Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

@BongisKhan
Kulutus mulla n. 15 MWh vuodessa. Ymmärrän siis millaisia laskuja teoriassa voi tulla. Tiedän myös että viime syksyn perusteella ei pidä arvioida ensi talvea. Viime talven säästöt on viime talven säästöjä.

Nimenomaan jatkuva sähkölämmitys vetää maksetun sähkön keskihintaa väkisin kohti pörssin keskihintaa lämmityskaudella. Mitä kylmempää, sitä vähemmän muulla kulutuksella on väliä.

Ja koska öisin on kylmintä ja muu kulutus vähäisintä, niin silloin lämmitystarve on suurin (jollei sitten älytermostaateilla optimoida lämpötiloja). Eli sekin laskee keskihintaa hiukkasen.
Juuri näin. Meillä kulutus vuodessa 20000kWh paikkeilla, 75m2 yhdessä tasossa ja 2 sähköautoa. Kodinkoneet uudenkarheita ja laadukkaita, ajastetaan yölle. Vanhojen osin rikkinäisten lattialämmitystermostaattien tilalle se 12kpl Themoja jo ekana syksynä muuton jälkeen jne. Lämminvesivaraaja on ollut toistaiseksi klo 23 perinteisessä yösähköohjauksessa, siihenkin on kyllä rele hommattuna.

Yölle vietävissä 75%-85% kulutuksesta, pystymme ottamaan oikeasti todella ison hyödyn kulutusvaikutuksella varustetusta sopimuksesta. Lukitsemalla hinnan PKS Priimassa pääsee talvella halvemmalla kuin pörssisopimuksella, olettaen että hinnoissa on vain riittävästi päiväkohtaista vaihtelua. En tasaiseen alle kiinnityshinnan alle jäävään pörssihintaqn oikein jaksa uskoa. Mieluiten tietenkin se 8snt/kWh keskimäärin eroa päivä vs. yö niin ei tule sitten sähkön myynnistä laskua ollenkaan :P.
 
Juuri näin. Meillä kulutus vuodessa 20000kWh paikkeilla, 75m2 yhdessä tasossa ja 2 sähköautoa. Kodinkoneet uudenkarheita ja laadukkaita, ajastetaan yölle. Vanhojen osin rikkinäisten lattialämmitystermostaattien tilalle se 12kpl Themoja jo ekana syksynä muuton jälkeen jne. Lämminvesivaraaja on ollut toistaiseksi klo 23 perinteisessä yösähköohjauksessa, siihenkin on kyllä rele hommattuna.

Yölle vietävissä 75%-85% kulutuksesta, pystymme ottamaan oikeasti todella ison hyödyn kulutusvaikutuksella varustetusta sopimuksesta. Lukitsemalla hinnan PKS Priimassa pääsee talvella halvemmalla kuin pörssisopimuksella, olettaen että hinnoissa on vain riittävästi päiväkohtaista vaihtelua. En tasaiseen alle kiinnityshinnan alle jäävään pörssihintaqn oikein jaksa uskoa. Mieluiten tietenkin se 8snt/kWh keskimäärin eroa päivä vs. yö niin ei tule sitten sähkön myynnistä laskua ollenkaan :p.
Klo23 on mielestäni liian aikainen jos manuaalilla pidät sen ajastettuna. Toki riippuu varaajan koosta. Itsellä ajastin 02-06 jolloin sähkö on ympäri vuoden käytännössä ilmaista.
 
@BongisKhan
Nimenomaan jatkuva sähkölämmitys vetää maksetun sähkön keskihintaa väkisin kohti pörssin keskihintaa lämmityskaudella. Mitä kylmempää, sitä vähemmän muulla kulutuksella on väliä.

Tämä ei kyllä ainakaan omalla kulutusprofiililla (pieniä lapsia, etätyöt) pidä yhtään paikkansa, vaan kylmimpäänkin aikaan isoimmat tehopiikit (pl. LVV) tuppaavat ajoittumaan niihin aikoihin kun pörssisähkö on kaikista kalleinta, eli aamupäivälle ja alkuiltaan.

Ja koska öisin on kylmintä ja muu kulutus vähäisintä, niin silloin lämmitystarve on suurin (jollei sitten älytermostaateilla optimoida lämpötiloja). Eli sekin laskee keskihintaa hiukkasen.

Itse taas näe mitään järkeä öisin lämmittää kun se lämpö ei mihinkään varastoon mene ja kun koko perhe on peittojen alla joka tapauksessa, eli annan lämpötilan öisin laskea ihan reilusti. Päivällä taas kun ollaan hereillä, on huomattavasti mukavampi että on lämpimämpää ja ei tarvitse istua työpisteellä pilkkihaalarissa, joten usein tulee nostettua ILPien pyyntiä. Eli taas sähköä kuluu silloin kun se on kalleinta.

Tästä ollaan sentään samaa mieltä, että historiallisten lukujen käyttäminen toimii heikosti ennustamiseen.

Ei siis pidä pelätä viime syksyn takia. Isompi heilunta on tosiasia tällä hetkellä, ja vaikuttaa enemmän niihin, jotka eivät lämmitä sähköllä.

Aika kova luotto kyllä siihen, että heilunta on isoa vain tällä hetkellä, vaikka nimenomaan viime vuosina on nähty koko ajan isompaa heiluntaa ihan ilman mitään hyökkäyssotiakin ja juuri äskettäin päästiin todistamaan sitä, kuinka lähes kuoppakulutuksen aikaankin hyvin pienetkin häiriöt sähköverkossa aiheuttavat aivan massiivisia hintapiikkejä. Itse taas veikkaan, että heilunta tulee päin vastoin yhä enemmän vain kasvamaan, varsinkin kun sähköntuottajatkin alkavat oppimaan että pienellä taktikoinilla siitä tuotetusta sähköstä on mahdollista saada kertaluokkia isompi tuotto.
 
Klo23 on mielestäni liian aikainen jos manuaalilla pidät sen ajastettuna. Toki riippuu varaajan koosta. Itsellä ajastin 02-06 jolloin sähkö on ympäri vuoden käytännössä ilmaista.
Juu, siis tuo on ihan huoneiston vakiotoiminnallisuus, tariffinohjaus sähkölaitokselta. Otan ohjauksen releellä ehkä oikeastaan mieluummin Themon uudella palikalle haltuun myös tässä syksyn mittaan.
 
Kilpailuttaja.fi 12 kk määräaikainen

Tuote:
Ilmasto Mix 12 kk

Sopimuksen kesto:
Määräaikainen 12 kk

Hinta, Yleissähkö:
8,55 snt / kWh

Perusmaksu:
3,99 € / kk

Vattenfall. Lumpeella 8.7 snt/kWh. Muuten sama.
 
Olen miettinyt miten ihmiset suhtautuvat riskeihin ja miten niiltä suojaudutaan. Milloin vakuutuksen ottaminen on sen arvoinen? Jos omistaa 1000 euron arvoisen auton, milloin sille kannattaa ottaa kolarointivakuutus (kasko) sen sijaan, että laittaa säästyneet rahat jemmaan, ja on tarvittaessa itse oma vakuutusyhtiönsä?

Joskus tuntuu, että tappion pelko on niin suuri, että mieluummin otetaan todennäköinen (mutta määrältään pienehkö) tappio kuin mahdollisuus säästöön, johon sisältyy pieni riski kohtuulliseen tappioon (ja hyvin pieni riski isompaan tappioon).

Riskihallintakysymysten vastaus on "Se riippuu" tai sama asia muuten sanottuna. Jos vastaus olisi mitä tahansa muuta, olisi se triviaali.

Riskinhallinan peruslauseke on Riski = vaikututus * todennäköisyys .

Yksityistalouksilla yhtälön ongelma vaikutus - sille ei ole kantokykyä ja realisoituneista riskeistä palautuminen on todella huonoa. Sen sijaan resilienssiä todennäköisiä, mutta vaikutukseltaan pieniä riskejä kohtaan on suuri.

Jos nyt otetaan vaikka esimerkin tonnin auto, niin tuskin on varaa ostaa heti seuraavalla viikolla uutta, jos se tuleekin källittyä parin melkein heti. Ihan samalla lailla ketjun hengessä jopa lyhyen ajan korkeat sähköhinnat voivat olla sietämättömiä kantaa. Sen sijaan vakuutusmaksut, tai ennustettavasti vähän kalliimpi sähkölasku ovat asioita, jotka on helpompi hyväksyä.
 
Oletko katsonut Liukurista paljonko oma kulutusvaikutus on ollut aiemmin talvella? Jos se on max +1-2c luokkaa, niin ottaisin kyllä Priiman talveksi ja huhtikuussa pörssiin. Toki Priimalla sen alkukevään voi kiinnittää myöhemmin, jos siltä tuntuu.

Mutta jos tuo kulutusvaikutus on tosi iso, niin sitten puhdas kiinteä varteenotettava vaihtoehto. Taitaa olla 11c luokkaa ne 6kk pätkät (en ole hetkeen tarkistanut, mutta muistaisin jonkun postanneen).

"Kulutusvaikutus %
−2,69%
Kulutusvaikutus
−0,41 snt/kWh"

Eli ts. ei oo kannattavaa kulutusvaikutus / PKS Priiman kiinnitykset?
Nää siis viime talvelta (1.10.-30.3.)
 
Tämä ei kyllä ainakaan omalla kulutusprofiililla (pieniä lapsia, etätyöt) pidä yhtään paikkansa, vaan kylmimpäänkin aikaan isoimmat tehopiikit (pl. LVV) tuppaavat ajoittumaan niihin aikoihin kun pörssisähkö on kaikista kalleinta, eli aamupäivälle ja alkuiltaan.
Pelkäänpä ettei sinun kulutusprofiili ei taida vastata keskivertoa sähkölämmittäjää, joka luultavasti ei veivaa lämmityksen lämpötilapyyntejä päivän mittaan.

Jotta tämä ei menisi ihan hedelmättömäksi kinasteluksi, niin voitko kertoa mitä Liukuri antaa sinun vuoden 2022 kulutukselle erotukseksi pörssin keskihintaan? Minulla vuonna 2022 ei ollut pörssisähköä, ja siksi sähkönkulutus oli tyypiltään hyvin tavallista sähkölämmittäjän kulutusta (LVV päälle yösähköllä klo 22, muu lämmitys tasaisesti ympäri vuorokauden), ja erotus pörssin keskihintaan oli -4,8%.

Aika kova luotto kyllä siihen, että heilunta on isoa vain tällä hetkellä, vaikka nimenomaan viime vuosina on nähty koko ajan isompaa heiluntaa ihan ilman mitään hyökkäyssotiakin
En väittänyt yhtään missään että tulevaisuudessa heiluntaa olisi vähemmän. Totesin vain faktan, eli tällä hetkellä heiluntaa on enemmän.

Alkaa taas menemään sivuraiteelle. Tämä ketju on vain sähkösopimuksille.
En tiedä mihin tarkalleen viittaat, mutta sähkösopimuskeskusteluun liittyy oleellisesti se, että millä perusteilla tietty sopimustyyppi kannattaa valita.
 
Itse tartuin Oomin 12kk määräaikaiseen, eipähän tarvi stressata sähkön hintaa ensi talvena.
Oma kulutus on about 600-800kwh/kk talvella, kesällä vähemmän.

Screenshot_20230910_181959_WhatsApp.jpg
 
Milläs jäsenyydellä moista alennusta tarjotaan?
Sähköosuuskuntien henkilöjäsenet saavat Oomi Energialta ostamastaan sähköenergiasta jäsenalennusta Oulun Seudun Sähkön toimialueella sijaitsevaan käyttöpaikkaansa.
 
Tuon Priiman demon kiinnityshinnat ovat paikkansa pitäviä?

Tuotahan voisi ottaa nyt 6kk eli syksylle 5,879 ja talvelle 8,754, sitten kesäksi pörssisähkö. Jos vertaa Lumpeen 12kk 8.7 niin tuossa olisi se etu että syksyllä saisi halvemmalla ja kesäksi pääsisi eroon tuosta "kalliista" 8.7 hinnasta.

Sisältyykö PKS:n marginaali hintakiinnitykseen vai tuleeko se vielä tuohon päälle? En tuota bongannut tuosta oppaasta.
 
Viimeksi muokattu:
Tuon Priiman demon kiinnityshinnat ovat paikkansa pitäviä?

Sisältyykö PKS:n marginaali hintakiinnitykseen vai tuleeko se vielä tuohon päälle? En tuota bongannut tuosta oppaasta.

Demon hinnat oikeita hintoja.

Kiinnityksen päälle marginaali ja kulutusvaikutus.

Eli 8.7 kiinnityshinta on oikeastaan 9.15. Ja kulutusvaikutuksellinen.
 
Milläs jäsenyydellä moista alennusta tarjotaan?
Sähköosuuskuntien henkilöjäsenet saavat Oomi Energialta ostamastaan sähköenergiasta jäsenalennusta Oulun Seudun Sähkön toimialueella sijaitsevaan käyttöpaikkaansa.
Juurikin tuolla oss jäseneksi liittymällä niinkuin Surina sanoikin.
 
Eli 8.7 kiinnityshinta on oikeastaan 9.15. Ja kulutusvaikutuksellinen.

Miten tuo kuluvaiktuus toimii, sanotaanko nyt että jonkun ihmeen kaupalla päivälläkin sähkö olisi halpaa alle tuon kiinnityshinnan. Laskisiko kuluvaikutus silloin sähkön hintaa?
 
Kilpailuttaja.fi 12 kk määräaikainen

Tuote:
Ilmasto Mix 12 kk

Sopimuksen kesto:
Määräaikainen 12 kk

Hinta, Yleissähkö:
8,55 snt / kWh

Perusmaksu:
3,99 € / kk

Vattenfall. Lumpeella 8.7 snt/kWh. Muuten sama.

Offtopiccina täältä :thumbsdown: kilpailuttaja.fi:lle ja Vattenfallille . Tilasin meille elokuussa Vattenfallin sähkösopparin tuota kautta ja kun sopimuksen alkamiseen olisi ollut enää 4 päivää kävi ilmi, että Vattenfallilla ei ollut mitään tietoa sopimuksesta. Kilpailuttaja.fi aspan mukaan vika oli Vattenfallin tietojärjestelmissä ja Vattenfallin asiakaspalvelija taas kertoi asian olevan juuri päinvastoin...
 
Meillä oli 2 vuotta sitten vastaava tilanne. Soitimme Vattenfallille ja he sanoivat että ei tälläistä sopimusta ole edes olemassa. Saimme kuitenkin puhelimessa neuvoteltua lähes vastaavan sopparin. Silloin sanoivat tyyliin että eivät voi vaikuttaa kyseisen sivun sopimuksiin mitenkään tms.
 
Miten tuo kuluvaiktuus toimii, sanotaanko nyt että jonkun ihmeen kaupalla päivälläkin sähkö olisi halpaa alle tuon kiinnityshinnan. Laskisiko kuluvaikutus silloin sähkön hintaa?
Kiinnityshinnalla ei ole mitään tekemistä kulutusvaikutuksen kanssa.

Kulutusvaikutus lasketaan vertailuna kuukauden pörssin keskihintaan.

Kulutuksen ajankohdalla ei merkitystä. Tunnin hinnalla on merkitystä. Yön ja päivän tunti yhtä arvokas - vain hinta merkkaa.
 
"Kulutusvaikutus %
−2,69%
Kulutusvaikutus
−0,41 snt/kWh"

Eli ts. ei oo kannattavaa kulutusvaikutus / PKS Priiman kiinnitykset?
Nää siis viime talvelta (1.10.-30.3.)
Negatiivinen eli hintaa alentava kulutusvaikutus, joten tottakai on kannattavaa kiinnitys. Pääset Priimalla syksyn yli alle 6,5 snt/kWh ja talven yli alle 9 snt/kWh hinnoilla (mukaanlukien marginaalit) + 4,5 €/kk ja olet keväällä vapaa katsomaan uusia vaihtoehtoja. Toki puhtaalla pörssillä voit päästä vielä halvemmalla talven yli, mutta siihen liittyy enemmän riskejä.

Miten tuo kuluvaiktuus toimii, sanotaanko nyt että jonkun ihmeen kaupalla päivälläkin sähkö olisi halpaa alle tuon kiinnityshinnan. Laskisiko kuluvaikutus silloin sähkön hintaa?
Kiinnityshinta ei vaikuta kulutusvaikutuksen suuruuteen. Kulutusvaikutuksessa vähennetään oman kulutuksen kuukauden keskihinnasta kuukauden pörssisähkön keskihinta. Esim. oman sähkönkäytön keskihinta kuukauden ajalta 8,5 snt ja kuukauden pörssisähkön keskihinta 9 snt, jolloin kulutusvaikutus on -1 snt ja se vähennetään vielä tuosta kiinnityshinnasta. Tällöin 8.7 snt kiinnityshinnalla, 0,45 marginaalilla ja -1 snt kulutusvaikutuksella maksat sähköstä 8,65 snt/kWh. Edit: tähän olikin jo hyvää kommenttia edellisessä viestissä.
 
Negatiivinen eli hintaa alentava kulutusvaikutus, joten tottakai on kannattavaa kiinnitys. Pääset Priimalla syksyn yli alle 6,5 snt/kWh ja talven yli alle 9 snt/kWh hinnoilla (mukaanlukien marginaalit) + 4,5 €/kk ja olet keväällä vapaa katsomaan uusia vaihtoehtoja. Toki puhtaalla pörssillä voit päästä vielä halvemmalla talven yli, mutta siihen liittyy enemmän riskejä.

Kiinnityshinta ei vaikuta kulutusvaikutuksen suuruuteen. Kulutusvaikutuksessa vähennetään oman kulutuksen kuukauden keskihinnasta kuukauden pörssisähkön keskihinta. Esim. oman sähkönkäytön keskihinta kuukauden ajalta 8,5 snt ja kuukauden pörssisähkön keskihinta 9 snt, jolloin kulutusvaikutus on -1 snt ja se vähennetään vielä tuosta kiinnityshinnasta. Tällöin 8.7 snt kiinnityshinnalla, 0,45 marginaalilla ja -1 snt kulutusvaikutuksella maksat sähköstä 8,65 snt/kWh. Edit: tähän olikin jo hyvää kommenttia edellisessä viestissä.

Näköjään kannattaa itsekin vaihtaa (viimeistään) huomenna tuohon PKS:ään (huomenna tulee täyteen 14 päivää määräaikaisen tilauksesta, joten voi vielä perua maanantaina).

Viime vuonna loka-joulu kulutusvaikutus oli +1 snt/kwH n. 5600 kWHlla ja tammi-maalis n. 7000 kWh käytännössä +- nolla kulutusvaikutuksessa. Täten optimoimatta tulisi syksyllä takkiin n. 60 euroa ja talvella 50 plussaa, kun vertaa 8,3 snt/kWh määräaikaiseen ja huomioi sen 0,45 snt-marginaalin. Huhtikuusta eteenpäin voi sitten tarttua halvempiin määräaikaisiin tai mennä pörssillä.
 
Negatiivinen eli hintaa alentava kulutusvaikutus, joten tottakai on kannattavaa kiinnitys. Pääset Priimalla syksyn yli alle 6,5 snt/kWh ja talven yli alle 9 snt/kWh hinnoilla (mukaanlukien marginaalit) + 4,5 €/kk ja olet keväällä vapaa katsomaan uusia vaihtoehtoja. Toki puhtaalla pörssillä voit päästä vielä halvemmalla talven yli, mutta siihen liittyy enemmän riskejä.

Ahaaa, totta. Kuinkahan paljon on merkitystä sillä, että tulevana talvena päivänä ollaan viime talvea enemmän kotona päivisin. Tottakai vaikuttaa, mutta perus kannettavat tietokoneet, valot, tv yms tuskin niin hirveesti vaikuttaa? Vai kertyykö pienistä puroista jne.

Pitääpä lukea vielä ajatuksella huomenissa toi Priiman 24 sivunen ja ymmärtää se. Olis kyllä hyvä jos ei tarvis 12kk soppariin tarttua.
 
Itse tein tovin töitä liukurin kanssa, sen osoittaen, että naisen tullessa taloon kulutusvaikutukset 12kk ainakaan ole kääntyneet miinukselta positiiviselle. Näin ollen tuli tarrattua nyt sitten Lumpeen 12kk/8,6snt/kwh tarjoukseen. Spot keskiarvo ollut reilu 7snt tältä vuodelta datahubin ja liukurin avulla katsoen, joten tokko tuossa liikaa turhia tulee makseltua sitten. Toivottavasti vuoden päästä on edukkaampaa :)
 
Itsellä vuoden alusta tähän hetkeen:

Kulutusvaikutus %
+6,68%
Kulutusvaikutus
+0,44 snt/kWh

ja viime talvi:
Kulutusvaikutus %
−2,69%
Kulutusvaikutus
−0,41 snt/kWh
(Tässä oma spot-hinta +7,5 keskiarvon ollessa 6,63)

Taitaa itselläkin lähtee tuo 12kk kiinnitykseen. Onpa jännä, että talvella - ja yhteensä +.
 
Itsellä vuoden alusta tähän hetkeen:

Kulutusvaikutus %
+6,68%
Kulutusvaikutus
+0,44 snt/kWh

ja viime talvi:
Kulutusvaikutus %
−2,69%
Kulutusvaikutus
−0,41 snt/kWh
(Tässä oma spot-hinta +7,5 keskiarvon ollessa 6,63)

Kulutusvaikutus pitää katsoa kuukausittain. Pitkä pötkö laskee kulutusvaikutuksen koko jaksolle. Todellisuudessa kulutusvaikutus lasketaan kuukausittain kuukausikeskihintaa pohjalta

Tekee kulutusvaikutuksen huomattavasti herkemmäksi kaikenlaiselle muutokselle.
 
Hyvä tarkennus - tuli laskettua nämä vielä uudestaan ja vaikka syksyn / talven kiinnitykset ovat nousseet tänä aamuna 4% niin lähtökohtaisesti sitä on ihan ok-tilassa keväällä ja voi tehdä päätöksiä sen hetkisen tilanteen mukaan. Hetki täytyy vielä vatvoa, mutta aika hyvältä toi PKS vaikuttaa, kun kulutusvaikutus on ollut ilman mitään toimenpiteitä vuoden aikana ainoastaan loka-, marras- ja toukokuun plussalla.

Onko kukaan tarkemmin seuraillut / lukenut tuota PKSää? Ensi kevään kiinnitys pomppasi juuri 15%a - heijastuuko alkuviikon tuotantotarve ja samalla korkeammat pörssihinnat suoraan kiinnityksien hintoihin vai pohjautuvatko noi enemmän futuureihin ja kevään futuurit ovat nyt kalliimpia kuin viime viikolla?
 
Kyllähän noiden hintojen pitäisi futuureja heijastella
 
Onko kukaan tarkemmin seuraillut / lukenut tuota PKSää? Ensi kevään kiinnitys pomppasi juuri 15%a - heijastuuko alkuviikon tuotantotarve ja samalla korkeammat pörssihinnat suoraan kiinnityksien hintoihin vai pohjautuvatko noi enemmän futuureihin ja kevään futuurit ovat nyt kalliimpia kuin viime viikolla?

Maanantaisin / aamuisin pomppaa ennen kun Nasdaq-sähköpörssi avautuu. Kun kauppa alkaa pyöriä niin heijastaa nopeasti kaupankäyntiä.

Eli ei hätää - normi pomppuiluja.

Futuurikaupan live (tai varmaan viivästetty tyyliin 15-30min) näet: https://www.nasdaqomx.com/transactions/markets/commodities/market-prices
 
Onko kokemuksia Fortum tarkasta hinnan lukitsemisella? (eli pörssisähkö 4,5€ kk + 0,45% marginaali, lukitus 5,99€ lisäpalvelu, käyttää tai ei). Lukitusta tarjoavat aina kuukaudeksi edellisen kk:n hinnan ja futuurien perusteella jollain kaavalla. En nyt äkkiä löytänyt että mitä ovat tarjonneet aiemmin, eli tulisiko potentiaalisest kannattavaksi hyödyntää kohtuu edulliselta vaikuttavat kuukaudet vai ottaa vain kiinteä 12kk 8,3 c/kWh sopimus.
Ilmeisesti vähän kuin PKS priima ilman kulutusvaikutusta (joka täytyy tässä myös tutkia vaihtoehtona). Sähköä kuluu noin 12 000 kWh, saisi kyllä kulutusta ainakin jonkin verran yöaikaan (mlp, hybiridi). Liukuria testasin vähän, 01.2022 kulutusvaikutus +7,7%, 1,10 c/kWH , 01.2203 +3,2% 0,28 c/kWH. käyttöä ei mitenkään optimoitu.
 
Itse lukitsin tänään 5,8 ja 9,1 hinnat priimassa. Harmittavasti oli 8,8 kun aamulla katselin. Syksyn halvemman hinnan kerkesin nappaamaan. Voi olla että laskee taas tai nousee...who knows. Niitä käppyröitä kun katselin, niin aika liki halvimpia hintoja ATM nämä hinnat. Oma kulutusvaikutus liukurilla -22 vuonna oli -0,5%.

Ehkä voisi jonkun hintavahdin laittaa kevääksi, jos oikein sukeltaa jossain kohtaa, muuten pörssitellä menemään.

Kiitos väelle vinkeistä. :tup:
 
Ei varmaan yllättänyt ketään, olihan tuo aika järjetön päätös.
Määräaikainen on määräaikainen. Kuluttaja itse sen solmi.

Minusta tälläkään hetkellä ei kannata sopia yli 12 kk määräaikaisia sopimuksia, tai mitään sopimuksia kiinteällä yli 10 snt kWh/hinnalla.

Tampereen energialla on esimerkiksi edelleen kohtuuhintainen sähkö. 8,85 snt kilowattitunnilta.
Kun solmin itse Lumpeen kanssa 9,99 kWh, 3,99 kk -sopparin juhannuksena, tiesin saman tien ettei sähkö tule yli sentillä halpenemaan.

Nytkin tilanne näyttää siltä, että se sähkö ei tuosta enää laske ja pienkulutuksella minulle on se ja sama onko sähkö senteissä 9,99 vai 8,99 kilowattitunnille.
 
Määräaikainen on määräaikainen. Kuluttaja itse sen solmi.
Yritysten kannalta harmittavasti lakiin on kirjattu yritys-kuluttaja sopimuksista myös kohtuullisuuspykälä ja nuo pitkät määräaikaiset tuossa tilanteessa oli kaikkea muuta kuin kohtuullista. Ongelmahan siis nimenomaan oli vaihtoehtoisen tarjonnan puute, joka ohjasi kuluttajat näihin riistosopimuksiin. Jos nyt joku menis pistämään törkyhintaiseen nimensä, niin ihan oma moka.
 
Viimeksi muokattu:
Hmm.. No nyt kävin kuitenkin vielä miettimään ja tuumailemaan, tein liukurilla kuukausittain tuon laskelman 11kk:n ajalta.
Kulutusvaikutukset ovat prosenteissa seuraavanlaiset: (marginaalina käytin 0,45snt)

kuukausikulutusoma spotspot kakulutusvaikutus
loka
1347,68​
13,476493​
13,97​
-6,73​
marras
1423,06​
24,202072​
23,36​
0,4​
joulu
1959,11​
28,252114​
27,97​
-0,59​
tammi
1886,39​
9,063873​
8,66​
-0,04​
helmi
1701,29​
9,465758​
9,02​
0,01​
maalis
1844,28​
8,639144​
8,23​
-0,44​
huhti
1453,01​
7,249778​
6,8​
0​
touko
1205,64​
4,170399​
3,42​
8,84​
kesä
893,62​
5,410577​
5,23​
-5,08​
heinä
928,01​
4,392194​
4​
-1,55​
elo
926,21​
7,883741​
8,03​
-7,41​
yhteensä
15568,3​

Mietinkin nyt, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa edullisemmalla kiinteällä hinnalla jokin kulutusvaikutushoppari tuon 8,6snt/kwh sijaan? Erikoisesti toukokuussa jokin suuri +merkkinen kulutusvaikutusrykäys, ilman että äkkiseltään keksisin selitystä.
 
Itsellä tuli pörssillä nyt kulutus elokuussa n.585kwh ja keskihinnaks n.6,7snt/kwh. Ihan kohtalaisesti ottaen huomioon ne parin viikon hirmuhinnat. No, 17pvä vaihtuu talveks 9,xx kiinteä.
 
lumme tarjoaa 6kk ilman 3.99e perusmaksua pörssisähköön, vaihdoin siihen. saa tuollakin säästöllä muutaman tuopin paikallisessa

Heh, vai tuoppeja. Joillakin puhutaan ulkomaanreissun hintaisista jutuissa näissä mihin hintaan ja soppariin päädytään.

jep, suurempi säästö tai lasku tulee sitten talvella pörssistä.
Luotan siihen, että hinta pysyy alhaalla talven, kun yhtiöt tarjoaa nyt noita 6 sentin sopimuksia
 
Viimeksi muokattu:
Kun solmin itse Lumpeen kanssa 9,99 kWh, 3,99 kk -sopparin juhannuksena, tiesin saman tien ettei sähkö tule yli sentillä halpenemaan.

Vasta vajaat 3 viikkoa sitten juuri Lumpeella oli kiinteä hinta 8,30 c/kWh ja 3,99 €/kk (sekä 12 että 24 kk määriksillä), mikä oli siis 1,69 senttiä tuota halvempi. Eli se "tieto" meni kyllä pieleen.

En toki silti tarkoita, että sinun olisi juhannuksena pitänyt aavistaa tilanteen kehittyvän siihen suuntaan.
 
Heh, vai tuoppeja. Joillakin puhutaan ulkomaanreissun hintaisista jutuissa näissä mihin hintaan ja soppariin päädytään.

On se kyllä aika uskomatonta millaiseks tämä homma on mennyt, koskaan aikaisemmin ei ole kuluttajalta vaadittu yhtä älytöntä säätämistä, kikkailua ja opiskelua niinkin simppelistä asiasta kuin sähkö. Joku voisi pitää tätäkin hyvänä asiana mutta itse näen sen lähinnä sillä että myyjät ovat siirtäneet vastuun, riskin ja työn kuluttajille aivan täysin. Niinkuin joskus totesin, 10snt/kWh on uusi 5snt/kWh ja sinä teet kaiken työn tuplaantuneen hinnan lisäksi.
 
Vasta vajaat 3 viikkoa sitten juuri Lumpeella oli kiinteä hinta 8,30 c/kWh ja 3,99 €/kk (sekä 12 että 24 kk määriksillä), mikä oli siis 1,69 senttiä tuota halvempi. Eli se "tieto" meni kyllä pieleen.

En toki silti tarkoita, että sinun olisi juhannuksena pitänyt aavistaa tilanteen kehittyvän siihen suuntaan.
Sitä on aika mahdotonta tietää, koska on monta muuttujaa.

Minun onneksi kulutus on vähäistä, joten edes tu0 1,69 sentin ero ei paljoa vaikuta kokonaiskuvaan. Joka tapauksessa se entisajan kuukausimaksuton viisi senttiä on nyt €4 kk ja 10 senttiä.
Jos haluaa maksaa tasan sen, mitä se sähkö maksaa, niin se on pörssisähkösoppari paras vaihtoehto. Tosin siinä on myös eniten riskiä.

Tässä esim. Omavoiman sähkösopimus 12 kk määräaikainen.

1694455856452.png

Toistaiseksi teemme toimitusvelvollisia OMA Huoleton -sopimuksia ainoastaan Leppäkosken Sähkö Oy:n, Rauman Energia Sähköverkko Oy:n, Vakka-Suomen Voima Oy:n ja Valkeakosken Energia Oy:n verkkoalueille.
 
Mietinkin nyt, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa edullisemmalla kiinteällä hinnalla jokin kulutusvaikutushoppari tuon 8,6snt/kwh sijaan? Erikoisesti toukokuussa jokin suuri +merkkinen kulutusvaikutusrykäys, ilman että äkkiseltään keksisin selitystä.
Noiden lukujen pohjalta kulutusvaikutussoppari olisi sulle kyllä luultavasti halvin. Kysymys toki kuuluu, että tulivatko nuo aiemmat lukemat ilman sen kummempaa optimointia? Jos tulivat, niin sitten homma ihan selvä, koska tarpeen mukaan olisi siis varaa vielä repiä lisää säästöä. Tai jos ei jaksa, niin silti saisi halvemmalla, jos pääosin tuo vaikutus kuitenkin miinuksella, vaikka vain vähän. Toki ero ei nyt mikään merkittävä tuohon 8,6c kiinteään. Nyt taitaa 12kk kulutusvaikutussopparit olla luokkaa 8c kuluineen. Sitten jos lyhyemmät jaksot kiinnostavat, niin nuo täällä puhutut 3kk kiinnitykset toki hyvä vaihtoehto.
 
Lumme Energialla XS ja S paketeissa ensimmäinen kuukausi ilmainen, toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Tuosta saisi kait ilmaiset sähköt kuukaudeksi jos kulutuksen saa jäämään alle 250 kWh/kk
 
Kysytäänpä viisaammilta. Onko tällä hetkellä saatavilla järkeviä 6kk määräaikaisia sopimuksia (kulutusvaikutuksella tai ilman) vai onko tyydyttävä tuohon 12kk 8,7 c/kWh sopimukseen Lumme Energialta?

Asumismuotona rivitalo, jossa patterilämmitys maalämmöllä ja kylpyhuoneessa ja WC:ssä sähköinen lattialämmitys. Vuosikulutus n. 6600 kWh.
 
Helen on pudottanut hiukan hintojaan. Tässä uudet kiinteän sopparin hinnnat:

6 kk 11,38 snt/kWh
12 kk 8,92 snt/kWh
24 kk 8,72 snt/kWh

Kuukausimaksu jokaisessa 5,99 e/kk

Kysytäänpä viisaammilta. Onko tällä hetkellä saatavilla järkeviä 6kk määräaikaisia sopimuksia (kulutusvaikutuksella tai ilman) vai onko tyydyttävä tuohon 12kk 8,7 c/kWh sopimukseen Lumme Energialta?

Asumismuotona rivitalo, jossa patterilämmitys maalämmöllä ja kylpyhuoneessa ja WC:ssä sähköinen lattialämmitys. Vuosikulutus n. 6600 kWh.

Oisko ollut vähän yli 11snt/kWh halvin. Ite laskin omalla, n. 10000-11000 kulutuksella, ettei oikein oo kannattavaa (ainakaan itselle, sen verran kalliimmat talven laskut tulis). Laske omilla tiedoillasi. Eilen just otin ton Lumpeen 12kk, vielä sen 13vrk kattelen, vaihdanko vai jäänkö suosiolla tähän.
 
Älä muuten katsele 13 vuorokautta vaan ainoastaan 12 vuorokautta :) . Yritin perua eilen omani, mutta tyhmyydestä sakotetaan eli 14 päivän kuluessa tarkoittaa, että sinun pitää viimeistään sunnuntaina perua tilauksesi.

Henk.koht. teen hypoteettisia laskelmia PKS:n hintakiinnityksille syksyn ja talven osalta + lasken pörssihinnat 4-8/2024 ensi vuoden elo-/syyskuussa niin voin katkeroituneena tai tyytyväisenä miettiä kuinka paljon hävisin/voitin Lumpeen 8,3 snt/kWh-sopparilla :D. No tältä talvelta tuli takkiin kalliilla määräaikaisella pari tonnia huomioimatta hallituksen alennuksia niin ensi vuonna hävinnee vain Jordaneitten verran kun nyt meni etelän matkan verran:whistling:.
 
Viimeksi muokattu:
Kysytäänpä viisaammilta. Onko tällä hetkellä saatavilla järkeviä 6kk määräaikaisia sopimuksia (kulutusvaikutuksella tai ilman) vai onko tyydyttävä tuohon 12kk 8,7 c/kWh sopimukseen Lumme Energialta?

Asumismuotona rivitalo, jossa patterilämmitys maalämmöllä ja kylpyhuoneessa ja WC:ssä sähköinen lattialämmitys. Vuosikulutus n. 6600 kWh.
Parikkalan Valolta voi laskea haluamalleen aikavälille tarjouksen: Etusivu :: Parikkalan Valo
 
Täytyykin tutustua tuohon tarkemmin
Tarjosi itselle tälläistä kulutusvaikutuksella, kun laitoin omat tiedot.

Täsmä Valo+
Täsmä Valo+ Määräaikaisen ja spottituotteen parhaat puolet yhdessä paketissa. Sopimuksen hinta muodostuu vakio-osasta ja profiilihinnasta, johon voit vaikuttaa omalla sähkönkäytölläsi.
Kuukausimaksu: 3.80€/kk
Sähkö, kiinteä osa: 7.72snt/kWh
(hinnat sis. alv. 24%)

Ilman kulutusvaikutusta 6kk soppari mitä tarjosi oli 10,14snt ja sama kk-maksu.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
298 125
Viestejä
5 085 418
Jäsenet
81 429
Uusin jäsen
janski11

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom