja hinkkaa persettään sinuun jolloin ollaankin täysin erilaisessa sosiaalisessa tilanteessa ja se perseen kommentointi tuntemattomalle onkin ihan asiallista.

Ja järjenkäyttö on sallittua keskusteluissa. Lienee selvää että tässä nyt puhutaan vähän eri tilanteista kuin yökerhon VIP-tilasta. Joten aika paska yritys harhauttaa tätä keskustelua.
 
Ja järjenkäyttö on sallittua keskusteluissa. Lienee selvää että tässä nyt puhutaan vähän eri tilanteista kuin yökerhon VIP-tilasta. Joten aika paska yritys harhauttaa tätä keskustelua.

Puhe oli kylläkin ainoastaan perseen kommentoinnista. Tilanteen viitteistä ei ollut yhtään mitään puhetta. Osoitin vain että määritelmäsi ei toimi.

Jos puhutaan seksuaalisesta ahdistelusta niin tilanteen viitteet ovat erittäin oleellisia koska päivänvalossa kadulla vs. Yöklubilla tanssilattialla + lukematon määrä skenaarioita tästä väliltä ovat hyvin erilaisia tapauksia.

Jos haluat määritelmästäsi jotenkin toimivan niin korjaa se vaikka siten että "kadulla ja vastaavissa julkisissa paikoissa tuntemattomien naisten perseen kommentointi ei ole ok" ja sittenkin siihen tarvitsisi lisätä liuta poikkeustapauksia kuten vaikka ääriesimerkki että naisella on paita jossa lukee "kehu mun persettä" tai joku näkyvillä oleva "wanna ride?" alaselkätatuointi ja vastaavat skenaariot. Yökerhot ja jotkut yksityiset tilaisuudet onkin sitten jo täysin eri asia.
 
Viimeksi muokattu:
Jännä tämä vaatimus, mikä tulee mediaa lukemalla mieleen, miten jokaisen ukon ja teinin pitäisi olla pelisilmä täydellisesti kohdistettuna kuhunkin sosiaaliseen tilanteeseen, vastapuolen syvimpiin toiveisiin ja osata lukea ajatuksista milloin vastapuolen ajattelu ei sovikkaan muuhun sosiaaliseen miljööseen milloin mistäkin lapsuuden traumasta johtuen.

Missä näiden sitten sitä täydellistä tekniikkaa pitäisi treenata jos virheitä ei saa suomessa tehdä ilman pelkoa some-teloitukseta? Thaimaa ei kyllä auta pätkääkään pelisilmän puutteeseen edes it-insinööriä tai kapiaista.
 
Onneksi on nykyään niin saatanan ruma ettei tarvitse moisesta murehtia,toista se oli parikymppisenä jullina.Kerrankin baarissa juoksi semmoinen 60 ja kuoleman väliltä oleva mummo perässä tunnin ja ehdotteli kaikenlaista,kunnes totesin että "voisiko arvon rouva nyt suksia vittuun".
Toinen tapaus oli kun istuin yksin pöydässä juomassa kaljaa aivan omissa maailmoissani ja tyytyväisenä,niin eikö joku naikkonen änkeä syliin ja ala lääppimään,mitäpä siinä muuta teet kun näytät erotuomarin aikalisä käsimerkkiä ja kysyt että mitäs tämä nyt on?.
Siihenpä kyseinen naikkonen tuumasi että hänellä on tylsää kun mies joka on kyseisen paikan dj on töissä,poistuin vähin äänin paikalta.
 
Kokemusta sekä naisten että miesten ahdistelluksi joutumisesta ja jopa seksuaalista hyväksikäyttöä ollut humalatilaa hyödyntäen. Tai ei siinä kovin ylpeä voi olla, kun esim. herää hytistä housut kintuissa ja vain hataria muistikuvia siitä liian innokkaasta naisihmisestä, joka on luullut, että puolitiedoton impotentti voisi jotenkin tyydyttää naisen tarpeet. Näitä on parikin tapausta, jossa olen varma, että en millään tavoin ole ilmaissut halukkuuttani.

Pari kertaa on mies tullut puristamaan perseestä kommentoiden jotain likaista, kerran on jopa tarjottu rahaa. Naiset ovat puristelleet (kerran oli useampi nainen samasta porukasta) ja välillä tullut aika ilkeämielistäkin / väheksyvää kommenttia, kun on ns. antanut pakit.

Huumorillahan nuo on tullut pääosin ohitettua, mutta menee kuitenkin hyvän maun rajojen ulkopuolelle. Ihmiset ovat eläimiä ja välillä primitiivisemmätkin reaktiot tulevat pintaan - niin miehiltä kuin naisiltakin.
 
Oletko koskaan joutunut seksuaalisen ahdistelun uhriksi? #MeToo kampanjan kunniaksi jaan pari omaa kokemusta.

Aikanaan olin töissä rakennusprojektin parissa eräässä vanhainkodissa. Noin nelikymppisten naimisissa olevien hoitsujen kielenkäyttö oli jotain karmivaa. Pojiteltiin jatkuvasti, ehdoteltiin pikaisia kellarissa ja jatkuvasti jotain kaksimielistä vitsiä. Mitään nerokkaampaa noilta ei irronnut.

Nuorin parikymppinen hoitaja ehdotteli jos törmäiltäisiin viikonloppuna. Sanoin ettei todellakaan kiinnosta. Ei uskonut, vaan oli jo tunkenut numeronsa työhousujeni taskuun ollessani itse ruokiksella. Aikansa tuota jaksoi, mutta lopulta päätettiin yhdessä valittaa työnjohdolle. Esimiehet nauroivat aluksi katketakseen, mutta ottivat homman kyllä vakavasti ja touhu loppui.

Toinen tapaus sattui baarissa. Noin kolmikymppinen uranainen ja tämän seurassa ollut ”turbohomo” alkoivat lääppiä yhdessä allekirjoittaneen hanuria! Luulin aluksi asialla olleen vain tämän sateenkaaripuolen edustajan, ja totesin tälle että suksii joko vittuun tai ensiapuun. Saa valita. Vaihdoin tässä välissä toiselle puolelle baaria. Tämän jälkeen tämä kolmikymppinen munahaukka luuli saaneensa tilaisuuden. Tuli istumaan suoraan syliin! Kippasin ämmän lattialle ja sanoin, että ei kannata yrittää.

Tällaisia kokemuksia. Ongelmana ahdistelu koskettaa molempia sukupuolia. Tottakai ymmärrän, että ahdistelija pelottaa astetta enemmän, jos kyseessä on fyysisesti vahvempi henkilö. Yhdessäkään ahdistelutilanteessa ei ole pelottanut, lähinnä vituttanut ja ollut ihmeissään. Ei olisi kiva olla nainen.

Nytpä tiedät miltä naisista tuntuu kun ei-toivotut eli rumat ja vanhat tekevät ehdotuksiaan, mutta seksuaalisesta ahdistelusta valittaminen on turhaa jos ahdistelijat eivät voi käyttää fyysista tai muunlaistakaan valtaa. Työpaikkakiusaaminen on eri asia.

Viime talvena autoni sammui perjantai iltana juuri ikävästi baarien eteen eikä enää käynnistynyt. Ajattelin siinä, ettei voisi pahempaa paikkaa olla ja istuin autossa toivoen ettei siihen tule kukaan örveltämään ja odottelin hinausautoa. No, hinausauto tuli ja samalla kun hinausmies nosteli autoa niin siihen tuli pari 50-60 vuotiasta naista ja toinen niistä alkoi sitten vihjailemaan ja iskemään minua. Ajattelin, että ei vittu. Siinä se sitten halusi vielä halata minua niin ajattelin, että menkööt kunhan pääsen noista vain eroon. Hinausmies naureskeli vieressä rööki huulessa.

Kyllä tuo tosiaan toisinkinpäin menee mutta se on kyllä totta ettei tuommoista tilannetta oikein uhkaavaksi voi kokea. Ihan ymmärrettävää naisilta pelätä kun ovat vain ihan uskomattoman heikkoja. Jokin hyväkuntoinen nainen on vähintään tuplasti heikompi kuin ihan täysi sohvaperuna mies (joitain todella harvoja poikkeuksia lukuunottamatta). Mutta tosiaan kiinnostaa ihan vitusti alkaa halailemaan jotain itseään 25-30v vanhempia naisia. Eri asia jos siihen olisi tullut jokin tiukkapilluinen 20-vuotias tyttönen niin olisin saattanut kiinnostuakkin.

Jos tuo olisi alkanut kourimaan minua niin olisin varmaan reflexinomaisesti tönäissyt sen pois ja istuisin varmaan tälläkin hetkellä linnassa jostain raiskauksen yrityksestä ja pahoinpitelystä :beye:

Offtopic: Naisen täytyy näyttää fyysisesti heikolta, koska muuten miehet eivät kiinnostu. Naisen mahdollisuus valita jälkeläisilleen omasta mielestään parhaat geenit on riippuvainen siitä kuinka hyvin miehet kontrolloivat
impulssejaan ja kuinka yhteiskunta kontrolloi heitä, eli lähinnä sosiaalisista syistä. Tietysti naisen lisääntymismenestys voi olla taivasta hipova vaikka ei voisikaan tehdä kyseistä valintaa, ja sitä juuri fyysinen heikkous avittaa.
Fyysisesti heikolla naisella on korkea estrogeenitaso joten hän on parempi valinta äidiksi kuin aggressiivinen ja lihaksikas nainen, ja bonuksena ei ole kykenevä vastustamaan miehen tahtoa. Sinänsä sukupuolien dimorfismin varsinainen syy on tietenkin sosiaalisen elämisen tuoma tehtävien erilaistuminen, ja sen suosimat piirteet naisissa ja miehissä, mutta kunhan pohdin sen vaikutuksia tiettyjen ominaisuuksien periytymiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei nyt ihan reilua ole että naisilla on täysi oikeus kävellä push upit päällä ja jogapantsit jalassa tai missä asusteissa tahansa ja muilla ei tätä ole yhtään oikeus kritisoida. Asian puolesta järjestetään lutkamarsseja jne. Mutta sitten varataan täysi oikeus loukkaantua verisesti ja syyttää ahdistelusta ja häirinnästä jos mies vähän katsoo tai herrajumala heittää kommentin.
 
