Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
GARDENA SILENO minimo tosiaan kyseessä

200m2 leikkuuala ja kone jyllää neljä tuntia per päivä, joten luulisi riittävän. Kuten kuvastakin näkyy niin kaikkea reunoja ei pysty leikkaamaan riittävän läheltä ja aina ei ole joutanut trimmerillä käydä siistimässä niin saattaa sieltä napata jokusen pitkän silpun mukaan.
Näyttäisi leikkaavan vähän reilu 40 neliötä tunnissa, että ei taida riittää. Kuvasta kyllä näyttää, että nurmikko on ollut joissain paikoissa melko pitkää, kun noin pahasti sotkeutuu renkaisiin.
 
Pitipä ihan tarkistaa Google mapsista niin leikkuuala onkin 150m2 ja silmämääräisesti nurmi on aina kyllä todella siistiä eli aivan tasasaista kauttaaltaan. Siksi epäillyt että tuo 4h riittäisi (ja taisi Gardenan oma sovelluskin tuota ajomäärää suositella).

Mutta voisihan tuota ajoaikaa pidentää ja katsoa katoaako ongelma.
 
Pitipä ihan tarkistaa Google mapsista niin leikkuuala onkin 150m2 ja silmämääräisesti nurmi on aina kyllä todella siistiä eli aivan tasasaista kauttaaltaan. Siksi epäillyt että tuo 4h riittäisi (ja taisi Gardenan oma sovelluskin tuota ajomäärää suositella)
Koita silti lisätä tunteja. Tuplaa vaikka viikon ajaksi ja katso onko eroa. Renkaat kyllä puhdistuu suurimmaksi osin itsestään, kun pääsee ajamaan välillä kuivallakin nurmikolla. Syksy on kyllä vähän hankalaa aikaa, kun nurmikko saattaa olla märkää päivä kaupalla. Lisäksi kun on lämmin syksy, niin nurmikko kasvaa nopeampaa kuin kesällä, joten leikkurilla riittää töitä. Kesäaikaan täällä nurmikko kauttaaltaan siisti, mutta syksyn tullen on alkanut tulemaan korkeampia tupsupaikkoja, kun nurmikko kasvaa ihan hirveällä vauhdilla. Taitaa ruohonkasvu jatkua niin kauan, että alkaa tulla yöpakkasia.
 
Potilaana on Yard Force NX60i, pari vuotta on teknisesti toiminut ihan tyydyttävästi, mutta pari viikkoa sitten iski ongelmat. Ko. laite ajelee normaalisti kahdella eri nopeudella; normi leikkausvauhti ja n. puolikasvauhti (kun lähestyy estettä tai ajaa reunalankaa myöten). Nyt 95% ajasta se ajelee vain tuolla puolivauhdilla ja lisäksi on alkanut pysähtelemään keskellä tasaista nurmikkoa ja kääntyy, kuin olisi havainut esteen. Tutkien 'silmät' on puhtaat ja se selvästi havaitsee esteen, kun menee vaikka seisomaan sen kulkureitille. Nyt leikkuri yleensä kulkee hiljaa n. 0,5 - 3m ja kääntyy, vaikka tilaa olisi. Alustaa on putsattu, eikä mielestäni siellä ole kulkua estäviä vierasesineitä.

Ideoita? Ei viitsisi moiseen halpikseen ostella osia ihan vaan kokeilun vuoksi. Niin ja Saksasta ostettu, joten takuun perään en viitsisi enää huudella.
 
Saako sensorin kokonaan pois päältä?
 
Saako sensorin kokonaan pois päältä?
Saihan sen, ja heti kun sen otti pois päältä niin vauhti palasi normaaliksi. Päällekytkentä taas tiputti vauhdin puoleen.

Kun tuo piha ja rajaukset on nyt kuitenkin rakenneltu tutkan toiminnan mukaan, niin pitäneen talven aikana tutkiskella laitteen sisuksia ja mahdollisten varaosien saatavuutta.
 
Kannattaa selvitellä onko miten kovan työn takana, että sensorit pääsisi putsaamaan kunnolla. Ettei ole kuitenkin päässyt likaa/kosteutta sinne ja se häiritsee toimintaa, jos ne kerran tuntuu toimivan kuitenkin.
 
Nyt kun kotiin on saapunut robotti-imuri, tuli ruohonleikkuria hikipäissä työntäessä ahaa-elämys että eihän tässä ole mitään järkeä...
Mitäs raati suosittelisi?
Tontti on 1600m2. Google earthista mittailin että leikattava ala on n 1000m2 ja rajalankaa menisi 250m, mutta varmasti tosiasiassa joutuisi mutkia tekemään enemmin, eli sanotaan suosiolla 300m.
Myös GOATtia vilkuillut "sillä silmällä", mitäs mieltä jengi on sellaisen toimimisesta tällä pihalla?
Tontti on kokonaisuudessaan aidattu, paitsi kuvan vasemmassa laidassa on aidan vieressä puolen metrin pudotus, johtuen naapuritontin korkeuserosta.
Suurin osa kukkapenkeistä on reunattu kivillä ja moni muukin este kestää törmäilyä. Toki jotain istutuksia siellä täällä ja muutamia kantoja mitkä eivät ole vielä lahonneet. Portti tietysti ei ole kokoaikaa kiinni, välillä jää sulkematta joten "pakoreitti" tietysti on olemassa. Ruoho kasvaa paikkapaikoin kovinkin eri tahtiin, osassa kohtaa palaa helposti ja on kauniin ruskea kesällä kun taas varjossa rehottaa sammaleen kera kivasti.
Mitä mieltä, jos budjetti rajataan noin 1,5k€ paikkeille, voisiko GOAT tai joku muu langaton leikkuri klaarata tuon vai käynkö keväällä tökkimään rajalankaa? Ja jos Goat niin mitenköhän tuohon tarvii niitä majakoita?

ruoho.jpg
Jatkanpa ääneen ihmettelyä...
Äsken kun leikkasin nurmikkoa niin katselin sillä silmällä esteitä ja mahdollista rajalangan vetoa. Tuossa on useampi kapea paikka niin mietiskelin että jätän rajalangalliset koneet pois laskuista ja hyppään suoraan syvään päähän...
Segway ja Goat vaikuttavat kiinostavilta laitteilta. Goattiin pitänee hommata yhteensä 5 majakkaa, eli 3 extraa mikä nostaa hinnan kahteen tonttuun. Segwaytä visionkameralla näyttäisi saavan 800 mallia alle kahdella ja 1500 mallia vähän yli kahdella tonnilla. Aluksi tuo Goat vaikutti juuri siltä mitä hain, mutta kun mietin että 5 kpl paristokäyttöisiä tolppia pihalle, onkohan tuossa turhan monta mahdollisesti vikaantuvaa osaa? Nyt tuo segway tuntuu enemmin kiinostavalta.

Goatista täällä on muutamia kokemuksia, mutta löytyykö segwayn käyttäjiä? Esim mitoitus vähän mietityttää. Kokonais leikattava ala on noin 1000m2, mutta jos siitä vähentää puut, puskat, kasvimaat yms kierrettävät alat, ollaan jossain 800-900 välillä, mahtaisikohan 800 malli kuitenkin riittää? Vai onkohan tuo typerä säästökohde?
 
Jaaha ja uutta vikaa pukkaa hussen 430x:ssä. Leikkuri pysähtyy ihan lähelle latausasemaa (luultavasti etsiessään latausasemaa) ja sitten antaa vikailmoituksen "latausjärjestelmässä ongelma". Kuitenkin kun restarttaan koneen niin se hakeutuu asemaan ja alkaa lataamaan, tosin sillä kestää hyvin kauan päästä asemaan vaikka on sen ihan vieressä. Tätä on nyt tapahtunut 3 kertaa.

Koitin katsoa akun tietoja kun akku on vähissä. Virraksi näyttää -132 mA, onko ihan normi lukema ? Miinusmerkkistä lukemaa näyttää myös silloin kun latauksessa. Myöskin jännite mua vähän mietityttää, eikö kuuluisi olla yli 18?

20230908_161630.jpg

Ehdotuksia että mistäs lähtisin tätä vikaa etsimään? Latausasemassa palaa edelleen vihreä valo

Edit: lähes varma että akku finaalissa. Lataa pirun hitaasti ja tuo jännite tuntuu aika alhaiselta.
 
Viimeksi muokattu:
Segway myös kiinostaa 1500 olisi ehkä se vaihtoehto hinta vaan ihmetyttää kun ei esim saksastakaan saa halvemmalla joka puolella sama hinta laskisiko tässä syksyn tullen
 
Rajalanka meni rikki, kun kaivuri ajoi sitä pitkin. Milläs tuon kohdan mahtaisi löytää? Ei viitsisi tätä varten ostaa testeriä tai AM-radiota.

E. Onko monitoimimittarista apua?

E2. Lisäkyssäri: rajalankaa pitää väliaikaisesti lyhentää. Voiko tuon ylimääräisen osan vaan vetää pitkälle lenkille niin, että ovat edestakaisin toisissaan kiinni?
 
Jos rajalanka ei ole koko matkalta pinnan alla, niin kuvan mukainen viritys toimii aika pienellä vaivalla. Toinen pää kiinni telakkaan R tai L ja neulalla oletetun katkoksen kohdalla rajalangan eristeen läpi haetaan telakan valon mukaan katkos.
 
Liitteet

  • 16943312466309124832304860628919.jpg
    16943312466309124832304860628919.jpg
    293,5 KB · Luettu: 121
Nyt kun kotiin on saapunut robotti-imuri, tuli ruohonleikkuria hikipäissä työntäessä ahaa-elämys että eihän tässä ole mitään järkeä...
Mitäs raati suosittelisi?
Tontti on 1600m2. Google earthista mittailin että leikattava ala on n 1000m2 ja rajalankaa menisi 250m, mutta varmasti tosiasiassa joutuisi mutkia tekemään enemmin, eli sanotaan suosiolla 300m.
Myös GOATtia vilkuillut "sillä silmällä", mitäs mieltä jengi on sellaisen toimimisesta tällä pihalla?
Tontti on kokonaisuudessaan aidattu, paitsi kuvan vasemmassa laidassa on aidan vieressä puolen metrin pudotus, johtuen naapuritontin korkeuserosta.
Suurin osa kukkapenkeistä on reunattu kivillä ja moni muukin este kestää törmäilyä. Toki jotain istutuksia siellä täällä ja muutamia kantoja mitkä eivät ole vielä lahonneet. Portti tietysti ei ole kokoaikaa kiinni, välillä jää sulkematta joten "pakoreitti" tietysti on olemassa. Ruoho kasvaa paikkapaikoin kovinkin eri tahtiin, osassa kohtaa palaa helposti ja on kauniin ruskea kesällä kun taas varjossa rehottaa sammaleen kera kivasti.
Mitä mieltä, jos budjetti rajataan noin 1,5k€ paikkeille, voisiko GOAT tai joku muu langaton leikkuri klaarata tuon vai käynkö keväällä tökkimään rajalankaa? Ja jos Goat niin mitenköhän tuohon tarvii niitä majakoita?

ruoho.jpg

Älä. Vaan. Hanki. Goatia.

Itsellä menossa toista kertaa huoltokeissi ja nyt on päivä 52, kun kone huollossa. Mitään ei ole kuulunut letmerepairilta (ruotsissa valtuutettu huolto), vaikka kolme viikkoa ollut huollon tiskillä.

Viimeinen kuukausi leikkausta ja sit saa oikeastaan laittaa koneen varastoon. Nyt vaan näyttää todennäköisimmältä että kone kokee palautuksen, en aio maksaa 3vk leikkaamisesta 2000€ ja toivoa että se toimii keväällä taas.

Ecovacs lupasi takuun jatkoa tämän takia, mutta eipä paljoa lämmitä.
 
En sillä, etteikö tuo Matolaatikon kokemus olisi yksittäisenä aika kauhea, mutta ovatko nämä kokemukset yleisiäkin maailmalla kyseisestä laitteesta? En tiedä kuinka paljon näitä on Suomessa myyty, mutta ei tässä ainakaan itellä mitään isoja ongelmia ole ollut. Tiedä sitten, tuleeko niitä ensi keväällä, jos meinaa uutta karttaa tehdä tmv.
 
^Jep, vaikea sanoa onko yksittäistapaus vai isompi epidemia. Mutta itse kuitenkin käänsin katseen Segway Navimowin suuntaan, ihan omalla mutuilulla.
Ihan sen takia että Goatissa tarvitsee arviolta 5 tolppaa omassa tapauksessa, eli mielestäni turhan monta mahdollisesti vikaantuvaa eri laitetta joiden pitää keskustella keskenään.
Voihan se olla että ongelmia seuraa segwaynkin kanssa mutta sillä meinasin mennä.

Onko joku seurannut Segwayn kehitystä enemmin? Lähinnä että onko ollut huhuja että 2024 malli muuttuisi jotenkin? Luin että -23 malleihin tuli wifi/lte moduuliin jotain muutosta?
Lähinnä mietin että yrittäisikö löytää talvella jonkin halvan laitteen vai odottaako kevääseen jos olisi -24 mallia saatavana?
 
Nyt kun kotiin on saapunut robotti-imuri, tuli ruohonleikkuria hikipäissä työntäessä ahaa-elämys että eihän tässä ole mitään järkeä...
Mitäs raati suosittelisi?
Tontti on 1600m2. Google earthista mittailin että leikattava ala on n 1000m2 ja rajalankaa menisi 250m, mutta varmasti tosiasiassa joutuisi mutkia tekemään enemmin, eli sanotaan suosiolla 300m.
Myös GOATtia vilkuillut "sillä silmällä", mitäs mieltä jengi on sellaisen toimimisesta tällä pihalla?
Tontti on kokonaisuudessaan aidattu, paitsi kuvan vasemmassa laidassa on aidan vieressä puolen metrin pudotus, johtuen naapuritontin korkeuserosta.
Suurin osa kukkapenkeistä on reunattu kivillä ja moni muukin este kestää törmäilyä. Toki jotain istutuksia siellä täällä ja muutamia kantoja mitkä eivät ole vielä lahonneet. Portti tietysti ei ole kokoaikaa kiinni, välillä jää sulkematta joten "pakoreitti" tietysti on olemassa. Ruoho kasvaa paikkapaikoin kovinkin eri tahtiin, osassa kohtaa palaa helposti ja on kauniin ruskea kesällä kun taas varjossa rehottaa sammaleen kera kivasti.
Mitä mieltä, jos budjetti rajataan noin 1,5k€ paikkeille, voisiko GOAT tai joku muu langaton leikkuri klaarata tuon vai käynkö keväällä tökkimään rajalankaa? Ja jos Goat niin mitenköhän tuohon tarvii niitä majakoita?

ruoho.jpg
Ei tuossa ole kuin tuo oikea ylänurkka hieman haastavampi kohta. Mikä tuon käytävän leveys on? Gardenan Sileno Life 1000 pitäis ainakin riittää tuolle tontille, miksei joku rajanlangatonkin tuota voisi hoitaa (niistä mulla ei ole mitään kokemusta).
 
Tuo oikea ylänurkka on noin 2m leveä kaistale. Siinä on siis pensasaita missä on myös verkkoaita, ja alapuolella asfaltinreuna.
Luulen että haastavampi kohta voi olla tuossa oikealla keskellä, siinä on kuusi sekä hiekkalaatikko (ja ensi kesänä lisäksi kasvihuone). Siinä on kohtia missä on vain metrin levyisiä kaistaleita.
 
E2. Lisäkyssäri: rajalankaa pitää väliaikaisesti lyhentää. Voiko tuon ylimääräisen osan vaan vetää pitkälle lenkille niin, että ovat edestakaisin toisissaan kiinni?
Ylimääräistä rajalankaa voi niputtaa alueen ulkopuolelle helposti siten, että tekee tavallaan alueen ulkopuolisen saarekkeen. Eli vähän matkaa (~20cm / leikkurin rajan ylityksen verran) vetää langat tiukasti yhdessä ja sen jälkeen loput esim. kiepille pusikkoon.
 
Tuo oikea ylänurkka on noin 2m leveä kaistale. Siinä on siis pensasaita missä on myös verkkoaita, ja alapuolella asfaltinreuna.
Luulen että haastavampi kohta voi olla tuossa oikealla keskellä, siinä on kuusi sekä hiekkalaatikko (ja ensi kesänä lisäksi kasvihuone). Siinä on kohtia missä on vain metrin levyisiä kaistaleita.
2m menee kevyesti, metristäkin selviää, saattaa toki jäädä välillä pallolemaan pidemmäksi aikaa toiselle puolelle tuota kaistaletta
 
Alan olla kyllä täysin kypsä tähän robottileikkuriin. Hieno peli JOS toimis edes vähän aikaa.

Vaihdoin akun ja latasi ehkä 2x normaalisti ja taas tuli erroria "latausjärjestelmässä ongelma". Työnsin koneen telakkaan ja näyttää että lataisi mutta kun menee pikainfoon ja katsoo akun tietoja niin eihän se lataa. Eli jossain muualla nyt vikaa kuin akussa (noh, akku muutenkin ehtoo puolella vissiin niin samapa tuo vaikka uuden ostinkin.).

Lataustelakassa palaa vihreä valo ja latauspinneihin tulee se normaalit 28v niin kuin kuuluukin, eli vika luulisi olevan leikkurin päässä. Toki pitää nyt vielä katsoa se virtakaapeli uudestaan onko se ok. Onko muita vaihtoehtoja kuin mahdollisesti vikaa leikkurin latauslevyssä tai sen johtosarjassa? Kun työnsin koneen telakkaan niin kuuluu se piip eli ottaa kontaktia mutta ei kumminkaan lataa..Kellään vastaavia ongelmia?:D on tää raskasta..
 
Olethan vesihiomapaperilla puhdistanut latausliittimet telakasta ja koneen päästä ja sen jälkeen laittanut kevyen rasvan (estämään jatkohapettumisen)? Itsellä on tuosta tullut Gardneaan ihan rutiinitoimenpide kerran vuoteen -ennen kuin tiesin mistä johtui, niin vaihtelin muuntajaa yms. harmistuneena. Yleensä teen tuon nykyään syksyllä koneen talviteloille laitossa, niin keväällä ei muutakuin kovaa ajoa
 
Tuo tarvitsee seuraavaksi tehdä kyllä. Ihmettelen vaan miksi akun vaihdon jälkeen taas toimi jokusen tunnin. Tosin kone oli yön lämpimässä tallissa ja ongelmat alkoi seuraavana yönä joten olisiko kosteudella ja tuolla pintaruosteella sitten tehtävänsä. Mutta joo kokeilen ne puhdistaa kunnolla seuraavaksi.
 
Kuinka paljon näitä husqvarnan (tai mitä tahansa muutakin roboa) kannattaa muuten korjailla ?

Nyt loppukesästä mennyt 750€ muutamaan eri osaan. Osa tuli tarpeen ja osa ehkä vähän ns turhaan, tiedä sitten. Kauanko esim jotku pyöränmoottorit mahtavat näissä kestää?

Onhan tuo 750€ pieni raha verrattuna uuteen vastaavaan mutta pistää silti mietityttämään.

No jos jotain positiivista niin nämä robotit tulivat talokauppojen myötä meille niin muuten en ole rahaa joutunut laittamaan tähän
 
Itellä nyt kuudes kesä meni 315:sta kanssa. Akun jouduin vaihtamaan ekan kerran nyt tämän kauden aluksi, kun leikkuri sammuili pihalle useemmin ku omistajansa. Muuten on pelittänyt ku unelma.
 
Tuo tarvitsee seuraavaksi tehdä kyllä. Ihmettelen vaan miksi akun vaihdon jälkeen taas toimi jokusen tunnin. Tosin kone oli yön lämpimässä tallissa ja ongelmat alkoi seuraavana yönä joten olisiko kosteudella ja tuolla pintaruosteella sitten tehtävänsä. Mutta joo kokeilen ne puhdistaa kunnolla seuraavaksi.
Aiemmin kirjoitin vastaavasta ongelmasta Gardenan Lifen kanssa. Ongelma ratkesi kun telakan pään liittimet kiristettiin, olivat löystyneet ajan kanssa. Toki ongelma esiintyi telakassa ollessa, jäi telakkaan herjan kera. Tuosta löytyy videoita mm. Youtubesta. Vaikuttaa erilaiselta vialta kuin tuo sun vika, vaikka herja oli sama.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuon kaverin youtube videoita kyllä kannattaa katsoa, siellä on aika paljon tietoa näistä roboteista mitkä saattavat toimia myös muissakin kun husqvarnassa ja gardenassa. Kiitos vinkistä!
 
Irroitin leikkurista nuo latauslevyt kokonaan ja hioin ne kevyesti hiekkapaperilla. Sekä myös telakan latauslevyt. Huomionarvoista on se että noiden latauslevyjen johtosarjan liittimessä jossa toisessa päässä on kaapelikenkä joka on ruuvin kanssa liitetty noihin latauslevyihin niin toinen niistä oli ihan sellanen sininen ja näytti aika hapettuneelta. Hioin myös ne puhtaaksi.

Kokosin uudestaan ja nyt lähti taas lataamaan normaalisti, huomenna ollaan taas viisaampia että oliko toimiva "korjaus".
 
Noh, eihän se sitä korjannut tietenkään. Ilta kymmenestä lähtien seissyt latausaseman edessä akku vähissä ja tuo "ongelma latausjärjestelmässä" viesti taulussa. En jaksanut enää illalla seurata robottia vaan menin nukkumaan kun kuvittelin että toimisi. Taas ennen kuin lähdin töihin niin työnsin koneen telakkaan ja alkoi kyllä lataamaan mutta varmaan taas pulassa sitten kun pitäisi itse mennä sinne..

Täytyy vissiin telakastakin irroittaa latauslevyt ja katsoa tarkemmin onko liitoksissa hapettumaa ja sitten koittaa seurata mitä robotti oikein tekee kun haluaa mennä lataamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tulee vähän myöhässä mutta ainakin omassa 430x:ssä lataus 20-100% kestää noin 45min, eikä ole juurikaan muuttunut uudesta. Myös 10min käynnistyksen jälkeen akun arvot näyttää tältä:

DSC_1197_husku.JPG

Latauksen aikaisia jännitteitä en muistanut katsoa mutta täyteen ladattuna telakassa jännite oli 20.4v ja virta -12mA.

Sun kuvassa näyttää olevan akku 2. paikalla, voisiko pääkortilla olla jotain vikana nykyisessä akun liitännässä. Kun avasin oman robon niin näytti olevan paikat kahdelle akulle ja liitäntäpaikat valmiina, toki vain toiset oli käytössä (440 taitaa olla vakiona tupla-akut ja tehokkaampi laturi?) Voisihan sitä kokeilla siirtää akun liittimet toiseen, joka tuskin on ollut käytössä. Voi olla aika kaukaa haettu ja veikkaisin myös vian olevan telakassa tai sen kontakteissa.

Olen vähän leikitellyt ajatuksella jos lisäisi roboon toisen akun mutta toisaalta en tiedä onko 5-6h ajoaika hyväksi robolle ja onnistuuko se ylipäätänsä. Lataussyklit puolittuisi ja ehkä akut lämpenisi vähemmän, muuten ei varmaan oikeasti olisi mitään hyötyä.

Sääajastin on omasta mielestäni aivan vitsi tässä robossa, kokeilin taas pari viikkoa leikata se päällä vain todetakseni että robo pudottaa ajoajan 1/3-osaan tarvittavasta ja ruohikko pääsee rehottamaan. Vaikka rajasi ajoajan 6-21 joka päivälle, robo kävi parina aamuna ajamassa akullisen tai jopa kaksi ja kolmantena lepäili koko päivän. Tämä toistui kokeiluajan läpi ja normikko oli aika pitkää ja epätasaista. Kai se jotenkin kosteusanturista päättelee kuinka paljon on satanut ja vaikka oli kosteaa koko testin ajan ei tämän enempää ajanut. Myös viime kesällä kuivalla kelillä testasin sääajastinta ja hyvä jos ajoi kerran viikkoon.
 
Tossa tuohon lataukseen ja sen haasteisiin liittyvää ongelmanselvitystä:

Joo mulla kävi kans silmään et mulla oli akku toisella paikalla. Mutta kävin ostamassa uuden ja kytkin sen tohon ykköspaikalle, täytenä tuossa on jotain tuota 20v niinkuin kai kuuluukin. Ja akun vaihto ei tosiaan korjannut vikaa eli voisin olettaa että vanhalla akulla olisi vielä elämää jäljellä eli taas ns turha ostos. Tuo uusi akku on muuten erilainen kuin vanha ja sen mukana tuli uusi telinekin. Speksit on kuitenkin samat.

Ja mitä tuosta toisen akun lisäämisestä robottiin johon se EI kuulu niin se ei tule toimimaan koska laitteen softa estää tuon. 430x:ssä kuuluu olla vain yksi akku vaikka kahdelle onkin paikka, 450x:ssä taitaa olla 2 Akkua käytössä
 
Harmi ettei uusi akku ollut korjaus tähän ongelmaan. Muuten hyvää tietoa akusta ja nähtävästi se kestää useamman vuoden ennenkuin tarvitsee alkaa miettimään uusimista.

Vähän epäilinkin että saattaa olla jotain softalukituksia toisen akun lisäykseen ja lähinnä sitä ajatustasolla pyörittelin. Onhan robotin keskimääräinen 3h/45min ajosykli täysin riittävä.
 
Joop, täytyy tänään taas illemmalla koittaa tutkia tuota, eiköhän se selviä joskus :) pirun huonoa tuuria tänä vuonna ton kanssa.
 
@Nik97 Onhan sekin mahdollista, että lataustelakan virtalähde alkaa olla loppu. Ei sattuis olemaan se pienemmän puolen telakan virtalähde samanlainen kuin tuolla isolla puolella, niin että pystyt testata ristiin niitä?
 
Sillon joskus kun vaihdoin noita päittäin niin että isomman leikkurin telakan muuntaja ja matalajännitekaapeli oli pienemmässä telakassa kiinni niin tämä pienempi leikkuri (310) herjasi liian isoa virtamäärää eikä sillon ladannut. Joten jotain eroa niiden muuntajissa taitaa olla. Sitten taas tuo 430x ei fyysisesti edes mahdu ton 310:n telakkaan, ovat erikokoiset koneet.

Vai hetkinen mitä tarkoitat virtalähteellä?
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitti varmaan tuota muuntajaa, mistä tulee virta telakalle. 430 näyttäisi olevan erilainen virtalähde kuin 310. 310 näyttäisi olevan samanlainen kuin esim. Gardenassa. Tuon latauksen voi tarkistaa tuolta valikoista ja tuossa videolla on kerrottu miten voi varmistaa onko vikaa latauksessa.
Tuossa nuo laturit
 
Jep, tuota tarkoitin.
 
Sääajastin on omasta mielestäni aivan vitsi tässä robossa, kokeilin taas pari viikkoa leikata se päällä vain todetakseni että robo pudottaa ajoajan 1/3-osaan tarvittavasta ja ruohikko pääsee rehottamaan. Vaikka rajasi ajoajan 6-21 joka päivälle, robo kävi parina aamuna ajamassa akullisen tai jopa kaksi ja kolmantena lepäili koko päivän. Tämä toistui kokeiluajan läpi ja normikko oli aika pitkää ja epätasaista. Kai se jotenkin kosteusanturista päättelee kuinka paljon on satanut ja vaikka oli kosteaa koko testin ajan ei tämän enempää ajanut. Myös viime kesällä kuivalla kelillä testasin sääajastinta ja hyvä jos ajoi kerran viikkoon.
Tästä olen kyllä samaa mieltä, ajattelin silti seuraavana keväänä antaa sille vielä mahdollisuuden. Mutta olen silti sitä mieltä että jos alueen neliöt hipovat robotin luvattua maximia niin kaikki mahdolliset ajastimet kannattaa unohtaa. Okei ehkä tuo sääaajastin toimii kuivana kautena ihan ok mutta normaalisti kun nurmikolla on hyvät kasvuolosuhteet niin eihän se toimi.
 
Jes! Vihdoinkin saivat edes jotain tehtyä!

Päivä 55 taitaa nyt olla menossa. Nyt odotellaan ecovacsin vastausta miten edetään. Tekisi mieli purkaa kauppa kokonaisuudessaan.
 
Liitteet

  • Screenshot_2023-09-13-15-18-11-09_e307a3f9df9f380ebaf106e1dc980bb6.jpg
    Screenshot_2023-09-13-15-18-11-09_e307a3f9df9f380ebaf106e1dc980bb6.jpg
    133,3 KB · Luettu: 181
Ehtihän tuo päivän toimia kunnes taas oli tullut ongelma latausjärjestelmässä.

Eli latauslevyt puhdistettu ja tarkistettu sekä leikkurista, että latausasemasta.
Kun robotti on latausasemassa lataamassa niin antaa virraksi yli 4000mA mikä on yli 80% siitä mitä tuo muuntaja kykenee antamaan (niinkuin starpointin videossa käsiteltiin).

Välillä tuo toimii ja välillä nähtävästi ei. En oikein osaa sanoa onko kosteusella tekemistä mutta mitään silmäänpistävää en nähnyt johtosarjoissa tai muissa liitoksissa eli tuon perusteella en oikein viitsisi summanmutikassa mennä vaihtelemaan telakan piirikorttia tai leikkurin latauslevyjä johtosarjoineen tai tuota muuntajaa..
 
IMG-20230915-WA0001.jpeg

Löytyihän sieltä tollanen. Katkesi lopulta kun tutkin enemmän sitä. Se oli tuon kumitiivisteen alla niin en nähnyt sitä aluksi.
Lisäksi latausaseman puolelta petti niistä latauslevyistä johdon liitos. Ihmettelin kun ei enää virtaa tullutkaan niihin ja kun se heilui niin löysästi verrattuna toiseen.

Pitäisi sitten nuo molemmat osat hankkia, päätän uusia myös latauskaapelin leikkurin sisältä kun ei siitä tiedä vaikka sekin olisi vaurioita saanut eikä se kallis osa ole.

Onko mielipiteitä, kannattaako hussen osia tilata saksasta vai paikalliselta jälleenmyyjältä? Uskallan väittää että nuo ovat tilauskamaa joten toimitus lienee aikalailla sama, mutta mahtaako joku saksan kauppa olla RAHTIMAKSUINEEN halvempi kuin paikallinen jälleenmyyjä?
Esim tuo shop.mower24.de
Ainakin tuo mower24 on halvempi kuin GPLSHOP Ruotsista.
 
Oon tilannut sekä ulkomailta että paikalliselta, ne osat jotka paikalliselta ostin oli saman hintaisia kuin ulkomailta ja toki ilman rahtimaksuja. Joutuuhan siinä vähän käydä kyselemässä.
 
Joo niin joutuu kun tuntuu ettei noilla ole nettikauppoja tai jos on niin ei löydy osia vaikka hakee varaosnumerolla.
 
Päivä 60. Ei ole vieläkään kone tullut takaisin ❤ Go go ecovacs!!
Varsinainen ruohonleikkuukausi Suomessa taitaa olla 4-5kk. EIköhän tuosta voi jo vedota että huolto on kestänyt kohtuuttomasti, ja oikeuttaa kaupan purkuun. Ja eikö sulla ollu alkukesästäkin joku takuukeissi samasta laitteesta?
Ei muuta kuin taikasana "kuluttajansuoja" niin luulisi jotain tapahtuvan. Loppupeleissä myyjäliike on vastuussa, ei valmistaja.
 
Kuka muistaa miten Stigan Autoclip 200-sarjasta pääsee service menuun? = leikkurin ollessa virrat päällä ja pause tilassa: paina järjestyksessä ON / HOME / + / - näppäimet niin pääset huoltovalikkoon.

Tunnetaan maailmalla myös Stiga M3/M5 ja M7 malleina. Sukua Ambrogio L35 ja L32 -malleille.

0ea9e268-5ecd-4869-9ef9-bf1a1c865221_i-stiga-autoclip-230-s-2r2005158-s17.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Mistä halvimmalla rajalankaa? Tarve ensi kevääksi joten aikaa odotella ulkomailta jos huomattavasti halvempaa kuin kotimaan kaupoista. n. 210m tarve, Clasun 200m taitaa olla halvin tällä hetkellä Robottiruohonleikkurin rajakaapeli | Clas Ohlson
Lankaa löytyy sen verran että yli 200m menevän voin tehdä jatkoilla, mutta jos 250m kela löytyy jostain edullisesti niin saisi ilman jatkoja tehtyä uuden asennuksen. Lanka asennettuna tällä hetkellä, mutta raja-alue on uutta leikkuria varten väärä ja jatkoja on sen verran että kaikkia en edes muista missä sijaitsevat... Latausaseman paikkakin vaihtuu keväällä joten hyvä aloittaa uudella asennuksella.
 
Tätä on käytetty onnistuneesti: Asennuskaapeli MK, 1,5 mm², 100 m
Aiemmin taisi maksaa n. 20e/100m, mutta nyt näköjään kalliimpaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 662
Viestejä
5 105 248
Jäsenet
81 686
Uusin jäsen
ahistunut

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom