QHD / WQHD näytöt (2560×1440)

Tuli käytyä ostamassa Powerilta tuo Samsung G7 LC32G75TQSRXEN (uudempi malli) ja kuollut pikselihän se siellä näytössä loisti.

Kävin kyselemässä Powerissa, että mitäs sen kanssa pitäisi tehdä ja totesivat, että saan suoraan uuden näytön, kun tuon vanhan 14 päivän sisään ostamisesta liikkeeseen.
Näyttöä viedessä kummiskin ääni muuttui ja siinä vaiheessa eri kaveri oli haastattelemassa ja totesi ettei voi vain vaihtaa näyttöä ja se pitäisi lähettää huoltoon, eivätkä osanneet sanoa voiko sitä lähettää yhden kuolleen pikselin takia.

Jostain vanhasta ohjeesta olivat lukeneet, että samsungin huoltoraja olisi 5-7 tai enemmän kuolleita pikseleitä, mutta mielestäni kyseinen määrä yli puolen tonnin näytössä tai missään muussakaan näytössä ei ole millään tavalla hyväksyttävää nykyään.
Nyt sitten jäi näyttö sinne odottamaan vastausta, että huoltavatko sen yhden kuolleen pikselin takia vai ei. Onneksi voi aina palauttaa jos päätös ei miellytä.

Minkäslaisia mielipiteitä herättää tälläinen pohdinta kuolleista pikseleistä tän tason näytöissä? Hyväksyttävää vai ei?
 
Olisit palauttanut ja ostanut suoraan uuden, mitäpä sitä odottamaan. Edit: Jaa ostit paikan päältä? Siinä teit virheen, palautusoikeudet on huonommat jos kuin verkko-ostoksissa, saatat joutua odottamaan huollon.
 
Ostin siis netistä ja nouto oli myymälästä. Mutta ei kyllä tullut mieleen, että palautusoikeudet on huonommat lähiostoissa.

Ja on siinä uudelleen ostamisessa omat ongelmansa. Ostohetkellä näytön hinta oli 570€ ja nyt kun tajusivat sen uuden mallin olevan arvokkaampaa niin se on nykyään 650€.
Tosin ihan se sama 14 pv (30pv nyt kun on powerilla joku kamppis) palautusoikeus suojaa. Tosin tässä sit joutuu maksamaan 80€ lisää jos lähtee suoraan ostelemaan uutta samaa näyttöä
 
Power tarjoaa 60 päivän palautusoikeuden sekä verkosta että myymälästä ostettuihin tuotteisiin. Näyttö vaan takas myymälään ja rahat tilille.
 
Taidan antaa heille mahdollisuuden korjata, mikäli ottavat sen korjattavaksi. Säästäisipä siinä ainakin 80€ nouseen hinnan takia. Mikäli eivät ota, sitten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin rahat takaisin ja uusi monitori.
 
Vaikka suostuisivat ensimmäisellä kertaa vaihtamaan paneelin niin mikään ei takaa sitä, että uusi paneeli on virheetön. Korjattua monitoria eivät välttämättä sitten ota enää uudelleen korjattavaksi jos esim. kuolleita pikseleitä on alle sallitun määrän. Tässä kohtaa tuotteen palautusoikeuskaan ei varmaan ole enää voimassa.
 
Jos 500+ euron monitoreissa on kuolleita pikseleitä niin eikun kauppa purkuun.

Ihan naurettavaa maksaa tuollaisia summia näytöistä, ja sitten joutua tuijottelemaan 4 kuollutta pikseliä kun kaupan mukaan 5 tai enemmän oikeuttaa toimenpiteisiin...
 
Tuli käytyä ostamassa Powerilta tuo Samsung G7 LC32G75TQSRXEN (uudempi malli) ja kuollut pikselihän se siellä näytössä loisti.

Kävin kyselemässä Powerissa, että mitäs sen kanssa pitäisi tehdä ja totesivat, että saan suoraan uuden näytön, kun tuon vanhan 14 päivän sisään ostamisesta liikkeeseen.
Näyttöä viedessä kummiskin ääni muuttui ja siinä vaiheessa eri kaveri oli haastattelemassa ja totesi ettei voi vain vaihtaa näyttöä ja se pitäisi lähettää huoltoon, eivätkä osanneet sanoa voiko sitä lähettää yhden kuolleen pikselin takia.

Jostain vanhasta ohjeesta olivat lukeneet, että samsungin huoltoraja olisi 5-7 tai enemmän kuolleita pikseleitä, mutta mielestäni kyseinen määrä yli puolen tonnin näytössä tai missään muussakaan näytössä ei ole millään tavalla hyväksyttävää nykyään.
Nyt sitten jäi näyttö sinne odottamaan vastausta, että huoltavatko sen yhden kuolleen pikselin takia vai ei. Onneksi voi aina palauttaa jos päätös ei miellytä.

Minkäslaisia mielipiteitä herättää tälläinen pohdinta kuolleista pikseleistä tän tason näytöissä? Hyväksyttävää vai ei?

Sanoisin että ei hyväksyttävää. Itsellä kävi samanlainen pikselivika tilanne hetki sitten juuri powerin kanssa.

Olin siis ostanut powerista netistä ASUS PROART PA278QV näytön tarjouksesta ja tässä oli pikselivika. Vein tiskille, jossa myyjän kanssa todettiin vika, ja kun oli ollut itsellä käsissä alle 7 (vai 14?) päivää, niin meni dead-on-arrival käsittelyn mukaan suoraan vaihtoon, ilman tarvetta huollossa käyttämiselle. Sain siis tilalle suoraan uuden, jossa kanssa pikselivika -> tämäkin samalla lailla vaihtoon ja kolmas näyttö tilalle. Kolmannessakin pikselivika ja taas takaisin myymälään. Olisivat halunneet tiskillä nyt palauttaa suoraan rahat, mutta kun vaadin toimivaa tilalle, kun ei tuota enää tarjouksesta saa 299€ hintaan, niin antoivat neljännen näytön ja tämä lopulta ehjä.

Sanoisin siis että ainakin powerissa onnistui kohtuullisen hyvin vikaantuneen näytön vaihto, vaikka muutaman kerran sitä joutui tiskille käymäänkin. Myös palautusoikeus olisi säilynyt näiden vaihdettujen näyttöjenkin osalta, kun sitä erikseen kysyin. Tämä voi toki vaihdella valmistajittain, mutta näin ainakin tuossa asuksessa. (Off-topicina laajalahden powerissa olisi nyt nuo kolme pikselivikaista näyttöä outletissa kuntoluokalla "pakkaus avattu". Eivät kuulemma mene asukselle takaisin vaan jäävät myyjän mukaan heidän ongelmikseen. :lol:)
 
Nyt tuli viesti, että olivat lähettäneet sen sitten huoltoon sieltä.

Olisi varmaan tarvinnut ulista, että suoraan uusi tilalle jotta pääsen jatkaa elämää ison näytön kanssa. Tosin eipä tätä Samsung G7 ole heillä hyllyssä, vaan toimitetaan vissiin norjan jostain varastolta. Ei taida samallalailla toimia tuo palautus ja uusi tilalle jos joutuvat itsekkin tilaaman uuden korvaavan näytön myymälään.

Niin ja kattelin, että pienempi G7 oli Powerin myymälän hyllyssä palautettuna ja vissiin myynnissä. Villejä veikkauksia, että mikä vika siitä näytöstä löytyy!
 
Onko jollain kokemusta Samsungin S24A600? Taitaa olla suht tuore malli kun en löydä revikoita. 60Hz -> 75Hz hyppy varmaan auttas hieman silmien väsymiseen sisältöä vierittäessä. Oon tähän saakka suosinu Dellin P- ja U-malleja koska niissä on fiksu toteutus sisääntulon nopeaan vaihtoon sekä U-sarjan pikselitakuu on toimiva. Painoarvo on puhtaasti hyöty-/työkäyttö.

Mitä nuita järkeviä vaihtoehtoja olis kriteereillä >60Hz, IPS/PLS, max 25", ohuet reunat, VESA kiinnitys. Näyttöä tulee kuitenkin tuijotettua päivittäin paljon joten hyvästä olen valmis maksamaan.
 
60Hz -> 75Hz hyppy varmaan auttas hieman silmien väsymiseen sisältöä vierittäessä.
Tuolla ei ole asiaan ollut merkitystä kuvaputkinäyttöjen jälkeen. Ensimmäisenä syynä tulee mieleen, että näyttöä ajetaan liian suurella kirkkaudella (monia muita mahdollisia syitä toki).

Hyvää hyöty-/työkäyttönäyttöä etsiessä suosittelen Eizon Flexscan-sarjaa. Noista kannattaa se pieni extra maksaa, kuin ottaa joku Dellin näyttö.
 
Viimeksi muokattu:
Tuolla ei ole asiaan ollut merkitystä kuvaputkinäyttöjen jälkeen. Ensimmäisenä syynä tulee mieleen, että näyttöä ajetaan liian suurella kirkkaudella (monia muita mahdollisia syitä toki).
Kyllä sillä on ainakin itsellä merkitystä jos tekstin vieritys ei ole tasaista. Testattu on toisella näytöllä jossa on 100Hz paneeli eikä siinä väsy silmä lähellekkään niin paljoa.
 
Kyllä tekstin vieritys on tasaista 60 hertsillä, että ongelma on jossain muualla.
 
Jos aivan hitaasti vierität niin joo, mutta vähänkään vauhtia laitat niin kyllä se 120Hz näyttö pesee mennentullen luettavuudessa ja silmien rasituksessa 60Hz näytön.
 
Vauhti on tuossa kohtaa sellainen, että saa olla melkoinen pikalukija.
Sitten kun opit lukemaan ja lopetat sana kerrallaan tavaamisen niin saatat ymmärtää mistä on kyse. Ihmisillä nyt vaan aistit sattuu olemaan eri tasolla. Ei minuu jokainen rivi pitkässä dokkareissa kiinnosta joten skrollaan tarpeettoman kohdan ylitse joten sulava liike auttaa vaikket joka riviä luekkaan. Miksi niitä >60Hz näyttöjä ylipäätään on pelaamisenkaan kerran ongelmia ei ole ollut CRT jälkeen.. Järki käteen.
 
Ilmeisesti olen lukutaidoton, mutta jotenkin taianomaisesti kuitenkin vastasin. Laita seuraavalla kerralla apuviivat. Turha tässä nyt on provosoimaan lähteä.

Voisit koittaa miettiä, että silmien väsyminen johtuu nyt ehkä jostain muusta kuin näytön hertseistä.

No 60 hertsillä pystyy aivan hyvin pelaamaan, mutta kyllä >100 hertsin tuoma kuvan liiketerävyys on iso parannus siihen touhuun. Tässä ei ollut nyt siitä kyse.
 
Pikku vinkki G7 omistajille. jos on kytketty useampi laite näyttöön , niin kun laittaa näytön päälle vetämällä joysticista itteenpäin saa vaihettua suoraan inputin. Näyttö pitää olla tosin sleepissä.
 
Ilmeisesti olen lukutaidoton, mutta jotenkin taianomaisesti kuitenkin vastasin. Laita seuraavalla kerralla apuviivat. Turha tässä nyt on provosoimaan lähteä.

Voisit koittaa miettiä, että silmien väsyminen johtuu nyt ehkä jostain muusta kuin näytön hertseistä.

No 60 hertsillä pystyy aivan hyvin pelaamaan, mutta kyllä >100 hertsin tuoma kuvan liiketerävyys on iso parannus siihen touhuun. Tässä ei ollut nyt siitä kyse.
Eli siun logiikka on että vain pelatessa huomaa eron :facepalm:
 
Joillakin näytöillä on TUV Eye Confort sertifikaatti, jonka testit perustuu ISO 9242-307 standardiin.
Silmäystävälisyys on paljon muutakin kuin pelkät hertsit ( väkkymättömyys ), heijastukset, sininen valo, yms....
 
Ei nuo ole uutta asiaa. Olen testannut myös yhdellä näytöllä joka kykeni tuohon 100Hz eron 60 vs 100 ja omat silmät vaan väsyy vähemmän 100Hz niin en ymmärrä miksi pitää vääntää vastaan. Kysyin onko ehdottaa jotain kriteerit täyttävää mallia, en sitä huomaako joku muu eroa vai ei.
 
En tässä kukaan väännä vastaan ( tai ainakaan minä ) Uskon täysin mitä sanot ja oma toteamuksesi tukee täysin myös omaa viestiäni, mutta pelkät hertsit ei ole tae silmälle mukavasta näytöstä, todennäköisesti taustalla on muitakin tekijöitä jotka tulivat tuon 100Hz mukana.

Tuo Eye confort on nyt yksi tapa varmistaa, että asiat ovat edes jotenkin otettu huomioon. Ja kyllä se näissä työkäyttöön tarkoitetuissa näytöissä hintakin ennaki näitä ominaisuuksia. Pelinäytöissä mennään monesti enemmän markkinointitermit edellä, ja totuus on jotain muuta.
 
Turha tässä nyt on provosoimaan lähteä.
Itse otin provona tuon väitteesi, että tekstin vieritys olisi tasaista 60 hertsillä :rofl2: Täytyipä taas oikein testata vaihtaa puhelimen näyttö 90 -> 60 hertsiin ja on kyllä aika karseaa tökkimistä. Ei enää ikinä 60Hz näyttöjä mihinkään.
 
Mitä nuita järkeviä vaihtoehtoja olis kriteereillä >60Hz, IPS/PLS, max 25", ohuet reunat, VESA kiinnitys. Näyttöä tulee kuitenkin tuijotettua päivittäin paljon joten hyvästä olen valmis maksamaan.

Hyvä hinta / laatusuhde olisi ainakin tällä tarjouksessa olevalla näytöllä: Acer 27" Nitro VG270UPbmiipx, 144Hz WQHD -pelimonitori, musta (Tarjous! Norm. 349€!) - 249,00€
Mikä olisi nyt 249€

Tässä arvostelua:

Tässä kannattaa sitten muistaa että tuo jalusta on kohtuu surkea mutta jos laitat kuten ymmärsin postauksestasi VESA kiinnityksellä ainoa mitä kannattaa testata ja katsoa kun näyttö tulee on ettei siinä ole kuolleita / kiinnipalaneita pikseleitä.

Itselläni on tuossakin arvostelussa mainittu aiempi Acer XF270HUA malli ja juuri tuon mitä nyt suosittelen sinulle olen ostanut yhdelle halukkaalle konepakettiin. Jos näyttöä ei töni kyllä tuokin jalusta riittää mutta jos on vähääkään parempaan tottunut se on aika karsea.
 
Hyvä hinta / laatusuhde olisi ainakin tällä tarjouksessa olevalla näytöllä: Acer 27" Nitro VG270UPbmiipx, 144Hz WQHD -pelimonitori, musta (Tarjous! Norm. 349€!) - 249,00€
Mikä olisi nyt 249€

No nyt on kova tarjous. 250 euroa QHD 144hz IPS-paneelilla on kyllä halpa hinta. Yleensä 250e hinnalla nähnyt lähinnä Samsungin VA-paneeleita, joita en suosittelisi kenellekkään. Hämmennän vielä vähän soppaa, tässä linkki 255 euron hintaiseen QHD 144hz IPS-näyttöön: Lenovo 27" Näyttö G27q-20 - musta - AMD FreeSync Premium | Varastossa

Tarjous myös, ja kyseessä se Lenovo G27q-20 josta tässäkin ketjussa ollut puhetta. Speksit Lenovossa vähän paremmat, mutta Lenovon vähän isommalla kirkkaudella ei välttämättä ole mitään tekemistä käytännön kanssa, samoin kuin 10bit -väreillä. Freesync Premium ja 165hz myös eroina tuohon Aceriin, mutta aika mehh -ominaisuuksia taitaa olla monelle. Tuo jalusta Lenovossa on paljon parempi, se ehkä merkittävin ero noissa. Tuosta lenovosta vaan ei testejä ole, joten vasteaika yms. jää täysin käyttäjäarvioiden varaan. Kovin huonot vasteajat ei varmaan ole, sen verran voi päätellä kaikista Redditin ja tämän palstan käyttäjäarvioista, ja omista havainnoista. Näytön pinta ei Lenovossa ole täysin heijastamaton, ja katselukulmat aika huonot IPS-paneeliksi.

Onko kenelläkään tuota Acer Nitro VG270UPbmiipx -mallia? Jos on, niin havaintoja saa kirjoittaa. Tuo oli pitkään 350e -hinnalla, jonka vuoksi skippasin ja otin 279e tuon Lenovon.
 
Työpöytä ei oo kovin syvä niin 27" tahtoo tulla turhan lähelle (aiemmin ollut 27" ja tästä syystä vaihoin aikoinaan pienempään).

Aceria kattelin aikasemmin jo ja revikoittenkin perustella näyttäs olevan aika kiva, mutta merkistä ei oo kovin positiivista kokemusta/mielikuvaa vuosien saatossa jäänyt. Tuli heivattua aikasemmat jalustat kiertoon niin sellasen joutus myös hommata samalla kertaa joten vaaka kallistuisi näistä kahesta Lenovon suuntaan. Harmillisen vähän on Lenovosta mitään juttua, mutta kuten aina niin löytyy puolesta ja vastaan. Pitänee käyvvä kattomassa josko noita olis Power/Verkkokauppa.com esillä miltä Lenovo näyttää kun molemmissa paikallisissa näyttää olevan varastossa.
 
No nyt on kova tarjous. 250 euroa QHD 144hz IPS-paneelilla on kyllä halpa hinta. Yleensä 250e hinnalla nähnyt lähinnä Samsungin VA-paneeleita, joita en suosittelisi kenellekkään. Hämmennän vielä vähän soppaa, tässä linkki 255 euron hintaiseen QHD 144hz IPS-näyttöön: Lenovo 27" Näyttö G27q-20 - musta - AMD FreeSync Premium | Varastossa

Tarjous myös, ja kyseessä se Lenovo G27q-20 josta tässäkin ketjussa ollut puhetta. Speksit Lenovossa vähän paremmat, mutta Lenovon vähän isommalla kirkkaudella ei välttämättä ole mitään tekemistä käytännön kanssa, samoin kuin 10bit -väreillä. Freesync Premium ja 165hz myös eroina tuohon Aceriin, mutta aika mehh -ominaisuuksia taitaa olla monelle. Tuo jalusta Lenovossa on paljon parempi, se ehkä merkittävin ero noissa. Tuosta lenovosta vaan ei testejä ole, joten vasteaika yms. jää täysin käyttäjäarvioiden varaan. Kovin huonot vasteajat ei varmaan ole, sen verran voi päätellä kaikista Redditin ja tämän palstan käyttäjäarvioista, ja omista havainnoista. Näytön pinta ei Lenovossa ole täysin heijastamaton, ja katselukulmat aika huonot IPS-paneeliksi.

Onko kenelläkään tuota Acer Nitro VG270UPbmiipx -mallia? Jos on, niin havaintoja saa kirjoittaa. Tuo oli pitkään 350e -hinnalla, jonka vuoksi skippasin ja otin 279e tuon Lenovon.
Itellä on Y27Q-20 missä on varmaankin sama standi kuin tuossa, ja en voi kyllä sitä kovin lämpimästi suositella. Siis jykevä kuin mikä ja laadukkaan tuntuinen, mutta tulee aika paljon näytön eteen. Tuo oli jatkuvasti esim. hiiren johdon tiellä.

Monitorivarsi oli kyllä hyvä sijoitus ja suosittelen sitä muillekin.
 
Meinasin kans kommentoida, että omaan silmään tuo Acerin jalka näyttää paremmalta.

Itsellä on kotona Y27q-20 ja töissä G27q-20, niin jalat niissä on kyllä massiiviset.
G:n on omaan silmään myös hurjan ruma, vähän jopa yllätti että Y:n jalusta reikineen on jopa fiksumman näköinen. Lähinnä ne G:n siniset väritykset jalassa tekee siitä aika karmean ilmestyksen. Toki eipä se Y:n järin nätti ole...

Noh, monitorivarsissa kummatkin niin ei tarvitse katsella. Samoilla linjoilla Jakin kanssa noista varsista, ehdoton ostos.
 
Itellä on Y27Q-20 missä on varmaankin sama standi kuin tuossa, ja en voi kyllä sitä kovin lämpimästi suositella. Siis jykevä kuin mikä ja laadukkaan tuntuinen, mutta tulee aika paljon näytön eteen. Tuo oli jatkuvasti esim. hiiren johdon tiellä.

Vähän eri jalusta on Y ja G -Lenovoissa, mutta hyvin samanlaisia joo. Jalustan eteenpäin tuleminen voi joillekkin olla ongelma, joillekkin ei mitään väliä, riippuu niin oheistarvikkeiden sijoittelusta, käytettävästä pöytätilasta yms. Acerissa näyttää olevan pienempi jalusta eli potentiaalisesti vähemmän tiellä, mutta jos pitäisi veikata, niin aika varmasti myös herkempi näytön heilumiselle. Aika jämäkkä tämä Lenovon on halppis-jalustaksi, mutta se heiluminenkaan ei ole kaikille ongelma. Jämäkällä pöydällä ei herkästi heilu mikään. Korkeudensäätö on itselle aivan ehdoton, ja sitä Acerissa ei ole lainkaan.

Monitorivarsi oli kyllä hyvä sijoitus ja suosittelen sitä muillekin.

No tämä. Ei taida paljoa maksaa, ja saa paremmin omaan käyttöön sopivan valita. Monitorivarsi ostoon jos näytön jalusta ei omaan käyttöön riitä. Eli vakiojalustaa ei kannata liikaa murehtia, jos muuten passeli näyttö on ostoskoriin menossa.

Itsellä on kotona Y27q-20 ja töissä G27q-20, niin jalat niissä on kyllä massiiviset.
G:n on omaan silmään myös hurjan ruma, vähän jopa yllätti että Y:n jalusta reikineen on jopa fiksumman näköinen. Lähinnä ne G:n siniset väritykset jalassa tekee siitä aika karmean ilmestyksen. Toki eipä se Y:n järin nätti ole...

Joo näissä on selvästi menty tukevuus edellä, ja hintana on sitten se koko, joka voi joitakin häiritä. Kääntöpuoli rimpuloissa jalustoissa kuten Samsungin G5 on taas näytön heiluminen, joka foorumeiden perusteella ongelma joillekkin. Minusta taas tuo Y:n jalusta on rumempi reikineen, ja nämä G:n siniset väritykset saa Redditin mukaan revittyä pois ;) Mutta joo, erilliselle monitorivarrelle peukku, jos ei näytön oma palvele hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: TML
Onko kenelläkään tuota Acer Nitro VG270UPbmiipx -mallia? Jos on, niin havaintoja saa kirjoittaa. Tuo oli pitkään 350e -hinnalla, jonka vuoksi skippasin ja otin 279e tuon Lenovon.
Löytyy Aceri ja Lenovo molemmat. Hyvin samankaltaiset näytöt ovat. Suurin heikkous valovuoto/IPS glow ja mustan toisto. Liiketoistokaan ei TN-paneelille pärjää. Hyviä näyttöjä 250€ hinnalla.

Acerissa olemattomat säädöt jalassa. Lenovon jalka ilmeisesti hieman heiluvaa sorttia. Kumpaakin olen käyttänyt ostosta asti erillisessä telineessä, joten sen tarkemmin en tuohon jalkakeskusteluun voi ottaa kantaa.
 
Täälläkin Y-malli käytössä ( Y27gq-25), ja jalusta tosiaan tulee ehkä aavistuksen liian eteen, mutta minkään tielle se ei ole vielä tullut. Sininen tehosteväri ihan OK, varsinkin pelinäytössä. Tukeva tuo ainakin on moneen muuhun verrattuna., jotka jäävät väpättämään, kun hieman näyttöä hipaisee.
 
Itsellä tuo Y27q-20/G27q-20 jalustan suuruus nousee ongelmaksi laneilla.
Tykkään pelata niin että käsivarret tuettuna pöytään, niin laneilla tilan puute syvyyden osalta tulee vastaan.
Piti jalusta kääntää maksimin "vinoon", jotta sai näppistä vinoon viereen.

Mut juu, eihän jalusta osalla ongelma ole lainkaan. Etenkin jos käsivarret tukee tuolin nojiin.
 
OIen tässä yrittänyt päivittää Dell U2711 vähemmän naamaa kuumentavaan yli 60hz malliin, eikä näytä hyvältä. Ensin LG UltraGear 27GL850-B osoittautui hävyttömän surkeaksi väritoistoltaan, sekä ips glow oli vialliselta tuntuvan paha. Nyt tilalle tuli Asus ROG Strix XG27AQ ja hämmennys oli melkoinen, koska ips glow ei vähentynyt paljoakaan, samalla tavalla pahimmillaan vasemmassa alanurkassa. Värit tässä on paremmat vaikka häviää dellille selvästi, mutta tuo ips glow... Onko nämä kaikki uudet ips näytöt ihan paskaa vai onko tässä mahiksia saada vähemmän loistava malli? Vaihtoon tämä ainakin menee. Vikaa on myös jonnejalustassa, joka tunkee hiirimatolle ja on parin sentin päässä hiirestä desktop käytössä, hiiren johto on kosketuksissa siihen koko ajan. Tämä ajaa käyttämään enemmän näytön oikealta puolelta, joka pahentaa ips glowia entisestään.

Vieressä on ikiwanha 17" Samsung SyncMaster 740b, jonka TN paneelissa on paremmat katselukulmat, koska ips glowia ei ole. Väritkään ei ole varsinaisesti huonommat, vaan enemmän silmää miellyttävät, kun ei ole ylisaturaatiota punaisessa ja valkoisessa.

Käytän näyttöä enimmäkseen hämärässä ja VA paneeli alkaa kiinnostamaan suuresti. En enää usko näihin katselukulmaläppiin, koska ips glow rajoittaa katselukulman mielestäni kaikista pienimmäksi näistä kolmesta. VA:sta ei ole omassa käytössä kokemusta, mutta kaupassa oli kaareva ultrawide käynnissä, enkä huomannut siinä mitään ongemaa katselukulmien suhteen, ongelmana on vain kaarevuus mitä en halua.

Olisin valmis maksamaan vaikka tonnin jos sillä saisi hyvän näytön, mutta 60hz mallit ovat yksiselitteisesti paskaa, ja pelinäytöt ovat joka tavalla muuten hirveitä. Onko hyviä olemassakaan? Oma veikkaus on, että paras TN paneeli on parempi, kuin paras 144hz IPS.
 
Viimeksi muokattu:
Onko nämä kaikki uudet ips näytöt ihan paskaa vai onko tässä mahiksia saada vähemmän loistava malli? Vaihtoon tämä ainakin menee.

Jos on tarkka IPS-glowin suhteen, niin voipi olla että kaikki on paskaa. Kyllä kunnon +500e IPS-paneeleissa pitäisi nykyisin olla aivan siedettävä IPS-glow, mutta jos tosiaan se häiritsee poikkeuksellisen paljon, niin sitten häiritsee. Toki tuo on myös yksilöllistä, eli paskoja paneeleja sattuu joukkoon, sama malli kaupasta ja tilanne voi olla aivan eri. Kerkesitkö jo kalibroimaan näytön? Tehtaan asetuksilla on yleensä liian korkeat kirkkaudet, jotka pahentaa IPS-glowia selvästi. Jos ei kalibroinnin jälkeen mene omaan käyttöön, niin sitten VA-paneelia kehiin, ei kai siinä muu auta.

Käytän näyttöä enimmäkseen hämärässä ja VA paneeli alkaa kiinnostamaan suuresti. En enää usko näihin katselukulmaläppiin, koska ips glow rajoittaa katselukulman mielestäni kaikista pienimmäksi näistä kolmesta.

Minkälaisessa käytössä se IPS-glow puskee jos vähän sivusta katsoo? Itse en omalla halppis-IPS -paneelilla saa mitään IPS-glowta aikaan, vaikka katson esim. tätä Io-techiä hämärällä teemalla sivustapäin. Ja tässä Lenovossa on aika heikot kaselukulmat horisontaalisesti (seisaaltaan huono, istualtaan hyvä), mutta se ei ilmene IPS-glowna vaan haalistumisena siinä missä TN-paneeleissakin.

Mutta tosiaan sinun käyttötarkoitukseen (hämärä huone, mustan sisältö tärkeää?) niin valinta olisi pitänyt olla VA-paneeli. Joku noheva voisi suositella suoria VA-paneeleita jotka täyttää sinun vaatimukset. Laita vielä lisää infoa käyttötarkoituksestasi, niin saadaan oikea näyttö oikealle henkilölle.
 
OIen tässä yrittänyt päivittää Dell U2711 vähemmän naamaa kuumentavaan yli 60hz malliin, eikä näytä hyvältä. Ensin LG UltraGear 27GL850-B osoittautui hävyttömän surkeaksi väritoistoltaan, sekä ips glow oli vialliselta tuntuvan paha. Nyt tilalle tuli Asus ROG Strix XG27AQ ja hämmennys oli melkoinen, koska ips glow ei vähentynyt paljoakaan. Värit tässä on paremmat vaikka häviää dellille selvästi, mutta tuo ips glow... Onko nämä kaikki uudet ips näytöt ihan paskaa vai onko tässä mahiksia saada vähemmän loistava malli? Vaihtoon tämä ainakin menee. Vikaa on myös jonnejalustassa, joka tunkee hiirimatolle ja on parin sentin päässä hiirestä desktop käytössä, hiiren johto on kosketuksissa siihen koko ajan. Tämä ajaa käyttämään enemmän näytön oikealta puolelta, joka pahentaa ips glowia entisestään.

Vieressä on ikiwanha 17" Samsung SyncMaster 740b, jonka TN paneelissa on paremmat katselukulmat, koska ips glowia ei ole. Väritkään ei ole varsinaisesti huonommat, vaan enemmän silmää miellyttävät, kun ei ole ylisaturaatiota punaisessa ja valkoisessa.

Käytän näyttöä enimmäkseen hämärässä ja VA paneeli alkaa kiinnostamaan suuresti. En enää usko näihin katselukulmaläppiin, koska ips glow rajoittaa katselukulman mielestäni kaikista pienimmäksi näistä kolmesta. VA:sta ei ole omassa käytössä kokemusta, mutta kaupassa oli kaareva ultrawide käynnissä, enkä huomannut siinä mitään ongemaa katselukulmien suhteen, ongelmana on vain kaarevuus mitä en halua.

Olisin valmis maksamaan vaikka tonnin jos sillä saisi hyvän näytön, mutta 60hz mallit ovat yksiselitteisesti paskaa, ja pelinäytöt ovat joka tavalla muuten hirveitä. Onko hyviä olemassakaan? Oma veikkaus on, että paras TN paneeli on parempi, kuin paras 144hz IPS.

Pelinäytöt nyt on aika samaa kuraa kuin 5 vuotta sitten. Ips glow ja työkäyttöön idioottimaiset asetukset, liitännät ja ergonomia ärsyttää eniten.
 
En itse näe näitä uusia nanopaneeleja edistyksenä, vaan takapakkia on otettu näiden myötä. Kontrastit säännöllisesti 700:1 luokkaa, viiden vuoden takaisen 1200:1 sijaan, eikä valovuotoja/IPS gloweja ole saatu sen enempää kuriin.

Ja nyt kun Samsung lopettaa paneelituotantoaan ja ei-kaarevat Odysseyt paljastui tällaisiksi markkinoilta kasaan haalituiksi IPS-paneeleiksi, niin lyhyt toivonpilkahdus VA-paneeleista pelinäyttöjen pelastajana on nyt pois.
 
En kyllä ostaisi näyttöä, jossa kontrastisuhde on alle 900:1-luokkaa ja tuohon päälle sitten mahdolliset pienet valovuodot ja IPS-glow. 1000:1 on riittävä, mutta toki sitä parempi, mitä suurempi.
 
Rtings -testeissä se kontrasti kalliimmissa IPS-malleissa kuten Rog Strixeissä on kyllä yleensä 1100 -luokkaa, poikkeuksiakin on. Täydellisiä paneelityyppejä ei ole, se on tosi. Kaikkien pelinäyttöjen kutsuminen kuraksi on jo jotain ylemmän tason hifistelyä. Karmeat IPS-glowit taitaa olla enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä, jopa halvemmissa näkemissäni malleissa. Jossain pelikäytössä edes yömapeissa en ole IPS-hehkua kokenut ongelmaksi. En tiedä käyttötarkoitusta jossa ruudun reunat jää jatkuvasti tummaksi, mutta kai niitäkin on. VA-paneeli ehdottomasti sellaiseen käyttöön. Suora Odyssey G7 olisi ollut kova juttu Samsungilta.
 
Mielenkiintoista toimintaa LG:ltä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Nyt tuli viesti, että olivat lähettäneet sen sitten huoltoon sieltä.

Olisi varmaan tarvinnut ulista, että suoraan uusi tilalle jotta pääsen jatkaa elämää ison näytön kanssa. Tosin eipä tätä Samsung G7 ole heillä hyllyssä, vaan toimitetaan vissiin norjan jostain varastolta. Ei taida samallalailla toimia tuo palautus ja uusi tilalle jos joutuvat itsekkin tilaaman uuden korvaavan näytön myymälään.

Niin ja kattelin, että pienempi G7 oli Powerin myymälän hyllyssä palautettuna ja vissiin myynnissä. Villejä veikkauksia, että mikä vika siitä näytöstä löytyy!

Jaa-aa Ei ilmeisesti Samsung katso viaksi yhtä jumittunutta pikseliä joka välkkyy ruutuun vähän väliä. Kohta ilmestyy Sellon Powerin Outlettiin yks Samsung G7, ku kävin palauttamassa ja tilaamassa uuden.
 
Samsungin G7 scanline ongelmiin keksitty jotain jippoja. Samsung G7 and G9 Scanline issue need help

Windowsin skaalaimen jos laittaa 101% tai yli ilmeisesti auttaa, testasin että ainakin asuksen taustakuva sivulla hävisi scanlinet kun laittoi skaalauksen 125%. Samoin eye saver moden päälle laitto poisti scanlinet mutta kellertävän ruudun katsominen ei oikein houkuttele. 240Hz näytön yläreunassa on aina scanlinejä tietyillä veräillä kuten keltainen ja tiettyn sävyinene sininen. Esim Rockstar launcherin kuvakkeessa on scanlinet näkyvissä jos sen siirtää näytön yläreunaan mutta keskellä niitä ei näy. Joskus ne tuntuu näkyvän myös 144Hz mutta kun vaihtelee g-synkkiä päälle ja pois tai resoluution kans kikkailee niin ne saattaa hävitä. HDR tilan päälle laitto vaikuttaa myös vähentävän ainakin työpöydällä scanlinejä 240Hz tilassa muttei niitä kuitenkaan täysin poista.
 
Hyvä tietää. Tosin itse ei tullut kiinnitettyä huomiota scaline ongelmaan yhtään vielä, ku lähinnä tuijottelin sitä punaista jumiutunutta pikseliä. Pitääpää testata, kunhan saan uuden näytön powerista ensi viikolla.
 
Vanha 1080p 27" 60hz näyttö yllättäen hajosi (näytön power napissa välkkyy vain sininen valo eikä mitään tapahdu) ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika päivittää näyttö parempaan.

Onko täällä ollut jotain tiettyjä 27" 1440p näyttöjä, jota ollaan suositeltu? Kaverilla ollut LG 27" 27GL850, mutta siitäkin näytöstä on tullut kaikenlaista luettua. Tuntuu, että kaikista 1440p näytöistä tulee aina jotain negatiivista luettua, niin en oikein tiedä mitä kehtaisi edes ostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Vanha 1080p 27" 60hz näyttö yllättäen hajosi (näytön power napissa välkkyy vain sininen valo eikä mitään tapahdu) ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika päivittää näyttö parempaan.

Onko täällä ollut jotain tiettyjä 27" 1440p näyttöjä, jota ollaan suositeltu?

Kannattaa laatia ensin lista asioista, mitä vaatii näytöltä. Esimerkiksi koko, virkistystaajuus, usb-hubit, taustavalon tyyppi (mustan laatu), ergonomia, värintoisto. Lisäksi joissain näytöissä on hdr ja jotkut on vaan todella huonoja pimeessä työskentelyyn. Ja joissain pelinäytöissä fontit näyttää ihan surkeilta.
 
Oisko huono vaihtoehto ostaa uudeksi näytöksi tällainen (mallinimi: Acer nitro VG270UP) 1440p, 144Hz, 27" Acerin pelinäyttö tasaisella IPS paneelilla, joka ihan kivassa alessa? Kellään kokemuksia/ neuvoja?
 
Tästä kokemuksia tai mielipiteitä Acer Nitro VG272UV 27&quote; pelinäyttö - Näytöt ,kohtalainen tarjous näkyy olevan?
Nykyinen näyttö 27” Business Monitor S27A950D ,onko 120-- 170Hz järkevä päivitys?
Pelikäyttöön,COD WZ/BF,koneessa rautana core i7 8700 k,16 muistia ja RTX 2080.

Vaikee löytää mitään netistä tosta paneelista, mutta asuksen ASUS TUF Gaming VG27AQL1A Review - RTINGS.com käyttää samaa paneelia.
Ei varmaan huono näyttö tohon hintaan, jos sattuu saamaan vahingossa hyvän paneelin.
Nykypäivänä halpojen näyttöjen osalta, voi joutua helventimoiseen paneeli vaihto rumpaan. Mut jos tsäkä käy niin mikä ettei..
Tilaat netistä ja palautat jos ei kelpaa. Jos haet kaupasta niin voit joutua huolto rumpaan jos on jotain vikaa.

Onko 120 -> 170hz järkevä? . Vastaus vois mennä vaikka näin:
On, mutta riippuu paneelista onko siitä mitään hyötyä jos 170hz on liike pelkkää mössöä.
Ja jos sattuu pelaa jotain joka pyörii sit 60hz niin lähes kaikissa halvoissa nopeissa näytöissä 60 hz näyttää järkyttävältä.
Ei mitään hajua millanen liike pehmeys tossa sun nykyisessä on . Ufo testi vois kertoo paljo.
Jos nykyisessä ufo testi näyttää pahalta. niin todennäköisesti silloin ois paljonki järkevää pelata jollain muulla.

Kaikkeen tottuu ja iteki joskus pelannu tosi huonoilla näytöillä ilman ongelmaa. Mut kerran kun pääsee sulavaan liike makuun ilman liike sumennusta niin ei haluu takas.
Ja normi käytössä dev,web yms toi sun nykynen on varmaan hyvä mitä lueskelin.

Ja rahallakaan ei välttämättä saa hyvää, on monta näyttöä jotka maksaa sikana, ja aivan järkyttävän surkeeta näkymää tarjoo. Kaikista huvittavinta on applen sikakalliit pro näytöt, ihan jäätävän surkeita paneeleita ollu niissäkin.
 
Kiitti perusteellisesta vastauksesta!
Nykyiseen tosiaan ihan tyytyväinen,ufo testi ainakin omaan silmään näyttää hyvältä.
Pelatessa fps siellä lähellä 120,johon on rajoitettu,grafiikka asetukset olen pitänyt siinä,mihin geforce experience on ne asettanut optimaalisiksi.
Liikepehmeys ja terävyys tyydyttää omaa silmää,ehkäpä pysyttäydyn vielä tässä 120Hz fullhd näytössä,pikselimäärän kasvu 1,7 kertaiseksi varmasti tuntuisi suorituskyvyssäkin,vaikea sanoa kuinka paljon.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 753
Viestejä
5 050 263
Jäsenet
80 978
Uusin jäsen
Kruunu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom