Salaliittoteoriat (Litteä maa, Reptiliaanit, NWO, Illuminati, HAARP ja muut)

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko "jumalia ei ole olemassa" todistettu? Kuinka se on todistettu? Kuinka todistuksessa on pystytty rajaamaan kaikki mahdolliset jumalat ja ilmentymät se sisälle. Kuinka on huomioitu tulevaisuuden mahdollisuudet selvittää jumalan olemassaolo?
Ei sitä tarvitse todistaa koska lähtökohtaisesti sellaisia ei edes kukaan väittänyt olevan olemassa. Sitten ihmiset alkoivat näitä juttuja kehittelemään ja nyt pitäisi todistaa, ettei ole vaikkei koskaan todistettu, että on? Jumaluus on korkeintaan teoria tai hypoteesi. Siihen ei voi missään keskustelussa nojata sen enempää kuin mihinkään teoriaan tulevista tieteellisistä löydöksistä, edes siihen osaan, joka ehkä osoittautuu paikkansapitäväksi. Ei tieteellisessä keskustelussa tarvitse kumota kaikkia esitettyjä teorioita todisteilla voidakseen jättää ne huomioimatta ja olettaa paikkansapitämättömäksi. Mutta hei, ei huolta, aina on "tutkimattomia ovat herran tiet"-kortti takataskussa :love2:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Jatkakaas sitä uskontokeskustelua omassa ketjussaan. Ei käsittääkseni liity enää mitenkään tämän ketjun aiheeseen.

Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
521

Kukaan ei ole tainnut tässä keskustelussa esittää, että jos et hyväksy tai usko väitettä "jumal(i)a on olemassa" niin sinun pitäisi sen jälkeen todistaa väite "jumalia ei ole olemassa". Jos et esitä väitettä, ei sinun tarvitse todistaakaan mitään. Mutta jos esität, niin silloin sinulla on todistustaakka väitteen tueksi. Mutta offtopic riittää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jatkakaas sitä uskontokeskustelua omassa ketjussaan. Ei käsittääkseni liity enää mitenkään tämän ketjun aiheeseen.

No tämä kyllä lähti ihan aiheesta eli ylipäänsä asioiden todistamisesta ja todistamattomaan vetoamisesta vaikka tätä nyt aihepiirinä uskonnosta keskustellen käydäänkin. Tilalle voi hyvin heittää 9/11 teorian tai vaikka tieteen ja oleellinen ei muutu.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
No tämä kyllä lähti ihan aiheesta eli ylipäänsä asioiden todistamisesta ja todistamattomaan vetoamisesta vaikka tätä nyt aihepiirinä uskonnosta keskustellen käydäänkin. Tilalle voi hyvin heittää 9/11 teorian tai vaikka tieteen ja oleellinen ei muutu.
En tiedä mistä lähti, mutta kun viimeisen sivun verran selaili viestejä, niin niistä monet eivät vaikuttaisi kuuluvan tähän ketjuun, joten siltä osin offtopicissa ollaan.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
60 minutes ohjelmassa kävivät läpi noita viimeaikojen ufovideoita. Ainakin mulle tuossa oli uusia knoppeja siitä miten nuo videot päätyivät julkisuuteen ja mitä siellä tapahtui sensoreiden ja näköhavaintojen mukaan

Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
559
YouTuben ehdotuksiin tuli Flat Earth bunkkaus -video ja aloin miettimään, että miksi tuohon uskotaan. Koitin muutaman pro-flat earth -videon katsoa ja syyksi kerrotiin hallitusten ja rikkaiden salaliitto.

Mutta mitä intressejä maiden hallituksilla (YK:lla) ja superrikkailla on pitää uskoa pyöreään maapalloon yllä? Sitä ei niissä videoissa avattu.
 
NeZu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.05.2021
Viestejä
38
60 minutes ohjelmassa kävivät läpi noita viimeaikojen ufovideoita. Ainakin mulle tuossa oli uusia knoppeja siitä miten nuo videot päätyivät julkisuuteen ja mitä siellä tapahtui sensoreiden ja näköhavaintojen mukaan
Tuossa se tulee heti videon alussa. USA:n valtio myöntää UFOjen olemassa olon. Ne ovat totta.

Se on kuitenkin vielä epäselvää voisiko USA itse tai jokin toinen taho pystyä kehittämään jotain tuollaista mitä näillä useilla eri videoilla nähdään vai onko kyseessä todella jokin maapallon ulkopuolinen rotu / asia. Näille "UFO" jutuille on naurettu vuosia koska populaarikulttuuri on muokannut jutut sellaisiksi kuin esim. Independence Day elokuva tai mikä tahansa elokuva / sarja. X-Files jne.

Pentagon, hallitus, jopa maan presidentit puhuvat asiasta. Videolla näkyvä haastateltava ei hänkään ole ihan kuka tahansa näistä hävittälentäjistä sekä kymmenistä muista silminnäkijöistä puhumattakaan. Lisäksi on tutkakuvaa ja muita mittaustuloksia. Fysiikan lait eivät täsmää näissä tapauksissa.

On sanomattakin selvää että tulemme tulevina vuosina kuulemaan yhä enemmän näihin lentäviin esineisiin liittyvistä asioista. Moni nauraa näille, kuten 9/11 jutuille juuri siksi kun ei ole uskaltanut / jaksanut tutustua koko aiheeseen.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Mutta mitä intressejä maiden hallituksilla (YK:lla) ja superrikkailla on pitää uskoa pyöreään maapalloon yllä? Sitä ei niissä videoissa avattu.
Jotkut flättärit on sellaisia että ne keskittyy vain "todisteisiin", joten ne ei ala spekuloimaan asioita joita ne ei voi tietää, kuten motiiveja.

Mutta tässä on kaksi selitystä jota olen kuullut:

1. On olemassa lisää maata (joidenkin mukaan litteä maa jatkuu loputtomiin), ja ne haluaa pitää ihmiset tällä rajatulla alueella, koska silloin meistä voi tehdä hyviä orjia, koska me emme tiedä että on vaikka kuinka paljon maata ja resursseja muualla.

2. Ne haluaa että ihmiset ei usko jumalaan. Litteä maa todistaisi että on olemassa luoja, koska alkuräjähdys ei voi luoda litteää maata jossa on elämää.

Kaikenlainen aivopesu ja valehtelu voi tietysti olla hyödyllistä, ja mitä suurempi valhe, sitä enemmän siitä voi hyötyä.

Yksityiskohtaisempi selitys tässä videossa:

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 899
Tuossa se tulee heti videon alussa. USA:n valtio myöntää UFOjen olemassa olon. Ne ovat totta.
UFOt eli tunnistamattomat lentävät esineet ovat varmasti totta, olen itsekin nähnyt UFOn. Se miksi se "esine" tunnistuksen jälkeen paljastuu on sitten eri juttu.
Videot nyt ovat surkein mahdollinen todiste, varsinkin kun niiden laatu on aina mitä sattuu. Ja niiden esiintuloaika jostain syystä aina osuu samaan kohtaan kun tietyt tahot hakevat jenkeissä valtiolta rahoitusta.

Fysiikan lait eivät täsmää näissä tapauksissa.
Noh noh.

Moni nauraa näille, kuten 9/11 jutuille
Ja ihan syystä.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
559
Jotkut flättärit on sellaisia että ne keskittyy vain "todisteisiin", joten ne ei ala spekuloimaan asioita joita ne ei voi tietää, kuten motiiveja.

Mutta tässä on kaksi selitystä jota olen kuullut:

1. On olemassa lisää maata (joidenkin mukaan litteä maa jatkuu loputtomiin), ja ne haluaa pitää ihmiset tällä rajatulla alueella, koska silloin meistä voi tehdä hyviä orjia, koska me emme tiedä että on vaikka kuinka paljon maata ja resursseja muualla.

2. Ne haluaa että ihmiset ei usko jumalaan. Litteä maa todistaisi että on olemassa luoja, koska alkuräjähdys ei voi luoda litteää maata jossa on elämää.

Kaikenlainen aivopesu ja valehtelu voi tietysti olla hyödyllistä, ja mitä suurempi valhe, sitä enemmän siitä voi hyötyä.

Yksityiskohtaisempi selitys tässä videossa:

Kiitos, pitää tutustua tuohon videoon jossain vaiheessa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuossa se tulee heti videon alussa. USA:n valtio myöntää UFOjen olemassa olon. Ne ovat totta.

Se on kuitenkin vielä epäselvää voisiko USA itse tai jokin toinen taho pystyä kehittämään jotain tuollaista mitä näillä useilla eri videoilla nähdään vai onko kyseessä todella jokin maapallon ulkopuolinen rotu / asia. Näille "UFO" jutuille on naurettu vuosia koska populaarikulttuuri on muokannut jutut sellaisiksi kuin esim. Independence Day elokuva tai mikä tahansa elokuva / sarja. X-Files jne.

Pentagon, hallitus, jopa maan presidentit puhuvat asiasta. Videolla näkyvä haastateltava ei hänkään ole ihan kuka tahansa näistä hävittälentäjistä sekä kymmenistä muista silminnäkijöistä puhumattakaan. Lisäksi on tutkakuvaa ja muita mittaustuloksia. Fysiikan lait eivät täsmää näissä tapauksissa.

On sanomattakin selvää että tulemme tulevina vuosina kuulemaan yhä enemmän näihin lentäviin esineisiin liittyvistä asioista. Moni nauraa näille, kuten 9/11 jutuille juuri siksi kun ei ole uskaltanut / jaksanut tutustua koko aiheeseen.
Tässä on kyllä ihmeellinen ajatusvääristymä. Eli UFO:jen (oletan tarkoittavan Maan ulkopuolisten olentojen aluksia) olemassaolo olisi joku myöntämis- tai puhumiskysymys että kun joku "myöntää" niin sitten ne olisi totta? :facepalm:

Koko UFO-skenen USA-keskeisyys jaksaa muutenkin huvittaa.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
UFOt eli tunnistamattomat lentävät esineet ovat varmasti totta, olen itsekin nähnyt UFOn. Se miksi se "esine" tunnistuksen jälkeen paljastuu on sitten eri juttu.
Videot nyt ovat surkein mahdollinen todiste, varsinkin kun niiden laatu on aina mitä sattuu.
Nimitz ja muutamassa muussa tapauksessa videoiden ja sensoridatan laatu ei ole kyseenalaista. On napattu matskua useammasta hävittäjästä eri kulmista, eri sensoreilla ja useina eri päivinä. Kaikkea materiaalia tosin ei ole annettu valtion taholta ulos. Osa sensoridatasta on salaista. Materiaalia väitetään aidoksi valtion taholta. Onko tuo sitten joku jenkkien säätämä sumuverho venäjää/kiinaa varten, jonkun muun valtion drone, joka kiusaa jenkkejä tai ehkä alienit tms. Sääpallo tai sääilmiö tuo nimitz tuskin on, kun se kappale liikkui aika jännittävästi ja myös esti tutkien toimintaa.
 
NeZu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.05.2021
Viestejä
38
Videolla puhuttiin myös että hävittäjälentäjät tekevät näitä havaintoja päivittäin. Uskomaton video ja valitettavasti huomaa että osa keskustelijoista ei ole jaksanut tuota videota katsoa. Harmi.
 
Liittynyt
14.03.2017
Viestejä
182
Se on kuitenkin vielä epäselvää voisiko USA itse tai jokin toinen taho pystyä kehittämään jotain tuollaista mitä näillä useilla eri videoilla nähdään vai onko kyseessä todella jokin maapallon ulkopuolinen rotu / asia.
Tuossa 60 minutes videollahan se yks jantteri sen sanoo:"So it's not us. That's one thing we know".

Eli kiinalaiset tai venäläiset?
 
NeZu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.05.2021
Viestejä
38
Voi se taho olla myös USA itse jos miettii esim. 9/11 asiaa ja mitä kaikkea sillä mahdollistettiin.
 
NeZu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.05.2021
Viestejä
38
Huomautus - jätä tällaiset nollapostaukset kirjoittamatta jos ei ole muuta annettavaa keskusteluun
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 899
Hauska huomio se, että kun on kyse 911 salaliitoista niin establishementtia ei uskota pätkääkään, mutta kun establishement puhuu uhvoista niin oikein korostetaan että se on kuulkaas valtiollinen taho joka sanoo.
Samaan aikaan se on sekä syy epäluottamukselle, että syy luottamuksella :D
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Yksi teoria on, että materiaalit ovat jenkkien kyhäilemää sumuverhoa, jolla pyritään saamaan kiinalaiset ja venäläiset satsaamaan rahaa turhan tutkimiseen. Lähteitähän on paha enää epäillä, kun nimitz:kin on dokumentoitu useammasta hävittäjästä+lentotukialukselta sekä ihmis että sensorivoimin.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Lähteitähän on helppo epäillä tasan niinkauan kunnes ne on annettu jollekin puolueettomalle taholle tutkittavaksi.
Tässä tapauksessa se kysymys sitten on miksi pentagon antoi noi videot julkisuuteen ja opasti hävittäjälentäjät puhumaan asiasta tavalla x? Tarkoitin sillä epäilemisellä sitä, että tämä video on pentagonin mukaan aito. Se jos video osottautuu muuksi kuin mitä lentäjät väittävät on vähemmän kiinnostavaa kuin se, että mikä pentagonin motiivi on?
 
NeZu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.05.2021
Viestejä
38

Tässä on ilmeisesti kyse siitä että tunnistamaton esine menee lopulta veden alle ja katoaa. Nämä pistävät kyllä miettimään että jollain on melkoista teknologiaa, jollain taholla ja se on niin edistynyttä että on vaikea kuvitella että ihminen pystyy tuollaiseen.

Sotalaiva, armeija kuitenkin kyseessä eikä mahdeta mitään.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 912

Sopivasti piilotettu kaikki tärkeä informaatio. Harmi kun emme kuulleet tuon objektin etäisyyttä, nopeutta ja suuntaa mihin menee. Tottakai video on aito, mutta kuvassa todennäköisesti lintu, jos niitä on useampia ollut ja vaihtanut paikkaa suhteessa toisiinsa ja lentänyt samalla nopeudella kuin laiva.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 912
Purtilossa miljardilla teknologiaa jonka pitäis erottaa lentsikka linnusta ja sääpallosta. En uskaltais lähteä liikaa epäilemään kaiffareita jos sitä tuntemattomaksi sanovat. Saattais näyttää pöljälle.
Kun katsoo noita edellisen sivun videoita, niin lintu on aika pätevä selitys, mitä eivät ole tunnistaneet lentokoneissa. Niissäkin on aika paljon teknologiaa kiinni. Jostain kumman syystä noi on aina rannikolla ja vielä jenkkien näkeminä. Lentsikan ne olisikin tunnistanut.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Sopivasti piilotettu kaikki tärkeä informaatio. Harmi kun emme kuulleet tuon objektin etäisyyttä, nopeutta ja suuntaa mihin menee. Tottakai video on aito, mutta kuvassa todennäköisesti lintu, jos niitä on useampia ollut ja vaihtanut paikkaa suhteessa toisiinsa ja lentänyt samalla nopeudella kuin laiva.
60 minutes pätkässä fravor sanoo näin:
USS Princeton, had detected what operators called "multiple anomalous aerial vehicles" over the horizon, descending 80,000 feet in less than a second. On November 14, Fravor and Dietrich, each with a weapons systems officer in the backseat, were diverted to investigate.
Dave Fravor: Yep. The Tic Tac's still pointing north-south, it goes, click, and just turns abruptly. And starts mirroring me. So as I'm coming down, it starts coming up.

Bill Whitaker: So it's mimicking your moves?

Dave Fravor: Yeah, it was aware we were there.

Nimitz ei ainakaan ole mikään sääpallo tai linnut, jos uskoo sitä mitä lentäjät näkivät ja mitä anturit mittasivat. Esim tuo esineen 80000 jalan liikkuminen alaspäin sekunnissa + muut liikkeet on talletettu useammasta eri koneesta(eri kulmista ja korkeuksilta) + lentotukialukselta(nimitz). Yksi syy datan pimittämiseen fravorin mukaan on ettei jenkit halua paljastaa ulkopuolisille minkätasoista dataa sensorit keräävät.

Kuvassa nimitz ja koneet kannella missä operaattorit eivät tunnista lintuja tai sääpalloja. Kiinalaisilla ja venäläisillä toivottavasti ei ole sääpalloja kummempia vehkeitä, kun niidenkin tunnistamisessa ja kiiniottamisessa on ongelmaa.

1621342974595.png

Tässä omaha. Omahassa kans lintubongarit töissä
1621343226613.png

Mä en jaksa uskoa lintuihin tai sääpalloihin. Joko jenkkien järkkäämä sumuverho aka fravor&co käsketty valehteluhommiin+materiaali on feikattu pentagonin toimesta. Tai oikeasti jotain vielä selittämätöntä ilmassa ja toisinaan näemmä vedessäkin.

edit. Unohtui mainita vielä se, että fravor&co väittivät, että tunnistamaton kappale pystyi myös estämään hävittäjien tutkan toimimisen halutessaan. Tuota ei linnut tai ilmapallot pysty tekemään.
 
Viimeksi muokattu:

Eikös tuollainen kevyt 85k km/h ole jo sellainen nopeus, jota ei tutkalla voi havaita, koska kehittää plasmaa ympärille?
Vai millä noi seurasi noiden liikkumista?
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Eikös tuollainen kevyt 85k km/h ole jo sellainen nopeus, jota ei tutkalla voi havaita, koska kehittää plasmaa ympärille?
Vai millä noi seurasi noiden liikkumista?
Varmaan paras tapa päästä tän asian ytimeen on kuunnella fravor episodi joe rogan podcastista. Siinä juttelevat nuo tapahtumat läpi todella tarkalla kammalla. Osassa tapauksista kappaleet katosivat ja ilmestyivät muualle. Jonkinsortin tutkilla komentotukialukselta/laivoilta löytävät tunnistamattomat kappaleet. Hävittäjiä lähetetty varmistamaan osassa tapauksista tutkien havaintoja. Hävittäjät sitten osassa tapauksista havainnoinneet kappaleita eri korkeuksilta ja suunnista.

Noi videot mitä on julkaistu eivät ole kaikki materiaali mitä on olemassa. Roganin podcasti sitoo langat yhteen parhaalla tavalla. Fravor vaikuttaa hepulta, joka puhuu totta. Jos se valehtelee niin on todella luikas kaveri. On myös melko ansioitunut heppu niin ei oikein voi jotain hörhöleimaa lyödä otsaan. Fravor kertoi myös hauskoja tarinoita miten lentäjät jekuttivat ufonjahtaajia esim. afternburnereiden avulla yöllä jne. Naureskeli, että aika monta kertaa heidän lentotemppujaan raportoitu ufoina/valoilmiöinä jne.

Fravor joined the military at the age of 17. He has a career spanning 24 years, 18 of which was as a Navy pilot. He had completed five tours to the Persian Gulf starting after Operation Desert Storm.[3] He commanded a squadron of 12 airplanes consisting of 330 people. Fravor retired in 2006.[4]

[/quote]
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 912
Fravor vaikuttaa hepulta, joka puhuu totta. Jos se valehtelee niin on todella luikas kaveri. On myös melko ansioitunut heppu niin ei oikein voi jotain hörhöleimaa lyödä otsaan. Fravor kertoi myös hauskoja tarinoita miten lentäjät jekuttivat ufonjahtaajia esim. afternburnereiden avulla yöllä jne. Naureskeli, että aika monta kertaa heidän lentotemppujaan raportoitu ufoina/valoilmiöinä jne.
Monet sekoo, vaikka onkin ollut ns. arvostetuissa töissä. Tai tuolla voi tehdä rahaa. Monta muutakin motiivia tuohon voi olla.

En siis sano, ettei ole mahdollista, mutta todella epätodennäköistä. Enkä nyt jaksa noita kuunnella/katsoa sen enempää. Todisteet tulee sitten esille, kun homma on varmaa. Ennen sitä tuo on lähinnä ajanhukkaa. Hassuja asioita noissa vaan yleensä on, kuten tuo melkein 90 000 km/h kulkevan asian seuraaminen jollain tutkalla :)
 
NeZu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.05.2021
Viestejä
38
Huomautus - ad hominem, foorumilla on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei toisista käyttäjistä
Monet sekoo, vaikka onkin ollut ns. arvostetuissa töissä.
Ihan uskomattomia nämä sinun kommenttisi jos miettii että olet kirjoittanut tänne reilusti yli 2000 kertaa. Tulee mieleen että et edes halua keskustella asiasta tai katsoa paria videota. Aikuinen ihminen.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 912
Ihan uskomattomia nämä sinun kommenttisi jos miettii että olet kirjoittanut tänne reilusti yli 2000 kertaa. Tulee mieleen että et edes halua keskustella asiasta tai katsoa paria videota. Aikuinen ihminen.
Miten ne vaikuttaa mun mielipiteeseen? Ei mitenkään. Heti ku on varmaa, että tuolla jotain muitakin, kuin tämän planeetan väkeä lentelee, niin se tieto tulee esiin.

Ja mitä mun viestimäärä vaikuttaa tuohon lainaamassi asiaan? Meillä on vaikka kuinka paljon esimerkkejä, että arvostetuissa töissä olleet ihmiset vähän hurahtaa asioihin.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Monet sekoo, vaikka onkin ollut ns. arvostetuissa töissä. Tai tuolla voi tehdä rahaa. Monta muutakin motiivia tuohon voi olla.

En siis sano, ettei ole mahdollista, mutta todella epätodennäköistä. Enkä nyt jaksa noita kuunnella/katsoa sen enempää. Todisteet tulee sitten esille, kun homma on varmaa. Ennen sitä tuo on lähinnä ajanhukkaa. Hassuja asioita noissa vaan yleensä on, kuten tuo melkein 90 000 km/h kulkevan asian seuraaminen jollain tutkalla :)
Jos pitäis arvata niin ne on nähneet tutkassa sen kappaleen ensin ylhäällä ja sekunnin päästä alhaalla. Tuskin ne sen sekunnin aikana pystyivät kappaletta kunnolla seuraamaan kun se liikkui. Sen jälkeen lähettävät komentotukialukselta hävittäjät tutkimaan tilannetta. Fravorin tarina jre podcastissa on kiinnostava, kun se poissulkee todella tehokaasti sääpallot ja linnut jos siis uskoo mitä fravor sanoo. Tosin fravor ei ole yksin tän asian kanssa, kun moni muukin paikallaolija on puhunut tapaus nimitz:sta. Videotkin on suoraan amerikkalaisten hävittäjistä ja pentagonin julkaisemana.

Sun oikeasti kannattaa joko perehtyä tähän asiaan tai jättää kommentoimatta. Esim fravorin hurahtamiset voi jättää pois ellei sulle ole matskua joka todistaa asianlaidan. 3h pitkä pätkä jre podcastissa niin fravor vaikutti erittäin fiksulta ja ei ollenkaan hurahtaneelta. Siellä on monta muutakin paikalla ollutta, jotka ovat puhuneet asiasta. Ei ole yksistään hurahtaneen fravorin keksintöjä nämä asiat.
 
Mitä nyt yhden videon katsoin, ei tainnut olla tuo Fravorin tapaus, mutta jäljitti tutkalla alempana olevaa kohdetta, niin siihen se lintu sopii ihan hyvin. Kohde oli muutaman mailin päässä, nauroi että sai sen lukittua, ja kamera seurasi sitä kun kone ohitti kohdetta. Silloin näyttää, että se lentäisi kovaa, kun meri vilisee alla. Tuota käytiin aika hyvin läpi siinä yhdessä videossa.

Mutta joo, ei siinä, ihan hauskoilta noi vaikuttaa. Mutta jos Fravor aikaisemmin jo trollaillu ufo etsijöitä, niin miksei nytkin. Muutamat kaverit mukaan ja koitetaan tehdä tiliä :)
 
Mä en usko, että tämä on fravorin&co tapa rahastaa. Jos tämä on huijaus niin se tulee jostain valtion taholta, jonka kautta saatiin pentagon julkaisemaan höpöhöpövideoita. Samalla saatu isohko määrä ammattisotilaita ja lentäjiä kertomaan yhtenäisiä valheita. Jos haluaa uskoa oikein superisoon juoneen niin joku järjesti shown rapalan isoilla kolmihaarakoukuilla, jonka fravor&co nielivät kurkkuun asti. Tai sitten oikeasti tapahtui jotain jännittävää mille vielä haetaan selitystä.

Se aikaisempi trollailu ollut vähän erilaista fravorin taholta. Sun tarvis katsoa se rogan podcasti, mä en jaksa reilun 3h keskustelua avata tähän. Se vähä mitä voin avata on huonolla kontekstilla, josta voi repiä asioita irti ja tehdä johtopäätöksiä mihin ei päätyisi katsomalla koko pätkän.
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Estonian uppomisesta jotkut epäilivät silloin että ei ittekseen ole uponnut. Heti foliohattua päähän yms. alettiin suoltamaan kun asiaa omaiset olisivat halunneet tutkia. Paatti oli niin syvällä ettei ruumiita voitu nostaa, puhumatta mahdollisesta ilmalukosta missä joitain ihmisiä mahdollisesti olisi ollut elossa muutaman päivän. Laiva oli niin syvällä ettei kumpaakaan alettu edes yrittämään. Todellisuudessa aivan pinnalla, jos merestä puhutaan 70-80m syvyydessä. Viime aikaiset tiedot onkin sitten jotain muuta kuin foliohattuilua.
Sen verta nuori olin kun tuo paatti upposi, että en sitä seurannut, mutta nyt on tullut kiinnostavaa dokumenttia tuosta missä on paljastunut että niitä mahdollisia aseita olivatkin kuljettaneet mitkä silloin heti suoralta kädeltä torpattiin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
On tää taas. Vain 3h pitäis jotain podcastia seurata. Jos siellä olisi jotain mullistavaa ja uskottavaa, tietäisimme kyllä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075

Joo. Ja vieläkin herkillä laitteilla voi kuulla kolkuttelua ja satunnaisen karaoken, kun isoimpaan ilmataskuun jäi 42 matkustajaa odottelemaan pelastusta. Ne tietää kuka aiheutti Beirutin räjähdyksen, eikä niitä sen takia päästetä kertomaan asiasta.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
839
Suomalaismedioista erottuen amerikkalaismediat ovat tarttuneet tähän aiheeseen ihan kiitettävän tasoisesti. Täällä käyty keskustelu jättää mielestäni huomioimatta sen, että Pentagon on myöntänyt kuvien ja videoiden aitouden, mutta he eivät kykene tai halua selittää, mistä tässä voisi olla kyse.

Tässä myös mielenkiintoista keskustelua asian ympäriltä (lähde: CNN):
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
On tää taas. Vain 3h pitäis jotain podcastia seurata. Jos siellä olisi jotain mullistavaa ja uskottavaa, tietäisimme kyllä.
No jos haluaa tapaus nimitz:sta keskustella niin jre:n podcasti on ehkä se parhain tapa saada kattava kuva asiasta. Rogan kyselee asiat hyvin läpi + seassa oli videot ja fravor kertoo mitä videossa näkyy, mitä se näki ja teki hävittäjässä ja mitä muut lentäjät näkivät ja mitä lentotukialuksella puuhattiin. Siihen päälle nytimes:in nimitz artikkelit ja 60 minutes täyttää lisäkolot. 60 minutes:ssa oli esim. se yksi naislentäjä kertomassa tarinan, joka aikaisemmin oli hiljaa tästä asiasta.

Tietäminen on hankalaa, jos ei suostu perehtymään materiaaliin.
 
Ei vaan materiaalin läpikäynti luultavammin ei johda kerrotun mukaiseen tietoon koska muuten se olisi joka mediassa ja kaikkien tiedossa
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Ei vaan materiaalin läpikäynti luultavammin ei johda kerrotun mukaiseen tietoon koska muuten se olisi joka mediassa ja kaikkien tiedossa
Tämä on jo wanha juttu. Nimitz+tic tac toe tuli alunperin tietoon 2017 kun pentagon julkaisi videot ja nytimes kirjoitti artikkelin. Samaan aikaan sitä käsiteltiin myös suomessa:
New York Timesin haastattelema hävittäjäpilotti David Fravor muistelee kohtaamista tunnistamattoman esineen kanssa.

Laivaston risteilijä U.S.S. Princeton oli jo kaksi viikkoa seurannut outoja lentoaluksia. Ne ilmestyivät "tyhjästä" noin 25 kilometrin korkeuteen, pudottautuivat sitten kuuteen kilometriin ja jäivät leijumaan paikoilleen. Sen jälkeen ne joko laskeutuivat niin alas, että ne eivät enää näkyneet tutkassa tai ampaisivat yläilmoihin.
Fravor alkoi laskeutua sitä kohti ja samalla esine alkoi nousta "vastaan". Juuri kun ne olivat kohtaamassa pyöreä, reilu 12 metriä halkaisijaltaan oleva esine häipyi.

- En ole koskaan nähnyt minkään kiihdyttävän niin nopeasti. Olin todella äimänä, kertoi Fravor New York Timesille.

Sen jälkeen Princetonilta annettiin hävittäjille ohjeet siirtyä uuteen kohtaamispaikkaan noin 100 kilometrin päähän.

Jotain outoa tapahtui.

- Sir, ette usko tätä, mutta esine on jo teidän kohtaamispaikassanne, radioitiin Princetonilta. Aikaa oli kulunut vain hetki ja esine näkyi tutkassa.

Kun hävittäjät pääsivät kohtaamispaikalle, esine oli jo hävinnyt.

Tällä viikolla 60 minutes ohjelma käytti jakson tuon saman asian käsittelyyn. 60 minutes oli hyvä, kun ne olivat saaneet sellaisia paikallaolijoita antamaan lausunnon, jotka aikaisemmin olivat hiljaa: UFOs regularly spotted in restricted U.S. airspace, report on the phenomena due next month

JRE oli silleen hyvä, että saivat fravorin sinne pitkäksi ajaksi keskustelemaan ja kommentoimaan julkistettua materiaalia. JRE on paras lähde, jos haluaa koko jutun käydä alusta loppuun asti läpi. Noi muut artikkelit on palasia kokonaisuudesta. Roganilla oli nuo palaset ja se kävi fravorin kanssa ne läpi + rogan kyseenalaisti ja kysyi avoimista asioista.

Mun mielestä pentagon, nytimes ja 60 minutes on ihan ok. lähteitä? Iltalehti ei ole hyvä lähde, mutta ne kopioi kamaa maailmalta. Princeton on tän näköinen lintubongarien bootti
1621353811814.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kuten sanoin, kaikki tuo tieto ei vaan johda muilla haluamaasi tiedostamisen tilaan. Jäädään pahasti siihen "ei tiedetä mitä nähtiin" jankkaukseen taas kerran
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Kuten sanoin, kaikki tuo tieto ei vaan johda muilla haluamaasi tiedostamisen tilaan. Jäädään pahasti siihen "ei tiedetä mitä nähtiin" jankkaukseen taas kerran
Mun tiedostama tila on ettei oikeasti tiedetä mitä tapahtui. Paljon dataa tosin saa paikallaolijoiden kertomuksista ja pentagonin julkaisemista videoista. Jos tiedettäisiin niin ei tarvisi kirjoitella tunnistamattomista esineistä. Mutta päästään myös sellaiseen tilaan, että nuo kappaleet eivät ole ilmapalloja tai lintuja, jos uskotaan lukemattoman monia paikallaolijoita ja dataa minkä pentagon julkaisi. Sitä voi sitten spekuloida, että jos tämä on totta mitä se tarkoittaa? Jos uskotaan valehteluun niin kuka vetelee pentagonin naruista ja miksi?
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Sellaisiakin salaliittoteorioita nähnyt, että näitä ufojuttuja jne. julkaistaan ihan tarkoituksella valtioiden toimesta, jotta ihmiset kiinnittäisivät huomiota tällaiseen oikeiden yhteiskunnallisten ongelmien sijaan. Bread and circuses ja sitä rataa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 646
Viestejä
4 197 269
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom