Robotti-imurit

Päässä oli mielikuva, että Roborock on Xiaomin / jonkun toisen isohkon kiinafirman tuote, mutta näin ei ilmeisesti ole. Tuo Xiamio Mi Robot on ilmeisesti myös sarjaa halpiskiinalaiset?

Xiaomi Mi Robot on Roborockin ja Xiaomin molempien lipun alla, molemmat on eri firmoja sinänsä, mutta Xiaomi häärää vähän joka toisen kiinalaisfirman rahoittajana tai omistajana.

Xiaomi Mi Robot on se mistä sekä Xiaomin että Roborockin robotti-imurit lähti liikkeelle, oma kohta n. 5 vuortta vanha laite on myös tätä sarjaa. Hyvin on toiminut, ei ole sinänsä halpiskiinasarjaa.
 
Thanks - ihan hyviä pointteja. Tosin kun tämä on sen verran uudehko teknologia niin juuri sen johdosta en halua ostaa täyshintaisia malleja, kun lapsentaudit ovat odotettavia ja loppujen lopuksi nämä ovat vain glorifioituja rikkaimureita ;-).

Milläs mittapuulla robotti-imurit ovat uutta/uudehkoa teknologiaa? Nimim. ensimmäinen robotti-imuri ostettuna vuonna 2009

Moni tosiaan tekee näissä sen virheen, varsinkin jos taloudessa on jollakin epäilyjä/vastustusta, että ostetaan se hinnat alkaen -malli joka on omiaan vain todistamaan sen skeptisen ihmisen ajatukset oikeiksi.

Toinen mitä ihmettelen on aina se peruste halvan laitteen ostossa "tulisi ensimmäiseksi robotti-imuriksi". Miksi ensimmäisen imurin on oltava halpa p*ska? Miksi ei kerralla osteta kunnollista :confused:

Saa nähdä joutuuko oman S7:n päivittämään S7 MaxV malliin kevään aikana. Sinällänsä kameralla ei itselläni omassa lapsettomassa/eläimettömässä okt:ssa ole mitään merkitystä, mutta hieman se himottaisi.

Tyhjennysasemaa tuskin alan kuitenkaan päivittämään tuohon mopinpesumalliin.
 
Viimeksi muokattu:
Päässä oli mielikuva, että Roborock on Xiaomin / jonkun toisen isohkon kiinafirman tuote, mutta näin ei ilmeisesti ole.
Xiaomi on Roborockin osakas, eli kahdesta eri yrityksestä on kyse. Millä osuudella, sitä en tiedä, mutta yhteistyön perusteella ilmeisen suurella.
 
Thanks - ihan hyviä pointteja. Tosin kun tämä on sen verran uudehko teknologia niin juuri sen johdosta en halua ostaa täyshintaisia malleja, kun lapsentaudit ovat odotettavia ja loppujen lopuksi nämä ovat vain glorifioituja rikkaimureita ;-).

Minkä takia edes mietit näitä jos olet oikeasti tuota mieltä? Ostat vain sen perinteisen glorifioimattoman rikkaimurin niin ei tarvitse maksaa uudehkon teknologian lapsentaudeista. Saa mitä haluaakin. Tai on ansainnut.
 
Thanks - ihan hyviä pointteja. Tosin kun tämä on sen verran uudehko teknologia niin juuri sen johdosta en halua ostaa täyshintaisia malleja, kun lapsentaudit ovat odotettavia ja loppujen lopuksi nämä ovat vain glorifioituja rikkaimureita ;-).

Milläs mittapuulla robotti-imurit ovat uutta/uudehkoa teknologiaa? Nimim. ensimmäinen robotti-imuri ostettuna vuonna 2009

Moni tosiaan tekee näissä sen virheen, varsinkin jos taloudessa on jollakin epäilyjä/vastustusta, että ostetaan se hinnat alkaen -malli joka on omiaan vain todistamaan sen skeptisen ihmisen ajatukset oikeiksi.

Toinen mitä ihmettelen on aina se peruste halvan laitteen ostossa "tulisi ensimmäiseksi robotti-imuriksi". Miksi ensimmäisen imurin on oltava halpa p*ska? Miksi ei kerralla osteta kunnollista :confused:

Saa nähdä joutuuko oman S7:n päivittämään S7 MaxV malliin kevään aikana. Sinällänsä kameralla ei itselläni omassa lapsettomassa/eläimettömässä okt:ssa ole mitään merkitystä, mutta hieman se himottaisi.

Tyhjennysasemaa tuskin alan kuitenkaan päivittämään tuohon mopinpesumalliin.

Joo sama tuli @Juffex mieleen.Oman roboimurin ostin reipas kymmenen vuotta sitten ja aika pian oston jälkeen tuli ajatus, että tämä laite on kerrassaan verraton. Vertautuu tarpeellisuudessaan hyvin pyykinpesukoneeseen, astariin jne.

Kun toin laitteen kotiin, niin haukut tuli. Ei kuulemma sellaisia leluja pitäisi ostaa. Ja kun laite meni huoltoon parin vuoden päästä, niin jo kyseltiin että milloinka se tulee takas. Ja jos se ei tule kuntoon, niin ostetaanko pian uusi. Näin ne mielipiteet muuttuvat.

En näe, että robotti-imurit ovat enää niin uudehkoa tekniikkaa, että ne erityisesti kärsisivät lastentaudeista. Laitteet kyllä kehittyvät kovaa vaihtua ja eivät ole vielä lopullisessa ”muodossaan”, mutta kyllä noita tunnetuimpia ja tässäkin ketjussa hyväksi havaittuja laitteita voi ja ehdottomasti kannattaa ostaa.
 
Kyllähän noi robot vaatii omanlaistaan asennetta ja asennoitumista. Hyvään tulokseen vaaditaan yleensä se, että kone pääsee kalusteiden alle, eikä sähköjohdot luikertele valtoimenaan.

Kyse ei ole niinkään laitteen puutteista vaan ominaisuudesta. Meilläkin tuli haukkuja siitä, että hirveästi pölyä kaikkialla robon jäljiltä, kunnes saatiin piuhat piiloon jne.

Vähän niinkuin kaikkien äly- ja robolaitteiden kanssa, pitää ymmärtää niitä, eikä vaan olettaa niiden tekevän kaikkea.
 
Joo näinhän se on. Ennen piti nostella kaikki esineet pois lattialta ensimmäisten robotti-imurien tieltä. Nykyisin koneet osaavat jonkin verran väistellä. Voi olla liian korkeita kynnyksiä, johdot seinien vieressä jne jne. Vaatii siis enemmän tai vähemmän ennakko valmisteluja.

Mutta niin se keskuspölynimurikin aika sukkelasti imaisee sisäänsä ei toivottua tavaraa lattialta, jos hassusti käy, eikä ole tullut otettua turhia tavaroita lattialta. Joskus on tullut juostua kilpaa letkussa eteenpäin kolisevan tavaran kanssa sammutusluukulle :D
 
Robotti-imurin kanssa kannattaa mielestäni ajatella asiaa samalla tavalla kuin tavallisella imurilla. Mitä vähemmän lattialla on tavaraa ja mitä helpommin kalusteiden alle pääsee niin sitä jouhevampaa imurointi on. Tavallisella imurilla on ihan mukavaa imuroida kun on vain paljasta kovaa lattiaa imuroitavana. Sama homma sillä robotilla. Kyllähän se kiertelee kaiken romun ympäri mutta akkua kuluu selvästi enemmän ja aikaa menee. Isommassa talossa saattaa olla siitä kiinni riittääkö yksi akullinen.
Eli ihan näppärä vehje, mutta ei se mikään koko kodin siivoava ihmelaite ole.

Marraskuusta asti ollut Roborock S7 käytössä. Siivousala 45m^2 ton ohjelman mukaan, ja aikaa kuluu noin 50min. Yksi kevyempi räsymätto (n. 180*100cm) lähti vaihtoon kun imuri jäi sen hapsuihin jumiin.
Olisi pitänyt ostaa joku malli missä tyhjennysasema. Viikon välein tuota tulee tyhjennettyä, eikä se mitään herkkua ole. Verrattuna vaikka pussittomaan imuriin niin toi on vaikeampaa. Käsin pitää aina kaivaa pölykimppu sieltä ulos. Omasta mielestäni tyhjennysasema on parempi ominaisuus kuin S7 tehokkaampi moppaus.
Roborockin ohjelma toimii ihan hyvin. En tiedä miksi ajastukset on piilotettu asetusvalikkoon, eli niihin ei pääse "kotiruudusta" suoraan. Yksi parhaista ominaisuuksista kuitenkin. Karttaa pääsee muokkaamaan suoraan kotiruudusta. Imurin voi jakaa toiselle käyttäjälle käytettäväksi. Toisen pitää myös tehdä Roborock-tunnus. Toinen käyttäjä ei kuitenkaan pääse ajastusvalikkoon ollenkaan. Mikähän järki tässäkin on ettei jaettu käyttäjä pääse käyttämään imurin parasta ominaisuutta? Nyt jaetun käyttäjän ainut käyttö sovelluksella on laittaa imuri heti päälle. Sama asia kuin kävisi painamassa nappia imurista itsestään. Etänä saa imurin päälle tietty, eli joku hyöty siitä ohjelmasta on.

Vacuum Wars testannut Dreame Z10 pron joka irtoaa tälläkin hetkellä 399e hintaan tyhjennysasemalla.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Testin perusteella ihan hyvä vehje. Ei jäänyt jumiin ja siivosi hyvin. Kahden vuoden takuu tälläkin on, eli ihan sama kuin vaikka Roborockilla.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä oli ihan hyvää keskustelua edellisen viestini jälkeen ja kommentoin niitä paremmalla ajalla :)

Nyt nopea kyssäri, kun olen kohta suuntaamassa kauppaan. Jos pitäisi tehdä valinta kahden välillä niin kumman ostaisitte:
- Roborock S5 max, 389e
- Roborock S6 maxv, 459e

Onko kenellekään kummastakin kokemusta?
 
En kumpaakaan.
Ei tyhjennysasemaa, ja S7 saa tarjouksessa n. 450e.
 
Minkä takia edes mietit näitä jos olet oikeasti tuota mieltä? Ostat vain sen perinteisen glorifioimattoman rikkaimurin niin ei tarvitse maksaa uudehkon teknologian lapsentaudeista. Saa mitä haluaakin. Tai on ansainnut.
Itsekin annoin robotti-imurille nimen, mutten kuitenkaan ota tunteisiin jos joku tekniikkaa kritisoi. Kun ostaa n. 400 euron imurin niin odottaa sen toimivan ainakin takuuajan. Glorifioitu oli huonohko adjektiivi, korvataan se automatisoidulla. Meidän kodin rikkaimuri imuroi siististi ja robotti-imuria nopeammin ruokapöydän jätteet, muttei se koko kerroksen siivoojaksi ole. Robotti-imuri oli ja on hyvä täydennys keskuspölynimurin rinnalle.

Joo sama tuli @Juffex mieleen.Oman roboimurin ostin reipas kymmenen vuotta sitten ja aika pian oston jälkeen tuli ajatus, että tämä laite on kerrassaan verraton. Vertautuu tarpeellisuudessaan hyvin pyykinpesukoneeseen, astariin jne.

Kun toin laitteen kotiin, niin haukut tuli. Ei kuulemma sellaisia leluja pitäisi ostaa. Ja kun laite meni huoltoon parin vuoden päästä, niin jo kyseltiin että milloinka se tulee takas. Ja jos se ei tule kuntoon, niin ostetaanko pian uusi. Näin ne mielipiteet muuttuvat.

En näe, että robotti-imurit ovat enää niin uudehkoa tekniikkaa, että ne erityisesti kärsisivät lastentaudeista. Laitteet kyllä kehittyvät kovaa vaihtua ja eivät ole vielä lopullisessa ”muodossaan”, mutta kyllä noita tunnetuimpia ja tässäkin ketjussa hyväksi havaittuja laitteita voi ja ehdottomasti kannattaa ostaa.

Itselle aikakäsitys vanhemmiten hämärtyy, joten 10 vuotta oli ihan hetki sitten ;). Vastahan oli 2011 ja 1995 nevaföget-juhlat.

Mutta ihan jees laitehan tämä on, mutta vaatii perusimuria aluksi hieman enemmän vaivannäköä, kun lattia pitää raivata kunnolla etukäteen. Ja keskusimurin jynssäyksen tasolle ei toki yllä, mutta ylläpitosiivouksena oikein bueno. Enää ei halua lapsiperheessa olla ilman
 
Viimeksi muokattu:
Täällä oli ihan hyvää keskustelua edellisen viestini jälkeen ja kommentoin niitä paremmalla ajalla :)

Nyt nopea kyssäri, kun olen kohta suuntaamassa kauppaan. Jos pitäisi tehdä valinta kahden välillä niin kumman ostaisitte:
- Roborock S5 max, 389e
- Roborock S6 maxv, 459e

Onko kenellekään kummastakin kokemusta?

Tuossa oli kommenttia tyhjennysaseman puolesta. Siihen vaikuttaa oleellisesti asunnon yleinen siisteys ja asunnon koko. Jos on helvatan siivotonta ja iso asunto, niin lienee voi harkita tuota tyhjennysasemaa. Jos on perus 3-4h+k jne, niin oma Neato menee kaksi siivousta helposti tyhjentämättä. Eikä tuo tyhjennys ihan mahdoton tehtävä itselle ole ollut. Seuraavaksi aion kyllä harkita ostaako telakalla vai ei, mutta minulle muut asiat ovat tärkeämpiä kuin tuo tyhjennysasema.

Niitä on siivouksen taso, mahdolliset moppaus ominaisuudet, appin käytettävyys, laitteen luotettavuus jne jne.

Valitettavasti en osaa noista Roborockeista sanoa, mutta katso nämä jos et ole vielä katsonut:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Valitettavasti en osaa noista Roborockeista sanoa, mutta katso nämä jos et ole vielä katsonut:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja lisäksi kimppakivaa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Itselleni S7 oli aika selkeä valinta. Jo pelkästään kumisen "harjan" (helppo puhdistus kun ympärille kiertyneet hiukset jne lähtevät vetämällä pois) sekä tyhjennysaseman takia.

Parempi moppaus, pumpulla annosteltu vesi, moppilevyn nosto sekä sovelluksen säätömahdollisuudet ja muut parannukset olivat vain ekstraa.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitokset @Teppo en ja @Juffex kommenteista.

Tyhjennysasema oli edellisessä, mutta tukkeutui aluksi ja putsauksen jälkeen käytin vain pari kertaa, kun imuri pitää kuitenkin huoltaa käytännössä jokaisen käyttökerran jälkeen. Toisin sanoen en tyhjennysasemaa kokenut aikaasäästäväksi ja vie turhaan tilaa lattialta.

@superapina kiitti vinkistä. En ollut huomannutkaan tarjousta eli lähti tilaukseen, kun Vacuum Wars kehui harjasta ja moppisäiliö on yhtä suuri kuin S6 Maxvssä. Ja oli lisäksi vielä valkoinen :lol: . Toivotaan, että tämä on kestävämpää sorttia.
 
Glorifioitu oli huonohko adjektiivi, korvataan se automatisoidulla. Meidän kodin rikkaimuri imuroi siististi ja robotti-imuria nopeammin ruokapöydän jätteet, muttei se koko kerroksen siivoojaksi ole. Robotti-imuri oli ja on hyvä täydennys keskuspölynimurin rinnalle.

Niin, rikkaimuri glooriasta riippumatta on sellainen tyyliin pattereilla toimiva paska joka otetaan esille kun käsi lipsahtaa kahvia annostellessa keittimeen. Ainakin omassa käytössä robotti korvaa aika hyvin sen nykyään lähinnä kaapista turhaa tilaa vievän oikean imurin, rikkaimurilla voi sitten putsata ehkä sen nurkan mihin robotti ei yletä. Robotin käyttäminen rikkaimurina kuulostaa typerältä käyttötavalta.
 
APUUUVA!
Mutsille roboa;
-ei kynnyksiä, ei karvalankamattoja, ei elukoita, 70neliötä
-isoin ongelma, ei äppiä, eli ei puhelinta mihin äppiä asentaa. läppäri on ja waifai.
Mitä itte kattelin niin nihkeetä on ilman äppejä näitä käskytellä. Vai onko?
Ei mitään kokemusta ko. vermeistä.
t.nimim. mummolle robotti :smoke:
 
Ainakin ne pari roboa mitä minulla on/ollut onnistuu käynnistys napista. Jos haluaa tiettyjä huoneita tms. niin sitten appin kautta tuo tarkempi ohjaus...
 
Ainakin ne pari roboa mitä minulla on/ollut onnistuu käynnistys napista. Jos haluaa tiettyjä huoneita tms. niin sitten appin kautta tuo tarkempi ohjaus...
Eli lähinnä sitä ajankin takaa. Napista päälle ja sen verran jos olis älyä ämpärissä että tajuaa koko huoneiston vedellä ilman äppejä ja mäppejä ja ääniohjausta ja bongorumpuja.
Mitä merkkiä/mallia sun robot on/oli?
 
iRobot ja Electrolux, mutta eikös noin kaikissa ole jokin käynnistysnappi kannessa?
Ja jos käyttöönotto vaatii jotain niin sen saat varmaan vaikka omalla puhelimellasi hoidettua?
 
iRobot ja Electrolux, mutta eikös noin kaikissa ole jokin käynnistysnappi kannessa?
Ja jos käyttöönotto vaatii jotain niin sen saat varmaan vaikka omalla puhelimellasi hoidettua?
juu tietenkin saan hoidettua. kohde 250km päässä ja en nyt välttämättä lähtisi "tämä ei toimi enää" puheluiden takia kaahailemaan äpin kanssa apuun. :D
 
juu tietenkin saan hoidettua. kohde 250km päässä ja en nyt välttämättä lähtisi "tämä ei toimi enää" puheluiden takia kaahailemaan äpin kanssa apuun. :D
Voihan sitä etänä ohjata myös? Jos yhtään helpottaa, niin silloin ei tarvi kuin ultimaattisessa hädässä käydä ihmettelemässä vehjettä.
 
APUUUVA!
Mutsille roboa;
-ei kynnyksiä, ei karvalankamattoja, ei elukoita, 70neliötä
-isoin ongelma, ei äppiä, eli ei puhelinta mihin äppiä asentaa. läppäri on ja waifai.
Mitä itte kattelin niin nihkeetä on ilman äppejä näitä käskytellä. Vai onko?
Ei mitään kokemusta ko. vermeistä.
t.nimim. mummolle robotti :smoke:
Onnistuuko robon ylläpito äidiltäsi? Pölysäiliön tyhjentämisen lisäksi täytyy ajoittain putsata suodatin, joukko tunnistimia ja pitkät hiukset telasta.
 
Onnistuuko robon ylläpito äidiltäsi? Pölysäiliön tyhjentämisen lisäksi täytyy ajoittain putsata suodatin, joukko tunnistimia ja pitkät hiukset telasta.
eiköhän se tuon vielä klaaraa. ;)
mut joo ihan hyvä pointti. pitääkö se helvetin moppikin olla joka vehkeessä.
 
Onko näissä Roborock S7 malleissa ollut jotain isompaa vikaa? Katsoin, että joku oli kantanut Pirkkalan Verkkokauppaan omansa takaisin ja löytyi nyt Outlet pinosta. Ajatus ohi huomenna se käydä noutamassa. Eiköhän tuossa ensimmäisen parin viikon aikana mahdolliset viat selviä.
 
Pölysäiliön tyhjentämisen lisäksi täytyy ajoittain putsata suodatin, joukko tunnistimia ja pitkät hiukset telasta.

Jos lähtisi valitsemaan laitetta pelkästään sillä perusteella että pitkät hiukset ja koirankarvat lattioilla eivät aikaansaisi harmaita itselle, lyhyt- mutta tiivisnukkaisenlle noin sentin paksulle villamatolle kipuaminen imurointi ei tuottaisi vaikeuksia, ja pölyt tyhjennettäisiin automaattisesti huomattavasti alle itse imurin hintaiseen säiliöön (esim. johonkin Roborockiin se näytti olevan vajaat 300€...), niin jääkö nykytarjonnasta enää mitään valinnanvaraa?
 
Viimeksi muokattu:
Onko näissä Roborock S7 malleissa ollut jotain isompaa vikaa? Katsoin, että joku oli kantanut Pirkkalan Verkkokauppaan omansa takaisin ja löytyi nyt Outlet pinosta. Ajatus ohi huomenna se käydä noutamassa. Eiköhän tuossa ensimmäisen parin viikon aikana mahdolliset viat selviä.

Ensimmäsen viikon aikana ei ole vielä löytynyt mitään vikaa.
 
Onko näissä Roborock S7 malleissa ollut jotain isompaa vikaa? Katsoin, että joku oli kantanut Pirkkalan Verkkokauppaan omansa takaisin ja löytyi nyt Outlet pinosta. Ajatus ohi huomenna se käydä noutamassa. Eiköhän tuossa ensimmäisen parin viikon aikana mahdolliset viat selviä.
Hyvin pelittänyt s7 täällä pari kuukautta.
 
jääkö nykytarjonnasta enää mitään valinnanvaraa?

Tuo ei sitten ollut retorinen kysymys vaan ihan aidosti toivon että lainatussa viestissäni edellytetyt asiat täyttyvät ja pääsee hankkimaan ekan robotti-imurin...

Onko joku noista vaatimuksista muita hankalampi toteutuakseen? Automaattisesta tyhjennyksestä voi joustaa mikäli se on kaikilla valmistajilla noin suolaisen lisähintainen kunhan manuaalinen tyhjennys on fiksusti toteutettu.
 
Viimeksi muokattu:
Onko näissä Roborock S7 malleissa ollut jotain isompaa vikaa? Katsoin, että joku oli kantanut Pirkkalan Verkkokauppaan omansa takaisin ja löytyi nyt Outlet pinosta. Ajatus ohi huomenna se käydä noutamassa. Eiköhän tuossa ensimmäisen parin viikon aikana mahdolliset viat selviä.
Eipä ole mitään vikoja ollu. Puolisen vuotta ollu käytössä.
 
Tuo ei sitten ollut retorinen kysymys vaan ihan aidosti toivon että lainatussa viestissäni edellytetyt asiat täyttyvät ja pääsee hankkimaan ekan robotti-imurin...

Onko joku noista vaatimuksista muita hankalampi toteutuakseen? Automaattisesta tyhjennyksestä voi joustaa mikäli se on kaikilla valmistajilla noin suolaisen lisähintainen kunhan manuaalinen tyhjennys on fiksusti toteutettu.

Koirankarvoissa, hiuksissa ja matoissa on tietysti eroja mutta meidän yksilöillä Dreame Z10 pro tyhjennysasemalla on toiminut luotettavasti. Villamatosta kyllä rajaus että joistain lähtee "ikuisesti" reilusti nöyhtää imuroinnissa.
 
Tuo ei sitten ollut retorinen kysymys vaan ihan aidosti toivon että lainatussa viestissäni edellytetyt asiat täyttyvät ja pääsee hankkimaan ekan robotti-imurin...

Onko joku noista vaatimuksista muita hankalampi toteutuakseen? Automaattisesta tyhjennyksestä voi joustaa mikäli se on kaikilla valmistajilla noin suolaisen lisähintainen kunhan manuaalinen tyhjennys on fiksusti toteutettu.

Oma Deebot Ozmo 950 ainakin kerää kiitettävästi koirankarvat ja hiukset itseensä. Nopea kyllä putsata oikeilla apuvälineillä mutta muutaman ajon jälkeen on yleensä sen verran täynnä kamaa (muualla kuin säiliössä) että alkaa jumimaan kynnyksiin. Muutenkin appi bugailee sen verran yms. että jälkikäteen ajatellen Roborock olisi varmaan ollut parempi sijoitus. Luulisin että koirankarvat + pitkät hiukset on kyllä myrkkyä varmaan jokaiselle robotti-imurille, näinköhän täysin huoltovapaata vaihtoehtoa edes on.
 
Roborock s7 pääharja on ainakin huomattavasti huoltovapaampi kuin aiemman Neato Botvacin vastaava. Ja on siis talous jossa kaksi koiraa ja pitkähiuksinen naisoletettu. Botvacin harja piti putsata jokaisen käyttökerran jälkeen, Roborockin harjan olen putsannut joka 6 ajon jälkeen (ja siinäkin tarve huomattavasti pienempi).
 
Kiitokset @Teppo en ja @Juffex kommenteista.

Tyhjennysasema oli edellisessä, mutta tukkeutui aluksi ja putsauksen jälkeen käytin vain pari kertaa, kun imuri pitää kuitenkin huoltaa käytännössä jokaisen käyttökerran jälkeen. Toisin sanoen en tyhjennysasemaa kokenut aikaasäästäväksi ja vie turhaan tilaa lattialta.

@superapina kiitti vinkistä. En ollut huomannutkaan tarjousta eli lähti tilaukseen, kun Vacuum Wars kehui harjasta ja moppisäiliö on yhtä suuri kuin S6 Maxvssä. Ja oli lisäksi vielä valkoinen :lol: . Toivotaan, että tämä on kestävämpää sorttia.
Miten imuria pitää huoltaa imurointien välissä?

Meillä kolme koiraa ja kaksi robottia ja säiliön tyhjennän joka ajolla, mutta muuta huoltoa en tee kuin tyyliin kuukauden välein, eli putsaan pää harjan vähän paremmin. Kerran vuodessa saatan pyyhkiä rätillä ja putsailla enemmän.
 
Roborock S7 ollut pari kuukautta käytössä. Pääosin vain hyviä kokemuksia. Ensin oli käytössä edellisessä asunnossa tammikuun ja nyt uudessa. Ohuet matot aiheuttaa nyt harmia. Pääharja ja sen "muovilärpäke" lähtee irti, robotin laittaessa maton rullalle ja pyrkien sen ylitse. Tämän toki voisi välttää, jos saisi maton pysymään paremmin paikallaan, mutta aika heikosti tuntuu tuo muovihärpäke pysymään kiinni. Ne jouset voisi olla tiukemmatkin. Ihme ettei kukaan muu ole tuosta maininnut.
 
Liitteet

  • Roborock-S7-Robotic-Vacuum-Cleaner-Rolling-Brush-Cover-Black-459872-0.jpg
    Roborock-S7-Robotic-Vacuum-Cleaner-Rolling-Brush-Cover-Black-459872-0.jpg
    86,7 KB · Luettu: 49
Miten imuria pitää huoltaa imurointien välissä?

Meillä kolme koiraa ja kaksi robottia ja säiliön tyhjennän joka ajolla, mutta muuta huoltoa en tee kuin tyyliin kuukauden välein, eli putsaan pää harjan vähän paremmin. Kerran vuodessa saatan pyyhkiä rätillä ja putsailla enemmän.

Säiliön lisäksi joka kerta pääharja hiuksista ym., sivuharjat suht. usein hiuksista ja melko usein miniharjalla HEPA-suodatin. Kun kerran puhdistus tulee tehtyä joka kerta ja roskat/hiukset/pölyt tiputettua oikeaan roskikseen en itse kokenut tyhjennysasemaa aikaasäästäväksi lisätarvikkeeksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Sid

Roborockissa ei kyllä tuota ole tullut vastaan. Pääharja ei kerää juurikaan paskaa, eikä myöskään sivuharja. Suodatinkin pysynyt huomattavasti puhtaampana kuin botvacin vastaava jota piti putsata joka käyttökerran jälkeen..

.. Nää laitteet kehittyy ja se mikä oli normaalia huoltoa jokunen vuosi sitten, on nykyään tarpeetonta.
 
Nyt on sitten asunto jossa isot peiliovet eteisessä. Onko tähän ainut keino vaan laittaa no go zone tuohon "haamu tilaan" joka tulee peileistä? Jos tuon alalaidan teippaa peileistä kartoituksen ajaksi ja poistaa sitte teipit niin se taitaa skannata nuo peilit uudelleen seuraavalla ajolla? Pysyvää teippausta en haluaisi tehdä. Imurina Roborock s6 max v.
 
Täälläkin on eteisessä katosta lattiaan peiliovet. Vetäisin peiliovien suuntaisesti niiden kohdalle virtuaaliseinän. Nyt se ei edes yritä mennä sinne haamutilaan, sopivan tarkka sijoitus niin ajelee siististi parin sentin päästä ovia.

E: Kyseessä siis Roborock S5 Max ja Roborockin oma äppzi jos sillä merkitystä on.
 
Okei. Kartassa silti näkyy tuo haamualue ilmeisesti? Tuollahan nyt ei muuta merkitystä ole kuin että kartta ei näytä niin siistiltä
 
Okei. Kartassa silti näkyy tuo haamualue ilmeisesti? Tuollahan nyt ei muuta merkitystä ole kuin että kartta ei näytä niin siistiltä

No minulla on peilikaapin takana toinen huone, niin haamualuetta ei varsinaisesti ole. Kartan automaagista jakoa huoneisiin se kyllä vähän sotki, mutta ei se muutenkaan mennyt aivan kohdalleen vaan piti käsin säätää kuntoon. Nyt se "näkee" haamualueen osana eteistä mutta virtuaaliseinä estää yrittämästä sinne, muutoin se nylkyttäisi ihmeissään peiliä vasten.
 
Okei. Kartassa silti näkyy tuo haamualue ilmeisesti? Tuollahan nyt ei muuta merkitystä ole kuin että kartta ei näytä niin siistiltä

Ei niille haamualueille oikein mitään voi. Jos peilin tai aukon piilottaa ensimmäisen ajon ajaksi, ilmestyy se karttaan kuitenkin myöhemmällä ajolla kun se ei ole peitettynä. Itselläni kävi niin, että Roborock luuli peilin läpi pääsevän huoneesta toiseen, kun toisessa huoneessa oli peili seinällä lattiaan asti. Yritti välillä oikaista peilin läpi. Ratkaisu tähän oli virtuaaliseinä. Kartassa näkyville kummallisille kummallisille viuhkoille yms. mitä näistä aiheutuu ei oikein mitään voi. Eipä niistä varsinaista haittaakaan ole, kun laittaa virtuaaliseinät strategisesti oleellisiin paikkoihin.
 
Roborockissa ei kyllä tuota ole tullut vastaan. Pääharja ei kerää juurikaan paskaa, eikä myöskään sivuharja. Suodatinkin pysynyt huomattavasti puhtaampana kuin botvacin vastaava jota piti putsata joka käyttökerran jälkeen..

.. Nää laitteet kehittyy ja se mikä oli normaalia huoltoa jokunen vuosi sitten, on nykyään tarpeetonta.

Mukava kuulla - uusi robottimme eli Roborock S7 on vasta tulossa varastoon, joten vielä en ole päässyt testaan. Tosiaan tuota uutta harjaa, jonka tosin saa myös muihin Roboihin (tosin niissä ilmeisesti pääharjakehikko ei ole yhtä imevä Vacuum Warsin mukaan), on kehuttu ja toivottavasti vähentää huoltojen tarvetta. Aiemmassa Lenovossa oli tuollainen vanhempi, melko yleinen karvaharja, kaksi sivuharjaa niin hiuksia oli jokaisen käyttökerran jälkeen paljon (vaikkei putsaus sinänsä kauaa aikaa vaatinut).
 
Viimeksi muokattu:
Roborock S7 Gigantissa tarjoushintaan 469€
Kannattaako tarttua?

E: kannatti tai ei, tilaukseen se meni. Testiin ensin ilman tyhjennysasemaa ja kokemusten perusteella tyhjennysasema vielä kaveriksi (jos siis tuntuu olevan tarvetta).
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kommenteista Roborock S7 osalta. Kävin tuollaisen hakemassa alkuviikosta, ja nyt imurointi ja yksi moppaus takana. Alkuvaiheen kokemukset:

1) Vaikuttaa ihan pätevältä laitteelta. Todella hienosti hoiti talon (169m2, 1 kerros) kartoituksen. Jos jaksaa nostella tuolit ylös, tämä kyllä hoitaa hienosti imuroinnin.

2) Se tuli hieman yllätyksenä kuinka hitaasti tuo lataa. Ensimmäisellä siivouskerralla 100 % akku kesti reilut 103m2 / 132 minuuttia ja sitten imuri lähti takaisin asemaan. Vaihtelevaa lattiaa: kiiltävää laattalattiaa, parketteja makuuhuoneissa, kylpyhuoneessa ja vessoissa laattalattiat. Ilmeisesti tuo lähtee lataamaan kun akku tippuu alle 20 % tason. Siivous alkoi 9:30, lataamaan 11:40 ja 3 tuntia myöhemmin akku noin 70 % tasossa. Kokonaisuutena lataus kesti luokkaa 4 tuntia, ja sitten tuo lähti hoitamaan lopun kuntoon. Yhteensä tuolla kului aikaa 161min ja 121m2 neliötä siivosi.

Vettä ei ollut säiliössä eli moppi tietääkseni ei ollut käytössä. Lapset ehtivät tulemaan kotiin, kun ajattelin että tuo ehtisi hoitamaan hommat 14-15 mennessä, kun aamulla 9:30 aloitti. Ei iso ongelma, mutta hitaasti lataa. Akkua meni suurinpiirtein 0,6 % per minuutti.

3) Toisella siivouskerralla laitoin tuon moppaamaan kivilattiat (kiiltävä laatta). Mopissa luki, että kostuta moppi valmiksi, jos laitat koneen heti töihin. Näin tein ja lopputulos ei ollut mitenkään kehuttava. Moppi kyllä oli likainen eli kyllä se oli mopannut/siivonnut, mutta kiiltävässä laatassa näkyy sellaiset selkeät moppauksen jäljet ja paikoitellen sellaisia pyöreitä jälkiä. Kiiltävässä laatassa lopputulos huono. Pitää kokeilla vielä toisen kerran siten, että ei kostuta sitä moppia, mutta aika syvältä kun pääsi itse moppaamaan sitten nuo koneen tekemät jäljet pois. En käyttäisi kuin sohvien alusten ym. vastaavien paikkojen moppaamiseen, joissa tuo "jälki" ei haittaa.

Kerätään lisää kokemuksia, mutta imurina ihan vakuuttava laite.
 
2) Se tuli hieman yllätyksenä kuinka hitaasti tuo lataa. Ensimmäisellä siivouskerralla 100 % akku kesti reilut 103m2 / 132 minuuttia ja sitten imuri lähti takaisin asemaan. Vaihtelevaa lattiaa: kiiltävää laattalattiaa, parketteja makuuhuoneissa, kylpyhuoneessa ja vessoissa laattalattiat.

Sekö siis kiipeää myös kylpyhuoneen tulvakynnyksen yli?
 
Itsellä ollut puolisen vuotta Roborockin S7 käytössä.

Kokonaisuutena loisto-ostos. 120m2 omakotitalo kyseessä ja hienosti hoitaa imuroinnin. Hyvin saa säädettyä kaikkea, imuroitua huone tai alue kerrallaan jne. Menee tulvakynnyksen yli meilläkin. Imuroinnista ei mitään moittimista.

Lataus kestää tosiaan kauan. Itse laitan yleensä siivouspäivää edellisenä iltana imuroimaan ns helposti järjesteltävät huoneet, jotta voi yön latailla rauhassa. Akku ei siis kestä koko taloon kerralla. Mutta ei ole mikään iso juttu itselle. Luutuamisessa häiritsee pari juttua; parkettiin jää raidat, miten päin robotti onkin mennyt huoneessa. Olen koittanut välillä käydä huuhtelemassa luudun kesken siivouksen mutta ei ole oikein auttanut. Lisäksi olen usein katsonut että kostea alue robotin perässä on todella kapea. Eli vaikka luutu on robotin levyinen ja luudun kastelee ennen käyttöä, ilmeisesti vettä syötetään vain keskelle kun se luutuamisjälki on tosiaan vain joku 5-10 cm.

Onko muut törmänneet vastaaviin ongelmiin ja löytäneet mitään ratkaisua? Ristiin luutuamalla (eli kahteen kertaan) ne raidat ovat ehkä olleet hieman epäselvempiä.

Kokonaisuutena loistava ja laadukas robotti, luutuaminen ei ole vain vielä riittävällä tasolla että korvaisi käsin luutuamisesta edes suurimman osan. Varaosia saa näppärästi ja ohjelmistopäivityksiä tuntuu tulevan melko usein.
 
Onko robotti-imureissa jotain ominaisuutta tälläisen ongelman ratkaisuun?

Kissat käyvät laatikolla joku 4-5 kertaa päivässä ja näistä kerrosta ainakin pari on päiväsaikaan. Hiekkaa leviää pitkin lattioita yleensä. Sitten päivällä kun täällä kulkee niin jalkapohjat ovat täynnä hiekkaa ja se kulkeutuu joka paikkaan. Ei joka kerta viittisi olla lakaisemassa kun nuo sotkevat.

Saako näihin roboihin jonkun ohjelman joka käy jonkun tietyn hyvin pienen alueen läpi useamman kerran päivässä?

Saako näitä liitettyä IoT ratkaisuihin jos vaikka tekisi sensorin joka tunnistaa kun kissa on käynyt laatikolla ja imuri sitten vaikka 20 minsan päästä tekisi kierroksensa?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 645
Viestejä
5 104 493
Jäsenet
81 683
Uusin jäsen
Euforinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom