Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Itsellä edelleen samanlaisessa tilanteessa samalla arvioidulla saapunisajalla, paitsi että 27.11 asti ollut kuljetuksessa.
Tänään sitten sain Postin kiinni chatin kautta ja kyselin pakettini perään. No, paketti on ollut Oulun lajittelukeskuksessa jo 30.11, vaikka omaposti näyttää että edelleen Liedossa. Ilmeisesti juuri Oulun pääty täysin ruuhkautunut..
Jos ei huomisaamuun mennessä ala muutosta tulemaan niin perun koko tilauksen.

Varsin rasittavaa, kun pakettiautomaatit on aina täynnä ja sitten saa arpoa mihin paketti saapuu. Melkein on helpompaa tilata suoraan paketit kauempana olevaan kauppaan, johon ne päätyy kuitenkin ja unohtaa koko lähempänä oleva automaatti. Itsellä ainakin lähikaupan automaatin onnistumisprosentti on ehkä 30%, se on aina täynnä.
Miltään muulta pakettifirmalta ei kateltaisi tälläistä perseilyä. Ja esim. matkahuolto ei ole koskaan siirtänyt mun pakettia yli kilometriä (toki helpompaakin kun niillä on noutopisteitä ylivoimaisesti eniten, ja postilla niitä on tosi niukasti)
Meillä ei tuonne postin korvanneeseen keskustan S-Markettiinkaan enää mene paketteja vaan ne menee huitsin nevadaan drive-in noutopisteeseen kilometrien päähän teollisuusalueelle. Ja se tosiaan on drive-in tyylinen autokaista eli posti olettaa jalankulkijoiden, rollaattorien, pyöräilijöiden jne jonottavan autokaistalla jos on sen kilometrien matkan sinne selvinnyt.
Miltään muulta pakettifirmalta ei kateltaisi tälläistä perseilyä. Ja esim. matkahuolto ei ole koskaan siirtänyt mun pakettia yli kilometriä (toki helpompaakin kun niillä on noutopisteitä ylivoimaisesti eniten, ja postilla niitä on tosi niukasti)
No enpä nyt sitten tiedä tuosta että millään muulla pakettifirmalla ei moista toimintaa katseltaisi. Nimimerkillä UPS:n paketin viereisestä kaupungista noutanut heidän varastoltaan, kun ei ole jaksettu soittaa ovikelloa että alaoven saisi auki tai edes viedä sitä pakettia 3 km päässä sijaisseeseen UPS Access Pointiin.
Pääsääntöisesti Posti on toiminut omalla kohdallani hyvin. Vituttaa vaan ne kerrat kun lähetys viivästyy jonkun kummallisen syyn takia.
Ja muistakaas näin joulun lähestyessä, että niitä paketteja on liikkeellä ns. perkeleesti. Sitä pakettiautomaatteihin kamojen mahtumista voi jokainen edistää sillä omalla toiminnallaan, eli ei haudota niitä rojuja siellä vaan käydään asap noutamassa niin saa muutkin kamansa. Käytännössä tällaisena pakettisesonkina voi miettiä että jokainen päivä minkä pakettiaan siellä automaatissa hautoo, aiheuttaa aina yhdelle sen että oma paketti siirtyy jonnekin muualle.
Aika niukasti tulee postia käytettyä kun se on niin karmeaa, lähinnä pakosta joskus. Onnistumis% Postilla on n. 10% luokkaa hatusta heittäen, sillä mulla on muistikuva, että kerran olen saanut paketin sinne minne olen sen tilannut.
Tätä viestiä kirjoittaessa oli muuten tullut yhden ruokapaketin noutoilmoitus schenkeriltä. Paketti on juuri siellä minne sen tilasin eli ihan tässä keskustassa yhdessä kaupassa noudettavana. Miten ihmeessä se on niin helppoa noille kaikille muille, muttei Postille
Voisiko johtua ihan siitä syystä että paketti määrät ovat paljon pienempiä joten ruuhkaa ei niin synny. Schenker ja muut firmat kuitenkin pääsääntöisesti kuljettaa vain rahtia ja firmojen välisiä lähetyksiä.
Ja olihan matkahuollollakin ongelmia postin lakon aikoihin kun heidän kuljetukset lisääntyivät.
Minullekin tuli yksi dbschenkerin lähetys ja se vielä tänäpäivänäkin on vasta vastaanotettu kuljetettavaksi kun käy lähetystunnuksella katsomassa. Tosin kyllähän se paketti tuli kuitenkin mikä on tietysti pääasia.
Tai sitten nämä Matkahuollot, Postnordit ja Schenkerit maksaa joko paremmin hyllytilasta tai ovat optimoimeen toimintansa paremmin kun vaan aina toimii ja väkeä kuitenkin on kuin pipoa noutamassa tuotteitaan. Väitän että muutamassa keskustan pikkukaupassa ja kioskissa kassajonossa 3/4 on pakettien noutajia ja homma toimii ja siihen päälle sitten toki postnordin automaatit.
Nimenomaan ja silti se ei näkynyt meille asiakkaille mitenkään muuten kuin hieman pidempinä kuljetusaikoina, paketteja ei pompoteltu minne sattuu pitkin kaupunkia ja maakuntaa. En muista yli kilometriä koskaan siirretyn mun paketteja vaikka olisi kuinka kiire ja hommat sekaisin. Matkahuolto osaa nuo ruuhka-asiat kyllä hyvin.
MH/Postnord/Schenker etuna on tuo skaalautuvuus kun leijonanosa on noita perinteisiä pisteitä eli K-Marketteja., kioskeja jne. Automaattejakin toki on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Postilla.
Niihin mahtuu yllättävän paljon paketteja noudettavaksi ja tätä voidaan tosiaan porrastaa tolla "myöhästyttämisellä" sen sijaan, että vietäisiin 10km päähän olevaan K-Markettiin. Postilla nykyään suurin osa automaatteja jonka kapasiteetti on x, jota ei helposti suurennetta tarvittaessa ja nekin vähät toimipisteet joita on jäljellä on yleensä jonkun K-Supermarketin tai K-Marketin yhteydessä toimivia jotka tiloiltaan vertautuu tuollaiseen perus MH-pisteeseen.
Tuossa oikeastaan on noidankehä kun paketteja viedään vastaanottajan kannalta epäedulliseen paikkaan, harva noutaa paketin niin nopeasti kuin olisi noutanut omasta lähipisteestään vaan hoitaa sen seuraavan kauppareissun/työmatkan/whatever kanssa samalla.
Toki, uskoisin että Posti painii vielä omassa sarjassaan pakettien määrässä.
MH/Postnord/Schenker etuna on tuo skaalautuvuus kun leijonanosa on noita perinteisiä pisteitä eli K-Marketteja., kioskeja jne. Automaattejakin toki on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Postilla.
Niihin mahtuu yllättävän paljon paketteja noudettavaksi ja tätä voidaan tosiaan porrastaa tolla "myöhästyttämisellä" sen sijaan, että vietäisiin 10km päähän olevaan K-Markettiin. Postilla nykyään suurin osa automaatteja jonka kapasiteetti on x, jota ei helposti suurennetta tarvittaessa ja nekin vähät toimipisteet joita on jäljellä on yleensä jonkun K-Supermarketin tai K-Marketin yhteydessä toimivia jotka tiloiltaan vertautuu tuollaiseen perus MH-pisteeseen.
Tuossa oikeastaan on noidankehä kun paketteja viedään vastaanottajan kannalta epäedulliseen paikkaan, harva noutaa paketin niin nopeasti kuin olisi noutanut omasta lähipisteestään vaan hoitaa sen seuraavan kauppareissun/työmatkan/whatever kanssa samalla.
Toki, uskoisin että Posti painii vielä omassa sarjassaan pakettien määrässä.
Mutta sitten herää kysymys, että miksi Posti lähti tuollaiseen. Eli samalla kun kilpailijat selvästi lisäsi kapasiteettiaan noilla erilaisilla kauppojen, kioskien jne. noudoilla vähensi posti aktiivisesti omaa kapasiteettiaan ja siirtyi pieniin automaatteihin. Ja vieläpä noin päin, että ensin suljetaan postit, sitten vähennetään lisäksi asiamiespostien määrää ja sitten vasta mietitään mitäs nyt tehdään. Nythän se kilpailijoiden strategia on ollut onnistunut ja postin ei.
On kyllä hauska, että Posti ei tiedä, kun paikka jossa automaatti sijaitsee on nyt suljettu Itsenäisyyspäivänä ja niilläkään ei tiete sitten ole noihin paikkoihin pääsyä (ostoskeskus), ku seurantaan oli tullut tälläinen:
Toimitus automaattiin ei ole onnistunut. Uusi toimitus seuraavana työpäivänä. 06.12.2020 klo 15:38
Eli tuosta saa sellaisen käsityksen, että postimies olisi yrittänyt viedä paketteja sinne (ts. täysin turha reissu), mutta voihan tuo tietenkin olla vaan perusteksti, jos kuitattu ihan Postista suoraan tuo asia käymättä. Vaikea näistä aina tietää, ku tuolla varmaan vain valmis lista, josta valitaan sopiva teksti tuossa tilanteessa.
Muistelisin, että viesti on erilainen, jos automaatissa ei ole tilaa, mutta en ny mene vannomaan, eli voihan tosiaan olla myöskin tuo syynä.Mulla oli tollanen kuittaus seurannassa 3.12., ja seuraava 5.12. kun paketti oli valmis noudettavaksi väliaikaisesta joulun noutopisteestä. Tuo siis voi tarkoittaa sitä että lähetyksesi seisoo rullakossa odottaen vapautuvaa hyllytilaa.
Juuri tämän takia kannattaa hakea paketit mahdollisimman pian jotta tilaa vapautuu seuraaville paketeille.
Mikä tässä siis oli ongelma? Jos et halua että jättävät paketin vaan ovelle (jos et ole kotona) niin valitset tuon noutopisteeseen viennin.Nyt sitten tapahtui kaikista pahin mahdollinen. Amazonin tilauksiin lähetiksi tuli normaalin lähettifirman sijaan Posti. Ja yksi syy käyttää Amazonia on se, ettei se käytä Postia vaan rehellisiä ja kunnollisia firmoja.
Ja postin kädenjälki näkyy toimituksessa heti ennenkuin tilausta on toimitettu. Se ilmestyy omapostiin jossa pitää valita toimitus. No jos valitsee kotiintoimituksen joka tuohon kuuluisi oletuksena tulee seuraava kysymys:
![]()
Eli nyt jo alkaa epäilys heräämään kun tiedetään kuinka epärehellinen firma Posti on ennenkin ollut. Mutta tuosta ei pääse eteenpäin jos ei valitse jompaa kumpaa.
No kun menee valitsemaan loogisen eli ovelle jättämisen, koska tuo noutopiste on valehtelua jonka jokainen tietää niin omaposti vastaakin seuraavasti:
![]()
Eikös tuosta saa kuvan, että kyseessä on jokatapauksessa kotiovelle jättäminen?
Mikä tässä siis oli ongelma? Jos et halua että jättävät paketin vaan ovelle (jos et ole kotona) niin valitset tuon noutopisteeseen viennin.
Samana päivänä tuli vielä Suomeen, mutta postilla kesti vielä 4 päivää saada se hyppysiinsä niin, että tänään pääsin maksamaan tullin ja postin riistomaksun. Perille tuloa odotellessa...Ilmeisesti Suomen posti ei ole ainoa, jossa on hidasta. Oli Naritasta menny Hanedaan ja siellä marinoitunut 12 päivää ja nyt taas menossa johonkin, toivottavasti tänne päin.
Kotiintoimituksessa on aikalailla fifty-sixty että soittavatko ovikelloa vai jättävätkö vaan oven taakse. Aluksi koskaan kukaan ei soittanut ovikelloa vaikka etätyöläisenä kyllä olen kotosalla paketin saapumisaikaan mutta nyt kun joka kerta tuli reklamoitua postille kun paketti vaan yhtäkkiä mystisesti oli ilmaantunut oven taakse, ovat alkaneet jo lähes joka kerta soittamaan ovikelloakin.Kyseessä on posti, niin luonnollisestikaan en halua sitä johonkin noutopisteeseen mitä itse en voi valita. Kuka hullu valitsee postin noutopisteen, jota et voi mitenkään tietää mihin kaupunginosaan tai edes kaupunkiin posti sen vie?
Haluan sen ovellani siis käteeni kuten normaalisti, mutta mistä voin tietää että se oikeasti tuodaan minulle. Eli soitetaan ala-ovella kelloa ja tuodaan asunnolle asti kun kyseessä on Posti?
"olet valinnut mahdollisuuden jättää lähetys ovellesi"
Tätä koko asiaahan ei tarvitsisi miettiä jos kyseessä olisi mikä tahansa muu firma, mutta miten Posti tuossa tilanteessa toimii?
Kyseessä on posti, niin luonnollisestikaan en halua sitä johonkin noutopisteeseen mitä itse en voi valita. Kuka hullu valitsee postin noutopisteen, jota et voi mitenkään tietää mihin kaupunginosaan tai edes kaupunkiin posti sen vie?
Haluan sen ovellani siis käteeni kuten normaalisti, mutta mistä voin tietää että se oikeasti tuodaan minulle. Eli soitetaan ala-ovella kelloa ja tuodaan asunnolle asti kun kyseessä on Posti?
"olet valinnut mahdollisuuden jättää lähetys ovellesi"
Tätä koko asiaahan ei tarvitsisi miettiä jos kyseessä olisi mikä tahansa muu firma, mutta miten Posti tuossa tilanteessa toimii?
Tilasin Play-Asiasta rompetta ja toimitusmaksuna oli valittavissa myös se, että mahdolliset tullit ja alvit maksetaan tilauksen yhteydessä, jonka valitsinkin. Tulikin mieleen, että vältettiinkö tällä se Postin ylimääräinen 2,90€ maksu, kun tullaukset on hoidettu myyjän toimesta? Vielä paketti siis ei ole Suomessa
Google maps varmaan kertoo mistä noutopaikka löytyy jos ei uskalla tutustua kotiseudun ympäristöön.
Ei vaarmaan tilata muuten kuin kotiin kuljetuksella jos liikkuminen ei kiinnosta.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.