Project Cars 2

Liittynyt
06.08.2017
Viestejä
182
techbbs discord kavana löytyis https://discord.gg/B3fzKVC

olisiko ideaa tehdä sinne pcars 2 pelille oma puhe ja teksti osuus missä sovittais millon ajetaan ja samalla voi jakaa omia setuppeja tai mitä on löytänyt pelistä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 073
Harvemmassa pelissä mallinnus on edes sillä tasolla että perä irtoaa kaasua vähentäessä(painonsiirto + moottorijarrutus takarenkailla). Tuo kuullostaa en verran oikealta toiminnalta että ehkä pitää peli hankkia vaikka eka pcars ei ajomallinnuksen puolesta pitänyt yllä mielenkiintoa ajella kovinkaan montaa kertaa kun koneella on myös ac. Ehkä pitää hetki kuitenkin odotella koska monet pelintekijät lähtevät liiaksi helpottamaan ajamista poistamalla tuollaiset eleet autoilta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 350
Careerissa meni hermo kun Sugossa onnistuin ties kuinka monta kertaa spinnaamaan Formula rookiella radan kolmanneksi tms viimeisessä kurvissa kun 3:lle ja 2:lle vaihdettaessa spinnasin, ihan silmänräpäyksessä lähtee kun sille päälle sattuu.

Tämä siis ratilla XOnen version kanssa, padilla pyörittiin sitten vähän enemmän. PC-versiokin on mutten ole sitä vielä ratilla ajanut.

En ole säätöjä kokeillut, pitkälti iRacing ainoa jossa jotain säätöjä käytän ja niissäkin toisten tekemiä valmiita. Muissa simuissa en käytännössä säätele vaan ajan vaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Harvemmassa pelissä mallinnus on edes sillä tasolla että perä irtoaa kaasua vähentäessä(painonsiirto + moottorijarrutus takarenkailla). Tuo kuullostaa en verran oikealta toiminnalta että ehkä pitää peli hankkia vaikka eka pcars ei ajomallinnuksen puolesta pitänyt yllä mielenkiintoa ajella kovinkaan montaa kertaa kun koneella on myös ac. Ehkä pitää hetki kuitenkin odotella koska monet pelintekijät lähtevät liiaksi helpottamaan ajamista poistamalla tuollaiset eleet autoilta.
Tässä kyllä irtoo perä helposti liian pienellä vaihteella mutkassa höllätessä, itellä suurin osa spinnauksista johtuu just tästä... Lisää reeniä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
201
Sama juttu eilen formula rookien kisassa. Auttoi asiaan kun sitoo jarrulla, eikä ottanut vetoa pois kokonaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
Eilen koko ilta meni ratin säätämiseen, mutta ei vaan meinaa löytyä sopivaa radalle.
Jotenkin voimaton ja tunnoton tuntuma kurvissa eikä ratti laita juurikaan vastaan.
Tottunut ajamaan iracingiä ja hakenut vähn samanlaista tuntumaa tähän.
Rallicrossiin löysin hyvät säädöt, mutta ne ei kyllä toimi asfaltilla sitten ollenkaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
94
Tiesithän että se auton perus säätö on aika helppoa kun "insinööreille" voi kertoa mikä autossa on vikana ja ne säätää sitä sit?
Juu huomasin ku aikani pähkäilin ja katselin kaikkia toimintoja. Sen verran vähän tullut rataa ajeltua, että hakusessa kaikki..
 
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
534
Eilen koko ilta meni ratin säätämiseen, mutta ei vaan meinaa löytyä sopivaa radalle.
Jotenkin voimaton ja tunnoton tuntuma kurvissa eikä ratti laita juurikaan vastaan.
Tottunut ajamaan iracingiä ja hakenut vähn samanlaista tuntumaa tähän.
Rallicrossiin löysin hyvät säädöt, mutta ne ei kyllä toimi asfaltilla sitten ollenkaan.
Ootko kokeillut jo tuota? Jack Spade Custom FFB Files Tuntuma muuttuu aika reilusti.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
Joo tuota juurikin testannut, toki vasta tuota alternative moodia. Tänään vois tuota standardia koittaa.
Tuolla kyllä tuntuma parani alkuperäisestä, mutta ei ole vielä sitä mitä haen.
Toki tuo Simucuben uusi softakin on vasta beta vaiheessa ja vähän hakusessa vielä itselle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
143
Boksilla kun on hakannut F1 2017, niin jotenkin kaiken informaation määrä varikolta tai ympärillä tapahtuvista asioista jää tosi pieneksi tässä pelissä tuohon formulaan verrattuna. Saisi enemmä olla infoa muuhunkin kuin autoon liittyen. Myös kisaviikonloput tuntuu aika tyngiltä verrattuna formulaan, vaikka samalla rakenteella mennään kuin ykkösessäkin. Täydellisen ajopelin omaan makuun saisi jos yhistää F1 2017 ja Project Cars 2.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Onko muilla Vr kyttäjillä sellaista ongelmaa että kuvassa näkyy välähdyksiä. Itsellä on vivet ja niiden kanssa kuvaan tulee säännöllisesti sellaisia epämääräisiä välähdyksiä. Olen koittanut asetuksia muutella mutta en ole vielä mistään löytänyt ratkaisua.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 344
Onko muilla Vr kyttäjillä sellaista ongelmaa että kuvassa näkyy välähdyksiä. Itsellä on vivet ja niiden kanssa kuvaan tulee säännöllisesti sellaisia epämääräisiä välähdyksiä. Olen koittanut asetuksia muutella mutta en ole vielä mistään löytänyt ratkaisua.
Samaa täällä. Vive käytössä.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Iotech-servu on taas pystyssä. Tervetuloa!
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
28
Onko tässä mitään laserskannattuja ratoja? Pcars 1 oli iRacingiin verrattuna aika iso turnoff ko ihan epätarkkojen ratojen vuoksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
127
Kaikki uudet radat + Nürburgring ja kait myös LeMans (tosin tuosta en muista nähneeni devin aikana progress reportia), lisäksi jo ykkösessä olleet brittiradat Brands Hatch, Cadwell Park, Oulton Park ja Snetterton on skannattu (iirc kovapintaiset radat laserilla ja rallycrossit drone photogrammetryllä)

Project CARS 2 - The FULL track list at launch Sept 22nd
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
28
Alle puolet laserskannattua sisältöä?

No, kai tuota voi kokeilla, mut Le Mans ja etenkin Spa oli ihan hirveitä pcars1:ssä...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
Onko muilla Vr kyttäjillä sellaista ongelmaa että kuvassa näkyy välähdyksiä. Itsellä on vivet ja niiden kanssa kuvaan tulee säännöllisesti sellaisia epämääräisiä välähdyksiä. Olen koittanut asetuksia muutella mutta en ole vielä mistään löytänyt ratkaisua.
Riftillä toimii mainiosti.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Mikähän mulla nyt on sitten kun en pääse tuolle io-techin serverille, tai hetken pääsin siinä aika-ajoa ajamaan ja nyt potkii kokoaika ulos sessiosta?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Hyvää kisaa oli tänään :tup: kokoajan pääsee paremmin sinuiksi fysiikoiden kanssa.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Joo mäkin pääsin mukaan taas hetken päästä, formuloissa en tiedä mitä tapahtui, ekassa mutkassa jonkun kanssa osu renkaan vastakkain niin vastapuoli pyörähti ja sitten 3 kierroksella jonkun auto ilmesty keskelle rataa tyhjästä ja koko vasen eturipustus säpäleiksi. Mut on kyllä omaan makuun tuo peli ja fysiikat mielestäni kohtalaisen hyvät, joidenkin autojen kohdalla hieman sellaista ihme vikurointia tuntuu olevan, mutta koskee ehkä enemmän noit perus sportteja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
54
Mulla kans yhtäkkiä jysähti siinä pääsuoralla lähti vain etusiipi, rata kyllä näytti tyhjältä.
 
Rentner

Niin läski äijä!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
174
Onkos tässä se perinteinen ongelma takavetojen kanssa, että ei tunne sitä siirtymää kun siirytään moottorijarrulle kaasua löysätessä?
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
889
On kyllä maistunu tämä todella hyvin. Itse saan kyllä lähes jokasta autoa säätää kun omaan makuun on liikaa aliohjausta. Ja joskus toi tuomarointi huvittavaa kun tulee huomautus liian nopeasta ajosta :D, ei siis rata rajojen rikkomisesta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
No se varoitus liian nopeasta ajosta tulee käytännössä ainoastaan siitä kun käy ratarajojen ulkopuolella. Jos ei hidasta tarpeeksi ni seuraavakin kierros menee hylkyyn.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 009
On kyllä maistunu tämä todella hyvin. Itse saan kyllä lähes jokasta autoa säätää kun omaan makuun on liikaa aliohjausta. Ja joskus toi tuomarointi huvittavaa kun tulee huomautus liian nopeasta ajosta :D, ei siis rata rajojen rikkomisesta.
Taitaa tulla joku penalti liian hiljaakin ajamisesta. Ihmetelly et mikä penalti tulee kun muutaman nopeen kierroksen jälkeen jää köröttelemään niin tulee et kierrosaika mitätöity :eek:
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
518
Itsellä tämä hieman takkuaa... ei jotenkaan saa tuntumaa kun vertaa rFactoriin ja Assetto Corsaan. Tuntuu että pidon menetyksen ohjelmointi on tehty liian jyrkästi.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
248
Itsellä tämä hieman takkuaa... ei jotenkaan saa tuntumaa kun vertaa rFactoriin ja Assetto Corsaan. Tuntuu että pidon menetyksen ohjelmointi on tehty liian jyrkästi.
Jep. McLaren 720S ssä on aika hyvä tuntuma kun luisut on aika hallittavia.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Ostin steamista testiin ja vaikuttaakin paljon paremmalta kuin PC1 mutta yksi asia mikä häiritsee on melko iso "deadzone" ratissa (G25) vaikka se on säädetty asetuksista nollaan. Onko joku muu todennut vastaavaa ja saanut jotenkin fiksattua?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 384
Itselläni ei ole kyllä mitään deadzonea ole G25 ratissa tässä pelissä.
Kokeiles laittaa uusimmat Logitechin ajurit sisään. Itse jouduin itse pelissä valitsemaan G27 profiilin, G25 profiili ei itselläni reagoinut kalibroiteihin mitenkään.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Eipä tuohon taida olla uudempia ajureita kuin gaming software 5.10? Pitääpä koklaa tota G27 profiilia kyllä. Ei siinä muuta kuin että keskialueella saa liikuttaa kohtuu paljon verrattuna muihin peleihin ennenku tulee mitään tuntua ohjauksesta.
 
Teitkö ratin calibroinnin pelissä? Itsellä Accuforesessa oli myös tuota deadzonea, mutta siinä jeesas tuo kalibrointi.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
87
Mukana ollaan iotech ajoissa jos joku tietty päivä viikosta kyseessä. Mulla ei ole simu kotona joten olisi kiva jos tietäisi etukäteen milloin ajetaan. :)
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Mukana ollaan iotech ajoissa jos joku tietty päivä viikosta kyseessä. Mulla ei ole simu kotona joten olisi kiva jos tietäisi etukäteen milloin ajetaan. :)
Pyritään pitämään joka ilta servu auki. Jos en minä ole tehnyt, niin joku muu voi hostia. :)

Olen pelissä nimellä Herra35.
 
Liittynyt
26.01.2017
Viestejä
716
Vissii AIssa viel riittää buginpoikasta, kun eivät välitä pelaajasta ja runnovat perseeseen tai läpi? Patchia odotellessa...
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Vissii AIssa viel riittää buginpoikasta, kun eivät välitä pelaajasta ja runnovat perseeseen tai läpi? Patchia odotellessa...
AI:n aggressiivisuutta voi säätää pienemmälle, ainakin seasonissa ja moninpelissä.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
On muuten hiton hauska ajaa 31 AI:n kanssa ovaalia stock careilla aggressio täysillä :D Siinä saa aika hyviä tilanteita aikaan kun vauhti koko ajan joku 300 km/h
 
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
534
Joo ajelin kanssa rallycrossia agressio täysillä, heti lähdöstä takana tuleva työntää täysiä kontista sisään ja ekassa mutkassa kevyt yhteiskolari :D Onko muut huomannu AI:ssa sellasen ongelman että kun keli vaihtuu kesken kisan niin samat autot saattavat käydä useammalla peräkkäisellä kieroksella varikolla? Tai voi olla että varikkokäynti kestää minuutteja että niistä ehtii ajaa kerran kierroksen ohi. Tää sama homma kävi nyt Long Beachilla sekä Lemansissa. Molemmissa lähdettiin kuivalla kelillä joka muuttui vesisateeksi.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
248
Itsellä ollut suurin ärsyke tuo hiiren oikea nappi menuissa :rofl: Sellanen ihme tapa mulla että painelen sitä joskus vahingossa milloin missäkin. Toinen sitten autojen ylikuumeneminen, joka ei korjaannu vaikka käyt varikolla.
 
Liittynyt
26.01.2017
Viestejä
716
On muuten hiton hauska ajaa 31 AI:n kanssa ovaalia stock careilla aggressio täysillä :D Siinä saa aika hyviä tilanteita aikaan kun vauhti koko ajan joku 300 km/h
Mokaileeko AI myös ihan keskenään? Ilman pelaajan sählinkiä?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
98
Itellä g25 ratista tuntuu että ffb on liian heikko. Samoin kaverikin sanoo että g27 on ihan lerju. Pcars 1 forcet pelaa molemmilla.

Jack spaden ffb vähän paransi, mutta en ole vieläkään tyytyväinen.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
136
Itsellä ollut suurin ärsyke tuo hiiren oikea nappi menuissa :rofl: Sellanen ihme tapa mulla että painelen sitä joskus vahingossa milloin missäkin. Toinen sitten autojen ylikuumeneminen, joka ei korjaannu vaikka käyt varikolla.
Auton kuumenemiseen kannattaa kokeilla radiatorin säätöö isommaks, mutta ainoa kyllä koska ite oon sen saanut kuumenemaan oli kun kolaroin niin syylari hajos ja lopuks kone pamahti sitten kokonaan.
 
Liittynyt
06.08.2017
Viestejä
182
on tää kyllä jännä peli, autoja menee molemmilta puolta ohi niin että humahtaa vaa :D kohtalaista vautia oon ennen pitänyt ja autopeleissä vaikka nyt AC, en ole tuon auton säätöihin muuten tutustunu kuin että aika usein ollut takapainoset jarrut ja jarrupaineet aika korkealla muuten hyvin pitkälle vakiosetupilla ajanu, tuntuu että muilla ei renkaat mene lukkoon ja suoralla ei sudi kun oma kiesi on koko ajan joku rengas lukossa tai kiihdytyksessä peräheiluu vaikka miten herkästi yrittää kiihdyttää :) any tips tai vaan treeniä :D
 
Ite huomannu ainakin sen, että renkaiden lämmittämiseen saa varata sen 3 kierrosta että toimii. Toinen on että vakio setuppi on yleensä se Loose, sen kun vaihtaa Stableen niin vähän jeesaa vikurointia. Mutta silti tuntuu aika monen auton kohalla setuppi olevan aika yliohjaava, siihen auttaa vaan perän löysääminen ja toinen aika iso apu on säätää perän lukkoa, Power- ja coast kulmaa pienemmäksi. Power vaikuttaa kiihdyttäessä tapahtuvaan liikeeseen ja coast taas jos auto lähtee kaasun vapautuksen jälkeen pyörähtämään, lisäksi lisäämällä Clutch arvoa isommaksi niin pitäisi hieman rauhottaa autoa. Toki yksi bugikin lukon säädöistä löytyi GT-R:llä kun eilen ajoin ja ajattelin keulille vaihtaa lukoksi Spoolin niin autosta tuli ihan mahdoton ajaa. Oman tiedon mukaan sen olisi pitänyt lukita keula ja auton olisi pitänyt tulla aliohjautuvaksi niin autosta tuli aivan mahdottoman yliohjaava ja pyöri kokoaika.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 009
Itsellä ollut suurin ärsyke tuo hiiren oikea nappi menuissa :rofl: Sellanen ihme tapa mulla että painelen sitä joskus vahingossa milloin missäkin. Toinen sitten autojen ylikuumeneminen, joka ei korjaannu vaikka käyt varikolla.
Ite huomasin saman ylikuumenemis ongelma, vasta kun acura nsx:n motti kajahti tovin ajamisen jälkeen. Eka aattelin että onko Hondan "laatu" kopioitu F1 maailmasta tähän, mutta huomasinkin myöhemmin, että tuolla autolla kun vähän hipaisee seinään, menee jotain rikki niin että kone ylikuumenee nopeasti :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
143
Itse olen ratkonut ffb-ongelmaa Logitech Gaming Softwaren PC2 prpfiilissa pelikohtaisilla asetuksilla. Tällä hetkellä kokonaisvoima on 120%, jousiteho 95% ja vaimennus 95%. Tuo sopii hyvin omaan peliin, ykkösestä piti vähä rukata tuota kokonaisvoimaa ylemmäs jotta tuntuma parani.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
kokonaisvoimaa ei kyllä kannattaisi ikinä käyttää noin kovalla. Aiheuttaa vaan clippaamista ja "ffb detailijen häviämistä" vaikka rattiin ehkä tuleekin lisää napakkuutta. Ite kun vielä joskus logitech G25 ja G27 kanssa pelailin ni käytännössä parhaan tuloksen sai kun käytti 98% kokonaisvoimaa pelissä kun pelissä.

Tosin PC2 foorumin perusteella taitaa tässä pelissä olla aika huolella kustu FFB noille logitechin rateille (WMD kavereiden kanssa kun juttelin jolla logitechin ratit niin ongelma koskee ilmeisesti kaikkia ratteja jossa FFB toteutettu rattailla hihnojen sijaan)
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 467
Viestejä
4 192 184
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom