Postin kulkemisen vaikeus

Jäipä muuten täälläkin paketti kuittaamatta noudetuksi, vaikka sen tänään kävin hakemassa.

Vai olisikohan ollut myyjän virhe, tyrkkäsi nimittäin paketin piipaamatta ulos toiselta tiskiltä? Siis ensin qr-koodi puhelimesta, sitten viivakoodi henkkarista ja kävi hakemassa paketin sitten tyrkkäsi viereiselle tiskille ja huikkasi moikat. Jotenkin muistelen, että joku piippaus yleensä paketille on myös tehty kun se on sieltä hyllystä haettu. Tosi outoa miten ei nyt muista vaikka kymmenet paketit tuolta hakenut kun pakettiautomaattiin niitä ei saada :D
Se on kuitattu silloin kun on lähteny noutamaan pakettia hyllystä. Henkkarin luku on kuittaus. Korona nääs.

Kyllä siinä lähettäjälläkin kesti viisi päivää että sai paketin postiin, eli viime maanantaina aamusta tilaus sisään, vasta perjantaina posti sai paketin ja nyt posti sekoilee tämän viikon. Alkaa vähemmästäkin kärsivällisyys loppumaan...
Totta kai käyn tekemässä palautuksen postissa jos se paketti joskus kehtaa saapua.
Eikö tuossa ole käyny silleen että pe on muodostettu koodi postille ja paketti noudettu lähettäjältä seuraavan viikon maanantaina. Eli en näe postin toiminnassa mitään ongelmaa.
 
Sunnuntaina rekisteröitynyt Vantaalle. Nyt neljä työpäivää myöhemmin paketti on turvallisesti edelleen Vantaalla.

On muuten ilon ja onnen päivä yrittää saada omapostin kautta chattia auki. Ohjelma ilmoittaa, että kaikki ovat varattuja, yritä myöhemmin uudelleen. Mitään jonotusmahdollisuutta ei ole vaan vaikuttaa siltä, että joutuu spammaan tuota ja toivomaan, että joku aspassa on vapaana juuri sillä sekunnilla.

Lajittelukeskus todennäköisesti tällä hetkellä sitten varsin solmussa. Kyllä siellä silti varmaan käytännössä yötä päivää näin joulun alla painetaan ja pandemiatilanne luultavasti vielä massiivisesti pakettikuljetuksia lisännyt.
 
Se on kuitattu silloin kun on lähteny noutamaan pakettia hyllystä. Henkkarin luku on kuittaus. Korona nääs.
jep, huomasinkin juuri että siellä onkin toisiksi viimeinen kohta ”lähetys on luovutettu vastaanottajalle” mutta syystä tai toisesta muistutusviesti tuli kuitenkin ja aiheutti hämmennystä. Sekä paketti edelleen tilassa ”noudettavissa”. Systeemit vaan sekaisin.

Muistin tässä senkin, että eipä niitä paketteja ole aikaisemminkaan aina piipattu sen jälkeen kun ne on sieltä takaa haettu.
 
Eikö tuossa ole käyny silleen että pe on muodostettu koodi postille ja paketti noudettu lähettäjältä seuraavan viikon maanantaina. Eli en näe postin toiminnassa mitään ongelmaa.
Perjantaina on se koodi muodostettu, mutta oli se sunnuntaina lähtenyt Liedosta Ouluun, jossa se on nyt maannut maanantaista lähtien:thumbsdown:
Enään ei olisi kuin 40km matkaa vaan ei tuo liiku sitten millään, ja lähetyksen seurannassa näkyy tosiaan että olisi vielä Liedossa :rofl:
 
Kertokaa pls nopsaa onko MT alkuinen lähetystunnus jotain hämärää kun en osaa yhdistää mihinkään tilaukseeni. Viestiä puhelimeen tai mailiin ei tullut vai postin saapumislappunen tuolla tunnksella.
 
Kertokaa pls nopsaa onko MT alkuinen lähetystunnus jotain hämärää kun en osaa yhdistää mihinkään tilaukseeni. Viestiä puhelimeen tai mailiin ei tullut vai postin saapumislappunen tuolla tunnksella.

Oletko tilannut jotain ilman seurantaa? MT ja FI päätteinen ja postin lappu, josta on irroitettu toinen osa koodia? Jos kyllä niin on tosiaan valmis saapumisilmoituslappu jakajien käyttöön lähetyksille, jotka ei mahdu luukusta tai laatikkoon eikä ole muuta seurantaa.
 
Juuri noin mutta en ole tilannut mitään, liekö palkinto/hyvitys tai joku epämiellyttävämpi.
 
Mahtaa olla tärkeä paketti, jos vain postin ruuhkaisuuden takia peruuttaa? Ei se kait kuitenkaan lähettäjän vika ole vai? Kun vielä kuitenkin joudut sen itse lähettämään takaisin tai ainakin tulee sinulle haettavaksi ja silloin ainakin jotkin verkkokaupat laittavat helposti mustallelistalle jos jättää hakematta. Tosin ei kaikki.

Onhan se tottakai myös lähettäjän vika. Jos yritys tarjoaa toimitusvaihtoehtona myös postia, ei suinkaan voi olla asiakkaan velvoite tietää postin olevan epäluottettava ja se huonoin pakettien toimittaja maassa.

Varsinkin kun tilausvaiheessa yleensä on jonkinlainen kartta jossa siinä asiakkaan kodin lähellä voi näkyä esim. 20 "noutopaikkaa" josta asiakas sitten "valitsee" yhden josta ostamansa tuotteen noutaisi. Ei kauppias voi velvoittaa asiakastaa omaamaan sitä hiljaista tietoa, että yksikään noista näkyvistä ns "noutopaikoista" ei ole realistinen ja se paketti voidaan ohjata kilometrien päähän jonnekin perähikiän peltomarkettiin ja ruuhka-aikana jopa johonkin hämyisille teollisuusalueille kauaksi kaikesta.

Jos myyjä myy sinulle auton, jossa on jokin tyyppivialliseksi tiedetty osa ja ei sitä kerro tuskin olisit täällä puolustelemassa myyjää, mutta kun myyjä tarjoaa viallista toimitustapaa niin se onkin ok?
 
Ja nyt tuli saapumisilmoitus paketista, joka on lähetetty eilen. Ihan hyvin nuo paketit liikkuu, jos ne ei käy tuolla Liedon mustassa aukossa.

Liedostakin kulkee kyllä useimmat paketit edelleen normaalisti läpi, tällä viikolla 3 pakettia saapui sinne ja lähtivät saman päivän aikana eteenpäin. Mutta sitten kun paketti jää varsinkin ruuhka-aikana jumiin, niin siinä voi mennä helposti viikko tai pari, että se lähtee eteenpäin vaikka suurin osa paketeista kulkee saman pisteen läpi edelleen normaalisti.

Eli noh, ehkä siellä on joku paikallinen musta aukko joka imee osan paketeista ja pahimmillaan lähtevät eteenpäin vasta kun muu ruuhka on ohi. Ei kovin hyvin FIFO toimi kuitenkaan.
 
Taas yksi arkipäivä takana ja edelleen maanantaina Liedossa lajiteltu 3080 makaa paikallaan.. Hienoa puuhaa kyllä!
FIFO nähtävästi Postille täysin tuntematon käsite, kun myöhemmin lähetettyjä paketteja kyllä mennyt tuolta läpi! Ilmeisesti ne paketit jotka jo ovat myöhässä toimitusaikalupauksesta jäävät makaamaan paikalleen ja lähtevät sitten viimeisenä eteenpäin, että saadaan onnistumisprosentit näyttämään paremmilta. Vittu mitä touhua. :poop:
Yksityispuolella ei tietysti mitään kautta pääse mihinkään läpi ja selvityspyyntölomakekin on pois käytöstä - ohjaa vain chattiin tai soittamaan, mutta kukaan ei vastaa mistään.. No, saa Jimmssi ruveta tuota huomenna selvittelemään.
 
Itsellä edelleen samanlaisessa tilanteessa samalla arvioidulla saapunisajalla, paitsi että 27.11 asti ollut kuljetuksessa.
Tänään sitten sain Postin kiinni chatin kautta ja kyselin pakettini perään. No, paketti on ollut Oulun lajittelukeskuksessa jo 30.11, vaikka omaposti näyttää että edelleen Liedossa. Ilmeisesti juuri Oulun pääty täysin ruuhkautunut..
Jos ei huomisaamuun mennessä ala muutosta tulemaan niin perun koko tilauksen.

Oulun päässä tosiaan tuntuu olevan nyt ruuhkaa. Paketti tainut maata nyt kaksi vuorokautta jo Oulun lajittelu keskuksessa, ei ruuhka aikoina nuo tulee yleensä noudettavaksi samana päivänä jos tullut aamulla Ouluun.
Täältä lähettäessä kyllä poketti liikku etteenpäin ihan normaaliin tapaan.

Jospa sitä sais tänään paketin ja pääsis räpeltään, en kyllä pidätä hengitystä odotellessa...
 
Varsin rasittavaa, kun pakettiautomaatit on aina täynnä ja sitten saa arpoa mihin paketti saapuu. Melkein on helpompaa tilata suoraan paketit kauempana olevaan kauppaan, johon ne päätyy kuitenkin ja unohtaa koko lähempänä oleva automaatti. Itsellä ainakin lähikaupan automaatin onnistumisprosentti on ehkä 30%, se on aina täynnä.
 
Ihme hätähousuja täällä kun ollaan paniikissa kyselemässä postista asioita jos tavara ei heti liiku.

Jos hyllyssä oleva tavara ei viikossa liiku liikkeestä postiin, niin kyselisin liikkeestä että mitä.
Jos postista paketti ei kotimaassa kulje parissa viikossa, niin kyselisin postista, että mitä.
Ulkomailta voi mennä useampi kuukausi toimituksessa.

Ei ole tarvinnut ikinä kysellä mitään tähän mennessä, kun on ollut kärsivällinen. Kyllä ne asiat lutviutuu :rofl2:
 
Päivitystä sen verran että maanantaina liikkeestä haettu paketti, joka piti toimittaa minulle työpaikalle on eilen vähän ennen kymmentä illalla toimitettu paikalliseen ostoskeskukseen ja pitäisi noutaa sieltä. Soittelin postiin ja sanoin että jos yrityksemme tilaa tavaraa toimitettuna niin odotan että se myös tänne toimitetaan.
 
Varsin rasittavaa, kun pakettiautomaatit on aina täynnä ja sitten saa arpoa mihin paketti saapuu. Melkein on helpompaa tilata suoraan paketit kauempana olevaan kauppaan, johon ne päätyy kuitenkin ja unohtaa koko lähempänä oleva automaatti. Itsellä ainakin lähikaupan automaatin onnistumisprosentti on ehkä 30%, se on aina täynnä.

Meillä ei tuonne postin korvanneeseen keskustan S-Markettiinkaan enää mene paketteja vaan ne menee huitsin nevadaan drive-in noutopisteeseen kilometrien päähän teollisuusalueelle. Ja se tosiaan on drive-in tyylinen autokaista eli posti olettaa jalankulkijoiden, rollaattorien, pyöräilijöiden jne jonottavan autokaistalla jos on sen kilometrien matkan sinne selvinnyt.

Miltään muulta pakettifirmalta ei kateltaisi tälläistä perseilyä. Ja esim. matkahuolto ei ole koskaan siirtänyt mun pakettia yli kilometriä (toki helpompaakin kun niillä on noutopisteitä ylivoimaisesti eniten, ja postilla niitä on tosi niukasti)
 
Jyväskylässä ainakin Postnordin ja DHL:n noutopisteet ovat nimenomaan teollisuusalueella kaukana keskustasta ja näihin pisteisiin ohjataan paketteja satunnaisesti vaikka olisi automaatteja ja muita pisteitä paljon lähempänäkin. Usein ei saa edes valita automaattia tai noutopistettä lähempää vaan ainoat vaihtoehdot ovat ovelle toimitus (joka epäonnistuu koska talossa on yksi lukittu ovi ja monta ei-lukittua ovea ja aina ajetaan lukitulle, ja puhelinta ei käytetä tai sitä ei ole), tai nouto tuolta teollisuusalueelta.

Eli ei postilla ihan monopoli sentään tämän asian suhteen ole.
 
Meillä ei tuonne postin korvanneeseen keskustan S-Markettiinkaan enää mene paketteja vaan ne menee huitsin nevadaan drive-in noutopisteeseen kilometrien päähän teollisuusalueelle. Ja se tosiaan on drive-in tyylinen autokaista eli posti olettaa jalankulkijoiden, rollaattorien, pyöräilijöiden jne jonottavan autokaistalla jos on sen kilometrien matkan sinne selvinnyt.

Miltään muulta pakettifirmalta ei kateltaisi tälläistä perseilyä. Ja esim. matkahuolto ei ole koskaan siirtänyt mun pakettia yli kilometriä (toki helpompaakin kun niillä on noutopisteitä ylivoimaisesti eniten, ja postilla niitä on tosi niukasti)

No enpä nyt sitten tiedä tuosta että millään muulla pakettifirmalla ei moista toimintaa katseltaisi. Nimimerkillä UPS:n paketin viereisestä kaupungista noutanut heidän varastoltaan, kun ei ole jaksettu soittaa ovikelloa että alaoven saisi auki tai edes viedä sitä pakettia 3 km päässä sijaisseeseen UPS Access Pointiin.

Pääsääntöisesti Posti on toiminut omalla kohdallani hyvin. Vituttaa vaan ne kerrat kun lähetys viivästyy jonkun kummallisen syyn takia.

Ja muistakaas näin joulun lähestyessä, että niitä paketteja on liikkeellä ns. perkeleesti. Sitä pakettiautomaatteihin kamojen mahtumista voi jokainen edistää sillä omalla toiminnallaan, eli ei haudota niitä rojuja siellä vaan käydään asap noutamassa niin saa muutkin kamansa. Käytännössä tällaisena pakettisesonkina voi miettiä että jokainen päivä minkä pakettiaan siellä automaatissa hautoo, aiheuttaa aina yhdelle sen että oma paketti siirtyy jonnekin muualle.
 
Viimeksi muokattu:
Pakko sanoa että olen kyllä viimeisen vuoden aikana ollut erittäin tyytyväinen Postin toimintaan. Paketit yleensä lähetyksestä seuraavana päivänä perillä ja ne liikkuu jopa Lauantaisin! Jos nyt vuoden kiireisimpänä aikana alkaa olla ruuhkaa niin pakkohan se on ymmärtää. Ja on mun mielestä parempi että ne paketit viedään toiseen noutopisteeseen jos ei mahdu. Toinen vaihtoehto on että ne kulkeutuu takaisin seisomaan jonnekkin terminaaliin. Eri asia tietenkin yritys-hommat, jotka saisi tulla perille asti jos niin on sovittu. Ja kyllähän se itseäkin harmittaa että paketteja joutuu odotella kauemman kun yleensä, mutta niin se on kaikilla muillakin.
 
Itsellä oli aluksi eiliselle (torstaille klo 19:00) arvioitu toimitusaika ja samana iltana seurantaan ilmestyi että lähetys viivästynyt ja toimitetaan 1-2pv kuluessa. Tarvitsen paketin viikonlopuksi, joten paketin olisi parempi olla lauantaina noudettavissa postista, niinkuin tuossa luvataan.
 
No enpä nyt sitten tiedä tuosta että millään muulla pakettifirmalla ei moista toimintaa katseltaisi. Nimimerkillä UPS:n paketin viereisestä kaupungista noutanut heidän varastoltaan, kun ei ole jaksettu soittaa ovikelloa että alaoven saisi auki tai edes viedä sitä pakettia 3 km päässä sijaisseeseen UPS Access Pointiin.

Nyt rupesi pelottamaan, että onko tämä vain sattumaa ja muutkin paketti palvelut joskus samaa kusta ja paskaa kuin Posti. Olen jotenkin kuvitellut kun itsellä onnistuu jatkuvasti kaikki hyvin niin UPS:n kuin matkahuollonkin kanssa. Lähes koko meidän lapsiperheen kulutus tapahtuu nettikaupoista ja pyritään varsinkin UPS:n kanssa toimimaan kun se on niin ylivoimainen ja toinen todella hyvä on matkahuolto.

Tätä viestiä kirjoittaessa oli muuten tullut yhden ruokapaketin noutoilmoitus schenkeriltä. Paketti on juuri siellä minne sen tilasin eli ihan tässä keskustassa yhdessä kaupassa noudettavana. Miten ihmeessä se on niin helppoa noille kaikille muille, muttei Postille

Pääsääntöisesti Posti on toiminut omalla kohdallani hyvin. Vituttaa vaan ne kerrat kun lähetys viivästyy jonkun kummallisen syyn takia.

Aika niukasti tulee postia käytettyä kun se on niin karmeaa, lähinnä pakosta joskus. Onnistumis% Postilla on n. 10% luokkaa hatusta heittäen, sillä mulla on muistikuva, että kerran olen saanut paketin sinne minne olen sen tilannut.

Ja muistakaas näin joulun lähestyessä, että niitä paketteja on liikkeellä ns. perkeleesti. Sitä pakettiautomaatteihin kamojen mahtumista voi jokainen edistää sillä omalla toiminnallaan, eli ei haudota niitä rojuja siellä vaan käydään asap noutamassa niin saa muutkin kamansa. Käytännössä tällaisena pakettisesonkina voi miettiä että jokainen päivä minkä pakettiaan siellä automaatissa hautoo, aiheuttaa aina yhdelle sen että oma paketti siirtyy jonnekin muualle.

Tuon osalta Postilla on joulu 12kk vuodesta. Koko laitos on vitsi kun millään ei voi kontrolloida mihin paketit menee.

Tämä joulu näyttäytyy postilla nyt siis niin, että huitsin vitussa sijaitsevien peltomarkettien sijaan paketit menee huitisn vittuun teollisuusalueelle. Eiköhän tammi-helmikuussa palata normaaliin ja keskustan kaikki paketit ohjataan peltomarketteihin.

Ja yksi asia mikä Postissa myös häiritsee ihan hemmetisti on se valehtelu. Koko toimintaa varjostaa sellainen, että jos perseillään niin se esitetään jonain muuna. Jokainen varmaan muistaa, kuinka ennen postinjakajien mukana tuli lappuja joissa luki "yritimme toimittaa pakettia" tms. vaikka koko pakettia ei edes otettu mukaan. No nykyään kun paketit menee mihin sattuu, niin oletteko huomanneet mitä lukee lähetystenseurannassa: "Vast.ott. valitsema noutopiste" vaikka tuo ei koskaan pidä paikkaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Aika niukasti tulee postia käytettyä kun se on niin karmeaa, lähinnä pakosta joskus. Onnistumis% Postilla on n. 10% luokkaa hatusta heittäen, sillä mulla on muistikuva, että kerran olen saanut paketin sinne minne olen sen tilannut.

Lienee paikkakuntakohtaista myös. Täällä PK-seudulla varmaan hattuvakiolla joku 98% lähetyksistä menee kunnialla maaliin, nopeasti ja oikein. Ja ehkä 95% menee valitsemaani pakettiautomaattiin, ja ne loputkin sitten parin sadan metrin päähän asiamiespostiin.

Mutta sitten ne poikkeukset vituttaa silti joka kerta. Enkä nyt puhu siitä että paketti makaa jokusen ylimääräisen päivän jossain, vaan se jos paketti on Postilta itseltäänkin täysin hukassa viikkoja, tai vetää seurannassa jotain ihan ihme rundia pitkin Suomea.
 
Ilmeisesti tuo paikkakunta vaikuttaa paljon näihin toimituksiin, onneksi tuo postin "virallinen" toimipiste on myös lähellä mihin kaikki paketit ohjataan jos eivät automaatteihin mahdu, joten tulee yleensä tilattua kaikki suoraan tuonne pisteelle kun sinne ne todennäköisesti muutenkin joutuisivat.
 
Oma Verkkiksestä 24.11 tilattu paketti tuli sitten oman paikkakunnan sijaan naapurikuntaan paikalliselle ärrälle noudettavaksi 15km päähän toivotusta toimituspaikasta. Siihen nähden että omalla paikkakunnalla on ainakin 10 eri paikkaa mistä tavaraa noutaa mukaanlukien Postin virallinen piste niin jännä homma. Voisi olla hankalaa jollekkin mummelille jolla ei omaa autoa.
 
Eipä ole niin paha homma kuin monella täällä, mutta kävi nyt itsellekkin tuo postin pakettiautomaatti tilauksen jakaminen johonkin ihan muualle kuin toivoin. Ollut kaiketi hyvä tuuri pk-seudulla asuvana että tulleet nuo pakettiautomaattin tilatut tavarat aina enintään muutaman sadan metrin päähän koska kyseisessä kauppakeskuksessa useampi maatti + asiamiesposteja lähistöllä useampi. Nyt kävi kuitenkin niin että paketti olikin ohjattu 5km päähän paikkaan johon ei pääse kuin julkisilla ja autolla. Autoa en omista ja korona aikana en ole kokenut tarpeelliseksi ladata matkakorttia. Noh nyt meni sitten paketin hakuun yhtä kauan kuin sen olisi suoraan itse noutanut verkkokaupasta + joutui maksaa postikulujen verran bussimatkasta bonusta...kaiken lisäksi tuo uusi väliaikainen postin toimipiste on erittäin asiakasvilkkaassa paikassa ja yksi suurimpia syitä valita tuo pakettiautomaattilähetys oli välttää turha inmiskontakti. Pitänee tulevaisuudessa harkita muita kuljetus optioita kun tästä jäi sen verran paska maku suuhun.
 
Tätä viestiä kirjoittaessa oli muuten tullut yhden ruokapaketin noutoilmoitus schenkeriltä. Paketti on juuri siellä minne sen tilasin eli ihan tässä keskustassa yhdessä kaupassa noudettavana. Miten ihmeessä se on niin helppoa noille kaikille muille, muttei Postille

Voisiko johtua ihan siitä syystä että paketti määrät ovat paljon pienempiä joten ruuhkaa ei niin synny. Schenker ja muut firmat kuitenkin pääsääntöisesti kuljettaa vain rahtia ja firmojen välisiä lähetyksiä.

Ja olihan matkahuollollakin ongelmia postin lakon aikoihin kun heidän kuljetukset lisääntyivät.

Minullekin tuli yksi dbschenkerin lähetys ja se vielä tänäpäivänäkin on vasta vastaanotettu kuljetettavaksi kun käy lähetystunnuksella katsomassa. Tosin kyllähän se paketti tuli kuitenkin mikä on tietysti pääasia.
 
Express-paketit tulee ainakin hienosti omalla kohdalla, maanantaina 30.11. Amazonin lähettämä paketti. Olen merkinnyt osoiterivin toiselle riville "Ovikoodi: xxxx" niin ei vielä ikinä ollut ongelmaa ja tähän alueelle tulee aina 8-10 välillä nuo.

  • Lähetys on luovutettu vastaanottajalle.04.12.2020 klo 08:37
  • Lähetystä kuljetetaan vastaanottajalle. 04.12.2020 klo 07:58 TURKU KEVYT KULJETUS
  • Lähetys on lajiteltu. 04.12.2020 klo 01:30 LIETO 21420
  • Lähetys on kuljetuksessa. 02.12.2020 klo 13:32 Kaunas
  • Lähetys on rekisteröity. 02.12.2020 klo 08:34 -LT-54469-Itella Lithuania
  • Kotitoimitus vahvistettu 1.12.2020 klo 20:16
  • Lähetyksen vastaanottajaa on tavoiteltu OmaPostissa 01.12.2020 klo 16:32
  • Lähetys ei ole vielä saapunut Postille, odotathan 01.12.2020 klo 16:31
 
Voisiko johtua ihan siitä syystä että paketti määrät ovat paljon pienempiä joten ruuhkaa ei niin synny. Schenker ja muut firmat kuitenkin pääsääntöisesti kuljettaa vain rahtia ja firmojen välisiä lähetyksiä.

Tai sitten nämä Matkahuollot, Postnordit ja Schenkerit maksaa joko paremmin hyllytilasta tai ovat optimoimeen toimintansa paremmin kun vaan aina toimii ja väkeä kuitenkin on kuin pipoa noutamassa tuotteitaan. Väitän että muutamassa keskustan pikkukaupassa ja kioskissa kassajonossa 3/4 on pakettien noutajia ja homma toimii ja siihen päälle sitten toki postnordin automaatit.

Ja olihan matkahuollollakin ongelmia postin lakon aikoihin kun heidän kuljetukset lisääntyivät.

Nimenomaan ja silti se ei näkynyt meille asiakkaille mitenkään muuten kuin hieman pidempinä kuljetusaikoina, paketteja ei pompoteltu minne sattuu pitkin kaupunkia ja maakuntaa. En muista yli kilometriä koskaan siirretyn mun paketteja vaikka olisi kuinka kiire ja hommat sekaisin. Matkahuolto osaa nuo ruuhka-asiat kyllä hyvin.

Minullekin tuli yksi dbschenkerin lähetys ja se vielä tänäpäivänäkin on vasta vastaanotettu kuljetettavaksi kun käy lähetystunnuksella katsomassa. Tosin kyllähän se paketti tuli kuitenkin mikä on tietysti pääasia.

Ehkäpä siellä on panostettu itse toimintaan ja postilla sitten sen sijaan siihen lähetysten seurantaan joka vissiin toimii ihan ok, paketit vaan menee miten sattuu.
 
Tai sitten nämä Matkahuollot, Postnordit ja Schenkerit maksaa joko paremmin hyllytilasta tai ovat optimoimeen toimintansa paremmin kun vaan aina toimii ja väkeä kuitenkin on kuin pipoa noutamassa tuotteitaan. Väitän että muutamassa keskustan pikkukaupassa ja kioskissa kassajonossa 3/4 on pakettien noutajia ja homma toimii ja siihen päälle sitten toki postnordin automaatit.

Nimenomaan ja silti se ei näkynyt meille asiakkaille mitenkään muuten kuin hieman pidempinä kuljetusaikoina, paketteja ei pompoteltu minne sattuu pitkin kaupunkia ja maakuntaa. En muista yli kilometriä koskaan siirretyn mun paketteja vaikka olisi kuinka kiire ja hommat sekaisin. Matkahuolto osaa nuo ruuhka-asiat kyllä hyvin.

MH/Postnord/Schenker etuna on tuo skaalautuvuus kun leijonanosa on noita perinteisiä pisteitä eli K-Marketteja., kioskeja jne. Automaattejakin toki on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Postilla.

Niihin mahtuu yllättävän paljon paketteja noudettavaksi ja tätä voidaan tosiaan porrastaa tolla "myöhästyttämisellä" sen sijaan, että vietäisiin 10km päähän olevaan K-Markettiin. Postilla nykyään suurin osa automaatteja jonka kapasiteetti on x, jota ei helposti suurennetta tarvittaessa ja nekin vähät toimipisteet joita on jäljellä on yleensä jonkun K-Supermarketin tai K-Marketin yhteydessä toimivia jotka tiloiltaan vertautuu tuollaiseen perus MH-pisteeseen.

Tuossa oikeastaan on noidankehä kun paketteja viedään vastaanottajan kannalta epäedulliseen paikkaan, harva noutaa paketin niin nopeasti kuin olisi noutanut omasta lähipisteestään vaan hoitaa sen seuraavan kauppareissun/työmatkan/whatever kanssa samalla.

Toki, uskoisin että Posti painii vielä omassa sarjassaan pakettien määrässä.
 
Liedossa saatu näköjään maanantain rullakko jo liikkeelle;

Posti.jpg
Kyllä tää vielä iloks muuttuu, vaikka kovasti toivoin, että olis viikonlopuksi tullut, niin ois saanu rauhassa säätää ja asentaa kaiken kuntoon Cyberpunkkia varten..
 
MH/Postnord/Schenker etuna on tuo skaalautuvuus kun leijonanosa on noita perinteisiä pisteitä eli K-Marketteja., kioskeja jne. Automaattejakin toki on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Postilla.

Niihin mahtuu yllättävän paljon paketteja noudettavaksi ja tätä voidaan tosiaan porrastaa tolla "myöhästyttämisellä" sen sijaan, että vietäisiin 10km päähän olevaan K-Markettiin. Postilla nykyään suurin osa automaatteja jonka kapasiteetti on x, jota ei helposti suurennetta tarvittaessa ja nekin vähät toimipisteet joita on jäljellä on yleensä jonkun K-Supermarketin tai K-Marketin yhteydessä toimivia jotka tiloiltaan vertautuu tuollaiseen perus MH-pisteeseen.

Tuossa oikeastaan on noidankehä kun paketteja viedään vastaanottajan kannalta epäedulliseen paikkaan, harva noutaa paketin niin nopeasti kuin olisi noutanut omasta lähipisteestään vaan hoitaa sen seuraavan kauppareissun/työmatkan/whatever kanssa samalla.

Toki, uskoisin että Posti painii vielä omassa sarjassaan pakettien määrässä.

Tämähän tässä on ongelmana, ja kyllä Posti tuota toimitusta toki optimoi, vaikka se omasta mielestä ei järkevältä aina vaikuta. Minullakin on nyt yksi paketti jäänyt terminaalille kun ei ole ollut paikkoja automaatissa, vaikka asun ~800m päässä kahdesta Smartpost-automaatilla varustetusta hypermarketista, jossa toisessa on asiamiesposti ja toiseen on nyt perustettu joulun ajan noutopiste. Tuo noutopiste oli aivan ääriään myöten täynnä paketteja kun hain onnekkaasti terminaalista läpi päässeen paketin eilen sieltä pois pistettä enempää ruuhkauttamasta.

Jostain syystä lähes kaikki MH:n toimitukset tulevat aina siihen siniseen Pakettipisteen automaattiin perille, ja isoin osa PostNordin toimituksista menee 3km päässä olevaan pikkumarkettiin, noi siniset automaatit on varmaan jotenkin priorisoitu niitä käyttävien toimijoiden kesken? Tässä ei auta vaikka olisi PostNordin tilannut automaattiin, ne tuntuu silti menevän sinne pikkukauppaan herkemmin kuin Matkahuollot.
 
MH/Postnord/Schenker etuna on tuo skaalautuvuus kun leijonanosa on noita perinteisiä pisteitä eli K-Marketteja., kioskeja jne. Automaattejakin toki on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Postilla.

Niihin mahtuu yllättävän paljon paketteja noudettavaksi ja tätä voidaan tosiaan porrastaa tolla "myöhästyttämisellä" sen sijaan, että vietäisiin 10km päähän olevaan K-Markettiin. Postilla nykyään suurin osa automaatteja jonka kapasiteetti on x, jota ei helposti suurennetta tarvittaessa ja nekin vähät toimipisteet joita on jäljellä on yleensä jonkun K-Supermarketin tai K-Marketin yhteydessä toimivia jotka tiloiltaan vertautuu tuollaiseen perus MH-pisteeseen.

Tuossa oikeastaan on noidankehä kun paketteja viedään vastaanottajan kannalta epäedulliseen paikkaan, harva noutaa paketin niin nopeasti kuin olisi noutanut omasta lähipisteestään vaan hoitaa sen seuraavan kauppareissun/työmatkan/whatever kanssa samalla.

Toki, uskoisin että Posti painii vielä omassa sarjassaan pakettien määrässä.

Hyvin mahdollista. Ennenhän Postilla oli sitä skaalautuvuutta myös siellä omien postien hyllyillä kun oli postitoimipaikkoja. Nyt kun fyysisistä posteista on ensin luovuttu ja sitten seuraavaksi aloittivat vähentämään jopa asiamiesposteja ja korvaamaan automaateilla.

Mutta sitten herää kysymys, että miksi Posti lähti tuollaiseen. Eli samalla kun kilpailijat selvästi lisäsi kapasiteettiaan noilla erilaisilla kauppojen, kioskien jne. noudoilla vähensi posti aktiivisesti omaa kapasiteettiaan ja siirtyi pieniin automaatteihin. Ja vieläpä noin päin, että ensin suljetaan postit, sitten vähennetään lisäksi asiamiespostien määrää ja sitten vasta mietitään mitäs nyt tehdään. Nythän se kilpailijoiden strategia on ollut onnistunut ja postin ei.
 
Omia kokemuksia täältä Tampereen keskustasta. Täällä Posti on edelleen vahvoilla, sillä postin automaatti löytyy lähes joka kulman takaa, eikä paketteja joudu koskaan hakemaan kovin kaukaa. Sen sijaan noi kilpailjoiden paketit saattaa hakeutua mihin vaan pikkukauppaan parin kilometrin säteellä. Sen takia edelleen tällä seudulla Postilta saa yleensä parasta palvelua.
 
Oma paketti paketti oli tullu Liedosta läpi ihan mallikkaasti ja paketti oli matkalla lähimpään automaattiin. Kyseinen automaatti täynnä ja sen sijaan, että paketti jätettäisiin samassa tilassa olevalle ärrän henkilökunnan ojennettavaksi, kuten tähän asti tehty, niin paketti onkin viety lähimmälle vapaalle automaatille, joka onkin jo kilometrien päässä. Onneksi sentään isosta paketista ei ole kyse, kun ei autoakaan ole käytettävissä, niin voi fillarilla hakea, mutta mikä vitun järki taas tässäkin oli. Kuljetus Loke luki seurannassa paketin kuskaajana.
 
Nyt oli paketti näemmä kuljetettu Vantaalle lajiteltavaksi. Eli 5 päivää kuljetetettiin noudettavaksi ja sitten kuitenkin Vantaalle lajitteluun.
Seuraava saapumisarvio on 7.12. Tuon nyt varmaan jo uskoo.
Sitten kun Gigantti saisi aikaiseksi lähettää ostamani tuotteen, niin alkaa olla taas paketit kasassa.
 
Oma paketti lähti eilen turusta ja sujahti yllättäen liedosta sekä vantaalta sukkana läpi ja olikin sitten noudettavissa tänään kuten normaalistikkin. Ilmeisesti sitten kävi hyvä tuuri, kun katsoo millaisia odotusaikoja osan paketit on Liedossa ja vantaalla viettäneet.
 
Kolme pakettia eilen lajiteltu vantaalla ja yksikään ei tullut tänään noudettavaksi vantaalla. Yksi ehkä päässyt postiin asti mutta ei hyllytetty.
Huoh..
 
Paketti ollut nyt viikon postin hallussa seurannan mukaan liikkumatta Vantaalta mihinkään, postin chatin ensimmäinen ehdotus oli olla yhteydessä verkkokauppa.comiin...

Ei osannut sanoa toimituspäivästä mitään mutta kovasti lupaili että kuitenkin toimitetaan niin kaippa se sieltä joskus tulee.
 
Nyt kun on nähnyt videoita ja lukenut kuinka paljon ihmiset on tilannut paketteja niin eipä tuo toisaalta mikään ihme ole jos kestää. Tänään kävin hakemassa marketista oman pakettini ja en ole ikinä nähnyt tuossa kaupassa noin monta rullakkoa paketteja. Edellä olevalle asiakkaalle oli joku paketti tullut, mutta myyjä totesi, etteivät ole vielä kerenneet ottaa niitä sisään joten ei pysty vielä luovuttamaan.

Mutta, onhan tuo silti perseestä, että osa paketeista seisoo viikon jossain lajittelussa.
 
Tilasin viime viikon sunnuntaina sexshop.fi:stä vaginapumpun, jonka arvioitu saapumisaika piti olla 2.12. mutta se on jumittanut koko viikon Vantaalla :mad:
 
Paikallinen posteljooni hoitaa leiväskänsä erittäin hyvin mutta jouduin kolmannen kerran jonottelemaan chattiin lyhyen ajan sisällä kun paketti jäänyt reitin varrelle. Aina sen on saanut ohjattua oikean paikkaan mutta turhaa ajan haaskausta.
 
4.12 Liedosta lähtenyt paketti pääsi perille Lappeenrantaan tänään, eli kohtalaisen hyvä suoritus verratuna pariin aikaisempaan BF-tarjous pakettiin, jotka olivat molemmat eka Liedossa ja sitten Vantaalla jumissa 2-3 päivää yhteensä.
 
On kyllä hauska, että Posti ei tiedä, kun paikka jossa automaatti sijaitsee on nyt suljettu Itsenäisyyspäivänä ja niilläkään ei tiete sitten ole noihin paikkoihin pääsyä (ostoskeskus), ku seurantaan oli tullut tälläinen:

Toimitus automaattiin ei ole onnistunut. Uusi toimitus seuraavana työpäivänä. 06.12.2020 klo 15:38

Eli tuosta saa sellaisen käsityksen, että postimies olisi yrittänyt viedä paketteja sinne (ts. täysin turha reissu), mutta voihan tuo tietenkin olla vaan perusteksti, jos kuitattu ihan Postista suoraan tuo asia käymättä. Vaikea näistä aina tietää, ku tuolla varmaan vain valmis lista, josta valitaan sopiva teksti tuossa tilanteessa.

Seurannassakin ollut koko ajan että toimitus vasta 7.12, joten en edes odottanut että olisin sen tänään voinut noutaa, eli ei mitenkään negatiivinen asia omalla kohdalla.
On kyllä todella nopeasti liikkunut tämä paketti, eilen Liedossa aamulla kuitattu vastaanotetuksi ja samantein seuraavana yönä oli Tampereella ja nyt aamupäivästä sitten jo täällä Jyväskylässä ja sitten yritetty jo toimittaa automaattiin.
 
Viimeksi muokattu:
On kyllä hauska, että Posti ei tiedä, kun paikka jossa automaatti sijaitsee on nyt suljettu Itsenäisyyspäivänä ja niilläkään ei tiete sitten ole noihin paikkoihin pääsyä (ostoskeskus), ku seurantaan oli tullut tälläinen:

Toimitus automaattiin ei ole onnistunut. Uusi toimitus seuraavana työpäivänä. 06.12.2020 klo 15:38

Eli tuosta saa sellaisen käsityksen, että postimies olisi yrittänyt viedä paketteja sinne (ts. täysin turha reissu), mutta voihan tuo tietenkin olla vaan perusteksti, jos kuitattu ihan Postista suoraan tuo asia käymättä. Vaikea näistä aina tietää, ku tuolla varmaan vain valmis lista, josta valitaan sopiva teksti tuossa tilanteessa.

Mulla oli tollanen kuittaus seurannassa 3.12., ja seuraava 5.12. kun paketti oli valmis noudettavaksi väliaikaisesta joulun noutopisteestä. Tuo siis voi tarkoittaa sitä että lähetyksesi seisoo rullakossa odottaen vapautuvaa hyllytilaa.

Juuri tämän takia kannattaa hakea paketit mahdollisimman pian jotta tilaa vapautuu seuraaville paketeille.
 
Muistelisin, että viesti on erilainen, jos automaatissa ei ole tilaa, mutta en ny mene vannomaan, eli voihan tosiaan olla myöskin tuo syynä.
 
Nyt sitten tapahtui kaikista pahin mahdollinen. Amazonin tilauksiin lähetiksi tuli normaalin lähettifirman sijaan Posti. Ja yksi syy käyttää Amazonia on se, ettei se käytä Postia vaan rehellisiä ja kunnollisia firmoja.

Ja postin kädenjälki näkyy toimituksessa heti ennenkuin tilausta on toimitettu. Se ilmestyy omapostiin jossa pitää valita toimitus. No jos valitsee kotiintoimituksen joka tuohon kuuluisi oletuksena tulee seuraava kysymys:

posti-amazon-valinta.JPG

Eli nyt jo alkaa epäilys heräämään kun tiedetään kuinka epärehellinen firma Posti on ennenkin ollut. Mutta tuosta ei pääse eteenpäin jos ei valitse jompaa kumpaa.

No kun menee valitsemaan loogisen eli ovelle jättämisen, koska tuo noutopiste on valehtelua jonka jokainen tietää niin omaposti vastaakin seuraavasti:

1607342365007.png

Eikös tuosta saa kuvan, että kyseessä on jokatapauksessa kotiovelle jättäminen?
 
Eilen sunnuntaina itsenäisyyspäivänä tuli illalla klo 20:30 postilta tekstari!!!!!!!!! Että paketti ois ny noudettavissa lähi k-kaupasta hyllypaikalla nönnönnöö...

Olin että wat. No mä menin k-kauppaan ja hain paketin arkipyhänä siinä 21:30 maissa. En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa Postin osalta. Jonoa ei ollut, vaan pääsi suoraan tiskille.
 
Nyt sitten tapahtui kaikista pahin mahdollinen. Amazonin tilauksiin lähetiksi tuli normaalin lähettifirman sijaan Posti. Ja yksi syy käyttää Amazonia on se, ettei se käytä Postia vaan rehellisiä ja kunnollisia firmoja.

Ja postin kädenjälki näkyy toimituksessa heti ennenkuin tilausta on toimitettu. Se ilmestyy omapostiin jossa pitää valita toimitus. No jos valitsee kotiintoimituksen joka tuohon kuuluisi oletuksena tulee seuraava kysymys:

posti-amazon-valinta.JPG

Eli nyt jo alkaa epäilys heräämään kun tiedetään kuinka epärehellinen firma Posti on ennenkin ollut. Mutta tuosta ei pääse eteenpäin jos ei valitse jompaa kumpaa.

No kun menee valitsemaan loogisen eli ovelle jättämisen, koska tuo noutopiste on valehtelua jonka jokainen tietää niin omaposti vastaakin seuraavasti:

1607342365007.png

Eikös tuosta saa kuvan, että kyseessä on jokatapauksessa kotiovelle jättäminen?
Mikä tässä siis oli ongelma? Jos et halua että jättävät paketin vaan ovelle (jos et ole kotona) niin valitset tuon noutopisteeseen viennin.
 
Hyvin meni postilta paketin tuominen. Jyväskylään oli tavoite, veivät 35 kilometrin päähän Korpilahdelle kun Jyväskylä oli kuulemma täynnä ja lähempää ei löytynyt paikkaa. Onneksi Korpilahdelta edes löytyi, hyvä ettei jäänyt Tampereelle! Nyt selviää tunnin taksireissulla, ei tarvitse junalla hakea tätä lähipostiin osoitettua pakettia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 349
Viestejä
4 915 702
Jäsenet
79 178
Uusin jäsen
Majaexpert

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom