Hivenen ylläolevaan ymmärtämiseen liittyen, niin itse en tajua näitä halki jaettuja jalka- ja pyöräteitä. Ainakin pikkukaupungissa ne muutamat muutaman sadan metrin pätkät ovat ihan hanurista.
- Jostain syystä jalankulkijoille varattu kaista on leveämpi kuin pyöräilijoille varattu. Kun kaksi fillaria kohtaa, niin hyvä ettei tangot kolise yhteen
Toteutusmoka. fiksu toteutus olisi n. 44% kävely, 28% ja 28% pyöräkaistat.
2. Osa pyöräilijöistä noudattaa sitten tuota kaistajakoa niin kuin jalankulkijoiden puoli olisi rotko ja tiputus kuolemaan. Fillarien kohdatessa ja jalankulkijoiden kaistan ollessa täysin vapaa ei jousteta yhtään. Eli ei väistetä yhtään sinne jalankulkijoiden puolelle ja taas meinaa tangot kolista
Ei olisi ongelma, jos ne pyöräkaistat olisi tarpeeksi leveitä.
4. Rinnakkain kävelevät tai ajavat tukkivat kokonaan sen oman kaistansa, koska kaistat ovat liian kapeat.
Paljon parempi että tukkivat vain sen oman kaistansa, kuin että tukkisivat koko KLVn. Se, että se kävelevä lössi tukkii koko KLVn, tai saattavat yhtäkkiä poukkoilla sieltä pyöräilijän eteen kun pyöräilijä on menossa ohi, on oikeasti suuri ongelma, jonka tämä ratkoo.
3. Jalankulkijat kävelevät sääntöjen mukaisesti kaistansa oikeassa reunassa, eli koko väylän keskellä. Tämä aiheuttaa välillä tilanteita, että ei tiedä hyppääkö se kävelijä kohta fillarikaistalle, vai osaako säännöt ja pysyy omalla puolellaan. Ja jotenkin se oikealta ohittaminen tuntuu vaaralliselta, vaikka pitäisi nopeuden pienenä.
Nyt en oikein ymmärrä tilannetta, mistä tässä puhut. Jos jalkakäytävä on vasemmalla puolella, niin siihenhän jää väliin koko vastaantulijoiden pyöräkaista.
Jos jalkakäytävä on oikealla puolella, sitten oikeaassa reunassa kulkevat kävelijät ovat nimenomaan kaukana siitä pyörätiestä.
Kohtaamistilanteessa (jalkakäytävä oikealla puolella) taas molemmat näkevät toisensa. Ei pitäisi olla mitään törmäysriskiä jostain äkkiliikkeestä johtuen.
Mitään näitä ongelmia ei olisi, jos olisi yksi leveä yhteiskäyttöinen kevyenliikenteenväylä ja oikeanpuoleinen liikenne.
Väärin, ongelma 4 olisi todella paljon pahempi.
Jalankulkijat ja fillarit kulkisivat jonossa oikealla kulkien ja ohittamiselle olisi tilaa ja se olisi turvallista.
Päin vastoin. Ne eivät kulkisi jonossa vaan kulkisivat vierekkäin tukkien kaiken.
Nyt on tällainen häröpallo, mikä aiheuttaa vaaratilanteita ja vihaisia mulkaisuja jos satut hetken menemään väärällä puolella turvallisesti ja liikenteen sujuvoitamiseksi.
Täysin päin vastoin sen suhteen mikä on häröpallo.
Häröpallo on se, että kaikki kuljee sekaisin samassa tilassa, ja sitten ihmetellään, että mistä välistä tämän pyörän kanssa pujotellaan, että päästään epämääräisestä maleksivasta teinilaumasta ohi, ja toivotaan, että jalankulkija ei tee jotain äkkiliikettä, kun siitä on menossa ohi.
Ja jos käyttää pyörän soittokelloa jotta saisi tilaa ohitukselle, tulee valitusta että mitä siinä oikein rimpauttelet, minulla on oikeus kulkea tästä TAI se soittokello saa vaan aikaan sen, että puolet porukasta alkaa väistää vasemmalle ja puolet oikealle ja seuraa vaan edessä poukkoilua joka tekee tilanteesta vaan vaarallisemman, ja jos ei käytä soittikelloa, valitetaan, että mikset soittanut kelloa kun olit tulossa ohi.
Ja jos yhtään on yli 20km/h vauhtia, tulee valitusta siitä kuinka pyöräilijät kaahaa (tosiasiassahan KLVllä on sama nopeusrajoitus kuin vieressä menevällä ajoradalla, eli taajamissa usein 40km/h)
Hommaa ei helpota yhtään se, että kaistat ovat suht lyhyitä ja ne yhtyvät sitten varsin pian yhdeksi yhdistetytksi kevyenliikenteenväyläksi. Varsinkin noilla kohdin kävellään sitten keskellä väylää ja kukaan ei tiedä missä ja miten olla ja mistä uskaltaa ohittaa.
Eli homma on mokattu siellä, missä ne yhdistyy. Pitäisi pitää koko ajan erillään.
Pyöräliikenne on TÄYSIN erilaista kuin kävelyliikenne, ja muistuttaa paljon enemmän autoliikennettä.
Pyöräily ja kävelyn änkeäminen samaan tilaan on se, joka nimenomaan niitä ongelmia aihetutaa - kuten tässäkin KAIKKI mainitsemasi ongelmat johtuu siitä, että se pyörätie ja jalkakäytävä on liian lähellä toisiaan.