Osaako joku kertoa mitä hyötyä noin kalliista lukosta on? Onko tuo esimerkiksi pyörässä jotenkin parempi kuin "virallinen" liikkeestä mukana tullut lukko?
Jos kalliskaan lukko ei tuota varkaille juuri ongelmia niin lienee turha sijoittaa kovin paljoa. Menee vaan hieno lukkokin tavaran mukana.
Tiedostan, että täällä viitattiin jo aiemmin, että jatkokeskustelut asianmukaiseen ketjuun, mutta laitan tähän vielä mielestäni tiiviin infopaketin lukoista, koska täällä sen tavoittanee paremmin myös ne ihmiset, jotka eivät tuota pyöräilyketjua niin seuraa (mutta oletettavasti koronakevään myötä useammat pyöräilevät). Pyörävarkaudet koskettavat kuitenkin meitä kaikkia.
Ensimmäisenä poliisin lyhyt kertaus pyörän lukitsemisesta.
Tässä lisäksi vuonna 2017 tehty Ylen juttu polkupyörän lukitsemisesta, jossa on mielestäni aika hyvin tiivistetty lukitsemisen merkitys ja miten se tulisi tehdä ja minkälaisella lukolla.
Youtubessa on lisäksi paljon hyvää informaatiota pyörän lukitsemista:
TÄSSÄ on video, kuinka lukita pyörä kaupunkiympäristössä.
TÄSSÄ on video, mitkä yleisesti saatavilla olevat lukot suhteutuvat toisiinsa murrettavuuden suhteen. Katso kuvauksesta linkki pdf-yhteenvetoon, jossa ovat kaikkien lukkojen pisteytykset.
TÄSSÄ videossa kerrataan, miten pyörän voi lukita kotiolosuhteissa.
TÄSSÄ vielä video pyörän lukitsemisesta, jos kyseessä on sähköpyörä (pätee toki muihinkin pyöriin, mutta tässä on huomioitu myös isommat laatikkopyörät).
Lisäksi jos arvon foorumilaisilla on kotivakuutus, suosittelen tutustumaan tarkasti vakuutusehtoihin pyörävarkauksien suhteen. Esimerkiksi OP korvaa pyörävarkauden enintään 5.000 euroon saakka, mutta tämäkin on suhteutettu irtaimiston ilmoitettuun vakuutusmäärään, eli jos olet vakuuttanut irtaimistosi esim. 25t€ asti, on enimmäiskorvaus pyörästä tällöin korkeintaan 2500€. Yli 5.000€ arvosta vakuutettava pyörä vaatii erillisen arvotavaravakuutuksen. Lisäksi vakuutusehdoissa voi olla rajauksia, mistä tilasta varastettuna pyörästä voi saada erisuuruisen korvauksen. Esim. asuinhuoneistosta tehty varkaus voi oikeuttaa isompaan korvaukseen, kuin pyörävarastosta tehtyyn varkauteen. Nämä seikat ovat erityisen olennaisia sähköpyörien omistajille, joiden pyörät lähtökohtaisesti ovat sitä marketin Jopoa arvokkaampia, mutta pätevät toki muihinkin pyöriin. Lisäksi kannattaa huomioida mahdolliset ikä ym. vähenykset.
En nyt tähän lähdettä saanut, mutta jonkun vanhan viisauden mukaan pyörän lukitsemiseen kannattaa satsata n. 10% pyörän hankintahinnasta. Eli tonnin pyörässä kannattaa satsata ainakin satasen lukkoon/lukkoihin. Varkaan näkökulmasta useampi erilainen lukko on aina ikävämpi yhdistelmä kuin yksi perustason lukko, olettaen toki, että lukot ovat laadultaan kohtuullista tasoa.
Netissä pelotellaan paljon rälläkkävarkaista, mutta suhtautuisin näihin varkauksiin varauksella. Kyllä, rälläkällä tehtäviä varkauksia tapahtuu lähes päivittäin, mutta ne eivät edusta varkauksien yleisintä tyyppiä. Lisäksi rälläkän käyttöä voi merkittävästi hillitä se, mihin pyöränsä jättää. Myös useampi laadukas lukko edelleen ehkäisee, joskaan ei estä rälläkällä tehtäviä varkauksia. En jättäisi pyörää hankkimatta tällaisen pelossa.
Lukkojen lisäksi on erittäin tärkeää, että otat pyörästäsi kaikki tuntomerkit ylös ja erityisesti pyörän runkonumeron. Jos sattuu käymään niin, että poliisi pyöräsi löytää esim. jonkun ratsian yhteydessä, voi pyörää olla vaikea saada poliisilta takaisin pelkkien ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Lähes aina edellyttävät runkonumeron ilmoittamista. Tästä syystä poliisin varastoissa lojuu paljon arvopyöriäkin, koska omistajat eivät ole ottaneet runkonumeroja ylös.
Viimeisenä asiana kannustaisin myös siihen, että mikäli ostat pyöräsi käytettynä, pyri omalta osaltasi edistämään, ettet tue rikollista toimintaa. Eli sitä viidelläsadalla myytävänä olevaa uutta täysjoustoista kuitupyörää ei kannata ostaa, ainakaan vaatimatta jonkinlaista tositetta omistajuudesta, koska se todennäköisesti on silloin varastettu. Oikea omistaja ei lähtökohtaisesti halua omaisuuttaan lahjoittaa eteenpäin. Pyörävarkaat eivät tee tiliä pyöriä toisilleen myymällä, vaan meille tavallisille kansalaisille.