Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Intel kyllä tarvii pienen ihmeen että se vielä nousee takaisin. Sen verran on tekniikan kanssa haasteita ja kun tähän yhdistetään vanhoilliseen johtoon on vaaran merkit täytetty. No, yllätyksistähän ne isoimmat voitot tietysti tehdään.Ei ole vielä tähän ikään ymmärtänyt, että pitäisi sijoittaa pelkkään indeksiin, vaikka jo 20 vuotta tehty turskaa. Molemmat tämän vuoden "tähtihankinnat" taas tutusti -30% taulussa. Ihan ihmetyttää miten paskasti sitä osaakin poimia. Ilmaisia harrastuksiahan ei tunnetusti ole, muuten ei voi mieltä lohduttaa.
No mutta pysyypähän mielenkiinto yllä ja kaippa tuo pieni verenpaineen pumppaus käy jo myös kevyestä liikunnasta.
Intelin osalta näyttää, että edessä on pitkä ja kivinen tie. No holdaillaan ja katsellaan ensi vuonna. Tämäkin taitaa olla vastoin oppeja, ei pitäisi takertua, mutta toisaalta jos nyt heti myy ja hankkii jotain muuta, sekin on sitten heti -30%![]()
Sotakassaa tullut pikkuhiljaa vähän kartutettua jo useampi kuukausi. Katsoo nyt miten iso notkaus, mutta vakavalta vaikuttaa. Notkahtaa, yskii, ja romahtaa.Jaahas, jenkkilän pörssissä rytisee isomman puoleisesti.![]()
NASDAQ -2,5% ja YTD about +10%?Jaahas, jenkkilän pörssissä rytisee isomman puoleisesti.![]()
Koronan iskiessä olin lomamatkalla ja oli kiva katsella, kuinka nordnet tippui parin kuukausipalkan verran per päiväNASDAQ -2,5% ja YTD about +10%?
Ei tuosta nyt isoa rytinää saa millään vaikka vähän heikompi päivä onkin.
Riippuu vähän siitä, että mitkä ovat odotukset tulevalle korkotasolle ja inflaatiolle.No ei mutta erittäin korkealla on silti "normaaliin" yhtiöön verrattuna. Samalla asettaa erittäin suuria odotuksia ja erittäin helposti laukaisee suuria pettymyksiä.
Ihan mielenkiinnosta, mitä tunnuslukua / -lukuja tarkalleen ottaen tarkoitat kun sanot että ne ennustavat jotain?Ehkä tulen myöhemmin katumaan mutta nyt lähti salkusta NN:n kk-ostoissa EUNL lisäksi mukana ollut SP500 inf. tech. sector myyntiin vähentämään tekkiriskiä. Oon todella huono myymään mitään ja usein voitotkin on usein sulanut sen takia. Lyhyellä opiskelumäärällä en itse usko AI boomiin niin paljoa mitä tunnusluvut ennakoi.
Lähes 10% oli tullut alas huipuista niin varmaan oli taas liian myöhäinen myynti ja korjausliike jäi tähän.
Saapa nähdä pitkäänkö korjausliike kestää. Voi mennä syyskuun lopulle asti alavirtaan sell in may hengessä?
Ostiko kukaan inteliä? Mä mietin ostamista. Tulin lopputulokseen mulle intel riskin olevan liian suuri. Yhtälailla kuin voisi kuvitella intelin elpyvän voi tulla talvivaara/nokia kohtalo missä ei lunasteta lupauksia tai päästä entiseen loistoon takaisin. AI-konesali/GPU puoli meni jo ohi, kuluttaja cpu-puolella tulee lunta tupaan monella tapaa ja konesali cpu puolella arm ratkaisut tulevat haastamaan inteliä amd:n x86 ratkaisujen lisäksi.
Villi kortti kuluttajapuolella arm win11 koneet. Jos ne lähtevät lentoon niin arm-ratkaisut vievät markkinaosuuksia sekä inteliltä että amd:lta. Qualcom ja ehkä mediatek nauravat matkalla pankkiin kun alkavat saamaan windows laitteista tuloa?
imho. amazon, intel, apple yms. reagoinnit tulokseen kertovat paljon siitä mikä mahdollisen kuplan luonne on. Kaikki mikä kiiltää ei kelpaa, sijoittajat seuraavat tuloksia ja ohjeistuksia.
Ei kyllä yllätä Intelin alamäki kun "hieman" paisunut tuo soppa hapettuvien prossujen ym. kanssa, ilmeisesti jo 2022 havaittu ongelmat mutta ei ole haitannut menoa.Intelin alamäki on kyllä yllättävän jyrkkä. Ihan hyviä tuotteitahan heillä on prossupuolella, ja näyttiksetkin on vissiin edistynyt kovaa vauhtia. Saa nähdä onko heidän seuraavasta näyttissukupolvesta johonkin.![]()
Ei kyllä yllätä Intelin alamäki kun "hieman" paisunut tuo soppa hapettuvien prossujen ym. kanssa, ilmeisesti jo 2022 havaittu ongelmat mutta ei ole haitannut menoa.
Intelin GPU markinaosuus on tällä hetkellä 0,jotain %, sillä ei ole oikein mitään merkitystä yrityksen arvostuksen suhteen. Intel toki dominoi markkinaosuuksissa prossupuolella, mutta menettää asemiaan vuosineljänneksestä toiseen. Vuosi sitten AMD:n osuus alle 20%, nyt likemmäs neljännes markkinoista.Intelin alamäki on kyllä yllättävän jyrkkä. Ihan hyviä tuotteitahan heillä on prossupuolella, ja näyttiksetkin on vissiin edistynyt kovaa vauhtia. Saa nähdä onko heidän seuraavasta näyttissukupolvesta johonkin.![]()
Kun pistetään noin isolla kädellä jengiä ulos niin kuka se arvioi ketkä on niitä tehottomia? Ainakin oma kokemus on lukuisten yt neuvottelujen kautta it-alalla, että tyhjä arpa vaikuttaa vaikuttaa ainakin omaan silmään jossain määrin sattumanvaraiselta. Lisäksi osa niistä kaikkein kovemmista kavereista joita ei irtisanottaisi missään tapauksessa alkavat yleensä katsoa seuraavaa parempaa paikkaa tämmöisessä vaiheessa.Jos nyt laitetaan 15% pihalle, niin se kannattaisi tehdä tehottomimmasta päästä lähtien ja unohtaa DEI-kikkailut. Mutta sitähän me emme tiedä tehdäänkö niin, joten jää aika arvailujen varaan löytyykö siitä eväitä kasvuun.
Kun pistetään noin isolla kädellä jengiä ulos niin kuka se arvioi ketkä on niitä tehottomia?
“We will reduce layers, eliminate overlapping areas of responsibility, stop non-essential work...”
![]()
Intel is laying off over 15,000 employees and will stop ‘non-essential work’
That’s a lot of layoffs.www.theverge.com
Tuossa kohtaahan meno kiihtyy vaan, kun jokainen tuottoprosentti on nyt tonni lisää.Sijoitussalkkuni saavutti kuun vaihteessa jonkunlaisen haamurajan, kun sen arvo kasvoi ensimmäistä kertaa kuusinumeroiseksi. Ihan hyvin on pätäkkää kertynyt siihen nähden että 7 vuotta sitten aloitin noin kymppitonnin alkupääomalla. Mutta tuntuuko ns. henkisesti missään? No ei, pitäisi olla seitsennumeroinen summa että olisin tyytyväinen. Tämmöinen sata tonnia tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa, ja meikäläisen tuurilla vielä pääsen hengestäni ennen kuin ehdin rahoista nauttimaan. Tekisi mieli laittaa salkku lihoiksi ja hummailla menemään kun vielä ehtii.
Noinhan se on jos säästämisestä puuttuu tavoitteellisuus, eli ei ole selvää miksi ja mitä varten säästää. Summiin tavallaan turtuu ja ne muuttuvat pelkiksi abstrakteiksi numeroiksi.Sijoitussalkkuni saavutti kuun vaihteessa jonkunlaisen haamurajan, kun sen arvo kasvoi ensimmäistä kertaa kuusinumeroiseksi. Ihan hyvin on pätäkkää kertynyt siihen nähden että 7 vuotta sitten aloitin noin kymppitonnin alkupääomalla. Mutta tuntuuko ns. henkisesti missään? No ei, pitäisi olla seitsennumeroinen summa että olisin tyytyväinen. Tämmöinen sata tonnia tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa, ja meikäläisen tuurilla vielä pääsen hengestäni ennen kuin ehdin rahoista nauttimaan. Tekisi mieli laittaa salkku lihoiksi ja hummailla menemään kun vielä ehtii.
Mutta tuntuuko ns. henkisesti missään? No ei, pitäisi olla seitsennumeroinen summa että olisin tyytyväinen. Tämmöinen sata tonnia tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa,
Kuten B12 kirjoitti, kannattaa tosiaan pohtia, mitä varten säästää ja kuinka pitkään haluaa pottia kerryttää. Tai jos elämäntilanne muuttuu, pitäisikö säästösuunnitelmankin muuttua?
Itsellä ainakin on ensimmäinen tavoite siinä, että pääsee pisteeseen jossa asunnon voi maksaa pois säästöillä, jonka jälkeen työttömyyttä ei tarvitse stressata samalla tavalla.En usko että monestikaan kyse on siitä, että säästetään jotakin varten. Minulle säästäminen on ihan vain yksinkertaisesti sitä, että kun rahaa tulee enemmän kuin menee, niin se ylimäärä jää sitten säästöön, eikä se säästö ole olemassa mitään tiettyä tarkoitusta varten.
Tai jos kysyisin vastakysymyksenä, että jos ei ole mitään kohdetta mitä varten säästää, niin mitä sille ylimääräiselle rahalle sitten pitäisi tehdä? Hävittää?
Minulla tavoite on jäädä pois työelämästä siinä 60v paikkeilla ja elää loppuelämä keskiluokkaisella elintasolla. En ole tuhlaileva luonne, joten en laita kaikkea hornan persiiseen. pitäisi onnistua ihan helposti, mutta mistäpä mistään tietää.En usko että monestikaan kyse on siitä, että säästetään jotakin varten. Minulle säästäminen on ihan vain yksinkertaisesti sitä, että kun rahaa tulee enemmän kuin menee, niin se ylimäärä jää sitten säästöön, eikä se säästö ole olemassa mitään tiettyä tarkoitusta varten.
Tai jos kysyisin vastakysymyksenä, että jos ei ole mitään kohdetta mitä varten säästää, niin mitä sille ylimääräiselle rahalle sitten pitäisi tehdä? Hävittää?
Itsellä ainakin on ensimmäinen tavoite siinä, että pääsee pisteeseen jossa asunnon voi maksaa pois säästöillä, jonka jälkeen työttömyyttä ei tarvitse stressata samalla tavalla.
Olettaen ettet ole ihan ikäloppu niin pitäisin rahat sijoituksissa ja vaikka 500e/kk lisäsäästöä 6% reaalituotolla. 10v päästä olis rahaa 258k ja reaalituotto-olettaman vuoksi tuon rahan arvo sama kuin tänään. Historiallisesti sp500 reaalituotto ollut 7-9% vuodessa. 6% reaalituotto-olettama ei ole epätodennäköinen tylsälläkään sijoitusstrategialla.Sijoitussalkkuni saavutti kuun vaihteessa jonkunlaisen haamurajan, kun sen arvo kasvoi ensimmäistä kertaa kuusinumeroiseksi. Ihan hyvin on pätäkkää kertynyt siihen nähden että 7 vuotta sitten aloitin noin kymppitonnin alkupääomalla. Mutta tuntuuko ns. henkisesti missään? No ei, pitäisi olla seitsennumeroinen summa että olisin tyytyväinen. Tämmöinen sata tonnia tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa, ja meikäläisen tuurilla vielä pääsen hengestäni ennen kuin ehdin rahoista nauttimaan. Tekisi mieli laittaa salkku lihoiksi ja hummailla menemään kun vielä ehtii.
Isä opetti, että viimeinen ateria velaksi on hyvä tavoite.Jossain kohtaa alkaa syömään pääomaa pois, että kuolee köyhänä
Mulle intelin tilanteesta tulee elävästi mieleen nokia. Ylimielisyys, hubris, pöhöttynyt organisaatio,... Jäädään niin kovaa kilpailijoista jälkeen ja missataan uudet markkinat(AI konesali). Ei välttämättä intelillä ole paluuta entiseen loistoon.
Jos hautajaisissa arkun perässä kävelee verottaja sekä pankinjohtaja ja molemmat itkee, on hoitanut raha-asiat mallikaastiIsä opetti, että viimeinen ateria velaksi on hyvä tavoite.
Itsellä ainakin on ensimmäinen tavoite siinä, että pääsee pisteeseen jossa asunnon voi maksaa pois säästöillä, jonka jälkeen työttömyyttä ei tarvitse stressata samalla tavalla.
Tuossa on muutamia tuttuja elänyt hyvin kulutukseen perustuvaa elämää. Keskituloisia hyvinkin, mutta kaikki rahat kulutettu matkoihin, vaatteisiin jne jne. Olleet kauhuissaan kun jääneet eläkkeelle tai yt iskenyt vähän ennen eläkeikää. Tulot tippuvat puoleen, ei mitään säästöjä ja koko elämäntapa pitää laittaa uusiksi ja luopua kaikesta, mistä nauttinut työssäollessa.Aikainen eläköityminen oli alunperin haaveena kun sijoittamista aloittelin, mutta nyt vaan on ollut sellainen tunne että pitäisi miettiä tavoitetta uudestaan, kun ikinä tiedä koska se viimeinen hetki koittaa.
Olen miettinyt pienehkön könttäsumman sijoittamista joko Nordean Global Enhanced -rahastoon (joka on aktiivisesti hoidettu, Nordea Global Enhanced) tai sitten iShares Core MSCI World UCITS ETF (EUNL).
Ensimmäisessä avaintietoesitteen mukaan kulut ovat kuten esitetty liitteenä olevassa kuvassa. En ymmärrä, miten hallinnolliset kulut p.a. ja hallinnointipalkkio p.a. eroavat toisistaan ja lasketaanko nämä yhteen vai sisältyykö toinen toiseen? Kokonaiskuluja en löytänyt mistään. ETF:n kulut olisivat 0.20%. Pankkihenkilö suositteli vahvasti (ja ymmärrettävästi) omaan rahastoonsa sijoittamista - vaan mitä suosittelee sijoitusgurut täällä?
![]()
Olen miettinyt pienehkön könttäsumman sijoittamista joko Nordean Global Enhanced -rahastoon (joka on aktiivisesti hoidettu, Nordea Global Enhanced) tai sitten iShares Core MSCI World UCITS ETF (EUNL).
Ensimmäisessä avaintietoesitteen mukaan kulut ovat kuten esitetty liitteenä olevassa kuvassa. En ymmärrä, miten hallinnolliset kulut p.a. ja hallinnointipalkkio p.a. eroavat toisistaan ja lasketaanko nämä yhteen vai sisältyykö toinen toiseen? Kokonaiskuluja en löytänyt mistään. ETF:n kulut olisivat 0.20%. Pankkihenkilö suositteli vahvasti (ja ymmärrettävästi) omaan rahastoonsa sijoittamista - vaan mitä suosittelee sijoitusgurut täällä?
Nordeasta löytyy SPDR MSCI World UCITS ETF tikkeri SPPW kulut 0,12%.
Jostai syystä ETF-kksäästöpuolella et voi hakea tuolla tickerillä. Hae tällä nimellä sitä:Heeeelp. Miksi tuota SPYI ei löydy Nordnetistä?
Eikö huomenna ole ns. ostopäivä?
![]()
Jostai syystä ETF-kksäästöpuolella et voi hakea tuolla tickerillä. Hae tällä nimellä sitä:
SPDR MSCI ACWI IMI UCITS ETF
Paljonko on ikää ja onko koko loppuelämän pläni suunnilleen selvä, pl. se että jos noutaja tuleekin aikaisemmin?Sijoitussalkkuni saavutti kuun vaihteessa jonkunlaisen haamurajan, kun sen arvo kasvoi ensimmäistä kertaa kuusinumeroiseksi. Ihan hyvin on pätäkkää kertynyt siihen nähden että 7 vuotta sitten aloitin noin kymppitonnin alkupääomalla. Mutta tuntuuko ns. henkisesti missään? No ei, pitäisi olla seitsennumeroinen summa että olisin tyytyväinen. Tämmöinen sata tonnia tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa, ja meikäläisen tuurilla vielä pääsen hengestäni ennen kuin ehdin rahoista nauttimaan. Tekisi mieli laittaa salkku lihoiksi ja hummailla menemään kun vielä ehtii.
Tämä oli mullakin yksi tavoite ja se on toteutunut. En siis ole maksanut asuntolainaa pois, mutta voisin, ja silti jäisi vielä rahaa jäljelle. Tosin olen aikeissa myydä asuntoni niin saisi siinäkin kiinni olevat rahat realisoitua.
Aikainen eläköityminen oli alunperin haaveena kun sijoittamista aloittelin, mutta nyt vaan on ollut sellainen tunne että pitäisi miettiä tavoitetta uudestaan, kun ikinä tiedä koska se viimeinen hetki koittaa.

100k pidetään tärkeänä virstanpylväänä säästämisessä. Sen jälkeen se säästetty raha alkaa tehdä kunnolla töitä kiihtyvällä tahdilla. @Kissabussi on juuri tuolla peruskäyrällä ja seuraava 100k ottaa enää 5v, sitä seuraava alle 4v ja sitten enää 3v. Mitään järkeä heittää pyyhettä kehään, kun on vasta pääsemässä vauhtiin ja kovin työ on jo takana.Yleensä sadan tonnin kohdalla ollaan tilanteessa, jossa se varallisuuden kasvu alkaa nopeutua selvästi. Jos aluksi säästi 500€/kk, niin 100k kohdalla samalla säästömäärällä omaisuuspotti keskimäärin kasvaa jo lähemmäs tuplavauhdilla kun pääoma itsessäänkin tuottaa jo jotain tuntuvaa.
Vai se pitkään odotettu maailmanlaajuinen -50% pörssiromahdus?Nopea dippi vai uusi finanssikriisi tulossa?
Markkinasentimentti Japanissa kääntyi hiljattain, kun maan keskuspankki nosti ohjauskorkoaan 0,15 prosenttiyksiköllä. Samoihin aikoihin jeni alkoi vahvistumaan voimakkaasti, kun taas yleisindeksi Nikkei 225 kääntyi laskuun. Laskua on ruokkinut myös pettymys Yhdysvaltojen työmarkkinoilta viime viikolla.
Japanissa on tällä hetkellä suuri tuplavaikutus koronnostolla, kun siihen liittyen jeni vahvistuu myös poikkeuksellisen nopeasti.Jaha, pitääkö tässä alkaa kahmia osakkeita ihan kaksin käsin? Vähän puskista tuli tuo Nikkein rommaus. Arvopaperin jutussa pankkisektori oli perjantaina kovimmassa laskussa. Aika iso reaktio jos syynä on vain Japanin keskuspankin koronnosto ja USA:n heikko työmarkkinadata, kuten jutussa todetaan.
![]()
Japanissa osakkeet syöksylaskussa – Nasdaqin futuurit yli 3 prosenttia pakkasella
Aasian keskeiset osakeindeksit jatkoivat selvässä laskussa maanantaina. Japanilaispankkien markkina-arvosta oli pyyhkiytynyt perjantain jälkeen pois jo yli neljännes. Nikkei oli laskenut 8,5 prosenttia.www.arvopaperi.fi
Onko nyt menossa jotkut isot dipit osakemarkkinoilla? Näin etf sijoittajana kiinnostaa, koska vähän voisi olla tuossa säästössä rahaa mitä voisi periaatteessa pumpata rahastoihin.
Jaa-a, SP500 lähti jo korjaamaan perjantain päätteeksi hitusen, mutta nyt on futuurit vahvasti punaisella. Tuskin sieltä kuitenkaan -50% tulee, mutta saattaa SP500 hyvinkin käydä kurkkaamassa taas tuota 5000 pisteen tasoa. Tai sitten ei. Ostaisiko lisäkierroksen ETF:iä tänään vai odottelisiko vielä. Viime aikoina dipit ovat välillä olleet myös todella lyhyitä.Vai se pitkään odotettu maailmanlaajuinen -50% pörssiromahdus?
Talouden piti jyskyttää ja jopa Helsingin pörssin lähteä vahvaan vetoon vuoden viimeisellä puoliskolla.
Näin termejä tuntemattomana kysyisin, mitä käytännössä tarkoittaa "korjausliike" ja "korjaaminen"?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.