Project Cars 2

Liittynyt
25.08.2017
Viestejä
344
Ite huomannu ainakin sen, että renkaiden lämmittämiseen saa varata sen 3 kierrosta että toimii. Toinen on että vakio setuppi on yleensä se Loose, sen kun vaihtaa Stableen niin vähän jeesaa vikurointia. Mutta silti tuntuu aika monen auton kohalla setuppi olevan aika yliohjaava, siihen auttaa vaan perän löysääminen ja toinen aika iso apu on säätää perän lukkoa, Power- ja coast kulmaa pienemmäksi. Power vaikuttaa kiihdyttäessä tapahtuvaan liikeeseen ja coast taas jos auto lähtee kaasun vapautuksen jälkeen pyörähtämään, lisäksi lisäämällä Clutch arvoa isommaksi niin pitäisi hieman rauhottaa autoa. Toki yksi bugikin lukon säädöistä löytyi GT-R:llä kun eilen ajoin ja ajattelin keulille vaihtaa lukoksi Spoolin niin autosta tuli ihan mahdoton ajaa. Oman tiedon mukaan sen olisi pitänyt lukita keula ja auton olisi pitänyt tulla aliohjautuvaksi niin autosta tuli aivan mahdottoman yliohjaava ja pyöri kokoaika.
Onko tuo Stable asetus valmiiksi jossain asetuksissa? tyhmä kun olen :(
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
248
kokonaisvoimaa ei kyllä kannattaisi ikinä käyttää noin kovalla. Aiheuttaa vaan clippaamista ja "ffb detailijen häviämistä" vaikka rattiin ehkä tuleekin lisää napakkuutta. Ite kun vielä joskus logitech G25 ja G27 kanssa pelailin ni käytännössä parhaan tuloksen sai kun käytti 98% kokonaisvoimaa pelissä kun pelissä.

Tosin PC2 foorumin perusteella taitaa tässä pelissä olla aika huolella kustu FFB noille logitechin rateille (WMD kavereiden kanssa kun juttelin jolla logitechin ratit niin ongelma koskee ilmeisesti kaikkia ratteja jossa FFB toteutettu rattailla hihnojen sijaan)
Tiiätkö onko ne sanonu korjaavansa tuon?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Kyllähän ne varmaan jossain kohtaa tarkemmin syventyy noihin logitechin ratteihinkin. Mutta tuskin on listalla ihan kärjessä kun noita bugeja tuntuu melkoisesti taas olevan.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
297
Kun säätää bensaa tuning setupista, niin näkeekö tai saako jostain näkyviin, että kuinka monta kierrosta esim 20 litraa riittää?
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Load valikko ammottaa tyhjyyttään mutta tässä on kyllä mahdollista että katselen aivan väärästä paikasta. Tuning setup ja load....

Tuolta alaalta "Load Setup"? Miten on mahdollista ettei PS4 versiossa ole Loose sekä Stable setuppei :eek:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
37

Tuolta alaalta "Load Setup"? Miten on mahdollista ettei PS4 versiossa ole Loose sekä Stable setuppei :eek:
Jep :) tyhjää täynnä... Erikoinen juttu.

Ja kaiken lisäksi tuo default setuppi tuntuu aivan mahdottomalta ajaa.... vaikka nyt kyseessä simulaattori onkin niin olisi se kiva hetki pysyä viivojen välissä oletus setupulla myös. Aika työläältä tuntuu säätää kaikki autot "nollista".
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Kierros Spa:ta Ferkun 488 GTE:llä

Äänenvoimakkuutta kannattaa laskea ennekun laittaa pyörimään. Jostain syystä youtube sääti äänet ihan järkyttävän kovalle tossa videossa :( Omalla koneella katseltuna upattu filu kuulosti ihan normaalilta.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
37
Vähän hätäisiä oli nuo oletussäätöjen oletukset. Clio oli aivan ajokelvoton oletussetupilla mutta moni muu tuntuu hyvältä. Nuo loose/stable hommat vaan näyttää puuttuvan.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Jospa jossakin päivityksessä saisi tuon stablen defaultiksi loosen sijasta. :think:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Ei tähän peliin vaan tunnu löytyvän kunnollisia säätöjä.
Mä luovutan vähäksi aikaa jos joku muu keksii hyvät säädöt.
Kurvissa ei juurikaan ole pidon tuntua.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
24
Täytyypä koittaa stable säätöä ensi kerralla kun tähän mennennä aina loosella ajanut. G25 ratin sain tuntumaan ihan hyvältä Jack Spaden FFB:llä, mutta eipä se vielä täydellinen ole kuten aiemmin logitechin rateista onkin ollut puhetta.

Käyttääkö kukaan ohjaamokuvakulmassa virtuaalista taustapeiliä? Itsellä ainakin vissiin joku bugi että ei tallennu vaan joutuu joka kerta asettamaan uudelleen näkyviin. Ongelmia on kyllä muutenkin ollut, esim. kaatunut koko peli nyt seitsemän kertaa tähän mennessä. Eiköhän asiat tästä pikkuhiljaa korjaannu päivitysten myötä.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Täytyy kyllä tämän pelin VR toteutusta kehua. Paljon parempi sillä saralla kuin assetto corsa. FFB ei ihan yllä kyllä samaan.

Täytyypä koittaa stable säätöä ensi kerralla kun tähän mennennä aina loosella ajanut. G25 ratin sain tuntumaan ihan hyvältä Jack Spaden FFB:llä, mutta eipä se vielä täydellinen ole kuten aiemmin logitechin rateista onkin ollut puhetta.
Mitä presettiä käytät noista fileistä?
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Standard mid, eipä ainakaan enää ole sellainen löysä ja tunnoton mitä aiemmin.
Joo katos kyllä deadzone ;D Ehkä vähän turhankin raju kyllä. No pitää kokeilla vähän noita säätöjä. Huomattava parannus kuitenki.

On muuten hiton hauska ja helppo auto ajaa toi caterham 620. Jopa loosella hallittava yliohjautuminen eikä tolla oo mahdollista suunniilleen ajaa liian kovaa mutkaan ku aina ehtii jarruttaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Hankaluus tolla caterhamilla onkin lähinnä koittaa ajaa siististi = kovaa, eikä vaan driftailla ympäri rataa.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Hankaluus tolla caterhamilla onkin lähinnä koittaa ajaa siististi = kovaa, eikä vaan driftailla ympäri rataa.
No joo tosin stablella se on taas niin hallittava että ei juuri itsekseen lähde luisuun vaan ihan varta vasten pitää laittaa jos haluaa.

Vedin tota careeria yhden kisan ysäri A-ryhmässä itse R32 skylinellä. Aika-ajossa AI pysyi sekunnin päässä minusta mutta 14 kierroksen kisassa, joka oli sateella menin koko porukan ohi 2 kierrosta. Vaikeustaso oli tosin jäänyt sille oletukselle puoliväliin kun olin sitä custom kisoissa säätänyt mutta ei näköjään careeriin taittunut. Speksien puolesta tuo nissan on kyllä aika OP muihin A-ryhmän autoihin mutta en silti ymmärrä tuota aika-ajo-->kisa eroa kierrosajoissa. Pitänee vaan bumpata reippaasti vaikeustasoa vaikka sinne 80+
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Toi vaikeustaso on jotenkin outo, ite pidän tällä hetkellä 95 ja aika-ajoissa ei koskaan pääse 10 joukkoon, mutta kisassa sitten voittaa aina yli 10s. Agressiivisuus on täysillä.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Toi vaikeustaso on jotenkin outo, ite pidän tällä hetkellä 95 ja aika-ajoissa ei koskaan pääse 10 joukkoon, mutta kisassa sitten voittaa aina yli 10s. Agressiivisuus on täysillä.
Ok, pitäs varmaan vielä kokeilla niin, että kaikilla on sama auto.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Toi havainto on carrerista, jossa ajanut Ginetalla jossa siis kaikki autot on samanlaisia.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
59

Ensimmäistä kertaa Nordschleifen ympäri tässä pelissä. GT5-luokan Ginetta on varsin mukava ajettava ihan oletussäädöillä, vaihteet vaihdoin pelkästään pidemmiksi.

E. PS4:llä tosiaan ja DS4 kapulalla ajettu, eli en tiedä vastaako tuo setuppi sitten PC-versiossa sitä loosea vai stablea
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
347
Jos on epäselvää miten tuo ranking toimii onlinessa, niin tässä linkki.

Competitive Racing License

Huomaa kyllä eron kun on pelaamassa noita paremman lisenssin omaavia pelaajia. Kisat on todella tasaisia ja mahtavia kylkikyljessä kisoja ilman osumia kun kunnioitetaan toisten ajolinjoja eikä blokata joka mutkassa eteen jos rinnalle päässyt. Ekan mutkan kolaritkin hyvin harvinaisia koska osataan sitä vauhtia ottaa ajoissa pois.
 
Liittynyt
26.01.2017
Viestejä
715
Löin ekaa kertaa pelin tulille tänään, ja otin custom eventin, niin pelin lataus jää 37% ja siihen se jää. Kone ei ole jumissa, eikä hdd led hakkaa putkeen, mutta mitään ei tapahdu. Mulla on vanha i5-750 kone HD6970 näyttiksellä. F1 2016 toimi siinä hyvin.

Muilla samoja ongelmia?
 
Eikö siis mikään pelimuoto toimi?
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Servu on taas pystyssä (io-tech FIN).
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
87
Positiivinen yllätys verrattuna ensimmäiseen painokseen :) ja serverillä oli mukavasti porukkaa ajamassa :)
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
63
Tuli itse ostettua myös tämä,mitä nyt pikaisella testailulla pädillä kokeilin niin tuntuu paremmalta kuin eka tekele, mutta ratilla meinaan pelata kunhan kerkiän.onko mitään hyviä säätöjä t300rs ratille?
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Hyvin on kyllä nuo sää olosuhteet tehty, oli aika sankka tuo sumu jossa eilen muutama kisa ajettiin ja joutu oikeesti vähän kattoo, koska lähtee jarruttaa että pysähtyy ennen mutkaa. Toinen on tuo vesisade olen muutaman carrer kisan ajanut sateella niin kyllä siellä tuntee nuo vesilätäköt ja vaikuttavat auton käyttäytymiseen. Toki aivan yhtä rajusti eivät jarruta auton kulkua kuin oikeassa elämässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
815
Mistäs löytyis luotettava avainsivusto josta sais ostettua avaimen steamiin? :)
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
87
Tuli itse ostettua myös tämä,mitä nyt pikaisella testailulla pädillä kokeilin niin tuntuu paremmalta kuin eka tekele, mutta ratilla meinaan pelata kunhan kerkiän.onko mitään hyviä säätöjä t300rs ratille?

mun mielestä t300 ratin säädöt oli ihan hyvät vakiona. :)
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Tuli itse ostettua myös tämä,mitä nyt pikaisella testailulla pädillä kokeilin niin tuntuu paremmalta kuin eka tekele, mutta ratilla meinaan pelata kunhan kerkiän.onko mitään hyviä säätöjä t300rs ratille?
mun mielestä t300 ratin säädöt oli ihan hyvät vakiona. :)
T300 RS täälläkin. Muuten vakioprofiililla mennään, mutta polkimien herkkyyttä säädin kovemmalle. Ratin ajureista kääntösäde määritetty 540.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Autourheilussa on kyllä nyt vuosia tehty autoista hitaampia, olis kyllä parasta joku unlimited formula/rata-auto luokka! :D MM Rallycrossissa on vähä jo jotain menoo kiitos tehokkaiden moottoreiden ja samaa tarvittaisiin rata puolellekkin.

Olis vain rajoitettu vetotavalla, minimipainolla ja maksimileveydellä
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
740
Kokeilin tossa ladatessa sitä McLarenin superautoa... siis mitä hemmettiä, onko tässä jarrut puusta tehty vai miksi ei auto pysähdy? Kauhee jarrutusmatka ja ei näköjään ole ABS-jarrutkaan käytössä kun ei voi kääntyä kun samalla jarruttaa. No se oli kyllä pädilla vaan.:btooth:

Pari muutakin liikennekelpoista autoa yllätti 'ajettavuudellaan' noin alkuun, mutta ratin kanssa alko löytyä jo ihan kivojakin ajettavia, että pysyy radalla sentäs ja aikoja parannettua kun oppii vähän ratoja.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
316
Tullu nyt jokunen tunti ajeltua tätä peliä uramoodissa sekä testailtua eri autoja sekä ratoja custom-eventeissä, oculuksella ajelen. Ei oo tosiaan mikään maailman helpoin ajosimu, en tosiaan tiiä lähtevätkö oikeassa elämässä autot noin helposti lapasesta, varsinkin mutkissa tuntuu välillä että joutuu turhan paljon himmailemaan.

Ehkä parempaa ja voimakkaampaa ffb:tä myös kaipailisin. Rattina ts-pc racer, joten luulis ainaki sen puolesta potkua riittävän... Jack Spadet käytössä.

Muuten kyllä kokonaisuutena loistavaa viihdettä, vieläkö jokunen asia saadaan korjattua/parannettua, niin loppuu luultavasti sosiaalinen elämä kokonaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Tänään oli kyllä hyvää ajoa servulla! :D vika kisa monsuuni sateessa oli kyllä haastava kun tässä se vesi oikeesti kerääntyy radan mataliin kohtii kierros kierrokselta, vesiliirto suoralla on kyllä pelottava :eek:
 
Ratin softasta (ainakin t300/t500) saa forcea säädettyä.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Tänään oli kyllä hyvää ajoa servulla! :D vika kisa monsuuni sateessa oli kyllä haastava kun tässä se vesi oikeesti kerääntyy radan mataliin kohtii kierros kierrokselta, vesiliirto suoralla on kyllä pelottava :eek:
Oli hyvät pelit! Melkoista niagarassa ajoa se viimeinen. :D

Huomenna jatkuu tuossa klo 18 maissa!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 933
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom