Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
HHE poistu vasemmalle. Mutta nyt ihan oikeille ralli äijille taas hienosti mennään.Taas nähdään tässä ettei rovanperöstö oo ihan voitto taisteluu
Rovanperälle taitaa riittää loppukaudella kakkos ja kolmossijat mestaruuteen??
Kunhan nyt tämän Jyväskylän hoitaa näin kakkossijalla (+ jotain power stagelta todennäköisesti) niin riittää kunhan raahaa itsensä paikan päälle tuleviinkin ralleihin. Voi vaikka Neuville-tyyliin paukutella jotain vitossijoja mutta toisaalta ei Kalle osaa niin hiljaa ajaa. Kunhan ei loukkaa itseään siviilissä niin pahasti että ei voisi osallistua (kuten Loeb missasi 2006 vikat neljä kisaa mutta voitti silti pisteellä mestaruuden).
Joo, ne on noi pitkät ja jännittävät lauantai-illat vaikeita, kun viina ei selvästikään sovi kaikille. Helpompaa tää meidän katsojien elämä aina on verrattuna siihen vainoharhaiseen, joka näkee ympärillään pikku-ukkoja, tonttuja, kaikki ärsyttää ja suusta ei tule kuin vaahtoa. Stay strong!Kesärölli heräs suomen ralliin?
Ja siksi tämä onkin ainakin omasta mielestä miellyttävämpää seurattavaa nykyisen F1-maailman tekopyhään ja robottimaiseen toimintaan verrattuna.On tämä laji huvittavan kotikutoinen, että kuskin pitää viereisestä järvestä hakea vettä jäähdyttimeen. F1-väki ihmettelisi. Vaan minkäs teet, kun ei olla huoltoalueella.
Samaa mieltä!Ja siksi tämä onkin ainakin omasta mielestä miellyttävämpää seurattavaa nykyisen F1-maailman tekopyhään ja robottimaiseen toimintaan verrattuna.
Rata-ajelu onkin ihan eri laji. Rallissa tarvii kuskilla ja kartturilla pysyä työkalujen kädessäOn tämä laji huvittavan kotikutoinen, että kuskin pitää viereisestä järvestä hakea vettä jäähdyttimeen. F1-väki ihmettelisi. Vaan minkäs teet, kun ei olla huoltoalueella.
Rallikuskit nyt sanoo mitä rallikuskit sanoo: välillä ollaan tosissaan ja välillä sanomisella on jokin toinen tarkoitus.Esapekan omia kommentteja näihin "lasi vaan pois ja nasta lautaan" -tyyppisiin asiantuntijalausuntoihin:
Esapekka Lappi ei edes harkinnut tuulilasin poistoa: ”Lärviin, niin henki pois”
Toyotan Esapekka Lappi koki käsittämättömän huonoa tuuria Suomen MM-rallissa lauantai-iltana.www.iltalehti.fi
Mielipiteet vaihtuu tilanteiden mukaanRallikuskit nyt sanoo mitä rallikuskit sanoo: välillä ollaan tosissaan ja välillä sanomisella on jokin toinen tarkoitus.
Nyt joka tapauksessa tuulilasi sai lähteä.
Sehän tarkoittaa sitä, että power stagella ei taistella pisteistä, kun ilman lasia ei limiitillä ajeta.
Tuulilasi lähti nyt, kun se oli kolme kertaa auton kierrettyä katon kautta ympäri niin paskana ja sisään painuneena, että tämä oli nyt vähemmän huono vaihtoehto. Ei siinä mistään sen syvällisemmästä rivien välistä lukemisesta ole kyse.Rallikuskit nyt sanoo mitä rallikuskit sanoo: välillä ollaan tosissaan ja välillä sanomisella on jokin toinen tarkoitus.
Nyt joka tapauksessa tuulilasi sai lähteä.
Sehän tarkoittaa sitä, että power stagella ei taistella pisteistä, kun ilman lasia ei limiitillä ajeta.
C More ja WRC+ näyttää kaikki kisat ja EK:t.Näyttääkö Ylen lisäks muut tätä WRC:tä??
Muistaisin et oli maksukanavilla..MTV3?? Aikoinaan..
C More ja WRC+ näyttää kaikki kisat ja EK:t.
Aijoo..Yleltä tulee vaan osa?
Tuulilasi lähti nyt, kun se oli kolme kertaa auton kierrettyä katon kautta ympäri niin paskana ja sisään painuneena, että tämä oli nyt vähemmän huono vaihtoehto.
Yksi vaihtoehto olisi ollut irrottaa tuulilasi kokonaan, mutta siihen Lappi ei edes harkinnut ryhtyvänsä.
– Mietin siinä, että meillä ei ole mitään laseja ja toisaalta jos kivi olisi tullut naamaan, niin en olisi tässä kertomassa mitään tarinoita. Siinä olisi lähtenyt henki, jos sama olisi tapahtunut uudestaan.
– Vaikka se on epätodennäköistä, niin mistä sitä koskaan tietää. Mieti nyt, jos saatana se olisi tullut lärviin, niin henki pois.
Esapekka Lappi ei edes harkinnut tuulilasin poistoa: ”Lärviin, niin henki pois”
Toyotan Esapekka Lappi koki käsittämättömän huonoa tuuria Suomen MM-rallissa lauantai-iltana.www.iltalehti.fi
Suomen MM-rallin osalta Yle Areenasta on tullut alusta lähtien livenä kaikki EK:t ja paljon muutakin ohjelmaa. Perinteisestä TV:stä sen sijaan on tullut vain muutama koostelähetys ja Power Stage. Muista MM-ralleista ei tule näin kattavaa lähetystä.Aijoo..Yleltä tulee vaan osa?
Niin sanoi ja tuo sama oli linkitetty jo aiemmin tännekin. Eilen oli kuitenkin olemassa vaihtoehto, mutta nyt ei enää ollut ja pätkiä on kuitenkin jäljellä vain yksi.Eilen Lappi sanoi, että ei takuulla ajaisia ilman tuulilasia:
Sallivat. Ei sitä mikään estä.Ja sallivatko nykyiset säännöt edes tuulilasitta ajoa? Tuleeko hylkäys?
Yle näyttää muutamia pätkiä viikonlopun aikana ja koosteita, Suomen ralli on poikkeus josta se näyttää kaikki.
Samahan se on ollut aiemminkin. Ylellä on vaan ollut oikeudet ostettuna ja välissä taisi olla muutaman vuoden verran maikkarillakin, mutta lisenssin hinta on niin kova, ettei kannata näillä katsojamäärillä näyttää kaikkia ralleja yhtä kattavasti. Halukkaat voivat kuitenkin seurata WRC+:n kautta kohtuuhintaan näitä samoja lähetyksiä, joskin tietysti ilman meikäläisiä juontajia ja asiantuntijoita.Sillälailla..lähes kaikki urheilu maksullisena nykyään!
Ja lajit useissa eri paketeissa! Kalliiksi käy kovalle penkkiurheilijalle.Sillälailla..lähes kaikki urheilu maksullisena nykyään!
Ja lajit useissa eri paketeissa! Kalliiksi käy kovalle penkkiurheilijalle.
Kyä nyt pitäis Arttu Wiskarille tästä laulu kirjoittaa, että miten ei tässä rallissa ehjä tuulilasi ja Esuppi tahdo viihtyä samassa autossa. Se on kohta Lappi viikonlopun haastatelluin mies enkä ihmettele, jos sana "tuulilasi" alkaa pikkuhiljaa Lappia vituttaa...Hurja tulee kyllä Lapin vikasta pätkästä.
Tuttu värssy oli!Se on kyllä tuo Viron kansallislaulu hienoa kuultavaa.
Mikään ei ole varmaa, mutta kyllähän tuossa vähitellen voi alkaa hengittämään vapaammin. Keulaa MM-pisteissä pikaisesti laskettuna nyt 94 pojoa ja viisi rallia jäljellä. Belgiassa parin viikon päästä olisi mahdollisuus naulata mestaruus kirjoihin.Eiköhän se Kallen mestaruus oo jo aika varma
Erinomaiselta näyttää kun ottaa huomioon että Neuville ei ole vielä onnistunut Rovanperää päihittämään yhdessäkään kisassa, ja vain kahdessa Power Stagessa ottanut enemmän pisteitä. Tänak (ja Hyundai) tallinakaan nyt tuskin mitään isoa voittoputkea pysty vetämään, joten Kreikka voi, kuten aiemmin mainittu, olla se paikka jossa mestaruus tulee Rovanperälle.
Kyllähän sen eron kuulee sävellyksessä, mutta ei se siitä sen parempaa tee.Se on kyllä tuo Viron kansallislaulu hienoa kuultavaa.
Katsojien käytöksessä todella oli ainekset vaaratilanteisiin, joten järjestäjille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin perua erikoiskoe. Keskisuomalaisen lukijan perjantaiaamuna Lankamaan erikoiskokeen ensimmäiseltä kierrokselta kuvaama video kertoo samaa tarinaa kuin järjestäjätaho ja kärkikuljettajat. Katsojat ovat sijoittuneet tielle, nähtävästi taltioidakseen videomateriaalia ohittavista kuljettajista.
Lukijan mukaan videoiden kaltainen toiminta jatkui läpi koko erikoiskokeen. Lukija kertoo seuranneensa, että tilanne ei kyseisessä mutkassa muuttunut toisellakaan ajokerralla.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n turvallisuusdelegaatti Michele Mouton kertoi Keskisuomalaiselle, että katsojien kuriton käyttäytyminen ei koskenut ainoastaan Lankamaata, vaan ongelmia oli koko aamupäivän. Moutonin mukaan katsojat olivat sijoittuneet jopa ulkokurvien puolelle.