Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Mikähän pointti tossa Enefitin "määräaikaisessa" on kun sen voi noin vaan panna poikki? Miks eivät vaan laittaneet sitä toistaiseksi voimassaolevana alunperinkin..
Heillähän oli myös 36kk sopimus halvemmalla kuin 24kk soppari, vaikka lainsäädännön mukaan 36kk sopparin voi irtisanoa 24kk kohdalla ilman kuluja. Voi siis olla markkinointia, eli tarjotaan hyvää asiakaskokemusta, ja samalla kuitenkin luotetaan, että suurin osa määräaikaisen tehneistä pitää sopparin koko määräajan.
 
Mikähän pointti tossa Enefitin "määräaikaisessa" on kun sen voi noin vaan panna poikki? Miks eivät vaan laittaneet sitä toistaiseksi voimassaolevana alunperinkin..

Tämä oli Enefitin selitys syyskuussa:

"Meillä ei ole sopimussakkoa, eli voit irtisanoa sopimuksen milloin haluat vaan.
Meillä oli aiemmin sopimussakko, mutta koska meidän nettisivulla/sopimuksessa ei ollut suoraan sanottu sopimussakko summa, sitten emme pystyy kysymään lain mukana sakkoa asiakkailta ja sen takia se poistetiin kokonaan."
 
Juu muistan kyllä tämän mutta niinkuin tuossa edellä sanotaan niin ehkä olisi firman kannattanut hiukan fiksaisailla noita sopimuksia lakiosaston kanssa..
 
Mikähän pointti tossa Enefitin "määräaikaisessa" on kun sen voi noin vaan panna poikki? Miks eivät vaan laittaneet sitä toistaiseksi voimassaolevana alunperinkin..
1. Luotetaan että asiakkaat eivät ole niin valveutuneita että näitä asioita viitsivät selvittää.
2. Haalitaan hyvillä ehdoilla uusia tyytyväisiä asiakkaita.

Asiakkaat kyllä tulevat muistamaan jos näin hämäisinä aikoina yhden yhtiön sopimusehdot ja palvelut ovat selkeästi muita paremmat. Itse aion ainakin pysyä asiakkaana.
 
Menee saman asian toistamiseksi, mutta Helenillä 24kk 29,9snt/kWh (alv 24%) määräaikaisen irtisanominen oli porukoilla kivuton operaatio, kunhan ensin pääsi puhelimella läpi asiakaspalveluun. Ottivat pörssisähkön tilalle ja vaihtavat sen johonkin järkevämmän hintaiseen määräaikaiseen kevään/alkukesän aikana.
 
Oho! Hyvä tietää. Minkälaisia perusteluja oli irtisanomiselle?
 
Helenistä puheen ollen, oletteko saaneet minkälaisia jatkotarjouksia määriksiin nyt viimeaikoina? Oma umpeutuu kesällä vasta mutta nyt alkanut jo asiaa pohtia että odotteleeko sieltä jotain vai tekeekö oharit :D
 
Porukoilla on menossa Helenin 5snt soppari umpeen tuossa toukokuussa. Nyt tuli tarjous, että 12kk määräaikainen muistaaksen 12snt + 3,99e/kk. Hinta melkeen triplaantuu, jos ottaa tuon. Kuitenkin jos noin halvalla nyt tarjoaa, niin luulisi saavan vielä halvemmalla alkukesästä. Tiedä sitten kannattaako ottaa riskiä. Niin pieni kulutus kuitenkin heidän kaksiossa, että ei varsinaisesti väliä mutta joka euro on kotiinpäin.

Edit. Helsingissä siis, keskusta alue jos halutaan olla tarkempia.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän se pienen kulutuksen kanssa kannata katsella siihen toukokuuhun. Loppulypsyltähän tämä alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa.
 
Porukoilla on menossa Helenin 5snt soppari umpeen tuossa toukokuussa. Nyt tuli tarjous, että 12kk määräaikainen muistaaksen 12snt + 3,99e/kk. Hinta melkeen triplaantuu, jos ottaa tuon. Kuitenkin jos noin halvalla nyt tarjoaa, niin luulisi saavan vielä halvemmalla alkukesästä. Tiedä sitten kannattaako ottaa riskiä. Niin pieni kulutus kuitenkin heidän kaksiossa, että ei varsinaisesti väliä mutta joka euro on kotiinpäin.

Edit. Helsingissä siis, keskusta alue jos halutaan olla tarkempia.

Minulle tuli sama ja loppulypsy mieleen myös. Itsellä myös pieni kulutus kaksiossa ja taidan odotella kuitenkin. Maaliskuun loppuun nykyinen halpa 4snt voimassa. Pörssin hinnatkaan ei nyt säikäytä.
 
Aika hienoa toimintaa Enefitiltä. Olen itse samassa tilanteessa sinun kanssasi ja nyt pitää vaihtaa 36kk -> pörssiin. Saako udella minkälaisella hinnalla sait solmittua pörssisähkösopimuksen heiltä puhelimitse? Periaatteessa tekisi mieli pysyä samassa yhtiössä jo sen takia että toiminta on tälläisenä aikana näin suoraselkäistä.

Late reply :cool: Joo, minusta kans oli tosi asiallista ja hyvää palvelua Enefitiltä :thumbsup: Sen vuoksi mieki kysyin hintaa vanhalle asiakkaalle, ku homma toiminu hyvin tähänkin saakka.

Heijän sivuilla hinta korkeampi, mutta vanhoille asiakkaille onnistui:

"Enefit Markkina

Sähkön hinta määräytyy tuntikohtaisesti sähköpörssissä (Nord Pool Spot)

Välityspalkkio 0,28 snt/kWh

Perusmaksu 2,49€ ( 2kk perusmaksu 0 eur)

Hinnat sisältävät alv. 24%"

Tämä hinta oli siis noin viikko sitten ja on voinut toki muuttua.

Sopimus voimassa toistaiseksi 14 pv. irtisanomisajalla.

Ja sopimuksen vaihto onnistui siis 14 pv. ajalla.

Tarkennuksena: tein muutoksen sähköpostitse, en puhelimitse.
 
Viimeksi muokattu:
Helenin sisällä aluksi. Vaihtuu toiseen firmaan jossakin vaiheessa.

Pörssihintasähkö
perusmaksu e/kk 3,49
marginaali c/kWh 0,34
 
Viimeksi muokattu:
3 täyttä kuukautta oltu pörssillä ja tässä hieman mikä on keskimääräinen kwh hinta ollut Väppi appin mukaan. (Tuo app on käytössä Savon Voiman alueella käsittääkseni kaikilla vaikka ei Väreen kanssa sopparia ole. Näyttää sieltä kulutukset).

Marraskuu:
Markkinahinnan ka.: 24,20 snt/kWh
Oma ka.: 23,61 snt/kWh
Kulutus: 221,38 kWh

Joulukuu:
Markkinahinnan ka.: 27,10 snt/kWh
Oma ka.: 25,66 snt/kWh
Kulutus: 266,10 kWh

Tammikuu:
Markkinahinnan ka.: 8,66 snt/kWh
Oma ka.: 8,44 snt/kWh
Kulutus: 253,55 kWh

Tuona 3kk keskiarvo ollu siis 19,24 snt/kWh.

Kyse on rivitalokolmiosta joka on kaukolämmössä. Sähkönkulutus on ollut 3500 kWh / vuosi tasoa, mutta tavoite tiputtaa tuohon 3000 kWh tasoon eli 250 kWh / kk. Se näkyy olevan aika hyvin tavoitteessa. Asukkaita minä ja vaimo sekä pari elukkaa.

Oikeastaan isompia toimia ei olla tehty jos vertaa entiseen n. 4 snt/kWh soppariin. Pääasialliset toimet:
- saunotaan vain halvan sähkön aikaan (eli jos ollaan siellä alle 10 snt/kWh ja mielellään siellä 5 snt/kWh hintapisteessä)
- apk pyörii lähinnä yöllä halvemman sähkön aikaan
- ruoanlaittoa hieman optimoitu eli jos uunia käytetään niin kerralla enemmän ja molempien ruoat samalla kertaa jos mahdollista

Kevättä/kesää odotellessa josko saisi lukittua pidemmäksi aikaa hintaa.
 
3 täyttä kuukautta oltu pörssillä ja tässä hieman mikä on keskimääräinen kwh hinta ollut Väppi appin mukaan. (Tuo app on käytössä Savon Voiman alueella käsittääkseni kaikilla vaikka ei Väreen kanssa sopparia ole. Näyttää sieltä kulutukset).

Marraskuu:
Markkinahinnan ka.: 24,20 snt/kWh

Joulukuu:
Markkinahinnan ka.: 27,10 snt/kWh

Tammikuu:
Markkinahinnan ka.: 8,66 snt/kWh

Tuona 3kk keskiarvo ollu siis 19,24 snt/kWh.

Kyse on rivitalokolmiosta joka on kaukolämmössä. Sähkönkulutus on ollut 3500 kWh / vuosi tasoa, mutta tavoite tiputtaa tuohon 3000 kWh tasoon eli 250 kWh / kk. Se näkyy olevan aika hyvin tavoitteessa. Asukkaita minä ja vaimo sekä pari elukkaa.
Kiva verrata "markkinahintaan".
Meillä vastaavat:
Marraskuu: 21,70c/kwh
Kulutus: 1115kwh

Joulukuu: 19,60c/kwh
Kulutus 1817kwh

Tammikuu: 6,62c/kwh
Kulutus 1986kwh

Kulutus seuraa aika hyvin sähkön hintaa, koska lämmitys on maalämpö ja vesitakka.
Marraskuussa hinta oli lähempänä markkinahintaa koska meillä osui 2x auton lataus lähes tyhjästä ihan täyteen kuun kalleimpiin aikoihin. Siinä kun ruuttaa 80kwh kovalla hinnalla niin mikään optimointi ei pelasta...
Tammikuussa ehkä yhden käden sormin laskettava määrä puulämmitystä kun oli niin halpaa.
Talona -55 rakennettu, asuinpintaa (+19c) noin 220 neliötä ja autotallia (+14-15c) noin 150 neliötä. Yhteensä jossain 380 neliön luokassa.
4-henkeä ja kaksi koiraa.

Optimoinnit joskus jo listasin:
-LVV Raspi hakee halvimmat tunnit ja lämmittää tällöin -> TODO älynsiirto varaajan kylkeen jotta voidaan seurata LVV lämmitystarvetta ja optimoida vielä montako tuntia lämmitetään. Softa toimii jo mutta anturit ei ylety mun man cavesta LVV:lle...
-Maalämpö ohjattu 00-06 ajalle lämpötilan pyynti +10 mitä vakiokäyrä -> TODO kun äly siirtyy LVV:n viereen niin samalla äly tulee ajamaan MLP:n inputtiin +10 käyrän pyyntiä lämmitystarpeen mukaan lasketuille halvoille tunneille. Softa jo pyörii mutta rele ei vedä pumppua...
-Ulkoporeallas ajastettu 00-06 välille lämmittämään, pyynti +30c kun ei käytetä. Tammikuussa oli kaksi käyttökertaa jolloin lämpötilan nosto ja poreet. Näiltä vuorokausilta kulutus lähenteli 40kwh pelkästään altaalta! Ei haitannut kun käytettiin näitä alle 1c/kwh tunteja ->TODO jos raaskin niin hankin wifi mokkulan ja käytän LVV varaajan älyä että lämmitetään vain halvat tunnit.
-Sähköauton lataus... Tarpeen mukaan ja aina sen vuorokauden halvimma tunnit. Ohjelmointi käsin koska ei ladata joka yö niin äly on vaikea tehdä täysin automaattiseksi. Onneksi onnistuu puhelimesta.
-Astianpesukone ja pyykinpesu on pääasiassa yöaikaan.

Optimointi näkyy myös siirtohinnoissa. Meidän alueella on talvipäivänä kalliimpi siirto kuin muuna aikana.
Tammikuu 2022: Muuaika noin 1000kwh ja talvipäivä: 1700kwh = noin 2700kwh
Tammikuu 2023: Muuaika noin 1497kwh ja talvipäivä: 489kwh = 1986kwh

EDIT: Meillä on toteumassa vielä välityspalkkio mikä on 0,3c/kwh. Ei vaikuta paljoa, mutta vaikuttaa silti jos vertaa markkinahintaan missä tätä ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Helen näyttää mainostavan pörssisähköä nyt 0 e/kk (30.4. asti) osoitteessa Helmikampanja | Helen
  • Sopimuksen marginaali on 0.30 c/kWh ja perusmaksu on 0 €/kk 30.4.2023 asti (alv 10 %).
  • Hinnat 1.5.2023 alkaen ovat nykyhinnaston mukaan: Spot + 0,38 c/kWh, perusmaksu 3,93 €/kk (alv 24 %).
 
Itellä oli se Helenin 2v määräaikainen 28c/kwh kun alv oli 24 %. 50/200e sakko riippuen onko kulutus yli/alle 10 000 kwh. Soitin ja jonotin 1,5 h, eivät kattelleet kulutusta vaan sanoivat että ensi laskulle tulee 50e sakko. Seuraavana päivänä alkoi Helenin pörssi.

Itsellä kyllä katselivat kulutusta ja 200 € sakko napsahti :) Mutta seuraavasta päivästä alkaa pörssi. Jonottaa piti reipas 1,5 h.
 
Itsellekin tuli joku Oomin kirje. En kyllä tiedä mikä hinta aiemminkaan oli, itsellä on vaan aina ollut sopimus että sähköä tulee seinästä, ei noiden kanssa ole mitään mielenkiintoa kikkailla.
 
Oliko reilusti yli 10 000 kWh? Täällä viimeiset 12 kk kulutettu 10 500 kWh... :cautious:
Jos tuo on liukuva keskiarvo irtisanomishetkestä taaksepäin, niin saatko kikkailtua sillä rajan alle vähän myöhemmin irtisanomalla? Nythän on ollut leuto talvi.
 
Jännää kyllä noi Helenin touhut. Hinnat ilman ALV-alea ja niissä on se +- käyttövaikutus.

Ensin tuli Fiksusähkö 6kk ja oli 22.54c/kWh.
Sitten tuli Fiksusähkö 24kk tuotteena ja hinta oli 15.85c/kWh.
Sitten laskivat hintaa, kun tuli paineita ja Fiksusähkö 24kk oli 14.64c/kWh.
Nyt on taas Fiksusähkö 24kk hintaa laskettu ja päivän hinta on 12.95c/kWh.

Tietenkin sopimukset on voimassa sillä hinnalla, millä on tehty, mutta tuoreimman hinnan saa soittamalla ja irtisanomalla - kunhan sen tekee 14 pv sisään.

Katsotaan sitten hintatasoa 24kk päästä, nyt sain vaihdettua tuohon halvimpaan vielä ja ei se enää paljoa voi edes laskea. Toivottavasti laskee kuitenkin 2vk sisään, niin käyn taas uusimassa sopimuksen :D

Onko jotain erityisempää syytä kahden vuoden sopparille että vuosi ei riittäisi (jos haluaa tehdä pitkän sopparin syystä X)?
 
Onko jotain erityisempää syytä kahden vuoden sopparille että vuosi ei riittäisi (jos haluaa tehdä pitkän sopparin syystä X)?

Tuote on 24kk. Pakko sitoutua. Totta helvetissä ottaisin 12kk sopimuksen mieluummin.

Fiksusähkö 6kk on vieläkin 22.54c/kWh. Se on kaksinkertainen hinta ja 6kk sitoutuminen.
 
Tuote on 24kk. Pakko sitoutua. Totta helvetissä ottaisin 12kk sopimuksen mieluummin.

Fiksusähkö 6kk on vieläkin 22.54c/kWh. Se on kaksinkertainen hinta ja 6kk sitoutuminen.
Niin joo, noh eikö tuohon löydy laskureita että olisiko se 6kk kuitenkin halvempaa kun kesällä yleisesti menee vähemmän sähköä jne.?
 
Tuote on 24kk. Pakko sitoutua. Totta helvetissä ottaisin 12kk sopimuksen mieluummin.

Fiksusähkö 6kk on vieläkin 22.54c/kWh. Se on kaksinkertainen hinta ja 6kk sitoutuminen.

Onko tää tuttu, virallinen vertailu ? Sähkön hintavertailu

Esim. Keravan sähkö 6kk 13,4 senttiä sun muut normaalilla alv:llä. Tai Vaasan sähkö toistaiseksi voimassaoleva 20 senttiä kai alennetulla alv:lla, hinta tuo maaliskuun loppuun saakka.(neljännesvuosittain tarkastettava)
 
Taitaa olla että on pakko olla joku Helenin tuote kun muuten tuossa ei ole mitään järkeä.
 
Oomilla on vähän outoa asiakasviestintää, tai sitten siellä ei olla ihan perillä markkinoiden kehityksestä. Joulukuun puolivälissä, pörssisähkön hinnan hipoessa pilviä, Oomilta tuli sähköpostia, että 1.1 alkaen kaikkien toistaiseksi voimassaolevien kiinteähintaisten hintaa lasketaan -> 24.90c/kwh. Viestin sisältö oli suunnilleen että haluavat olla helpottamassa asiakkaidensa haastavaa tilannetta tammi-maaliskuun ajalle. Uutinenhan oli hyvä, vaikka tässä pitkin tammikuuta on yhä enemmän alkanut houkuttaa pörssisähköön siirtyminen. Oikeastaan tuo 24.90c/kwh ei mielestäni enään vaikuta yhtään järkevältä vaihtoehdolta.

Tänään kolahti ihan kirjepostia luukusta. Oomi julistaa kirjeessään energisin terveisin saateltuna, että tämä alennettu hinta jatkuu vielä maaliskuulle. Huhtikuussa hinta on 34.51c/kwh ja toukokuussa 38.90/kwh. Paperilaskuista perittävien hintojen perusteella minulle on syntynyt mielikuva, että kirjeposti on helvetin kallista. Lisäksi tuon "halpuutuksen" kanssa leijuminen nyt kuusi halvempaa viikkoa myöhemmin tuntuu aika oudolta. Eihän tässä ole ollut päivääkään, etteikö esim pörssisähkö olisi ollut järkevämpi vaihtoehto ja mediassa kerrotaan jatkuvasti paljon reilummista hinnanlaskuista. Vieläpä sellaisista joissa ei ole mainintaa siitä että keväällä sitten hilataan taas hinnat kattoon o_O
Pakko lisätä tähän, että ei tuossa firmassa muutenkaan ihan valot päällä businesta pyöritetä. Yritin vaihtaa kiinteähintaista sopimustani pörssihintaiseen. Kirjauduin sisään oomi-onlineen oomitunnuksillani ja valitsin "sopimukset ja sieltä vaihtoehdon "sopimustyypin vaihto". Mitään käyttöpaikan numeroita tai muuta turhaa ei tietenkään päässyt tässä syöttämään. Esitäytetyssä oomilomakkeessa ei vaan nyt sattunut olemaan kuin postinumero ja kaupunki valmiina, joten kopioin osoitekenttään (datahubista) nykyisen oomisopimukseni käyttöpaikan osoitetiedot. Jostain syystä itse oomin kanssa tehdystä sopimuksesta nuo tiedot ovat kadun nimeä ja talon numeroa vailla. Tänään oli sitten laitettu oomilta tekstiviestiä, että eivät löydä mokomaa osoitetta järjestelmästään :facepalm: "otathan yhteyttä, jotta saamme laitettua asiasi eteenpäin". Jotenkin tämän arvasi kai tapahtuvan, mutta en päässyt tilausvahvistuksessa finaaliin ilman kadun nimen syöttämistä. Datahub ilmeisesti saa käyttöpaikan osoitteen verkkoyhtiöltä ja näyttää loogisesti tämän osoitteen myös myyntisopimuksen kohdalla. Melkein toivoisi sähköä myyvän yhtiönkin saavan ne osoitetiedot tuolta.
Näköjään Oomikaan ei kehdannut jättää törkyhintaa (29,93 c/kWh) jatkuva- ja kestosopimuksille 1.4 alkaen, vaan laski Iltalehden jutun jälkeen 19,90 senttiin.
Hahaa. Siellä on selvästi tsempattu viikonlopun kunniaksi tai joku toimistolla on lukenut iltistä :lol:

e. näihin sähköhässäköihin liittyen... tällaisia sähköyhtiöiden raatelemia ihmiskohtaloita on tullut valtamediassa vastaan ihan mukavasti viime päivinä. Eka tapaus yleltä, toinen iltasanomista. Ylen casesssa sympaattisen oloinen nuori yrittäjä, Mustafa, on ostanut liikkeensä varastoon helvetisti pakasteita ja muita kylmätuotteita sen sijaan että olisi huolehtinut erääntyneiden sähkölaskujen hoitamisesta. Sähköthän siinä sitten on katkaistu. Hups. Vaikka yrityskumppanilla on joku autopesula (jolla tätä kuningasideaa on myös rahoitettu), ei suorite-velvoite hommelit ole ihan vielä kai tulleet tutuiksi. Tilanne on sitten mennyt siihen, että nämä elintarvikkeet on viskattu roskiin. Niitä ei annettu hävikkinä köyhille, ystäville, vähäosaisille... roskiin vaan ja ylen toimittaja paikalle. Toivottavasti starttiraha kattoi ainakin osan kilowateista Ruokakaupan lihat, vihannekset ja pakasteet lensivät roskiin, kun sähköyhtiö katkaisi sähköt maksamattomien laskujen vuoksi

Hesarissa espoolainen omakotitaloasuja, Sirkku on surkuttelemassa kohtaloaan. Oli ottanut syksyllä kalliin määräaikaisen koska se kuulosti silloin edulliselta suhteessa hintatasoon. Nyt tuntee tulleensa petetyksi, kun sopimuksesta ei päässytkään irti pelkällä puhelinsoitolla. "Ei ole mitään perusteita, että minun pitäisi maksaa korkeaa hintaa" toteaa Sirkku. Sirkku jäi jumiin kalliiseen sähkösopimukseen – "Soitin asiakaspalveluun ja sanoin, että tämä on törkeää”

Herättääkö nuo sitten suomalaisessa sielunmaisemassa sympatiaa? Tuskin. Monissa varmaan lähinnä vahingoniloa ja se ehkä toimittajilla on ollut epäsuorasti tarkoituksenakin. Mohamed ja Sirkku on kuitenkin kaikessa erilaisuudessaan loistavia esimerkkejä poikkeusaikojen paljastamasta itsekkyydestä.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tää tuttu, virallinen vertailu ? Sähkön hintavertailu

Esim. Keravan sähkö 6kk 13,4 senttiä sun muut normaalilla alv:llä. Tai Vaasan sähkö toistaiseksi voimassaoleva 20 senttiä kai alennetulla alv:lla, hinta tuo maaliskuun loppuun saakka.(neljännesvuosittain tarkastettava)
Parikkalan Valo kandee tsekata myös, siellä voi räätälöidä keston haluamakseen. Ei löydy kilpailutussivustolta, koska yksilöllinen tarjous.

Pörssisähkön hintariskikin alkaa olla teoreettinen (etenkin jos OL3 käynnistyy ensi viikolla suunnitelmien mukaisesti). Nykyisessä tilanteessa ok vaihtoehto. Ja aina pääsee eroon kahden viikon irtisanomisajalla, jos alkaa ahdistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Yritin vaihtaa Helenillä pörssisähköön tässä on heidän vastauksensa.

Hei,

kiitos tilauksestasi.

Sinulla on määräaikainen sopimus osoitteessa ******** 29.11.2024 asti.

Tästä johtuen jätämme uusimman tilauksesi käsittelemättä.

Helenillä on parhaillaan myynnissä määräaikainen sähkötuote, jossa sähkö maksaa 20 c/kWh (Hinta sisältää alennetun arvonlisäveron 10 %, joka on voimassa 31.4.2023 asti. Alkaen 1.5.2023 arvonlisävero on 24 %.) ja tämän päälle tulee oman kulutuksen ajoituksen mukainen vähennys tai lisäys sekä perusmaksu.

Yllä mainitun sopimuksen voit solmia kanssamme meidän määräaikaisesta sopimuksestasi huolimatta seuraavin ehdoin:

Tuote on saatavilla Helenin nykyisille sähkön kuluttaja-asiakkaille (myös määräaikaiset sopimukset), jotka ovat solmineet sopimuksen ennen 19.12.2022. Lisäksi tuotteen voi ostaa Helenin toimitusvelvollisuuden* piirissä olevat kuluttaja- ja yritysasiakkaat. Fiksusähkö Takuu -sopimuksen voi tilata vain siihen osoitteeseen, johon nykyinen sähkösopimus on tehty. Fiksusähkö Takuu -sopimusta ei voi tilata esimerkiksi vapaa-ajan asunnon osoitteeseen.(*Toimitusvelvollisuus tarkoittaa Helen Sähköverkon jakelualueella sijaitsevaa käyttöpaikkaa, jonka sähkön vuosikulutus on enintään 100 000 kWh/vuosi tai pääsulake korkeintaan 3 x 63 A.)Tarkistamme, että tilaaja on oikeutettu solmimaan Fiksusähkö Takuu -sopimuksen.

Mikäli osoittautuu, että asiakkuusehdot eivät täyty, varaamme mahdollisuuden perua sopimuksen.

Tuotteesta tarkempaa tietoa löydätte Helenin www-sivuilta:

Minulla on tosiaan 50€ irtisanomissakko sopimuksessa. Mitä pitäisi tehdä? Oon yrittänyt soittaa 6 kertaa enkä ikinä pääse läpi, vastasin sähköpostiin ja sieltä tuli ilmoitus että menee vähintään 3 viikkoa vastaukseen.

Miettisin että jos sopisi johonkin muualle pörssisähkön, niin irtisanovatko he minun puolestani tuon hemmetin Helenin.

Viimeinen kerta kun otan Heleniltä mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Yritin vaihtaa Helenillä pörssisähköönnja tässä on heidän vastauksensa.

Minulla on tosiaan 50€ irtisanomissakko sopimuksessa. Mitä pitäisi tehdä? Oon yrittänyt soittaa 6 kertaa enkä ikinä pääse läpi, vastasin sähköpostiin ja sieltä tuli ilmoitus että menee vähintään 3 viikkoa vastaukseen.

Miettisin että jos sopisi johonkin muualle pörssisähkön, niin irtisanovatko he minun puolestani tuon hemmetin Helenin.

Viimeinen kerta kun otan Heleniltä mitään.
Ihan oikein, ettet voi lopettaa määräaikaista sopimusta kesken kaiken. Olet sopinut tietystä hinnasta ja kestosta, ja käytät sen sopimuksen viimeiseen päivään asti, jos ei tarkoitus ole muuttaa pois ennen sitä.

Toivottavasti sähköyhtiöissä aktivoidutaan näiden keplottelijoiden suhteen, ja pannaan kapuloita rattaisiin. Määräaikainen konseptina vesittyy ja hinnat nousee tällaistrn pellejen takia.
 
Eihän se mitään keplottelua ole, jos mennään sopimusehtojen mukaan. Maksaa sopimussakon ja ottaa toisen tilalle, sillä selvä.
 
Nyt on myös Turku Energialla tullut sopimusvaihtoehtoja takaisin.

Screenshot_2023-02-04_08-48-11.png

Kieltämättä tuo keskimmäinen toistaiseksi voimassa oleva vaihtoehto kummastuttaa hieman. 12 kk määräaikainen alkaa olla jo inhimmillinen, mutta katsotaan nyt vielä mitä Olkiluodon käynnistäminen tuo tullessaan pörssihinnoille.
 
Ihan oikein, ettet voi lopettaa määräaikaista sopimusta kesken kaiken. Olet sopinut tietystä hinnasta ja kestosta, ja käytät sen sopimuksen viimeiseen päivään asti, jos ei tarkoitus ole muuttaa pois ennen sitä.

Toivottavasti sähköyhtiöissä aktivoidutaan näiden keplottelijoiden suhteen, ja pannaan kapuloita rattaisiin. Määräaikainen konseptina vesittyy ja hinnat nousee tällaistrn pellejen takia.
Kerro nyt mitä keplottelua on sopimussakko maksamalla vaihtaa liittymä? Taitaa ottaa henkilökohtaisesti koville, kun joku yrittää irtautua paskasta sopimuksesta. Itsehän yritit myös taannoin vaihtaa?

Määräaikaiset voisi muutenkin haudata muiden dinosaurusten mukana, sillä pörssihinnoittelu on ainoa oikea vaihtoehto. Silloin kun hinta on kallis, niin määräaikaistelija ei pääse kuormittamaan turhaan jo lähes ”sähkökatkojen” partaalla keikkuvaa sähköjärjestelmää.
 
Vaikka joillakin yhtiöillä onkin tällainen mitättömän hintainen sopimussakko määriteltynä, niin nämä on monitulkintaisia asioita, kuten on nähty. Erityisesti tarkoitan kuitenkin sellaisia määräaikaisia, joissa ei mainita mitään sopimussakosta, ja tästä huolimatta sopparista yritetään päästä irti. Ymmärrän toki, että vituttaa maksaa kalliista määräaikaisesta, mutta kukaan ei ole sitä pakottanut ottamaan.

En tiedä mihin viittaat tuolla omaa sopimustani koskevalla vaihtamisyrityksellä, mutta ei, minulla on hyvin edullinen määräaikainen kesälle -24 asti, eikä tosiaankaan ole tarvetta (eikä toki edes mahdollisuutta ennen kesää -23) vaihtaa sitä.

Määräaikaiset eivät suinkaan ole mitään "dinosauruksia", vähän kummallinen suhtautuminen asiaan, ehkä katkeruutta?
Ne ovat oiva vaihtoehto meille, joita ei kiinnosta alkaa seuraamaan tuntitasolla sähkön hintaa, ja "optimoimaan". Ei. Haluan tietää, mitä maksan. Se, miten hyvä se diili sitten on, jää aina nähtäväksi. Mutta eiköhän nuo kilpailukykyisenä pysy, jos ei tämä "sopimussakko"pelleily jää pysyväksi haitaksi.
 
Vaikka joillakin yhtiöillä onkin tällainen mitättömän hintainen sopimussakko määriteltynä, niin nämä on monitulkintaisia asioita, kuten on nähty. Erityisesti tarkoitan kuitenkin sellaisia määräaikaisia, joissa ei mainita mitään sopimussakosta, ja tästä huolimatta sopparista yritetään päästä irti. Ymmärrän toki, että vituttaa maksaa kalliista määräaikaisesta, mutta kukaan ei ole sitä pakottanut ottamaan.
Eli siis nyt mielestäsi asiakkaiden täytyy pitää sähköliittymänsä ja sähköyhtiö saa rikkoa tekemäänsä sopimusta? Minkä yhtiön listoilla olitkaan? Ensin valitat kun jengi yrittää luikerrella sopimuksista ulos ja nyt valitat kun sähköyhtiöt yrittää luikerrella sopimuksista ulos.

Itselläni on nykyiseenkin tilanteeseen nähden edullinen määräaikainen, joten ei ole omaa lehmää ojassa.
 
Yritin vaihtaa Helenillä pörssisähköön tässä on heidän vastauksensa.

Minulla on tosiaan 50€ irtisanomissakko sopimuksessa. Mitä pitäisi tehdä? Oon yrittänyt soittaa 6 kertaa enkä ikinä pääse läpi, vastasin sähköpostiin ja sieltä tuli ilmoitus että menee vähintään 3 viikkoa vastaukseen.

Miettisin että jos sopisi johonkin muualle pörssisähkön, niin irtisanovatko he minun puolestani tuon hemmetin Helenin.

Viimeinen kerta kun otan Heleniltä mitään.
Itse sain vastaavan sähköpostin, kun ensimmäisellä kerralla yritin vaan vaihtaa määräaikaista sopimusta Helenin sivuilla pörssiin. Puhelimitse irtisanominen onnistui ja vaihto pörssiin seuraavalle päivälle, sopimussakko tulee seuraavaan laskuun. Yritin itsekin viikon aikana useasti päästä puhelimessa jonoon, mutta yhtäkkiä kuitenkin pääsin. Kun tähän pisteeseen pääset, kannattaa varustautua tunnin jonotteluun, mutta siitä eteenpäin tuo onnistuu hyvin ja Helen pyydettäessä irtisanoo sopimuksesi ja solmii seuraavan, jos näin haluat.

Vähän tulee itseni toistoa aiemmilta sivuilta, mutta kannattaa tosiaan vaan odottaa, kunnes pääsee läpi jonoon. Ja tosiaan mitään keplottelua tämä ei ole, kun se on sopimusehdoissa, jotka molemmat osapuolet ovat hyväksyneet. Ihan sama vaikka olisi määräaikainen.
 
Antw on tästä samasta asiasta hohkannut useamman kuukauden. Oma lehmä ojassa jollain tasolla.
Viiltävät analyysit sieltä.
Ainoa mieleeni tuleva tilanne, jossa edes teoriassa mulla voisi olla tässä "oma lehmä ojassa" on, että olisin jonkun sähköyhtiön leivissä tahi muutoin kytköksissä. Nope. Ja tuskin olen ainoa, jota tämä kikkailu, ja määräaikaisuuden konseptin hämärtyminen sapettaa. Joo. Joillain yhtiöillä on näitä sopimussakkoja ehdoissaan joten tällaisen purkaminen on ihan validia - joskin myyntiyhtiön kannalta äärimmäisen huono diili sikäli kun sakkosummat ovat aivan mitättömiä tulonmenetykseen nähden. Toki tulevaisuudessa tällaisia pykäliä tullaan määräaikaisissa tuskin enää (onneksi) juurikaan näkemään, kun yhtiöt tarkentavat ehtojaan.
Muistutan vieläkin, että muutto on pätevä syy irtisanoa määräaikainen sopimus. Eikä sen muuton tarvitse kestää kuin vai yhden päivän.
Juuri tämäntyyppinen toiminta on sitä keplottelua, joka vituttaa, ja joka laajamittaisesti toteutettuna nostaa suotta soppareiden hintoja, kun riski pitää leipoa uusien määräaikaisten hintoihin. "Minä minä minä" jne. No toivottavasti näihinkin saadaan tehtyä tavalla tai toisella esteitä.
 
Viiltävät analyysit sieltä.
Ainoa mieleeni tuleva tilanne, jossa edes teoriassa mulla voisi olla tässä "oma lehmä ojassa" on, että olisin jonkun sähköyhtiön leivissä tahi muutoin kytköksissä. Nope. Ja tuskin olen ainoa, jota tämä kikkailu, ja määräaikaisuuden konseptin hämärtyminen sapettaa. Joo. Joillain yhtiöillä on näitä sopimussakkoja ehdoissaan joten tällaisen purkaminen on ihan validia - joskin myyntiyhtiön kannalta äärimmäisen huono diili sikäli kun sakkosummat ovat aivan mitättömiä tulonmenetykseen nähden. Toki tulevaisuudessa tällaisia pykäliä tullaan määräaikaisissa tuskin enää (onneksi) juurikaan näkemään, kun yhtiöt tarkentavat ehtojaan.
Se on tosiaan se sähköyhtiö, joka sen sopimuksen on tehnyt, ja jos se sapettaa niin kannattaa osoittaa syyttävä sormi sinne sähköyhtiöiden puoleen. Helenin entinen sopimussakko on nykyvalossa äärimmäisen halpa, mutta se onkin ajalta, jolloin määräaikaiset sopimukset olivat moninkertaisesti halvempia.

Jos tuntuu siltä, että kuluttajat ovat hölmöjä, kun eivät väitetysti ymmärrä, mitä määräaikaisuus tarkoittaa, niin kannattaa myös katella sähköyhtiöiden suuntaan. Usealla yhtiöllä on määräaikaisuutta koskien toisistaan poikkeavia käytäntöjä, eli määräaikaisuutta kirjaimellisesti tulkitaan eri tavoin. Tai tulkittiin ainakin vielä syksyn sopimuksissa.
 
Jep. Tämän kaiken allekirjoitan. Vanhaa perua sopimuspykälissä, joka ei ole pysynyt rajujen muutosten tahdissa.
 
Vähän erikoista, miten täällä paheksutaan porukkaa, joka harrastaa kikkailua päästäkseen eroon ryöstöhintaisesta sähkösopimuksesta. Sitten toisessa ketjussa neuvotaan, miten saa VPN:n avulla 6 €/kk suoratoistopalvelun Puolasta tai Turkista murto-osalla kotimaan hinnasta.

Ensin mainitussa tapauksessa puhutaan jopa tuhansista euroista vuositasolla, jälkimmäisessä seitsemästä kympistä. Pieni euromääräkö ne keinot pyhittää?
 
Tällä hetkellä on Oomilta jatkuva sopimus (toistaiseksi) jossa kiinteähinta, 24.90snt/kWh ja muuttuu huhtikuussa hintaan 19snt/kWh .

Tekisi mieli ottaa Parikkalan soppari puoleksi vuodeksi hintaan 13.20snt/kWh. Sopparin kesto 1.3-31.9

Kannattaisiko riskillä odottaa Oomin asiakkaana että hinnat tippuu kun Okiluoto 3 lähtee käyntiin ja kytätä halvempia kiinteitä soppareita vai mitä vittua tekis. Mutta kun ei kiinnostaisi kesäajaltakaan maksaa 13 senttiä kilowatilta vaikka kulutukset laskeekin.

Pörssisähkö ei ole vaihtoehto, kun talossa ja omistajalla ei ole älyä sen kanssa leikkimiseen
 
En kyseenalaista, mutta miksi ei keravalta ja sentin halvemmalla?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 871
Viestejä
4 892 323
Jäsenet
78 889
Uusin jäsen
hermann

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom