Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Ilmeisesti Nordnet taas alhaalla, kun sovellus kaatuu ja nettisivut ei lataudu. Jokohan se olisi aika laittaa AOS vaikkapa Nordeaan...
 
Pörssiä kun katsoo, niin näköjään ainakin suomalaisten osakkeiden hinnoissa on vielä hyvin varaa laskea nykyiselläänkin. Loppuukohan vasta siinä vaiheessa, kun ulkomaiset omistajat alkavat lähestyä nollaa.
 
Aika paljon tänäänkin tullut taas alas. Samaa tässä mietin, että koska kannattaisi ostella lisää. Toki normaali kk säästö rullaa ihan niinkuin aina. Mutta mietin, että olisiko tässä jossain kohtaa hyvä sauma pistää vähän ylimääräistäkin sisään? Vai pitäisikö vielä vähän odotella?

Toki näon varovaisena sijoittajan en laita paljoa, enkä varsinkaan kaikkea kerralla. Mutta jonkin verran olisi ylimääräistä kk säästön lisäksi laittaa kyllä, kunhan vaan tietäisi koska.
 
Ulkomaalaisten sijoittajien reaktio, eli omistusten dumppaus, on kyllä täysin ymmärrettävä. Miksi laittaa rahaa maahan joka saattaa olla Putinin seuraava kohde? Vaikka tuon todennäköisyys olisi alhainen niin se on silti mahdollinen, ja monessa muussa maassa kyseinen riski on nolla. Suomi on riskikartalla todella kaukana turvasatamasta tällä hetkellä.
 
Pörssiä kun katsoo, niin näköjään ainakin suomalaisten osakkeiden hinnoissa on vielä hyvin varaa laskea nykyiselläänkin. Loppuukohan vasta siinä vaiheessa, kun ulkomaiset omistajat alkavat lähestyä nollaa.

Ulkomailta toimivat rahastot ja vastaavat - heillä lienee edelleenkin melkoisia myyntipaineita Suomalaisten osakkeiden suhteen. Syystä että Suomen suhteen näkevät kohonneen riskin venäjän maantieteellisenä reunamarkkinana.

Mikäli putin riski ei poistu, niin ei olisi mitenkään outoa että yksi jos toinenkin ulkomailta Suomeen sijoittava myisi vähitellen pois kaikki Suomi osakkeensa. Määrät ovat niin suuria että ne salkut eivät tyhjene päivässä tai parissa.
 
Uskotko tammikuun myyntien kannattaneen veroseuraamuksineen jos tällaisista koostui? Eihän esim. EUNL kovinkaan merkittävästi ole laskenut tuosta tammikuun 20. päivästä?
Luuletko että tämä on ensimmäinen kerta kun myyn pää märkänä? Ei ole veroseuraamukset kovinkaan isoja kun aloin ostamaan liian myöhään koronan jälkeen.
 
Ulkomailta toimivat rahastot ja vastaavat - heillä lienee edelleenkin melkoisia myyntipaineita Suomalaisten osakkeiden suhteen. Syystä että Suomen suhteen näkevät kohonneen riskin venäjän maantieteellisenä reunamarkkinana.

Mikäli putin riski ei poistu, niin ei olisi mitenkään outoa että yksi jos toinenkin ulkomailta Suomeen sijoittava myisi vähitellen pois kaikki Suomi osakkeensa. Määrät ovat niin suuria että ne salkut eivät tyhjene päivässä tai parissa.
Siltähän tämä näyttää. Onkohan jossain saatavilla kohtuu reaaliaikaista statistiikkaa noista ulkomaisista omistuksista? Voisi alkaa miettiä pieniä lisäostoja sopivassa kohtaa. Tosin, kun en ole mitään myynyt, niin ei ole hirveästi kassaa. Vielä on kuitenkin tukevasti salkku plussalla, kun koronaostoja tuli tehtyä kohtuu hyvällä ajoituksella. Tosin Nokian Renkaat on tukevasti nyt pakkasella...
 
Ulkomailta toimivat rahastot ja vastaavat - heillä lienee edelleenkin melkoisia myyntipaineita Suomalaisten osakkeiden suhteen. Syystä että Suomen suhteen näkevät kohonneen riskin venäjän maantieteellisenä reunamarkkinana.

Mikäli putin riski ei poistu, niin ei olisi mitenkään outoa että yksi jos toinenkin ulkomailta Suomeen sijoittava myisi vähitellen pois kaikki Suomi osakkeensa. Määrät ovat niin suuria että ne salkut eivät tyhjene päivässä tai parissa.

Kirjoittelin tuolle NATO-ketjuun samasta aiheesta. Toivottavasti poliitikot ovat ottaneet tämänkin huomioon - niin pitkään kun pysymme liittoutumattomina nykyisen kaltaisessa maailmantilanteessa, näkyy tuo aika suoraan yritysten kiinnostuksessa sijoittaa tänne. Olisin hyvin yllättynyt jos ulkomaiset (tai edes suuret kotimaiset) yritykset päätyvät rakentamaan tänne mitään isompaa infraa tulevina vuosina.
 
Eikä kyse ole vain ulkomaisista yrityksistä.

Kyse on siitä, että pankit ja rahoittavat tahot katsovat Suomeen sijoitetun tehtaan olevan riski -> vaativat korkeampaa riskipreemiota lainoista joilla tehtaiden rakennuksia ja investointeja rahoitetaan.
 
Mitäs Helsingin pörssissä nyt oikein tapahtuu, kun Nordeallakin oli ainakin muutaman Suomi-rahaston kohdalla ilmoitus, että ainoastaan myyntitoimeksiannot mahdollisia? Onko ihan normaali juttu vaiko ei?
 
Ei tuon ihan normaalia pitäisi olla. Yleensä noita oston estoja tulee esim. jos rahasto lopetetaan.
 
Salkku noussut reilut 4% kuukaudessa, ”hieman” paremmin kuin indeksi. Kerrankin olen (tuurilla) valinnut osakkeet paremmin kuin apina. Reilut 20 eri osaketta salkussa, ei rahastoja.

Terveissii mun osinkostrategian arvostelijoille!
 
Höh, joko se lasku hyytyi. Sampokin punnertanut jo vihreälle.
Halvalla sai kyllä Sampoa tänään.
Suuria on kyllä ainakin tänään nuo päivän sisäiset vaihtelut.

"Yleisindeksi noteerattiin 25 minuuttia kaupankäynnin alettua yli viiden prosentin laskussa 9603 pisteessä."

Halvalla sai kyllä Sampoa tänään.
Joo, meinasin vähän lisätä, mutta ajattelin josko vielä laskisi, kun ei tuota ostorahaa pahemmin ole. Saa nyt sitten nähdä miten tulevat päivät liikkuu vai oliko pohjat jo ainakin näille ei niin suoraan nykytilanteesta kärsiville.
 
Mjoh, ite ostin jo 41,xx hinnalla. Tänään vähän lisää 38,xx hinnalla. Saa nähdä, mitä huominen tuo tullessaan... Tavoitehintahan tolla oli 49 euroo ennen sotaa. Mut, jos miettii ni taitaa olla 11 % osingot näillä hinnoilla :D
 
Sit asiasta kolmanteen: Mitenhä porukka näkee nyt EKP:n ohjauskoron? Itse voisin kuvitella, et nostoa ei välttämättä oliskaan tulossa nyt tän sodan takia (joka sopii mulle asuntolainavelallisena).
 
Mä maksoin tänään 36,14 ja sen jälkeen oli vielä 36,12 - harmittelin tuota kahta senttiä, mutta ehkä pitää vaan olla iloinen.

Siihen menikin vikat osakesäästötilin käteiset enkä tähän suomen markkinaan kyllä viitsi toistaiseksi enempää panostaa…
 
Sit asiasta kolmanteen: Mitenhä porukka näkee nyt EKP:n ohjauskoron? Itse voisin kuvitella, et nostoa ei välttämättä oliskaan tulossa nyt tän sodan takia (joka sopii mulle asuntolainavelallisena).
Tuskin sota vie inflaatiota pois - päinvastoin kun öljyn ja viljan hinta tulee raketoimaan. Voi toki olla etteivät korot nouse, mutta syynä olisi sitten niin isot ongelmat etten tiedä olisiko se nyt positiivinen juttu.
 
Mielestäni on aika selvää, että EKP tulee ulos lähiaikoina ison tukipaketin muodossa. Vihreätä energiaa tarvitaan heti ja paljon. Näitä investointeja ei saada muuten käyntiin.

OT. Herranjumala toivottavasti ei. Nämä edellisetkin paketit mennyt mm. sellaisiin "tulevaisuusinvestointeihin" kuin hoitojonojen lyhentäminen ja sähkönhinnan alentaminen. Mahdolliset jatkot varmaan tuonne tukipakettiketjuun.
 
Mä maksoin tänään 36,14 ja sen jälkeen oli vielä 36,12 - harmittelin tuota kahta senttiä, mutta ehkä pitää vaan olla iloinen.
Juu, itellä niin pienet summat kuitenkin lopulta kyseessä, et joku 50c heittokaan tossa ei ole suuri asia mulle, enkä jaksa olla kokoaikaa kytiksellä. Pitää tehdä töitäkin ja harrastaa.

Kuha joskus sais sen verottoman tonnin osinkoina vuodessa.
 
Viimeksi muokattu:

Kannattaa varmaan vielä kerran lukea ne verottajan ohjeet läpi siitä verottomasta tonnista.
 
Hei, kumpi ETF-rahasto on mielestänne parempi vaihtoehto, EUNL vai LCUW? Rahastot ovat aika samanlaisia, mutta eroa on ainakin kuluissa ja osinkojen verotuksessa. LCWL juoksevat kulut on 0,12%, kun taas EUNL 0,20%. Toisaalta EUNL on rekisteröity Irlantiin, joten lähdevero on 15% ja LCWL on rekisteröity Luxenburgiin jossa lähdevero 30%.
Käytännössä noilla ei ole yhtään eroa
1646727837165.jpeg
 
Vuoden tarkastelujakso on aivan liian lyhyt. Katso 10v käyrä ja vertaa sinä aikana tullutta eroa. Silloin jotkut 0.1% erot kuluissa saattavat jo näkyä jossain.
Vaikea verrata kovin pitkältä aikaväliltä kun LCUW on luotu 28.02.2018

1646748000628.png
 
LCUW:tä ei toisaalta saa kuukausisäästämisen soppariin (jos oikein katsoin), niin kannattaa huomioida ostokustannuksetkin jos pienemmillä summilla ostaa.

EDIT: Njoo unohdin taas ettei voinut etsiä LCUW:llä.. Kämänen systeemi kyllä
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin tiivistettynä keskustelussa sijoittamisen ongelmia. Pitäs olla pääomia sijoittaa tälläisinä hetkinä, toisaalta ns. sotakassaakaan ei kannata vuosikausia pitää tilillä.
 
Hyvin tiivistettynä keskustelussa sijoittamisen ongelmia. Pitäs olla pääomia sijoittaa tälläisinä hetkinä, toisaalta ns. sotakassaakaan ei kannata vuosikausia pitää tilillä.
Tämäpä se. Jos olisi Nordealla joku margin tyylinen systeemi, niin olisi tullut kyllä ostettua. Tosin olisko sitten sekin ollut jo valmiiksi käytettynä niin kuin IB:llä :) Näköjään tässä sotakassa-hommassa olisi vielä parannettavaa. Vähemmän ostoja ns. normihinnoilla ja enemmän säästöjä hyviä ostopaikkoja varten. Mutta ei kuitenkaan liikaa tuotakaan, ettei raha makaa tuottamattomana :)
 
Vaatii kyllä kovat vatsahapot täräyttää ostoksia marginlainalla jos on pari kolme -5% päivää takana.
 
Viittasin siis tuohon ylläolevaan @Takaisku kommenttiin Nordnetluoton käytöstä, että omat hermot ja näkemys ei moiseen riitä :)
Pari siivua Sampoa tankkasin. Pohjiin en osunut ja käteiskassan puolelta vielä operoitiin
 
Totta joo, kuulosti tosiaan, että olisi tappiin vedetty kultaluotto. En kyllä itsekään ihan tuollaiseen lähtisi jos näin meni :)

Tosin olikos tuossa vielä Nordnetin systeemissä tuonkin jälkeen varaa ts. tulee vaan sitten korkeammalla korolla luotto ja olisi vedetty vain se halpa luotto täyteen.
 
Itsekin kyllä vetäisin luoton täysille nyt jos olisi milli ylimääräistä pohjalla. Ei silloin pienet riskit tunnu missään.
Hyvä ostopaikka oli/on.
 
Itsekin kyllä vetäisin luoton täysille nyt jos olisi milli ylimääräistä pohjalla. Ei silloin pienet riskit tunnu missään.
Hyvä ostopaikka oli/on.
Ihan vain siitäkin käytännön syystä ei kannata tappiin vetää, että margin-tyylisellä luotolla luotottaja aloittaa pakkomyynnit jos tuleekin liikahdus alaspäin. Mielelläni ainakin päätän ihan itse mitä myyn, jos sellainen tilanne tulee :)
 
Eihän tuo Nordnetin kultaluotto mahdollista kuin ihan kevyen vivutuksen. Sen jälkeen maksettava korko kasvaa, mutta on siinä silti pitkälti yli -50% varaa ottaa salkkuun ennen pakkomyyntejä. Toki riippuu mitä on ostanut, hieman eri asia ostaa jotain konetta 85% vakuusarvolla kuin 1x2 osaketta jollain 30% vakuusarvolla.

e: Ja voi muuten luotonkin vetää ihan tappiin siten, että pakkomyynnit eivät ole mitenkään lähellä ;) Oliskohan se 25 k€ Nordnetin vakioluoton raja vai miten se mahtoi mennä. Pyytämällä saa kyllä isommankin rajan.
 
Ihan vain siitäkin käytännön syystä ei kannata tappiin vetää, että margin-tyylisellä luotolla luotottaja aloittaa pakkomyynnit jos tuleekin liikahdus alaspäin. Mielelläni ainakin päätän ihan itse mitä myyn, jos sellainen tilanne tulee :)

Nordnetin tapauksessa korko nousee siirryttäessä kultatasolta alemmille tasoille. Se kultatason 0,99% on tässä tilanteessa ihan hyvä sijoituslaina ja sen takia takaisku sitä varmaan hyödynsikin.

Pakkomyynti on tuosta vielä paljon matkaa.
 
Aika usein näissä paniikkitilanteissa tulee markkinoille ylilyöntejä eli euroja voi ostaa 50 sentillä. Hieman ehkä ironisesti osasyyllisenä on juuri nämä lainalla sijoittajat, joille tulee pakkomyyntejä silloin kun arvot muutenkin laskevat siten kiihdyttäen laskua. Tuollaiset ei kovin kauaa kestä ennenkuin muutkin tajuaa, että nyt saa halvalla, ja tilanne normalisoituu. Näihin tilanteisiin sijoituslainat on hyviä. Juju on siinä, että sitä lainaa kannattaa käyttää silloin kun muut joutuvat tekemään pakkomyyntejä.

Disclaimerina, lainoissa, kuten muussakin vipu-sijoituksessa on aina riskejä. Kannattaa jo etukäteen millä meinaa ne velat kuitata, pelkästään tulevaisuuden tuottoihin ei kannata luottaa. Aina on mahdollista, että se osto ei osunutkaan oikeaan aikaan ja käy niin että arvo vaan laskee ja joudut itse pakkomyymään.
 
Olen muuten tätä ihan samaa miettinyt. Onko joku sattunut tällaista tekemään, kyseleekö Nordnetti sen kummemmin perään mihin nuo rahat päätyvät?
Tuohan taitaa olla ihan siellä ohjeissakin mainittu, että sitä voi käyttää ihan mihin haluaa. Veroilmoitukseen vaan pitää muistaa muuttaa sijoituslainasta se johonkin muuhun sitten.
 
Tuohan taitaa olla ihan siellä ohjeissakin mainittu, että sitä voi käyttää ihan mihin haluaa. Veroilmoitukseen vaan pitää muistaa muuttaa sijoituslainasta se johonkin muuhun sitten.

Tai sitten käyttää se sijoituksiin ja myydä sijoituksia muita hankintoja varten. :)

Sijoituslainan hyvänä puolena on sen verovähennyskelpoisuus verrattuna esim autolainaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
305 000
Viestejä
5 169 013
Jäsenet
82 585
Uusin jäsen
Aliisa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom