- Liittynyt
- 13.11.2021
- Viestejä
- 2 837
Ilmeisesti toistaiseksi voimassa oleva? Minkä hintainen ollut tuohon aikaa vuodesta?Tammikuussa pitäisi alkaa Alajärven kanssa soppari.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ilmeisesti toistaiseksi voimassa oleva? Minkä hintainen ollut tuohon aikaa vuodesta?Tammikuussa pitäisi alkaa Alajärven kanssa soppari.
Joskus asiasta kysyin kuluttajaneuvonnasta niin vastasivat, että alkaa siitä, kun sopimusvahvistus on tullut. Jouduin tästä huolimatta hieman vääntämään asiasta sähköyhtiön kanssa ennen kuin suostuivat peruuttamaan tilauksen.Uusi sähkösopimus ja sen peruutusaika?
Alkaako 14 vrk peruutusaika sopimuksen tekohetkestä vai sopimusvahvistuksen päivästä? Tuli otetua oomia hintaan 8,19 mutta nyt mietityttää oisko kuitenkin pörssi parempi
Näin vähän ajattelin että aika pienistä summista kyse. Vaikea ennustaa tulevaa niin ei pysty sanoa sitä "oikeaa" kuukautta milloin aloittaa kiinteä hinta.Alajärvellä lokakuun loppulasku 43e, ja pörssillä olisi ollut 21e, joten eihän tuossa rahallisesti hävinnyt kuin 22 euroa. Marraskuussa varmaan samaa luokkaa. Jos päätyy tuohon Alajärveen myös ensi vuonna, niin kannattanee ottaa se vasta joulukuun alusta. Vähän turhaan säikähdin noita pörssin piikkejä syyskuussa, siksi otin turhan aikaisin tuon Alajärven.
Eikö he nytkin voi kakan osuessa tuulettimeen irtisanoa ulkopaikkakuntalaisten toistaiseksi voimassa olevat sopimukset.Näin vähän ajattelin että aika pienistä summista kyse. Vaikea ennustaa tulevaa niin ei pysty sanoa sitä "oikeaa" kuukautta milloin aloittaa kiinteä hinta.
Itse tein loppukesästä sopimuksen Alajärvelle ja alkamaan lokakuun alusta ja vain siksi ettei tule tilanne että lopettavat myynnin enkä saakkaan sopimusta. Lokakuun alusta en ole jaksanut pörssin alhaisesta hinnasta murehtia kun tiedän että nyt rahallinen häviöni kiinteällä suhteessa pörssiin on juuri kympin tai kaks.
En usko.. Eivät vaan tee uusia heidän kanssaan.Eikö he nytkin voi kakan osuessa tuulettimeen irtisanoa ulkopaikkakuntalaisten toistaiseksi voimassa olevat sopimukset.
Kai tuokin jossain skenaariossa on mahdollista mutta luulenpa että lakkaavat vain myymästä uusia sopimuksia jos rapa roiskuu.Eikö he nytkin voi kakan osuessa tuulettimeen irtisanoa ulkopaikkakuntalaisten toistaiseksi voimassa olevat sopimukset.
Osaisiko kukaan kertoa miten tämä ketjutus menee?Itse mennyt nyt 6kk Vattenfall toistaiseksi voimassaolevalla pörssisähkösopparilla ilman kk maksua. Sen loppuessa laitoin siirron Lumpeelle missä 3kk ilman kuukausimaksua. Tämä myös toistaiseksi voimassa oleva. Nyt Vattenfall tarjosi uutta vastaavaa sopparia, eli 6kk taas ilman kuukausimaksua. Heidän ehdotus oli, että antaisin vaihtua Lumpeelle(tämä sopimus siis vielä alkamatta/voisin vielä tarvittaessa perua) ja 3kk päästä vaituisi sitten taas takaisin heille. Eli tämä tarkoittaisi 9kk ilman kuukausimaksuja.
Mutta tässä on vielä pohdinnassa myös mahdollinen kiinteähintainen sopimus talveksi. Meillä kulutus noin 22000kw/h vuodessa, eli ihan riittävästi. Kysymys kuuluukin, estääkö tämä soppareiden ketjutus sen jos haluaisinkiin siirtyä esim. kuukauden päästä kiinteähintaiseen soppariin?
Mikäli olen ymmärtänyt oikein sen mitä tässä samassa ketjussa on jo kerrottu, niin jos tekee uuden sähkösopimuksen X alkamaan ajankohtana (esim. 1.1.2025), joka on ennen jo tehdyn sopimuksen Y alkamisajankohtaa (esim. 1.4.2025), niin aiemmin tehty sopimus Y katoaa kuin tuhka tuuleen.Osaisiko kukaan kertoa miten tämä ketjutus menee?
Ok, kiitos! Tällä viikollla alkaa meillä siis Lumpeen pörssisoppari missä 3kk ilman kuukausimaksua. Täytyy vielä miettiä tohtisiko sitä mennä pörssillä talven yli. Viime tammikuun yli tonnin sähkölasku kyllä kummittelee takaraivossa aika pahasti. Jos hermot nyt sitten lopulta pettää ja tulee vaihdettua kiinteään, niin sitten menetetään tuo odottamassa oleva Vattenfallin 6kk ilman kuukausimaksua oleva soppari, mutta eipä tuolla kk maksulla lopulta paljoa ole merkitystä meidän kulutuksella talvikuukausina.Mikäli olen ymmärtänyt oikein sen mitä tässä samassa ketjussa on jo kerrottu, niin jos tekee uuden sähkösopimuksen X alkamaan ajankohtana (esim. 1.1.2025), joka on ennen jo tehdyn sopimuksen Y alkamisajankohtaa (esim. 1.4.2025), niin aiemmin tehty sopimus Y katoaa kuin tuhka tuuleen.
Ok, kiitos! Tällä viikollla alkaa meillä siis Lumpeen pörssisoppari missä 3kk ilman kuukausimaksua. Täytyy vielä miettiä tohtisiko sitä mennä pörssillä talven yli. Viime tammikuun yli tonnin sähkölasku kyllä kummittelee takaraivossa aika pahasti. Jos hermot nyt sitten lopulta pettää ja tulee vaihdettua kiinteään, niin sitten menetetään tuo odottamassa oleva Vattenfallin 6kk ilman kuukausimaksua oleva soppari, mutta eipä tuolla kk maksulla lopulta paljoa ole merkitystä meidän kulutuksella talvikuukausina.
Olisi ollut kWh-hinta edes kasilla alkava mutta yli 9 c ja vielä koittavat koijata kulutusvaikutuksella. Tarkkana saa olla tarjouksissakin näemmä.. ja onhan nuo kk-maksutkin aika rapeita nykyisin.Ja tietysti. Kovasti taas lupaillaan että hinta on tämä /kk ja tämä /kWh mutta sitten alempana printissä höpistään jostain käyttövaikutuksista tunneittain. Ei helvetti.
Olisi ollut kWh-hinta edes kasilla alkava mutta yli 9 c ja vielä koittavat koijata kulutusvaikutuksella. Tarkkana saa olla tarjouksissakin näemmä..
Ei ollut tästä jatkosopimuksesta. Vaan kun katselin näitä kilpailuttajia niin ensimmäiset ehdotukset oli kaikki näitä muka kiinteähintaisia.
Heleniltä sain tällaisen, jossa ei ole mitään muuta kuin suora hinta aina ja pysyvästi. 8,79 snt/kWH ja 2,99 e/kk. Pitäisi varmaan tuohon tarttua, ja luulisi olevan luotettava yhtiö?
Kannattaa käyttäjän @Shiraus ansiokasta työtä hyödyntääSähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)
Lumme Energian Halloween-tarjous, voimassa 3.11. saakka. Kiinteä sopimus 24 kk, hinta 8,75 snt/kWh, 0 e/kk ensimmäisen vuoden ajan, sen jälkeen 4,91 e/kk. Huomaa kuitenkin, että tälläkään hinnalla Lumme ei ole edullisin vaihtoehto. Noin alle 10 000 kwh/v kulutuksella Porvoon hinta on edelleen...bbs.io-tech.fi![]()
Olet ilmeisesti jo KSS:n asiakas? (tai ollut)KSS energia soitteli että nyt olisi sähköä tarjolla etuhintaan, ja kyllähän se oli ihan hyvä tarjous. 12kk määräaikainen ilman mitään kulutusvaikutuksia 8,42snt/kwh ja 4,42€/kk.
Olet ilmeisesti jo KSS:n asiakas? (tai ollut)
Ihan houkutteleva siihen asti että katsoo hinnat.Vihreäenergialla tullut hintalukko soppari: Verraton - pörssisähkösopimus
"Koska haluamme, että Hintalukon kiinnityshinnat ovat mahdollisimman selkeitä, kiinnitys on 100%:nen, eli sähköstä maksamasi hinta on juuri kiinnittämäsi mukainen, eikä vain osittainen*. Lisäksi Hintalukossa ei ole jousto-/kulutusvaikutusta, joka tekisi lopullisen hinnan arvioinnista vielä hankalampaa."
0.49 snt/kWh + tuntikohtainen pörssihinta
Perusmaksu 4.59 €/kk
Sopimustyyppi: Toistaiseksi voimassa oleva
Mitä etua tuossa on toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen verrattuna, niissäkin (kai) kuitenkin aina vähintään kuukauden hinta "kiinnitetty".Vihreäenergialla tullut hintalukko soppari: Verraton - pörssisähkösopimus
"Koska haluamme, että Hintalukon kiinnityshinnat ovat mahdollisimman selkeitä, kiinnitys on 100%:nen, eli sähköstä maksamasi hinta on juuri kiinnittämäsi mukainen, eikä vain osittainen*. Lisäksi Hintalukossa ei ole jousto-/kulutusvaikutusta, joka tekisi lopullisen hinnan arvioinnista vielä hankalampaa."
0.49 snt/kWh + tuntikohtainen pörssihinta
Perusmaksu 4.59 €/kk
Sopimustyyppi: Toistaiseksi voimassa oleva
Saat itse valita menetkö seuraavan kuun pörssillä vai kiinteällä?Mitä etua tuossa on toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen verrattuna, niissäkin (kai) kuitenkin aina vähintään kuukauden hinta "kiinnitetty".
Vihreäenergialla tullut hintalukko soppari: Verraton - pörssisähkösopimus
"Koska haluamme, että Hintalukon kiinnityshinnat ovat mahdollisimman selkeitä, kiinnitys on 100%:nen, eli sähköstä maksamasi hinta on juuri kiinnittämäsi mukainen, eikä vain osittainen*. Lisäksi Hintalukossa ei ole jousto-/kulutusvaikutusta, joka tekisi lopullisen hinnan arvioinnista vielä hankalampaa."
0.49 snt/kWh + tuntikohtainen pörssihinta
Perusmaksu 4.59 €/kk
Sopimustyyppi: Toistaiseksi voimassa oleva
Näkeekö nuo hinnat jostain? Ei äkkiseltään tullut vastaan
Siinähän ne kiinnitettävät hinnat on suoraan linkin sivullaNäkeekö nuo hinnat jostain? Ei äkkiseltään tullut vastaan
Millaiselta tuo sivu näyttää sulla? Siinä ne pitäisi olla suoraan?
![]()
Jotenkin vois veikata alenevista hinnoista että Black Friday nähdään alle 8snt tarjouksia.Helenin tarjous kiinteähintaisen jatkoksi, 1.1.2025 alkean 24kk, 8,35snt/kWh +3,99€/kk.
7,99 c/kWh kenties mutta jos ei aivan hirveä hätä ole odottelisin myös bf:ää.. Voihan siinä jonkin killingin säästää varsinkin isommalla kulutuksella 24 kk ajalla. Mikäli hinnat eivät tuosta sinä aikana putoa, nyt aika sitkeästi pysytty nykyisellä tasolla vaikka futuurit olleet selkeästikin alemmalla tasolla.Jotenkin vois veikata alenevista hinnoista että Black Friday nähdään alle 8snt tarjouksia.
Kwarttivirta oli 8,80 tjsp. ?Koillis-Satakunnan Sähkö tarjosi päättyvän määräaikaisen tilalle 12kk VakaaWirta yksiaika-sopimusta hintaan 9,29 snt/kWh ja perusmaksu 4,52 €/kk.
Jos tuohon ei lähde mukaan, sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana KestoWirta-sopimuksena. Siinä hinnat 10,79 snt/kWh ja perusmaksu 4,52 €/kk.
Tuolla jälkimmäisellä olisi ajatus mennä talven kovimmat kuukaudet(3kk), jos siinä ei mitään kuukausittain vaihtuvaa hintaa tai kuluvaikutusta ole.
Tämän jälkeen siirtyä pörssiin. Ajatuksia tästä?
Toki seuraan vielä markkinoita millaisia tarjouksia tulee, vaikka lyhyinäkin kiinteinä sopimuksina.
Minulla ollut Lumme Energialta 5+ vuotta sopimus, eikä ongelmia laskutuksessa tai muussa palvelussa. Jos ei ymmärrä lukemaansa tai tekemäänsä sopimusta, ei se yhtiön syy ole, täällä joillakin tuollaista ongelmaa tuntuu olevan. Uskon että et tule kokemaan suuria pettymyksiä tai yllättymisiä Lumpeen kanssa.Otin tyhjillään olevaan sijoitusyksiööni Lumme energian pörssisähkön, 6kk ilman kk-maksua ja 2 vko irtisanomisaika (jos ja kun saan sinne vuokralaisen, sähkö ei kuulu vuokran hintaan). Valitsin samantien e-laskutuksen.
Toivottavasti en joudu pettymään koska silloin pettymys olisi suuri.
Sama kokemus. Lumpeella on ollut omasta mielestä paras asiakaspalvelu ja sinne voi soittaa muistaakseni 24h vuorokaudessa (ainakin ennen oli) ja vastausaika nopea.Minulla ollut Lumme Energialta 5+ vuotta sopimus, eikä ongelmia laskutuksessa tai muussa palvelussa. Jos ei ymmärrä lukemaansa tai tekemäänsä sopimusta, ei se yhtiön syy ole, täällä joillakin tuollaista ongelmaa tuntuu olevan. Uskon että et tule kokemaan suuria pettymyksiä tai yllättymisiä Lumpeen kanssa.
Tapojeni vastaisesti pyrin lukemaan koko sopimuksen (kaksiosainen) tällä kertaa mutta oli sitä kauheaa kahlata läpi kun sivukaupalla oli jostain ihme erikoistapauksista tai siitä olenko yksityinen sukankuluttaja vai mikä ja miten sähköyhtiö minuun sitten suhtautuu jne... Vähän sellaista kuin jos saan sähköiskun kotonani niin sähköyhtiö ei ole vastuussa kuolemastani (keksitty kohta mutta tuontapaista sieltä luin sivukaupalla, kai se on pakko mainita kaikki mahdollinen).Minulla ollut Lumme Energialta 5+ vuotta sopimus, eikä ongelmia laskutuksessa tai muussa palvelussa. Jos ei ymmärrä lukemaansa tai tekemäänsä sopimusta, ei se yhtiön syy ole, täällä joillakin tuollaista ongelmaa tuntuu olevan. Uskon että et tule kokemaan suuria pettymyksiä tai yllättymisiä Lumpeen kanssa.
Jos se sähkön hinnan pudotus on kuulemma tulossa, niin samantienhän he voisivat sitä sinulle tarjota.Vattenfall soitteli ja yritti saada perumaan Helenille tehdyn sopimuksen joka 2-vuotinen siis 3e/kk ja 8,87 c/kWh. Nyt tarjosivat vuoden sopimusta 6e/kk (3 kuukautta ilmaista näistä) ja 9,2 c/kWH. Ja perustelivat että kannattaa ottaa siksi, että syksyllä olisi tulossa sähköhinnan pudotus johonkin 4,5 centtiin jolloin voisi tehdä taas uuden sopimuksen. Mitäs tähän nyt pitäisi sanoa?
Siis vuoden kuluttua syksyllä?Vattenfall soitteli ja yritti saada perumaan Helenille tehdyn sopimuksen joka 2-vuotinen siis 3e/kk ja 8,87 c/kWh. Nyt tarjosivat vuoden sopimusta 6e/kk (3 kuukautta ilmaista näistä) ja 9,2 c/kWH. Ja perustelivat että kannattaa ottaa siksi, että syksyllä olisi tulossa sähköhinnan pudotus johonkin 4,5 centtiin jolloin voisi tehdä taas uuden sopimuksen. Mitäs tähän nyt pitäisi sanoa?
Siis vuoden kuluttua syksyllä?
Minähän en mistään mitään tiedä mutta miten he osaavat jo nyt sanoa millään varmuudella mitä sähkö maksaa vuoden kuluttua?
Miksi sinne aspaan pitäisi olla lähtökohtaisesti missään yhteydessä ikinä? Yhtäkkiä en muista 20+v ajalta että sähkön myyjään olisi tarvinnut ikinä olla missään kontaktissa (eikä kyllä siirtäjäänkään), tietysti jos joku lasku on jotenkin väärin niin sitten mutta muuten pitäisi olla sellaista "tavaraa" toimituksessa että kunhan e-laskut maksaa niin valo palaa.Sama kokemus. Lumpeella on ollut omasta mielestä paras asiakaspalvelu ja sinne voi soittaa muistaakseni 24h vuorokaudessa (ainakin ennen oli) ja vastausaika nopea.