Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Alkava ensi viikko voi olla aikamoista tykistystä, koska odotettavasti Euroopan paniikkimieliala kasvaa. Tekisi mieli myydä osakepuolen osuudet ja ostaa jokerina toisaalta Finnairia pelkästään.

E: Ajatuksena vielä jos kerran etätyö ottaa oikeasti vähän isompaa vaihdetta silmään pitemmältäkin ajalla, niin luulisi teleoperaattorien säkit pullistuvan?
 
Viimeksi muokattu:
Koronahuolten lisäksi finanssikriisiä pukkaa. Ensimmäisenä eli huomenna kippaa Libanon. Maanantaina erääntyy $1,2mrd laina ja Libanonin hallitus on päättänyt jättää sen maksamatta. Velkaa yhteensä $90 miljardia. Äkkiä sitä kertyykin nollakorkoaikana noinkin pieneen maahan. Tästä oli pari uutista keväällä jo että paljon on velkaa, mutta nopeasti eskaloitui.

Ei mikään noin pieni valtio aiheuta finanssikriisiä kuin itselleen. Menee samaan luokkaan Argentiinan kanssa.
 
Mielenkiintoinen pörssiviikko alkamassa. Öljyn hinta tuli yöllä alas 20%.

Sijoitusyhtiö Leader Capitalin toimitusjohtaja John Lekas arvioi Reutersille, että osakemarkkinat saattavat romahtaa todella rajusti lähitulevaisuudessa.

– Olemme maailmanlopun tilanteessa. Osakemarkkinat voivat pudota 30 prosenttia seuraavien 30 päivän aikana. Olemme kahdeksannen kerroksen kohdalla hypättyämme 20 kerroksesta, Lekas sanoo.

Öljyn hinnan putoaminen ja koronaviruksen pelko näkyivät välittömästi myös pörssikursseissa Aasiassa. Tokion pörssin osakeindeksi laski yli viisi prosenttia nopeasti maanantaiaamuna, Hongkongissa laskussa oltiin 3,8 %.
 
Hang sengiä merkittävämpänä pidän tota Nikkein -5,7% avausta.
 
Viimeksi muokattu:
Öljynhinta romahtanut jo yli 30% ja laskee koko ajan silmissä. Tänään tulee olemaan pörsseissä kunnon romahdus. Dow:n ennustettu tippuvan vähintään 1200 pistettä avauksessa.
 
Ei mikään noin pieni valtio aiheuta finanssikriisiä kuin itselleen. Menee samaan luokkaan Argentiinan kanssa.
Aamuyön uutisten jälkeen näyttää vahvasti siltä, että shale oil kippaa myös. Öljyn hinnan pitäisi olla $55-$65 haarukassa, jotta kannattaa (CNBC:n mukan $48 ehkä riittää). Yön -32% laskun jälkeen ollaan $28:ssa.

Bear työkaluilla tähänkin viikkoon. Otin jonkin verran jo viime viikolla takaisin osakkeita. Nyt näyttää siltä että myyn kaiken pois ja ostelen kesällä takaisin.
Osinkodipit saattaa olla mielenkiintoisia ostopaikkoja tänä vuonna, kun hinnat on jo valmiiksi alhaalla.
 
Monet puhuu ajoittamisen vaikeudesta, mut eikai se nyt näin Corona-aikoina (ja pakolais Turkki) ole jokseenkin mahdollista arvata, ettei nyt ainakaan nousupainetta ole.

Omat osakkeet on nyt sellaisia, että yhtiöt niissä on ok. Sampo nyt ainut, jota menin liian ajoissa ostamaan (lähinnä koska nousupainetta siinä yhtiössä tuskin on Q1-Q2).

Tänä vuona mahtaa muodostua melkoiset osinkoansat --> firma arvellut maksavansa osinko x prosenttia --> yhtikokous pidetään ja todetaan, että eipä maksetakaan näin isoa, koska corona --> harrastajat häviää (itsekin).
 
Pitkässä juoksussa ehkä fiksujakin päätöksiä tuollaiset. Ehkä.

Malttia alkavaan viikkoon!
 
Nimenomaan on fiksua toki, mutta tälläkin hetkellä on paljon yli 6% osinko "teoreettisesti maksavia" yhtiöitä. Lienee kuitenkin syy, miksi ammattilaiset moisia myy (eikä tyydy +6% osinkotuottoon). Esim. Nokian Renkaat on yksi näistä, "varmaa rahaa tulossa", mutta silti suunta alas.
 
Mielenkiintoiseen kohtaan aloittelin Nordnetillä harrastelua. En ole tosin vielä uutisten johdosta laittanut mihinkään omia pennejä, joten tässä voi vieläkin ihmetellä koronapanikointia ja sen vaikutusta talouteen, omalla työpaikallakin näkyy myös korona, kun kamaa ei tule sisään tarpeeksi nopeasti ja toisaalta ulos ei saada lähtemään joidenkin maiden rajoitusten takia.

Meidän firman toimintaan ei tuo korona muuten vaikuta, kun sopparit on pitkäaikaisia ja ostajat ostaa tuotteita tutkimukseen ja tuotekehitykseen, eikä päivän kurssien tai taloustilanteen mukaan.
 
Monet puhuu ajoittamisen vaikeudesta, mut eikai se nyt näin Corona-aikoina (ja pakolais Turkki) ole jokseenkin mahdollista arvata, ettei nyt ainakaan nousupainetta ole.

Omat osakkeet on nyt sellaisia, että yhtiöt niissä on ok. Sampo nyt ainut, jota menin liian ajoissa ostamaan (lähinnä koska nousupainetta siinä yhtiössä tuskin on Q1-Q2).

Tänä vuona mahtaa muodostua melkoiset osinkoansat --> firma arvellut maksavansa osinko x prosenttia --> yhtikokous pidetään ja todetaan, että eipä maksetakaan näin isoa, koska corona --> harrastajat häviää (itsekin).

Kaikkihan on jälkikäteen todella selkeää. Tiesit vissiin joulu-/tammikuussa jo, miten nopeasti corona leviää ja saadaan kuriin? Kerroppa, miltä corona näyttää kuukauden-kahden päästä?
 
Nythän on täysin selvä, että nousupainetta on, mutta aikataulusta on vaikea sanoa. Joko ensi viikolla tai sitten joskus q3 tuloksista. Eiköhän suuri osa maksa osingot kuitenkin lainalla, ettei osinkohistoria häiriiny, vaikka parempi olisikin jättää maksamatta. Lentoyhtiöt yms voi toki olla pahassa pakkoraossa kassavirran suhteen.
 
Nythän se ajoittaminen vasta hankalaa onkin. Pitäisi osua juuri sinne pohjalle kun suunta kääntyy ylöspäin.

Sitten se ajoittaminen on helpompaa kun tästä kriisistä ollaan päästy selvästi yli ja suunta on tasaisesti ylös.
 
Kaikki tietysti pyrkivät tekemään voittoa näillä koronakikkailuillaan. Fakta vaan on, että 50 % voittaa ja 50 % häviää lyhyellä tähtäimellä (vähän kärjistettynä). Vaikka myynnin olisi osannut ajoittaa hyvin, niin myös osto pitää osua, ennen kuin voi sanoa kumpaan porukkaan kuuluu. Tällaisina aikoina myös nousut voivat olla jyrkkiä, jos lumipalloefekti pääsee kunnolla liikkeelle.
 
Aika kova öljyrommaus. Luulis näkyvän bensapumpullakin pikkuhiljaa veroistakin huolimatta :think: Viimeksi näin halpaa öljyä 2003-2004. Jos tämä on uusi normaali vähänkin pidemmäksi aikaa niin alkaa shale oil sektorissa konkurssiaalto. Ja mielenkiintoinen pörssiviikko muutenkin tulossa :)
 
Kaikkihan on jälkikäteen todella selkeää. Tiesit vissiin joulu-/tammikuussa jo, miten nopeasti corona leviää ja saadaan kuriin? Kerroppa, miltä corona näyttää kuukauden-kahden päästä?

Ei sitä markkinoille tuloa tarvitse 'ennustaa' samaan aikaan kuin poistuloa. Toteuttaa ensin toisen ja sen jälkeen koettaa forttunaa jos tähdet olis sopivassa asennossa sisään menolle.

Kyllähän nuo ennusmerkit oli nähtävillä tammikuussa ja viimeistään helmikuun Wuhanin karanteeni ilmoituksen jälkeen. Seuraavaksi sitten tälläisen henkilön pitäisi löytää ne omat ennusmerkit koska palaa markkinoille. Hätäsimmät ehkä jo meni viime viikolla parhaaseen piikkiin.

Ei ole tässä triidissä kyllä montaa rahojen ulos ottajaa ilmoittautunut enkä kyllä ihmettele kun vastaanotto on vähän vihamielinen. Imho olisi mukava tietää noista ja mitkä oli ne omat syyt ja koska menossa takaisin. Epäilen, että todella vähiin ellei nolliin jää ne jotka olisi pitemmän sijoitus jakson jälkeen ottaneet rahat pois. Kuten jo puhuttu lankeaa veroseuraamukset sun muut hivenen etuajassa.

Kaikki tietysti pyrkivät tekemään voittoa näillä koronakikkailuillaan. Fakta vaan on, että 50 % voittaa ja 50 % häviää lyhyellä tähtäimellä (vähän kärjistettynä). Vaikka myynnin olisi osannut ajoittaa hyvin, niin myös osto pitää osua, ennen kuin voi sanoa kumpaan porukkaan kuuluu. Tällaisina aikoina myös nousut voivat olla jyrkkiä, jos lumipalloefekti pääsee kunnolla liikkeelle.

Jaah? Tosta kun ite puhunut niin täällä kuorossa sanotaan, että riittää kun joka kuun 5.päivä ajottelee takaisin ostot... Säästäähän siinä 15€.
 
Suhtautuminen omalla kohdallani ainakaan ei ole tippaakaan vihamielinen. Jälkiviisaus vain ei ole viisautta. Mieluusti näkisi enemmän täällä ennustuksia ja sitten followupit niihin, miten osui.
 
Kaikki tietysti pyrkivät tekemään voittoa näillä koronakikkailuillaan. Fakta vaan on, että 50 % voittaa ja 50 % häviää lyhyellä tähtäimellä (vähän kärjistettynä). Vaikka myynnin olisi osannut ajoittaa hyvin, niin myös osto pitää osua, ennen kuin voi sanoa kumpaan porukkaan kuuluu. Tällaisina aikoina myös nousut voivat olla jyrkkiä, jos lumipalloefekti pääsee kunnolla liikkeelle.
Vähän tuota "ajoittamista" helpottaa se kun itsekin ostelen kokoajan tasaisesti lisää (en myy mitään) ja ainoa "ajoitus" on aikahajautettua suurempaa ostoerää samoihin indekseihin joita muutenkin jo omistaa. Ostin isomman erän 5.3. ja se oli pariin aikaisempaan kuukauteen nähden hyvä diili, nyt kuitenkin näyttää siltä, että olen saamassa vielä paremman diilin 5.4. ostossa jossa myös on tarkoitus näillä näkymin ostaa normaalia isompi erä. Olen varautunut nyt maksimissaan kesäkuulle asti näillä isommilla erillä, eli saapi kurssit heitellä. Jos kovasti yhtäkkiä nousee niin palaan ns. normaaliin kk-erään aiemmin. En siis oleta saavani napattua mitään pohjalta.
 
Jaah? Tosta kun ite puhunut niin täällä kuorossa sanotaan, että riittää kun joka kuun 5.päivä ajottelee takaisin ostot... Säästäähän siinä 15€.
Joo, vaikka heilunta on rajua niin ei se ennustettavuutta tee sen helpommaksi. Itse nimenomaan ajoittelen ostoni kuun 5. päivään, tilanteesta riippumatta.
 
Ei sitä markkinoille tuloa tarvitse 'ennustaa' samaan aikaan kuin poistuloa. Toteuttaa ensin toisen ja sen jälkeen koettaa forttunaa jos tähdet olis sopivassa asennossa sisään menolle.

Kyllähän nuo ennusmerkit oli nähtävillä tammikuussa ja viimeistään helmikuun Wuhanin karanteeni ilmoituksen jälkeen. Seuraavaksi sitten tälläisen henkilön pitäisi löytää ne omat ennusmerkit koska palaa markkinoille. Hätäsimmät ehkä jo meni viime viikolla parhaaseen piikkiin.

Ei ole tässä triidissä kyllä montaa rahojen ulos ottajaa ilmoittautunut enkä kyllä ihmettele kun vastaanotto on vähän vihamielinen. Imho olisi mukava tietää noista ja mitkä oli ne omat syyt ja koska menossa takaisin. Epäilen, että todella vähiin ellei nolliin jää ne jotka olisi pitemmän sijoitus jakson jälkeen ottaneet rahat pois. Kuten jo puhuttu lankeaa veroseuraamukset sun muut hivenen etuajassa.

Jaah? Tosta kun ite puhunut niin täällä kuorossa sanotaan, että riittää kun joka kuun 5.päivä ajottelee takaisin ostot... Säästäähän siinä 15€.

Myin pari viikkoa ennen Wuhania. Nyt sitten pitäisi ajoittaa oikea ostohetki. Se tuskin tulee lähimmän kahden kuukauden aikana.
 
Nyt pitäis pitää pää kylmänä, mutta alkaa taas olla niin houkutteleva dippi. Sampo 33€, Nokia alle 3 (Nokia pettää aina) :drool:
 
Nythän se ajoittaminen vasta hankalaa onkin. Pitäisi osua juuri sinne pohjalle kun suunta kääntyy ylöspäin.

Sitten se ajoittaminen on helpompaa kun tästä kriisistä ollaan päästy selvästi yli ja suunta on tasaisesti ylös.

Joo nyt on myös putoavia puukkoja tarjolla.

Aiemmin kommentoin, että ei aiheita toimenpiteitä, mutta nyt alkaa olla salkku sen näköinen, että alan pikkuhiljaa tyhjentelemään käteispuskuria. :smile:
 
Onko muita Admicomia pohtivia, millä tasolla olisi tankkauksen paikka?

Listautumisesta asti ollut mukana niin tuo nousuralli häiritsee lisäostoja, alle kympillä siis kun lähdetty mukaan niin 90e->70e ei vieläkään tunnu yhtään edulliselta :D
 
Nyt pitäis pitää pää kylmänä, mutta alkaa taas olla niin houkutteleva dippi. Sampo 33€, Nokia alle 3 (Nokia pettää aina) :drool:
Itse näkisin, että kunnolla rytisee vasta kun koronavirus alkaa vaikuttaa suuremmin USA:ssa, ja siihen voi mennä vielä pitkään.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Nyt kyllä kannattaa pitää pää kylmänä. Itsellä on sijoitussuunnitelma ja sen mukaan mennään. Ei myyntejä, ei ylimääräisiä ostoja. Aika synkkää kyllä, kun esim. EUNL-etf on yli 6 % laskussa.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Aika kova öljyrommaus. Luulis näkyvän bensapumpullakin pikkuhiljaa veroistakin huolimatta :think: Viimeksi näin halpaa öljyä 2003-2004. Jos tämä on uusi normaali vähänkin pidemmäksi aikaa niin alkaa shale oil sektorissa konkurssiaalto. Ja mielenkiintoinen pörssiviikko muutenkin tulossa :)
Ja prospectoreilta loppuvat tilaukset ja lauttojen vuokraus vähenee jne?
 
Nyt kyllä kannattaa pitää pää kylmänä. Itsellä on sijoitussuunnitelma ja sen mukaan mennään. Ei myyntejä, ei ylimääräisiä ostoja. Aika synkkää kyllä, kun esim. EUNL-etf on yli 6 % laskussa.

Omassa sijoitussuunnitelmassani käteiskassaa oli tarkoitus alkaa laittamaan markkinalle kun EUNL on tullu 20% alas maksimeista ja sitten jatkaa lisäämistä jos siitä vielä vähän vajotaan. Nyt tuo 20% pudotus on toteutunut, mutta vaikea painaa ostonappia tälläisinä aikoina. Käteiset olleet Seligsonin puolella odottelemassa ja laitoin sentään myynti toimeksiannon menemään joten vielä tällä viikolla pitäisi saada ne tilille.
 
Tämä on varmaan monella ongelmana. On olemassa suunnitelma milloin ostot aloitetaan, mutta sitten kun tilanne on käsillä niin rajaa venytetään pidemmälle, kun "tilanne on erityisen poikkeuksellinen". Ollaan ikään kuin odotettu tilannetta, että mikään maailmalla ei muutu huonommaksi, mutta indeksit muuten vaan putoavat 20 %. Sellaista ei tapahdu.

Tämä on toki ihan inhimillistä, tarkoitus ei ole kritisoida. Vanha viisaus vaan sanoo, että silloin kun veri virtaa markkinoilla niin pitää uida vastavirtaan.
 
Jep, nousumarkkinassa on helppo seurata suunnitelmaa ja paukutella henkseleitä onnistumisilla, mutta kyllä se todellinen testi on tällaisina aikoina, kun alkaa usko loppua. Itse en käy edes tsekkaamassa saldoja, niin ei ahdista.
 
Käykö kukaan kauppaa degiron kautta? Edullinen hinta houkuttelisi, ilmeisesti on käytännössä kuitenkin lain vastaista hallintarekisterin osalta? Harjoittavat ilmeisesti myös jonkinlaista edelleenlainaamista
 
Pitäiskö kohtapuoliin painaista paniikkinappulaa ja myydä rahastot pois?
 
Tämä on varmaan monella ongelmana. On olemassa suunnitelma milloin ostot aloitetaan, mutta sitten kun tilanne on käsillä niin rajaa venytetään pidemmälle, kun "tilanne on erityisen poikkeuksellinen". Ollaan ikään kuin odotettu tilannetta, että mikään maailmalla ei muutu huonommaksi, mutta indeksit muuten vaan putoavat 20 %. Sellaista ei tapahdu.

Tämä on toki ihan inhimillistä, tarkoitus ei ole kritisoida. Vanha viisaus vaan sanoo, että silloin kun veri virtaa markkinoilla niin pitää uida vastavirtaan.

Siis kritisoi vaan, kritisoin itseänikin :D Ja siis näinhän se meneekin, suunnitelma on helpoo tehdä mutta laskumarkkinaan on henkisesti jotenkin vaikea laittaa rahaa kun se käytännössä pitäisi tehdä.
 
Omassa sijoitussuunnitelmassani käteiskassaa oli tarkoitus alkaa laittamaan markkinalle kun EUNL on tullu 20% alas maksimeista ja sitten jatkaa lisäämistä jos siitä vielä vähän vajotaan. Nyt tuo 20% pudotus on toteutunut, mutta vaikea painaa ostonappia tälläisinä aikoina. Käteiset olleet Seligsonin puolella odottelemassa ja laitoin sentään myynti toimeksiannon menemään joten vielä tällä viikolla pitäisi saada ne tilille.

Minulle sopisi 50% pudotus, niin voisin alkaa ostamaan.
 
Käykö kukaan kauppaa degiron kautta? Edullinen hinta houkuttelisi, ilmeisesti on käytännössä kuitenkin lain vastaista hallintarekisterin osalta? Harjoittavat ilmeisesti myös jonkinlaista edelleenlainaamista

Toki. Itselläni ei ole suomalaisia osakkeita, joten hallintarekisteriasia ei ole relevantti, mutta nähdäkseni sillä ei ole muutenkaan väliä. Verotus taitaa mennä Degirolla jotenkin epäoptimaalisesti suomalaisten osakkeiden osalta. Lainaamiselta vältyt valitsemalla CUSTODY-tyyppisen tilin (jossa maksat ylimääräistä osinkojen käsittelystä jos sellaisia tulee, muuten samat hinnat).
 
Ei oikein toimi IQQ0 (iShares Edge MSCI World Minimum Volatility UCITS ETF USD (Acc)) -6.94 (-15.43%)

Toimiiko tämä Yahoo Finance hyvin? Google ei jostain syystä näköjään osaa näyttää useita ETF:ä nyt oikein, mm. juuri tämä IQQ0. Yahoo tosin näyttää näköjään kaikki USD:nä, eikä valitnaa Euroilla näytä olevan.
 
Käykö kukaan kauppaa degiron kautta? Edullinen hinta houkuttelisi, ilmeisesti on käytännössä kuitenkin lain vastaista hallintarekisterin osalta? Harjoittavat ilmeisesti myös jonkinlaista edelleenlainaamista
Älä osta suomalaisia, niin ei tule ongelmaa hallintarekisteröinnin kanssa. Lainaamista en koe suurena riskinä, mutta sieltä saa myös tilin jossa lainaamista ei tapahdu.
 
Kyllä tuntuu ihmisillä olevan paniikki päällä, Nordean verkkopankin rahastopuolella tulee ystävällinen ilmoitus: Http/1.1 Service Unavailable
 
Sanoisin, että ostojen kanssa ei kannata nyt hötkyillä. Mieleen tulee finanssikriisi vuosikymmenen takaperin, jolloin kurssit laskiva noin 60% ja laskettelu jatkui vuoden päivät. Voi olla, että olen väärässä, mutta itse aion odottaa ainakin syksyyn saakka ostoja.
 
Melkoista kyytiä kyllä, melkein -6% indeksi nyt! Mikä mahtoi olla finanssikriisin aikana suurin päivälasku Helsingissä? Muistaako joku?
 
Sampoa yritin minäkin (ok yhtiö), mut ei menny oma toimari 33,1 läpi. Enkä kyllä osta lisääkään, kun siinäkään ei nousupainetta juuri nyt lyhyellä tähtäimellä ole ja toisaalta osinkotuotto riittää "kannattelemaan" tuossa jossain 32-36 paikkeilla varmaankin - ja jos ei riitä, niin sitten varmaan on ostopaikka jossain vielä halvemmassa tasossa.
Nokian Renkaita tarttui pieni erä, isoa ei kehtaa koska sarjatulosvaroittaja ja nykyinen tilanne markkinoilla.
Fortum alkaisi nyt olla taas mielenkiintoinen, osinkoprosentti kohdallaan ja osin defensiivinen. En vaan tykkää siitä hiilivoimalajutusta, joskin en ole perehtynyt asiaan.
Tokmanni tarttui vähän lisää puolivahingossa, oli toimari näköjään jäänyt roikkumaan (teen joskus aina toimareita 5pv kestoisiksi), tasosta 11.23 - tämäkin varmaan varsin neutraali ostos. Jos laskee lisää, niin osinko tulee silti.
Finnairiin en kyllä koske vielä, en uskalla.
Neste "oli taas ostohinnoissa", mutta nousupainetta ei ole.

USA kun aukeaa, niin yritän napata Applea 26xd hintaan siivun ja jätän toisen siivun vielä varoiksi lisäostoa varten, jos laskeekin lisää ja ostoajoitus on heikko. Yhtiönä priimaa kuitenkin..

-
Vielä ajoittamisesta, jos onnistuu myymään onnekkaasti oikealla hetkellä, niin minusta markkinoille paluun ei tarvitse olla niin osuva.. Esim. jos ite myyn 100e/kpl hintaan osakkeen, ja hinta tipahtaa vaikka 10-15%, niin mulle aivan hyvin riittää ajoitukseksi sekin, että ostan sitä lisää 90e/kpl hintaan - tämä siitä huolimatta, vaikka osake laskisi jonnekin 50e tasoonkin. Olenhan tuolloin jo "säästänyt" sen 10e tuossa välissä ja olisin näin ollen Buy and Hold -holdaajaa 10e rikkaampi (veroja ja kuluja ei huomioitu).
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
255 029
Viestejä
4 438 914
Jäsenet
73 440
Uusin jäsen
nappo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom