Tulipa pelattua tätäkin tuossa männäviikolla pitkästä aikaa.
Vaikutti Day of Infamyn (pelannut tätä eniten lähiaikoina) jälkeen melkoisen jäykältä.
Ampumiseen ei saa hyvää tuntumaa. Tuntuu kuin ase olisi aivan liian iso ruudulla ja että se muljuaa ihmeellisesti ruudulla. Samaa fiilistä en muista saaneeni RO2:sta enkä RS:stä.
Aseiden äänetkin mielestäni heikommat mitä Rising Stormissa.
Yksi ärsyttävimmistä äänimaailman kepposista on mielestäni se että AK:lla ampuessasi yhden laukauksen kuuluu aina kaksi laukausta, onpa AK:n ääni muutenkin ihmeellinen "kiviä tynnyrissä" tyylinen ratkaisu.
Värimaailma myös vaihtelee erikoisesti ylivalottuneesta super värikylläiseen. Esimerkiksi liekinheittimen liekki on ihmeellisen valkoista, tunneleissa on turhan valoista ja niin edelleen.
Näyttönä Asus PG279Q joka on kalibroitu SpyderPro:lla, joten tuskin vehkeistä kiinni.
Lisäksi ruudulla on liikaa informaatiota sekä värejä minun makuuni, tarsinkin T-tilassa. Killfeed on turha realismiin tähtäävässä pelissä.
Ei tämä huono ole, mutta eipä tule ihan äkkiseltään fiilistä että tätä tekisi oikein kovasti mieli pelata.