Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Pörssisähkösopimuksessa kuluttaja ottaa riskin, että syystä X sähkö onkin kallista ja kuluttaja voi vaikuttaa jonkinverran hintaan tekemällä jatkuvasti työtä asian eteen ja valitsemalla kulutusajankohdat.
Kiinteässä myyjä ottaa riskin hinnan muutoksesta. Ja koska myyjillekkin halvat sopimukset kosahti pahasti, viime hintapiikin aikaan, niin ei ole kovin realistista odottaa, että siellä ei opittu mitään vaan kilpaillaan itsetuhoon asti..
 
Tänä talvena pörssisähköilijä on ollut voittaja, vaikka loppuvuosi säikäyttikin. Pörssin ongelma on se, että se vauhkoilee kuten muutkin pörssit syystä X ja saattaa oikeasti kosahtaa ja tulla muutaman tonnin lasku postiin. Riskinottoa se on kuten muukin pörsseily. Ei pelkkää yksiselitteistä viisautta.
 
Jos vaihtaa eristä myyjästä Vaasan sähkön pörssisähköön niin meneekö kauan että siirto tapahtuu?

Vaasan sähkön välityspalkkio 0.22c/kWh ja 3.10€/kk on edullisin mitä on tarjolla?
 
Ajattelit, että sähkönmyyjät ovat niin yksinkertaisia, että myyvät 24 kk:n sähköt sopimuksen tekohetken hintaan? Että heille ei tulisi mieleen, että hinta voisi jossain vaiheessa noustakin?
Kilpailu asiakkaista laskee määräaikaisten hinnan kesällä 5-10 snt/kwh. Sähköyhtiöt ainakin osa niistä menee myös pienellä riskillä.
 
Jos vaihtaa eristä myyjästä Vaasan sähkön pörssisähköön niin meneekö kauan että siirto tapahtuu?

Vaasan sähkön välityspalkkio 0.22c/kWh ja 3.10€/kk on edullisin mitä on tarjolla?
Eikös noissa toimittajan vaihdoissa ole joku vakio 2vk aika?
 
Eli veikkaat pörssin keskihinnan yli tuplaantuvan alkuvuoden alle 10 snt/kWh sinne 20snt/kWh? Muutenhan kannattaisi pörssisähköllä mennä. Onko tuossa sopparissa määritetty sakkoa, jolla siitä pääsee eroon?
Siis tämähän oli vain ja ainoastaan peruja siitä, ettei sitä uskaltanut marraskuun alusta omakotitaloon muuttaessa lähteä kokeilemaan pörssisähköllä. Tähän valikoitui silloin se n. 30snt/kwh 24kk soppari Heleniltä niillä 50/200€ purkuoptioilla.

Helen tarjosi alkuvuodesta nykyisten määräaikaisten tilalle tuota kulutusvaikutussoppariaan ja se on määräaikainen 6kk. Heinäkuussa tehdään uudet jaot sitten sähkösopparin suhteen, kun tämä päättyy.

Kiitos kaikille, jotka tuota sopparin toimintaperiaatetta avasivat!
 
Screenshot_20230222_192340_Opera.jpg

Veikeä että miten Tammikuu 2023 onkin yhtäkkiä noin halpaa, kun eka koko syksyn ajan on peloteltu sähkön hinnasta joka voisi olla yli 1€/kWh . Ja kuitenkin kun mietitään että mikä on muuttunut noin paljon Joulukuun ja Tammikuun aikana..
 
Tää on pilkun nussimista mutta kuukaudet kirjoitetaan pienellä. Joo, olen itsekin paska suomenkielen kanssa mutta tuo pistää aina silmään. Ei kai kukaan kirjoita aina "Tiistai" tms.
 
Aika monta sivua marraskuussakin keskusteltiin (pörssisähköilijät kenties etunenässä?) sähkönriittävyyden/pörssihinnan nojalla, että nykyiset halvat määräaikaiset olisi syytä purkaa yksipuolisesti.
Jep. Muistan myös. Nostavat kuulemma heidän pörssihintaa, kun ei ole mitään tarvetta säästää sähköä.

On suurta tyhmyyttä tehdä kallis määräaikainen sähkösopimus median ja poliitikkojen puheiden perusteella.
Täytyy kyllä ihmetellä, missä olivat 12kk määräaikaiset? (Jotain oli, mutta vielä älyttömät hinnat kuin 24kk) Olisko poikkeustilanteessa ollut järkevä tarjota lyhyempää kallista sopimusta.. No näköjään pelottelulla saatiin myytyä hyvin noita pitkiäkin..
 
Olenko nyt ymmärtänyt oikein että pörssisähkösopimuksia vertaillessa ei ole muita muuttujia kuin marginaali ja kuukausimaksu? Millä perusteilla noista sitten ottaisi mitään muita kuin halvimman, jos jätetään pois muuten vain hämärät ja epäluotettavat firmat? E: ja tuontatomuoto, sehän on legit valintaperuste.

Oomilla on ainakin ihan hyvin data kulutus- ja ulkolämpötiloista ladattavissa halutulle ajanjaksolle Exceliin, onko tämä harvojen herkkua vai löytyykö kaikilta yhtiöltä vastaavat toiminnot?
 
Kyllä, ei siinä sen ihmeempiä ole eroja ole.

Oomilla on ainakin ihan hyvin data kulutus- ja ulkolämpötiloista ladattavissa halutulle ajanjaksolle Exceliin, onko tämä harvojen herkkua vai löytyykö kaikilta yhtiöltä vastaavat toiminnot?

Eikö nuo saa jo kaikilta isoilta? Itse ainakin saan kaikilta siirtoyhtiöiltä/sähkömyyjiltä missä sopparit on nuo.
 
Arvon pörssihait, mitenhän ensi talvena jos ottaa kesällä pörssisähkön? Ennustaako asiantuntijaraati pahoja raketointispurtteja syksy- ja talvikuukausille?

Raadin kommentteja odotellessa, mutta kyllä ensi talvesta varoitellaan jo:

"– Sota voi eskaloitua, ja seuraavasta talvesta tulla se kylmä. Silloin voi sähkön hinta olla korkeampi kuin vielä on nähtykään."

Vitsi vitsinä, lause irroitettu kontekstista. :giggle:
 
Tavallaan tämä on huono yritys puolustella kalliita sopimuksia, koska jos uskoo tuohon seuraavaan maailmanloppuun, niin juuri nyt saa määräaikaisia soppareita vähän päälle 10c/kWh, joten ne 30c/kWh sopparit eivät tuo hyvää mieltä sen enempää, vaikka sähkö olisi ensi talvena kallista.
 
Tulevaa syksyä silmällä pitäen kysäsen. Oma halpa soppari loppuu muistaakseni syys-lokakuun taitteessa ja jos vaikka esimerkkinä heinäkuussa tulee joku 5c tarjous 24kk niin voiko tuommosen sopimuksen ottaa silloin ja alkamaan vasta parin kuukauden päästä vanhan sopimuksen päätyttyä?

Nyt on käynyt pulla... Harmi vaan kun ei vaihtunut aijemmin.. toistavuotta si puhelinmyyjä soitti ja tarjos helenii... Olin töissä ja kiiressä vastasin että juu anna tulla. Enkä muistanut et vanhaa määräaikasta oli yli vuos jäljellä no unohdin asian... Kunnes tuli vahvistus spostiin.. no nyt on määräaikainen 2vuotta. 4.6c/kwh 0e/kk
Piti kyllä vaihtua jo 1.12 mutta en tie mikä oikeen kesti. Ilmeisesti fortumin maksujoustosopimus.

Eli ilmeisesti voin huoletta sopia uuden sopimuksen kunhan hyvä tulee ja se alkaa vanhan sopimuksen päätyttyä :hmm:
 
Tänä talvena pörssisähköilijä on ollut voittaja, vaikka loppuvuosi säikäyttikin. Pörssin ongelma on se, että se vauhkoilee kuten muutkin pörssit syystä X ja saattaa oikeasti kosahtaa ja tulla muutaman tonnin lasku postiin. Riskinottoa se on kuten muukin pörsseily. Ei pelkkää yksiselitteistä viisautta.
Sähköpörssi vertautuu enemmän raaka-ainepörsseihin kuin osakepörssiin ja niistäkin se eroaa sen puolesta, että sähköä ei voi varastoida. Sähköpörssin kosahtamista ei ole vielä tapahtunut, joten ei ole niin sanottua, että sellaista voi edes tapahtua (riippuu tietysti siitä mitä "kosahatamisella" tarkoitetaan). Vaikka olisikin, niin kosahtaneen pörssin hinnat siirtyvät kyllä kaikkiin sopimuksiin aivan kuten kahvin hinnan nousu pörssissä näkyy viivellä lähikaupan hinnoissa. Pörssisähkön etu on, että ostat sähkön suoraan tuottajilta ilman välikäsiä, jotka pyrkivät tietysti maksimoimaan oman osuutensa.
 
Kosahtamisella tarkoitin viime syksyn kaltaista tilannetta, jossa kosahtamista ennustettiin. Käytännön tasolla puhuttiin tuhansien -10000% prosentin hintahyppäyksestä ja kenelläkään ei ollut mitään tietoa kuinka kauan poikkeustilanne tulee kestämään, loppuuko sähkö ja oli todellinen maailmanlopun tunnelma. Hinta noisi ja nousi ja käväisi jossakin 70snt tienoilla ja puhuttiin, että euro menee että heilahtaa ja saattaa olla 2€ tai 4€, jos huonosti käy. No ei käynyt, mutta teoriassa mahdollista.

Nythän tuollainen kosahtaminen voi tarkoittaa esim sitä, että monta asiaa mene vituilleen ja asujalle tulee vaikka 5000€ sähkölasku parina kuukautena peräkkäin. Silloin ei kesän halvat päivät paljoa lohduta. Teoreettista toki, mutta teoriassa mahdollista.
 
Eli ilmeisesti voin huoletta sopia uuden sopimuksen kunhan hyvä tulee ja se alkaa vanhan sopimuksen päätyttyä :hmm:

Jos suostuvat niin toki, aika moni kuitenkin suostuu tekemään maksimissaan 6kk päähän sen alkamispäivän. Osa kuten Lumme suostuu tekemään lähes vuodenkin päähän sen alkamispäivän. En tiedä moniko sitten suostuu oikeasti ketjuttamaan vaikka 5 vuoden päähän niitä sopimuksia. Ehkä jotkut?
 
Koittanut nyt vertailla pörssisähkösoppareita. Noita kilpailutussivuja Google löytää useamman ja jokainen antaa eri tuloksia.. Sitten katsoin suoraan sähköyhtiön sivuilta niin pörssisoppari olikin kalliimpi kuin kilpailutussivulla eli ota tuosta nyt selvää. Vielä sekoittaa alv:n nousu 10 % -> 24 % ja onko sitä huomioitu. No hiluja nämä on kerrostalossa mutta kuitenkin..
 
Niin no siis vertaat vaan marginaalia ja kk maksua niin sillä saat halvimman selville, ei se nyt ihan mahdoton homma pitäs olla.
 
Sähköpörssi vertautuu enemmän raaka-ainepörsseihin kuin osakepörssiin ja niistäkin se eroaa sen puolesta, että sähköä ei voi varastoida. Sähköpörssin kosahtamista ei ole vielä tapahtunut, joten ei ole niin sanottua, että sellaista voi edes tapahtua (riippuu tietysti siitä mitä "kosahatamisella" tarkoitetaan). Vaikka olisikin, niin kosahtaneen pörssin hinnat siirtyvät kyllä kaikkiin sopimuksiin aivan kuten kahvin hinnan nousu pörssissä näkyy viivellä lähikaupan hinnoissa. Pörssisähkön etu on, että ostat sähkön suoraan tuottajilta ilman välikäsiä, jotka pyrkivät tietysti maksimoimaan oman osuutensa.
Suuret hintaheilahtelut ovat myrkkyä sekä myyjälle (kun hinta nollissa) että ostajalle (kun hinta katossa), vaikka keskimäärin hinta olisi molemmille sopiva. Tästä syystä raaka-aineiden kaupassa on aina ollut hintasuojauksia suuntaan ja toiseen. Kuluttajien tapauksessa se tarkoittaa sähkön osalta määräaikaisia kiinteähintaisia sopimuksia tai lievemmässä muodossa toistaiseksi voimassa olevia kiinteähintaisia, koska kuluttjien futuurikauppa tai suora toimitussopimus sovittuun hintaan tuottajalta ei onnistu.
 
Niin no siis vertaat vaan marginaalia ja kk maksua niin sillä saat halvimman selville, ei se nyt ihan mahdoton homma pitäs olla.
Pointti oli että ei näe näppärästi yhdestä paikasta tuloksia ja voiko noihin vertailusivuihin luottaakaan kun yhtiön omilla sivuilla eri hinta? Toki voi kahlata kaikki sähköyhtiöiden sivut läpi mitä tulee mieleen..
 
Noissa pörsseissä vertaat alle senttejä. Esim 0,22 senttiä vs 0,40 senttiä. Ja asut kerrostalossa joten paljonko nyt sitten kuukaudessa säästät? Euron? Ei kannata ehkä kovin montaa päivää käyttää näiden ihmettelyssä?
 
No niinpä, mutta periaate on periaate.. :) Pienet purot jne

Herfors lienee halvin kerrostaloon
Joo edulliselta vaikuttaa 0,4 c ja 2 e/kk vrt. vaikka Helen 0,34 c ja 3,49 e/kk. Mahtaakohan kk-maksukin nousta vain alv:n nousun verran 1.5. No kesällä varmaan lukittava määräaikainen anyway.
 
Herrfors lähti tilaukseen. Juurikin parin viikon päähän tarjosi aloitusta eli sen verran ajoissa kannattanee näissä vaihdoissa olla ennen oman vanhan sopparin päättymistä. Taitaa tuo 2 e:n kk-maksu olla halvimpia ja sehän pienellä kulutuksella passaa vaikka esim. Vaasan sähköllä marginaali puolet pienempi.
 
Yllättävän moni ei osaa laskea omalla kulutuksellaan marginaalien eroja, vaan jää arpomaan jotain parin-kolmen euron vuosikustannusten kanssa. Oman kokemuksen mukaan suuri osa ei tajua omasta kulutuksestaan, kilowateista tai juurikaan mistään mitään. Sähköä tulee seinästä ja laskuja postilaatikosta, eikä edes tiedetä mikä sopimus itsellä on.
 
Ajattelit, että sähkönmyyjät ovat niin yksinkertaisia, että myyvät 24 kk:n sähköt sopimuksen tekohetken hintaan? Että heille ei tulisi mieleen, että hinta voisi jossain vaiheessa noustakin?
Ainakin toisinpäin onnistui. Myivät 24kk sähköt syksyn hintapiikin mukaan :) oikeasti olisi pitänyt myydä vain 6-12kk sopoareita noilla hinnoilla, kun hinnat oli epävarmoja
 
Yllättävän moni ei osaa laskea omalla kulutuksellaan marginaalien eroja, vaan jää arpomaan jotain parin-kolmen euron vuosikustannusten kanssa. Oman kokemuksen mukaan suuri osa ei tajua omasta kulutuksestaan, kilowateista tai juurikaan mistään mitään. Sähköä tulee seinästä ja laskuja postilaatikosta, eikä edes tiedetä mikä sopimus itsellä on.
Joo, elin näin vuosia ennen viime vuoden hintojen raketointia. Miksi olisi kiinnostanut kun oli aivan hiluista kyse, nyt tietysti eri tilanne ja hyvä olla kartalla..
 
Ainakin toisinpäin onnistui. Myivät 24kk sähköt syksyn hintapiikin mukaan :) oikeasti olisi pitänyt myydä vain 6-12kk sopoareita noilla hinnoilla, kun hinnat oli epävarmoja
Apinaa koijataan, ehkä nyt oppivat sitten. Minkähän hässäkän media saa lietsottua seuraavaksi, on nämä jänniä aikoja.
 
Ja vältä määräaikaisia pörssisähkösopimuksia!
Tuohan lienee vitsi, tollasta tuotetta ei varmaan kukaan myy oikeasti...?

Googlasin aiemmin, ja olen itse laittanut täällä viestiä PKS:n pörssisähköstä (Priima). Tuli vastaan tämä Priima-sähkösopimus . Ihan mielenkiinnosta, tietääkö joku miten tuo Priima pörssisähkö menee sen suhteen kuka sen on koodannut / omistaa tms.? Priimassa toki voit ostaa X kuukaudeksi sähköä etukäteen jos kuulostaa hyvältä.

Ja oikeasti se niiden näkymä on tosi loistava, mutta jos PKS ei omistakaan tuota niin kukahan sen on tehnyt?
 
Fortumilla meni heittämällä kun anopin soppari muutettiin pörssisähköön.
Näin voi yhtiö sisäisesti vanhoille asiakkaille tehdä riippumatta vaihdettavista tuotteista, jos erityisesti haluaa tällaista tarjota ja asiakas puoltaa. Yleensä niillä silti on tapana sisäisestikin noudattaa sitä tavallista 14 vuorokauden irtisanomisaikaa vanhasta tuotteesta. Helpottaa hommiakin normaalisti jos vaikka joku dementti haluaisi vaihtaa joka päivä.
 
Tuohan lienee vitsi, tollasta tuotetta ei varmaan kukaan myy oikeasti...?
Kyllä niitä on ollut, esim. sellaiselta pikkufirmalta kuin Fortum. Nyt ei taida olla myynnissä. Juju oli että marginaalin ja kuukausimaksun sai hieman halvemmalla, kun sitoutui sopimukseen pariksi vuodeksi. Täydellinen sopimus siis Ossobuccolle, muille en suosittelisi, kun koen että pörssisopimuksen merkittävä etu on juuri siinä, että sähkön hinnan voi niin halutessaan vakuuttaa milloin vain. Siitä mahdollisuudesta luopuminen ei ole vuositasolla kympin säästön väärtti.
 
Ainakin toisinpäin onnistui. Myivät 24kk sähköt syksyn hintapiikin mukaan :) oikeasti olisi pitänyt myydä vain 6-12kk sopoareita noilla hinnoilla, kun hinnat oli epävarmoja
Sähkönmyynti on liiketoimintaa, ja kovaan hintaan myydään, jos joku vain ostaa. Tämä koskee myös futuurikauppaa, minkä takia myös ne olivat viime syksynä kovissa hinnoissa.
 
Miksi pörssisähkösopimusta tehdessä pitää valita mittaustapa? Eli Yleissähkö, yösähkö tai kausisähkö, eihän se vaikuta hintaan? Kuvittelin että Oomin tilaussivulla on bugi jäänyt, mutta näyttäisi että kaikilla yhtiöillä pitää erikseen valita mittaustapa ja haluaako "kiinteän" vai pörssisopimuksen.

Esim tässä on ihan erikseen laitettu oma valintalaatikko pörssisähkölle Pörssisähkö Tuuli - päästötöntä sähköä | Vaasan Sähkö
 
En osaa tuosta vaasan sähköstä sanoa mikä funktio tuolla on, mutta oomin osalta mulle tuotti vaikeuksia selvittää ekalla silmäyksellä, että onko kyseessä normaali pörssisähkösopimus. Tämä juurikin siksi, että tuote on pitänyt nimetä varsin nokkelasti, tyyliin "oomi aktiivinen" tms. ja jotenkin oppinut hyvin varovaiseksi kaikenlaisen reilu, aktiivinen, huoleton, heippahei... liittymien tilaamisessa. Kyseessä oli siis ihan perus-pörssisähkösopimus, mutta oomilaisen oli sitä mahdoton pukea sanoiksi siinä liittymäkuvauksen ensimmäisellä sivulla. Koko ajan tuli etsittyä haalealla ja pienellä fontilla printattua tekstiä jostain myöhemmin mahdollisesti ongelmia aiheuttavasta sopimusehdosta o_O
 
Viimeksi muokattu:
Miksi pörssisähkösopimusta tehdessä pitää valita mittaustapa? Eli Yleissähkö, yösähkö tai kausisähkö, eihän se vaikuta hintaan? Kuvittelin että Oomin tilaussivulla on bugi jäänyt, mutta näyttäisi että kaikilla yhtiöillä pitää erikseen valita mittaustapa ja haluaako "kiinteän" vai pörssisopimuksen.

Osa sähkönmyyjistä ei käsittääkseni suostu myymään siirtotuotteesta poikkeavaa energiatuotetta. Esim. joskus 5v sitten jos oli Savon Voima Oy -verkon alueella siirtotuotteena kausisähkö (talvipäivä/muu aika), niin jotkin yhtiöt kyllä myivät yleissähköä, mutta osa pelkkää kausisähkötuotetta. Miksi näin, että osa myy muutakin ja osa ei, se ei koskaan selvinnyt.
 
Kyllä niitä on ollut, esim. sellaiselta pikkufirmalta kuin Fortum. Nyt ei taida olla myynnissä. Juju oli että marginaalin ja kuukausimaksun sai hieman halvemmalla, kun sitoutui sopimukseen pariksi vuodeksi. Täydellinen sopimus siis Ossobuccolle, muille en suosittelisi, kun koen että pörssisopimuksen merkittävä etu on juuri siinä, että sähkön hinnan voi niin halutessaan vakuuttaa milloin vain. Siitä mahdollisuudesta luopuminen ei ole vuositasolla kympin säästön väärtti.
Hah, ei vittu...tuo kuulostaa kyllä pahemmalta huijaukselta kun golf-osakkeet jos ei ole ihan 100% mitä on tekemässä.
 
Tuli otettua Fortumilta Duo 24kk viime syksynä ja nyt haluaisin siitä eroon. Onko Fortumiltakin päässyt noista määräaikaisista eroon ihan sillä, että kämppis tekee uuden sopparin eri firmaan? Onko kokemuksia?
 
Lehtijuttujen perusteella Fortum ei suostu purkamaan (tai kohtuullistamaan) määräaikaista sopimusta, jos asiakas ottaa yhteyttä ja kysyy. Eipä sellaisia yhtiöitä taida muutenkaan jonoksi asti olla - tämän ketjun perusteella Enefit lienee ainoa. Ja toki ne yhtiöt, joilla on määritelty (pieni) sopimussakko, ovat tähän nikottelematta suostuneet (Helen ainakin).

Tämän ketjun (ja useiden muiden keskustelujen) perusteella tuo mainitsemasi tapa on toimiva keino katkaista määräaikainen sopimus, mutta itse en pidä sitä 100% varmana, mutta kokeilemallahan se selviää...
 
Tulipas muutettua Kokkolan energian kädenojennusliittymä pörssiin. 2kk maksoivat mun voittoa ja nyt on 2kk tullut maksettua takaisin heidän.

Uudet hinnat tuli ensikvartaalille, joten totesin että nyt uskaltaa jo mennä riskillä. 2MW kuukausittaisilla kulutuksilla menty ja elossa selvitty kiitos Kokkolan energialle vain.

Energia 11,69 snt/kWh
Perusmaksu 2,22 € /kk
Hinnat sisältävät alv 10 %. ajalle 1.4.-30.4.2023

Energia 13,18 snt/kWh
Perusmaksu 2,50 € /kk
Hinnat sisältävät alv 24 %. ajalle 1.5.-30.6.2023

Onkohan jossain palvelua mistä saisi sähköpostiin ilmoituksen uusista edullisista soppareista?
 
Vinkkinä muillekin joilla on Helenin määräaikainen soppari, niin siitä pääsee eroon ilman sakkoa näköjään. Eli viime kesänä hintojen noustessa oli pakko lyödä nimi johonkin soppariin kiinni varmuuden vuoksi. Ehdoissahan oli, että 50€:lla (tai 200€, riippuen kulutuksesta) pääsee sopparista irti. No nyt vaihdoin vuoden alusta pörssisähköön ja olin kuullut, että soittamalla sopimuksen vaihdosta, saa ainakin maksaa sakon 100%:n varmuudella. No järkeilin että jos vaan teenkin uuden pörssisähkösopparin netissä Helenin kanssa, niin ei sakkoa kuitenkaan kukaan ole muistanut ottaa huomioon nettipalvelun koodaamisessa :). No nyt on jo pari laskua tullut ja ainakaan sakkoa ei ole niissä näkynyt. Kai joku Helenillä tämän lukee ja alkaa sakot paukkua!
 
Lehtijuttujen perusteella Fortum ei suostu purkamaan (tai kohtuullistamaan) määräaikaista sopimusta, jos asiakas ottaa yhteyttä ja kysyy. Eipä sellaisia yhtiöitä taida muutenkaan jonoksi asti olla - tämän ketjun perusteella Enefit lienee ainoa. Ja toki ne yhtiöt, joilla on määritelty (pieni) sopimussakko, ovat tähän nikottelematta suostuneet (Helen ainakin).

Tämän ketjun (ja useiden muiden keskustelujen) perusteella tuo mainitsemasi tapa on toimiva keino katkaista määräaikainen sopimus, mutta itse en pidä sitä 100% varmana, mutta kokeilemallahan se selviää...

Itsellä enefit 22.90snt. Tämä kiinnitti huomioni, aloin juuri aamulla miettimään miten pääsisi eroon... saisiko tästä vinkkiä johonkin ketjun viestiin tms?
Tänään en ehdi millään selailemaan
 
Muuttamalla tai "muuttamalla" käyty todella moneen kertaan läpi täällä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 004
Viestejä
4 896 965
Jäsenet
78 903
Uusin jäsen
Onsloww

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom