- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 2 182
Oletteko investoineet myös pihan aitaamiseen kameravalvontaan sillä yön aikaanhan joku pitkäkyntinen tai vandaali voisi napata tuntikausia hyrräävän laitteen mukaansa vaikkei sillä välttämättä pystyisi todennäköisten lukituskoodien vuoksi mitään tekemäänkään. Näin mökin omistavana kerrostaloasukkina olisi ainakin melko rasittavaa laskeskella ja ajastaa etukäteen että robotti ehtii leikkata koko halutun alueen ennen kuin on jälleen suunnattava takaisin kaupunkiin ja siirrettävä leikkuri sitä ennen turvaan sisätiloihin...
Meillä on kameravalvonta, mutta en ole kyllä ajatellut kovinkaan todennäköisesti joutuvani robottivarkaan kohteeksi. Ehkä tämä on riski joka on otettava, aivan kuten mahdollisten siilienkin tappaminen. Osasta näistä löytyy hälytkin (omassa on) ja jopa paikantimet (omassa ei ole). Ilman lukituskoodia ei oikein mitää juu tee, mutta ainakin vittuiluna toimis kun ottais pihalta kainaloon. Enemmän mua jännittää päivisin tota käyttää ku kerää pikkulasten huomion niin hyvässä kuin pahassa. "hei katotaaks joonas-petteri pystyykö toi syömään muovipullon".