Viimeksi muokattu:
Nytpä tiedät miltä naisista tuntuu kun ei-toivotut eli rumat ja vanhat tekevät ehdotuksiaan, mutta seksuaalisesta ahdistelusta valittaminen on turhaa jos ahdistelijat eivät voi käyttää fyysista tai muunlaistakaan valtaa. Työpaikkakiusaaminen on eri asia.

Ei näistä ahdistelijoista yksikään ollut ruma. Ehkä hyvän ulkonäön voimin luulivat, että voivat tehdä mitä haluavat. Voin luvata, että vaikka ahdistelija olisi kuinka kaunis, ei tuosta tykkää. Mieti kuinka mukavalta kuulostaa joku heitto ”Pitkä jalka, pitkä letku!” ja tämän jälkeen röhönaurua päälle. Voin luvata ettei ainakaan halut herää, vaan pikemminkin vastareaktio.

Flirtti on aivan eri asia ja puolestani tervetullutta ja tyylikästä. Joku nainen hymyilee vihjaavasti tai muuten vain osaa homman tyylillä. Tämä menee nimenomaan sille positiiviselle puolelle. Ei kukaan nainen ole niin tyhmä, että luulee iskevänsä miehen jollain alapäävitsillä. Tunneälyllisesti naiset ovat keskimäärin miehiä edellä. Roisit puheet ja roisi käytös väärässä paikassa, on naisilta samanlaista sosiaalihierarkkista perseilyä kuin miehiltäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei nyt ihan reilua ole että naisilla on täysi oikeus kävellä push upit päällä ja jogapantsit jalassa tai missä asusteissa tahansa ja muilla ei tätä ole yhtään oikeus kritisoida. Asian puolesta järjestetään lutkamarsseja jne. Mutta sitten varataan täysi oikeus loukkaantua verisesti ja syyttää ahdistelusta ja häirinnästä jos mies vähän katsoo tai herrajumala heittää kommentin.

Minua naurattaa se mille mutkalle ne menevät puolustellessaan jonkun jätesäkin käyttöä asusteena ja toisaalta että nainen saisi kulkea vaikka bikineissä, missä vain. Etenkin kun jätesäkkiä vaativat eivät todellakaan hyväksy bikinejä.

Miesten sitten vaan on myös käytettävä kaikista hienostelijoiden vastalauseista huolimatta shortseja ilman paitaa ja sukkia sandaaleissa. Vieläpä valkoisia tennissukkia.
 
Ei nyt ihan reilua ole että naisilla on täysi oikeus kävellä push upit päällä ja jogapantsit jalassa tai missä asusteissa tahansa ja muilla ei tätä ole yhtään oikeus kritisoida. Asian puolesta järjestetään lutkamarsseja jne. Mutta sitten varataan täysi oikeus loukkaantua verisesti ja syyttää ahdistelusta ja häirinnästä jos mies vähän katsoo tai herrajumala heittää kommentin.
Naisethan pukeutuvat täysin vain itseään varten, samoinhan se pynttäytyminen (siis meikkaus yms) on täysin itseä eikä muita varten. Tai näin ainakin eräiden fem.... naisten olen kuullut sanovan.
 
Naisethan pukeutuvat täysin vain itseään varten, samoinhan se pynttäytyminen (siis meikkaus yms) on täysin itseä eikä muita varten. Tai näin ainakin eräiden fem.... naisten olen kuullut sanovan.
Ai kuten itä-helsingin sormusaaveetkin :vihellys:
 
Ei olisi kiva olla nainen.
Aika hämmentävä lopputulos näin tarinan päätteeksi.

Olisi aika vitun kiva olla nainen. Ei mitään sukupuoliriippuvaisia velvollisuuksia, heppoisemmat tuomiot oikeudessa, ympärillä hyörii aina kantoapua ja valkoritareita, joita pompotella ja jos kiristys, uhkailu ja lahjonta ei toimi, niin esimerkiksi tekaisemalla raiskaus- ja häirintäsyytteitä ei voi hävitä, vaikka oikeudessa ei menisi läpikään.
 
Ja näin ollen siis haluaisit oikeasti olla nainen ja jos olisit niin toimisit noin? :confused:
 
Joo et voi tietää täysin varmaksi. Ihmiset eivät ole kaikkitietäviä missään asiassa ja tämä ei ole mikään poikkeus. Mutta silti sosiaaliset kanssakäymiset onnistuu koska pelataan suht suurilla todennäköisyyksillä.
Eli jos nyt välttämättä haluat niin korjaan lauseeni seuraavanlaiseksi:
"Eli se on hyväksyttävä heitto vain jos tuntee kohteen ja tietää mitä suurimmalla todennäköisyydellä että heitto on ok hänelle."
Ja tästä lähtien kun käytän sanaa "tietää" niin sillä tarkoitetaan juurikin tuota että "tietää mitä suurimmalla todennäköisyydellä".

Ja joo, jotku naiset varmasti haluavat että sitä persettä kehutaan. Ja jos tiedät että se nainen on tuollainen niin siitä vaan kehumaan. Mutta jos et tiedä niin sitten normaalit, järkevät, aikuiset ihmiset eivät ala kehumaan sitä persettä.

Baarissa tuollaiset heitot ovat hyväksyttäviä.;)

Tosin ei ehkä kannata toistaa kovin montaa kertaa jos kohde ei oikein tykkää.:hungry:
 
Yhdessä naisvaltaisessa hommassa, tästä on nyt aikaa, mutta. Olin nuorin kundi siellä, no ensin alkoi olla peliä yhden naisen kanssa, sänkyynkin lopulta päädyttiin, mutta sanoin että vaatteet pysyy nyt kyllä päällä, koska olin suhteessa ja alkoholilla oli osuutta asiaan.
Sitten tuli toinen suttura jonka kanssa kähmittiin jopa muiden nähden:facepalm: Lopulta sänkyyn ja silleen... Sitten tämän hyvä kaveri tuli samaan paikkaan hommiin, ja yritti ängetä väliin. Edellä mainittu piti huolen että etäisyys säilyi ja säilyikin.
Pahin oli että yksien illanistujaisten jälkeen aamulla heräsin pomon sängystä alasti, ilman mitään muistikuvia että mitä on tapahtunut, enkä sitä jälkikäteen kyselellytkään. Tuskin mitään siinä kunnossa mutta silti. Tämän pomonkin kanssa oli jotain peliä, käytiin baareissa ja sellaista pientä..

En kyllä ollut ainoa siinä paikassa, puolin ja toisin, osasi ne muutkin vanhemmat työkaverit sekoitella pakkaa huolella keskenään. Kaikkeen hemmettiin sitä joutuukin.
Nykyään jos tuollaiseen tilanteeseen tai paikkaan jos joutuisi, niin ihmettelisin.

Olihan se kiva olla huomattu ja haluttu, mutta kyllä tuosta monet morkkikset sai.

Oletan, että olet mies. Mitä sukupuolta pomo oli.:confused:
 
Oletan, että olet mies. Mitä sukupuolta pomo oli.:confused:

Oikein oletettu, olen mies, ja pomo vähän vanhempi nainen... Kyllä noista touhuista ylempi johtokin jotain mainitsi joskus. Mutta jäi vain maininnaksi. Enkä ollut siis ainoa tuossa sopassa.

Yksi pikkujuttu vielä unohtui, yks muija lakkaili kynsiään siellä. Oli kesä ja lämmin joten vaatetus oli aika vapaamuotoinen kun mitään työasuja ei ollut. Tupakkapaikalla sitten tämä tuli kysymään josko voisin vähän napittaa sen paitaa, kun ne kynnet oli just lakattu. No miksi ne napit piti avata niin että tissit näkyy. Mä siinä pistin parit napit kiinni ja muut katteli vähän huuli pyöreänä että taas sitä mennään.

Ja kaikenlaista naisten juttuja joutui kuuntelemaan, mitä nyt en ihan välttämättä olisi halunnut tietää.
 
Eihän tossa mitään seksuaaliviritteistä ollut, normi käytöstä ja lämmin kesäpäivä. Jos napit olis olleet kiinni ja olisit päässyt aukomaan niitä muiden silmien edessä niin siinä olisi ollut ihmettelemistä.:eek:
 
Voihan sen noinkin ajatella, eipä tullut mieleenkään:rofl: Tissit oli isot ja fyysistä kontaktia ei voinut välttää mitenkään:btooth:
 
Ja näin ollen siis haluaisit oikeasti olla nainen ja jos olisit niin toimisit noin? :confused:
Näin ollen: jos olisin nainen länsimaisessa modernissa demokratiassa kuten Suomessa, niin minulla ei olisi otsaa rutista kohtelustani. Eikä minun tarvitsisi toimia noin, vaan maailma ympärilläni toimii noin. No, raiskaus- ja ahdistelusyytteitä lukuunottamatta. Niitä varten pitäisi nostaa omaakin sormea.
 
Aivan mainiota, jos todelliset paskiaiset saadaan valokeilaan ja kaikkien nähtäville, mutta kyllä tämä(kin) häästägi on enimmäkseen ollut taas huomionkipeiden tyrkkyjen jeesustelun väline. EVVK.
 
26086c95-021e-9896-38c6-c5f129f6db30
 
Ihan hyvä, että asiasta puhutaan, mutta aika hankala nähdä näitä 30v sitten tapahtuneita enää kovin järkevinä ulostuloina. Varsinkin, jos se kohdistetaan henkilöön. Millään ei pystytä todistamaan asian todenmukaisuutta, mutta syytetylle näyttää olevan mahdoton tehtävä puolustautua ja kärsimystä tulee, vaikka et olisi mitään väärää tehnyt.
 
Vai on Kevin hinttari.
Ilmankos se niin kivuttoman näköisesti homoili house of cardsissa.
Muuten en niin piittaisi, mutta jos on myös alaikäisiä ahdistellut, niin se onkin jo toinen juttu.
 
Itse koen niin, että seksuaalinen ahdistelu on kokenut vähän samanlaisen inflaation kuin rasismi ja tälläinen öyhötys mikä nyt on päällä luo ilmapiirin jossa ihmiset "kyllästyvät" koko asiasta jauhamiseen ja sinänsä vakava aihe on kärsijänä.
Nyt kaikki huonosta käyttäytymisestä lähtien on seksuaalista ahdistelua ja kaikki haluavat päästä kertomaan siitä kuinka seminaarissa joku mies katseli sääriä ja kehui sitä kuinka hame näyttää niin hyvältä soljakassa vartalossa.
Myös se, että puhutaan ihan yleisesti miesten ongelmasta (mm cnn ja bbc paneeleissa naiset ja monet epämiehetkin kutsuvat tätä ongelmaksi joka koskee koko miessukupuolta).
Samat ihmiset jotka muistavat joka kerta kun muslimi tekee jotain mainita 1.3 miljardia muslimia ja painottavat yleistämisen rasismia ovat valmiit samantien nimeämään nyt tulleiden tapausten perusteella seksuaalisen ahdistelun koko miessukupuolta
koskevaksi ongelmaksi, eikä kukaan ole ainakaan niissä paneeleissa mitä olen katsonut esittänyt minkäänlaista vastalausetta.
Nythän homma menee niin, että jos olet treffeillä (ja jonkun on jonkinlainen aloite tehtävä ja katsottava tuleeko vastakaikua vai ei) ja vaikka koitat hipaista treffikumppanisi kättä nähdäksesi vastareaktion, tulee siitä seksuaalista ahdistelua mikäli vastapuoli ei tunne vetoa sinua kohtaan ja haluaa nostaa asiasta haloon, vaikka tarkoituksesi oli vain yrittää ottaa selvää siitä missä mennään.
Toivottavasti asiasta keskustelu alkuöyhötyksen jälkeen muuttuu järkeväksi, nyt ollaan vielä siinä alkuhypessä ja se ei omasta mielestäni ole vielä sellaista keskustelua joka on hedelmällistä ja auttaisi korjaamaan asiaa.
Itse kun olin timminä ja komeana parikymppisenä alfana sairaalassa kesäduunissa niin aika usein tuli keski-ikäisiltä hoitajilta läimäytyksiä persposkille. En kokenut seksuaaliseksi ahdisteluksi. Ymmärrän että joku toinen tai naispuolinen olisi voinut kokea.
 
^Kaikki ulostulot mitä aiheesta oon nähnyt on kyl ollut just näitä, että on kourittu, ehotettu yhtäkkiä panemista, runkkaamista tms. jossain julkisessa tilassa puolituntemattoman tms. toimesta. Ei oo näkynyt noita "hipaisu on raiskaus" viestejä oikeastaan ollenkaan, muuta ku sit näissä "kalteva pinta, ei parane puhua asiasta ollenkaa" viesteissä.

Ihan hyvä, että asiasta puhutaan, mutta aika hankala nähdä näitä 30v sitten tapahtuneita enää kovin järkevinä ulostuloina. Varsinkin, jos se kohdistetaan henkilöön. Millään ei pystytä todistamaan asian todenmukaisuutta, mutta syytetylle näyttää olevan mahdoton tehtävä puolustautua ja kärsimystä tulee, vaikka et olisi mitään väärää tehnyt.
Kieltämättä näissä on vähän se syyttömän tuomitsemisen vaara, mutta tähän mennessä kovasti on näyttänyt siltä, että kohteena olevat henkilöt eivät ihan mahottomasti oo näitä olleet kieltämässä ja yleensä syytöksille on nopeasti löytynyt sit lopulta muitakin jotka asiasta jotain tietää. Hyvä vaan et tulee ilmi vaikka sit myöhässä.
 
Kaikki ulostulot mitä aiheesta oon nähnyt on kyl ollut just näitä, että on kourittu, ehotettu yhtäkkiä panemista, runkkaamista tms. jossain julkisessa tilassa puolituntemattoman tms. toimesta.

Kaikki isot merkittäviä henkilöitä koskevat kyllä, mutta metoo kampanjan puitteissa "tavisten" jutut taas sitten ei.
 
Ei yllättänyt, että kohua tulee polveen koskemisesta ym. Tärkeä asia mutta mittasuhteet taas joissain teoissa viety ihan älyttömyyksiin. Tekee mielestäni hallaa tällaisissa asioissa, että meuhkataan jostain pikkujutuista ja saadaan koko homma näyttämään pöpipäiden touhulta.
 
Nykyään melkein kaikille jutuille käy näin kun niistä tulee jotain some kampanjoita ja hästägejä. Alunperin hyvä juttu menettää täysin kosketuksen realimaailmaan ja se juurikin lopulta näyttää pipipäiden öyhötykseltä.
 
Vai on Kevin hinttari.
Ilmankos se niin kivuttoman näköisesti homoili house of cardsissa.
Muuten en niin piittaisi, mutta jos on myös alaikäisiä ahdistellut, niin se onkin jo toinen juttu.
Kevin yritti puolustautua pelaamalla homo-kortin. Se kun on ollut uhriutumisolympialaisissa yleensä kovaa valuuttaa. Ei vaan ole enää:

AHDISTELUKOHU OLI LIIKAA: NETFLIX KATKAISI KAIKKI SITEENSÄ SUOSIKKINÄYTTELIJÄÄN, TUOTANTOYHTIÖ ANTOI POTKUT
"Kanssatyöntekijöiden seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Kevin Spacey on saanut potkut Netflix-suoratoistopalvelun House of Cards -hittisarjan tuotannosta vastaavalta MRC:ltä, The Verge kirjoittaa.

Samalla Netflix ilmoittaa omasta puolestaan, että House of Cards -sarja ei tule saamaan sellaista jatkoa, mihin sisältyisi yhteistyö Spaceyn kanssa. Ovi sarjan viimeiselle tuotantokaudelle jätetään kuitenkin samalla avoimeksi.

Netflix ei myöskään aio julkaista Spaceyn tähdittämää Gore-elokuvaa, The Verge huomauttaa. Gore ehti aina jälkituotantoon asti, mutta julkisuuteen se ei tule päätymään Spacey-yhteistyön katkeamisen seurauksena.

MRC:ltä puolestaan todetaan, että tutkimukset Spaceyn väitetyistä väärinkäytöksistä jatkuvat, minkä lisäksi näyttelijätähti on saanut potkut. Irtisanominen astuu voimaan välittömästi."

Ahdistelukohu oli liikaa: Netflix katkaisi kaikki siteensä suosikkinäyttelijään, tuotantoyhtiö antoi potkut

Kyllähän tuon Spaceyn homous on ollut ns. julkinen salaisuus jo pitkään. Alaikäisten ahdistelu ei niinkään.
 
Ei yllättänyt, että kohua tulee polveen koskemisesta ym. Tärkeä asia mutta mittasuhteet taas joissain teoissa viety ihan älyttömyyksiin. Tekee mielestäni hallaa tällaisissa asioissa, että meuhkataan jostain pikkujutuista ja saadaan koko homma näyttämään pöpipäiden touhulta.
Ja se #metoo-pelleily vie huomiota todellisilta tapauksilta.
 
Netflix ei myöskään aio julkaista Spaceyn tähdittämää Gore-elokuvaa, The Verge huomauttaa. Gore ehti aina jälkituotantoon asti, mutta julkisuuteen se ei tule päätymään Spacey-yhteistyön katkeamisen seurauksena.

Eikös tuollainen ole ihan pirun kallista hyvesignalointia? No, kai sen voi sitten laskea mainoskuluihin.

Sitä päivää odotellessa, kun kaikki elokuvat ja musiikki laitetaan boikottiin, jos tekijöiden joukossa on ollut jotain väärintekijöitä. Ja niitähän riittää.

Ja samaan aikaan Roman Polanskia on vuosikaudet puolusteltu euroopan kultturieliitin toimesta ja tehty kaikki mahdolinen ettei sitä vain luovuteta jenkkeihin. Ja palkintoja on tullut vaikka kuinka monesta leffasta eikä joku alaikäisen raiskaus ole vaikuttanut mihinkään. Toisten raiskailut ovat vain sitä parempaa raiskailua.
 
Eikös tuollainen ole ihan pirun kallista hyvesignalointia? No, kai sen voi sitten laskea mainoskuluihin.
Voihan tuohon liittyä jotain sopimusjuttujakin, joiden takia homma ei nyt yksinkertaisesti luonnistu ilman uusia neuvotteluita, kerta yhteistyö on laitettu jäihin. Ja halua uusiin neuvotteluihin ei varmaan juuri nyt ole.
 
Vituttaa kyllä niiden naisten puolesta, jotka on ihan oikeaa ahdistelua (ja monessa tapauksessa raiskauksia) joutuneet kokemaan, kun se hukkuu tuohon minäminäminäminämyös- egoiluun. Joku Miss Plussapallo sen kerkesi jo linjaamaan, että mikä tahansa "ei-toivottu" on ahdistelua. Eli himokas katse (tai sellaiseksi tulkittu) riittää jo tähän.
 
Joskus nuorempana tuli ehdotuksia 40-50-vuotiailta kännisiltä emänniltä baarissa.

Tjaa. Kun olin parikymppinen yksi kolmekymppinen työkaveri takanani seisoessaan kehui peräpäätäni toiselle työkaverille ja sitten päätti hiplatakin sitä vähän. Harmittaa että olin niin nuori ja tyhmä etten osannut hyödyntää tilannetta; hyvä tilaisuus päästä panemaan meni ohi. Tällä työkaverilla oli aika hyvä kroppa.
 
Helsingin kaupungin ylläpitämissä uimahalleissa on tullut muutaman vuoden sisällä positiivinen muutos.

Vartijat kiertää maihareissa pukuhuoneet, vessat, saunat, suihkut, jne.

Oikein mukava yllätys, ettei tänä kesänä ollut mitään harmia agressiivisita homoseksuaaleista Stadikalla, ja nykyään pystyy käydä, jopa Yrjönkadun uimahallisssa eikä homot yritä käydä käsiksi.

Itäkeskuksen uimahalli on tietysti menetetty islamisaatiolle, mutta ne kuitenkin huutaa koraanin säkeistöjä, eivätkä yritä käydä käsiksi.
 
Tjaa. Kun olin parikymppinen yksi kolmekymppinen työkaveri takanani seisoessaan kehui peräpäätäni toiselle työkaverille ja sitten päätti hiplatakin sitä vähän. Harmittaa että olin niin nuori ja tyhmä etten osannut hyödyntää tilannetta; hyvä tilaisuus päästä panemaan meni ohi. Tällä työkaverilla oli aika hyvä kroppa.

Oliko se Esko, vai se Masa?

Kerran olen käynyt Yrjönkadun uimahallissa, sai olla rauhassa. Ymmärrän kyllä, että pojavartaloiset heikommat kaverit on homohoukuttimia noissa paikoissa.

Sinänsä ihmettelen, että nuorten poikien ja miesten homoseksuaaleilta kokemasta härinnästä vaietaan, kun puhutaan seksuaalisesta häirinnästä, kyse on kuitenkin suhteellisen laaja ongelma. Onhan pedofiliakin yleisempää homoseksuaalien parissa kuin heteroseksuaalien parissa.
 
Eikös tuollainen ole ihan pirun kallista hyvesignalointia? No, kai sen voi sitten laskea mainoskuluihin.

Sitä päivää odotellessa, kun kaikki elokuvat ja musiikki laitetaan boikottiin, jos tekijöiden joukossa on ollut jotain väärintekijöitä. Ja niitähän riittää.

Ja samaan aikaan Roman Polanskia on vuosikaudet puolusteltu euroopan kultturieliitin toimesta ja tehty kaikki mahdolinen ettei sitä vain luovuteta jenkkeihin. Ja palkintoja on tullut vaikka kuinka monesta leffasta eikä joku alaikäisen raiskaus ole vaikuttanut mihinkään. Toisten raiskailut ovat vain sitä parempaa raiskailua.
Roman Polański – Wikipedia
Raiskaussyyte ja oikeudenkäynnin pakoilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polański otti maaliskuussa 1977 13-vuotiaasta tytöstä yläosattomia kuvia Vogue Hommes -lehteen. Polański ja tyttö joivat samppanjaa ja Polański antoi tytölle seksihaluja lisäävää quaaludea. He harjoittivat seksiä. Tytön äiti sai tietää tapahtuneesta ja Polański sai syytteen raiskauksesta. Hänet päästettiin vapaaksi takuita vastaan. Oikeudenkäynnissä Polański ilmoitti aluksi olevansa syytön, mutta myöhemmin hän ehdotti myöntävänsä syyllisyytensä vähiten raskauttavaan syytekohtaan, jos muista syytteistä luovuttaisiin. Tuomari hylkäsi ehdotuksen. Polański oli vankilassa 42 päivää, mutta hänet vapautettiin ennen lopullisen tuomion julistamista helmikuussa 1978.[39] Pitkän tuomion pelossa Polański pakeni ennen tuomion julistamista Ranskaan.[40]

Tapauksen jälkeen Polański on välttänyt matkustamasta maihin, jotka saattaisivat luovuttaa hänet Yhdysvaltoihin.[40] Yhdysvallat antoi vuonna 1978 Polańskista pysyvän pidätysmääräyksen. Hänet pidätettiin syyskuussa 2009 Sveitsissä Zürichin lentoasemalla.[41] Sveitsi ei kuitenkaan luovuttanut Polańskia Yhdysvaltoihin.[42] Polański muutti vuonna 2014 Varsovaan ja puolalainen oikeusistuin päätti, että häntä ei luovuteta Yhdysvaltoihin.[38]

Kaikkiaan neljä naista on julkisesti syyttänyt Polańskia seksuaaliseen tekoon pakottamisesta.[43] Syyskuussa 2017 entinen saksalainen näyttelijä ja malli kertoi Sveitsin poliisille Polańskin raiskanneen hänet alppimajassa 1970-luvulla hänen ollessaan 15-vuotias.[44]

Eikös donnerkin tehnyt jotain tohon aikaan jossain afrikassa?.Onhan toi ainakin omasta mielestä vähän pahempi juttu että raiskaa ton ikäisen kuin se että homo lähentelee jotain äijiä mikä ei ole varmasti äijien mielestä yhtään kivaa jos se tekee sitä koko ajan mitä spacey ilmeisesti teki.
 
Ilmottaudun tähän nyt myös uhrina. Kaksi viikkoa sitten viimeksi sellainen söpö noin 40-vuotias ennaltaan tuntematon nainen kävi eräässä viinibaarissa vessajonossa meikäläisen pakaroihin kevyesti kiinni ja heitti samalla jotain hassua läppää. Molemmat naurettiin ja selvittiin asiasta ilman sen kummempia traumoja.

En ole todellakaan mikään mikään alfauros, mutta näitä vastaavia tapauksia on tässä tällaiselle paljon ravintoloissa ulkoilua harrastavalle sattunut vuosien mittaan aika monta, mutta en ole jaksanut pitää tätä mitenkään rasittavana ongelmana, vaikka muutaman kerran on kyllä tultu iholle siinä määrin ja sellaisilla promilleilla, että on joutunut ihan tosissaan tekemään duunia päästäkseen tilanteesta irti. Jopa kerran haukuttiin kovaan ääneen taksijonossa homoksi, kun en ollut kiinnostunut lähteä panemaan.

#metoo ja #fuckin' lovin' it ja sitten oikeisiin ongelmiin.
 
Roman Polański – Wikipedia

Wipipediasta pitänee muistaa, että se on niin vasempaan päin kallellaan, että Roman Polanskistakin on laitettu tuohon varmasti vain se, mitä ei voi mitenkään kiistää.

Vaikkapa tästä artikkelista kuulemma poistetaan jatkuvasti sinne lisätty tieto, että Ari on tuomittu raiskauksesta.
Ari Lahdenmäki – Wikipedia

Kummallista, että kun klikkaa artikkelin keskustelun auki, niin siellähän on tyypistä suunnilleen sitten kaikki ja kauhea väittely miksei ilmiselvää tuomiota voi laittaa artikkelin yhteyteen. Pellet.
 
Monestako tapauksesta on minkäälaisia todisteita?

Ongelmana onkin se kun seksuaalinen ahdistelu tai sen kokeminen on jokaisen subjektiivinen kokemus. Sopivasti natsit bunkkerissa epäjärjestyksessä, niin näkee häirintää aina ja kaikkialla (mitenkään vähättelemättä "oikeaa" seksuaalista ahdistelua).
 
Jos tarvi odottaa vuosikymmeniä että joku somekampanja sattui tapahtumaan, että voi mainita silloin ja silloin tapahtuneen kähminnän maksetulle lehdistölle sen sijaan että menisi vain viranomaisten puoleen, niin mitä siitä pitäisi ajatella? Huomiohuoraamista ei voi kuitata traumalla. Se on lähinnä seksuaalisen väkivallan vähättelyä.

Suoraan sanottuna koko touhussa on joukkohysteriaan kannustavia ja masinoinnin piirteitä. Sopiikin hyvin siis vassarimedialle: sanat kuten natsi, raiskaus ja rasismi ovat menettäneet väärinkäytön takia paljolti merkitystään. Nyt sitten seksuaalinen ahdistelu.

Viimeisin esimerkki:

Harry Dreyfuss, actor son of Richard Dreyfuss, says Kevin Spacey groped him at age 18

>harjoittele 18-vuotiaana isin kanssa rakavastaisten repliikkejä (mitähän vittua?..) ja Kevin Spacey alkaa kähmiä samassa huoneessa. En voi tehdä asialle mitään, vaikka olen jo täysi-ikäinen

>naureskele asialle 9 vuotta ja kerro sitä vitsinä

>työskentele älylliselle anukselle nimeltä Buzzfeed ja oivalla sattumalta kärsineesikin suuren vääryyden. Kirjoita tuonne mentaalikloaakkiin rohkea tunnustus asiasta, koska juuri nyt Spaceyta lynkataan muutenkin

>profit

Oksettavaa. Sama teollisuus katsoo Bryan Singerin, Roman Polanskin ja luoja tietää kuinka monen muun Hollywoodin kultasormen touhuja läpi sormien, mutta nyt kun laitetaan hashtagia, niin ollaan tiedostavia ja hypätään samaan junaan heittämään jo tapetun uran päälle vähän lisää kuraa. Koska - no vittu, miksi ei? He, jotka alkavat punnita yksitellen näitä syytöksiä, lynkataan julkisuudessa seksuaalisen ahdistelun vähättelystä.
 
Ongelmana onkin se kun seksuaalinen ahdistelu tai sen kokeminen on jokaisen subjektiivinen kokemus. Sopivasti natsit bunkkerissa epäjärjestyksessä, niin näkee häirintää aina ja kaikkialla (mitenkään vähättelemättä "oikeaa" seksuaalista ahdistelua).
Seksuaalinen ahdistelu on vitun vakava juttu. Siksi joka ainoan väitteen todenperäisyys vahvistaminen on olennaista. Vihervasen bisneslehdistö näin ei tee, joten vastuu on aika paljolti lukijalla.

Kannattaa ajatella joka ainoa kerta näin: "Entä jos olisin itse samassa asemassa"? Jos minua syytettäisiin jostain näin vakavasta, enkö haluaisi, että ihmisiä kiinnostaisi ottaa selvää onko syytteissä totta?

Jonain päivänä sitä voi hyvinkin olla itse syytetyn penkillä. Itse kukin varmasti haluaisi reilun mahdollisuuden puolustautua.
 
Monestako tapauksesta on minkäälaisia todisteita?

No jos noi starat edes varovaisesti yrittäisivät kiistää. Jos ensimmäiseksi tulee: "olen pahoillani, olen saattanut joskus jotain" niin ihan varmasti jotain ja vähän vielä jotain lisää kyllä on tullut tehtyä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 670
Viestejä
4 538 408
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom