Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Liittynyt
09.01.2021
Viestejä
144
Haista Fortum iso haiseva vittu
Kun on sopimus minkä hinta voi muuttua tai loppua pelkällä myyjän ilmoituksella, niin ihan odotettuhan tuollainen paperi on, varsinkin tällä hetkellä. Juuri tuosta syystä en itse ainakaan muuta kuin määräaikaista uskalla hommata. Mutta ihan ymmärrettävää että hintojen nousu harmittaa, harvoin kukaan siitä riemastuukaan.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 883
7,5snt/kwh oli ja tuo 11snt vain ensimmäisen kvartaalin ajan
Niin? Mikä tuossa on ongelmana. Halpahan tuo on tällä hetkellä. Pitäisikö Fortumin myydä uusiin ja muuttuviin sopimuksiin tappiolla sähköä, koska tämä olisi reilua? Osa sähköyhtiöistä katkaisi määräaikaiset sopimukset alkuvuodesta. Tuo olisi vähän paska liike, vaikka ehkä sopimusteknisesti mahdollista, maailman muuttuneen tilanteen takia. Eiköhän tuotakin tule tapahtumaan ensi vuonna jos vielä pitkiä sopimuksia on pienillä sähköjakelijoilla.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Suomeen pitäisi saada sähkölle kaksi hinnoittelu aluetta. Ei tarvitsisi pohjoisen ihmisten kärsiä tuotannon (tuuli ja vesivoima) haitoista ja nauttia kalliista sähköstä. Tätä samaa ajatusta on käytetty onnistuneesti naapurimaissamme. Lisäksi tämä auttaisi tuomaan/pitämään teollisuutta pohjoisessa.
Eli Suomen sähköverkkoon pitäisi saada sen verran pullonkauloja, että maa joudutaan jakamaan kahteen eri hinta-alueeseen?
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 078
Eihän mitään muuta kuin vituttaa tommonen toiminta. Eiks sitä saa enää tänäpäivänä.

Ite olin vaihtamassa vuoden vaihteessa määräaikaiseen 2v soppariin (~8snt/kWh) pois Fortumilta ja sitten tarjosivat tuon mikä nyt siis loppuu.

Tuonkin hinta olis noussu taas tammikuussa, mut vissii tuntuu Fortumin katteessa liikaa muutama huono soppari….
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 093
Täällä ollaan kovasti puolustuskannalla Fortumin toiminnasta. Sopimusteknisesti siinä ei ole tehty mitään väärin, mutta he ovat kuitenkin itse määrittäneet kyseisen sopimustyypin hinnanmuodostuksen ja päivittymisvälin. Tuotteen sivulla lukee "Fortum Vakaassa yhdistyvät turvallisuus ja helppous. "

Miten mielestänne turvallisuuslupaus on kuluttajille lunastettu kun koko sopimus lopetetaan sähkön hintojen ollessa ennätyskorkealla? Ja luonnollisesti mahdollisimman nopeasti lyhyimmällä mahdollisella irtisanomisajalla (yksi kuukausi)? Tuo nykyinen hintajakso olisi kuitenkin päättynyt vasta vuoden lopussa. Eikö nimenomaan tämän kokoluokan yrityksen toimintaan pitäisi luottaa niin, ettei olla heti tilaisuuden tullen nyhtämässä kuluttajalta kaikki minkä lakiteknisesti voi? Ilmeisesti Venäjän voimalat ja Uniper-omistus ajavat epätoivoisiin tekoihin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Fortumin businekset ovat menneet läntisen euroopan firmoista about huonoiten. Sillä on Venäjällä karmea määrä voimalaitoksia jotka ovat käytännössä muuttuneet arvottomiksi tuottaen miljarditappiot. Samoin sen omistamalla Uniperilla on miljardiluokan tappiot tiedossa kun se on luvannut toimittaa energiaa halvemmalla kuin pystyy ostamaan Putinin suljettua kaasuhanat. Koko lafka on konkurssiuhan alla. Ei ihme, että on tarvetta kerätä windfallit talteen.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
477
Aiemmin on monesta suusta moitittu, että valtionyhtiö Fortum myi sähköverkkonsa ja näin syntyi Caruna. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen, ettei se enää ole Fortumin näpeissä, voisi helposti muuten tulla pian sähkönsiirronkin puolelle pientä korotuspainetta...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900

OIis kyllä sakemannit vai ketkä ne oli saaneet torpata sen Uniperin ostamisen......
 
Liittynyt
09.11.2017
Viestejä
24
Itsellä on syyskuun lopussa menossa nykyinen Helenin soppari vanhaksi.

Kuukausi sitten tarjosivat jatkoa 3e+ 13,7xs snt hinnalla, mutta ei oikein silloin napannut, varsinkin kun jengi täällä kirjoitteli että toiset Helenin asiakkaat saanneet tarjouksia 11.xx hinnalla.

Jussin jälkeen alkoi hinnanousut kuitenkin kuumottamaan, niin otin sitten tuon Easy Energyn turku energia diilin, jossa hinta oli se 12.38 snt/kwh + 4 egeä perusmaksu.

Tänään Soitti Helenin ukko ja kysyi kiinnostaisiko pysyä Helenillä. Sanoin että kiinnostaa jos hinta on kohdallaan, mutta ei kuulemma pystynyt tarjoaamaan parempaa kuin tuota yli 13 sentin kilowattituntihintaa, ja kuulemma "normihinnat on nyt 18 sentin paikkeilla!!1". Eli ylöspäin mennään, pojjat.

Haistakoot Helen siis pitkän vitun, olisin ottanut teidän 11 sentin diilin jos olisitte sitä tännekin alun perin tarjonneet.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Aiemmin on monesta suusta moitittu, että valtionyhtiö Fortum myi sähköverkkonsa ja näin syntyi Caruna. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen, ettei se enää ole Fortumin näpeissä, voisi helposti muuten tulla pian sähkönsiirronkin puolelle pientä korotuspainetta...
Sähkönsiirron monopolin myynti Suomesta ulkomaisille keinottelijoille on ollut kyllä viimeisen päälle hölmö temppu. Sehän tuottaa sen viitisen prosenttia joka vuosi voittoa omistajalle eli sen lakisääteisen maksimin ja todellisuudessa enemmän kun koijaa sopivasti.

Luultavasti Suomestakin olisi löytynyt jonoksi saakka kiinnostuneita ostajia sille ja jos siitä olisi tehty osakeyhtiö ja pistetty pörssiin, niin taatusti ostajia osakkeille olisi Suomestakin ollut enemmän kuin myytävää.

En osaa kuvitella mitä liikkunut päässä Fortumin johtajilla ja omistajilla kun tuollaisen hyvää varmaa tuottoa tuottavan lypsylehmän myivät. Kenties joku optio-ohjelma ollut toimivalla johdolla, josta saivat miljoonia euroja itselleen kun tuon hölmön kaupan tekivät?

Jos Fortumia himoitti venäläiset voimalat ja pisnekset Venäjällä, niin olisivat jonkun erillisen yrityksen perustaneet sitä varten ja keränneet pörssistä vaikka rahat niihin riskipisneksiin.

Kuluttajien sähkön hintaahan tuo vedätys on nostanut varmaan sentin pari kilowattitunnilta siirtomaksujen muodossa.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
496
Todella epäreilua kuluttajaa kohtaan, että ne kaksi sähkösopimusta joita pidin silmällä nyt syksyllä päättyvän määräaikaisen jatkoksi on nyt yhtäkkiä pois uusmyynnistä. PKS Oiva ja ISS Markkinahintojen seuraaja. Molemmat sellaisia, joissa ei ole määräaikaa ja sähkön hinta ilmoitetaan kolmeksi kuukaudeksi etukäteen. Pistää vihaksi. Imatrallakin niin paljon omaa tuotantoa että olisi aivan hyvin voinut sitä myydä pörssihinnoista riippumatta, mutta pitää kääriä maksimaaliset voitot.
 
Sieltä käärittiin voitot jo aikaisemmin, taisivat joutua jopa hieman laskemaan hintojaan kun kansa älähti. Mutta toiminta jatkui silti samana. Ja tulee varmasti jatkumaan niin kauan kuin verkot omistaa sijoittajat.
 
Liittynyt
10.06.2020
Viestejä
17
Nykyinen sopimus Lumme Energialta 4,98 snt/kWh ja perusmaksu 0 € päättyy 30.9.
Lumpeelta lähettivät tarjouksen ennen Juhannusta 11,70 snt/kWh, perusmaksu 3,99 €/kk ja 24kk sopimus, jonka hyväksyin tänään, - tarjous voimassa 7.7. saakka.
Parempaakaan en löytänyt, joten jatketaan sitten Lumpeella.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
604

Toihan on oikein jees, lähellä omaa Helenin määräaikaista. Toki jos markkinoilla tuleekin mullistuksia niin eroon pääsee pienellä purkumaksulla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 180
Nyt Lumpeella 4,79 snt/kWh ja perusmaksu 0 €. Kolmen päivän sisällä pitäisi päättää hyväksynkö uuden tarjouksen 11,95 snt/kWh ja perusmaksu 3,99 €/kk ja 2 vuotta. Kannattaako tähän tarttua vai katsoa, mikä tilanne on syyskuun lopussa, jolloin edellinen sopimus umpeutuu? Uudella sopimuksella energian hinta kolminkertaistuisi… Vai löytyisikö jostain parempi tarjous, käyttöä 1800 kWh per vuosi?
1800 kWh vuodessa tarkoittaa lähes samaa kuin ettei käytä sähköä. Silloin sähkösopimuksen valinta on joka tapauksessa optimointia.

Jos sähköstä tulee niin kallista, että se on tuolla kulutuksella ongelma, ovat asiat niin huonosti että sähkölasku on murheista pienin. Periaatteessa minimaalisella kulutuksella kaiketi kannattaisi jo jännityksen takia käyttää kasinosähköä. Ei siinä voi ainakaan hävitä eikä tarvitse miettiä sopimuksen vaihtoa. Isolla kulutuksella onkin ollut tyhmää kokeilla, säästääkö pitkän määräaikaisen laskuun verrattuna 10% kun voi joutua maksamaan 200% ekstraa, mutta sehän on eri eläin. 150 kWh / kk ei vaaranna kenenkään maksuvalmiutta vaikka hinta on mikä.
 
Kyllä se voi monelle opiskelijalle esimerkiksi olla iso raha kun vuokranmaksun jälkeen käteen jää esimerkiksi 200 euroa kaikkiin muihin kuluihin kuussa.

Esimerkiksi jos sähkö maksaa siirtoineen ja veroineen 20 senttiä per kWh, niin tuo 1800 kWh tekee 360 euroa vuodessa. Sehän on em. opiskelijalle kahden kuukauden käyttövarat.
 
No on toki, siis sähkönsä itse maksavalle opiskelijalle tai muulle kengännauhabudjetilla elävälle. Tosin näitä on vähemmistö minimimäärän sähköenergiaa kuluttavista kerrostaloasukkaista. Useimmathan ovat normaalia palkkatuloa nauttivia talouksia.

Toisaalta juuri kerrostaloasukas pystyy yleensä sen sähkönkulutuksen pitämään minimaalisena jos hinta nousee. Kuukausimaksujen nousu tekee jo sekin silti rahaa.

Tästä palataan siihen, että kun maailma menee niin perseeseen että sähkön hinta heittelee miten sattuu, niin muut kulut todennäköisesti nousevat vielä enemmän. Juuri tämä hetki on esimerkki siitä. Köyhän budjetti lienee kussut pahemmin muista syistä kuin sähkön takia 07/2022.
 
Liittynyt
07.10.2020
Viestejä
325
Turku Energialta tuli eilen tilausvahvistus. 5 arkipäivää meni tilauksesta. Ilmeisesti jonkin verran on ruuhkaa jos aiemmin toiset on saaneet parissa päivässä tilauksen läpi.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
514

Oliko mihin aloitus? Laitoin 28.11 nykyisen perään viikko sitten eikä ole näkynyt..
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
350
Todella epäreilua kuluttajaa kohtaan, että ne kaksi sähkösopimusta joita pidin silmällä nyt syksyllä päättyvän määräaikaisen jatkoksi on nyt yhtäkkiä pois uusmyynnistä. PKS Oiva ja ISS Markkinahintojen seuraaja. Molemmat sellaisia, joissa ei ole määräaikaa ja sähkön hinta ilmoitetaan kolmeksi kuukaudeksi etukäteen. Pistää vihaksi. Imatrallakin niin paljon omaa tuotantoa että olisi aivan hyvin voinut sitä myydä pörssihinnoista riippumatta, mutta pitää kääriä maksimaaliset voitot.
Itse mietin myös tuota ässä markkinahintojen seuraajaa kun ajattelin, että oma tuotanto voisi pitää talven hinnan hieman maltillisena ja saisi s-bonusta. Päädyin kuitenkin siihen Kokkolan 2+1 sopimukseen. Voi hyvinkin olla rajallinen Imatran tuottaman sähkön määrä ja siitä syystä poistivat sopimuksen, että pystyvät pitämään hinnat kurissa tai voitot taskussa. Voipi olla, että tulee uudestaan myyntiin 1.9. jolloin astuu seuraava hinta voimaan.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
477
Sähkönsiirron monopolin myynti Suomesta ulkomaisille keinottelijoille on ollut kyllä viimeisen päälle hölmö temppu. Sehän tuottaa sen viitisen prosenttia joka vuosi voittoa omistajalle eli sen lakisääteisen maksimin ja todellisuudessa enemmän kun koijaa sopivasti.

Luultavasti Suomestakin olisi löytynyt jonoksi saakka kiinnostuneita ostajia sille ja jos siitä olisi tehty osakeyhtiö ja pistetty pörssiin, niin taatusti ostajia osakkeille olisi Suomestakin ollut enemmän kuin myytävää.

En osaa kuvitella mitä liikkunut päässä Fortumin johtajilla ja omistajilla kun tuollaisen hyvää varmaa tuottoa tuottavan lypsylehmän myivät. Kenties joku optio-ohjelma ollut toimivalla johdolla, josta saivat miljoonia euroja itselleen kun tuon hölmön kaupan tekivät?

Jos Fortumia himoitti venäläiset voimalat ja pisnekset Venäjällä, niin olisivat jonkun erillisen yrityksen perustaneet sitä varten ja keränneet pörssistä vaikka rahat niihin riskipisneksiin.

Kuluttajien sähkön hintaahan tuo vedätys on nostanut varmaan sentin pari kilowattitunnilta siirtomaksujen muodossa.
Ulkomaisille sijoittajille myynti ei ollut fiksua, mutta siitä huolimatta olen tyytyväinen nyt, ettei Fortum hallinnoi sähkönsiirtoa, liittyy juuri näihin puheena oleviin yhtiön johdon kykyihin. Mutta ei mennä sen syvemmälle sähkönsiirto-offtopikkiin.
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
564
Sähkönsiirron monopolin myynti Suomesta ulkomaisille keinottelijoille on ollut kyllä viimeisen päälle hölmö temppu. Sehän tuottaa sen viitisen prosenttia joka vuosi voittoa omistajalle eli sen lakisääteisen maksimin ja todellisuudessa enemmän kun koijaa sopivasti.

Luultavasti Suomestakin olisi löytynyt jonoksi saakka kiinnostuneita ostajia sille ja jos siitä olisi tehty osakeyhtiö ja pistetty pörssiin, niin taatusti ostajia osakkeille olisi Suomestakin ollut enemmän kuin myytävää.

En osaa kuvitella mitä liikkunut päässä Fortumin johtajilla ja omistajilla kun tuollaisen hyvää varmaa tuottoa tuottavan lypsylehmän myivät. Kenties joku optio-ohjelma ollut toimivalla johdolla, josta saivat miljoonia euroja itselleen kun tuon hölmön kaupan tekivät?

Jos Fortumia himoitti venäläiset voimalat ja pisnekset Venäjällä, niin olisivat jonkun erillisen yrityksen perustaneet sitä varten ja keränneet pörssistä vaikka rahat niihin riskipisneksiin.

Kuluttajien sähkön hintaahan tuo vedätys on nostanut varmaan sentin pari kilowattitunnilta siirtomaksujen muodossa.
Kajaani ja Sotkamo myivät muutama vuosi sitten Loisteesta osuudet ulkomaisille sijoittajille. Kajaani sai 180 M€ ja Sotkamo 50 M€. Kuitenkin niille jäi vielä enemmistö osakkeista, Kajaanille 51 % ja Sotkamolle 16 %. Tämän kaupan seurauksena Loisteen siirtomaksut ovat olleet Suomen kärkeä.

Yritin paikallislehdessä ja poliitikoille suoraankin kertoa, mitä tästä kaupasta seuraa, mutta ei siihen silloin kukaan mitenkään reagoinut. Vasta edellisten paikallisvaalien yhteydessä porukat alkoivat havahtua siihen, mitä on tapahtunut ja mitä olin yrittänyt kertoa. Kauppakirjoissa on salainen liite, jossa varmaankin on määritelty osakkeiden korkeat tuottovaatimukset, ei sijoittajat muuten olisi niitä osuuksia Loisteesta ostaneet.

Tämän kaupan seurauksena esim. Kajaanilla on vahva talouden hätävarasto ja selkäranka, sijoitettuna on nyt korkeaa tuottoa tarjoten noin 200 M€, mikä on varmaan perin harvinaista 36 000 asukkaan kaupungille. Kaikkein hulluinta tässä vielä on se, että kohtuullisen hyvin pärjäävät Kajaani ja Sotkamo saamillaan korkeilla osaketuotoilla kuppaavat Loisteen toiminta-alueen köyhempien kuntien asukkaita ja muita sähkönkäyttäjiä!!! Eli tällaisia mukavia kavereita Kajaani ja Sotkamo ovat naapurikunnilleen:)
 
Liittynyt
08.08.2021
Viestejä
19

Ei sähkönsiirtoliiketoiminnan tuottovaatimuksia missään kauppakirjan liitteissä määritetä, vaan alaa koskee kansallinen säätely, jossa määritellään yhtiöille sallittu liikevaihto ja sallittu tuotto. Sallittu liikevaihto on sidoksissa verkon arvoon, joten hinnat nousee investoitaessa. Mikäli siirtohinnat ovat omistusjärjestelyjen myötä nousseet, on kyse joko siitä, että yhtiö on ollut ns. alituottoinen ja tehnyt hyväntekeväisyyttää, mitä en jaksa uskoa, tai sitten verkkoa on alettu uusimaan.

Noin muuten tälläkin foorumilla tuntuu elävän yleinen harhakäsitys, että Suomessa sähkönsiirto olisi myyty ulkomaille. Ei ole. Suomessa on lähemmäs 80 verkkoyhtiötä, joista valtaosa on edelleen kotimaisessa omistuksessa ja useat kuntien omistamia.
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
564
Nykyinen sopimus Lumme Energialta 4,98 snt/kWh ja perusmaksu 0 € päättyy 30.9.
Lumpeelta lähettivät tarjouksen ennen Juhannusta 11,70 snt/kWh, perusmaksu 3,99 €/kk ja 24kk sopimus, jonka hyväksyin tänään, - tarjous voimassa 7.7. saakka.
Parempaakaan en löytänyt, joten jatketaan sitten Lumpeella.
Itsekin tänään Lumpeelta samantapaisen tarjouksen hyväksyin, kun tarjous oli voimassa huomiseen asti.
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
564
Ei sähkönsiirtoliiketoiminnan tuottovaatimuksia missään kauppakirjan liitteissä määritetä, vaan alaa koskee kansallinen säätely, jossa määritellään yhtiöille sallittu liikevaihto ja sallittu tuotto. Sallittu liikevaihto on sidoksissa verkon arvoon, joten hinnat nousee investoitaessa. Mikäli siirtohinnat ovat omistusjärjestelyjen myötä nousseet, on kyse joko siitä, että yhtiö on ollut ns. alituottoinen ja tehnyt hyväntekeväisyyttää, mitä en jaksa uskoa, tai sitten verkkoa on alettu uusimaan.

Noin muuten tälläkin foorumilla tuntuu elävän yleinen harhakäsitys, että Suomessa sähkönsiirto olisi myyty ulkomaille. Ei ole. Suomessa on lähemmäs 80 verkkoyhtiötä, joista valtaosa on edelleen kotimaisessa omistuksessa ja useat kuntien omistamia.
Sopimuksen teon aikoihin tuottovaatimukset oli mahdollista kirjata liitteisiin. Kuten Lucas aiemmin kertoi, niin tuottoja pystytään vieläkin helposti kikkailemaan korkeammiksi "säätelystä" huolimatta, esim. erilaisten investointien arvonmäärityksien kautta.
 
Liittynyt
06.02.2018
Viestejä
262
Itsellä on syyskuun lopussa menossa nykyinen Helenin soppari vanhaksi.

Kuukausi sitten tarjosivat jatkoa 3e+ 13,7xs snt hinnalla, mutta ei oikein silloin napannut, varsinkin kun jengi täällä kirjoitteli että toiset Helenin asiakkaat saanneet tarjouksia 11.xx hinnalla.

Jussin jälkeen alkoi hinnanousut kuitenkin kuumottamaan, niin otin sitten tuon Easy Energyn turku energia diilin, jossa hinta oli se 12.38 snt/kwh + 4 egeä perusmaksu.

Tänään Soitti Helenin ukko ja kysyi kiinnostaisiko pysyä Helenillä. Sanoin että kiinnostaa jos hinta on kohdallaan, mutta ei kuulemma pystynyt tarjoaamaan parempaa kuin tuota yli 13 sentin kilowattituntihintaa, ja kuulemma "normihinnat on nyt 18 sentin paikkeilla!!1". Eli ylöspäin mennään, pojjat.

Haistakoot Helen siis pitkän vitun, olisin ottanut teidän 11 sentin diilin jos olisitte sitä tännekin alun perin tarjonneet.
Eikö sulla näy jatkotarjousta Helenin sivuilla/sovelluksessa sopimukset kohdassa? Täällä muutama ml. itse tartuin tuohon 12,xx c/kWh jatkotarjoukseen vaikka keväällä oli parempiakin tarjolla heiltä, mutta jotain piti tehdä kun vanha soppari loppuu.
 
Liittynyt
17.06.2019
Viestejä
20
Sopimuksen teon aikoihin tuottovaatimukset oli mahdollista kirjata liitteisiin. Kuten Lucas aiemmin kertoi, niin tuottoja pystytään vieläkin helposti kikkailemaan korkeammiksi "säätelystä" huolimatta, esim. erilaisten investointien arvonmäärityksien kautta.
Tämä ei kyllä pidä paikkansa. Energiavirasto on määrittänyt kaikille sähkönjakeluyhtiöille yhteisen yksikköhintaluettelon, jota käytetään verkon arvon laskennassa.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 078
Tämä ei kyllä pidä paikkansa. Energiavirasto on määrittänyt kaikille sähkönjakeluyhtiöille yhteisen yksikköhintaluettelon, jota käytetään verkon arvon laskennassa.
Niin eli hintaluettelossa on jonkin muutoksen tuottama arvon muutos oli sen rakentamiseen käytetty 10miljoonaa tai 20miljoonaa, niin se arvo verkolle on sama.

Etkö näe tässä ongelmaa tai mahdollisuutta ”investoida” täysin turhiin hankkeisiin mahdollisimman halvalla, jolloin verkon arvo nousee tuon luettelossa määrätyn arvon mukaan ja pääset laskuttamaan asiakasta enemmän.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 538
Taas kerran päästään sähkön siirron hintaan mitä on täällä käsitelty se 10+ kertaa.

On se omistaja kuka tahansa (valtio, kunnat, Fortum jne) niin kaikki lyövät ne tuottovaatimuksensa. Todennäköisesti jos omistajana on julkinen taho tehokkuus vain kärsisi ja hallituksessa/hallintoneuvostossa/nimityslautakunnassa jne olisi nippu poliittisista syistä valittuja henkilöitä jotka saisivat ne rahat käytettyä omiin etuihinsa.

Caruna on se yleisin haukkumisen kohde, kuitenkin Caruna Espoolla missä on pitkälle valmis verkko siirtohinnat ovat Suomen yksi alemmista. Muualla Carunalla siirtohinta on korkeampi, ei kuitenkaan valtakunnan korkeimpia.

Suurin syy siirtohintojen kasvuun on poliitikkojen päätös sähkökatkojen max kestosta. Se on pakottanut kaikki siirtoyhtiöt investoimaan maakaapeleihin vaikka asiakkaat asuisivat missä hevonperseessä. Se maahan kaivaaminen kun ei ihan halpaa ole. Koska saman yhtiön siirto hinnoissa ei saa olla eroja asuuko asiakas kaava-alueella vai siellä pussinperällä kaikki maksavat saman. Joudutaan rakennettujakin yhteyksiä päivittämään mutta se on suhteessa pieni kustannus.
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
564
Niin eli hintaluettelossa on jonkin muutoksen tuottama arvon muutos oli sen rakentamiseen käytetty 10miljoonaa tai 20miljoonaa, niin se arvo verkolle on sama.

Etkö näe tässä ongelmaa tai mahdollisuutta ”investoida” täysin turhiin hankkeisiin mahdollisimman halvalla, jolloin verkon arvo nousee tuon luettelossa määrätyn arvon mukaan ja pääset laskuttamaan asiakasta enemmän.
Esim. vähän tällä tavalla. Yksi ison sähköyhtiön toimitusjohtaja minulle selitti, miten homma onnistuu.
 
Liittynyt
27.11.2019
Viestejä
238
Lumme-energian sopimushinnat on nousseet näköjään 17.xx - > 21.2c/kwh määräaikaisissa sopimuksissa.

Huhhu.
 
Pitää alkaa kissannahkalla hankaamaan lasisauvaa:)

Tuttu ehdotti, että saadaksemme lisää vesivoimalla tuotettua sähköä, niin työttömät pitäisi panna sankoilla kantamaan vettä voimalaitoksen alapuolelta yläpuolelle. En muista mitkä määrittelyt laskelmaani tein, mutta sen muistan, että työpäivän aikana energiaa per työtön saatiin aikaiseksi saman verran kuin sitä on desissä appelsiinituoremehua :)
 
Liittynyt
17.06.2019
Viestejä
20
Niin eli hintaluettelossa on jonkin muutoksen tuottama arvon muutos oli sen rakentamiseen käytetty 10miljoonaa tai 20miljoonaa, niin se arvo verkolle on sama.

Etkö näe tässä ongelmaa tai mahdollisuutta ”investoida” täysin turhiin hankkeisiin mahdollisimman halvalla, jolloin verkon arvo nousee tuon luettelossa määrätyn arvon mukaan ja pääset laskuttamaan asiakasta enemmän.
Jakeluverkkoyhtiöt joutuvat raportoimaan kehittämissuunnitelmansa Energiavirastolle kahden vuoden välein ja EV voi sitten tarvittaessa puuttua niihin, jos suunnitelmat eivät täytä lain asettamia vaatimuksia verkon kehitykselle tai jos suunnitelmat näyttävät siltä, että nyt investoitaisiin turhiin hankkeisiin. Jakeluverkkoyhtiöt eivät voi tehdä kehittämissuunnitelman ulkopuolisia investointeja eli kaikille investoinneille on käytännössä EV:n hyväksyntä. Täältä voi mennä tutustumaan valvontamalliin tarkemmin, ennen kuin heittelee vaihtoehtoisia totuuksia: Sähkö- ja maakaasuverkkotoiminnan kehittäminen
 
Liittynyt
11.06.2020
Viestejä
283
Oomi heitti vastatarjousta kun näki että olen lähdössä pois. 14,39snt + eka vuosi ilman kk maksuja. Sanoin pitäytyväni turun energiassa 50e purkusakon ansiosta. Ja onhan se 2snt halvempikin.
 
z4n

Liittynyt
27.11.2018
Viestejä
8
Kaippa se täytyy tehdä Kokkolan Energian kanssa sopimus 14,20c/kwh hinnalla ja 4,10e kk maksulla. Mukavasti tulee tällä 14000kwh vuosikulutuksella 1200e nousu sähkölaskuun...
Vanha on Heleniltä 4,50c/kwh 0,00e kuukausimaksulla.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 078
Jakeluverkkoyhtiöt joutuvat raportoimaan kehittämissuunnitelmansa Energiavirastolle kahden vuoden välein ja EV voi sitten tarvittaessa puuttua niihin, jos suunnitelmat eivät täytä lain asettamia vaatimuksia verkon kehitykselle tai jos suunnitelmat näyttävät siltä, että nyt investoitaisiin turhiin hankkeisiin. Jakeluverkkoyhtiöt eivät voi tehdä kehittämissuunnitelman ulkopuolisia investointeja eli kaikille investoinneille on käytännössä EV:n hyväksyntä. Täältä voi mennä tutustumaan valvontamalliin tarkemmin, ennen kuin heittelee vaihtoehtoisia totuuksia: Sähkö- ja maakaasuverkkotoiminnan kehittäminen
Nämä raportithan menevät jonkun ylijumalallisen tekoälyn tarkistettavaksi, joka osaa puntaroida asiat prikulleen vai hetkonen, onkohan raportteja lueskelemassa joku Kyösti?

Mieti nyt vaikka verosuunnittelua, kyllä noissa raporteissakin ihan varmasti asiat muotoillaan ja tehdään sen näköisesti, että ei herätä epäilyksiä. Eikä se toiminta varmaan laitonta ole, kuka niin on väittänyt. Tehdään asiat jotka katsotaan kannattavaksi. Laskelmointia…
 
Ne raportit ovat itse asiassa julkisia ja kuka tahansa yhtiön asiakkaista voi niitä myös kommentoida eli sinäkin voit nostaa esiin havaitsemasi asiakkaille epäedulliset investoinnit verkkoyhtiösi suunnitelmasta (edes yhden tälläisen investoinnin voisit kertoa minullekin). Ja aika vähättelevältä kuulostat EV:n virkamiehiä kohtaan, uskon, että siellä on oikeasti asiantuntevaa porukkaa. Mutta parempi siirtää tämä keskustelu sille tarkoitettuun lankaan: Sähkönsiirto
 
Richt3r

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2019
Viestejä
168
Ahaa en tiennytkään että kehumisen aihe on tietää kuka sosiaalituet maksaa. :rofl:

Vakaasti olen sitä mieltä että nolliin kaikki. Nälkä laittaa työvoiman liikkeelle.

Katsoessani Helsingin "värikästä" katukuvaa, voin yhtyä mielipiteeseesi että ennen kaikki oli paremmin. :tup:
En hirveästi huutelisi täällä kun näytät olevan ihan kujalla siitä, miten maailma toimii. Se siitä OT:sta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 567
Viestejä
4 195 080
Jäsenet
70 751
Uusin jäsen
HevosSorsa

Hinta.fi

Ylös Bottom