- Liittynyt
- 05.11.2016
- Viestejä
- 3 396
Sammon osinkoja napsui tilille. 1995 euroa ennakonpidätyksen jälkeen. Ihan mukava yllätys kun en muistanut edes odottaa osinkoja 


Aina kannattaa ostaa tasaisesti, mutta erityisesti silloin, kun kurssit on tulleet alas ja "verta kaduilla". Laita joku kiinteä %-määrä (ei mikään tasaluku), että kun on tietyn kokoinen dippi huipuista alas, niin sitten tankataan lisää.Onko indeksisijoittamisella väliä aloitusajalla? Haen sitä takaa, että laittaako pesamuna nyt vai ripottelee sen kuukausille muun kk säästön oheen?
e: Nyt kuitenkin noustaan varmaan vuosi pari niin tuntuu tyhmältä ripotella. Toisaalta taas jos pitää syrjässä ja yrittäisi ajottaa sinne seuraavan aallonpohjalle on kyllä aika kovaa hakuammuntaa ainakin omalla tietämyksellä.
Jep, minulla ei näkynyt Omaverossa mutta veroehdotuksessa kyllä. Mutta puhun siis ulkomaan pääomatuloista, asia voi olla eri tavalla kotimaan pääomatuloissa. Lisäsin ulkomaan luovutustappiot kohtaan "Vähennykset" -> "Muut pääomatuloista tehtävät vähennykset".Eli ne olivat veroehdotuksessa, mutta eivät näkyneet missään OmaVerossa? Vai miten tuo pitää tulkita? Mulla on kyllä aikaisemmin tappiot huomioitu automaattisesti ja ehdotuksessa on näkynyt omalla rivillä aiemmilta vuosilta käyttämättä jääneet tappiot. Outoa, jos tämä olisi muuttunut.
Mihin kohtaan tarkalleen lisäsit tappiot? Ja missä kohdassa ne luki ehdotuksessa?
Tämän vuoden pääomatulojen ei kuulu näkyä netissä, sillä nyt tehdään ilmoitus viime vuoden verotuksesta.
Mutta kuinka pitkästä ajasta on puhe?Itsellä toiminut hyvin rahastojen ohella ilman minkäänlaista perehtymistä
Oma käsitykseni on se että sillä ei ole väliä. Periaatteessa on parempi laittaa kaikki heti. Kuitenkin se toki tuntuu turvallisemmalta tehdä kuukausittain. Eli vaikka se ripottelu ei ole kannattavaa rahallisesti, voi se kuitenkin tuntua paremmalta.Onko indeksisijoittamisella väliä aloitusajalla? Haen sitä takaa, että laittaako pesamuna nyt vai ripottelee sen kuukausille muun kk säästön oheen?
Sitten kun ei noustakaan muutamaa vuotta, vaan lasketellaan muutama vuosi, niin ripottelu ei ollutkaan huono idea... Ei tohon ole oikeaa vastausta.Onko indeksisijoittamisella väliä aloitusajalla? Haen sitä takaa, että laittaako pesamuna nyt vai ripottelee sen kuukausille muun kk säästön oheen?
e: Nyt kuitenkin noustaan varmaan vuosi pari niin tuntuu tyhmältä ripotella. Toisaalta taas jos pitää syrjässä ja yrittäisi ajottaa sinne seuraavan aallonpohjalle on kyllä aika kovaa hakuammuntaa ainakin omalla tietämyksellä.
Miksi sekoitat suoran osakesijoittamisen treidaukseen, ei näillä ole mitään tekemistä keskenään. Jos ostat silmät kiinni erilaisia suoria osakkeita ja pidät niitä sen 50v kuten kirjoittaja kertoi tekevänsä niin tuo ei juuri indeksisijoittamisesta eroa ja tuottokin on todennäköisesti hyvin samalla hehtaarilla.Vaatii paljon opettelua ja erityisesti aikaa, että siihen pääsee sisälle. Tuolla toisilla palstoilla on ollut mainintoja ja vertailuja, että puhutaan vähintäänkin samasta vaatimustasosta kuin mitä jollain kirurgilla.
Osaamiseen/oppimiseen vaaditaan helposti 10 000+ tunnin harjoittelu/kokemusmäärä. Tämä tuntimäärä on pullahdellut ulos useissa yhteyksissä, kun on haastateltu vuosikymmeniä menestyneitä treidareita, jotka ovat nähneet markkinoilla niin nousut, laskut kuin tasamaatkin ja ymmärtävät todella, että mistä siinä treidaamisessa on kysymys.
Siinä mielessä kannattaa tosiaankin vaan kyllästyä sen indeksisäästämisen kanssa, ja tehdä sitä treidaamista alkuun vain ihan harrastuksena ja pikkurahalla. Tulet kuitenkin 90+% todennäköisyydellä epäonnistumaan.
No, sillä erotuksella että 50 vuoteen osuu sekaan helposti myös muutama Talvivaara tai kuoleva teollisuudenala.Miksi sekoitat suoran osakesijoittamisen treidaukseen, ei näillä ole mitään tekemistä keskenään. Jos ostat silmät kiinni erilaisia suoria osakkeita ja pidät niitä sen 50v kuten kirjoittaja kertoi tekevänsä niin tuo ei juuri indeksisijoittamisesta eroa ja tuottokin on todennäköisesti hyvin samalla hehtaarilla.
Tarkoitin, että mitä pitempi sijoitusaika, niin sitä todennäköisempää on, että suorat osakesijoitukset häviävät indeksille. Siksi erittäin pitkän aikavälin ollessa kyseessä (40+ vuotta) kannattaa tiedostaa, että hyvin todennäköisesti suorilla osakesijoituksilla varallisuus ei kerry niin suureksi kuin säännöllisellä (ja ajoittamiseen pyrkimättömällä) indeksisijoittamisella.Oletatko/tiedostatko häviäväsi indeksille? Jos näin on, niin on kyllä erikoinen harrastus. Itselle sijoittamisen ja säästämisen tarkoitus on nimenomaan saada hyvä tuotto sijoitetulle pääomalle. En saa niin suuria kiksejä hommasta (ja toisaalta arvostan omaa aikaani siinä määrin), että olisin valmis maksamaan siitä korkoa korolle -efektin vuoksi kymmeniä tuhansia euroja - tai jopa enemmän. Osinkoja voi myös itse "tehdä" myymällä arvopapereita. En näe syytä sille, että joka kevät pitäisi saada rahaa ulos sijoituksista, kun olen kuitenkin jatkuvasti töissä. Itselläkin on suoria osakkeita n. 17 % arvopapereista (n. 6 % kokonaisvarallisuudesta), mutta nämäkin sen takia, että aikanaan ennen viisastumista ne ostin ja nyt en viitsi niitä myydä veroseuraamuksien takia.
Mutta siis jokainen tyylillään. Itse olen vain näin asian pohtinut.
(Hyvin todennäköisesti) kallis harrastus. Laitappa jonnekin netin laskuriin noin pitkällä sijoitushorisontilla esim. pari prosenttia heikompi tuotto ja katso mitä lopputulema näyttää. Ja siis edelleen jokaisen oma valinta, mutta tämä harrastusselitys on minun mielestä vähän omituinen. Harrastus ei ole pelkästään (todennäköisesti) kallis, vaan myös aikaavievä. Ajalle löytyisi varmaan parempaakin käyttöä.
Tätä juuri haen, mutta nyt on taas ollut tasaista nousua jo melkein se 10v vai ylikin tasaisesti. No mistä noita tietää :/.Sitten kun ei noustakaan muutamaa vuotta, vaan lasketellaan muutama vuosi, niin ripottelu ei ollutkaan huono idea... Ei tohon ole oikeaa vastausta.
Itse kun aloitin 2013 ja aloitin turhan varovaisesti (mietin siis laittaako isomman summan kerralla, vai parin vuoden aikana. Laitoin parin vuodena aikana). Ostin 2v joka kuukausi kovempaan hintaan kuin eka sijoitus tuolloin 2013. Eli ois kandenu laittaa kaikki vaan kerralla.
1/2013 ostoerä on 95% voitolla
1/2014 66%
1/2015 51%
Jälkikäteen on tietty helppo viisastella...
Vastaavasti sinne osuu myös todennäköisesti indeksiä paremmin tuottavia sekä joku hyvin nouseva teollisuuden ala. Indeksissä on samalla lailla noita konkurssiyhtiöitä ja muuta ryönää kuten myös niitä huippuja, kaikkia on vain niin vähän että mikään ei erotu "edukseen". Katso vaikka OMX25 indeksi, vastaavaan pitkän aikavälin tuottoon pääsee todennäköisesti poimimalla vaikkapa vain 7 yhtiötä noista 25:sta... Eli en usko harrastukselle ihan hirveästi tulevan hintaa kun a) ei treidata b)ostetaan nopalla jolloin hajautusta tulee väkisin c) pitäydytään suunnitelmassa.No, sillä erotuksella että 50 vuoteen osuu sekaan helposti myös muutama Talvivaara tai kuoleva teollisuudenala.
Teoreettisesti kertasijoitus on paras vaihtoehto, jos mittarina on tuoton odotusarvo. Psykologisesti tätä on kuitenkin vaikea noudattaa, varsinkin isoilla summilla.Onko indeksisijoittamisella väliä aloitusajalla? Haen sitä takaa, että laittaako pesamuna nyt vai ripottelee sen kuukausille muun kk säästön oheen?
e: Nyt kuitenkin noustaan varmaan vuosi pari niin tuntuu tyhmältä ripotella. Toisaalta taas jos pitää syrjässä ja yrittäisi ajottaa sinne seuraavan aallonpohjalle on kyllä aika kovaa hakuammuntaa ainakin omalla tietämyksellä.
Ottaa sitten, kun rahaa tarvii.Todellisuudessahan suurin tappio verrattuna etf:iin tulee verotuksessa, kun jotuu maksamaan verot osingoista heti.
Kuinkahan moni indeksi/etf säästäjä raaskii ikinä nostaa noita rahojaan pois? Itse veikkaan että yli puolella porukasta ne jää koskematta (paitsi perikunnalta). Itsellä ainakin jäisi.
Samaa mietin itsekin. Vasta reilu 6v tuupannut rahoja tasaisesti eri rahastoihin ja muutamaan osakkeeseen. Alkaa olemaan 6-numeroinen summa sijoituksissa. Kertaakaan en ole mitään myynyt, eikö tarkoitus olekaan enenn eläkeikää (ja raaskiikohan silloinkaan...)Todellisuudessahan suurin tappio verrattuna etf:iin tulee verotuksessa, kun jotuu maksamaan verot osingoista heti.
Kuinkahan moni indeksi/etf säästäjä raaskii ikinä nostaa noita rahojaan pois? Itse veikkaan että yli puolella porukasta ne jää koskematta (paitsi perikunnalta). Itsellä ainakin jäisi.
Eihän sitä rahaa eläkkeellä tarvitse enää mihinkään - siis oikeasti. Nyt käyt työssä lyhennät asuntolainaa ja sijoitat. Eläkkeellä asunto on maksettu niin tulot eivät mitenkään voi tippua lyhennys+sijoituksen verran, todennäköisesti vähemmän eli eläkkeellä sulla on kassavirtaa käytättäväsi enemmän kuin mitä nyt ja olettavasti nyt on vielä lapsia ja muuta kulua päälle. Eläkkeen päälle vielä kaikki sijoitukset jotka perkeet kasvavat vaikka ei tekisi mitään, joten kyllä se on perikunta joka kiittääSamaa mietin itsekin. Vasta reilu 6v tuupannut rahoja tasaisesti eri rahastoihin ja muutamaan osakkeeseen. Alkaa olemaan 6-numeroinen summa sijoituksissa. Kertaakaan en ole mitään myynyt, eikö tarkoitus olekaan enenn eläkeikää (ja raaskiikohan silloinkaan...)
Joo olen siis puhunut tässä koko ajan ajoittamisesta. Yritetään arvata, että milloin se osakekurssi menee ylös ja milloin alas ja myös siitä, että mikä yhtiö näin tekee ja mikä ei.Miksi sekoitat suoran osakesijoittamisen treidaukseen, ei näillä ole mitään tekemistä keskenään. Jos ostat silmät kiinni erilaisia suoria osakkeita ja pidät niitä sen 50v kuten kirjoittaja kertoi tekevänsä niin tuo ei juuri indeksisijoittamisesta eroa ja tuottokin on todennäköisesti hyvin samalla hehtaarilla.
Vastasit kuitenkin henkilön tekstiin joka ei puhunut ajoituksesta mitään. Toisekseen hän sanoi myös asian olevan harrastus, joten ei tarvitse pohtia sitäkään että onko järkevä laittaa esim. 25:een erikseen vai ostaa OMX:ää... Eikä mielestäni @munse viestistä käynyt ilmi että hän olisi aloittelijakaan.Joo olen siis puhunut tässä koko ajan ajoittamisesta. Yritetään arvata, että milloin se osakekurssi menee ylös ja milloin alas ja myös siitä, että mikä yhtiö näin tekee ja mikä ei.
Ja lisäksi mitä järkeä on ostaa käsin 25 eri osaketta, kun apout samaan lopputulokseen pääsee helpommallakin. Ja tässä on nyt vielä laitettava erityishuomio siihen, että kyseessä aloittelija.
Asuntolainaa 10v jäljellä, eläkkeeseen yli 20v. Voi olla, että 10v päästä sijoituksiin menee sekin summa (2te/kk). Lapsetkin muuttanee 5v sisällä pois kotoa... Kyllähän tässä kulut tippuu aikalailla tulevaisuudessa. Toki haaveena ois jäädä eläkkeelle n. 15v päästä, mutta siihen kyllä tarvitaan aikamoinen salkku tueksi. Taitaa jäädä haaveeksi...Eihän sitä rahaa eläkkeellä tarvitse enää mihinkään - siis oikeasti. Nyt käyt työssä lyhennät asuntolainaa ja sijoitat. Eläkkeellä asunto on maksettu niin tulot eivät mitenkään voi tippua lyhennys+sijoituksen verran, todennäköisesti vähemmän eli eläkkeellä sulla on kassavirtaa käytättäväsi enemmän kuin mitä nyt ja olettavasti nyt on vielä lapsia ja muuta kulua päälle. Eläkkeen päälle vielä kaikki sijoitukset jotka perkeet kasvavat vaikka ei tekisi mitään, joten kyllä se on perikunta joka kiittää.
Ja höpö höpö.Vastasit kuitenkin henkilön tekstiin joka ei puhunut ajoituksesta mitään. Toisekseen hän sanoi myös asian olevan harrastus, joten ei tarvitse pohtia sitäkään että onko järkevä laittaa esim. 25:een erikseen vai ostaa OMX:ää... Eikä mielestäni @munse viestistä käynyt ilmi että hän olisi aloittelijakaan.
Lue nyt 2. kerran munsen viesti johon vastasit, viesti oli vastaus ilman lainausta sen yllä olevaan @RouVix viestiin jossa oli indeksi vs suorat pohdintaan henkilön (oman) psyyketasolla ja tämä viesti tipahti "taivaasta" eli ei liittynyt suoraan mihinkään ketjussa aiemmin olleeseen viestiin... Mielestäni siis vastauksesi ovat aivan "päättömiä" ko. kontekstiin vaikkakin yleisellä tasolla totuuden siemen sanomassa onkin.
Ei nähdäkseni niin millään tavalla, vaan kaikki tapahtuu rahaston sisällä. Ehkä irtoaminen ja maksu jonkun isommalla painolla rahastossa olevan osakkeen kohdalla voi hieman heilauttaa, mutta ei juuri erotu päivittäisestä vaihtelusta.Vähän tyhmempi kysymys tähän väliin, kun kyseessä on osakeindeksi-ETF niin miten nuo ETF:n sisällä olevien yritysten osikojen maksut (jotka automaattisesti sijoitetaan takaisin) näkyy esim. tuolla Nordnetin puolella henkilölle joka näihin sijoittaa?
En väitä että indeksisijoittamisessa olisi strategiana mitään vikaa, päinvastoin, iso osa omastakin salkusta on juuri indeksi-etf:iä. Kuitenkin näistä kirjoituksista saa jotenkin sellaisen kuvan että osakesijoitukset olisi tuhoontuomittuja tai jotain rakettitiedettä.Sitten jos aletaan rakentaa vaikkapa tiukkaa 5 osakkeen tahi 10 osakkeen salkkua ja pärjätä indeksille, niin on ylitetty jo raja joka vaatii jo oikeasti paljon osaamista. Se on käytänössä täyttä treidaamista pitää se salkku kilpailukykyisenä indeksiin nähden.
---
En ole tässä missään vaiheessa sanonut, etteikö treidaamalla voi tehdä tulosta, mutta en suosittele sitä kenellekään "uran" alkuvaiheessa olevalle, koska se on aivan liian vaikeaa sieltä olkkarin sohvalta iltaisin.
Mitään "ihme osaamista" ei tarvita. Esim. rakennusreiska huomaa että ramirentin konttia on joka puolella. Pomoa pyydetään hommaaman ramin nosturi työmaalle, mutta se sanoo ettei niitä saa mitenkään tänä vuonna koska kaikki varattu. Silloin ostotoimeksianto rami 1000kpl. Sitten yhtäkkiä se nosturi tupsahtaa työmaalle. Silloin kun sitä melkein ei enää tarvita. Samalla kuulet, että viimeksi tulleiden määräaikaisten työsoppareita ei uusita. Ramin kontteja ei näy liikkuessa työmailla enää siinä määrin. Silloin myyntitoimeksianto rami 1000kpl.Sitten jos aletaan rakentaa vaikkapa tiukkaa 5 osakkeen tahi 10 osakkeen salkkua ja pärjätä indeksille, niin on ylitetty jo raja joka vaatii jo oikeasti paljon osaamista. Se on käytänössä täyttä treidaamista pitää se salkku kilpailukykyisenä indeksiin nähden.
Kyllä, tämä toimii niihin osakkeisiin, joista on itsellä sisäpiirin tietoa, ja aika monella on JOSTAIN tällaista tietoa jos osaa pitää silmiä auki, mutta usein vain ehkä yhdestä firmasta.Mitään "ihme osaamista" ei tarvita. Esim. rakennusreiska huomaa että ramirentin konttia on joka puolella. Pomoa pyydetään hommaaman ramin nosturi työmaalle, mutta se sanoo ettei niitä saa mitenkään tänä vuonna koska kaikki varattu. Silloin ostotoimeksianto rami 1000kpl. Sitten yhtäkkiä se nosturi tupsahtaa työmaalle. Silloin kun sitä melkein ei enää tarvita. Samalla kuulet, että viimeksi tulleiden määräaikaisten työsoppareita ei uusita. Ramin kontteja ei näy liikkuessa työmailla enää siinä määrin. Silloin myyntitoimeksianto rami 1000kpl.
Näin voi kuka tahansa ajoittaa hyvinkin onnistuneesta kun pitää silmät auki. Toisaalta ajoittamista ei tarvitse kun ostaa tasaisesti omasta mielestään hyviä osakkeita.
Ei ole sisäpiiritietoa. Eli siis jos sun rakennustyömaat hiljenee ja myyt ramit, niin sulla ei ole mitään sisäpiiritietoa ramiin. Sisäpiiritieto on siis varmaa/lähes varmaa spesifiä tietoa jostakin yhtiöstä jota ei ole julkaistu (esim. yritysjärjestely). Yleinen tieto ja esim. se että parkkipaikka on täynnä asiakkaiden autoja, tai tyhjä oletettuun ruuhka-aikaan, ei ole "sisäpiirin tietoa".Kyllä, tämä toimii niihin osakkeisiin, joista on itsellä sisäpiirin tietoa, ja aika monella on JOSTAIN tällaista tietoa jos osaa pitää silmiä auki, mutta usein vain ehkä yhdestä firmasta.
Toisaalta, sisäpiirikauppa on rikollista, ja on ehkä vähän harmaata, että missä menee sisäpiirikaupan määritelmä, ja mikä riski siitä on jäädä kiinni.
Tieto siitä, että viimeisenä tulleiden määräaikaisten soppareita ei uusita voisi olla jo sisäpiiritietoa, jolloin sen hyödyntäminen osakekaupassa olisi jo laitonta. Tuossa esimerkissä riski joutua syytteeseen/jäädä kiinni olisi kuitenkin käytännössä nolla.
Niin ei parkkipaikkatilanne, mutta tuo, ettei määräaikaisia uusita on jo melko spesifistä ja johon tietoon ei ihan jokajannulla ole mahdollisuutta. Toki, jos et ole päättävässä asemassa tai muutoin johdon lähipiirissä epätodennäköinen sisäpiirikauppasyyte taitaa olla.Ei ole sisäpiiritietoa. Eli siis jos sun rakennustyömaat hiljenee ja myyt ramit, niin sulla ei ole mitään sisäpiiritietoa ramiin. Sisäpiiritieto on siis varmaa/lähes varmaa spesifiä tietoa jostakin yhtiöstä jota ei ole julkaistu (esim. yritysjärjestely). Yleinen tieto ja esim. se että parkkipaikka on täynnä asiakkaiden autoja, tai tyhjä oletettuun ruuhka-aikaan, ei ole "sisäpiirin tietoa".
Toki, jos se tieto on ramin määräaikaisista sopimuksista. Mutta jos kuulet tietoa oman työnantajasi, rakennusjantuset oy:n määräaikaisista työsopimuksista, ja sitten vedät johtopäätöksen kaikista näkemistäsi muuttujista yhteen, että rakennustyömaat hiljenevät yleisesti just sillä ajanhetkellä ja myyt siksi, niin ei sulla ole mitään sisäpiirin tietoa ramiin.Niin ei parkkipaikkatilanne, mutta tuo, ettei määräaikaisia uusita on jo melko spesifistä ja johon tietoon ei ihan jokajannulla ole mahdollisuutta. Toki, jos et ole päättävässä asemassa tai muutoin johdon lähipiirissä epätodennäköinen sisäpiirikauppasyyte taitaa olla.
Ei noilla ammattisijoittajilla ole oikeastaan sen enempää tietoa kuin tavallisella pulliaisellakaan. Toki voit harjoitella jotain analyysejä ja tilastoja tuntikausia, mutta käytännössä kuitenkin se itse transaktio tapahtuu tulevaisuutta ennustamalla ja tulevaisuutta ei ole kukaan vielä tähän mennessä onnistunut ennustamaan luotettavasti. Ne asiat mitä voit noilla analyyseilla kartoittaa on jo leivottu siihen kurssiin, koska et koskaan tule olemaan ainoa joka tekee noi analyysit.Siellä on markkinoilla vastassa huippuyliopistoista valmistuneet korkeasti koulutetut isojen pankkiiriliikkeiden huippuunsa viritettyllä kalliilla teknologioilla varustautuneet treidariarmeijat, niin johan se jo ihan maalaisjärkikin sanoo, että harrastelijamainen kotisohvan aluskalsarisijoittaja on heikoilla jäillä ja syödään heti elävältä.
Ajoittaminen on todella vaikea laji. Äärimmäisen vaikea. Monestakin eri syystä.
Vaatii paljon opettelua ja erityisesti aikaa, että siihen pääsee sisälle. Tuolla toisilla palstoilla on ollut mainintoja ja vertailuja, että puhutaan vähintäänkin samasta vaatimustasosta kuin mitä jollain kirurgilla.
Osaamiseen/oppimiseen vaaditaan helposti 10 000+ tunnin harjoittelu/kokemusmäärä. Tämä tuntimäärä on pullahdellut ulos useissa yhteyksissä, kun on haastateltu vuosikymmeniä menestyneitä treidareita, jotka ovat nähneet markkinoilla niin nousut, laskut kuin tasamaatkin ja ymmärtävät todella, että mistä siinä treidaamisessa on kysymys.
Siinä mielessä kannattaa tosiaankin vaan kyllästyä sen indeksisäästämisen kanssa, ja tehdä sitä treidaamista alkuun vain ihan harrastuksena ja pikkurahalla. Tulet kuitenkin 90+% todennäköisyydellä epäonnistumaan.
Asiallista meininkiä. Jos tappioiden vähennyskelvottomuus yksityishenkilönä ei ongelma, niin kannattaa kuikuilla valuuttojen lisäksi myös esim. raaka-aineita esim. öljy.Itse kyllästyin alkuviikosta eurokasojen makuuttamiseen ja vaihdoin osan Kanadan dollareiksi. IB maksaa 1.022% yli 10kCAD:in pääomalle ja vekslaus maksaa vain muutaman taalan. Vaihtokurssi nyt historiallisesti suhteellisen hyvä 1.5 (ja olen nyt jopa 0.8% voitolla parissa päivässä). On siis muitakin vaihtoehtoja kuin Norwegian tai Bigbank käteisen makuuttamiseen.
Joo, tappiota ei voi vähentää. Toisaalta voittoa saa tehdä viisisataa verottomasti. Lisäksi ostan jossain vaiheessa taas osakkeita Toronton pörssistä, jolloin tarvitsen CAD:eja.Asiallista meininkiä. Jos tappioiden vähennyskelvottomuus yksityishenkilönä ei ongelma, niin kannattaa kuikuilla valuuttojen lisäksi myös esim. raaka-aineita esim. öljy.
Kyllä isoissa taloissa sisäpiiri toimii ja siellä olevissa kanavissa liikkuu paljon sellaista tietoa mihin olohuone-ollilla ei ole mitään pääsyä. Isoilla taloilla on myös massiiviset laskentayksiköt mm. tekoälypuolella on viime vuosina menty isoin harppaujsin eteenpäin. Sitten on algoritmikauppa ja HFT-softat, jotka vaikuttavat paljonkin markkinatapahtumiin. Ja kun milloin positiot on isoja, niin siellä pätee myös ison massan lait -> markkinavaikutus. Ihan eri game mitä Ollit tekee ja miettii.Ei noilla ammattisijoittajilla ole oikeastaan sen enempää tietoa kuin tavallisella pulliaisellakaan... Ainoa etu ammatikseen sijoittavilla on tavalliseen sijoittajaan nähden, että he seuraavat kursseja ja firmoja kokoajan... Lisäksi holdaukseen verrattuna voittoja syö treidauksen kulut ja Suomessa verot.
Huomasitkos muuten uutiset, että kryptokaupassa alkaa tappiot köydä vähennyksiin hlökohtaisissa tulonlähteissä.Joo, tappiota ei voi vähentää. Toisaalta voittoa saa tehdä viisisataa verottomasti. Lisäksi ostan jossain vaiheessa taas osakkeita Toronton pörssistä, jolloin tarvitsen CAD:eja.
Kuikuilen myös AUD:tä jos euro vähän vahvistuisi.
Sisäpiiritiedot tietysti erikseen. Sen takiahan niiden hyödyntäminen on laitonta koska sisäpiiri saa siitä etua. Käytännössä sitä tietenkin käytetään kun ei sitä täydellisesti voi valvoa mitenkään.Kyllä isoissa taloissa sisäpiiri toimii ja siellä olevissa kanavissa liikkuu paljon sellaista tietoa mihin olohuone-ollilla ei ole mitään pääsyä. Isoilla taloilla on massiiviset laskentayksiköt mm. tekoälypuolella on viime vuosina menty isoin harppaujsin eteenpäin. Sitten on algoritmikauppa ja HFT-softat, jotka vaikuttavat paljonkin markkinatapahtumiin. Ja kun milloin positiot on isoja, niin siellä pätee myös ison massan lait -> markkinavaikutus. Ihan eri game mitä Ollit tekee ja miettii.
Tuo on kyllä totta mitä treidaukseen tulee, niin executionin kulut (spread, komissiot) on merkitykseltään ihan eri tasolla holdsukseen verrattuna.
Itse jätän/jätin kaikki kryptot väliin. En myöskään harrasta mitään vivutettuja lappusia. Joskus olen harrastanut osto-optioita hyvällä menestyksellä, mutta niitäkään ei ole ollut vähään aikaan. CFD:istä IB muistaakseni varoitteli viimeksi, että ~70% asiakkaistamme tekee niillä tappiota. Olen hyvin konservatiivisellä linjalla, kerään osinko-osakkeita ajallisesti hajauttaen ja odotan hyviä ostopaikkoja isolla käteispositiolla. Paria turkkilaista firmaa ostin tosin äskettäen, joita ei ehkä voi lukea konservatiiviseksi sijoittamiseksi.Huomasitkos muuten uutiset, että kryptokaupassa alkaa tappiot köydä vähennyksiin hlökohtaisissa tulonlähteissä.
Saisivat muuttaa CFD:t myös samaan kastiin, niin pääsisi hlökohtaiset hakemaan treidiä siitäkin tarjoomasta.
En tarkoittanut varsinaista sisäpiiritiedolla käytävää kauppaa, vaan ammattilaisilla on omat keskustelu ja tiedonsiirtokanavat, niin talojen sisällä kuin keskenäänkin, mihin tietoon Ollit ei pääse.Sisäpiiritiedot tietysti erikseen. Sen takiahan niiden hyödyntäminen on laitonta koska sisäpiiri saa siitä etua. Käytännössä sitä tietenkin käytetään kun ei sitä täydellisesti voi valvoa mitenkään...
On niistä laitteista etua, mutta enemmän se etu taitaa olla siinä että ei tuollaisia miljardiluokan sijoituksia ole järkeä hallita käsin. Algoritmeihin pitää investoida jatkuvasti, koska ne toimii vain hetken ennenkuin joku muukin kopioi saman ja etu katoaa. Jos algoritmejä käyttää niin niitä ei voi vaan jättää sen jälkeen kehittämättä. Loppujen lopuksi kuitenkin mitä algoritmi voi tehdä on maksimoida voiton menneisyyden tiedoilla, tulevaisuutta hienoinkaan algoritmi ei osaa ennustaa. Oikeastaan nimenomaan se on algoritmin rajoite, algoritmi ei voi tehdä satunnaisia kauppoja, mutta nimenomaan satunnaisella kaupalla ihminen (myös harrastelija) voi peitota algoritmin.En tarkoittanut varsinaista sisäpiiritiedolla käytävää kauppaa, vaan ammattilaisilla on omat keskustelu ja tiedonsiirtokanavat, niin talojen sisällä kuin keskenäänkin, mihin tietoon Ollit ei pääse.
Mitä sitten laskentapuoleen tukee, niin mietihän vähän ei ne tyhmiä ole isoissa taloissa, että jatkuvasti satoja miljoonia investoivat ihmisiin, laitteisiin ja teknologiaan niin, että niistä ei olisi todellista edgeä.
Katoppa noita vuosia/vuosikymmeniä koko ajan kovaa tulosta paukuttavia alan johtofirmoja, menipä kurssit ylös tai alas. Joku Renaissancekin, niin siellä ei tee tänä päivänä yhtään sijoituspäätöstä enää ihminen, vaan kaikki tulee algoista ja tekoälystä. AUM luokkaa 80 miljardia. Ihan siis nyt vain yhtenä esimerkkinä.
Tallqvist, se alihankkija, on kaiketi vetäytynyt hommista kun ei ole saanut rahojaan. Raahen kultakaivos ei hoitanut maksujaan, pääurakoitsija purki sopimuksen ja lähti – "Piti lopulta viheltää peli poikki"Onko porukka seuraillut tuota Raahen kaivoshommaa, Laiva nimeltään? Onko kaikki kaivosprojektit aina tällaisia, että kestää useita vuosia saada homma toimimaan järkevästi? Jostain luin, että aliurakoitsija tuossa touhussa ei vedä kovin hyvin, harmikseni en löydä nyt sitä.
Alkaa tuntua, ettei siittä touhusta tule lasta eikä paskaa. Firesteel Resources oli vissiin nimi ennen sillä kanadalaisella toimijalla, nykyään Nordic Gold Inc nimellä. Eipä sillä, että itselläni olisi tuossa isoja masseja kiinni, kunhan lähinnä kyselen, että onko täällä tyyppejä joilla kaivosalan osakkeita tai seuraavat enemmän ko. alaa..
https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/raahen-laivan-kultakaivoksella-alkamassa-yt-neuvottelut-neuvottelujen-piirissa-alle-50-henkiloa/815575/
Helmikuun uutinen
Tässä on meillä nyt sen verran paljon eroa ajattelutavassa, että loppuu muste tietokoneesta, joten totean tähän nyt vain, että tekoälyä ja algoritmejä käytetään alalla paljon ihan kaikentyyppiseen kaupankäyntiin (luetaan massoja, haetaan suuntia, haetaan tehottomuutta, virhehinnoitteluja, epäsynkrooneja jne. jne.) ja ammattilaisille riittää, että se odotusarvo on vain positiivinen. Toisissa tapauksissa siis riittää esim. 70% onnistuminen, kun toisissa taas 20%. Lopputulos siis molemmissa tapauksissa plussalla. Tappiot on oleellinen ja välttämätön osa järjestelmää.On niistä laitteista etua, mutta...
Aivan tottahan tuo, että sijoittamisessa on paljon sudenkuoppia mihin aloittelijat putoaa. Aika pienellä oppimäärällä nuo kuitenkin oppii välttämään. Hyvä tapa oppia on vaan aloittaa ja varautua henkisesti ja taloudellisesti siihen, että aluksi menee kuitenkin pieleen. Mutta harrastelijan on mahdollista tehdä voittoa ja häviää noi ammattilaiset, tekoälyt ja algoritmitkin joskus.Toisin on Ollilla. Jutut menee yleensä niin, että kun tulee erehdyttyä, niin homma menee tunteisiin ja homma lähtee lapasesta... ja se oli sitten siinä. Lähtökohtaisesti syynä se, että ei ymmärretty mitä oltiin tekemässä. Kokemattomuus ja tiedon puute.
Kerro toki missä ne algoritmit on julkisesti jaossa, niin jatketaan sitten ihmettelyä miksei kaikki niitä käytä.Jos sellainen algoritmi olisi keksitty, joka tekee pelkkää voittoa, niin miksi kukaan sijoittaisi millään muulla tavalla? Paitsi tietysti jos kaikki käyttäisivät tuota algoritmia niin silloinhan se ei toimisi.
Juurikin näin ja sekin on hyvä ymmärtää se ero, että Olli hakee algoritmiä millä olla oikeassa, kun taas ammattilaiset rakentaa algoritmejä, mitkä auttavat tekemään tulosta. Ei siis niinkään mitään binääristä ennustelukonetta.Kerro toki missä ne algoritmit on julkisesti jaossa, niin jatketaan sitten ihmettelyä miksei kaikki niitä käytä.
Juuri tätä tuossa aiemmin yritin viestitellä, että se on se odotusarvo ts. vaikka tukee turpaan 70 kertaa sadasta, niin silti voidaan olla äärimmäisen tuottoisa bisnes.Ja se kolmas juttu on tietenkin vielä se...
Tähän lisäyksenä vielä, että jos on tarkoitus pitää rahat pörssissä esim. 20vuotta niin parempi laittaa se löysä 50ke saman tien kiinni, kuin hajauttaa ajallisesti. Koska pitkässä juoksussa se ostohinta on kuitenkin halvempi silloin kun lyöt kerralla rahat kiinni, kuin vaikka 10v päästä.Ja höpö höpö.
Todetaan tähän vielä kerran, ketjun otsikkoon vastaten, että sijoitusuran alkuvaiheessa olevalle ihmiselle suosittelen ehdottomasti vähäkuluisia osakeindeksi-ETF:iä siten, että ostelee niitä jatkuvasti ja tasaisesti.
Ei noita oikein salassakaan voi pitää, jos niitä käyttää. Ja kun teoria on muillakin tiedossa niin algoritmin voi kehittää myös itse. Tämä keskustelukin osoittaa jo ettei sellaista salaista täydellistä algoritmiä, josta kukaan muu ei tiedä ole olemassa.Kerro toki missä ne algoritmit on julkisesti jaossa, niin jatketaan sitten ihmettelyä miksei kaikki niitä käytä.
Täällähän kaikki hehkuttavat, että indeksisijoittaminen on se ainoa oikea tapa ja että peruspulliaisen on mahdoton lyödä indeksi. No se indeksisijoittaminen sattumoisin on algoritmi, julkisesti jaossa ja helppo toteuttaa.Kerro toki missä ne algoritmit on julkisesti jaossa, niin jatketaan sitten ihmettelyä miksei kaikki niitä käytä.