Radeon RX 9070 XT & 9070 -ketju (Navi 48)

Suosittelen tutustumaan sen DDU:n käyttöön.

Omalla kohtaa jokainen automaattinen ajuripäivitys on mennyt jollain tavalla pieleen ja joka kerran olen ajanut safe modessa DDU:n saadakseni kortin toimimaan oikein.

Kahdesti ongelma oli, että kone veti aina näytön taustakuvan mustaksi kun sen käynnisti.

Kolmannen kerran hwinfosta katosi varmaan 70% tiedoista.

Joka kerta DDU:n jälkeen toiminut moitteetta. Sapphiren rx 9070xt oc-kortti kyseessä.
 
Kolmannen kerran hwinfosta katosi varmaan 70% tiedoista.
Oman kokemuksen mukaan näin on käynyt kun HWinfo on asetettu käynnistymään automaattisesti, mutta Windows ei ole vielä ehtinyt initialisoimaan näytönohjaimen laiteajuria. Käynyt näin esim NVIDIAn kanssa kun asentanut uuden kortin asentamatta ajureita uudelleen. Korjaantui HWInfon uudelleenkäynnistyksellä
 
Läppärien perusteella sanoisin, että Acerista pysytään visusti erossa, mutta paha näistä on sanoa, varsinkaan pitkän aikavälin kestosta/laadusta.
 
Oman kokemuksen mukaan näin on käynyt kun HWinfo on asetettu käynnistymään automaattisesti, mutta Windows ei ole vielä ehtinyt initialisoimaan näytönohjaimen laiteajuria. Käynyt näin esim NVIDIAn kanssa kun asentanut uuden kortin asentamatta ajureita uudelleen. Korjaantui HWInfon uudelleenkäynnistyksellä
Omalla kohtaa käynnistän hwinfon vain tarvittaessa.
 
Onko joku jo päässyt testaamaan Acerin RX 9070 XT Nitro OC:ta? Alkaisi hinta olemaan kohdallaan.

Acer Nitro Radeon RX 9070 XT OC 16GB, 712€ | Hinta.fi
Acerin sivujen mukaan "phase-change thermal paste" (PTM7950) löytyy perinteisen tahnan sijasta. Mikä aina plussaa. Mutta kuten Anatoli mainitsi, Acer on vähän arvoitus, kuinka näyttispuoli hanskassa.
Useimmitenhan näyttiksissä on Hotspot-ongelmia joten ainakin tahnan näkökulmasta se kunnossa eikä pitäisi levitä (kuten Gigabytellä Rx-korteissa ollut).

Summa summarum: 340 watin kortista olisi toki hyvä löytää testiä, tuo vaatii jäähdytykseltäkin enemmän verrattuna 304w -malleihin. Etenkin kun...Acer on vähän jännä merkki näissä kuvioissa.
9070-mallista on, mutta sen verran alhaisempi kulutus ettei voi vedellä isoja johtopäätöksiä. https://www.notebookcheck.net/Acer-...e-RTX-5070-in-a-mid-range-duel.1042439.0.html
 
Sain jo perjantaina haettu Alphacool blokin. Laadukkaasti viimeistelty. Aikalailla 8-9 viikon toimitusaika. Voi olla että saatte vielä odottaa useamman viikon kun laitan tuon kiinni. Tulee samalla päivitettyä Articin P12 tuulettimet Pro malleihin. Menee useampi tunti kun kattoo kaikki jutut kohdilleen ja nää hemmetin lähes 30 asteen helteet. Ei oikein nappaa hikoilla suolapisaroita koneen sisuksiin.
 
Onko joku jo päässyt testaamaan Acerin RX 9070 XT Nitro OC:ta? Alkaisi hinta olemaan kohdallaan.

Acer Nitro Radeon RX 9070 XT OC 16GB, 712€ | Hinta.fi
Tämä tuli ostettua, tosin proshopista. Ensi testit ajurin asennuksen jälkeen, 3dmark nomad testissä pelästyi lämpöjä näyttismuisti nousi vauhdilla 100°C ja jäi 102°C-103°C. Itse prosessori kävi n.30°C viileämpänä, mikä ei muutu pienemmilläkään lämmöillä. Hotspot n.10°C korkeampi. En muista pisteitä, kun säikähti lämpöjä. Tuulettimet ei ole hiljaiset, kuulee kuulokkeidenkin läpi.
 
En alkanu kahlaa koko ketjua läpi mut olikos ketään tääl joka linuxilla pelailee näillä 9070/9070 XT korteilla? Miten Mesa ajurit kypsyneet tässä kesän aikana ja onko ollut ongelmia?
Kyselen koska oman linux pelikoneen komponenttien tilaushetki lähenee. Pelkästään Linux alusta tulossa siis.
 
Onko mihin asentoon asennettu? Näissä toisissahan on ilmennyt tota lämpöjen karkailua jos ei ole normaalisti laitettu kiinni. Tässäkin ketjussa tainnut olla juttua mm. Asrockin jostain malleista missä ilmeni tuota.
 
En alkanu kahlaa koko ketjua läpi mut olikos ketään tääl joka linuxilla pelailee näillä 9070/9070 XT korteilla? Miten Mesa ajurit kypsyneet tässä kesän aikana ja onko ollut ongelmia?
Kyselen koska oman linux pelikoneen komponenttien tilaushetki lähenee. Pelkästään Linux alusta tulossa siis.
about 3kk on tullut satunnaisesti pelailtua 7800x3d+9070xt+lg c2 4k kombolla, ensin käytössä bazzite gnome ja nyt fedora kde (olen testailemassa eri distroja yms että mikä itselle mieluisin ihan vain räpeltämisen ilosta). en osaa uusimmista peleistä sanoa mutta esim resident evil 2+3+4 remaket, assassins creed valhalla, yakuza infinite wealth ja jokunen muu vanhempi mitä nyt kerennyt pelailemaan (ja löytyy steamin kirjastosta) on kaikki toiminut ongelmitta.

alunperin windows11 testailin alivoltituksia ennen kuin lähdin linuxin puolelle leikkimään mutta nekin säädöt kopioin suoraan adrenalinesta lactiin ja hyvin on toiminut, ainut ero taisi olla fast memory asetuksen puuttuminen lactista mutta liekkö tuollakaan isoa eroa.
 
Itse vielä kahden vaiheilla että tuleeko Arch vai Fedora tuohon koneeseen. Archia mulla ei oo vielä pöytäkoneessa aiemmin ollut ja toisaalta kiinnostaisi se mutta en tiedä haluanko tunkkailun ilosta Archia vai valitseeko helpomman tien Fedoran parissa.
Parikin Linux pelikoneprojektia väsännyt ja hyvät fiilikset ollut. Fedoraa on kovasti kehuttu yleisesti sen jälkeen kun itse Pop!_Os ja Ubuntu KDE:n kanssa säädin pelialustana.
Mut vaikuttaisi siis Mesa ajureiden osalta hyvältä?
 
Oma XT Reaper ei näköjään käytännössä alivoltitu ollenkaan. Ajelin korttia -45 mV alivoltituksella niin Diablo 4 kaatui. Taajuus offset taisi olla -250 MHz. Muut pelit ovat toimimeet OK.
No eipä siinä, kyllä tämä vakioasetuksillakin hyvä kortti on :thumbsup:
 
Mut vaikuttaisi siis Mesa ajureiden osalta hyvältä?
näyttäisi olevan 25.1.4 tällä hetkellä käytössä (fedora asennettu viime viikolla), en muista mi(t)kä versio(t) bazzitessa oli sinä aikana kun oli käytössä mutta ei ole ainakaan itsellä ollut ongelmia.

luonnollisesti pieni sample size pelien suhteen ja ei muuta käyttöä joten en voi sen laajemmin kommentoida.
 
En alkanu kahlaa koko ketjua läpi mut olikos ketään tääl joka linuxilla pelailee näillä 9070/9070 XT korteilla? Miten Mesa ajurit kypsyneet tässä kesän aikana ja onko ollut ongelmia?
Kyselen koska oman linux pelikoneen komponenttien tilaushetki lähenee. Pelkästään Linux alusta tulossa siis.

Itelläl CachyOS, johon juuri tuli 6.16 -kerneli. Mesa on 25.1.6. GPU clock offset on -400MHz ja joku -45-50 mV alivoltitus ja mielestäni tehot on riittäny. Ei ihmeempiä ongelmia.

Yksi asia mikä on parantunut on idle power usage, joka pysyy paremmin 10W:n tienoilla. Käytännössä hyppii 10-20W välillä.
 
Kumpi näistä nyt kannattaisi ottaa Vai joku muu. Vähän selasin tätä ketjua niin gigabyte aorus 9070xt mallissa vissiin eniten kulkua. Niissä ilmeisesti ei coil whineä tai ainakaan NVIDIA puolella on harvoin. Hintakin olisi huokea kun giganttiin 50e lahjakortti ni irtois 740e hintaan. Tässä vissiin oli joku tuulettimien jarru ääni jos oikein muistan.

Sitten ulkonäön ja piiloon menevän virtajohdon takia houkuttaisi sapphire nitro+ 9070xt, sille jäisi 800e. On ilmeisesti sieltä laadukkaimmasta päästä mutta näytti tuon taulokon mukaan olevan Samsung muistit ni onko se nyt sitten paljon laiskempi ku aorus.
 
Kellotuksella saat ihan marginaalisesti paremmat tulokset ja et tule löytämään korttia nykypäivänä jossa kelat ei pitäisi jollain tapaa ääntä.
 
Okei. Jos erot on marginaalisia niin taidan tilata tuon nitro+. Ilmeisesti kellään ei ole ollut sen kanssa vielä mitään ongelmia ja mukavampi ku ei tarvii värkätä 3 johtoa, 1 vain ja sekin nätisti piiloon.
 
Kumpi näistä nyt kannattaisi ottaa Vai joku muu.

Yleensä kannattaa katsoa:
- Mikä on halvin (eli hinta)
Mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeitä:
- virtaliittimien tyyppi ja määrä, onko 2, 3 vai "Nvidia" liitin
- Koko (pituus, paino, leveys jne)
- Ulostulot (DisplayPort & HDMI määrä)
- Väri ja RGT:t (joillekin hyvinkin tärkeitä varsinkin jos on avonaisempaa / lasi koteloa)
- Mistä on hyviä / huonoja kokemuksia tai lukenut paljon haukkuja (Asus ei kuulema takuu jne. asioissa ole erityisen hyvä tai joustava joten sitä en halunnut)

Itselleni tuli Asrock Steel Legend koska: hinta 781€ (julkaisupäivänä tilattu enkä halunnut Kopterikaupasta tilata), 2x 8 pinninen virtapaikat, 298 x 131 x 58 mm, 2.9-slot ja miksei myös 1155g paino.

Se nyt ei varsinaisesti haitannut vaikka ei ollut tärkeäkään että väri on valkoinen vaikka en erityisesti RGB:stä välitä saa se nyt olla kortissa.
 
Yleensä kannattaa katsoa:
- Mikä on halvin (eli hinta)
Mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeitä:
- virtaliittimien tyyppi ja määrä, onko 2, 3 vai "Nvidia" liitin
- Koko (pituus, paino, leveys jne)
- Ulostulot (DisplayPort & HDMI määrä)
- Väri ja RGT:t (joillekin hyvinkin tärkeitä varsinkin jos on avonaisempaa / lasi koteloa)

Itselleni tuli Asrock Steel Legend koska: hinta 781€ (julkaisupäivänä tilattu enkä halunnut Kopterikaupasta tilata), 2x 8 pinninen virtapaikat, 298 x 131 x 58 mm, 2.9-slot ja miksei myös 1155g paino.

Se nyt ei varsinaisesti haitannut vaikka ei ollut tärkeäkään että väri on valkoinen vaikka en erityisesti RGB:stä välitä saa se nyt olla kortissa.
-Näissä 9070xt halvimman ja parhaimpien ero on noin 100e niin ei itselle merkitystä.
-haluan tuon 1 NVIDIA liittimen mieluummin.
-porteille itele ihan sama onko 2+2 vai 3dp+1hdmi
-ulkonäöllä on merkitystä ja pidän nitro+ todella tyylikkäänä.
-mitoilla ei väliä, ehkä mieluiten mahdollisimman jytky ni on hieno. Käytän aina vain isoja hyvin tuuletettuja koteloita joihin mahtuu mikä tahansa GPU.
 
Nitro+ hiljaisin ja kaunein kortti mitä olen koskaan käyttänyt.
 
Kulkujen/kellotettavuuden kannalta XFX Mercury OC on näistä korteista kaikkein paras, Taichi tulee kakkosena koska siinä on 12V-2x6. Erinomaiset piirilevyt näissä, joita on helppo modata XOC-käyttöön. Kaikissa muissa on halpuutettu piirilevyä/komponentteja liikaa mun makuun; Siinä missä Nitro+ oli kuningas 7900XTX;issä, näissä 9070XT se on enemmänkin keskikastia mun mielestä - erinomainen kortti, mutta ei vaan huippua tälläkertaa. Virransyöttö ja suodatus perustasoa, eikä jäähyssäkään ole vapor chamberia.
 
Eikö nitrossa ja taichissa ole sama virtaliitin. juurikin tuo 12v-2x6. Ja taitaa olla enemmän piiri Lotosta näissäkin kiinni mikä se parhaiten kellottuu niinkuin kaikissa korteissa aina. Vakiona Kitgurun testissä ainakin taichi oli joka pelissä heikompi.
 
On niissä sama paskaliitin joo, ja on piireissäkin eroja. Jos kortille ei fyysisesti tee mitään, vähän vaan ”alivoltittelee” ja nostaa kelloja hieman, niin eipä noissa ole paljoa eroa.

Mä taas modaan kortteja fyysisesti, poistan tehorajat, nostan jännitteitä, jäähdytän vedellä, lisään/vaihdan komponentteja, yms. yms. Eli harrastan ihan samoja juttuja kuin muutkin esim. tuolla 3DMark- ym. kellotuslistojen kärjissä keikkujat. Tuossa kohtaa sillä piirilevyllä/VRM:llä on iso merkitys.
 
No tuo selittääkin jo enemmän. Harva tosiaan muuta tekee, ku nuo perus säädöt ja sit se on mitä on, niin menin sillä oletuksella.

Eikai ne liittimet jaksa kärytä millään muulla, kun 5090 näyttiksellä, ja sekin on harvinaista, jos kaapeli on ehjä ja kunnolla asennettu. Vai onko niitä tapauksia ilmennyt muillakin kuin 5090 nykyään.
 
Itse ostin julkaisussa Taichin.
En olisi niin välittänyt tuosta "Nvidia-liittimestä". Mutta veikkasin, että ilman jotain supermodauksia, ei ole mitään vaaraa mistään sulamisista tms...

Toki, jos niitä harrastaa, voi miettiä. Vaan saavuttaako nämä sellaisia teholukemia, vaikka kuinka modaisi?

Mutta joo... Ääneen ajattelen ;)
 
Voisin sanoa, että modattuna aivan tasan varmasti saavuttaa. Mä oon saanut 6900XTXH:n viemään jotain 700W ja 7900XTX:n yli 1000W, joten varmasti alkaa 9070XT, jossa on Taichissa ja Mercuryssä jo vakiona 400W BIOS, vetämään tehoa aivan toisella tapaa kun rajottimet poistetaan ja annetaan hieman lisää jännitettä sekä kunnolla kelloja.

Ihmettelin jo silloin heti, kun nämä tulivat markkinoille ja kattelin piirilevykuvia TPU:sta, että näyttää kyl siltä että piirilevyt olisi suunniteltu selkeästi suuremmille tehoille kuin mitä markkinoilla olevat 9070XT:t vievät.
Heittelen itse tässä noppia 9070XT Taichin sekä 5080FE:n (ja 5090FE:n...) välillä - Ridgeen täytyisi saada näyttis, joka jäähtyy myös kotelo suljettuna (eli sellanen, joka virtaa mielellään suoraan läpi kuten nuo FE:t - nykyinen 6950XT ei virtaa lainkaan läpi vaan kaikki kuuma jää pyörimään kotelon yläosaan, jossa sitten polttaa jo näppinsä).
Mercury ei sovi sellaisenaan Ridgeen, lisäksi siinä on isompi (pidempi) piirilevy joten se on nyt multa pois laskuista. Taichin piirilevy on pienempi ja siitä mahtuu virtaamaan enemmän ilmaa suoraan läpi, joten on tähän käyttöön sen puolesta sopivampi ratkaisu. Jos poltan paskaliittimen, juotan sitten varmaan suoraan johdot piirilevylle, ja liittimet ainoastaan powerin päähän...

Eikai ne liittimet jaksa kärytä millään muulla, kun 5090 näyttiksellä, ja sekin on harvinaista, jos kaapeli on ehjä ja kunnolla asennettu. Vai onko niitä tapauksia ilmennyt muillakin kuin 5090 nykyään.
On niitä sulanut ainakin 4080, 4080 Super ja 5080 kanssa myös. Ja tietenkin 4090 varmaan eniten..
 
Kulkujen/kellotettavuuden kannalta XFX Mercury OC on näistä korteista kaikkein paras, Taichi tulee kakkosena koska siinä on 12V-2x6. Erinomaiset piirilevyt näissä, joita on helppo modata XOC-käyttöön. Kaikissa muissa on halpuutettu piirilevyä/komponentteja liikaa mun makuun; Siinä missä Nitro+ oli kuningas 7900XTX;issä, näissä 9070XT se on enemmänkin keskikastia mun mielestä - erinomainen kortti, mutta ei vaan huippua tälläkertaa. Virransyöttö ja suodatus perustasoa, eikä jäähyssäkään ole vapor chamberia.

Ihan mielenkiinnosta kun noita olet tutkinut enemmänkin, miltä tuo Red Devil XT vaikuttaa? Muistan ensimmäisten revikoiden mukana että olisi mainittu piirilevyn olevan hyvä kaikkineen, mutta en mä itse noista sen enempää ymmärrä :D
 
Voisin sanoa, että modattuna aivan tasan varmasti saavuttaa. Mä oon saanut 6900XTXH:n viemään jotain 700W ja 7900XTX:n yli 1000W, joten varmasti alkaa 9070XT, jossa on Taichissa ja Mercuryssä jo vakiona 400W BIOS, vetämään tehoa aivan toisella tapaa kun rajottimet poistetaan ja annetaan hieman lisää jännitettä sekä kunnolla kelloja.

Ihmettelin jo silloin heti, kun nämä tulivat markkinoille ja kattelin piirilevykuvia TPU:sta, että näyttää kyl siltä että piirilevyt olisi suunniteltu selkeästi suuremmille tehoille kuin mitä markkinoilla olevat 9070XT:t vievät.
Heittelen itse tässä noppia 9070XT Taichin sekä 5080FE:n (ja 5090FE:n...) välillä - Ridgeen täytyisi saada näyttis, joka jäähtyy myös kotelo suljettuna (eli sellanen, joka virtaa mielellään suoraan läpi kuten nuo FE:t - nykyinen 6950XT ei virtaa lainkaan läpi vaan kaikki kuuma jää pyörimään kotelon yläosaan, jossa sitten polttaa jo näppinsä).
Mercury ei sovi sellaisenaan Ridgeen, lisäksi siinä on isompi (pidempi) piirilevy joten se on nyt multa pois laskuista. Taichin piirilevy on pienempi ja siitä mahtuu virtaamaan enemmän ilmaa suoraan läpi, joten on tähän käyttöön sen puolesta sopivampi ratkaisu. Jos poltan paskaliittimen, juotan sitten varmaan suoraan johdot piirilevylle, ja liittimet ainoastaan powerin päähän...

On niitä sulanut ainakin 4080, 4080 Super ja 5080 kanssa myös. Ja tietenkin 4090 varmaan eniten..
Oogge!

Itse olen korkeintaan miettinyt, että jos heittäisi Alphacoolin vesijäähyä kortille.
Sekin lähinnä äänten hiljentämisen kannalta ;)
 
Ihan mielenkiinnosta kun noita olet tutkinut enemmänkin, miltä tuo Red Devil XT vaikuttaa? Muistan ensimmäisten revikoiden mukana että olisi mainittu piirilevyn olevan hyvä kaikkineen, mutta en mä itse noista sen enempää ymmärrä :D
En ole itseasiassa aiemmin tämän generaation Red Deviliä tainut edes nähdä, mut nyt kaivelin vähän. Vaikuttaisi sikäli erinomaisen hyvältä, että siinä on Vcore:lle 12kpl 50A powerstageja sekä kortilla runsaasti tyhjiä konkkapaikkoja, ei ihan niin paljoa kuin XFX Mercuryssä kuitenkaan.
Mercuryssä tosin on vain 10kpl 50A power stageja, eli Red Devilillä VRM sallii periaatteessa 100A isomman virran, saman 600A jonka Taichin 10x 60A powerstaget. Käytännössä kuitenkin kelat rajottaa tuota virtaa ennen powerstageja yleensä..

Eli XOC-käytössä tuo Red Devil XT piirilevy vaikuttaisikin olevan kärkeä tälläkertaa, mikä on melkonen yllätys. Aiemmin nuo eivät ole olleet kovinkaan kummosia, pikkusen tuunattuja referenssikortteja hyvin pitkälti. Jopa parempi kuin Mercury siis, kun mennään äärilaitaan. Mut vakionahan Mercuryssä on 400W BIOS, Red Devilissä matalempi tehoraja..
 
Statistiikka

Viestiketjuista
283 316
Viestejä
4 865 900
Jäsenet
78 571
Uusin jäsen
lateleskine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom