Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Oletan, että tuossa on kyse siitä, että sitä rahastoa on myyty vähän yli tonnilla ja kulujen kanssa siitä jäi käteen 999,xx euroa eli alkuperäinen myyntitulo ilman vähennettyjä kuluja oli yli 1000 euroa.
Olen melko varma, että myin alle 1000€. Tuosta on toki 5+vuotta, että pieni mahdollisuus, että muistan väärin. Tai sitten tuo on voinut olla niin, että olen myynyt 999€, mutta sitten seuraavan päivän kurssi on se millä myynti on toteutunut ja tuo onkin ollut jo yli 1000€...
 
Jeps, tuo kurssin muuttuminen on hyvinkin mahdollista rahaston kohdalla. Yksi plussa lisää ETF:ille sen osalta :)
 
Mainittuja eurorajoja sovellettaessa otetaan huomioon kaikenlaisen verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ja hankintamenot

Lihavoit tuon hankintamenon. Hankintameno on siis eri asia kuin luovutushinta tai myyntikulu. Verottaja on tuon hankintahinnankin määritellyt sivuillaan aika selkeästi ja siihen lasketaan mukaan kulut. Mikä on loogista. Eli käytit x + y euroa näitten osakkeiden hankintaan, missä x on osakkeiden hinta ja y on kulu. Kumpikin rahaa jonka ostaja maksaa..
 
Juuri näin koko vuoden myynnit saa olla max 1000€. Vastatilin suhteen ei ole väliä kun ethän nosta rahoja ulos Nordnetista kuitenkaan.
Siis sun ei tarvitse nostaa rahoja minnekään eikä nostaminen liity tuohon 1000e sääntöön mitenkään. Myynti/luovutus on se, joka on tässä se oleellinen asia. Katsota, että vuoden kaikki luovutukset ovat max 1000,00 euroa eikä senttiäkään enempää. Ja voit ostaa vaikka seuraavana päivänä ne myydyt takaisin. Eikä tosiaan rahoille tarvitse välissä tehdä mitään siirtoja.
Ei jeesus, oon jotenkin aina ajatellut että nuo tarvitsee noistaa Nordnetista pihalle - eli omalle tilille. Siis _aina_ olen elänyt tuossa uskossa. Kiitos tän oikaisusta, eka kerta pappi kyydissä.. :D

Eli, siis ei tarvi muuta kuin myydä/luovuttaa sillä alle 1000e:llä etf:ää, menee ilmeisesti luovutushetken hinnalla? Ja tuostako sit ilmaantuu ne rahat omalle AOTille? :) Ja homma on siinä? Sit toki seuraavan kk-säästön kohdalla lisää säästösummaa noin tonnilla niin saan ne rahat takaisin etf:iin. Nyt ilmeisesti logiikka on oikein? :D
 
Viimeksi muokattu:
Lihavoit tuon hankintamenon. Hankintameno on siis eri asia kuin luovutushinta tai myyntikulu. Verottaja on tuon hankintahinnankin määritellyt sivuillaan aika selkeästi ja siihen lasketaan mukaan kulut. Mikä on loogista. Eli käytit x + y euroa näitten osakkeiden hankintaan, missä x on osakkeiden hinta ja y on kulu. Kumpikin rahaa jonka ostaja maksaa..
Joo, jäi kirjoittamatta oma pohdinta perään:
Onko joku tulkinnut tuon tekstin niin, että luovutushinta + kulut (vaikka ovat verotettavalle miinusmerkkisiä) ei saa ylittää 1000€?
Toivottavasti ei ainakaan hyväntuulinen verottaja ole näin tulkinnut.

Mutta tarkkana näiden kanssa joutuu olemaan. Hyvä jättää jokunen kymppi pelivaraa, jos myyntihinnan laskuri vaikka vähentää kulut automaattisesti tai rahastojen tapauksessa hinta nousee ennen myynnin läpi menemistä.
 
Eli, siis ei tarvi muuta kuin myydä/luovuttaa sillä alle 1000e:llä etf:ää, menee ilmeisesti luovutushetken hinnalla? Ja tuostako sit ilmaantuu ne rahat omalle OSTille? :) Ja homma on siinä? Sit toki seuraavan kk-säästön kohdalla lisää söäästösummaa noin tonnilla niin saan ne rahat takaisin etf:iin. Nyt ilmeisesti logiikka on oikein? :D

Tosiaan AOT:sta oli puhe. OST eri homma. Eli unohda kaikki jos meinaat vain OST:tä. Kuten yllä sanottiin niin toi sääntö ei koske OST:tä. Kun myyt OST:n sisällä, ei synny veroseuraamuksia. Kun nostat OST:ltä rahaa, syntyy heti veroseuraamus eikä tota tonnin sääntöä voi siihen soveltaa.
 
Eli tietty sössin termit sekaisin. Tosiaan AOT:ista juurikin kyse. :)
 
Ei jeesus, oon jotenkin aina ajatellut että nuo tarvitsee noistaa Nordnetista pihalle - eli omalle tilille. Siis _aina_ olen elänyt tuossa uskossa. Kiitos tän oikaisusta, eka kerta pappi kyydissä.. :D

Eli, siis ei tarvi muuta kuin myydä/luovuttaa sillä alle 1000e:llä etf:ää, menee ilmeisesti luovutushetken hinnalla? Ja tuostako sit ilmaantuu ne rahat omalle OSTille? :) Ja homma on siinä? Sit toki seuraavan kk-säästön kohdalla lisää söäästösummaa noin tonnilla niin saan ne rahat takaisin etf:iin. Nyt ilmeisesti logiikka on oikein? :D
Katsot vaan myydessä oikeasta kohtaa sitä myyntihintaa (Nordnetissä siellä ylempänä), etkä sitä mistä on kulutkin vähennetty (alempana).
 
Olen melko varma, että myin alle 1000€. Tuosta on toki 5+vuotta, että pieni mahdollisuus, että muistan väärin. Tai sitten tuo on voinut olla niin, että olen myynyt 999€, mutta sitten seuraavan päivän kurssi on se millä myynti on toteutunut ja tuo onkin ollut jo yli 1000€...
Seligsonillahan saa myydä x eurolla eli päivänkurssilla ei ole mitään väliä (tällöin myydään fifona), MUTTA tuohon löydään mahdollinen lunastukulupäälle (joka siis lunastetaan myöskin rahastosta ulos) eli esim pohjoisamerikasta voi lunastaa 999e ja loppusummaksi tulee 999*1,001=999,9999e = 1000e.

Näin tämä toimi siis ainakin vielä 2021 vuonna ja 2023

2021 nosto, eur arvolla 999e
Tapahtuman arvo 1 000,00
Palkkio 1,00
Pyöristys rahastopääomaan 0,00
Summa 999,00

2023 nosto eur arvolla 850e
Tapahtuman arvo 850,85
Palkkio 0,85
Pyöristys rahastopääomaan 0,00
Summa 850,00
 
Sitte tosiaan noin eikä nostot merkkaa vaan vain se myynti. Hyvä että selvisi! Onhan näissä paljon kiemuroita jotka eivät ole aina ihan selkeitä. Ja säännöt välillä myös muuttuvat.
No niin, kokeeksi laitoin jo nyt sillä vajaalla tonnilla etf:ää myntiin. Olipas varsin helppoa ja nyt ymmärrän miten toi toimii. Ens viikon alussa sitten voi katsoa kuukausisäästön summaa uudestaan. :thumbsup:
 
Jahas, vanhemmalla lapsella näköjään mennyt 6 digit puhki jo elokuun lopulla. Vuosittaiset verotonnit huomioimatta oikeaa rahaa sisään ~38ke verran eli todellinen tuotto vajaa 200%. 2011/2012 taitteessa aloitettu ja mukana on 2014 kohdilla yks "ylimääräinen" 20ke, toinen ~20ke on ihan vanhempien 2x50e/kk + synttäri/joululahjarahat isovanhemmilta vuosien aikana.

Toisella muksulla salkku <90ke ja oikeaa rahaa sisällä ~35ke ja liikkeellä ~2v takamatkalla, kuten jo joku vuosi totesin niin tuskin saa ikinä kiinni ilman että vanhempien kk-maksua veivataan ylöspäin kun molempien salkkujen sisältö on 97% sama.

Alle 4v päästä vanhempi lapsista saa käyttöoikeuden tiliinsä, niin jossain kohtaa pandoran lipas aiheesta lienee avattava... Vähän vaikeaa se on kun nuorempi on mallia "jos olis rahaa niin hakisin astro botin heti kaupasta" ja siihen vastauksena on ollut "säästä viikkorahoista ja hae sitten" :). Nuorempi osaa laskea 1+1 kun asia tulee ilmi niin säästä viikkorahoista lakkaa toimimasta sillä sekunnilla...
 
Silloin valkkailin ostoerittäin eniten voitolla olleita ja luulin saavani karvan alle tonnilla myytyä.
Tuolloin tosiaan päivänkurssi vaikuttaa, lunastuskuluista en tiedä miten ne tuossa menee. Olettaisin että ne katetaan siitä nostosummasta eli menee just päinvastoin kun eur-määrää lunastaessa. Ei mikään maailman selvin systeemi.

Ostoeräänkin saa mielestäni syötettyä toivotun rahasumman, mutta tämä käsittääkseni toimii silti eritavalla kuin fifo jossa summa on tarkka...
 
Nordnetissä kk säästössä mennyt nyt tuohon SXR8:iin, mutta sen kappalehinta alkaa olla jo aika korkea ja mietin jos alkaisi ostaa toista. VUAA olisi ilmeisesti ihan ok, kun seuraa samaa mutta ei saa kk säästösoppariin ;/ mielipiteitä? Kai tuota VUAA:ta voisi manuaalisestikin käydä ostamassa kerran kuussa
 
Miksei Xtrackers S&P 500 UCITS ETF 4C (XDPU) kelpaa? Kulutkin pienemmät... Justetf.comiin kun laitoin vierekkäin, niin tikkaavat tasan samaa arvonkehityskäyrää.
 
On. Nordnetin sivuilla voi hakea kirjautumattakin Pörssit ja markkinat -> ETF:t -> ETF-listat. Siinä on suodatin "saatavilla kuukausisäästöön", jolla tuo löytyy.
Kiitos Oksa! :thumbsup: Onkohan tossa XDPU:ssa mitään suoranaisia sudenkuoppia olemassa? Sen mitä luin noita lippulappuja jne tuolta Nordnetin sivilta niin en ainakaan osannut suorilta sanoa onko tossa mitään "vaaran paikkoja". Toki paljon vähemmän tuolla on esim vaihtoa kuin EUNL:illa mutta ei sekään nyt mitenkään hälytellyt.

Eli, onko tämä XDPU ihan pätevä ETF ilman suurempia sudenkuoppia? :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Oksa! :thumbsup: Onkohan tossa :ssa mitään suoranaisia sudenkuoppia olemassa? Sen mitä luin noita lippulappuja jne tuolta Nordnetin sivilta niin en ainakaan osannut suorilta sanoa onko tossa mitään "vaaran paikkoja". Toki paljon vähemmän tuolla on esim vaihtoa kuin EUNL:illa mutta ei sekään nyt mitenkään hälytellyt.

Eli, onko tämä XDPU ihan pätevä ETF ilman suurempia sudenkuoppia? :)

En ole minäkään ammattilainen, joku viisaampi voi korjailla, mutta en näe tuossa mitään huonoa SXR8 verrattuna kuin että on huomattavasti pienempi kooltaan ja vaihdoltaan. Pitäisi kuitenkin olla riittävä, kun vertailukohde on jättimäinen. Molemmat ovat myös fyysisiä.
 
Eikös tuo XDPU maksa osingot ulos, eli on Dist. Siinä mielestäni ihan oleellinen ero, johon on hyvä tutustua.

Nordnetin sivuilta lainattu:

Acc (Accumulation): Rahasto uudelleensijoittaa osinkotuotot kasvuosuuksina. Rahasto ei siis maksa omistamiensa osakkeiden osinkotuloja ulos omistajilleen.
Inc (Income) tai Dist (Distribution): Rahasto jakaa omistamiensa osakkeiden osinkotuotot omistajilleen.

Edit: taisinkin katsoa väärin kun puhelimella nopeasti vilkaisin ja Google-hausta menin. My bad!
 
Hetkinen nyt olen entistä enemmän pihalla.. Meinaan vaan kun tuossa nimessä itsessään ei sitä "Acc" -mainintaa ole: Xtrackers S&P 500 UCITS ETF 4C (XDPU)

Mutta kuitenkin tuolla yliesnäkymä-sivulla on merkintä "Osinkopolitiikka: Kasvuosuudet" - eli eikös se kuitenkin tarkoita että osinkotuotot uudelleensijoitetaan?

Toisena kysymyksenä: Mites kun tuossa SDPU:ssa tosiaan on valuuttana dollari niin missä kohden valuuttariski astuu mukaan kuvioihin - tai paremminkin miten? :)
 
Hetkinen nyt olen entistä enemmän pihalla.. Meinaan vaan kun tuossa nimessä itsessään ei sitä "Acc" -mainintaa ole: Xtrackers S&P 500 UCITS ETF 4C (XDPU)

Mutta kuitenkin tuolla yliesnäkymä-sivulla on merkintä "Osinkopolitiikka: Kasvuosuudet" - eli eikös se kuitenkin tarkoita että …

Editoin tosiaan tuota aiempaa viestiäni, eli katsoin väärin, kun Google haku veikin johonkin toiseen etf kuin tuohon.
 
Nämä ZPRV ja XRS2 kaiketi taitaa olla vaihtoehdot, jos haluaa jenkki small capiin kuukausisäästösopimuksella? Onko näistä jompikumpi nyt jollain tasolla järkevämpi? Molemmat ainakin taitaa olla osingot uudelleensijoittavia eli se on kunnossa.

Nämä kiinnostaa kun pitäisi olla paljon suurempi nousupotentiaali kuin s&p 500.

Viimeksi muokattu:
Miksei Xtrackers S&P 500 UCITS ETF 4C (XDPU) kelpaa? Kulutkin pienemmät... Justetf.comiin kun laitoin vierekkäin, niin tikkaavat tasan samaa arvonkehityskäyrää.
Kiitos vinkistä ja tässä välissä olikin jo hyvää keskustelua. Otetaan tuo harkintaan, teen vielä omat tsekkaukset :thumbsup:
 
Jaahas Nordean joustotalletuksen korot laskeneet tänään: 1.12 3kk 2.6% ja 12kk 2.10%

Norwegian bankista saisi vielä hitusen paremman koron: 30.12 säästötili 2.55% ja säästötiliplus 2.95%
 
OP:n tuotto-osuuden tuottotavoite vuodelle 2025 on 4,5%. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin Tradeka tulee olemaan 4,75%.

Pitivät sen yllättävän korkealla ottaen huomioon korkojen merkittävän laskemisen. Vuosi 2024 OP on 5,5% ja Tradeka 5,75%

Itsellä on irtisanominen sisällä kummassakin niin pääsee taas vuodelle 2026 katsomaan että minne sitä rahojaan oikein laittaisi.
 
Sijoitusvakuutuksissa on kuluja joita ei ole OST eikä AOT. Varmasti vakuutuskuori jollekin omaisuuttaan peittävälle ihan hyvä.
Ainakin nämä kohdat hyvä tiedostaa:

1.1.2025 alkaen vakuutussäästöstä peritään hoitokulua 94.800 euroon asti 0,4 % vuodessa ja sen ylittävältä osalta
0,2 % vuodessa. Neljännestä vuodesta alkaen kuitenkin vähintään 1,90 euroa/kk.

1.4 Takaisinosto
Vakuutussäästön tai sen osan takaisinostosta peritään kulua, joka määräytyy vakuutuksen kolmen ensimmäisen
voimassaolovuoden aikana seuraavasti:
1 - 12 kk 3 %
13 - 24 kk 2 %
25 - 36 kk 1 %
yli 36 kk 0 %
Kulu veloitetaan takaisinostettavasta määrästä ja sitä peritään aina vähintään 50 euroa. Kun vakuutus on ollut
voimassa 36 täyttä kuukautta, takaisinosto on maksuton. Takaisinostokulun vähimmäismäärää voidaan korottaa
elinkustannusindeksin perusteella (kts. vakuutusehdot)
Tähän sijoitusvakuutukseen OP:n sijoitusneuvojat minut ylipuhuivat kesällä jolloin en ollut vielä ottanut asioista selvää ja luotin sokeasti siihen että kyllä ne minun parastani vaan ajattelevat... Sinne olin myös mennyt hyväksymään uuden kk-säästön, mutta se ei tainnut ehtiä menemään kuin kuukauden, kunnes tajusin että ei tässä nyt ole oikein järkeä, kun ei ole edes tarkoitus vekslailla rahastoja koko ajan. Ja silloin tuon takaisinnostopykälänkin huomasin ja päätin että kk-sijoitus loppuu siihen paikkaan, ja kolmen vuoden kuluttua nostan kaiken pois ja siirrän suoraan indeksirahastoon tai ETF:ään joissa suurin osa sijoituksistani tällä hetkellä jo onkin. Jotenkin pitäisi saada pakolliseksi näissä pankin sijoitusneuvonnoissa, että disclaimerinomaisesti sanoisivat heti alkuun että "Muistathan, että pankki pitää ensisijaisesti huolen omasta edustaan, ja vasta toissijaisesti asiakkaidensa edusta", ja samoin ehdottamiensa rahastojen / sijoitustuotteiden kulut olisi pakko ilmoittaa selkeästi ja todeta myös, että edullisiampiakin vaihtoehtoja on, jos kiinnostaa...
 
Jotenkin pitäisi saada pakolliseksi näissä pankin sijoitusneuvonnoissa, että disclaimerinomaisesti sanoisivat heti alkuun että "Muistathan, että pankki pitää ensisijaisesti huolen omasta edustaan, ja vasta toissijaisesti asiakkaidensa edusta", ja samoin ehdottamiensa rahastojen / sijoitustuotteiden kulut olisi pakko ilmoittaa selkeästi ja todeta myös, että edullisiampiakin vaihtoehtoja on, jos kiinnostaa...

Tuossa oli ehkä parhaiten kiteytetty koko pankkien sijoitusneuvonta, mihin olen tähän mennessä törmännyt.
Samanlaisen rimpsun voisi laittaa pakolliseksi myös pankkien lainoista ja korkotarjouksista.
 
Tähän sijoitusvakuutukseen OP:n sijoitusneuvojat minut ylipuhuivat kesällä jolloin en ollut vielä ottanut asioista selvää ja luotin sokeasti siihen että kyllä ne minun parastani vaan ajattelevat... Sinne olin myös mennyt hyväksymään uuden kk-säästön, mutta se ei tainnut ehtiä menemään kuin kuukauden, kunnes tajusin että ei tässä nyt ole oikein järkeä, kun ei ole edes tarkoitus vekslailla rahastoja koko ajan. Ja silloin tuon takaisinnostopykälänkin huomasin ja päätin että kk-sijoitus loppuu siihen paikkaan, ja kolmen vuoden kuluttua nostan kaiken pois ja siirrän suoraan indeksirahastoon tai ETF:ään joissa suurin osa sijoituksistani tällä hetkellä jo onkin. Jotenkin pitäisi saada pakolliseksi näissä pankin sijoitusneuvonnoissa, että disclaimerinomaisesti sanoisivat heti alkuun että "Muistathan, että pankki pitää ensisijaisesti huolen omasta edustaan, ja vasta toissijaisesti asiakkaidensa edusta", ja samoin ehdottamiensa rahastojen / sijoitustuotteiden kulut olisi pakko ilmoittaa selkeästi ja todeta myös, että edullisiampiakin vaihtoehtoja on, jos kiinnostaa...

Sama pätee kaikkeen muuhunkin kauppaan: Jos et perehdy tuotteeseen, minkä aiot ostaa, saatat päätyä huonoon valintaan. Jos tuolle disclaimer-linjalle lähdetään, tulee tästä maailmasta sellainen, että kaikkialla pitää olla disclaimer kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta riskistä. Johtaa mielestäni vain siihen, että ihmiset joutuvat käyttämään aikaansa jatkuvasti niihin disclaimereihin ja maailmasta tulee sen seurauksena ikävämpi paikka elää.

Luultavasti olet myös allekirjoittanut jonkun paperin, missä on jo disclaimereita, mahdollisesti jotain tyyliin "ymmärrän, että voin menettää kaiken, eikä pankki vastaa mistään" hieman mutkikkaammin sanottuna.

Voit mielestäni olla tyytyväinen, että havaitsit ja korjasit asian tässä vaiheessa, joten oppirahat jäivät hyvin pieneksi!

Joillain on takana vuosien tai kymmenien vuosien sijoitushistoriaa aivan törkyhintaisiin huonoihin tai väärin perustein valittuihin tuotteiisiin. Toki on myös niin, että esim. 20-30 vuotta sitten kohtuuhintaisia indeksirahastoja ei tainnut olla oikein kunnolla jokamiehelle saatavilla tässä maassa.
 
Periaatteessa näin, mutta mielestäni on hieman eri asia ostaa vaikkapa jotain tuotetta (kuten vaikkapa tietokoneen) tai kuten tässä tapauksessa, asiantuntijapalvelua, jollaiseksi pankin sijoitusneuvonnan voi helposti ymmärtää. Jos katson vain hintalappua ja ostan halvimman tietokoneen ottamatta selvää sen komponenteista, on toki vika täysin omani, mutta asiantuntijapalveluita hankitaan yleensä juuri siksi, ettei itse tiedä asiasta riittävästi jolloin luotat siihen että joku asiasta enemmän tietävä tekee asian tai neuvoo miten sinun kannattaa tehdä. Jos sijoittamisesta ei tiedä muuta kuin että on varmaan järkevä sijoittaa, sitä kuuntelee mielellään pankkien sijoitusneuvojia, koska sitä kuvittelee että he tietävät mistä puhuvat. Sitten käytetään sellaisia sanoja ja termejä jotka vielä vakuuttavat kuulijan että kyllä nuo nyt varmasti ovat oikeassa ja minun kannattaa tehdä kuten he neuvovat. Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla tällaisen sijoitusneuvojan vastaus kysymykseen: "Miksi suosittelit minulle OP-Maailma -rahastoa, kun OP-Maailma Indeksi -rahasto on kuluiltaan selvästi pienempi?". Mutta siihenhän nämä sijoitusneuvojat luottavatkin, ettei kuulija ymmärrä tuollaista edes kysyä.
 
Jos käytetään tätä jo aloittamaasi "ostin halvimman mahdollisen tietokoneen ja siitä tuli ongelmia"-analogiaa näiden sijoitusneuvontapalvelujen kanssa...

Paljonko maksoit pankin sijoitusneuvonnasta?
 
Jep, en mitään. Meinasin itsekin tuosta kommentoida, että se on hyvä huomioida myös. Kuitenkin, mainostavat tätä mm näin:

"Maksuttomasta sijoitusneuvonnasta saat asiantuntevaa apua säästämiseen ja sijoittamiseen." ja "Kokeneemmat sijoittajat saavat tukea sijoittajana kehittymiseen ja varallisuuden kasvattamiseen." Kyllä noihin mainoslauseisiin on helppo uskoa ja moni (itse mukaan lukien) on sijoittamisen aloittanut juurikin pankin sijoitusneuvonnan kautta.
 
Periaatteessa näin, mutta mielestäni on hieman eri asia ostaa vaikkapa jotain tuotetta (kuten vaikkapa tietokoneen) tai kuten tässä tapauksessa, asiantuntijapalvelua, jollaiseksi pankin sijoitusneuvonnan voi helposti ymmärtää. Jos katson vain hintalappua ja ostan halvimman tietokoneen ottamatta selvää sen komponenteista, on toki vika täysin omani, mutta asiantuntijapalveluita hankitaan yleensä juuri siksi, ettei itse tiedä asiasta riittävästi jolloin luotat siihen että joku asiasta enemmän tietävä tekee asian tai neuvoo miten sinun kannattaa tehdä. Jos sijoittamisesta ei tiedä muuta kuin että on varmaan järkevä sijoittaa, sitä kuuntelee mielellään pankkien sijoitusneuvojia, koska sitä kuvittelee että he tietävät mistä puhuvat. Sitten käytetään sellaisia sanoja ja termejä jotka vielä vakuuttavat kuulijan että kyllä nuo nyt varmasti ovat oikeassa ja minun kannattaa tehdä kuten he neuvovat. Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla tällaisen sijoitusneuvojan vastaus kysymykseen: "Miksi suosittelit minulle OP-Maailma -rahastoa, kun OP-Maailma Indeksi -rahasto on kuluiltaan selvästi pienempi?". Mutta siihenhän nämä sijoitusneuvojat luottavatkin, ettei kuulija ymmärrä tuollaista edes kysyä.
OP-Maailma, koska "rahasto on aktiivisesti hoidettu osakerahasto eli sen salkunhoitaja tutkii ja seuraa puolestasi eri maantieteellisten alueiden ja toimialojen markkinakehitystä ja toteuttaa rahaston sijoituspolitiikkaa oman näkemyksensä pohjalta." Ammattitaitonen kaveri, katso nyt tuottojakin kun ovat niin hyvät...

Itse myös samanvirheen Nordealla aikoinaan tehnyt kun aktiiviseen aloitin. Jakso tai pari rahapodia ja lähti kys aktiivinen sijoitushimmeli äkkiä mäkeen. Sen verran todettakoon ettei salkunhoitajat/aktiiviset rahastot ole autom huonoja. Niissä vain tuppaa olemaan aivan älyttömät kulut ja salkunhoitaja pitkässä juoksussa tuskin kuitenkaan tikkaa heittävää apinaa osaavampi. Monet toki ajattelevat olevansa.
 
Kysymys nordnetistä. Vajaa 10% salkusta on Nordnet Suomi Indeksissä ja huomasin tuolla olevan vaihtoehdon ”Rahaston vaihto”. Vaihdettavia rahastoja on läjäpäin ja voisi vaihtaa esimerkiksi Nordnet Maailma Indeksiin. Lasketaanko vaihto esim. tähän 1000e vuodessa luovutuksiin tai tietääkö joku tuleeko kuluja/muuta haittaa vaihdosta?
 
Verottajan kannalta vaihto on ihan normaali myynti ja osto, eli lasketaan luovutuksiin. (Sijoitusvakuutusten sisällä sitten on asia erikseen.)
 
Kiitos vastauksesta. Pidetään siis salkussa roikkumassa hamaan tulevaisuuteen. Ehkä täällä alkaa talouskasvu joku päivä.
 
Periaatteessa näin, mutta mielestäni on hieman eri asia ostaa vaikkapa jotain tuotetta (kuten vaikkapa tietokoneen) tai kuten tässä tapauksessa, asiantuntijapalvelua, jollaiseksi pankin sijoitusneuvonnan voi helposti ymmärtää. Jos katson vain hintalappua ja ostan halvimman tietokoneen ottamatta selvää sen komponenteista, on toki vika täysin omani, mutta asiantuntijapalveluita hankitaan yleensä juuri siksi, ettei itse tiedä asiasta riittävästi jolloin luotat siihen että joku asiasta enemmän tietävä tekee asian tai neuvoo miten sinun kannattaa tehdä. Jos sijoittamisesta ei tiedä muuta kuin että on varmaan järkevä sijoittaa, sitä kuuntelee mielellään pankkien sijoitusneuvojia, koska sitä kuvittelee että he tietävät mistä puhuvat. Sitten käytetään sellaisia sanoja ja termejä jotka vielä vakuuttavat kuulijan että kyllä nuo nyt varmasti ovat oikeassa ja minun kannattaa tehdä kuten he neuvovat. Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla tällaisen sijoitusneuvojan vastaus kysymykseen: "Miksi suosittelit minulle OP-Maailma -rahastoa, kun OP-Maailma Indeksi -rahasto on kuluiltaan selvästi pienempi?". Mutta siihenhän nämä sijoitusneuvojat luottavatkin, ettei kuulija ymmärrä tuollaista edes kysyä.

Totta. Sellaisen lisäregulaation itse hyväksyisin, missä pankkia/rahastoyhtiöitä/jne. joilla on niinsanotusti "oma lehmä ojassa" kiellettäisiin tarjoamasta tällaisia maksuttomia "neuvontapalveluita" kyseisellä nimellä, vaan että niitä pitäisi kutsua rehellisesti markkinointitilaisuuksiksi.

USA:ssa on ymmärtääkseni ja ehkä Keski-Euroopassa on pankeista ja rahalaitoksista riippumattomia sijoitusneuvojia, jotka laskuttavat vain niistä neuvoista ja antavat siksi ihan hyviä neuvoja. En tiedä onko sellaista ammattikuntaa olemassa lainkaan Suomessa, vai onko täällä kaikki tuollaista neuvonnaksi puettua markkinointia. Olisi tietysti vaikea lähteä sellaista maksullista palvelua tarjoamaan, kun kaikki neuvoja haluavat ovat tottuneet saamaan ne "ilmaiseksi" näistä perinteisistä firmoista, ja muut selvittävät asiat itse netistä tai John C. Boglen kirjoista tms.

PS. Mukava kun kirjoitit huonoksi kokemistasi valinnoista. Yleensä ihmisillä on tapana hehkuttaa julkisesti vain niitä kuuraketti-loistosijoituksiaan... Toisenkin puolen kuuleminen on erittäin terveellistä. Itse olen tehnyt todella typeriä sijoituksia nuorena. Olen mennyt johonkin hype-asiaan "all in"-tyyppisesti enkä ole tietenkään osannut ajoittaa exittiä oikein. Esim. Venäjä-rahastoihin olen menettänyt suuret summat rahaa muinoin optimismin hurmoksessa, mutta toisin kävi. Lisäksi niissä oli aivan valtavat hoitokulut, eli olivat kyllä palveluntarjoajalle oikein hyvä bisnes. Nykyään sijoitan vain tylsän harmaan Boglehead-tyylisesti koko maailman indeksirahastoihin. Kaikki muu kostautuu kohdallani ennemmin tai myöhemmin, enkä usko olevani keskimääräistä parempi sijoittaja. Näin ollen minulle on rationaalista hakea se keskinkertainen tuotto helposti ja vaivattomasti indeksin kautta ja käyttää oma aikani sellaisiin asioihin, joissa olen hyvä ja josta tulee parhaiten pätäkkää (jonka voi sitten sijoittaa :) ).
 
Viimeksi muokattu:
Muistin illalla nukkumaan mennessä, että myin alkuvuonna jämärahastoa 209.53e ja taisi olla salkusssa noin -1% tuotto. Ongelma tässä on se että perjantaina myin 924,51e rahastoa joka on +52,54%. Eli myyntejä yhteensä 1 134,04e ja verot menee maksuun. Olenko ymmärtänyt oikein, että verot maksetaan voitoista ja minun kohdalla verot tulevat olemaan noin 150e luokkaa? Oppirahoja. Ja missä vaiheessa noi verot kannattaa/pitää maksaa?
 
Verot kannattaa maksaa tammikuun aikana ennakkoverona vero.fi sivuilla. Toinen vaihtoehto on odottaa veroilmoitus, mutta sitten mätkyille tulee korko päälle.

Pahoittelen en nyt jaksa alkaa ynnäämään arvoja, mutta ekan myynnin tappiot voit vähentää tokan myynnin voitosta ja siitä sitten se 30% veroa.
 
Maksamattoman veron määrä on niin pieni, että ei siitä tule korkoja maksuun vaikka odottelee verotuksen päättymiseen asti. Olettaen tietysti, että tuloverosta ei ole jäänyt suurta määrää maksamattomia veroja.
 
Kommentoinpa tähän omia kokemuksia, koska OP:n sijoitusneuvonnasta itselläni vain positiivisiä kokemuksia. Kahdella eri neuvojalla vuoden sisään käynyt ja molemmat suosittelivat ainoastaan indeksirahastoja, kun sijoittajaprofiiliksi oli määritelty "erittäin tuottohakuinen". Jälkimmäinen jopa suositteli ETF-vaihtoehtoja ja näytti jopa esimerkkejä sopivista ETF:stä. Olin siis yllättynyt ja erittäin tyytyväinen palveluun, koska aiemmin toisen suuren pankin toimesta oli suositeltu vain kapitalisaatiosopimusta ja/tai kalliita aktiivisia rahastoja niin, että hallinnointipalkkiot keskimäärin 1-1.5 %.

Mitä täällä ajatellaan rahastojen sopivasta määrästä? Itselleni näitä on kertynyt 15 kpl, joka kuulostaa aika paljolta ja päällekkäisyyttäkin tulee. Tämä johtuu osittain siitä, että rahastoja on useammalla palveluntarjoajalla. Monessa sijoitetut summat ovat todella pieniä, joten ne olisi kyllä helppo siivota salkusta, esim. Seligsonin teemarahastot.
 
Viimeksi muokattu:
PS. Mukava kun kirjoitit huonoksi kokemistasi valinnoista. Yleensä ihmisillä on tapana hehkuttaa julkisesti vain niitä kuuraketti-loistosijoituksiaan... Toisenkin puolen kuuleminen on erittäin terveellistä. Itse olen tehnyt todella typeriä sijoituksia nuorena. Olen mennyt johonkin hype-asiaan "all in"-tyyppisesti enkä ole tietenkään osannut ajoittaa exittiä oikein. Esim. Venäjä-rahastoihin olen menettänyt suuret summat rahaa muinoin optimismin hurmoksessa, mutta toisin kävi. Lisäksi niissä oli aivan valtavat hoitokulut, eli olivat kyllä palveluntarjoajalle oikein hyvä bisnes. Nykyään sijoitan vain tylsän harmaan Boglehead-tyylisesti koko maailman indeksirahastoihin. Kaikki muu kostautuu kohdallani ennemmin tai myöhemmin, enkä usko olevani keskimääräistä parempi sijoittaja. Näin ollen minulle on rationaalista hakea se keskinkertainen tuotto helposti ja vaivattomasti indeksin kautta ja käyttää oma aikani sellaisiin asioihin, joissa olen hyvä ja josta tulee parhaiten pätäkkää (jonka voi sitten sijoittaa :) ).
Todettakoon kuitenkin vielä, ettei nuo pankin ehdottamat sijoitusvakuutukset ja muut piilokuluja sisältävät sijoitustuotteet ole kuitenkaan mitään katastrofeja sikäli, että kyllähän omaisuus niissäkin yleensä karttuu, ja paremmin kuin jos vain makuuttaisit niitä rahoja käyttötililläsi. Ja siksi kai moni niitä jaksaa pitääkin, kun käyrä on ylöspäin, vaikkakin loivasti. Ongelma näissä vain on, että korkoa korolle-ilmiö jää tällaisissa selvästi pienemmäksi, koska kulut ovat sen verran korkeat. Itsellä nämä eivät ole menneet edes nuoruuden typeryyden piikkiin, koska useampi vuosikymmen tässä on jo elämää takana ja aloitin sijoittamaan vasta noin 2,5 vuotta sitten kun satuin saamaan hieman enemmän rahaa kertaluonteisesti. Silloin käväisi mielessä että pitäisikö maksaa asuntolainaa pois vai sijoittaa, ja pankilta sitten tätä kyselin, ja siellä vinkattiin sijoitusneuvonnasta ja siitä se sitten lähti :) Jälkikäteen lähinnä harmitellut että miksen aloittanut paljon aiemmin... Nykyään itsekin sijoitan vain indeksirahastoihin (90%) ja lisäksi on pari ETF:ää sellaisena kuriositeettina, mutta kaikissa tuotteissa on kulut max 0,39% ja kun olen vielä OP:n omistaja-asiakas, niin bonuksia tulee näistä kivasti jotka taas voin hyödyntää suoraan vakuutusmaksuissa. Silti minulla on vielä kolme kuluiltaan korkeampaa tuotetta, eli tuo sijoitusvakuutus, ja lisäksi yksi obligaatio (Pohjoismaiset pankit) ja metsään sijoittavaa rahastoa myös. Nuo kaikki ovat tosiaan pankin sijoitusneuvonnan suosituksia, ja niistä hankkiudun eroon sitten kun sen kuluitta pystyy tekemään eli muutaman vuoden kuluttua. Tässä vaiheessa esim. tuota sijoitusvakuutusta olisi typerää lopettaa, juuri noiden nostokulujen vuoksi.
 
Maksamattoman veron määrä on niin pieni, että ei siitä tule korkoja maksuun vaikka odottelee verotuksen päättymiseen asti. Olettaen tietysti, että tuloverosta ei ole jäänyt suurta määrää maksamattomia veroja.
Aivan tosiaan siinä on se 20€:n alaraja. Eikä tuo oliko se 6,5% korko siihen yllä mitenkään noista sijoitusvoitoista.
 
Hei pari kysymystä - liittyen Nordnetiin. Ensimmäisenä, ilmeisesti aina kun haluaa ostaa uutta ETF:ää kuukausisopimuksena niin siitä tätyy tehdä "uusi kuukausisopimus" - onko näin?

Ja jos on niin miten hitossa tuo nyt tyrkyttää uutta salkkua 2,50e/kk hintaan sillä itsellä on jo yksi salkku missä ETF kuukausisäätöllä.

1733122493777.png

Vai saanko kenties siihen nykyiseen salkkuuni lisättyä sen toisen ETF:n jotenkin - jos jos kyllä niin miten ihmeessä? Tuossa on nyt tovi klikkailtu tuloksetta joten pakko kysyä oikeilta osaajilta.. :D
 
Selaimella näin, puhelimella en ole nyt käyttänyt: omat sivuni -> kuukausisäästösopimus. Nykyinen näkyy listassa, kynän kuvalla voit muokata nykyistä sopimusta. Voit poistailla ja lisäillä ETF:iä tästä, muuttaa mahdollisesti summaa ja painotuksia sekä tallentaa.
 
Hei Oksa! Kiitos. Sit teen näköjään ihan oikein. Saanko vielä vaivata? Kun tuolta kynän kautta on muuttamassa sopimusta niin löydätkö mitenkään sietlä tällaista ETF:ää haulla - jotta sen saisi lisätty kk-listalle? Xtrackers S&P 500 UCITS ETF 4C (XDPU) Voiko olla ettei tuota sit saakaan kuukausisäästöön?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 121
Viestejä
4 516 007
Jäsenet
74 560
Uusin jäsen
Helena84

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom