- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 17 113
Ennustiko se tuossa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan? Meinaan sehän on tässä se syy miksi hinnat ovat noin korkealla.Yksi suurista syistä Suomen korkeaan sähkönhintaan on EU ja sen ajamat päätökset. Tämä selviää Milla Ratilaisen tekemästä kandityöstä, joka jo vuonna 2006 osasi ennustaa miten homma tulee menemään.
1990-luvun alkupuolella Suomen sähköntuotanto ja siirtoverkot olivat suurelta osin valtion ja kuntien omistuksissa. Vuonna 1997 EU aktivoi direktiivin, joka pakotti jäsenmaita avaamaan 35% sähkömarkkinoitaan. Myöhemmin tätä laajennettiin siten, että vuonna 2007 sähkömarkkinoiden täytyy olla täysin auki kilpailulle.
Sähkömarkkinoiden vapauttaminen vaati tietysti suurten siirtoyhteyksien rakentamista maiden välille. Ruvettiin suunnittelemaan ja rakentamaan yhteyksiä Pohjoismaiden välille, Saksaan, Venäjälle, Baltiaan jne.
- Suomessa laitettiin tämän seurauksena vuonna 1997 valtion omistamat Imatran voima ja Neste yhteen ja syntyi pörssinoteerattava "Fortum Oy".
- Kunnallisella tasolla erityisesti Kokoomus ja Keskusta olivat kilpaa myymässä kunnallisia sähköyhtiöitä ulkomaille. Pyyteettömästi tottakai.
Ratilaisen vuoden 2006 kandityössä osattiin ennustaa, että Suomen sähkön hinta tulee nousemaan EU:n ja Saksan tekemien päätösten vuoksi.
- Saksa oli jo tehnyt päätöksen ajaa ydinvoiman alas vuoteen 2020 mennessä. Jo 15 vuotta sitten tiedettiin, että Saksasta tulee energiariippuvainen, joka haluaa ostaa muita energiaa.
- Sähkömarkkinoiden avaamisen (lue yksityistämisen) ja Euroopan yhteisen sähkömarkkinan luomisen seurauksena Suomesta ja Pohjoismaista aletaan myydä sähkö kovemmilla hinnoilla Keski-Eurooppaan.
- Keski-Euroopan suuntaan laajennettava sähkön siirtokaista mahdollistaa entistä suuremman sähkön myynnin Keski-Eurooppaan (lue: nostaa sähkön hintaa Suomessa)
Jos katsotaan sähkön hintaa Suomessa vaikkapa tuolta vuodesta 2006 vuoteen 2019 (eli siihen asti kunnes korona ja sitten Venäjän hyökkäys tulivat sekoittamaan pakkaa), niin sähkön hinta Suomessa on joko laskenut tai vähintäänkin pysynyt about samana. Siis ennen inflaatiokorjausta, inflaatiokorjauksella se on tullut halvemmaksi.