Retkeily, vaellus ja telttailu

Itse olennsen verran hyvä uninen että pystyn vetelee vaikka keskellä pyistoa auringossa unta kaaliin :D lähinnä pimennys tulisi perheen muita henkilöitä varten.. no käyn nappaamassa vähän tota kestopeitettä uv suojalla ni se jeesaa jonkunverran ku nakkaa teltan päälle. Päädyin nyt sitten tuohon halvempaan niin saa tuon nukkumispolitiikan pysymään edes jossain budjetissa ja saan samaan 200e sisällytettyä pressun yms tarvikkeet. :D
 
Tarkoituksena nukkua ulkona enemmänkin tänä keäsnä ja mietin itse aiemmin jo tuota valoisuutta, mutta ei mitään kokemuksia silmälapuista, niin millaiset niiden pitäisi olla että olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Tuossa jo pari ehdotusta tuli, mutta mieluummin jos saisi jostain kivijalasta haettua ja tietenkin edulliset, kun budjetilla mennään.

Miettinyt myös muutaman päivän reissua pyörällä, vanhaan runkoon rakennettu sinkula maantiepyörä. Riippumatossa yöt ja ihan tasaisia teitä tarkoitus ajella, mutta tavaroiden kuljetus selässä mietityttää. Tietenkin kaikkea tavaratelinettä löytyy kaupasta, mutta silloin alkaa hinta nousta tällaiseen kokeiluun. Majoittuminen olisi riippumatossa ja testailin jo yhden yön pihassa, niin sellaisella 5kg setillä nukkuu vaikka lämpö tippuisi alle 10 asteen. Vaihtokampetta tarvitsee tietenkin, mutta esimerkiksi eväitä ei tarvitse monen päivän edestä kuljettaa kun nuita kyliä kuitenkin tulisi useampi päivässä ohitettua.

Onkohan ihan tuhoon tuomittu idea?
 
Myös tuubihuivi toimii kun laittaa silmien kohdalle ja pysyy paremmin päässä vasinkin jos on levoton nukkuja.

Itsellä on sekä maski että tuubihuivi päällekkäin ihan kotonakin.
 
Tuubihuiveja kyllä löytyy, mutta niissä se ongelma että painuu silmäluomia vasten ja häiritsee nukkumista, sama varmaan jossain pipossa. Silmämaskeissa yleensä kehä silmän ympärillä.
 
Niinno joo, se on käyttäjäkohtaista. Itse taas käytän nimenomaan tuubihuivia koska se painaa luomia ja on helpompi nukkua :D Mutta nää on näitä käyttäjäkohtaisia mistä kukakin tykkää ja sopii.
 
Pitää ehkä kokeilla, kun nyt vain tuntuu että se häiritsisi. Ottaa vaikka juhannuksena päiväunet tai nukkua omassa sängyssä yksi yö tuubihuivin kanssa.
 
Vaatii totuttelemista niinkuin korvatulpatkin. Itselle tosiaan helpompaa kun ei tarvitse "pitää" silmiä kiinni vaan ne pysyy kiinni eikä voi edes vahingossa avata.
Mutta henkilöstä kiinni kuka tykkää kuka ei.
 
Tuubihuiveja kyllä löytyy, mutta niissä se ongelma että painuu silmäluomia vasten ja häiritsee nukkumista, sama varmaan jossain pipossa. Silmämaskeissa yleensä kehä silmän ympärillä.
Postaamani malli ratkaisee juurikin tämän ongelman. On täysin pimentävät (toisin kuin tuubihuivit, pipot tai paidat... testattu niitäkin), myös sivuilta, eikä paina luomia, ripsiä tai nenää. Materiaali on mukavan tuntuista ja laput huomaamattomat päässä, vaikka näyttävätkin suurilta. Toimii selkä, kylki ja maha nukkujalla. Alla olevia parit itsellä:

1750241665967.jpeg

Uudempaa versiota en ole testannut, siinä ilmeisesti parannettu hieman pään mukaan muotoutumista.

1750241726303.jpeg

Puheistanne inspiroituneena hain Kärkkäiseltä vähän vastaavan halppismallin ja tuntui ainakin yhden yön perusteella ratkaisevan minua eniten häiritsevän "lipsuilun" ja silmien painamisen joka on ollut normaaleissa malleissa ongelmana. Kiinnostuneille linkki , kuvassa ei näy mutta tuossakin on sellaiset yksinkertaiset "kolot".
 
Yllättävän vähän niitä lopulta tulee. Lappiin mennessä ja tullessa helposti tulee yksi yö nukuttua autossa ja sitten vaelluksella tulee käytyä niin syrjäisissä paikoissa, että autiotuvilla ei yleensä muita ole niin tulee niitäkin käytettyä. Viikon vaellusreissulla voi siis hyvinkin käydä niin että lopulta telttaöitä on kaksi.
 
Laitetaan tännekin retkikeittimien kaasupatruunoista alevinkkaus, jos jollain tarvetta.

Todella kiva telttayö saaristossa takana, nukuin kerrankin OK. MSR Freelite ulkoteltan vetskari vääntyi paskaksi (ne hampaat alhaalta) ja itse suljin irtosi. Lieneekö tässä mitään temppua enää itse tehtäväksi, meneeköhän tuo jonkun takuun piikkiin vai osaisiko joku ompelija tuon korjata? Ensi viikon retken kyllä pärjään vielä helposti vaikka teipin kera jos ei muuten, mutta onhan tuo hyvä korjata.
 
Kertokaas paras 200e budjetilla oleva teltta 5-6 hengelle, plussaa jos 2 eri nukkumatilaa jotta saa lapsille oman mestan. Itse myt katsellut näitä kahta:Perheteltta 6 henkilöä, 2 makuutilaa | Clas Ohlson

Tai

McKINLEY Family 30.6 - teltta (harmaa) | Budget Sport McKINLEY Family 30.6 - teltta (harmaa) | Budget Sport

Kertokaas mielipiteet jos sattuu taloudesta jompikumpi löytymään :)

Päädyitkös johonkin? Meillä aika samat speksit haussa, 2 aikuista + 2 alle kouluikäistä lasta. Tuollainen kahden erillisen pömpelin teltta ei ehkä vielä ole täysin pakollinen, mutta veikkaisin että jo parin vuoden päästä lapset alkaa kaivata omaa koloa, joten voisi vaan hommata suoraan tuollaisen.

Paino ym. tosiaan aika yhdentekeviä, kun pääasiassa autosta tai veneestä käsin telttailaan kesäaikaan. Edes pieni blackout olisi kyllä hiton kova koska vaimo kitisee valosta, mutta pystyy sentään käyttämään silmälappuja tms., mutta lapset kyllä herää siihen valoon ihan väkiselläkin, eivätkä pysty/halua käyttää mitään silmälappuja. Tämän takia olen vähän tuota High Peak Como 4.0 - telttaa katsellut, joka ainakin väittää omaavansa "2 darkened inner tents". Lähinnä tuossa epäilyttää tuo vain 3000 mm vesipilari ja se, että tuossa keskustan "oleskelutilassa" ei taida olla mitään alustaa.

Toki rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta ihan hirveästi ei huvittaisi suoraan lyödä taaloja tiskiin, kun on vielä aika epävarmaa, kuinka paljon sitä käyttöä nyt oikeasti tulee. Toisaalta jos laskee niin, että kivalla teltalla jossa viitsii oikeasti nukkua säästää edes yhden tai kaksi AirBnB/hotelli-yötä vuodessa, niin nopeastihan se "maksaa itsensä takaisin"...
 
Jaahas, tuli pitkästä aikaa sitten vuoden 2020 lähdettyä telttailemaan ja kivaanhan se oli, mutta joutu lopettamaan lyhyeen kun ei kertakaikkiaan löydy paikkaa missä ei satais kaatamalla joka päivä ja ei silloin oikein ole mieltä istua teltassa päivätolkulla. Toki sateessa on oma tunnelmansa kuunnella ropinaa mutta ei sitä montaa päivää jaksa putkeen, saatika koko leirin kasaamista ja purkamista sateessa.. Ja siten vielä tuli myrskykin niin oli aika panna tältä kesältä taas säppiin. Viikko tuli reissattua, mutta telttaöitä oli harmittavasti vain kolme säiden takia.

2025-06-30 19.14.41.jpg

2025-06-30 19.14.47.jpg

2025-07-02 17.54.05.jpg

2025-07-02 23.00.53.jpg
 
Radio Suomi ja olut-tölkin sihahdus kuului korvissa, kun näitä kuvia katsoi. Ja kiireettömyys.
 
On kyllä leppoisan näköistä. :thumbsup:

--

Itse sain nyt teltan tilailtua, päädyin High Peak Tessin 5.1 telttaan, jonka pitäisi olla sisältä kohtuullisesti pimennetty. Olisin mieluiten ostanut jonkun Quechuan teltan, jotka on ilmeisesti sitten oikeasti pimeitä sisältä, mutta noita ei tosiaan Viroa lähempää saa ja sieltäkin olisi pitänyt käydä henkilökohtaisesti hakemassa.

Noh, näillä mennään ja jännätään, pysyykö sää niin ultimaalisen paskana kuin tähän asti tänä "kesänä", vai jääkö telttailut lyhyeen kuten @Mikkos illa.
 
Tuli tilattua Naturehike Mongar 2 UL, 187e veroineen ja kuluineen Alilta. Kaukanahan tuo on oikeasta Ultralightista kun minimipaino on 1.5kg luokkaa, mutta kokeillaan nyt tällaista Durstonin X-mid 2:n ja X-Domen välissä. X-Dome 1+ kiinnostaisi, mutta saatavuus on mitä on.
 
Minulla oli astetta vähemmän leppoista telttailua kun olin saaristo-Suomen lähellä telttailemassa to-pe myrskyn aikaan. Puuskat olivat 29m/s. Ei ollut kivaa.
 
On kyllä leppoisan näköistä. :thumbsup:

--

Itse sain nyt teltan tilailtua, päädyin High Peak Tessin 5.1 telttaan, jonka pitäisi olla sisältä kohtuullisesti pimennetty. Olisin mieluiten ostanut jonkun Quechuan teltan, jotka on ilmeisesti sitten oikeasti pimeitä sisältä, mutta noita ei tosiaan Viroa lähempää saa ja sieltäkin olisi pitänyt käydä henkilökohtaisesti hakemassa.

Noh, näillä mennään ja jännätään, pysyykö sää niin ultimaalisen paskana kuin tähän asti tänä "kesänä", vai jääkö telttailut lyhyeen kuten @Mikkos illa.
Ollut melko surkeaa säätä kyllä. Vettä ja pari päivää aurinkoa ja taas vettä. Näyttää olevan myös jatkossakin. Ei noi helteetkään mitään kivoja teltassa ole jos ei saa telttaa varjoon, mutta yhtälailla jatkuva sadekkaan ole kiva. Semmonen +22 max ja ei sadetta niin sopiva telttailukeli.
 
Oli saatana reissu. Piti vaan olla ja nauttia, mutta iski taas joku suoritusvaihe päälle. Ekan autiotupayön jälkeen lauantaina painoin 33km joenvarren autiotuvalle, josta aamulla sain päähän että tämä loppuu tänään ja kiskoin sitten 27km maantiemarssin lähimmälle bussipysäkille josta pääsin kaupunkiin & hotelliin yöksi. Maasto oli lauantaina aivan paskaa, järkyttäviä ylämäkiä, kunnon umpeen kasvanutta metsikköä ja on ihan uskomaton ihme ettei yhtään punkkia tarttunut kun tarpoi siinä vyötäröön asti ulottuvassa kasvustossa :D Kuitenkin suurin koettelemus oli juurinkin lyhyempi sunnuntain "motarimarssi" sillä jalat oli jo aika rakoilla ja paskana kävelystä, oli uskomattoman hajottavaa kun jalkoihin sattui ja ankea motari vaan jatkui jatkumistaan. Logistisista ja säähän liittyvistä syistä tuo sunnuntain hotelliin marssi oli kyllä hyvä valinta (Y)

Kengät taitaa lähteä vaihtoon! Mulla ei ollut vuosi sitten karhunkierroksella mitään ongelmaa, mutta nyt luulen että maratontreeni kilsamäärineen on aiheuttanut että jalat on kasvanut (tästä oli joku artikkelikin että näin käy). Lisänä tietysti että karhunkierroksen kivan viileyden sijaan rämmin housut + takki päällä koko reissun koska hyönteisarmeija ja valtava hikoilu, eli teipit ei vaan yksinkertaisesti pitänyt eikä rakkolaastarit.

Noh, kokonaisuudessaan n. 20km rinkan kera 60km alle 1.5vrk sisään, olen urheilijana ihan tyytyväinen tähän tulokseen ja ainakin tiedän etten näin +30 vuotiaana häviä kauheasti armeijan (ei erikoisjoukkojen) pojille jotka marssii!

retki3.jpg

retki2.jpg

retki1.jpg
 
Nyt olisi haussa rinkka, joka on hyvä, halpa ja suhteellisen tilava. Tiedän toki, että hyvä ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen, mutta ehkä se halpa sitten näyttelee pääosaa tällä hetkellä. Rahaa ei ole juurikaan ylimääräistä ja pitäisi saada joku rinkka edes tämän kesän retkille.

Rinkka tulisi siis käytännössä ainoastaan yhden hengen riippumattoretkeilytarkoituksiin. Riipun matossa kesät talvet, eli suotavaa olisi, että rinkkaan saa pakattua myös esim. talvimakuupussin. Varusteina minulla on tällä hetkellä DD Hammocks Frontline riippumatto, DD Hammocks 3x3m tarppi sekä tietysti se makuupussi. Lisäksi löytyy DD Hammocksin underquilt, mutta sitä en ole vielä käyttänyt tai mukanani kantanut näin kesällä kun ilmankin tarkenee loistavasti.

Tähän mennessä olen tehnyt retkeni Varustelekan isolla Särmä rynnäkkörepulla. Siinä on tilavuutta 35 litraa ja vaikka loistava reppu onkin, niin valitettavasti esimerkiksi tuo talvimakuupussi ei kyllä mitenkään mahdu sinne järkevästi riippumaton ja tarpin kanssa, etenkin kun mukaan pitäisi saada myös ruokaa ja vaatteita. Siispä olen ruvennut miettimään rinkan ostoa. Minua ei juurikaan kiinnosta grammanviilailu, en minä painoa pelkää ja jaksan kyllä kantaa. Hakusessa olisi siis käytännössä rinkka, mihin mahtuisi kaikki kamat kivasti vaikka "selviytymistä" varten. En siis hae mitään mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta vaelluskokemusta, vaan ihan sitä että kamat mahtuu mukaan joilla selviytyy luonnossa riippumattoillessa. Ja tosiaan mahdollisimman halvalla.

Olen hakenut tässä viime päivien aikana tietoa monelta eri sivustolta, Facebookista yms ja Motonetin 65l rinkka on saanut moneen otteeseen kehuja. Tuo olisi edullinen vaihtoehto 99.9€ hinnallaan. Jostain muistan lukeneeni, että olisi jopa halvin rinkka selkäosan säätöominaisuuksilla? Prismasta sitten löytyisi tuo heidän oma Luode12 -malliston 65l rinkka lähes samaan hintaan (99.95€). Siinä tulisi sadesuojakin mukana. Mutta muuten rinkka onkin sitten aika tuntematon - en löytänyt netistä yhtäkään arvostelua, käyttäjäkokemusta tai muutakaan vastaavaa. Liekö jopa tämän kauden uutuuksia? En oikein tykkää ostaa "sikaa säkissä", mutta tämänkin edullinen hinta vie sen kuitenkin vaihtoehtojen listalle.

Mihinkään Fjällravenin Kajkaan en aio pistää rahaa. Ymmärrän kyllä, että se on varmasti parempi rinkka, mutta nyt on hakusessa hyvä ja käyttökelpoinen rinkka mahdollisimman halvalla. Tiedän myös sen, että Tori.fi ja vastaavista voisi katsella käytettyjä rinkkoja (eikä se ole sinänsä poissuljettu vaihtoehto) - mutta toisaalta haluaisin rinkan käyttöön ns. mahdollisimman pian ja Torista yms vastaavista tilatessa tulee sitten kuitenkin aina ne postikulut ja muut päälle joka sitten nostaa hintaa. Motonettiin voin taas kävellä vaikka heti huomenna ostamaan tuon niiden alle huntin rinkan. Teenkö siis näin, vai onko teillä kenties parempia ehdotuksia ja näkemyksiä? Käyttäjäkokemuksia näistä Motonetin/Prisman rinkoista?

Tässä pari kuvaa viime viikonlopulta kun leireilin pikkureppuni kanssa:

42f1ad92-9185-4d53-ae6d-75d0556dfabf.jpg
15015975-42df-45db-82dd-1c64678862fb.jpg
 
Tilasin Alista siis tämän, kun se oli tarjouksessa:

Nylon Outdoo Pack Backpack Fishing Tactical Backpack Travel Fishing

screenshot.5.jpg

Nyt hinta on siis noussut, mutta noita samanlaisia löytyy tälläkin hetkellä kymmeniltä eri myyjiltä ja tarjouksia kannattaa kytätä.

Tässä esimerkiksi se seuraava tilaamani 80L reppu

80L Tactical Bag

Nyt olisi haussa rinkka, joka on hyvä, halpa ja suhteellisen tilava. Tiedän toki, että hyvä ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen, mutta ehkä se halpa sitten näyttelee pääosaa tällä hetkellä. Rahaa ei ole juurikaan ylimääräistä ja pitäisi saada joku rinkka edes tämän kesän retkille.

Rinkka tulisi siis käytännössä ainoastaan yhden hengen riippumattoretkeilytarkoituksiin. Riipun matossa kesät talvet, eli suotavaa olisi, että rinkkaan saa pakattua myös esim. talvimakuupussin. Varusteina minulla on tällä hetkellä DD Hammocks Frontline riippumatto, DD Hammocks 3x3m tarppi sekä tietysti se makuupussi. Lisäksi löytyy DD Hammocksin underquilt, mutta sitä en ole vielä käyttänyt tai mukanani kantanut näin kesällä kun ilmankin tarkenee loistavasti.

Tähän mennessä olen tehnyt retkeni Varustelekan isolla Särmä rynnäkkörepulla. Siinä on tilavuutta 35 litraa ja vaikka loistava reppu onkin, niin valitettavasti esimerkiksi tuo talvimakuupussi ei kyllä mitenkään mahdu sinne järkevästi riippumaton ja tarpin kanssa, etenkin kun mukaan pitäisi saada myös ruokaa ja vaatteita. Siispä olen ruvennut miettimään rinkan ostoa. Minua ei juurikaan kiinnosta grammanviilailu, en minä painoa pelkää ja jaksan kyllä kantaa. Hakusessa olisi siis käytännössä rinkka, mihin mahtuisi kaikki kamat kivasti vaikka "selviytymistä" varten. En siis hae mitään mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta vaelluskokemusta, vaan ihan sitä että kamat mahtuu mukaan joilla selviytyy luonnossa riippumattoillessa. Ja tosiaan mahdollisimman halvalla.

Olen hakenut tässä viime päivien aikana tietoa monelta eri sivustolta, Facebookista yms ja Motonetin 65l rinkka on saanut moneen otteeseen kehuja. Tuo olisi edullinen vaihtoehto 99.9€ hinnallaan. Jostain muistan lukeneeni, että olisi jopa halvin rinkka selkäosan säätöominaisuuksilla? Prismasta sitten löytyisi tuo heidän oma Luode12 -malliston 65l rinkka lähes samaan hintaan (99.95€). Siinä tulisi sadesuojakin mukana. Mutta muuten rinkka onkin sitten aika tuntematon - en löytänyt netistä yhtäkään arvostelua, käyttäjäkokemusta tai muutakaan vastaavaa. Liekö jopa tämän kauden uutuuksia? En oikein tykkää ostaa "sikaa säkissä", mutta tämänkin edullinen hinta vie sen kuitenkin vaihtoehtojen listalle.

Mihinkään Fjällravenin Kajkaan en aio pistää rahaa. Ymmärrän kyllä, että se on varmasti parempi rinkka, mutta nyt on hakusessa hyvä ja käyttökelpoinen rinkka mahdollisimman halvalla. Tiedän myös sen, että Tori.fi ja vastaavista voisi katsella käytettyjä rinkkoja (eikä se ole sinänsä poissuljettu vaihtoehto) - mutta toisaalta haluaisin rinkan käyttöön ns. mahdollisimman pian ja Torista yms vastaavista tilatessa tulee sitten kuitenkin aina ne postikulut ja muut päälle joka sitten nostaa hintaa. Motonettiin voin taas kävellä vaikka heti huomenna ostamaan tuon niiden alle huntin rinkan. Teenkö siis näin, vai onko teillä kenties parempia ehdotuksia ja näkemyksiä? Käyttäjäkokemuksia näistä Motonetin/Prisman rinkoista?

Tässä pari kuvaa viime viikonlopulta kun leireilin pikkureppuni kanssa:

42f1ad92-9185-4d53-ae6d-75d0556dfabf.jpg
15015975-42df-45db-82dd-1c64678862fb.jpg

Itse ratkaisin tämän tosiaan tilaamalla Aliexpressistä parinkympin rinkan. Eli siinä olisi ainakin yksi pikaratkaisu, mutta varoituksena, että laatu ei sitten tietenkään vastaa mitään merkkirinkan laatua. Tuo päivärepun minkä tilasin sieltä myös oli kyllä aika laadukas, mutta rinkassa on kaikenlaisia pikku ongelmia.
 
Nyt olisi haussa rinkka, joka on hyvä, halpa ja suhteellisen tilava. Tiedän toki, että hyvä ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen, mutta ehkä se halpa sitten näyttelee pääosaa tällä hetkellä. Rahaa ei ole juurikaan ylimääräistä ja pitäisi saada joku rinkka edes tämän kesän retkille.

Rinkka tulisi siis käytännössä ainoastaan yhden hengen riippumattoretkeilytarkoituksiin. Riipun matossa kesät talvet, eli suotavaa olisi, että rinkkaan saa pakattua myös esim. talvimakuupussin. Varusteina minulla on tällä hetkellä DD Hammocks Frontline riippumatto, DD Hammocks 3x3m tarppi sekä tietysti se makuupussi. Lisäksi löytyy DD Hammocksin underquilt, mutta sitä en ole vielä käyttänyt tai mukanani kantanut näin kesällä kun ilmankin tarkenee loistavasti.

Tähän mennessä olen tehnyt retkeni Varustelekan isolla Särmä rynnäkkörepulla. Siinä on tilavuutta 35 litraa ja vaikka loistava reppu onkin, niin valitettavasti esimerkiksi tuo talvimakuupussi ei kyllä mitenkään mahdu sinne järkevästi riippumaton ja tarpin kanssa, etenkin kun mukaan pitäisi saada myös ruokaa ja vaatteita. Siispä olen ruvennut miettimään rinkan ostoa. Minua ei juurikaan kiinnosta grammanviilailu, en minä painoa pelkää ja jaksan kyllä kantaa. Hakusessa olisi siis käytännössä rinkka, mihin mahtuisi kaikki kamat kivasti vaikka "selviytymistä" varten. En siis hae mitään mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta vaelluskokemusta, vaan ihan sitä että kamat mahtuu mukaan joilla selviytyy luonnossa riippumattoillessa. Ja tosiaan mahdollisimman halvalla.

Olen hakenut tässä viime päivien aikana tietoa monelta eri sivustolta, Facebookista yms ja Motonetin 65l rinkka on saanut moneen otteeseen kehuja. Tuo olisi edullinen vaihtoehto 99.9€ hinnallaan. Jostain muistan lukeneeni, että olisi jopa halvin rinkka selkäosan säätöominaisuuksilla? Prismasta sitten löytyisi tuo heidän oma Luode12 -malliston 65l rinkka lähes samaan hintaan (99.95€). Siinä tulisi sadesuojakin mukana. Mutta muuten rinkka onkin sitten aika tuntematon - en löytänyt netistä yhtäkään arvostelua, käyttäjäkokemusta tai muutakaan vastaavaa. Liekö jopa tämän kauden uutuuksia? En oikein tykkää ostaa "sikaa säkissä", mutta tämänkin edullinen hinta vie sen kuitenkin vaihtoehtojen listalle.

Mihinkään Fjällravenin Kajkaan en aio pistää rahaa. Ymmärrän kyllä, että se on varmasti parempi rinkka, mutta nyt on hakusessa hyvä ja käyttökelpoinen rinkka mahdollisimman halvalla. Tiedän myös sen, että Tori.fi ja vastaavista voisi katsella käytettyjä rinkkoja (eikä se ole sinänsä poissuljettu vaihtoehto) - mutta toisaalta haluaisin rinkan käyttöön ns. mahdollisimman pian ja Torista yms vastaavista tilatessa tulee sitten kuitenkin aina ne postikulut ja muut päälle joka sitten nostaa hintaa. Motonettiin voin taas kävellä vaikka heti huomenna ostamaan tuon niiden alle huntin rinkan. Teenkö siis näin, vai onko teillä kenties parempia ehdotuksia ja näkemyksiä? Käyttäjäkokemuksia näistä Motonetin/Prisman rinkoista?

Tässä pari kuvaa viime viikonlopulta kun leireilin pikkureppuni kanssa:

42f1ad92-9185-4d53-ae6d-75d0556dfabf.jpg
15015975-42df-45db-82dd-1c64678862fb.jpg
Oletko miettinyt mahdollista vuokraamista vaihtoehtona? Täällä päin ainakin paikallinen hiihtoseura tarjoaa todella halpaa vuokraa jäsenilleen retkeilykamoista. Pari kaveria liittynyt seuraan ihan vaan tuon mahdollisuuden takia, vaikka eivät hiihdäkkään.

Ja rinkan kokoa kannattaa kanssa katsoa tarkkaan, jos kamat on hinnat alkaen osastoa. 65 litraa on aika äkkiä täynnä.

Itsekin aloin retkeillä särmän repulla, ja olihan se huvittava näky, kun itse reppua ei näkynyt siihen köytettyjen tavaroiden alta. Sittemmin vaihtunut reppu kunnon rinkkaan ja muutenkin tavarat kevyempiin, vaikka olin samaa mieltä, että jaksan kantaa kyllä painavatkin. Lyhyillä retkillä jaksaa kantaa isompaa kuormaa, mutta nautinto karisee aika nopeasti pitemmällä siirtymällä huonoilla varusteilla.
 
Yhden yön reissuille nyt on aika sama millaisella rinkalla menee, kunhan sopivat sisään ja matka ei ole älytön. Monen yön reissulle en lähtisi millään pilipali rinkalla. Niiden tavaroiden on hyvä mahtua siihen rinkkaan/kiinni niin ettei purkamisessa ja pakkaamisessa mene tunteja säätämisen kanssa. Reissu pilaantuu nopeasti jos tavaroiden kanssa säheltämiseen menee tunteja.
 
Nyt olisi haussa rinkka, joka on hyvä, halpa ja suhteellisen tilava. Tiedän toki, että hyvä ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen, mutta ehkä se halpa sitten näyttelee pääosaa tällä hetkellä. Rahaa ei ole juurikaan ylimääräistä ja pitäisi saada joku rinkka edes tämän kesän retkille.

En nyt ole uutta rinkkaa yli vuosikymmeneen ostanut, mutta Haltin rinkat tarjos ainakin aikanaan ihan järkevää hinta-laatu-suhdetta satunnaiseen käyttöön. Tärkeintä on ainakin omaan makuun tukeva rakenne ja riittävät säädöt joka paikassa jotta rinkan saa istumaan selkään oikein. Elämää helpottaa sitten järkevä osastointi jotta kamaa saa kaivettua ulos purkamatta koko rinkkaa joka pysähdyksellä.

Ensimmäinen jonka ostin oli 65 litrainen ja sillä olen vetänyt 4 yön reissuja, vaikka 65 litraista nykyään näköjään monessa paikkaa kutsutaan repuksi eikä rinkaksi. Kaikki tarvittava mahtui mukaan kunhan telttapatjan pakkas rinkan ulkopuolelle, mutta oli sitten käytännössä täynnä. Tuntui kuitenkin pikkuisen naftilta niin ostin myöhemmin uudempaa mallia 75 litraisen johon meni tavarat vähän helpommin sitten sisään.

Pitkälti tämän kaltaisia härveleitä molemmat omat ovat, mutta edullisemmat 75 litraiset näköjään puuttuu nykyään valikoimista:
 
Nyt olisi haussa rinkka, joka on hyvä, halpa ja suhteellisen tilava. Tiedän toki, että hyvä ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen, mutta ehkä se halpa sitten näyttelee pääosaa tällä hetkellä. Rahaa ei ole juurikaan ylimääräistä ja pitäisi saada joku rinkka edes tämän kesän retkille.

Rinkka tulisi siis käytännössä ainoastaan yhden hengen riippumattoretkeilytarkoituksiin. Riipun matossa kesät talvet, eli suotavaa olisi, että rinkkaan saa pakattua myös esim. talvimakuupussin. Varusteina minulla on tällä hetkellä DD Hammocks Frontline riippumatto, DD Hammocks 3x3m tarppi sekä tietysti se makuupussi. Lisäksi löytyy DD Hammocksin underquilt, mutta sitä en ole vielä käyttänyt tai mukanani kantanut näin kesällä kun ilmankin tarkenee loistavasti.

Tähän mennessä olen tehnyt retkeni Varustelekan isolla Särmä rynnäkkörepulla. Siinä on tilavuutta 35 litraa ja vaikka loistava reppu onkin, niin valitettavasti esimerkiksi tuo talvimakuupussi ei kyllä mitenkään mahdu sinne järkevästi riippumaton ja tarpin kanssa, etenkin kun mukaan pitäisi saada myös ruokaa ja vaatteita. Siispä olen ruvennut miettimään rinkan ostoa. Minua ei juurikaan kiinnosta grammanviilailu, en minä painoa pelkää ja jaksan kyllä kantaa. Hakusessa olisi siis käytännössä rinkka, mihin mahtuisi kaikki kamat kivasti vaikka "selviytymistä" varten. En siis hae mitään mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta vaelluskokemusta, vaan ihan sitä että kamat mahtuu mukaan joilla selviytyy luonnossa riippumattoillessa. Ja tosiaan mahdollisimman halvalla.

Olen hakenut tässä viime päivien aikana tietoa monelta eri sivustolta, Facebookista yms ja Motonetin 65l rinkka on saanut moneen otteeseen kehuja. Tuo olisi edullinen vaihtoehto 99.9€ hinnallaan. Jostain muistan lukeneeni, että olisi jopa halvin rinkka selkäosan säätöominaisuuksilla? Prismasta sitten löytyisi tuo heidän oma Luode12 -malliston 65l rinkka lähes samaan hintaan (99.95€). Siinä tulisi sadesuojakin mukana. Mutta muuten rinkka onkin sitten aika tuntematon - en löytänyt netistä yhtäkään arvostelua, käyttäjäkokemusta tai muutakaan vastaavaa. Liekö jopa tämän kauden uutuuksia? En oikein tykkää ostaa "sikaa säkissä", mutta tämänkin edullinen hinta vie sen kuitenkin vaihtoehtojen listalle.

Mihinkään Fjällravenin Kajkaan en aio pistää rahaa. Ymmärrän kyllä, että se on varmasti parempi rinkka, mutta nyt on hakusessa hyvä ja käyttökelpoinen rinkka mahdollisimman halvalla. Tiedän myös sen, että Tori.fi ja vastaavista voisi katsella käytettyjä rinkkoja (eikä se ole sinänsä poissuljettu vaihtoehto) - mutta toisaalta haluaisin rinkan käyttöön ns. mahdollisimman pian ja Torista yms vastaavista tilatessa tulee sitten kuitenkin aina ne postikulut ja muut päälle joka sitten nostaa hintaa. Motonettiin voin taas kävellä vaikka heti huomenna ostamaan tuon niiden alle huntin rinkan. Teenkö siis näin, vai onko teillä kenties parempia ehdotuksia ja näkemyksiä? Käyttäjäkokemuksia näistä Motonetin/Prisman rinkoista?

Tässä pari kuvaa viime viikonlopulta kun leireilin pikkureppuni kanssa:

42f1ad92-9185-4d53-ae6d-75d0556dfabf.jpg
15015975-42df-45db-82dd-1c64678862fb.jpg
Mikä budjetti sulla on? Mä sain itse vuosi sitten todella halvalla Prismasta Fjällravenin Kajka 75l rinkan, olisko hintaa ollut 200e ja tuo on kyllä puhdasta laatua. Monet nillittää että rinkka painaa liikaa, mutta ei se kyllä tunnu siltä koska todella järeä ja tukeva selässä. Pahimpia on jotkut lässynlää rinkat mitkä tuntuu selässä pienelläkin painolla samalta kuin sulla olisi 20kg perunasäkki naruilla kiinni uppoamassa hartioihin :D
 
Nyt olisi haussa rinkka, joka on hyvä, halpa ja suhteellisen tilava. Tiedän toki, että hyvä ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen, mutta ehkä se halpa sitten näyttelee pääosaa tällä hetkellä. Rahaa ei ole juurikaan ylimääräistä ja pitäisi saada joku rinkka edes tämän kesän retkille.

Rinkka tulisi siis käytännössä ainoastaan yhden hengen riippumattoretkeilytarkoituksiin. Riipun matossa kesät talvet, eli suotavaa olisi, että rinkkaan saa pakattua myös esim. talvimakuupussin. Varusteina minulla on tällä hetkellä DD Hammocks Frontline riippumatto, DD Hammocks 3x3m tarppi sekä tietysti se makuupussi. Lisäksi löytyy DD Hammocksin underquilt, mutta sitä en ole vielä käyttänyt tai mukanani kantanut näin kesällä kun ilmankin tarkenee loistavasti.

Tähän mennessä olen tehnyt retkeni Varustelekan isolla Särmä rynnäkkörepulla. Siinä on tilavuutta 35 litraa ja vaikka loistava reppu onkin, niin valitettavasti esimerkiksi tuo talvimakuupussi ei kyllä mitenkään mahdu sinne järkevästi riippumaton ja tarpin kanssa, etenkin kun mukaan pitäisi saada myös ruokaa ja vaatteita. Siispä olen ruvennut miettimään rinkan ostoa. Minua ei juurikaan kiinnosta grammanviilailu, en minä painoa pelkää ja jaksan kyllä kantaa. Hakusessa olisi siis käytännössä rinkka, mihin mahtuisi kaikki kamat kivasti vaikka "selviytymistä" varten. En siis hae mitään mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta vaelluskokemusta, vaan ihan sitä että kamat mahtuu mukaan joilla selviytyy luonnossa riippumattoillessa. Ja tosiaan mahdollisimman halvalla.

Olen hakenut tässä viime päivien aikana tietoa monelta eri sivustolta, Facebookista yms ja Motonetin 65l rinkka on saanut moneen otteeseen kehuja. Tuo olisi edullinen vaihtoehto 99.9€ hinnallaan. Jostain muistan lukeneeni, että olisi jopa halvin rinkka selkäosan säätöominaisuuksilla? Prismasta sitten löytyisi tuo heidän oma Luode12 -malliston 65l rinkka lähes samaan hintaan (99.95€). Siinä tulisi sadesuojakin mukana. Mutta muuten rinkka onkin sitten aika tuntematon - en löytänyt netistä yhtäkään arvostelua, käyttäjäkokemusta tai muutakaan vastaavaa. Liekö jopa tämän kauden uutuuksia? En oikein tykkää ostaa "sikaa säkissä", mutta tämänkin edullinen hinta vie sen kuitenkin vaihtoehtojen listalle.

Mihinkään Fjällravenin Kajkaan en aio pistää rahaa. Ymmärrän kyllä, että se on varmasti parempi rinkka, mutta nyt on hakusessa hyvä ja käyttökelpoinen rinkka mahdollisimman halvalla. Tiedän myös sen, että Tori.fi ja vastaavista voisi katsella käytettyjä rinkkoja (eikä se ole sinänsä poissuljettu vaihtoehto) - mutta toisaalta haluaisin rinkan käyttöön ns. mahdollisimman pian ja Torista yms vastaavista tilatessa tulee sitten kuitenkin aina ne postikulut ja muut päälle joka sitten nostaa hintaa. Motonettiin voin taas kävellä vaikka heti huomenna ostamaan tuon niiden alle huntin rinkan. Teenkö siis näin, vai onko teillä kenties parempia ehdotuksia ja näkemyksiä? Käyttäjäkokemuksia näistä Motonetin/Prisman rinkoista?

Tässä pari kuvaa viime viikonlopulta kun leireilin pikkureppuni kanssa:

42f1ad92-9185-4d53-ae6d-75d0556dfabf.jpg
15015975-42df-45db-82dd-1c64678862fb.jpg
Tokmannin vaeltaja rinkka on ainakin halvin ja jos se ei ole muuttunut niin siinäkin on selänkorkeussäätö. Tosin se on 60litrainen ja isohko makuupussi menee sinne sisään, mutta vähän tiukahkosti mahtui suuaukosta. Mutta siis menee joko sinne alalokeroon tai pääosastoon. noista muista kannettavista tarttee sitten selvittää riittääkö vai ei tuo rinkka. Mutta itselle on riittänyt joko päiväretkille tai yhden yön retkille. Tosin teltta ja makuualusta itsellä ja ne on ollut rinkan ulkopuolella.

Statistiikka

Viestiketjuista
281 653
Viestejä
4 839 033
Jäsenet
78 273
Uusin jäsen
Janne Tuominen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom