Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
281
Ostin muuten tänään dipistä vähän UPM:ää, koska osaria katsomalla tuloskunto ei varsinaisesti ole mitenkään heikentynyt, joten tulevinakin vuosina osinko varmasti vähintään 0,95€ (osinkotuotto 4%). Lisäksi uskon että dippi tuli koska UPM ei yltänyt optimistisiin odotuksiin, eikä se kerro lopulta mitään yhtiön kunnosta kun instituutiot polkee hintoja; olen varma, että 25€ huidellaan kuukauden sisällä ja jo huomenna korjaa kurssia 1-3 prosenttia.

Tein kaupan OP:n kautta. Kauppa toteutui heti, mutta esimerkiksi katsomalla eräästä palvelusta kaikkia päivän kauppoja omaa kauppaani ei listasta löydy. Verkkopankin mukaan maksu on kirjautunut ja näkyy jo salkussani, mutta tarkempia tietoja katsottaessa markkinapaikkana lukee "CHIX"; perustiedoissa "HEL". Eli mitä? Onko tämä nyt niitä eduskunnan hyväksymän hallintarekisteröinnin peruja, että pankki saa toteuttaa kaupat tarvittaessa konsernin sisällä ilman, että sitä ilmoitetaan ulos? Maksu edelleen kuluttajalle samaa luokkaa, eli pankit vuolee kultaa jos toimeksianto on toteutettavissa pankin sisällä bittiä vaihtamalla vs. bittiä pitäisi vaihtaa pankin ulkopuolellakin olevien toimijoiden kanssa. Tähän mennessä jokainen OP:n kautta suorittamani kauppa on näkynyt myös "julkisissa tiedoissa".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 105
Kieltämättä MFA:n puuttuminen Nordnetistä herran vuonna 2017 on ihan käsittämätöntä. Vaikka kuinka selittelevät tuota käytettävyydellä ja esim. vastatilivaihdon vaikeudella, niin jo pelkästään sillä että joku loggaa sisään ja myy kaikki, saa ihan tarpeeksi damagea aikaan koska verotus.
Onko ryöstön uhri vastuussa myyntivoitoista jos saa rahat takaisin?

Voi kyllä olla, että tästä seuraisi joku 10v oikeusprosessi EU tuomioistuimia myöten.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 082
Mites porukan strategia/tavoitteet sijoittamisen osalta? Hyviä vinkkejä voi laittaa jakoon.

Itse olen hieman epävarma milloin kannattaa myydä omistuksia pois, toki näin pienellä kuin itse olen liikenteessä (<10 000€) ei kannata edes harrastaa.

Tavoitteita on saada tämän vuoden aikana 5000€ säästettyä, ensi vuodelle myös.

Myös 10k välein jotain toimenpiteitä olen harkinnut, velalla ostaminen?
 
tuoppi´

Kapitalisti
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 723
Myymistä ainakin kannattaa välttää ellei ole jotain ihan pakottavaa syytä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 891
Mites porukan strategia/tavoitteet sijoittamisen osalta? Hyviä vinkkejä voi laittaa jakoon.
Mulla tylsä strategia: osta, älä myy, hajauta, minimoi kulut ja verot. Tavoite on tietenkin olla helvetillisen rikas. Sen jälkeen vähän rikkaampi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Mulla tylsä strategia: osta, älä myy, hajauta, minimoi kulut ja verot. Tavoite on tietenkin olla helvetillisen rikas. Sen jälkeen vähän rikkaampi.
Tässähän tämä on, tietysti tosi harmillinen siten ettei pääse leikkimään wallstreetiä, mutta ne kaikkein tylsimmät ETFt ja passiiviset rahastot ovat se kaikkein varmin tapa rikastua. IPOista voi sitten joskus yrittää kerätä pieniä "pikavoittoja", kuten muun muassa silmäasema tässä taannoin antoi pari lanttia käteen.

Jos haluaa jännitystä elämään niin sitä voi sitten hakea vaikka rulettipöydästä tai blackjackistä, onhan sekin tietynlainen tapa "sijoittaa".
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
201
Onkos kenelläkään kokemusta tuon vastatilin vaihtamisesta Nordnetissä lähiaikoina? Onko kuinka vaikeaa? Onko varmistus edelleen vain puhelinsoitto kuten olen netistä lukenut? Ja samaa voisi kysyä Seligsonista.

Haluaisin siirtää rahat OP:n puolelta johonkin kuluiltaan halvempaan (nykyiset kulut 1,42% :D) ja samalla hajauttaa rahoja hieman, kun nykyisellään on kaikki munat samassa korissa.
 
Liittynyt
04.04.2017
Viestejä
170
Vastatilin luominen hoitui viestillä kun eivät puhelimella tavoittaneet, vähän arveluttavaa kyllä. Nordea on halpa mutta joillain ollut toimintakatkoja kaupankäynnin kanssa. Nordean kautta hankin kaikki ulkomaiset osakkeet, nordnetissä superirahastot ja kuukausisäästö etfät sekä jotain kampanja ostoksia
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 164
Tässähän tämä on, tietysti tosi harmillinen siten ettei pääse leikkimään wallstreetiä, mutta ne kaikkein tylsimmät ETFt ja passiiviset rahastot ovat se kaikkein varmin tapa rikastua.
No eipä noilla kyllä juuri rikastuta. Jos oletetaan, että inflaatiokorjattu keskimääräinen tuotto on 7%, niin kymppitonnista tulee vajaa 40 tonnia 20 vuodessa. Verottaja vie kolmasosan realisoitaessa, jolloin voitoksi jää 20 tonnia. Saahan sillä Golfin karvalakkiversion uutena, mutta ei sitä perustallaaja kyllä indekseillä todennäköisesti rikastu, jos nyt ei todennäköisesti köyhdykään. Ainakin itselleni passiivisijoitukset ovat ihan vain järkevää varainhoitoa enkä mistään varsinaisesta rikastumisesta niiden avulla uneksi.
 
Kyllä se korkoa korolle ilmiö siellä alkaa naputtamaan ihan kiitettävästi, vaikkei mistään pikavoitosita kannata alkaa haaveilemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 105
7% korolla jos aloittaa kiinteän 1e/kk rahavirran sijoittamisen, niin 10v kuluttua pääomaa on 171 euroa (itse sijoitettua 120e). 20v kohdalla 516e (itse sijoitettua pääomaa 240e) ja 30v kohdalla 1212e (itse sijoitettua 360e).

Jos laitat 100e kuussa, niin kerro summat sadalla. Jos on pätäkkää laittaa tonni kuussa säästöön, niin 30v päästä on 1.21 miltsiä säästössä.

Jos hankintameno-olettama ei muutu verotuksessa, niin myyntivoitoksi katsotaan 60% myyntihinnasta ja siitä 30% menee veroa ensimmäisen 30 000e osalta ja loppujen osalta 34%. Jos 1.2 miltsiä kaiken myy kerralla, niin veroa menee maksuun vähän yli 240 000e ja tilille jää vielä 960000e tjsp. (No, osa sijoituksista on kyllä vähemmällä myyntivoitolla, joten tuo on varmaankin maksimi veron määrä).

En kylläkään katso miljoonan omaisuutta rikastumiseksi, vaan ainoastaan vaurastumiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 747
Tuossahan tuo aika hyvin tuli, olet käytännössä eläkeiässä ennenkuin kerrytetty rahamäärä on sellainen että "osinkotulot" alkavat jollain tavalla korreloimaan palkan kanssa josta on voinut tuon 1ke/kk sijoittaa. Tuolla reilulla miltsillä saanee 30-50ke osinkoja - verot ja jotta tonnia voi sijoittaa niin vuosi brutto pitänee olla 40k€. Vaikea (joskaan ei mahdoton) olisi tuolla potilla 50:senä jäädä vapaaherraksi, koska vasta 30 vuotiaana lienee keskimäärin sen verran rahaa että tuo 1ke irtoaa eli 20 vuotta säästämistä, tietysti jos kämppä on maksettu niin helpompaa (vaatinee sitten jo pariskunnan ja 40+ke tulot molemmilta)...

Toisin sanoen vasta perilliset (jos max pari lasta) pääsevät oikeasti vasta hyötymään tuosta, mutta hekin ovat noin 50-kymppisiä eli eivät rahalla enää tee mitään tuossa vaiheessa elämää, lapsen lapsia lienee sen verran monta että siirtämällä sinne kaiken jokainen saa vain pienen buustin, töistä ei osinkotuloilla voi jäädä pois 3-kymppisenä ellei muuta johonkin halpamaahan...

Eli vaikka korkoa korolle on tehokas niin elinikinä ei oikein riitä keräämään satoa, ellei aloita kerryttämään omille lapsille heti syntymästä isohkoilla summilla ja muksut sitten omasta tilipussista jatkavat, mutta tämän taas estää/haittaa lahjavero rajat ellei kierrätä 4:n isovanhemman kautta...
 
Riippuu aika pitkälti siitä, mitä "rikastuminen" tarkoittaa. Ei noilla osingoilla / korkotuotoilla uutta Lamboa osteta joka vuosi, mutta kyllä niillä elelee varsin mukavaa ja vaivatonta peruselämää varsinkin jos asunto on jo maksettu.
 
Vaivaton peruselämä ei vastaa puhekielen käsitystä termistä "rikas".
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Vaivaton peruselämä ei vastaa puhekielen käsitystä termistä "rikas".
Sitä voi myös miettiä, että yrittääkö rikastua suurilla riskeillä ostamalla kerta kerran jälkeen talvivaaroja vai olisiko sittenkin parempi yrittää vain saada vähän ylimääräistä tienestiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 891
Sovitaanko, että 'rikas' ja 'vauras' ovat täysin subjektiivisia käsitteitä ja puhutaan jatkossa aina euroista. Aina sama turha vääntö noiden termien merkityksistä :hammer:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
459
Sovitaanko, että 'rikas' ja 'vauras' ovat täysin subjektiivisia käsitteitä ja puhutaan jatkossa aina euroista. Aina sama turha vääntö noiden termien merkityksistä :hammer:
Ja samalla voi sopia tarkoittaako verbi rikastua vain varallisuuden lisääntymistä vai rikkaaksi tulemista...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 105
Yksi mahdollisuus oikeaan rikastumiseen tulee vivuttamisesta. Se vaan vaatii vähän enemmän riskinsietokykyä ja tietysti myös omaa pääomaa jota vivuttaa.

Ostat sijoitus asunnon 180 000e:llä ja laitat sisään 30 000e omaa rahaa, velkaa 150 000e. Jos vuosikorko olisi 1500e, vastike joku 3000e ja vuokratuotot luokkaa 9000e, niin tuossakin tulee ennen veroja oman pääoman tuotoksi 4500e/30000e = 15%. 30% pääomaverotus jättää jäljelle silti karvan yli 10%-yksikön oman pääoman tuoton.

Samanlaisia lukemia voi toivoa vivutetulle omalle pääomalle myös muista arvopapereista, mutta vakuusarvot ovat yleensä huonommat, joten tuollainen 5:1 vivuttaminen on vaikeampaa yhtä matalilla koroilla.

Riskinä tietysti esim. korkotasojen merkittävä nousu, joka helposti leikkaa sen kiinteän varallisuuden arvoa ja lisää niitä pääomakustannuksia.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
62
Onkos kenelläkään kokemusta tuon vastatilin vaihtamisesta Nordnetissä lähiaikoina? Onko kuinka vaikeaa? Onko varmistus edelleen vain puhelinsoitto kuten olen netistä lukenut? Ja samaa voisi kysyä Seligsonista.
Puhelinsoitto kyllä, mutta kyllä siellä kyseltiin melko tarkkaan kaikenlaista ihan tilin luomisen päivämäärästä lähtien. Itsehän en tätä tietenkään tarkalleen muistanut, mutta n. puolen vuoden haarukka oli riittävä arvaus.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
444
Jos laitat 100e kuussa, niin kerro summat sadalla. Jos on pätäkkää laittaa tonni kuussa säästöön, niin 30v päästä on 1.21 miltsiä säästössä.

Jos hankintameno-olettama ei muutu verotuksessa, niin myyntivoitoksi katsotaan 60% myyntihinnasta ja siitä 30% menee veroa ensimmäisen 30 000e osalta ja loppujen osalta 34%. Jos 1.2 miltsiä kaiken myy kerralla, niin veroa menee maksuun vähän yli 240 000e ja tilille jää vielä 960000e tjsp. (No, osa sijoituksista on kyllä vähemmällä myyntivoitolla, joten tuo on varmaankin maksimi veron määrä).

En kylläkään katso miljoonan omaisuutta rikastumiseksi, vaan ainoastaan vaurastumiseksi.
Jos katsotaan 30 vuotta taaksepäin, niin rahan arvo on melkein puolittunut eli lopputuloksen voi vielä jakaa melkein kahdella. Ihan mukavasti toki. Kehitys voi tietysti olla rahan arvon suhteen erilainen seuraavan 30 vuoden aikana, palkat nousevat ja voi olla varaa nostaa kuukausisummaa ym. mutta inflaatiota ei voi jättää silti huomiotta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401

Eikö tuo 7 % tuotto ole osakeindeksien reaalituotto, eli inflaation jälkeen keskimääräinen osakeindeksin tuotto.

Oikeasti osakkeiden arvo nousee 9 % vuonna 1, mutta 2 % inflaation takia reaalituotto, eli ostovoiman kasvu on 7 %.

Eli nykyrahan ostovoimaa olisi tilillä 1.2 M €, mutta tilillä on euroja noin 1.9 M €.

Voiko tämän ajatella noin yksinkertaistetusti?
 
Voi, jos tuotto on inflaation jälkeen 7%.

Verot tosin muuttavat vähän laskentaa, koska verottaja ei anna mitään inflaatioalennuksia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
307
Onkos porukalla kokemusta noista vakuutuskuorista? Voisin paketoida tuon kaiken sijoitettavan likvidin varallisuuden sellaisen sisälle, käsittääkseni oma 250k olisi jo sellainen summa että tuosta hyötyisi varsinkin jos yhtään aktiivisemmin veivaa rahoja edestakaisin kuoren sisällä, ja samallahan tuolta saisi mukavasti myös pääoman verran nostettua verottomasti ulos jos oikein olen käsittänyt. Palkkiot näyttävät olevan tuossa 0.5-0.3% luokassa kuorelle. Vasta muutamasta privatesta tuota kysynyt mutta aika samanlaisilla ehdoilla tuntuvat olevan.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
78

Nyt ei ole ehkä oikea aika, koska vakuutuskuorien veroetu on "tulilinjalla": http://app.kauppalehti.fi/uutiset/s...etenkin-vakuutuskuoret/8CmEr9gX/sijoittaminen

Varsinkin kun seuraavissa eduskuntavaaleissa on odotettavissa vihervasemmiston vaalivoitto, veronkiristysehdotuksia saatetaan kuunnella hyvinkin herkällä korvalla kun työryhmän esitys joskus valmistuu. Kuoren hyöty tulee kuitenkin vasta pitkällä aikavälillä kun verottajan välttäneet eurot kasvavat korkoa korolle - jos muutaman vuoden kuluttua veroetu haihtuu, maksettavaksi jää vain kulut. Pitkän kurssinousun jälkeen salkkusi lienee nyt reippaasti voitolla, ja joudut realisoimaan voiton ja maksamaan siitä veroa jos siirrät sijoituksesi vakuutuskuoreen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 938
Olenko oikeassa kun olen ymmärtänyt, että luovutusvoiton verovapaus 1k€ koskee kaikkea omaisuutta. Eli jos tänävuonna olen myynyt asuto-osakkeen, niin raja menee rikki helposti ja en voi enää myydä 999€:n edestä osakkeitani (verotta).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 852
Samanlaisia lukemia voi toivoa vivutetulle omalle pääomalle myös muista arvopapereista, mutta vakuusarvot ovat yleensä huonommat, joten tuollainen 5:1 vivuttaminen on vaikeampaa yhtä matalilla koroilla.
Saahan sitä warreilla sun muilla vipua ihan helvetisti ihan ilman lainaakin. Riskit toki kasvaa samassa suhteessa.
 
njs

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 178
Onkos kenelläkään kokemusta tuon vastatilin vaihtamisesta Nordnetissä lähiaikoina? Onko kuinka vaikeaa? Onko varmistus edelleen vain puhelinsoitto kuten olen netistä lukenut?
Tuolta valikoista pääsee uuden lisäämään ja vahvistus tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla. Ei siis vaikeaa :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
24
Onko NordNetin ilmoittama keskikurssi siis kurssi ostohetkellä + välityspalkkiot?

Näkeekö tuolta erikseen pelkän välityspalkkion ostolle?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
349
Tubecon

Tubecon hakee rahoitusta linsessimallin (yms) skaalaamiseen. Tarkemmat tiedot näkee vain rekisteröitymällä.

Onko kukaan osallistunut noihin listaamattomien yritysten anteihin? Mihin noissa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota verrattuna listattuihin yhtiöihin?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
307
Onko NordNetin ilmoittama keskikurssi siis kurssi ostohetkellä + välityspalkkiot?

Näkeekö tuolta erikseen pelkän välityspalkkion ostolle?
Se on juurikin ostokurssi+palkkio. Ja tuon välityspalkkion näkee tapahtumat ja laskelmat -> laskelman numeroa painamalla aukeaa ikkuna jossa on lopussa erittely :)
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
201
Tuolta valikoista pääsee uuden lisäämään ja vahvistus tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla. Ei siis vaikeaa :)
Joo, lähinnä mietityttää kuinka vaikeaa sen vaihtaminen on jonkun muun toimesta. Jos joku siis jollain tavalla onnistuisi tunnukseni kähveltämään.
Tietääkseni kuitenkin hämäräheikki voisi vaihtaa puhelinnumeroni omakseen, jolloin mahdollinen tarkistuspuhelu ohjautuisi hänelle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Olenko oikeassa kun olen ymmärtänyt, että luovutusvoiton verovapaus 1k€ koskee kaikkea omaisuutta. Eli jos tänävuonna olen myynyt asuto-osakkeen, niin raja menee rikki helposti ja en voi enää myydä 999€:n edestä osakkeitani (verotta).
Kyllä. Mutta jos olet myynyt ns vakituisen asunnon (verovapaa luovutus), sen luovutusta ei lasketa mukaan tuohon 1 000 € rajaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 105
Varmaan sarjassa tyhmä kysymys mut jos omistan yhdenkin osakkeen vaikka Nokiaan niin saanko kutsun johonkin yhtiökokoukseen? Jos saan niin mitä siel tapahtuu, saako ilmaisen lounaan tai kahvit?
Jokainen osakkeenomistaja on yhdenvertainen, joten kutsu yhtiökokoukseen irtoaa yhdelläkin lapulla. Ainoastaan äänimäärät mahdollisissa äänestyksissä ovat sitten osakemäärien suhteessa.

Se, että mitä yhtiökokouksissa on tarjolla on ihan firmojen oma asia. Nokialla joskus suuruuden vuosina oli jotain kahvia ja pieniä naposteltavia / kakkua, nykyisestä menosta en tiedä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Jatketaas tyhmillä kysymyksillä. Olettaisin että yhtiökokouksiin pitää ilmoittautua etukäteen. Mistäs ne muuten tietää, että pidetäänkö kokous kymmenen hengen loossiissa vain 5000 hengen hallissa.

Mutta mitäs sitten, jos ilmoittautuneita on miljoona?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
281
Varmaan sarjassa tyhmä kysymys mut jos omistan yhdenkin osakkeen vaikka Nokiaan niin saanko kutsun johonkin yhtiökokoukseen? Jos saan niin mitä siel tapahtuu, saako ilmaisen lounaan tai kahvit?
Juu kuten kerrottiinkin, niin jokaisella osakkeenomistajalla on osakkeiden lukumäärästä riippumatta oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan yleensä pörssitiedotteena ja se löytyy yritysten sivuilta yleensä linkin "Sijoittajat/Investors" takaa. Käytännössä niihin pitää ilmoittautua viimeistään viikkoa ~ paria ennen käyttämällä (useimmiten) EuroClear Finland tarjoamaa palvelua, johon syötetään arvo-osuustilin numero ja omat tiedot.

Nokian tapauksessa pystyi tuon sähköisen palvelun kautta myös tänä vuonna antamaan etukäteen äänensäkin tiettyihin yhtiökokouksen esityslistan asioihin. Kutsu Nokia Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen | Nokia

EDIT: Jos ilmoittautuneita on miljoona, niin sitten Nokia vuokraa kaikki isot tilat pääkaupunkiseudulla ja hoitaa viimekädessä videoyhteyden eri yhtiökokouspaikkojen välille.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Ai ei? Siis vakituisen asunnon myin. Miksi sitä ei lasketa? Onko jotain verottajan linkkiä. Mun google taidot ei toimineet.
Kokonaan tai osittain verovapaat luovutusvoitot henkilöverotuksessa
Luonnollisen henkilön tai kuolinpesän saama omaisuuden luovutusvoitto ei ole veronalaista tuloa, jos verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ovat yhteensä enintään 1.000 euroa (TVL 48 §:n 6 momentti). Toisaalta tällaisen omaisuuden luovutustappio ei ole vähennyskelpoinen, jos verovuonna luovutetun omaisuuden yhteenlasketut hankintamenot ovat enintään 1.000 euroa (TVL 50 §:n 2 momentti).

Tavanomaisen koti-irtaimiston tai muun siihen rinnastettavan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovutuksia ei lasketa TVL 48 §:n 6 momentissa tarkoitettuun luovutushintojen yhteismäärään. Siihen ei myöskään lasketa sellaisen muun omaisuuden luovutuksia, joista saatu voitto on muualla laissa säädetty verovapaaksi. Lainkohtaa sovelletaan kaiken muun omaisuuden luovutuksiin, joten sen nojalla esimerkiksi arvopaperin, sijoitusrahasto-osuuden tai kiinteän omaisuuden luovutuksesta saatu voitto voi olla verovapaa. Pääomanpalautukset otetaan huomioon vain, jos ne käsitellään luovutuksena verotuksessa.

Jos luovutushintojen yhteismäärä ylittää 1.000 euroa, luovutuksista syntyneet voitot lasketaan yhteen ja voittojen yhteismäärä on veronalaista tuloa.
Koska oman asunnon luovutus on määritelty verovapaaksi Tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdassa, ei sen myyntihintaa lasketa mukaan tuohon 1.000 euron rajaan jonka jälkeen luovutukset muuttuvat veronalaisiksi. :tup:
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
EDIT: Jos ilmoittautuneita on miljoona, niin sitten Nokia vuokraa kaikki isot tilat pääkaupunkiseudulla ja hoitaa viimekädessä videoyhteyden eri yhtiökokouspaikkojen välille.
Se nyt on ihan selvä homma, että Helsingistä ei löydy miljoonalle ihmiselle kokoustilaa, ei taida löytyä kyllä mistään muualtakaan.
Luulisi että olisi jotain muitakin ratkaisuja kyseisessä tilanteessa kuin pakolaiskriisistä tuttu rajat auki ja katsotaan mitä tapahtuu.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 633
Tuo Nokian viime kevään kutsu on selkeä, mutta sieltähän suoraa ilmenee mikä on ehdotettu osinko ja milloin pitää omistaa osakkeita jotta saa osingot.

Eikös tuossa sitten kannata lyödä rahaa kiinni Nokiaan kyseisenä päivänä ja kalastaa osingot ja myydä sit osakkeet pois? Vai onko kurssilla tapana laskea osinkopäivänä jolloin voi mennä tappiolle?
Kurssilla on tapana tippua osingon verran :)

edit. jos yhtiökokous ja osakkaan oikeudet kiinnostaa syvemmin niin kannattaa tutustua ihan osakeyhtiölakiin (esim. 5. luku). Ei ole mitenkään erityisen hankalasti luettavaa tekstiä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 103
Inderes vetänyt koko tuulipukukansan kölin alta puhumalla koko kevään ja kesän Martelan hyvyydestä. :rofl:
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 252
Eikös tuossa sitten kannata lyödä rahaa kiinni Nokiaan kyseisenä päivänä ja kalastaa osingot ja myydä sit osakkeet pois? Vai onko kurssilla tapana laskea osinkopäivänä jolloin voi mennä tappiolle?
Yleensä kurssi laskee osingon irtoamispäivänä jopa enemmän kuin osingon verran. Joskus tämän takia saattaa kannattaa jopa ostaa hyvää osaketta juuri osingon irtoamisen jälkeen, mutta tämä on tapauskohtausta.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 105
Pääsääntöisesti pitkäaikaiselle sijoittajalle on fiksumpaa ostaa juuri osingon irtoamisen jälkeen. Itse ainakin aktiivisesti välttelen ennen osingon irtoamista ostamista, koska siinä menee vaan turhaan euroja verojen maksuun.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 424
Inderes vetänyt koko tuulipukukansan kölin alta puhumalla koko kevään ja kesän Martelan hyvyydestä. :rofl:
Aikoinaan (5-7 vuotta sitten) Martelasta otsikoitiin tyyliin "Pörssin edullisin osake?". Itsekin sitä silloin lisäsin salkkuun, kun osinkotuotto huiteli muistaakseni yli 7 %:n.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 106
Glastonin katsaus tänään. Kauan on kurssi polkenut vaakaan, joko tänään lähtisi hakemaan suuntaa jonnekin?
 
Lexy

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
529
Aasian pörssit syöksyy mutta todellisuudessa täällä ei ole mitenkään edes jaksettu kiinnostua tuosta USA-P-Korea showsta Kiinaan, Japanin ja E-Korean ulkopuolella. Erityisesti eteläisempi Aasia on nyt miinuksella vaikka suorat vaikutukset ovat kyseenalaisia lyhyellä tähtäimellä ja pitkälläkin sidonnaisuus on pientä (jos nyt pilliin vihelletään niin se vaikuttaa koko maailmaan muutenkin).

Itse siis aion tankata Aasian rahastoja ja osakepotteja ainkain elo- ja syyskuun tavallisemman hajautuksen sijaan koska hinnat ovat halpoja.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 013
Viestejä
4 243 050
Jäsenet
71 288
Uusin jäsen
Joonasi1996

Hinta.fi

Ylös Bottom