Pelkän nimellisen koron katsominen on jossain määrin yksinkertaista ajattelua. Reaalikorko on se mikä ratkaisee, eikä oikein koskaan ole periaatteessa kannattanut maksaa matalamarginaalista lainaa pois yksittäisiä markkinahuippuja lukuunottamatta (esim. 2008-2009). Kysymys on siinä uskooko saavansa tuottoa korkoa enemmän ja nyt tosiaan korot on matalat, mutta niin on tuotto-odotuksetkin. Nyt asiaa tukee kohtalaisen uusi keksintö isossa mittakaavassa, eli passiiviset indeksirahastot, joilla kukatahansa tavis voi päästä kiinni hyviin ja oletettavasti suht turvallisiin tuottoihin. Kuitenkin pitää muistaa, ettei ilmaisia lounaita / arbitraaseja ole, vaan iso raha ostaisi ne indeksien tuotot ottaen itse sitä halpaa lainaa mielinmäärin, jos näkisi sen järkeväksi. Se lähde, mistä piensijoittaja voi kuitenkin tuottonsa noissa osakeindeksirahastoissa suhteessa isoon rahaan on suurempi volatiliteetin sietokyky, eli jos on valmis kestämään sen, että kurssit laskee ja nousee välillä hervottomasti, niin siitä palkitaan tarpeeksi pitkässä juoksussa.
Näin summeerauksena olen itsekin sitä mieltä, ettei matalamarginaalista asuntolainaa kannata maksaa pois, mutta en pidä tyhmänä sellaistakaan, joka niin tekee. Hän valitsee pienemmän volatiliteetin, eli pienemmän stressin ja huolen tien. Hyvin mahdollista, että tällainen asuntolainan lyhentäjä on vaikkapa 5 vuoden päästä paremmissa taloudellisissa asemissa kuin velalla sijoittava indeksiheppu, mutta 30 vuoden päästä indeksiheppu taas on todennäköisesti edellä. Omia valintoja.