Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

@timbba80 sopimus on siis tilattu 30.6 Easy Energyn kautta, mutta koska sähkön toimitus alkaa vasta 2023, on Turku Energian sopimusvahvistus toimitettu lokakuussa ja ehdot ovat sopimussakon osalta ehtineet siinä välissä muuttua.

Näin myös itsellänikin.

ETA:
Tekisi mieli kokeilla kepillä jäätä Turku Energian aspan suunnasta, josko suostuisivat vielä tuon ehdon / hinnan muuttamaan sellaiseksi, joka se oli tilauksen tekohetkellä kesäkuussa...
Lainaan vanhaa viestiä, mutta kysytään kuitenkin.

Laitoitko aspaan viestiä ja jos pistit mitä vastasivat. Itellä ihan vastaava tilanne. Heinäkuun alussa tilattu Turun Energialta sähköt ja olivat nuo uudet ehdot päivittäneet soppariin.
 
Ite vaihdoin juuri Vaasan sähköön kun siellä oli 19c/kwh ja perusmaksu 3,1e/kk. Toistaiseksi voimassaoleva niin eroon pääsee ilman sakkoja.
 
Tällä hetkellä on Oomilta jatkuva sopimus (toistaiseksi) jossa kiinteähinta, 24.90snt/kWh ja muuttuu huhtikuussa hintaan 19snt/kWh .

Tekisi mieli ottaa Parikkalan soppari puoleksi vuodeksi hintaan 13.20snt/kWh. Sopparin kesto 1.3-31.9

Kannattaisiko riskillä odottaa Oomin asiakkaana että hinnat tippuu kun Okiluoto 3 lähtee käyntiin ja kytätä halvempia kiinteitä soppareita vai mitä vittua tekis. Mutta kun ei kiinnostaisi kesäajaltakaan maksaa 13 senttiä kilowatilta vaikka kulutukset laskeekin.

Pörssisähkö ei ole vaihtoehto, kun talossa ja omistajalla ei ole älyä sen kanssa leikkimiseen
Sanoit, että pörssisähkö ei ole vaihtoehto, mutta kokeilen kepillä jäätä ja suosittelen vielä harkitsemaan. Se voi olla edullisin vaihtoehto, vaikkei kiinnittäisi yhtään huomiota siihen, milloin sähköä käyttää, ja melko todennäköisesti huomattavasti edullisempi kuin tuo nykyinen sopimus. Eräs "välimalli" voisi olla PKS:n pörssisähkö ja siihen joku sopiva kiinnitys. 1.4.-30.6 tällä hetkellä 10,219 snt/kWh ja 1.7.-30.9. 8,607 snt/kWh.
 
Pörssisähkö ei ole vaihtoehto, kun talossa ja omistajalla ei ole älyä sen kanssa leikkimiseen
Pörssisähkön kanssa ei ole vaatimus leikkimiseen, mutta voi säästääkseen halutessaan leikkiä.
Sähköyhtiöiden määrä-aikaisien sopimuksissa on varmastikin otettu huomioon että käyttäjä ei aio säännöstellä sähkön käyttöä halvimmille tunneille, ja sen mukaan sitten laskettu sopimushinta.
 
Lainaan vanhaa viestiä, mutta kysytään kuitenkin.

Laitoitko aspaan viestiä ja jos pistit mitä vastasivat. Itellä ihan vastaava tilanne. Heinäkuun alussa tilattu Turun Energialta sähköt ja olivat nuo uudet ehdot päivittäneet soppariin.
Vastaus saatiin ja oli ”oikein” eli tilaushetken ehdot pätevät. Löytyy kyllä ketjusta lainaamasi viestin jälkeen suht pian. Hae vaikka kirjoittajan nimellä ketjusta.
 
Vastaus saatiin ja oli ”oikein” eli tilaushetken ehdot pätevät. Löytyy kyllä ketjusta lainaamasi viestin jälkeen suht pian. Hae vaikka kirjoittajan nimellä ketjusta.
Ilmeisesti onnistuin skippaaman sitten tuon viestin. Luin ketjua vähän aikaa tuon viestin jälkeen. Pitää laittaa itsekin aspaan viestiä.
 
Helen tarjoaa mulle 12kk määräaikaista sopparia 14,93c kwh + 3,99e kk. Soppari alkaisi nykyisen 4,99c kwh sopparin päättyessä 5/2023.. ..koti lämpiää sähköllä.
 
En lähtisi kyllä toukokuussa moiseen hintaan. Pörssisähkö kiinni ja seuraat kesän mittaan et missä vaiheessa tulee sellaiset määräaikaiset, joihin itse olet tyytyväinen ja isket siihen kiinni.
Kulutus 23000kwh vuosi, 5s kwh oli aiemmin ja nyt pörssisähköllä. Jos alkaa alta 7s kwh tarjouksia näkyä niin sitten isken kiinni. Onhan tää yösähkön plärääminen semiautomaatiolla melko työlästä.
 
Onko muuten työelämässä nykyään määräaikaisen työsoppari käyttö samanlaista venkoilua? Että sen voi päättää milloin haluaa, sekä ta että tt?
Tämä on sikäli aika epärelevantti vertailukohta, että määräaikaisia työsopimuksia tehdään yleensä päinvastaisesta syystä, kuin määräaikaisia sähkösopimuksia. Eli sähkösopimuksilla halutaan sopia ehdoista tyypillistä toistaiseksi voimassa olevaa "pidemmäksi ajaksi" kun taas työsopimuksissa yleensä määräaikaisia tehdään kun halutaan sopia tyypillistä toistaiseksi voimassa olevaa "lyhyemmäksi ajaksi".

Lisäksi työsopimuksissa ehdot ei samalla tavalla muutu vähän väliä vaikka sopimus olisi toistaiseksi voimassa olevakin.
 
Kyllä kai määräaikasessa sopparissa on on tai voi olla työntekijälle sanktio sovittuna?
Vähintään tyhmänä on ruukattu pitää, jos ei määräaikaiseen työsoppariin ole kirjauttanut irtisanomisehtoa samoilla ehdoilla kuin toistaiseksi voimassaoleviin. Harvemmin kyllä työnantaja alkaa katselemaan venkoilevaa työntekijää, joten todella harvinaista on, etteikö sopimuksista hyvinkin helposti eroon pääse joka tapuksessa.

Mutta sopimus kuin sopimus, kaikista helpoimmalla pääsee, kun kirjauttaa ne halutut ehdot siihen soppariin ENNEN allekirjoitusta. Jos ei onnistu, niin etsii toisen sopijapuolen.

Näinhän homma hoitui Enefitin kanssakin, kun hankki kirjallisen lupauksen sieltä aspasta 14vrk sisällä sopimuksesta, niin ei ole kenelläkään asiaan mitään mutisemista.
 
Onko jollakin tietoa miten tuo sähkötuki tulee toimimaan? Jos vaihdan Enefitin kiinteähintaisen pörssisähköön niin saako silloin sähkötukea?
 
Onko jollakin tietoa miten tuo sähkötuki tulee toimimaan? Jos vaihdan Enefitin kiinteähintaisen pörssisähköön niin saako silloin sähkötukea?
Tällä hetkellä voit vaihtaa miten vaan.
Sähkötuen ensimmäinen erä perustuu marras-joulukuun kulutukseen ja sen välin myyntihintaan (yli 10snt tai pörssi saa tukea) ja toinen erä marras-joulukuun kulutukseen ja 31.1.2023 olleeseen hintaan.
Tammi-helmikuun kulutuksella, eikä myyjällä 31.1. jälkeen ei ole mitään vaikutusta tukeen.
Näin ainakin viimeisen lukemani tiedon perusteella.
 
Sama täällä, vaihdoin jo eilen pörssisähköön. Onnistui puhelimitse vaihto samalle päivälle, ilman sitä 14päivän odotusta.

Kyllähän tuo Oomin touhu on vähän hämärää, eihän tuolloin Huhti-toukokuussa ole mitään perustetta nostaa hintoja.
Ellei sitten haluta vetää asiakkailta rahat veks, eikös se tukikausi pääty tuohon huhtikuun alkuun?
Oliko tämä Oomilta? Itselläni Oomilla ei onnistunut vaihto samalle päivälle vaan halusivat 14 päivää... vaihtui yhtiö. Asiakaspalvelija kyseli vielä joltai isommalta ja vuoden alusta eivät muka olisi saaneet tehdä vaihtoa samalle päivälle.
 
Tällä hetkellä voit vaihtaa miten vaan.
Sähkötuen ensimmäinen erä perustuu marras-joulukuun kulutukseen ja sen välin myyntihintaan (yli 10snt tai pörssi saa tukea) ja toinen erä marras-joulukuun kulutukseen ja 31.1.2023 olleeseen hintaan.
Tammi-helmikuun kulutuksella, eikä myyjällä 31.1. jälkeen ei ole mitään vaikutusta tukeen.
Näin ainakin viimeisen lukemani tiedon perusteella.
Eikös se ole kulutuksesta kiinni? Tyttöhallituksen (anteeksi) sotkuista ei ole monikaan selvillä, mutta käsittääkseni yli 100e laskut tullaan korvaamaan 50% omavastuulla.
 
Oliko tämä Oomilta? Itselläni Oomilla ei onnistunut vaihto samalle päivälle vaan halusivat 14 päivää... vaihtui yhtiö. Asiakaspalvelija kyseli vielä joltai isommalta ja vuoden alusta eivät muka olisi saaneet tehdä vaihtoa samalle päivälle.
Juu Oomilta. Jännä että noin sanoivat sinulle, minulle taas ihan päinvastaista.
Sanoi että haluavat helpottaa asiakkaidensa sopimuksen vaihtoa kun tilanne on mitä on.
Oletko ollut oomin jäsen? Jos et niin siinä voi tietty olla se syy miksi noin.
 
Oomin pörssillä menty marraskuun 17 p. asti. Tammikuun toteutunut oli 7-8 snt/kwh
Helmikuusta vaikuttas tulevan vähän kalliimpi.
 
Oliko tämä Oomilta? Itselläni Oomilla ei onnistunut vaihto samalle päivälle vaan halusivat 14 päivää... vaihtui yhtiö. Asiakaspalvelija kyseli vielä joltai isommalta ja vuoden alusta eivät muka olisi saaneet tehdä vaihtoa samalle päivälle.
No oot sentään saanut yhteyden sinne. Onneksi olkoon ;) Mulle ne ei edes soita takasin. Oomit. "Kaikki OOMIT ovat nyt varattuina... ..OOMI soittaa sinulle numeroon jne..." jos tuon nauhoitteen äänensävyn ja yliampuvan oomittelun on tarkoitus keventää tunnelmaa, niin valitettavasti ei onnistunut. Päin vastoin. saatanan oomit :mad:
 
Löytyykö jostakin käppyriä mihin aikaan on keskimäärin kalliimmat tai edullisimmat pörssisähkön hinnat pitkältä ajalta?
 
Nyt on viime viikon torstaita soiteltu enefitin puhelinvaihteeseen ja laitettu sähköpostia. Rupee oleen kohta 5 päivän urakka asiakkaalle, eikä näemmä työntekijöille viikonlopuista tykätä maksaa edes virossa.
Toissa perjantaina laitoin spostia ja kysyin onnistuuko määräaikaisen irtisanominen ja siihen perään pörssisähkösoppari. Viime perjantaina vastasivat että onnistuu. Irtisanoin määräaikaisen ja tänään tuli vahvistukset pörssisähkön alkamisesta 21.2 alkaen. Soittaa en kyllä edes yrittänyt mutta noin ihan ok toimi ainakin mulla.
 
Tällä hetkellä voit vaihtaa miten vaan.
Sähkötuen ensimmäinen erä perustuu marras-joulukuun kulutukseen ja sen välin myyntihintaan (yli 10snt tai pörssi saa tukea) ja toinen erä marras-joulukuun kulutukseen ja 31.1.2023 olleeseen hintaan.
Tammi-helmikuun kulutuksella, eikä myyjällä 31.1. jälkeen ei ole mitään vaikutusta tukeen.
Näin ainakin viimeisen lukemani tiedon perusteella.

Tartun tähän koska itseä vaivannut tämä asia nyt jo pidemmän aikaa enkä ole uskaltanut vaihtaa sähkösopparia toiselle firmalle. Mainitset "Tällä hetkellä voit vaihtaa miten vaan" ja "eikä myyjällä 31.1. jälkeen ei ole mitään vaikutusta tukeen.Näin ainakin viimeisen lukemani tiedon perusteella"

Missä näin lukee? Pointtini on se, että kun nyt on maksanut isoa rahaa viime vuoden loppupuolelta (lokakuu) tähän hetkeen asti ja sen sähkötuen idea oli, että tämä sähköyhtiö jonne olet maksanut ylihintaa hyvittää sulle ne laskullaan myöhemmin keväällä. Niin jos tosiaankin vaihdan ihan toiseen sähköyhtiöön koska tämä nykyinen sähköyhtiö ei tarjoa mitään toista tuotetta ja olisin pakotettu vaihtamaan ihan toiselle firmalle saadakseni pörssisähköä niin saanko sähkötuet toiselta firmalta vaikka en ole sinne isoja laskuja marras-joulukuu aikana maksanut? Onko tästä jossain mustaa valkoisella?
 
Eikö sähkötuki tule valtiolta? Onko sillä väliä mikä firma sen laskuistaan sitten asiakkaalta vähentää?
 
Tartun tähän koska itseä vaivannut tämä asia nyt jo pidemmän aikaa enkä ole uskaltanut vaihtaa sähkösopparia toiselle firmalle. Mainitset "Tällä hetkellä voit vaihtaa miten vaan" ja "eikä myyjällä 31.1. jälkeen ei ole mitään vaikutusta tukeen.Näin ainakin viimeisen lukemani tiedon perusteella"

Missä näin lukee? Pointtini on se, että kun nyt on maksanut isoa rahaa viime vuoden loppupuolelta (lokakuu) tähän hetkeen asti ja sen sähkötuen idea oli, että tämä sähköyhtiö jonne olet maksanut ylihintaa hyvittää sulle ne laskullaan myöhemmin keväällä. Niin jos tosiaankin vaihdan ihan toiseen sähköyhtiöön koska tämä nykyinen sähköyhtiö ei tarjoa mitään toista tuotetta ja olisin pakotettu vaihtamaan ihan toiselle firmalle saadakseni pörssisähköä niin saanko sähkötuet toiselta firmalta vaikka en ole sinne isoja laskuja marras-joulukuu aikana maksanut? Onko tästä jossain mustaa valkoisella?
Täältä olen sitä viimeksi tavannut: Hallituksen esitys HE 324/2022 vp

Ainakin tässä kohtaa aiheesta puhutaan. On siellä jotain esimerkkejäkin.
Pykälän 3 ja 4 momentin mukaan sähköhyvitys esitetään jaettavaksi laskennallisesti kahteen erään. Ensimmäinen erä perustuisi marraskuun ja joulukuun sähköenergialaskuihin. Toinen erä perustuisi marraskuun ja joulukuun käyttöpaikkakohtaisiin sähköenergian kulutusmääriin kerrottuna tammikuun aikaisella hinnalla. Ehdotetun 5 §:n 2 momentin mukaan tammikuun hinta määräytyisi sen sähkönmyyntisopimuksen mukaisesti, joka olisi voimassa 31.1.2023. Näin laskenta huomioisi sekä hintakehityksen, että mahdolliset tarkasteluajanjakson aikaiset sopimusmuutokset. Eräkohtainen laskentamalli edistäisi näin ollen hyvityksen kohdentumista toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Kulutus- ja hintatietoja tarkasteltaisiin kertalaskelmana laskentahetkellä käytettävissä olevilla tiedoilla, eikä esimerkiksi jälkikäteen tehtäviä tasekorjauksia huomioitaisi. Sähköhyvityksen laskeminen ja sen parametrit esitettäisiin momentissa laskentakaavan muodossa.

Lakiesityksessä mainitaan myös tällainen joka mielestäni on vähän ristiriidassa mediassa olleisiin infoihin:
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi myös siitä tilanteesta, että loppukäyttäjä ei ole enää sen sähköyhtiön asiakkaana, jonka vastuulla on maksaa sähköhyvitys loppukäyttäjälle. Säännöksen mukaan, jos loppukäyttäjä ei ole enää sen sähköyhtiön asiakas, joka on velvollinen maksamaan sähköhyvityksen loppukäyttäjälle, eikä sähköhyvitystä voida maksaa loppukäyttäjälle sähköenergialaskun hyvityksenä, kyseisen yhtiön tulee viipymättä maksaa loppukäyttäjän pyynnöstä osuutensa sähköhyvityksestä tämän ilmoittamalle pankkitilille.
eli hyvitystä pitäisi erikseen pyytää
 
Sähköhyvitys ei jää sen vuoksi väliin, että on vaihtanut yhtiötä, eli kannattaa kilpailuttaa normaaliin tapaan eikä roikkua ainakaan riistäjien kelkassa :) Helpoimmassa skenariossa sähköhyvityksen saa siten, että yritys/yritykset, jonka/joiden asiakas oli maras- ja joulukuussa sekä 31.1.2023, kysyy tilinumeroa ja maksaa hyvityksen suoraan tilille.

Toki taitaa olla niin, että sähköhyvitys on edelleen lakiluonnos eikä laki, eli teoriassa siihen voi tulla muutoksia suuntaan tai toiseen (tuskin kuitenkaan merkittäviä).
 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi myös siitä tilanteesta, että loppukäyttäjä ei ole enää sen sähköyhtiön asiakkaana, jonka vastuulla on maksaa sähköhyvitys loppukäyttäjälle. Säännöksen mukaan, jos loppukäyttäjä ei ole enää sen sähköyhtiön asiakas, joka on velvollinen maksamaan sähköhyvityksen loppukäyttäjälle, eikä sähköhyvitystä voida maksaa loppukäyttäjälle sähköenergialaskun hyvityksenä, kyseisen yhtiön tulee viipymättä maksaa loppukäyttäjän pyynnöstä osuutensa sähköhyvityksestä tämän ilmoittamalle pankkitilille.

Ok tuossa on nyt se punainen lanka. Eli pitääpä olla heti nykyiseen sähköyhtöön yhteydessä ja kysyä, että maksatteko nyt heti rahat tilille koska vaihdan yhtiötä. Jos eivät maksa niin sitten minusta on varmin odotella, että tuo hallituksen esitys oikeasti lukitaan eikä sitä enää vatkata. En haluaisi joutua tilanteeseen missä vaihdan sähköyhtiötä nyt ja sitten kuukauden päästä alan kysellä vanhan sähköyhtiön perään hyvityksiä... tai no... ehkä se kuitenkin olisi ok. Hitto näitä :D
 
Sen verran tuota asiaa käsiteltiin, että asiakkaan ei missään tilanteessa pitäisi joutua ottamaan itse yhteyttä yrityksiin päin, koska asiakaspalvelut menisivät varmasti tukkoon, joten lähtökohtaisesti asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään proaktiivisesti, vaan yritys ottaa yhteyttä (ja kysyy sitä tilinumeroa, jos et enää ole yhtiön asiakas).
 
Ok tuossa on nyt se punainen lanka. Eli pitääpä olla heti nykyiseen sähköyhtöön yhteydessä ja kysyä, että maksatteko nyt heti rahat tilille koska vaihdan yhtiötä. Jos eivät maksa niin sitten minusta on varmin odotella, että tuo hallituksen esitys oikeasti lukitaan eikä sitä enää vatkata. En haluaisi joutua tilanteeseen missä vaihdan sähköyhtiötä nyt ja sitten kuukauden päästä alan kysellä vanhan sähköyhtiön perään hyvityksiä... tai no... ehkä se kuitenkin olisi ok. Hitto näitä :D
Tuo koko lakiehdotus on kyllä aika tuskaista lukea näin maallikkona ja varmasti/toivottavasti siihen tulee vielä muutoksia. Kuten tuo hyvityksen hyvityksen hakeminen loppukäyttäjän pyynnöstä.

Eiköhän sitä toista erää tarvi odotella joka tapauksessa ainakin toukokuulle kun ensimmäinen erä maksetaan huhtikuun laskutuksen yhteydessä ja toinen erä sitä seuraavassa.
 
Ok tuossa on nyt se punainen lanka. Eli pitääpä olla heti nykyiseen sähköyhtöön yhteydessä ja kysyä, että maksatteko nyt heti rahat tilille koska vaihdan yhtiötä. Jos eivät maksa niin sitten minusta on varmin odotella, että tuo hallituksen esitys oikeasti lukitaan eikä sitä enää vatkata. En haluaisi joutua tilanteeseen missä vaihdan sähköyhtiötä nyt ja sitten kuukauden päästä alan kysellä vanhan sähköyhtiön perään hyvityksiä... tai no... ehkä se kuitenkin olisi ok. Hitto näitä :D

Noni tämäpä tuotti hedelmää! Soitin nykyiselle sähköyhtiölle ja he kertoi tiputtavansa hintoja 30% 1.3. alkaen ja tuovat pörssisähkötuotteen tarjolle jo sitä ennen! Aivan mainiota, eipä tartte enää pitkään pohtia saako tukia jos vaihtaa sähköyhtiötä kun ei tartte enää vaihtaakaan.
 
Mikä firma?
 
Mulla on ollut vuodesta 2021 asti Vetelin Energia. Muistelen, että jossain kohtaa viime vuonna vai oliko jopa 2021 lopulla ne lopetti uusien soppareiden myymisen oman alueen ulkopuolisille asiakkaille eivätkä edelleenkään tee uusia sopimuksia. Sain silloin napattua edulliseen hintaan toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ja vasta lokakuussa 2022 sen hinta nousi niin korkeaksi, että piti alkaa miettimään mihin sitä sähkönsä käyttää ja viimeiset laskut on olleet aika messeviä, mut onneksi tulee ne hyvitykset nyt ainakin varmasti eikä tartte vatkata muiden yhtiöiden kanssa
 
Nyt muuten lähtee toistaiseksi voimassa oleva kiinteähintainen sähkösopimus alle 20 c/kWh, eli Vaasan sähkön Perussähkö 19,87 c/kWh + 3,1 e/kk (ALV 10%). Ovat poistaneet sopimuksesta asuinpaikkarajoitukset, eli soppari kaikille avoin.

Nyt hus äkkiä pois niistä 40+ c/kWh soppareista.

Esim. Fortum Kesto: yleissähkön hinta ajalle 01.01.2023 - 31.03.2023 on 46,73c/kWh (alv 10 %).

Näitäkin hintoja joku vielä maksaa.
 
Viimeksi muokattu:

Kuka hullu maksaa noita hintoja pörssintoteunut keskihinta itsellä keskittämisalennuksen jälkeen Tammikuussa 6,2snt.
 
Kuka hullu maksaa noita hintoja pörssintoteunut keskihinta itsellä keskittämisalennuksen jälkeen Tammikuussa 6,2snt.
Pahaa pelkään, että moni sellainen, jolla ei oikeasti olisi edes varaa maksaa. Eli tarkoitan esim. pienellä eläkkeellä yksin asuvia vanhuksia, joilla ei välttämättä ole ihan niin hyvät "digitaidot" ja muutenkin muut jutut kiinnostavat enemmän kuin sähkön hinta.
 
Ei tule muuten sähkötukiakaan 1600kwh kokonaiskulutuksella,koska meni pörssiin. Ei sillä, että muutenkaan olisi valtion tehtävä maksaa sähkölaskuja,
 
Ei tule muuten sähkötukiakaan 1600kwh kokonaiskulutuksella,koska meni pörssiin. Ei sillä, että muutenkaan olisi valtion tehtävä maksaa sähkölaskuja,
Kyllähän pörssisähkösopimukset kuuluu niihin avustuksien piiriin. Taisi jopa lukea että pörssisähkösopparit on automaattisesti tukien piirissä.
 
Kyllähän pörssisähkösopimukset kuuluu niihin avustuksien piiriin. Taisi jopa lukea että pörssisähkösopparit on automaattisesti tukien piirissä.
Mutta ylittyykö omavastuu. Tokassa erässä otettiin huomioon marras- ja joulukuun kulutus ja tammikuun asiakaskohtainen hinta. Eli jos keskihinta on 6.2 c/kWh ja kulutus 1 600 kWh kahdelta kuukaudelta (marras, joulu) ja kuukausittainen omavastuu 90e, niin silloin ei ylity tässä toisessa erässä (1 600 kWh / 2 = 800 kWh, 800 kWh * 6,2 c/kWh = 50 e). Jos kulutus on 1 600 kWh kuukaudessa, niin silloin saa huiman 2 x 5e = 10 e tukea tässä toisessa erässä (100e/kk sähkölasku, 90e/kk omavastuu, 50% korvaus ylimenevältä osalta ja tämä kahden kuukauden ajalta) ;)

Tuota lakiesitystä kun tavailee, niin käytännössä taitaa olla niin, että kuukausittaisen sähkölaskun suuruus on oltava käytännössä vähintään 100e ollakseen oikeutettu tukeen. Tämä johtuu tästä:

Pykälän 4 momentin mukaan esitettyä hyvitystä ei maksettaisi niiltä kuukausilta, joilta tuen määrä olisi pienempi kuin viisi euroa. Rajaus vastaisi normaalikäytäntöä, jonka mukaan sähkön myyntiyhtiöt eivät palauta tai veloita vähäisiä laskuja tai maksuja.
 
Viimeksi muokattu:

Tampereen Sähkölaitoksen vakio sopimusten hinta tippuu 26 centistä 15 centtiin 15.2

ja lisäksi

Samassa yhteydessä Sähkölaitos tuo myyntiin uuden määräaikaisen Järkisähkö-tuotteen, jonka myös uudet asiakkaat voivat tilata yrityksen internetsivuilta 6.2. alkaen. Uuden tuotteen hinta on 15 snt/kWh, ja sopimus on määräaikainen kuuden kuukauden ajan.

  • Myyntiin tulee myös uusi kuuden kuukauden määräaikainen sähkösopimus, jonka hinta on 15 snt/kWh. Uusi sopimus on tilattavissa 6.2. alkaen vain osoitteessa sahkolaitos.fi.

Tuo 6 kk tuntuu sangen hyvältä odotellessa kesän hintoja
jos nyt jollekin on liittymän tarvetta.
 
Mutta ylittyykö omavastuu. Tokassa erässä otettiin huomioon marras- ja joulukuun kulutus ja tammikuun asiakaskohtainen hinta. Eli jos keskihinta on 6.2 c/kWh ja kulutus 1 600 kWh kahdelta kuukaudelta (marras, joulu) ja kuukausittainen omavastuu 90e, niin silloin ei ylity tässä toisessa erässä (1 600 kWh / 2 = 800 kWh, 800 kWh * 6,2 c/kWh = 50 e).
No tuo toki rajaa sen ulkopuolelle jos noin on kulutukset.
Itsellä oli marras ja joulukuun kulutus yhteensä 2200kWh, tammikuu 700kWh. Nuo kaikki meni vielä Oomin jatkuvan sopimuksen hinnalla, nyt helmikuun alusta vaihdoin itsekin pörssiin.
 
Onko kenellekään osunut silmään parempaa 6 kk:n määräaikaista sähkötarjousta, kuin Keravan Energian 11,90snt / kWh + 3,10€ / kk, (13,41 snt/kWh + 3,50 €/kk 1.5.2023 jälkeen)? Parikkalan Valon tarjous on vähän kalliimpi.

Mun ei välttämättä tarvitse vaihtaa sähkösopimusta aivan heti. Luuletteko, että minun kannattaisi odottaa parempaa tarjousta esimerkiksi maaliskuuhun asti?
 
Juu Oomilta. Jännä että noin sanoivat sinulle, minulle taas ihan päinvastaista.
Sanoi että haluavat helpottaa asiakkaidensa sopimuksen vaihtoa kun tilanne on mitä on.
Oletko ollut oomin jäsen? Jos et niin siinä voi tietty olla se syy miksi noin.
En ole kyllä mikään jäsen, mutta kaksi sopimusta heillä ollut jo vuosia, joista kyseisessä kulutus on iso. Taidanpa siirtää tuon toisenkin pois heiltä. Se tulisi oikeasti halvemmaksikin muualla. Tuo eka oli ihan +/- 0 toisilla, mutta ajattelin, että siirron alettua he suostuisi tuohon vaihtoon heti. Soittivat kerran, mutta olin palaverissa enkä voinut vastata.

Varsinkin jos ne alkaa näitä hyvityksiä maksamaan tuon toisen sopimuksen kautta niin siinä menee vuosia...
 
1.5 viikon päästä muutto Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevaan yksiöön, ajattelin odottaa viime hetkeen sähkösopimuksen tilauksen kanssa kun ovat tulossa selkeästi alas. Minkätyyppistä sopimusta sitä pitäisi nyt katsoa? Onko esim. vuoden määräaikainen pörssisähkö nyt riski, jos hinnat taas ensi talvena nousevat? Toiveena olisi fossiiliton sopimus. Kulutushan on niin pientä (ehkä 1500 kWh vuodessa), että suuria summia ei kuitenkaan joudu maksamaan, mutta kaikki säästö kelpaa.
 
Pörssisähköstä ei kannata solmia määräaikaista sopimusta, koska hyöty on korkeintaan vähän pienempi marginaali (ero sentin kymmenyksissä / kWh) ja/tai kuukausimaksu (ero max pari euroa / kk). Eli pörssisähkö aina vain toistaiseksi voimassa olevana. Toistaiseksi voimassa oleva pörssisähkö on luultavasti houkuttelevin tällä hetkellä, kun hinnat ovat selvässä laskutrendissä ja pörssikin pysynyt aika hyvin kurissa oikeastaan jo joulukuun puolivälistä asti, itse ottaisin juuri sen, etenkin jos kulutus maltillinen.
 
Ei onnistunut nopeasti oomilla sopimustyypin vaihto, änkyttävät vain 14vrk vaihtoajasta. Kokeilen vielä jonottaa uusiksi, jospa eri aspalla olisi eri vastaus.
 
Nyt muuten lähtee toistaiseksi voimassa oleva kiinteähintainen sähkösopimus alle 20 c/kWh, eli Vaasan sähkön Perussähkö 19,87 c/kWh + 3,1 e/kk (ALV 10%). Ovat poistaneet sopimuksesta asuinpaikkarajoitukset, eli soppari kaikille avoin.

Nyt hus äkkiä pois niistä 40+ c/kWh soppareista.

Esim. Fortum Kesto: yleissähkön hinta ajalle 01.01.2023 - 31.03.2023 on 46,73c/kWh (alv 10 %).

Näitäkin hintoja joku vielä maksaa.

Kiitos vinkistä, välitin tätä eteenpäin ja sain jo useamman pörssisähköä pelkäävän tutun/sukulaisen tilaamaan sen Fortum Keston tms. riistotuotteen tilalle :D
 
Ite vaihdoin juuri Vaasan sähköön kun siellä oli 19c/kwh ja perusmaksu 3,1e/kk. Toistaiseksi voimassaoleva niin eroon pääsee ilman sakkoja.
Kiitos vinkistä, välitin tätä eteenpäin ja sain jo useamman pörssisähköä pelkäävän tutun/sukulaisen tilaamaan sen Fortum Keston tms. riistotuotteen tilalle :D
Ite juuri vaihdoin tuosta Fortumista kun rupes tuo 46 c/kwh olemaan aina kallis tosin 2vk irtisanominen niin helmikuu tulee olemaan vielä kallis. Sitten putoaa hinta alle puoleen.
 
1.5 viikon päästä muutto Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevaan yksiöön, ajattelin odottaa viime hetkeen sähkösopimuksen tilauksen kanssa kun ovat tulossa selkeästi alas. Minkätyyppistä sopimusta sitä pitäisi nyt katsoa? Onko esim. vuoden määräaikainen pörssisähkö nyt riski, jos hinnat taas ensi talvena nousevat? Toiveena olisi fossiiliton sopimus. Kulutushan on niin pientä (ehkä 1500 kWh vuodessa), että suuria summia ei kuitenkaan joudu maksamaan, mutta kaikki säästö kelpaa.
Yksiöitä ja niiden sähkönkulutuksia on toki erilaisia, mutta jos työkaverilla kuluu alle 500 kWh vuoteen, niin 1500 kuulostaa jo melko rouhealta. Oma sauna ja ahkera saunominen tms.?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 898
Viestejä
4 892 909
Jäsenet
78 892
Uusin jäsen
Werkku_87

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom