Aikaisintaan joulukuun 25. päivä jatkuu tuotanto, joka olisi kyllä varsin mieluisa 'joululahja'. Ensiviikolla jännittäviä hetkiä mahdollisesti tiedossa sähköpulan suhteen sitten.Olkiluoto 3.n tilanne näyttää varovaisen positiiviselta. Viime perjantaina TVO kertoi että syöttövesipumpun jouksupyörän tutkimukset ovat valmistuneet ja samantyyppisten pumppujen käyttöäkin maailmalla tutkittu. TVO:n tiedottaja totesi vielä samana päivänä että aikataulu tutkimusten suhteen on edelleen sama kuin aiemmin ilmoitettu. Tänään Lintilä totesi kysyttäessä OL 3:n koekäytön jatkumisesta joulukuussa ja kaupallisen tuotannon alkamisesta tammikuussa: "uskon näin tapahtuvan". Periaatteessa huomenna voisi tulla jotakin vinkkiä ulos siitä jatkuuko koekäyttö sunnuntaina vai ei.
Tosin, tänään hallitus on asetuksessaan listannut sähkönkäytön kannalta kriittiset toimijat joiden sähkönsaanti on etusijalla sähköpulan ja mahollisten kiertävien sähkökatkojen aikana. Aiemmin tästä ovat päättäneet verkkoyhtiöt.

" Laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortion mukaan sähköntuotanto jatkuu aikaisintaan 25. joulukuuta 2022 ja säännöllinen sähköntuotanto alkaisi näin ollen helmikuussa 2023. Aikatauluun liittyy vielä epävarmuuksia."
Kyllä sillä vähän on tekemistä Olkiluodon kanssa myös. Jos Olkiluoto 3 olisi tuotannossa, ehkäpä edelleen luotettaisiin siihen että sähköpula on sen verran epätodennäköinen ja yksittäinen tapaus, että verkkoyhtiöt saisivat edelleen päättää katkoista.@Coax Ymmärtääkseni sillä etusijaluokituksella ei ole mitään tekemistä Olkiluodon kanssa. Se luokituksen valmistelu kai käynnistyi jo syksyllä ministerien aloitteesta.
Jotenkin ainakin minulle tullut kummallinen ajatus jo kymmenkunta vuotta sitten että ehkäpä tällaista olisi mahdollisesti joku joskus ajatellut ostaessaan jotakin jostakin.Olen itse ollut mukana tässä markkinassa lähes siitä lähtien kun Suomi liittyi mukaan Nordpooliin ja voin melkoisella luottamuksella kertoa että on vain muutama niin iso toimija joka voisi
A) vaikuttaa varmuudella markkinahintoihin
B) tekisi niin
Ja ne toimijat eivät varmasti laittaisi tuulivoimaloita pysähdyksiin vaan käyttäisivät kombinaatiota fossiilisesta tuotannosta sekä vesivoimasta saavuttaakseen tämän lopputuloksen.
