- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 317
Aliexpressistä Liitokala merkkisiä 3500mah 10A lioneita. Halpoja ja hyväksi todettu merkki useammassakin käyttökohteessa. Niiden kaverina joku noname kympin BMS ja y-kaapelilla orkkisakun kanssa rinnan. Orkkislaturilla on kyllä latailu tuskaisen hidasta, tulee työmatkaa ajettua viikossa sen n. 50km niin pärjää yhdellä latauksella koko viikon, mutta sitten saakin latailla melkeen kellon ympäri että tulee taas täyteen.Aivan samantyylistä ajatusta kuin itselläni. Ja juuri sillä tuota kysyinkin koska ei oikein ole selväksi tullut.
Käämityksessä ja rakenteessa muutoinkin voisi olla eroa mutta onko? Ja toki se voisi mahdollistaa suuremmat virrat mutta tuo loppuun asti ilman tehon putoamista kuulostaa toisaalta täysin ohjaimen asialta. Tosin joka tapauksessa pudotusta tulee, jännite kun laskee.
Nyt ollaan aivan siinä, miten itse asiaa ajattelen. Ja sitä enemmän mietin, miten moottori voi vaikuttaa jos siinä ei mitään elektroniikkaa ole. Olen kuitenkin ymmärtänyt tämän gen 2-päivityksen tarkoittavan nimenomaisesti moottorin vaihtoa puuttumatta muuhun elektroniikkaan ja sitä erikoisemmalta asia on tuntunut. Ja kuten tuosta virtarajasta kirjoititkin, sen tulisi muuttua jännitteen muutoksen mukaan jottei rajoittaisi tehoa akun hiipuessa. Tosin luonnollisesti jossakin kohden tulee virran osalta raja vastaan joten vaikkei jännitteen pudotus täydestä tyhjään kovin suuri ole, voi ihan elektroniikka tuoda rajat siihen, millainen maksimiteho on käytössä liki tyhjällä akulla.
Suoranaista tarvetta positioanturille en oikeastaan näe, jos käytössä ei ole takaisinkytkentää nopeuden osalta. Tosin myöskään sille on vaikea nähdä tarvetta. Käytännössä moottori seuraa ohjausta ja jos ei seuraa, se voidaan havaita ihan jo moottorivirrasta.
Mitäs akkua muuten käytät toisena? Itsellä olisi ajatuksena kevääksi toinen tuohon M365 prohon laittaa. Ja sen osalta tosiaan oikeastaan nuo kaikki mainitsemasi kokeiltu ihan käytännössäkin, tosin tällä hetkellä en ota edes piikkinä ulos kuin sen noin 800W. Kotiin tultaessa viimeisenä mäkeä aika reilusti joten kesäkuumalla nostaa lämpöjä turhaan.
p.s. kyllähän sitten jossain määärin myös moottorin KV ja vaiheiden resistanssitkin vaikuttavat, mutta näissä vermeissä resistanssi on käytännössä mitätön. KV tietty vaikuttaa teoreettisiin maksimivauhteihin. Omakin vehje kulkee sen joku 28-29kmh täydellä akulla, vaikka tehoa olisi tarjolla paljon tuonkin jälkeen, mutta ei vaan moottori vakiojänöillä pyöri kovempaa.