S.T.A.L.K.E.R. 2

Viestiketjua seuranneena ainakin tusinan verran eri henkilöitä on kertonut bugeista ja kaatumisista. Mielestäni tämä kertoo jo tarpeeksi laajasti, että peli on buginen. Eri asia on se, kohtaavatko kaikki henkilöt samoja bugeja, jotka manifestoituvat milloin missäkin olosuhteissa (vastaus: eivät).

Miksi joidenkin pitää silti huudella "ähäkutti, minulla ei ole tullut bugeja vastaan (eli ei sinullakaan voi olla)"? Ja jos joku tulee kertomaan kokeneensa bugeja, niin pitää kilpaa väittää, ettei bugi voi johtua pelistä vaan vika on pelaajassa?

(Täysin sama juttu CP2077 kanssa, joka oli - uskokaa tai älkää - myös PC:llä erittäin buginen, mutta silti jokainen joka ei bugeihin törmännyt koki tarpeelliseksi huudella että "ei voi olla bugeja, ei minullakaan ollut!" Tyypillisesti näillä henkilöillä oli sellaiset vuosien aikana rakennetut hypelasit silmillä, että olivat vain ohittaneet bugit olan kohautuksella. )

Kyllä se oma suosikkistudiokin saattaa julkaista keskeneräisen teoksen ja se on ihan ookoo, jopa odotettavissa vuonna 2024.
 
Ei kai kukaan ole bugisuutta kieltänyt kummastakaan pelistä? Helvetin bugisiahan ne on julkaisussa olleet. Toisia toki hämää esim graafiset bugit enemmän kuin toisia.

Se mihin itse otin kantaa on tuo kaatuilu. Osa sanoo että pelit olleet kaatuilun johdosta pelikelvottomoa kun taas toisilla ei moista tapahdu ja on siten täysin pelikelpoisia. Näin mulla on käynyt molempia mainittujen pelien suhteen. Se on johtuu tietenkin miljoonista eri kokoonpanoista, toisilla toimii paremmin kuin toisilla.

Mulla ne on toimineet ilman kaatuilua tai peliä rikkovia bugeja ja oon sen ilmaissut ilman mitään hypejä tai muuta.
 
Itselläni vajaa 10h takana peliä ja toiminut moitteettomasti. Allekirjoituksesta näkee koneen speksit, NVIDIA Control Panelista laitoin vain "optimoidut" asetukset päälle ja kaasu pohjaan.
Raskas on kyllä koneelle vaikka onkin kunnon rautaa kiinni, mutta hyvä on ollut!
 
Luulin kans että savet hukkunut kun modien kanssa peli käyntiin, mutta vikahan oli vaan että ei ollut steam käynnissä.
 
Itselläni vajaa 10h takana peliä ja toiminut moitteettomasti. Allekirjoituksesta näkee koneen speksit, NVIDIA Control Panelista laitoin vain "optimoidut" asetukset päälle ja kaasu pohjaan.
Raskas on kyllä koneelle vaikka onkin kunnon rautaa kiinni, mutta hyvä on ollut!
Jaahas Ketku on palanut pc vehkeiden pariin.
 
Omat kommentit nyt kun läpi meni, ei ole mitään kokemusta aiemmista Stalkereista.
  • Ehdottomasti tuossa pitäisi olla joku nightvision modi/systeemi, eli samankaltainen vaikka kun modatussa Fallout New Vegasissa (lämpökamera ja valonvahvistin) se parantaa kyllä immersiota ja iloa pelata yöllä kun näkee sitten kunnolla
  • Ja olisi ollut kiva jos joka vitun vihollinen ei ole Simo Häyhän tasoinen ampuja myös pimeällä :D Tuntui välillä hieman joltain talvisota simulaattorilta neuvostoliiton sotilaana kun just varsinkin pimeällä ei veinaa löytää kuka sua ampuu
  • Joku kiikari vaikka pitäisi olla jolla voisi varmistaa ketkä on omien puolella ja ketkä vihollisia, aika monta kertaa meni kaikki vituiksi siinä kun vahingossa ammuinkin omia kun ei niitä erottanut mistään...ja osittain ton takia tuli sitten lopulta pelailtua "tyhmästi" että menee aina sitten tyyppien lähelle haulikko kädessä ja odottaa ampuuko ne mua vai ei, ja sen perusteella itse toimii
  • Saisi olla joku Story mode vaikeustaso jossa olisi vaikka puolet vähemmän vihollisia kun tuossa Rookie tasolla. Tai joku Max Payne-tyylinen bullet time apuna. Pelasin sillä Stalkerilla (tai mikä olikaan keskimmäinen) johonkin puoliväliin saakka mutta sitten alkoi vituttaa liikaa kun oli vähän väärät aseet mukana ja en vaan osannu
  • Tyhmää kuinka vihollisten aseet on aina rikki kun niitä ottaa maasta (varsinkin kun ne on ampuneet niillä ongelmitta just koko ajan), mikä sit just vaikeuttaa just kun tulee noita pidempiä kohtia missä ei päässyt vaihtamaan aseita, varsinkin jos on ottanut vähän väärät aseet matkaan. Ei kyllä kiinnostanut niin paljoa että olisi jaksanut ladata mitään pari tuntia vanhempaa tallennusta. Mieluummin niin päin että myyjillä on rajattu määrä rahaa ja aseet on maassa järkevässä kunnossa
  • Muutama isompi "tv-seinä" (missä on kymmenkunta monitoria suuntaansa näyttämässä isoa kuvaa) oli buginen cut-sceneissä eli niissä näkyi vain valkoista eikä engine osannut renderöidä niihin näyttöihin kuvaa. Onneksi kyllä Youtubesta löytyi ne tehtävät nopsaa niin pystyi katsomaan minkä missasi. Oiskohan joku bugi AMD:n ajurien ja Stalkerin välillä.
  • 5700X3D ei tuntunut toimivan yhtään paremmin tässä kun 5600X, ihan hämmentäviä useiden sekuntien hidastumisia välillä (tyyliin kerran tunnissa tms.), varsinkin loppupäässä cut-scenejen alkamisessa ja välillä kun meni uudelle alueelle.
  • Tuntuu että pelin journalissa ainakin oli outoja virheitä sen suhteen mitä valintoja tein pelin aikana, tyyliin pelin tapahtumat kyllä noudattivat mitä valitsin mutta journalissa luki ihan päinvastaisia asioita mitkä ovat varmaan olleet oletusvaihtoehdot pelin tekijöiltä
  • Skriptatut kohtaukset oli tehty jotenkin tosi epäuskottavasti miten vihollisia syntyi tiettyihin paikkoihin, ei tuntunut yhtään realistiselta kun just äsken käynyt tyhjentämässä jonkun huoneen / paikan ja yhtääkkiä siellä onkin lauma ihmisiä
  • Ei liity peliin suoranaisesti mutta tuli mieleen tämä suomalainen Stalker leffa "Vyöhyöke", ihan loistava oikeasti Vyöhyke, Zone - Full Movie, English Subtitles

Mutta joo, yleisesti ihan kiva kokemus mutta itse tykkään kuitenkin enemmän Fallout-tyylisistä missä on RPG elementtejä mukana ja hahmonkehitystä. Ehkä tuota voi sitten kokeilla uudestaan vuoden tai parin päästä kun tulee joku Game of Year versio ja on korjattu nuo isoimmat ongelmat. Suosittelen kyllä ainakin Game Passin kautta kokeilemaan, ja ei tuota nyt ihan surkeana pelinä voi pitää kun joku viitisenkymmentä tuntia tuli pelattua ainakin.
 
- Mielestäni ystävät ja viholliset erottaa sillä, minkä värinen aseen tähäin on kun jotakuta päin osoittaaa (punainen= vihollinen, vihreä=ystävä)
- Aseitten hajoamisnopeus on naurettavaa. Normaalin automaatti/puoliautomaattikiväärin piippu kestää vähintään 5000-10000 laukausta priimakuntoisena, ja senkin jälkeen on ampumakuntoinen mutta tarkkuus alkaa heikkenemään. Muutkin osat kestävät suuremmin öljyämättä/puhdistamatta vähintään 1000 laukausta, eikä tuolla nyt mitään kurassa ryömimistä tapahdu
- Yleensäkin tuollainen romun kerääminen, kauppaaminen, ostaminen, korjaaminen jne. syö pelistä kuin pelistä mielenkiinnon. Ilman tuota kun pelissä ei kovin mielekkäästi voi toimia (ehkä joku voi, itse tunnun viettävän enemmän aikaa kaupoissa ja selkä vääränä tavaraa roudatessa). Minusta esim. Days Gonessa tämä ammus/raha/päivitys ym. politiikka on paljon paremmin toteutettu, jolloin mielenkiinto kohdistuu paljon voimakkaammin itse siihen pelin etenemiseen (onhan siinäkin välillä pulaa ammuksista, mutta jotenkin luonnollisemmalla tavalla)
 
On totta, että aseiden ja armoreiden kestävyys voisi olla hippasen parempi. Toki noiden patchien jälkeen pelin ekonomia on jo huomattavasti paremmalla tolalla, varsinkin jos Stalker -vaikeustasolla pelaa.

Ekalla pelikerralla pelasin pelin läpi Veteranilla ja aikalailla rushasin pääjuonen läpi. Tuo oli vielä ennen patcheja, joten ajoittain oli kyllä tuskallisen vaikeaa. Nyt toisella pelikerralla pelaan Stalkerilla ja rauhallisesti tutkin maailmasta kaikki kolkat. On kyllä ollut suurta nautintoa nyt tuo pelaaminen. Artifaktien metsästäminen on tärkeä osa gameplay looppia ja niitä kannattaakin käydä aina emissioiden jälkeen hakemassa. Vinkkivitosena kannattaa pitää detector aina kädessä, jos ei ole vihuja näkyvissä. Erityisesti Hilka -detector on kova kampe, koska siinä on pisin range; 100 metriä vs Bear -detectorin 50 metriä. 50 metrin säteelle kun artifaktista pääset, niin sitten vaan Bearia käteen, jolloin artifakti löytyy helposti (myöhemmin sitten Veles). Muutenkin perusteellinen tutkiminen ja kaikkien stashien koluaminen kannattaa, koska ikinä ei tiedä minkälaista herkullista upgradea sieltä löytyy. Rahahuoliakaan ei ole liiemmin ollut, kun aina on ollut artifakteja mitä myydä.

Juuri tuossa vedin pääjuoneen liittyvän kohdan missä käydään suolla seikkailemassa. Ekalla kerralla se oli aikamoinen via dolorosa, mutta nyt hyvin valmistautuneena reissu oli jopa ihan ikimuistoinen. Maailmaa tutkimalla löysin muunmuassa armorin, jossa on hyvä psi-protection, jota tuossa tehtävässä valinnaisena vaiheena ehdotetaan. Helpotti huomattavasti ja toki mulla oli myös hyvät artifaktit, joilla sai endurancea ja kantokykyä lisää.
 
Onko karmeaan input lagiin mitään ratkaisua? Frame gen on pois päältä ja FPS 50 luokkaa mutta tähtääminen on käsittämättömän lagista ohjaimella
 
itsellä vasta 27h kellossa ja olen cordonissa. Tähän asti ei ole löytynyt kuin suurimmaksi osaksi heikkoja artifakteja.
safe scummasin yhtä paikka noin 60 kertaa ja pari medium ja yks max artifakti tuli. muut oli heikkoja.

paraneeko nuo itsestään kunhan pääsee tarinassa eteenpäin vai onko se ihan vaan rng mitä sieltä tulee.
 
PC:llä itse pelailen medium asetuksilla ja Peak versiolla josta säädetty lod ja ruoho takaisin vakioksi STALKER 2 Anti-Stutter Mod and Massive FPS Boost

Engine.ini joka itsellä käytössä
[SystemSettings]
r.PSOWarmup.WarmupMaterials=0 ;0 disables shader compilation, 1 enables it
csv.BlockOnCaptureEnd=0 ;less overhead
csv.trackWaitsGT=0 ;less overhead
csv.trackWaitsRT=0 ;less overhead
InGamePerformanceTracking.HistorySize=0 ;less overhead
fx.Niagara.DebugDraw.Enabled=0 ;less overhead
r.EyeAdaptation.ExponentialTransitionDistance=2 ;how long it takes for eye adaptation to normalize after entering/exiting buildings
r.InstanceCulling.OcclusionCull=1
r.Lumen.DiffuseIndirect.Allow=1
r.Lumen.DiffuseIndirect.SSAO=0
r.Nanite.Streaming.MaxPageInstallsPerFrame=12
r.Refraction.OffsetQuality=1
r.Shadow.Virtual.Enable=0
r.VolumetricCloud=0
r.VolumetricFog=0
r.LightShaftQuality=0
r.Water.SingleLayer.Reflection=1
D3D12.AdjustTexturePoolSizeBasedOnBudget=1
d3d12.AllowPoolAllocateIndirectArgBuffers=1
D3D12.InsertOuterOcclusionQuery=1
D3D12.MaxCommandsPerCommandList=20000
r.Nanite.AutoShaderCulling=1
r.Nanite.DisocclusionHack=1
r.Nanite.ProgrammableRaster.Shadows=0
r.Nanite.Streaming.Imposters=1
r.OptimizedWPO=1
r.Shadow.CacheWPOPrimitives=1
r.Lumen.ScreenProbeGather.DownsampleFactor=30
r.VolumetricCloud.LocalLights.ShadowSampleCount=0
;foliage.MinLOD=1
;fg.CullDistanceScale.Grass=0.3
;fg.DensityScale.Grass=0.35
r.BloomQuality=0
landscape.RenderNanite=0
r.Shadow.Virtual.DistantLightMode=1
r.Nanite.Streaming.DynamicallyGrowAllocations=0
r.DistanceFieldShadowing=0 ;set to 1 if you want shadows in the distance
r.FastBlurThreshold=5
r.SkylightIntensityMultiplier=1 ;set to 1.5 for brighter version
r.Color.Min=0.0 ;set to 0.005 for qmqz personal version
r.Color.Mid=0.5 ;set to 0.75 for brighter version

kokeilin itsekkin juuri ohjainta ja en huomannut ongelmaa. vähän piti laskea senssiä kun vakio 70% tuntui liian korkealta itselle.
 
Pelailin itse jonkun 6-8h ja ei oikein maistunut. Ampumisen / aseiden tunnottomuus häiritsi eniten. Äänimaailma jotenkin lussu eikä oikein mitään kunnon indikaattoria / tuntemusta osumisesta. Vähän yllätyin, kuinka paljon itselleni vaikutti tuo asia.
 
itsellä vasta 27h kellossa ja olen cordonissa. Tähän asti ei ole löytynyt kuin suurimmaksi osaksi heikkoja artifakteja.
safe scummasin yhtä paikka noin 60 kertaa ja pari medium ja yks max artifakti tuli. muut oli heikkoja.

paraneeko nuo itsestään kunhan pääsee tarinassa eteenpäin vai onko se ihan vaan rng mitä sieltä tulee.
Pitää tutkiskella asiaa, että kuinka paljon paremmin Zonen pohjoisosissa saa arvokkaampia artifakteja, kunhan tuonne asti pääsen tällä pelikerralla. Muutenhan tuo tosiaan on hyvinkin pitkälti rng:tä tuolla ns. normialueilla. Jokatapauksessa noista heikoista artifakteistakin saa kuitenkin rahaa ihan kohtuullisesti, joten ei muuta ku niitä myymään ja varusteita päivittämään.
 
Onko karmeaan input lagiin mitään ratkaisua? Frame gen on pois päältä ja FPS 50 luokkaa mutta tähtääminen on käsittämättömän lagista ohjaimella
Oletko varma ettei kyseessä ei ole vaan käyttämäsi aseen ominaisuus? Huomasin tuossa lopussa että mielestäni aseiden aiming(?) ominaisuus vaikuttaisi siihen miten sulavasti aseellä tähtääminen toimii. Ihan perseestä kyllä yrittää osalla aseista osua mihinkään vaikka hiiri olikin käytössä. Voi kyllä olla vika minussakin.
 
On totta, että aseiden ja armoreiden kestävyys voisi olla hippasen parempi. Toki noiden patchien jälkeen pelin ekonomia on jo huomattavasti paremmalla tolalla, varsinkin jos Stalker -vaikeustasolla pelaa.

Ekalla pelikerralla pelasin pelin läpi Veteranilla ja aikalailla rushasin pääjuonen läpi. Tuo oli vielä ennen patcheja, joten ajoittain oli kyllä tuskallisen vaikeaa. Nyt toisella pelikerralla pelaan Stalkerilla ja rauhallisesti tutkin maailmasta kaikki kolkat. On kyllä ollut suurta nautintoa nyt tuo pelaaminen. Artifaktien metsästäminen on tärkeä osa gameplay looppia ja niitä kannattaakin käydä aina emissioiden jälkeen hakemassa. Vinkkivitosena kannattaa pitää detector aina kädessä, jos ei ole vihuja näkyvissä. Erityisesti Hilka -detector on kova kampe, koska siinä on pisin range; 100 metriä vs Bear -detectorin 50 metriä. 50 metrin säteelle kun artifaktista pääset, niin sitten vaan Bearia käteen, jolloin artifakti löytyy helposti (myöhemmin sitten Veles). Muutenkin perusteellinen tutkiminen ja kaikkien stashien koluaminen kannattaa, koska ikinä ei tiedä minkälaista herkullista upgradea sieltä löytyy. Rahahuoliakaan ei ole liiemmin ollut, kun aina on ollut artifakteja mitä myydä.

Juuri tuossa vedin pääjuoneen liittyvän kohdan missä käydään suolla seikkailemassa. Ekalla kerralla se oli aikamoinen via dolorosa, mutta nyt hyvin valmistautuneena reissu oli jopa ihan ikimuistoinen. Maailmaa tutkimalla löysin muunmuassa armorin, jossa on hyvä psi-protection, jota tuossa tehtävässä valinnaisena vaiheena ehdotetaan. Helpotti huomattavasti ja toki mulla oli myös hyvät artifaktit, joilla sai endurancea ja kantokykyä lisää.
Wanhoissa stalkkereissa tuon detectorin kädessä pitämisen oppi melko nopsaan. Nytkin aloittaessani tätä uutta, niin aina detector handussa ja pistooli ojossa menen joka paikkaan :tongue:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 921
Viestejä
4 542 874
Jäsenet
74 895
Uusin jäsen
MikkiMakki24

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom