Ainakin ne Finen ratkaisut mitä itse olen nähnyt, ovat muistaakseni poikkeuksetta koskeneet tulvakynnysten puutteita liittyen kostean ja kuivan tilan välillä. Ja silloinkin yleensä tilanne on voinut olla, että se kynnys on puuttunut jopa kokonaan.Joo ei varmasti ole pakollinen siinä kohdalla, mutta tätä kynnystä ehdotettiin tuon minun ensin ehdottamani tavan korvaajaksi. Jokatapauksessa siellä alla ei eriste saa katketa, tai se pitää olla vähintään nostettu tuohon kynnykselle mielellään molemmilta puolilta. Näin sen itse järkeilisin säädösten mukaiseksi.
En toki tiedä, mutta itse näkisin asian niin, ettei vakuutusyhtiöllä liene sanottavaa asiaan, jos kahden kostean tilan välillä tekee kynnyksen, joka ei nyt täysin vastaa sitä, mitä se on noissa kuivien tilojen rajapinnoissa. Nythän siinä ei ole kynnystä lainkaan ja on silti ok.
Joka tapauksessa sanoisin, että se tulvakynnyskin oikein tehtynä auttaa vain rajaansa asti ja aika paha tilanne on kyllä siinä vaiheessa, jos vesi sinne asti lammikkona yltää. On meinaan aikamoinen uima-allas siellä kostean tilan puolella.
Edit: Tässä vielä hetken asun vuokralla 2010-luvulla rakennetussa kerrostalo-asunnossa ja niin vaan on menty tässäkin mistä aita on matalin, eli laitettu kosteiden ja kuivien tilojen väliin 9 cm tamminen tuuletuskynnys ja vaan saumattu silikonilla. Ei ole vesieristettä nähnytkään. Milloin lie nämäkin määräykset tiukentuneet.
