Robotti-imurit

Kiitos. Minkäs varten näitä softia on nykyään toinenkin? Noh, joka tapauksessa eipä löydy sieltäkään tuota vanhaa mallia. Kokeilin jonkin imurin kautta liittää ja sama homma, eli pääsin siihen wifi-hteyttä muodostamaan mutta en siitä eteenpäin. Onkohan niin että ovat nyt vaan poistaneet tuen vanhoilta malleilta, näinhän ne kai toimii siellä Android-maailmassakin, eli suunniteltua vanhenemista... Harmi sinänsä, kun vanhassa kämpässä tuo vielä toimi. Raivostuttavaa jos asia on näin, kun laitteessa sinänsä ei ole mitään vikaa.

Tuskinpa on suunniteltua vanhenemista kun laitteet muilla edelleen toimii normaalisti. Noilla on noita Wifi-ongelmia ollut sillon tällöin jollain käyttäjillä alusta saakka. Useimmat tuntuvat lopulta saavan toimimaan. Tästäkin ketjusta muistaakseni niitä tarinoita löytyy. En valitettavasti nyt muista mitä kikkakolmosia ovat tehneet.

Syy kahteen softaan löytyy siitä että Xiaomi on vähän tuommoinen Nokia -tyyppinen brändiään myyvä emoyhtiö, joka myy eri valmistajien tuotteita oman brändinsä alla. Noi ekat Roborockit myytiin Xiaomin nimellä ja Xiaomin softalla. Sittemmin Roborock on alkanut myymään tuotteita omalla nimellä ja samalla tuottanut niille oman softan. Kummatkin softat toimii rinnakkain.

EDIT:

Tässä nyt joku haulla löytynyt postausta tästä threadista:
Joo se ei tue kuin 2,4Ghz wifiä ja mulla se on juurikin 2,4Ghz.

Edit: Kokeilin vanhalla Iphone 6:lla jossa ei ollut IOS 13:sta, ei SIM-korttia ja ei Xiaomi Homea aiemmin asennettuna. Tällä sain sen toimimaan. Eli se kohta missä napilla hypätään valitsemaan se robotti-imurin wifi, painoin sitä, valitsin robotti-imurin wifin ja palasin vasemmasta yläkulmaasta takaisin appiin wifi asetuksista ja siitä melkein heti tuli näkyviin initialisointi ruutu ja pääsi konffaamaan robotti-imurin. Eli EHKÄ mahdollisesti IOS 13:ssa jotain muuttunut. Ainakin siinä kohtaa missä annetaan oman wifin nimi ja passu, niin Iphone XS:ssä IOS 13:sta siinä luki "Wi-fi" esisyötettynä. Vanhassa Iphone 6:ssa IOS 12:sta siinä luki oikea wifin nimi mihin olin puhelimella kiinni. Emt eos ota tästä nyt selvää. :/

Mutta ainakin toimii taas.
 
Tuskinpa on suunniteltua vanhenemista kun laitteet muilla edelleen toimii normaalisti. Noilla on noita Wifi-ongelmia ollut sillon tällöin jollain käyttäjillä alusta saakka. Useimmat tuntuvat lopulta saavan toimimaan. Tästäkin ketjusta muistaakseni niitä tarinoita löytyy. En valitettavasti nyt muista mitä kikkakolmosia ovat tehneet.

Syy kahteen softaan löytyy siitä että Xiaomi on vähän tuommoinen Nokia -tyyppinen brändiään myyvä emoyhtiö, joka myy eri valmistajien tuotteita oman brändinsä alla. Noi ekat Roborockit myytiin Xiaomin nimellä ja Xiaomin softalla. Sittemmin Roborock on alkanut myymään tuotteita omalla nimellä ja samalla tuottanut niille oman softan. Kummatkin softat toimii rinnakkain.
Okei, kiitoksia! Hmm... pitääpä ihmetellä miten tämän saisi. Itsellä iPhone 12 mini. Pitääpä kokeilla, jos se toimisi jollain vanhemmalla. Mahtaisiko ratkaisuna olla vaikkapa käyttää kaverin puhelinta konffaukseen ja sitten kirjautua sisään softaan omalla puhelimella -- eikös tuo steppi ollut vain siksi että saadaan imuri ymmärtämään wifin olemassaolo?
 
Jos sulla ei oo mitään muuta minkä kanssa käytät roborock/xiaomi softaa, yksityisyys kiinnostaa ja haluat kokeilla custom firmistä, niin suosittelisin Valetudon tuuppaamista roborockin sisään.
Voisi auttaa myös tuon konffauksen kanssa. Itsellä on S55 ollu jo pari vuotta HA:ssa kiinni Valetudon kanssa.

EDIT: Ja mulla siis toi alkuperäinen yhdistäminen Xiaomi-appin kanssa verkkoon ei toiminut kuin niin että nosti robon ihan tukiasemaan kiinni....
 
Kiitos, ihan hyvä idea, mutta mulla ei ole hajuakaan, miten lähtisin tuollaista tekemään tai onko se kuinka vaikeaa. Myöskin tyhmä kysyy, mikä on HA?

Jos tuossa porsii jotakin niin meneekö laite edelleen defaultille tekemällä hard resetin?

Iphoyn XR saan lainaksi, meinasin sillä koittaa vielä. On oma vanha puhelin jolla tuo on ainakin aikaisemmin onnistunut, tosin silloin laite löytyi softastakin oikealla nimellä. Sinänsä imuri on jo kertaalleen takuuhuollossa käytetty ja nyt taitaa olla jo takuukin mennyt, että mitäänhän tuolla keikalla ei kai häviäisi paitsi aikaa :)

Vain siksi että saat kerrottua imurille oman wifisi nimen ja salasanan.
Jep, kiitoksia näin muistelinkin.
 
Kiitos, ihan hyvä idea, mutta mulla ei ole hajuakaan, miten lähtisin tuollaista tekemään tai onko se kuinka vaikeaa. Myöskin tyhmä kysyy, mikä on HA?

Jos tuossa porsii jotakin niin meneekö laite edelleen defaultille tekemällä hard resetin?

Iphoyn XR saan lainaksi, meinasin sillä koittaa vielä. On oma vanha puhelin jolla tuo on ainakin aikaisemmin onnistunut, tosin silloin laite löytyi softastakin oikealla nimellä. Sinänsä imuri on jo kertaalleen takuuhuollossa käytetty ja nyt taitaa olla jo takuukin mennyt, että mitäänhän tuolla keikalla ei kai häviäisi paitsi aikaa :)

Jep, kiitoksia näin muistelinkin.

Ei oo vaikeeta: Roborock OTA .
Porsimisesta: itsehän nykäsin kerran väärän firmiksen sisään ja pelästyin että brikkasin koko imurin, mutta hardresetillä meni factoryyn, joten sen puolesta ei ainakaan s55:n kohdalla pelkoja.

Ja korjaus tuohon aikaisempaan höpöttämääni, että Valetudo ei ole custom firmis vaan feikkipilvi ja ohjaussofta, mutta noissa ohjeissa kerrotaan miten se Valetudo-injektoitu firmis saadaan ladattua.

EDIT: HA=Home assistant. Tollanen kotiautomaatiohubi, jonka kautta voi ohjata vaikka imuria, valoja, sälekaihtimia, lämmitystä yms yms. Mitä vaan on kotiautomaatiossa mukana.
 
80D48A4F-D407-40F8-8F26-BA8EA8B42AD0.jpeg

Dreame Bot Z10 Pro on osoittautunut kelpo apuriksi. Kuvan reitti on kolmannelta ajolta. Firmis luonnollisesti uusin.

Kissatkaan eivät ole pelänneet, vaan ennemminkin uteliaina menevät tassuttamaan pyörivää sivuharjaa ja robotti osaa myös väistää reitillä toljottavia katteja.

24mm korkeat kynnykset ovat osoittautuneet ylitsepääsemättömäksi esteeksi, joten niitä pitää vähän höylätä. Kerran huitaisi itsensä yli, mutta se oli poikkeus, joka ei ole toistunut. Laitoin toistaiseksi oviaukoille punaisia virtuaaliseiniä, ettei pöki niitä turhaan.

Olohuoneen keskellä oleva vajaan pari senttiä korkea villamatto on ollut myös haasteellinen. Medium tunnistuksella osasi sille noustessaan kyllä laittaa kovemmat imutehot päälle, mutta meno oli sekavaa pyörimistä. Low asetuksella kulkee kyllä maton läpi, mutta ei nosta tehoja.

Karvan katkomis ”kampa” puuttui pakkauksesta, vaikka kävin pahvit muovit läpi kolmeen kertaan. Saksilla olen sitten vetänyt rullaan kiertyneet hiukset katki ja irti.

Lyhyellä kokemuksella hinnan ja laadun liitto vaikuttaa onnelliselta. Suosittelen.
 
Botvac D6 meni huoltoon nyt toisen kerran vuoden sisään ja on taas varmaan huollossa monta viikkoa. Ne kun lähtevät ensin Gigantin myymälästä jonnekin Gigantin toimipisteeseen ja sieltä ulkomaille huoltoon.

Ajatelin ostaa uuden imurin ja jättää Neaton varaimuriksi.

Vaihtoehdoiksi olen rajannut Ecovacs T9 tai Roborock S7+. Jää samalla uuden imurin myötä jatkuva sälilön tyhjääminen pois.

Tärkeimmät ominaisuudet ovat toiminta suhteellisen paksuilla matoilla ja siivoistulos laminaatilla/kivilattialla sekä koiran karvojen kerääminen.

Roborock tuntuu olevan varmatoimisempi ja hyväksi havaittu. Ecovacs on matalampi ja siinä on kaksi sivuharjaa.

Erittäin vaikea päätös
 
Karvan katkomis ”kampa” puuttui pakkauksesta, vaikka kävin pahvit muovit läpi kolmeen kertaan. Saksilla olen sitten vetänyt rullaan kiertyneet hiukset katki ja irti.
Tuollainen löytyi Dreame Bot Z10 Pro:n kannen alta pölysäiliön vierestä.
 
Liitteet

  • Dreame_tool.png
    Dreame_tool.png
    96,9 KB · Luettu: 157
Ratkaisin Roborockin kynnysongelman, hintaa tuli 0€ :) Sattui löytymään tuollainen 15x38mm listanpätkä joten laitoin höyläpenkkiin kiinni ja niistin sähköhöylällä ramppimaiseksi tuon toisen kyljen. Ei tullut ihan tasaista kun tuon kiinnittäminen penkkiin oli hankalaa ja loppupäässä aina piti varoa ettei osu metallitappiin mutta eipä tuo haittaa. Roborock S7 menee tuosta ongelmitta yli - ja toiselta puolelta tulee takaisin ilman ramppiakin koska siellä kynnys on kaksiosainen. Pitänee vielä maalata tuo ruskeaksi niin istuu lattiaan siistimmin. Kaksipuoleisella teipillä pysyy varmasti, nyt on vain maalarinteipillä kevyesti kiinni.
ramppi.jpg
 
Onko muuten kellään kokemuksia tuosta Roomba j7+:sta? Kiinnostais kun se käsittääkseni toimii hyvin lemmikkikarvojen kanssa. Miinus tuossa on toki se, että robotti+tyhjennysasema -komboa ei saa valkoisena.
Täällä on BF tarjouksesta ostettu Roomba J7+, tottelee nimeä Dick. Mitä haluaisit tietää? Kävin kamppailua sen ja Roborock S7+:n kanssa mutta totesin, että itselleni ei sellaisesta moppausominaisuudesta ole mitään hyötyä, missä moppia ei suht tiheään irroteta, huuhdella ja kostuteta pesuainevedessä uudestaan. Oli sitten helppo päätyä puhtaaseen roboimuriin. Juuri oli kahden viikon koeponnistus imurilla, kun lomailtiin kaksi viikkoa lapissa ja sillä välin Dick maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin imuroi lattioita ja viikonloput sai levätä. Hyvin ilmoitti parin imuroinnin yhteydessä esimerkiksi, että hei, tässä kohtaa näköjään rullasin maton yhtä kulmaa ylös ja nyt tulkitsen sen esteeksi, jonka kierrän. Tässä on kuva tilanteesta. Mitäs tehdään? Ja kun sitten Dickille illalla glögimuki kädessä ilmoitin, että tuo ei ole este, niin seuraavalla kerralla oli jyrännyt maton kulman takaisin alas.
 
Ratkaisin Roborockin kynnysongelman, hintaa tuli 0€ :) Sattui löytymään tuollainen 15x38mm listanpätkä joten laitoin höyläpenkkiin kiinni ja niistin sähköhöylällä ramppimaiseksi tuon toisen kyljen. Ei tullut ihan tasaista kun tuon kiinnittäminen penkkiin oli hankalaa ja loppupäässä aina piti varoa ettei osu metallitappiin mutta eipä tuo haittaa. Roborock S7 menee tuosta ongelmitta yli - ja toiselta puolelta tulee takaisin ilman ramppiakin koska siellä kynnys on kaksiosainen. Pitänee vielä maalata tuo ruskeaksi niin istuu lattiaan siistimmin. Kaksipuoleisella teipillä pysyy varmasti, nyt on vain maalarinteipillä kevyesti kiinni.
ramppi.jpg
Allekirjoittaneella oli vastaavat kynnykset (umpi tammea) ja oli ongelma roborock s7:n kanssa. Tein vastaavan viisteen kuin tuossa listassa pöytäsahalla suoraan itse kynnykseen, hioin lakat pois lopustakin kynnyksestä ja vedin osmon öljyvahalla pinnan, ei ollut kovin kallis sekään...
1641676022414.png
 
Liitteet

  • 1641676022009.png
    1641676022009.png
    2,1 MB · Luettu: 43
Allekirjoittaneella oli vastaavat kynnykset (umpi tammea) ja oli ongelma roborock s7:n kanssa. Tein vastaavan viisteen kuin tuossa listassa pöytäsahalla suoraan itse kynnykseen, hioin lakat pois lopustakin kynnyksestä ja vedin osmon öljyvahalla pinnan, ei ollut kovin kallis sekään...
Tuo on kyllä vielä siistimpi ratkaisu toki, ja itsekin olisin noin tehnyt mutta minulla tuo kynnys on liimattu lattiaan kiinni (enkä tiedä onko kiinni laminaatissa, laatoissa vai molemmissa) enkä uskaltanut lähteä irroittelemaan, olisi varmasti jäänyt rumat jäljet kun tuntui aika tiukasti olevan kiinni... Ruuvikiinnityksellä olisi tilanne ollut toinen :)
 
Ei ole. Roborock :asif:

Luotin tähän syväluotaavaan analyysiin ja hain sen.

Roborock tuntui muutenkin saavan parempia arvosteluita ihmisiltä ja ainakin tähän mennessä kun olen pari kertaa jo kokeillut, niin erittäin hyvä.

Akku kestää koko talon ja ohjelmasta on kiva realiajassa seurailla mistä robotti menee ja mistä se on imuroinut ja pessyt lattian.

Ohjelmassa on myös semmoista mukavaa pikkuista älykkyyttä, että jos akku loppuu kesken imuroinnin, niin se ei enää automaattisesti jatka imurointia tai tyhjennä säiliötä klo 22 jälkeen.

Huomasin tän kun imoroin ekan kerran vajaalla akulla. Neaton kanssa kävi joskus niin, että imuri meni lataukseen illalla ja sitten yhtäkkiä yöllä päätti jatkaa imurointia.

Ohjelma on kyllä käytettävyydeltään selvästi parempi kuin Neatossa.

Ensimmäinen ongelma oli tänään kun imuri oli imuroinut koko talon, niin automaattinen tyhjennys ei saanut tyhjättyä kaikkea pölyä perille säilliöön, vaan imurin alle telaan kiinni jäi matomainen pölymytty. Ja samalla tietysti imurin ja telakan väli oli täynnä roskaa.

Tyhennyhän tässä tapahtuu imemällä roskat telan kautta. Katso kuva:

Roborock.jpg

Ja näköjään kun katsoin tuon videon mistä tuo kuva on, niin siinä oli sama ongelma.

En usko että tätä ongelmaa välttämättä syntyy jos robotti kiertää talon kolme kertaa viikossa, eikä säiliö pääse näin täyttymään ihan täyteen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Ohjelmassa on myös semmoista mukavaa pikkuista älykkyyttä, että jos akku loppuu kesken imuroinnin, niin se ei enää automaattisesti jatka imurointia tai tyhjennä säiliötä klo 22 jälkeen.

Ja tuo on älä häiritse -tilanhan voi sitten ajastaa mieleisekseen:

Screenshot_20220109-121702.jpg

Tuo tyhjentymättömyys saattoi johtua siitä, ettei tyhjennysaseman smart-toiminto osannut suorittaa tarpeeksi pitkää/voimakasta tyhjennystä pölyn määrään nähden. Kokeile manuaalisesti laittaa pidempi ohjelma päälle jos vielä tekee.

Screenshot_20220109-122028.jpg
 
Täällä ollut vajaan viikon käytössä Dreame Z10 Pro. Koiran tulon jälkeen asunnon siisteys on välillä ollut vähän niin ja näin, pari kertaa viikossa pitäisi imuria kaivaa esiin että pysyisi asumus tarpeeksi siistinä. Hommattiin sitten avuksi robotti.
Ensimmäisen viikon jälkeen kokemukset pääosin positiivisia.

Plussat
- Työnjälki (ei tosin kokemusta muista roboteista)
- Saa kiinni Home Assistantiin (tarkoitus hoitaa imuroinnit silloin kun ei olla kotona)
- Käy myös kaappien ja kalusteiden alla, jos vaan sinne mahtuu
- Väistää hyvin esteet, ei ole ollut jumissa missään toistaiseksi
- Moppaustoiminto on ihan kiva, mutta ehkä hiukan vaivalloinen käyttää, kun säiliötä pitää täyttää ja rätti puhdistaa jne... Joten tuota tuskin kovin usein tulee käytettyä

Miinukset
- Telakkaan tyhjennyksen ääni
- Nukkamatolle ei suostu menemään (tämä oli jo kyllä jo etukäteen tiedossa että näin voi käydä)
- Kevyt puuvillamatto aiheuttaa ongelmia ja on rytyssä usein imuroinnin jälkeen
- Maton tunnistus toimii joskus. Imurin pitäisi nostaa tehoa kun operoi matolla, näin tapahtuu joskus eikä koko maton alueella jos tapahtuu ollenkaan.
 
Vaimo halajaa robotti-imuria tähän meidän kahden koiran talouteen, minä tosin olen näihin hieman skeptinen ennenkuin näen sen oikeasti toiminnassa. Kahta eri mallia tässä nyt hieman mietitty, Roborock S7 ja iRobot Roomba i7. Mitenkäs näiden tyjennys jos ei osta automaattista tyhjennysasemaa? Onko asema hintansa väärti ja onko tyhjennys hankalaa ilman tuota?

Kolmen koiran taloudessa kaksi robotti-imuria, karvaa ei ole koskaan lattialla, pölypalloja ei ole koskaan sängyn/sohvien alla ja säiliön tyhjennykseen menee alle minuutti. Itse nappaan yleensä säiliön irti siinä vaiheessa kun imuri on tullut olohuoneesta keittiöön ja nopea kopautus karvat säiliöstä pois ja homma jatkuu.

Sitten säännöllisen epäsäännöllisesti putsaan robottiimuria isolla imurilla. Noi taitaa olla nyt 4 ja 5v vanhat xiaomit ja toimii kuin uutena ja pois en vaihtaisi.
 
Tällä hetkellä Powerin verkkokaupassa on tarjouksessa Ecovacs Deebot T8 Aivi, hintaan 449 euroa. Lueskelin siitä tietoa ja vaikuttaa varsin hyvältä. Laitoin sitten sellaisen tilaukseen. Ei ole ihan uusi malli, mutta luulisin että ensimmäiseksi robotti-imuriksi ja koiratalouteen varsin hyvä peli. Aika sen toki näyttää. Pitää kirjoitella ajan myötä käyttökokemuksia.
 
Ratkaisin Roborockin kynnysongelman, hintaa tuli 0€ :) Sattui löytymään tuollainen 15x38mm listanpätkä joten laitoin höyläpenkkiin kiinni ja niistin sähköhöylällä ramppimaiseksi tuon toisen kyljen. Ei tullut ihan tasaista kun tuon kiinnittäminen penkkiin oli hankalaa ja loppupäässä aina piti varoa ettei osu metallitappiin mutta eipä tuo haittaa. Roborock S7 menee tuosta ongelmitta yli - ja toiselta puolelta tulee takaisin ilman ramppiakin koska siellä kynnys on kaksiosainen. Pitänee vielä maalata tuo ruskeaksi niin istuu lattiaan siistimmin. Kaksipuoleisella teipillä pysyy varmasti, nyt on vain maalarinteipillä kevyesti kiinni.
ramppi.jpg
Sinulla näyttää olevan täsmälleen sama ovikynnys kuin minulla. Ecovacs T8:lla oli hankaluuksia tuon kynnyksen ylityksen kanssa nimenomaan tuolta jyrkemmältä puolelta, vaikka imurin tietojen mukaan tuo kynnys olisi pitänyt olla juuri ja juuri ylitettävissä. Itse ratkaisin ongelma niin, että irroitin kaikki kynnykset ja höyläsin alapuolelta noin 5mm kaikista pois ja nyt kynnys ylittyy ilman ongelmia.

Noin vuosi sitten ostin Ecovacs T8+ imurin tyhjennysasemalla, silloin hinta Amazonissa oli posteineen ja veroineen 670 euroa. Voin suositella tuota imuria jos jostain saa hyvällä hinnalla, vaikka markkinoille on tullut jo uusia malleja ja varmasti jotain parannuksia niissä onkin. Jos ostaisin uutta imuria ja olisi tuo 670 euroa käytössä niin toki ostaisin sillä rahalla uudemman mallin, mutta jos joku etsii robotti-imuria pienemmällä budjetilla niin kannattaa pitää T8 mielessä :)
 
Nyt tulee varmasti vähän hölmö kysymys, mutta kun ei tajua niin ei tajua.

Eli vanhana imurina oli Neato Botvac d6, jossa on 0.7l roskasäiliö. Uusi imuri on Roborock S7+:n, jossa imurin oman säiliön kapasiteetti n. 0.5l (0.460 jos muistan oikein).

- Botvac veti yhdellä imurointikerralla säiliön aivan täyteen (lisäksi n. 6m2 pienemmällä alueella). Riippumatta käyttikö tehostettua vai eco -tehoa.
- Roborock imuroi 6m2 isomman alueen (josta n. 4m2 on isoa villalankamattoa). Kuitenkaan missään vaiheessa imurointia laite ei mene tyhjentämään säiliötä, vaan imuroi kiltisti koko kämpän ja sitten tyhjentämään. Tehona balanced + mattojen boostaus. En ole katsonut (pitäisi kyllä) imuroinnin aikana, miten täynä Roborockin säiliö oikeasti on.

Imurointimäärät / viikko on samat, eikä mikään muukaan ole muuttunut.

Itselleni tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä.:
1) Epätodennäköinen: Neaton imurointi on tehokkaampaa etenkin matoilla. Tämä ei tunnu realistiselta ottaen huomioon että kyseessä on n. 3+v vanha laite.
2) Roborockin säiliö on suunniteltu paremmin, ja lisäksi ilmavirtaus on parempi (+ ehkä myös imuteho). Tämän takia etenkin koirankarvat pakkautuvat tiiviimpään tilaan.
3) Joku muu syy / villi veikkaus?
 
Oma D6 myös ajon jälkeen aina näennäisesti täynnä, mutta ei kuitenkaan itke tyhjennyksen perään. Voi vielä kerran-kaksi imuroida ennen kuin herjaa.

Imutehon kärsimisestä noilla jälkimmäisillä kerroilla sanoa, mutta ei ole valittamistakaan.
 
Nyt tulee varmasti vähän hölmö kysymys, mutta kun ei tajua niin ei tajua.

Eli vanhana imurina oli Neato Botvac d6, jossa on 0.7l roskasäiliö. Uusi imuri on Roborock S7+:n, jossa imurin oman säiliön kapasiteetti n. 0.5l (0.460 jos muistan oikein).

- Botvac veti yhdellä imurointikerralla säiliön aivan täyteen (lisäksi n. 6m2 pienemmällä alueella). Riippumatta käyttikö tehostettua vai eco -tehoa.
- Roborock imuroi 6m2 isomman alueen (josta n. 4m2 on isoa villalankamattoa). Kuitenkaan missään vaiheessa imurointia laite ei mene tyhjentämään säiliötä, vaan imuroi kiltisti koko kämpän ja sitten tyhjentämään. Tehona balanced + mattojen boostaus. En ole katsonut (pitäisi kyllä) imuroinnin aikana, miten täynä Roborockin säiliö oikeasti on.

Imurointimäärät / viikko on samat, eikä mikään muukaan ole muuttunut.

Itselleni tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä.:
1) Epätodennäköinen: Neaton imurointi on tehokkaampaa etenkin matoilla. Tämä ei tunnu realistiselta ottaen huomioon että kyseessä on n. 3+v vanha laite.
2) Roborockin säiliö on suunniteltu paremmin, ja lisäksi ilmavirtaus on parempi (+ ehkä myös imuteho). Tämän takia etenkin koirankarvat pakkautuvat tiiviimpään tilaan.
3) Joku muu syy / villi veikkaus?

Ainakaan Roborockissa ei ole minkäänlaista anturia, joka tarkkailee säiliön täyttymistä. Eli se ajelee vaikka täydellä säiliöllä koko kämpän onnellisena, jossei itse ohjaa sitä välillä laturiin.
 
Ainakaan Roborockissa ei ole minkäänlaista anturia, joka tarkkailee säiliön täyttymistä. Eli se ajelee vaikka täydellä säiliöllä koko kämpän onnellisena, jossei itse ohjaa sitä välillä laturiin.

No voihan facepalm sentään. En tiedä mistä sain käsityksen että tuo jostain sen huomaisi (imutehon vähentyminen tms). Selkeästi sekoitan johonkin muuhun laitteeseen joka on vastaan tullut eri arvioita lueskellessa.

Pitääpä siis huomenna kurkata kannen alle ja katsoa miten pahasti tuo pursuaa ennen laitteen menoa telakkaan. Lattioille nyt ei karvoja jää, eli yli täynä tuo ei ole.

Sinänsä kyllä vähän hölmöä että on tyhjentävä telakka, mutta käyttäjän pitää tarvittaessa kesken imuroinnin ohjata laite tyhjennykseen.

Mutta eipä silti, en enää suostuisi vanhaa Neatoa ottamaan käyttöön, on noissa niin suuri ero Botvacin eduksi (imurointitulos, äänenvoimakkuus, logiikka, ei jää jumiin, aplikaation kautta kustomointi, tyhjennysasema....).
 
Toisaalta imurointivälin "pitäisi" olla sellainen ettei ole kottikärryllistä tavaraa lattioilla :whistling:
 
Toisaalta imurointivälin "pitäisi" olla sellainen ettei ole kottikärryllistä tavaraa lattioilla :whistling:

Totta. Meillä 3x viikossa syklillä menty, mutta jostain nuo aina taikoo silti säiliöllisen kamaa. Pidemmällä syklillä luultavasti alkaisi vaatimaan välityhjennyksen. Nimim. Koiralle koti.
 
Onneksi ajastuksen avulla on helppo automatisoida myös välityhjennys tyhjennysasemaan jos pölyn määrä/pölysäiliön tilavuus on ongelma.

Laittaa vaikka ensiksi siivoamaan ajastuksella puolet huoneista ja toisen ajastuksen lopuille huoneille. Robotti palaa telakkaan ja suorittaa tyhjennyksen ajastusten välissä. 1m² / 1min on aika vakio siivoustahti niin sillä kaavalla voi laittaa ajastukset niin, että molemmat siivoussyklit suoritetaan lähes putkeen.
 
Juurikin näin. Koirataloudessa sitä karvaa kyllä voi kertyä uskomattomia määriä vaikkei edes omaan silmän näy vielä =) Itsellä tuo pystyy aikalailla vetelemaan n. 80m2 alakerran koska vaan, mutta laitankin sen imuroimaan melkein jokapaiva. Ekalla ajolla kun imuria oli odotettu varman 2vko. ilman imurointia, tulikin sitten jo aikalailla puolesta alasta täyteen jo =)
 
Onkos muilla ollut ongelmia Dreame D9:n pääharjan kanssa? Putsasin karvoista ja ei meinaa millään mahtua enää takaisin paikoilleen, jää kanttaamaan littanasta päästä sen verran että harjan suojakansi ei mene enää paikalleen kunnolla -> tippuu samantien kun robo lähtee liikkeelle. Olen ottanut molemmat päät harjasta irti ja putsannut kaikki raot kunnolla, mutta ei vaan millään mahdu.

Liitteen kuvasta näkyy että pitäisi mennä vielä yksi "pykälä" alemmas.

e: ja vielä lisäyksenä että vasta reilu kuukauden vanha vehje.
 
Liitteet

  • 20220117_165724.jpg
    20220117_165724.jpg
    1,1 MB · Luettu: 88
Kävin hakemassa Roborock s7:aan tuollaiset s5:n(?) sivuharjat Powerista (14,90 2kpl), eli ei silikoniset vaan harjan päässä on harjakset. Parani pitkien mattojen päällä liikkuminen huomattavasti. Enää ei jumittele, vaan tekee asiansa ja jatkaa eteenpäin.

En tiedä miksi tuohon on nuo silikoniruoskat laitettu, tai miksi softalla ei voi määritellä että matolla ei sivuharjat käytetä (hyöty kuitenkin lähes nolla matolla).

Nyt parin viikon käytön jälkeen plussia ja miinuksia:

+ hiljaisuus (vs. Botvac d6).
+ luotettavuus, eli ei jumita ja käy määritellyt alueet läpi.
+ kustomoinnit apin kautta
+ mahdollisuus määritellä tietty huone/alue joka siivota.
+ monen kerroksen tuki (kylpyhuoneen ja saunan määrittely erillisenä kerroksena ja deep clean moppauksella).
+ automaattinen tyhjennys telakassa + sen tyhjennyksen tarve kerran 2-3 viikossa.
+pölypussiton tyhjennysasema.
+ puhdistuksen teho, jaksaa putsata 53m2 (apin mukaan) kahden koiran taloudessa ilman että säiliö pursuaa.
+ siivoaa myös baarijakkaroiden jalustat (vs botvac joka jäi aina jumiin).
+ yleinen navigointi, tietää missä menee, tietää missä siivottu ja osaa jatkaa siivoamista pausetuksen jälkeen (vs botvac joka lähti jatkamaan siivoamista kuten 20 lähtee baarista - johonkin pitää mennä, mutta kartta täysin hukassa).

+/- moppaus. Ylläpitotoimintona ok, mutta ei kannata ajatella kevätsiivouksen pääarkkitehtina.

- moppauksen kanssa kikkailu. Käytännössä moppi paikoilleen kerran viikossa. Paksuilla matoilla moppi nappaa kiinni vaikka ei käytössä, joten mopin kanssa paksuille matoille ei asiaa. Tämän takia moppi pitää aina ottaa pois / asentaa erikseen kun haluaa mopata tai vaihtoehtoisesti antaa mopin olla paikoillaan, mutta carpet zoneilla määrittää alueet joita ei käydä läpi ollenkaan.
- mopin alustaa ei voi pitää laitteessa kiinni ilman moppia, koska sen pohjan tarrakiinnitys nappaa mattoihin kiinni ja jää jumiin.
- laitteen mukana tuleva sivuharja joka jumiutuu mattoihin. Surkea toteutus sekä fyysisesti että softassa.
- ei homeassistant integraatiota ellei käytä mi home appia (jossa taas rajatut funktiot vs roborock app).
- moppaus kylpyhuoneen 10x10 laatoilla aiheuttaa jatkuvaa jumitusta (pyörät sutii, moppi ylös, eteenpäin, moppi alas, pyörät sutii.. ), joten moppauksen teho ei parasta. Eteisen isoilla laatoilla tätä ongelmaa ei ole (pintojen kitka myös erilainen).

Kyllä tämä jää pysyvästi talouteen, plussat menee niin paljon miinuksen yli ja vanhaan imuriin verrattuna käyttäjäkokemus reilusti parempi.
 
Tilattiin eilen Gigantin alesta tuollainen Roborock S7. Näyttäisi olevan kaksi eri puhelin appia tarjolla tuolle härvelille. Kumpaa kannattaa käyttää Roborock vai Xiaomi Mi home appia?
 
Tilattiin eilen Gigantin alesta tuollainen Roborock S7. Näyttäisi olevan kaksi eri puhelin appia tarjolla tuolle härvelille. Kumpaa kannattaa käyttää Roborock vai Xiaomi Mi home appia?
Roborockin oma appi on kai toimiva jos ei ole aikomustakaan yhdistää robottia esim. kotiautomaatiojärjestelmään (Home Assistant) tai ei ole aikaisemmin mitään Xiaomin vehkeitä. Muuten tuo Xiaomi Mi on se valinta. Itse en ole Roborockin appia kokeillutkaan, Xiaomi Mi:n sovellus toimii varsin hienosti Roborock S7:n kanssa, enkä tiedä mitä tuolla ei voi säätää mutta Roborockin appilla voisi.
 
Ei ole tarkoitus kytkeä mihinkään Home assistanttiin. Vaimolla Xiaomin puhelin mutta muita heidän laitteita ei meiltä löydy. Täytynee varmaan kokeilla molempia ja katsoa kumpaa tykkää käyttää.
 
En kyllä käsitä miksi noita sovelluksia on kaksi. Täällä on käytössä tuo Roborock -sovellus.
 
Tilasin joululahjaksi itselleni Xiaomi Mop Pro 2:n.
Ongelma, että se ei mene yhteen huoneeseen ollenkaan (punainen ympyrä). Ajoin sen sinne väkisin manuaaliohjauksella, niin kerran imuroi sen ja huone hävisi kartasta?

Eikä siivoa enää noita sinisellä ympyröityjä huoneita. Resetoin kartan, niin siivosi kaikki paisi tuon punaisen kohdan, mutta seuraavalla kerralla jätti imuroimatta nuo siniset ympyrät.
Samanlaiset kynnykset huoneissa, eli ei kai siitä kiinni ole?
Mitäs tuolle voisi tehdä?
 
Liitteet

  • Screenshot_20220119-105305.jpg
    Screenshot_20220119-105305.jpg
    212,2 KB · Luettu: 72
Tilasin joululahjaksi itselleni Xiaomi Mop Pro 2:n.
Ongelma, että se ei mene yhteen huoneeseen ollenkaan (punainen ympyrä). Ajoin sen sinne väkisin manuaaliohjauksella, niin kerran imuroi sen ja huone hävisi kartasta?

Eikä siivoa enää noita sinisellä ympyröityjä huoneita. Resetoin kartan, niin siivosi kaikki paisi tuon punaisen kohdan, mutta seuraavalla kerralla jätti imuroimatta nuo siniset ympyrät.
Samanlaiset kynnykset huoneissa, eli ei kai siitä kiinni ole?
Mitäs tuolle voisi tehdä?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että mikä on WiFi-verkon laatu kyseisissä huoneissa? Roboteissa ei välttämättä mitkään parhaimmat antennit tai piirit ole sekä kun mennään lattiatasossa niin ei heikommalla signaalilla välttämättä toimi.

Toki luulisi robotin tästä jo ilmoittavan jotakin.
 
Tietääkö joku, että mikä ero on Roomba i7 versioilla i715040 ja i7156 ? Gigantintista löytyy molemmat, mutta specseissä en huomaa mitään eroa... hinnassa toki on.
 
Tilasin joululahjaksi itselleni Xiaomi Mop Pro 2:n.
Ongelma, että se ei mene yhteen huoneeseen ollenkaan (punainen ympyrä). Ajoin sen sinne väkisin manuaaliohjauksella, niin kerran imuroi sen ja huone hävisi kartasta?

Eikä siivoa enää noita sinisellä ympyröityjä huoneita. Resetoin kartan, niin siivosi kaikki paisi tuon punaisen kohdan, mutta seuraavalla kerralla jätti imuroimatta nuo siniset ympyrät.
Samanlaiset kynnykset huoneissa, eli ei kai siitä kiinni ole?
Mitäs tuolle voisi tehdä?
Resetoi imuri.
 
Tietääkö joku, että mikä ero on Roomba i7 versioilla i715040 ja i7156 ? Gigantintista löytyy molemmat, mutta specseissä en huomaa mitään eroa... hinnassa toki on.

sama laite, erilaiset tilpehöörisetit (virtuaalin seinän kans tai ilman, varasivuharjan ka tai ilman jne) ja tilpehöörien määrä (esmes 1 hepa suodatin vs 2 jne)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ollut vajaan viikon käytössä Dreame Z10 Pro. Koiran tulon jälkeen asunnon siisteys on välillä ollut vähän niin ja näin, pari kertaa viikossa pitäisi imuria kaivaa esiin että pysyisi asumus tarpeeksi siistinä. Hommattiin sitten avuksi robotti.
Ensimmäisen viikon jälkeen kokemukset pääosin positiivisia.

Plussat
- Työnjälki (ei tosin kokemusta muista roboteista)
- Saa kiinni Home Assistantiin (tarkoitus hoitaa imuroinnit silloin kun ei olla kotona)
- Käy myös kaappien ja kalusteiden alla, jos vaan sinne mahtuu
- Väistää hyvin esteet, ei ole ollut jumissa missään toistaiseksi
- Moppaustoiminto on ihan kiva, mutta ehkä hiukan vaivalloinen käyttää, kun säiliötä pitää täyttää ja rätti puhdistaa jne... Joten tuota tuskin kovin usein tulee käytettyä

Miinukset
- Telakkaan tyhjennyksen ääni
- Nukkamatolle ei suostu menemään (tämä oli jo kyllä jo etukäteen tiedossa että näin voi käydä)
- Kevyt puuvillamatto aiheuttaa ongelmia ja on rytyssä usein imuroinnin jälkeen
- Maton tunnistus toimii joskus. Imurin pitäisi nostaa tehoa kun operoi matolla, näin tapahtuu joskus eikä koko maton alueella jos tapahtuu ollenkaan.

Mites tai millä tuon z10 saa HA:n kiinni? Mä olen tuota yrittänyt jo jonkun aikaa, mutta en löytänyt mitään millä sen saisi toimimaan siellä? Mä sain sen kyllä ha:n kiinni, mutta mitkään komennot ei kyllä toiminut..

80D48A4F-D407-40F8-8F26-BA8EA8B42AD0.jpeg

Dreame Bot Z10 Pro on osoittautunut kelpo apuriksi. Kuvan reitti on kolmannelta ajolta. Firmis luonnollisesti uusin.

Kissatkaan eivät ole pelänneet, vaan ennemminkin uteliaina menevät tassuttamaan pyörivää sivuharjaa ja robotti osaa myös väistää reitillä toljottavia katteja.

24mm korkeat kynnykset ovat osoittautuneet ylitsepääsemättömäksi esteeksi, joten niitä pitää vähän höylätä. Kerran huitaisi itsensä yli, mutta se oli poikkeus, joka ei ole toistunut. Laitoin toistaiseksi oviaukoille punaisia virtuaaliseiniä, ettei pöki niitä turhaan.

Olohuoneen keskellä oleva vajaan pari senttiä korkea villamatto on ollut myös haasteellinen. Medium tunnistuksella osasi sille noustessaan kyllä laittaa kovemmat imutehot päälle, mutta meno oli sekavaa pyörimistä. Low asetuksella kulkee kyllä maton läpi, mutta ei nosta tehoja.

Karvan katkomis ”kampa” puuttui pakkauksesta, vaikka kävin pahvit muovit läpi kolmeen kertaan. Saksilla olen sitten vetänyt rullaan kiertyneet hiukset katki ja irti.

Lyhyellä kokemuksella hinnan ja laadun liitto vaikuttaa onnelliselta. Suosittelen.
Aliexprisästä saa pari eurolla erikokoista ja muotoista 'ramppia', kannattaa katso löytyykö jotain kiinnostavaa.

robot vacuum ramp - Buy robot vacuum ramp with free shipping on AliExpress
 
Mites tai millä tuon z10 saa HA:n kiinni? Mä olen tuota yrittänyt jo jonkun aikaa, mutta en löytänyt mitään millä sen saisi toimimaan siellä? Mä sain sen kyllä ha:n kiinni, mutta mitkään komennot ei kyllä toiminut..

Aliexprisästä saa pari eurolla erikokoista ja muotoista 'ramppia', kannattaa katso löytyykö jotain kiinnostavaa.

robot vacuum ramp - Buy robot vacuum ramp with free shipping on AliExpress

Kiitos vinkistä. En ole vielä ehtinyt höyläämään kynnyksiä. Pölypusseja ja muita kuluvia osia tilasinkin jo.
Samaan hengenvetoon myönnän etten ole säätänyt Home Assistantia minkään muunkaan ohjattavan vempeleen osalta.
 
Täältä myös kiitokset. Lähti tilaukseen.
 
Mites tai millä tuon z10 saa HA:n kiinni? Mä olen tuota yrittänyt jo jonkun aikaa, mutta en löytänyt mitään millä sen saisi toimimaan siellä? Mä sain sen kyllä ha:n kiinni, mutta mitkään komennot ei kyllä toiminut..

Aliexprisästä saa pari eurolla erikokoista ja muotoista 'ramppia', kannattaa katso löytyykö jotain kiinnostavaa.

robot vacuum ramp - Buy robot vacuum ramp with free shipping on AliExpress
Olen liittänyt imurin HACS:n palikoiden avulla.

Itse imuri on liitetty GitHub - pooyashahidi/xiaomi_vacuum: Control Dreame Robot Vacuum D9 or similar models from home assistant. integraatiolla järjestelmään. Tämä oli minusta helpompi käyttää, ajatellen omia ohjaustarpeita ja taitojani. Palikka vaatii tokenin jonka kaivoin esille käyttämällä GitHub - al-one/hass-xiaomi-miot: Automatic integrate all Xiaomi devices to HomeAssistant via miot-spec, support Wi-Fi, BLE, ZigBee devices. integraatiota. Tämän kautta imurin saa myös liitettyä, mutta en osannut tehdä kaikkia haluttua toimintoja tällä.

Vasemmassa yläreunassa kuvassa näkyvä kortti on GitHub - denysdovhan/vacuum-card: Vacuum cleaner card for Home Assistant Lovelace UI. Muut ovat sitten omia viritelmiä.

Meillä imuri siivoaa kaikki huoneet joka toinen päivä kun kukaan ei ole kotona. Lisäksi voidaan siivota käskystä jokin erillinen huone esiasetetuilla tehoilla, lisäksi huoneet käydään läpi tietyssä järjestyksessä. Viimeisessä huoneessa on matto jonka kanssa imurilla on ongelmia joskus niin se jää sitten jumiin ihan lopuksi jos jää. Näiden lisäksi askartelin vielä toisen mahdollisuuden jossa voidaan valita halutut huoneet sekä tehot ja toistot jokaiselle huoneelle erikseen. Vielä pitäisi askarrella muistutin latausaseman pölypussin vaihdosta, ajattelin tähän käyttää apuna siivottuja neliöitä. Samoin imurin puhdistuksesta olisi hyvä saada muistutin, näyttää siltä että tuota joutuu aina välillä puhdistamaan.

Karttaa tästä imurista ei HASS:iin saa, mutta en sitä itse edes tarvitse. Riittää että imuri siivoaa ohjauksen mukaisesti.

Moppausta ajatellen loin kännykän ohjelmalla alueet joita ei saa mopata (matot). Kun vesisäiliö on kiinni, ei imuri mene näille alueille vaikka on käsky siivota koko huone.

Imuriin olen edelleen erittäin tyytyväinen. Isoimmat ongelmat meillä on toisen osapuolen lattialla lojuvat vaatteet, eilen imuri söi sukan ja siivous keskeytyi virheeseen. Toinen on hiukset joita saa puhdistaa viikottain harjoista. Olohuoneen nukkamatto vaihtui lyhyempi nukkaiseen ja nyt imuri pääsee sille. Kartta on hävinnyt kerran, mutta sen sai onneksi palautettua.

HASS_imuri.jpg
 
Ozmo 920:n kokemusten perusteella tuota voi suositella.

950:n erona 920-malliin on selkeästi isompi akku (5200mAh vs 3200mAh ja 200min vs 110min) ja kovempi imuteho. Jos on iso asunto yhdessä kerroksessa, eli imuroitavia neliöitä kertyy yli 100, on kiva kun saa koko asunnon hoidettua kerralla. Tai jos on esim eläimiä tai lapsia tuomassa sotkua, tai vaikka paljon mattoja, niin kovempi imuteho saa arvatenkin roskat tehokkaammin kerättyä. Mutta Dustinista 300 eurolla löytyvässä Ozmo 920:ssa voi olla jollekin parempi hinta-laatusuhde kuin 950:ssä satasen lisähinnalla.

Viittaan nyt tähän lokakuun viestiin, jossa harkitsin Lenovo T1s pron palauttamista, kun telakkaimuri ei toiminut. Sain sovittua asian kaupan kanssa ja imuri toimikin kaksi kuukautta peruskäytössä puutteistaan (esim. ei tunnista kerroksia, softa aika huono)huolimatta ihan ok. Sitten lopetti yhtäkkiä lataamisen ja vein takuuhuoltoon. Kuukauden kierroksen jälkeen palasi takaisin muttei akun vaihdosta huolimatta lataa lataus-/imurointitelakassa.

Nyt seuraava steppi on kauppojen peruminen , kun tämä ei tunnu toimivan ja on kestävyydeltään/laadultaan näköjään aika huono.

Mitä suosittelette nyt (tarjouksessa) maks. N. 400 euron hintaluokassa?
Nopeasti tuli tämä vastaan: ECOVACS DEEBOT T8 AIVI ROBOTTI-IMURI ECOVACS DEEBOT T8 AIVI ROBOTTI-IMURI - Power.fi

Toi kamera on täysin turha ja lisänneet hajoamisriskia, mutta onko muuten jees?

Kaksi harjaa on ollut hyvä juttu. Lisäksi haluaisin, että siivoustehoa on rutkasti ja todnäk. se siksakkinavigointi olisi hyvä siivoustulojsen kannalta.

Onko muita (mahdollisesti) hyviä diilejä kuin yllä oleva? Ja ilomielin voi maksaa vähemmän kuin yllämainittu. Ja pääkaupunkiseudun kivijalkaliikkeet ainoa vaihtoehto, kun näiden kanssa joutuu takuuasioissa kamppaileen.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä suosittelette nyt (tarjouksessa) maks. N. 400 euron hintaluokassa?
Nopeasti tuli tämä vastaan: ECOVACS DEEBOT T8 AIVI ROBOTTI-IMURI ECOVACS DEEBOT T8 AIVI ROBOTTI-IMURI - Power.fi

Mitä nyt olen näitä keskusteluja seurannut, niin Roborockin omistajat vaikuttavat keskimäärin kohtalaisen tyytyväisiltä imureihinsa — minä mukaan lukien — kun taas useiden muiden kiinabrändien laitteiden kanssa tuntuu monella olevan jotain pulmaa tai tyytymättömyyttä, kuten sinullakin. Kiva toki lukea muiden kokemuksia muista laitteista. Kannattaa lukea tämä ketju ja tuo toinen ketju alusta loppuun, niin tietää aika hyvin, mitä laitteita on markkkinoilla ja odotettavissa.

Mielestäni tällaista vielä hyvin kehitysvaiheessa olevaa teknologiaa ei kannata valita alennusprosentti edellä. Silloin päätyy helposti ostamaan juuri sen laitteen, joka ei oikein muuten myy, koska monilla on laitteen kanssa ongelmia, tai maahantuoja haluaa niistä eroon, tai laitteelle kaivataan kipeästi beta-testaajia, tai...

Roborockilta löytyy keskihintaisia ja vähän kalliimpia vaihtoehtoja, joista varmaan löytyy omalle kukkarolle sopiva. Koska Roborock on suosittu, voinee niihin olettaa saavan tulevaisuudessakin uusia harjoja yms. varaosia ja ehkä softapäivityksiäkin, mikä on näissä oleellinen asia.

YMMV.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä nyt olen näitä keskusteluja seurannut, niin Roborockin omistajat vaikuttavat keskimäärin kohtalaisen tyytyväisiltä imureihinsa

Joo, ostin omani 2017 ja edelleen rokkaa mainiosti. Kohta viiden vuoden jälkeen voi toki jo alkaa odottaa että jotain ongelmiakin voisi olla luvassa.
 
Mielestäni tällaista vielä hyvin kehitysvaiheessa olevaa teknologiaa ei kannata valita alennusprosentti edellä. Silloin päätyy helposti ostamaan juuri sen laitteen, joka ei oikein muuten myy, koska monilla on laitteen kanssa ongelmia, tai maahantuoja haluaa niistä eroon, tai laitteelle kaivataan kipeästi beta-testaajia, tai...

Roborockilta löytyy keskihintaisia ja vähän kalliimpia vaihtoehtoja, joista varmaan löytyy omalle kukkarolle sopiva. Koska Roborock on suosittu, voinee niihin olettaa saavan tulevaisuudessakin uusia harjoja yms. varaosia ja ehkä softapäivityksiäkin, mikä on näissä oleellinen asia.

YMMV.
Thanks - ihan hyviä pointteja. Tosin kun tämä on sen verran uudehko teknologia niin juuri sen johdosta en halua ostaa täyshintaisia malleja, kun lapsentaudit ovat odotettavia ja loppujen lopuksi nämä ovat vain glorifioituja rikkaimureita ;-).

Päässä oli mielikuva, että Roborock on Xiaomin / jonkun toisen isohkon kiinafirman tuote, mutta näin ei ilmeisesti ole. Tuo Xiamio Mi Robot on ilmeisesti myös sarjaa halpiskiinalaiset?

Onko siis vain seuraavat suht varmoja valintoja:
Roborock, Neato ja joskus ainakin ennen iRoomba?

Ecovacs on ainakin muutamassa testissä pärjännyt hyvin, mutta ilmeisesti epävarmempi tapaus?

Ja tosiaan lueskelin tätä ketjua alkusyksystä nii pitänee taas päivittää tietämystä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 657
Viestejä
5 105 096
Jäsenet
81 686
Uusin jäsen
ahistunut

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom