• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Sähköenergian tuotanto, taustatekijät, hintatason määräytyminen, yms yleinen keskustelu aiheesta

Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 398
Oikeastaan en yllättynyt lähteestä , mutta jo ihan lähteesi kumoaa väitteesi

Mutta muutamaviesti vähemmällä olisi pääsyt jos olisi kertonut että kuka väitteen esittää ja olisit vähän avannut että vuonna sinä ja sinä ollut joillain yhtiöillä sellaisia ja sellaisia kannattavuus haasteita, ja lähteet. (siis tuo linkki ei kerro yhtään mitään niistä väitetyistä tappioista)

Mutta en nyt ihan varma onko linkkisi kirjoittaja ymmärtänyt lähteensä, vai onko vain tarinoinut omiaan ja viitannut tutkijoihin luottaen siihen että kukaan jaksa ihmetellä että mikä tutkimus. Nyt , koska ei ollut selkeitä lähde viitteitä, niin eihän me oikein tiedetä mitä niissä tarinoitu.
Aika suuri osa näytti olevan copypastettu tästä jutusta:

Siitä en tiedä, että miten luotettava taho tuo on.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 835
Aika suuri osa näytti olevan copypastettu tästä jutusta:
https://brusselssignal.eu/2024/03/i...m-for-swedish-wind-power-sector-experts-warn/

Siitä en tiedä, että miten luotettava taho tuo on.
Tuo taitaa olla Orbanin propaganta kanavaia, muissa "piatarin" kanavissa kiertänyt jotain samantapaista, tiedä sitten kuka alkuperäisen tarinan käsikirjoittannut.

Edit:
Artikkelli mistä juttuja tehty taitaa olla tämä (kvartal.se) , siellä vähän enemmän avattu tarinaa.
Eli karkeasti rahoituserien jälkeen tekevät tappiota, harppoen tavasin, mutta vaikka asiaakin niin vähän sitä laimentaa se että esityksellä pyritty tiettyyn mielikuvaan. 2022 koronan jälkeen korot vähän kohosi, ja valuuttu riskiä.

Ilman muuta tuulivoima busineksessa rahoitus on se isojuttu, en tiedä mitä muuta Ruotsissa, mutta meillä esim (kiinteistö)verot, vuokrat. sen perus myllyn ylläpidonlisäksi.

Ilmeisesti samat heput jotka tutkineet tuulivoimaloiden vaikutusta kiinteistöjen arvoon (vihjattiin artikkelissa yhten ns tukena)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2019
Viestejä
987
Tässä ei kyllä sanota mitään fiksua.

Ensinnäkin, jos voimalat ovat tappiollisia ja emme maksa niille tukia ja ulkomaalaiset maksavat niiden rakentamisen, niin miten me voisimme edes teoriassa jäädä tässä tappiolle? Pääsemme vain nauttimaan ilmaisesta tai negatiivisen hintaisesta sähköstä satoja tunteja vuodessa. Se laskee suoraan esim. kaukolämmön tuotantokustannuksia ja päästöjä. Jokainen MWh kaukolämpöä sähkökattilalla negatiivisten hintatuntien aikana on silkkaa säästöä polttoainekuluihin.

Toisekseen, blogi puhuu huuhaata kun se väittää voimaloita rakennettavan tukien perässä. Niitä ei edelleenkään ole maksettu yhdellekään 2017 jälkeen rakennetulle voimalalle, joten koko rakennusbuumi on tuetonta.

Raiskataanhan siinä metsät tuhansiksi vuosiksi.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 835
Raiskataanhan siinä metsät tuhansiksi vuosiksi.
Ruotsissa ?
Joku postasi ketjuun karttaa missä ruotsalainen tuulivoima tuotanto on sijoittunut, nopeasti katsoen lähinnä maa, meri ja talous metsäalueelle.
Jos nyt tässä herruttelen johdattellet pikuhiljaa johonkin ruotsalaisen luonon ennallistamiseen jonnekkin sata luvulle, niin ehkä vähän vääräketju.

Ehkä ihan kannatettavaa että yhdellä postauksella asiaan.
 
Mitä ihmettä sä oikein tarkoitat...kai sä niin kuin jokainen muukin tietää että nuo 1000 kuutiometrin teräsbetoniset möykyt ei ikinä tuolta metsistä liikahda minnekkään...tuhanteen vuoteen. Kannattaa viherpesukiimassa muistaa todellisuus.
 
Miksi niitä pitäisi siirtää minnekään? Samalle paikalle saatetaan rakentaa uusi voimala. Jos ei rakenneta, niin nuohan vastaavat joka tapauksessa ympäristövaikutuksiltaan lähinnä rapautuvaa kalliota.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 581
Toisekseen, blogi puhuu huuhaata kun se väittää voimaloita rakennettavan tukien perässä. Niitä ei edelleenkään ole maksettu yhdellekään 2017 jälkeen rakennetulle voimalalle, joten koko rakennusbuumi on tuetonta.
Tuo että 2017 jälkeen rakennetulle tuulivoimalle ei olisi maksettu tukia ei pidä paikkaansa. Vaikkakin viimeiset syöttötariffijärjestelmän piiriin päässeet voimalaitokset rakennettiin 2017, niin 2018 järjestettiin uudenlainen tukihuutuokauppa preemiojärjestelmästä. Siinä siis tukea saivat ne, jotka olivat valmiit rakentamaan tuulivoimakapasiteettia pienimmällä tuella. 7 edullisinta tukihakemusta sai hyväksyvän päätöksen. Tukea oli tarjolla 1,4 TWh vuosituotannolle (joka vastaa noin 500MW nimelliskapaisteettia) ja hyväksyttyjen hankkeiden vuosituotanto on yhteensä 1,36 TWh. Tarjotun sähkön määrän vuosituotannon perusteella painotettuna hyväksyttyjen tarjousten hinta oli 2,58 €/MWh. Energiaviraston tiedote asiasta.

Preemiojärjestelmässä tuki on siis luokkaa 20 kertaa pienempi kuin tuossa syöttötariffijärjestelmässä. Enimmillään preemiojärjestelmä voi maksaa valtiolle 3,5 miljoonaa vuodessa. Käytännössä preemiojärjestelmän tukia on maksettu viime vuoden loppuun mennessä noin 20 000 euroa. Vastaavasti vanhan syöttötariffijärjestelmän mukaisia tukia on viime vuoden loppuun mennessä maksettu noin 1 600 000 000 euroa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 195
Kuitenkin valtaosa kaikesta Ruotsin tuulivoimasta on Etelä-Ruotsissa. Keski-Ruotsissa jonkin verran ja Pohjois-Ruotsissa vain ihan vähän.
Joka tietenkin käy järkeen, kerta Etelä-Ruotsissa sähköstä saa paljon paremman hinnan kuin pohjoisessa. Lisäksi taitaa tuuliolosuhteet olla, ainakin maatuulivoimalle, paljon paremmat etelässä.
Liekö etelässä on runsaasti pieniä puistoja vanhoilla pienillä voimaloilla ja näyttää kartalla paljolta. Kuitenki kapaa on pohjoisessa selvästi enempi ja viime vuosien rakentaminen on myös keskittyny pohjoiseen mikä on selvää kun tiheämmin asutussa etelässä paikat loppuu nopeasti. Varsinkin isoille 5-6MW myllyille. Vuonna 2026 Ruotsin tuulivoimakapasta 62,5% on SE1+SE2 alueilla.

Screenshot 2024-07-29 032306.png
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
645
On kyllä todella hyvä juttu että näin. Sieltä muuten vedettäisiin viimeiset vähänkään syrjemmät metsäalueet täyteen tieverkostoa.
Saapa nähdä. Jos järvi-suomen mökkitiheys ja turismi lähtee kasvuun kun "kaikkialla muualla on tuulivoimaloita", ei se välttämättä ole luonnolle voitto. Mikäli ihmiset muuttaa pois tuulivoima-alueilta, se on luonnolle nettovoitto sillä alueella. Itäsuomen taloudelle kyllä voitto. Mutta kuten Chernobylin ympäristöstä olemme oppineet, ihmisasutus on suurempi katastrofi kuin jopa radioaktiivinen säteily. Muutama autio huoltotie ja roottorin melu ei paljoa paina vaakakupissa jos vaihtoehtona on ihmisasutus...
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
506

Tätä karttaa kun katsoo niin helposti voisi ajatella että ehkäpä Suomen länsirannikolta halutaan asukkaat karkoittaa muualle :p
Pääkaupunkiseudulle ei näy olevan suunnitteilla ainuttakaan tuulimyllyä. Pohjoisessa Lapissakin kovin vähän, mutta siellä onkin erityistä suojelua vaativia "juttuja".

1722264512766.png

Oksa

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 205
Sähkövatkain ennustaa torstaille ja perjantaille kalliita hintoja pitkän edullisen jakson jälkeen. Onkos jokin uusi huolto alkamassa vai mistä ennuste on nämä keksinyt?
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 255
Sähkövatkain ennustaa torstaille ja perjantaille kalliita hintoja pitkän edullisen jakson jälkeen. Onkos jokin uusi huolto alkamassa vai mistä ennuste on nämä keksinyt?
Eikös Loviisa mene nyt heti elokuun alussa huoltoon, mutta samalla pitöisi ruotsin siirron kapasiteettirajoitus huollon takia myös poistua.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 398
Eikös Loviisa mene nyt heti elokuun alussa huoltoon, mutta samalla pitöisi ruotsin siirron kapasiteettirajoitus huollon takia myös poistua.
Loviisan kakkosyksikön huolto alkaa vasta 4.8.2024. Ruotsin ja Suomen välisen SE1-siirron kapasiteettirajoitus näköjään poistuu samana päivänä.

En ainakaan itse kyllä keksi syytä hinnannousulle torstaina ja perjantaina.

Tulee mieleen, että kun tuossa laskelmassa otetaan kuukausi huomioon, niin voisiko johtua syytä, että elokuussa ollaan Suomessa aika paljolti palailtu lomilta, ja malli ehkä olettaa, että sähkönkulutus kasvaa? Muutos ei tietenkään voi tapahtua keskellä viikkoa, eli oletan, että tässä on virhe.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 884
Vuonna 2022 oli elokuussa todella suuri piikki, muistaakseni ydinvoimaloiden ongelmien takia. Viime vuonna vähän maltillisempi piikki elokuussa. Joten eiköhän nuo sen sekoita.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 884
Kyllä se 2022 elokuun piikki johtui ihan tuosta naapurin aloittamasta sodasta.
Tarkoitin piikkiä suhteessa muihin kuukausiin. Vuonna 2022 elokuussa oli sen vuoden kalleimmat pörssihinnat Suomessa. Muistaakseni silloin oli jotain häikkää Loviisan huoltojen kanssa.

*edit*
Oikeastaan suhteellisesti korkeampi piikku oli 2023 elokuussa. Keskihinta oli yli kaksinkertainen verrattuna heinäkuuhun ja syyskuuhun.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 418
Tarkoitin piikkiä suhteessa muihin kuukausiin. Vuonna 2022 elokuussa oli sen vuoden kalleimmat pörssihinnat Suomessa. Muistaakseni silloin oli jotain häikkää Loviisan huoltojen kanssa.
Edelleen johtui siitä sodasta -> markkinat oli ihan sekaisin. Ei mikään huolto-ongelma 500MW tehoissa reaktorissa elokuussa selitä yli 30snt/kWh kuukauden keskihintaa. Oli selkeästi kallein kuukausi pörssissä sen koko historian aikana Suomessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 231

No siis luultavasti on niin, että sota nostaa yleistä hintatasoa x senttiä/kWh. Mutta sen lisäksi hintaan vaikuttavat muut häiriöt, ja niistä JCSH puhui. Vaikka on sota, niin silti hintaan vaikuttavat myös muut asiat.
 
Sota alkoi helmikuun lopussa. Sota oli käynnissä yhtälailla elokuussa kuin se oli huhtikuussa, toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. Silti elokuu oli se kallein kuukausi. Oli vielä kallein kuukausi koko vuotena, vaikka sota oli käynnissä jokaisena kuukautena maaliskuusta lähtien.
Eli syy, miksi se elokuu oli noin kallis verrattuna noihin muihin kuukausiin ei ollut sota, vaan Loviisan huollot. Koska se sota oli käynnissä kaikkina muinakin kuukausina.

Kyse oli siitä, että minkä takia tuo sähkövatkain päätyy arpomaan noin korkean hinnan elokuulle. Se sähkövatkain katsoo, että "vuonna 2022 sähkö oli kesä ja heinäkuussa oli X mutta sitten elokuussa se olikin 1,5 * X ja vuonna 2023 se oli kesä- ja heinäkuussa Y ja elokuussa 2 * Y". Joten tuosta se sitten arpoo, että tänäkin vuonna sen pitää olla kesä- ja heinäkuun hinnat kertaa jotain 1,5 - 2,0 paikkeilla.

*edit*
Vai osuiko tuolloin elokuuhun joku sodan aiheuttama piikki, joka kesti vain tuon ajan? Tyyliin hiilen- ja/tai kaasufutuurien hinnat? Jos noin, niin sitten toki syy voi olla siinä sodassa myös tuolle elokuun piikille suhteessa muihin kuukausiin.
 
No tottakai sillä on joku vaikutus, mutta katso nyt vaikka tämän vuoden OL1, OL2 & OL3 huoltojen ongelmien vaikutukset niin näkee mittasuhteet. Sanoisin, että todella pienet vaikutukset oli pörssin hintoihin, vaikka oltiin vielä lämmityskaudella ja Olkiluodon reaktorit on paljon isommat.

Sota alkoi helmikuun lopussa. Sota oli käynnissä yhtälailla elokuussa kuin se oli huhtikuussa, toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. Silti elokuu oli se kallein kuukausi. Oli vielä kallein kuukausi koko vuotena, vaikka sota oli käynnissä jokaisena kuukautena maaliskuusta lähtien.
Eli syy, miksi se elokuu oli noin kallis verrattuna noihin muihin kuukausiin ei ollut sota, vaan Loviisan huollot. Koska se sota oli käynnissä kaikkina muinakin kuukausina.

Kyse oli siitä, että minkä takia tuo sähkövatkain päätyy arpomaan noin korkean hinnan elokuulle. Se sähkövatkain katsoo, että "vuonna 2022 sähkö oli kesä ja heinäkuussa oli X mutta sitten elokuussa se olikin 1,5 * X ja vuonna 2023 se oli kesä- ja heinäkuussa Y ja elokuussa 2 * Y". Joten tuosta se sitten arpoo, että tänäkin vuonna sen pitää olla kesä- ja heinäkuun hinnat kertaa jotain 1,5 - 2,0 paikkeilla.

*edit*
Vai osuiko tuolloin elokuuhun joku sodan aiheuttama piikki, joka kesti vain tuon ajan? Tyyliin hiilen- ja/tai kaasufutuurien hinnat? Jos noin, niin sitten toki syy voi olla siinä sodassa myös tuolle elokuun piikille suhteessa muihin kuukausiin.
En kyllä usko, että Loviisan huollot mitenkään selittää 2022 elokuun piikkiä, vertaa nyt vaikka tämän vuoden OL1, OL2 & OL3 huoltojen viivästymisiin. OL3 on kuitenkin kolme kertaa isompi reaktori kun Loviisan reaktorit ja OL1 & OL2 tuplasti isommat, silti mitään suurta piikkiä ei nähty. Kuten sanoin markkinat oli silloin ihan sekaisin ja markkinoiden panikointi mielstäni selittää nuo 2022 piikki hinnat ei mitkään huollot. Tuollaiset piikit historiassa toki voi tekoälyn luoman ennusteen sotkea pahasti, garbage in garbage out.
 
Liittynyt
20.09.2022
Viestejä
44
Vastuu lukijalla, mutta ChatGPT vastasi näin:

Elokuussa 2022 pörssisähkön hinta Suomessa nousi merkittävästi useista syistä, jotka liittyivät sekä kansainvälisiin että paikallisiin tekijöihin. Tässä ovat tärkeimmät syyt:

  1. Euroopan energiamarkkinoiden tilanne: Euroopan energiamarkkinoilla oli suuria haasteita, erityisesti maakaasun hinnan nousu. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 johti energiapolitiikan muutoksiin ja epävarmuuteen maakaasun toimituksissa. Venäjän kaasutoimitusten vähentäminen nosti kaasun hintaa, mikä puolestaan vaikutti sähköntuotannon kustannuksiin, sillä monissa maissa kaasua käytetään merkittävästi sähköntuotantoon.
  2. Korkeammat polttoainekustannukset: Kivihiilen ja muiden polttoaineiden hinnat nousivat myös, mikä lisäsi sähköntuotannon kustannuksia erityisesti niissä laitoksissa, jotka käyttävät näitä polttoaineita. Tämä vaikutti myös Suomen sähkömarkkinoihin, vaikka Suomi tuottaa suuren osan sähköstään uusiutuvilla energianlähteillä ja ydinvoimalla.
  3. Kuuma kesä ja vähäinen vesivoimatuotanto: Vuonna 2022 koettiin erityisen kuuma kesä, mikä lisäsi sähköntarvetta jäähdytyksen vuoksi. Samanaikaisesti vesivarannot olivat normaalia alempana, mikä vähensi vesivoiman tuotantoa. Vesivoima on merkittävä sähkönlähde Suomessa, ja sen tuotannon väheneminen lisäsi tarvetta kalliimmalle sähköntuotannolle muista lähteistä.
  4. Sähkön kysynnän ja tarjonnan epätasapaino: Sähkön kysyntä oli korkealla, mutta tarjonta ei kyennyt vastaamaan kysyntään samalla tasolla, mikä johti hintojen nousuun. Tämä epätasapaino johtui osittain suunnittelemattomista huoltokatkoksista ja viivästyksistä uusien tuotantolaitosten käyttöönotossa.
  5. Sähkön siirto-ongelmat: Pohjoismaiden sähkönsiirtoverkkojen kapasiteetti ja rajallisuudet vaikuttivat myös hintoihin. Suomen sähkömarkkinat ovat integroituneet muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden markkinoihin, ja siirtoyhteyksien rajoitukset voivat aiheuttaa paikallisia hintapiikkejä.
Nämä tekijät yhdessä johtivat merkittäviin pörssisähkön hintojen nousuun elokuussa 2022 Suomessa.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
645
Voihan venäjä, kokeellisen tekoälymallin ennustetta selitetään siis tekoäly-proosalla.

Käykää katsomassa tämän ketjun keskusteluja viime vuoden elokuulta (Noin sivu 167 eteenpäin) jos haluatte selityksiä kalliille hinnalle silloin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 884
En kyllä usko, että Loviisan huollot mitenkään selittää 2022 elokuun piikkiä, vertaa nyt vaikka tämän vuoden OL1, OL2 & OL3 huoltojen viivästymisiin. OL3 on kuitenkin kolme kertaa isompi reaktori kun Loviisan reaktorit ja OL1 & OL2 tuplasti isommat, silti mitään suurta piikkiä ei nähty. Kuten sanoin markkinat oli silloin ihan sekaisin ja markkinoiden panikointi mielstäni selittää nuo 2022 piikki hinnat ei mitkään huollot. Tuollaiset piikit historiassa toki voi tekoälyn luoman ennusteen sotkea pahasti, garbage in garbage out.
Voi olla, että ne eivät aiheuttaneet sitä. Mutta kun otetaan huomioon, että miten sähkön hinta määräytyy, niin tuollainen puuttuva about 500 MW tasaista tuotantoa voi hyvinkin aiheuttaa suuria eroja hinnassa kuukausikohtaisesti.
Olkiluotoihin vertailu ei nyt mene ihan 1:1 Loviisan kanssa, kerta Olkiluotojen huollot osuvat kevääseen, jolloin vesivoimasta tuppaa olemaan ylitarjontaa.
 
No huono tietenkin verrata, mutta meillä oli keväällä yhtäaikaa kaksi reaktoria huollossa eli 2 500 MW tuotantoa puuttui. Toki mitään yhtä totuutta ei ole, mutta kyllähän markkinat oli ihan sekaisin ja itse näkisin sen aiheuttaneen nuo piikit.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 477
Viestejä
4 331 500
Jäsenet
72 235
Uusin jäsen
arttupoh

Hinta.fi

Ylös Bottom