Ydinvoimalle on enemmän perusteita mm. Virossa ja Puolassa, koska siellä sähköntuotanto perustuu hyvin vahvasti fossiiliseen, josta halutaan luopua. Siinä missä siis nykyistä tuotantoa aiotaan näissä maissa sulkea, on tämä prosessi Suomessa lähestulkoon jo tehty.Ydinvoimaa pitä saada lisää, myös Suomeen mutta eikös joku aika sitten ollut julkisuudessa uutisia asiantuntijalausunnoista että turha enää haaveilla ns. isoja Olkiluodon kaltaisia yksiköitä juuri kustannusten takia, vaan tulevaisuus olisi kaupunkikohtaisten pienvoimaloiden? Näiden toiminta/rakentamisedellytyksiä selvitetään nyt ihan hallitusohjelman turvin.
Ymmärtääkseni noita kaupunkikohtaisia pienvoimaloita suunnitellaan lähinnä lämmöntuotantoon. Sähköntuotantoon suunnitelluista pienvoimaloista kaupallisesti kypsin taitaa olla GE Hitachin BWRX-300. Kriittistä on, miten 24 reaktorin projekti Puolassa ja 4 reaktorin projekti Ontariossa lähtevät liikkeelle. Valitettavasti käytännössä kaikki ydinvoimaprojektit myöhästyvät ja ylittävät kustannusarvion, mutta tämän BWRX-300:n komponentit perustuvat suurelta osin GE Hitachin ABWR:n, joita rakennettiin ja otettiin käyttöön Japanissa ihan hyvään tahtiin kunnes Fukushima aika lailla lopetti kaiken lisärakentamisen siellä.
Korealaisten APR-1400 voisi olla toinen potentiaalinen reaktorityyppi, mutta nämäkin ovat myöhästyneet ja en ole löytänyt kustannuksista muuta tietoa kuin alkuperäisen arvion. Tiedetään, että tätä on tarjottu Puolaan hieman kalliimmalla kuin mitä OL3 maksoi TVO:lle (mikä oli kyllä halpa hinta). 1400 MW reaktori on OL3:n kokemusten perusteella ehkä liian suuri reaktori eikä korealaisilla ole tästä pienempää versiota kuin vasta idean tasolla.
Muut ydinvoiman tarjoajat mielestäni putoavat pois laskuista:
- EDF (ei tarvinne selittää tarkemmin)
- Westinghouse (Amerikan projekti meni niin pahasti puihin, että teki konkurssin kesken hankkeen, mutta jotenkin se saatiin finaaliin)
- Rosatom (geopolitiikka)
- Kiinalaiset (geopolitiikka)
- NuScale (vaikuttaa vähän startup-puuhastelulta)
Kotimainen Steady Energy kovasti yrittää tehdä noita kaukolämpöreaktoreita, annetaan heille mahdollisuus, mutta todennäköisyys että jonkun kaupungin asukkaat hyväksyvät tuollaisen lähentelee mielestäni nollaa.