Playstation 5

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
842
Tietenkään dev-kitit eivät ole olleet aikaisemminkaan täysin samanlaisia, mutta vahvasti samoja piirteitä näistä on löytynyt.

Tässä PS4 devkit muistin virkistykseksi. Mutta joo, luotan, että Sony ryssii rautapuolella jotenkin katastrofaalisesti, kuten tapahtui PS4-sukupolvessakin :) (Jäähdytys)
 
jyppi

Tukijäsen
Liittynyt
06.05.2018
Viestejä
456
En nyt sanoisi, että kannattaisi aina mennä täysin tekniikan ehdoilla kuluttajille suunnatussa laitteessa. PS5 tehokkaasta jäähdytyksestä on ollut huhuja ja dev-kitin ulkonäkökin on vuotanut julkisuuteen. Ja tuo muotoilu ilmeisesti liittyy siihen tehokkaaseen jäähdytykseen. Lisäksi tuosta V-muoto on nähty käytettävän valikkoikonina. Hyvä jäähdytys on oleellinen asia, mutta kuluttajatuotteissa ja erityisesti olohuoneisiin sijoitettavissa konsoleissa ulkonäölläkin on keskeinen rooli. Omaa silmää tuo dev-kitin ulkonäkö ei niin miellytä. Tietenkään dev-kitit eivät ole olleet aikaisemminkaan täysin samanlaisia, mutta vahvasti samoja piirteitä näistä on löytynyt.

Kyllähän nuo PS4 dev-kitit näyttää aika hurjilta.
 
Raxama

Köyhä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 548
Vahvasti samoja piirteitä? PS2 devkittiä lukuunottamatta ei kyllä oikeen osu yhtäkään samankaltasuutta myyntiin tulleen tuotteen kanssa.

Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
448
Ei oikein toimi tuo ikonin mukainen asetelma ainakaan dev-kitin kanssa. Levyaseman luukku olisi maata vasten. :)
Jos katsoo noita PS4 ja PS4 pro ikoneitakin tuossa kuvassa, niin huomaa että ne esittää ylhäältä päin kuvattua konsolia. Ja tuossa ikonissa on nimenomaan tuo dev-kitin kaltainen laite kuvattu ylhäältä päin.

Mutta joo oli tuo PS2:n dev-kitti kirkkaana mielessä, eikä muilla niin ollutkaan yhtäläisyyksiä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 201
DF:n analysointia PS5 konsolista

Muutama nappasu videosta:

- Insider developerit kertovat DF:lle että he voivat ajaa GPU:ta 2.23GHz locked. Tällöin CPU pudottaa aika ajoin kelloja 3.5GHz alaspäin (AMD Smartshift teknologiaa tämä.) Developereiden päätettävissä ilmeisesti annetaanko GPU:n pudottaa kelloja vai ei.
- PS4 ja PS4-pro CPU moodit ovat enemmänkin backup moodeja. Pelejä yritetään ajaa PS5-boost moodissa jos vain mahdollista. Jos peli on päin persettä koodattu niin aina on fallback nuihin alempiin moodeihin.
- Audio engine on suunniteltu överiksi, että se ei jarruttaisi tulevaisuuden audio kikkoja ja algoritmeja. Reaaliaikaista laskentatehoa Tempest enginessä on 100GFLOP eli about saman verran mitä nykyisten tehokonsoleiden 8-core jaguarissa. Normaalisti audio chippi on pieni siru emolevyn nurkassa joka tekee fixed function laskentaa ja pikku audiokikkaa, mutta nyt ollaan menty päätyyn asti ja tehty tulevaisuuden algoritmejä ajatellen täysin ohjelmoitava audio powerhouse.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860

Siinä tuli hyvin tiivistettynä tärkeimmät kohdat. Kovasti DF pojat odottavat lopullista tuotetta niin pääsevät enemmän syventymään konsoliin ja erityisesti sen latausnopeuksiin.
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
23
Muutama nappasu videosta:

- Insider developerit kertovat DF:lle että he voivat ajaa GPU:ta 2.23GHz locked. Tällöin CPU pudottaa aika ajoin kelloja 3.5GHz alaspäin (AMD Smartshift teknologiaa tämä.) Developereiden päätettävissä ilmeisesti annetaanko GPU:n pudottaa kelloja vai ei.
- PS4 ja PS4-pro CPU moodit ovat enemmänkin backup moodeja. Pelejä yritetään ajaa PS5-boost moodissa jos vain mahdollista. Jos peli on päin persettä koodattu niin aina on fallback nuihin alempiin moodeihin.
- Audio engine on suunniteltu överiksi, että se ei jarruttaisi tulevaisuuden audio kikkoja ja algoritmeja. Reaaliaikaista laskentatehoa Tempest enginessä on 100GFLOP eli about saman verran mitä nykyisten tehokonsoleiden 8-core jaguarissa. Normaalisti audio chippi on pieni siru emolevyn nurkassa joka tekee fixed function laskentaa ja pikku audiokikkaa, mutta nyt ollaan menty päätyyn asti ja tehty tulevaisuuden algoritmejä ajatellen täysin ohjelmoitava audio powerhouse.
Ps5 vaikuttaa kyllä huomattavasti mielenkiintoisemmalta kokonaisuudelta kuin xbox. Siinä missä xbox vain flexaa teraflopseilla ja vanhojen pelien pyörittämisellä on sony selkeästi panostanu uuteen, kuten huippunopeaan muistiin ja audioprosessointiin.
Varsinkin ihmisenä jonka pääasiallinen pelialusta on pc, ei uusi xbox herätä mitään mielenkiintoa, nykyinen pc:ni pyörittää (todennäköisesti) pelit yhä paremmin kuin tuokaan vaikka näistä kahdesta on suorituskykyisempi ja ne harvat kiinnostavat ms:n yksinoikeuspelit pelaan mielummin pc:llä.
 
Samaa mieltä. Kun pc saa jatkossakin myös xbox pelit niin kannattaahan se pelata parhaalla laadulla ja jättää turhat lootat ostamatta. Tuo PS5 vaikuttaa todella mielenkiintoiselta jos saadaan turhat latausodottelut minimiin. Se on ärsyttänyt kaikilla alustoilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
645
Ps5 vaikuttaa kyllä huomattavasti mielenkiintoisemmalta kokonaisuudelta kuin xbox. Siinä missä xbox vain flexaa teraflopseilla ja vanhojen pelien pyörittämisellä on sony selkeästi panostanu uuteen, kuten huippunopeaan muistiin ja audioprosessointiin.
Varsinkin ihmisenä jonka pääasiallinen pelialusta on pc, ei uusi xbox herätä mitään mielenkiintoa, nykyinen pc:ni pyörittää (todennäköisesti) pelit yhä paremmin kuin tuokaan vaikka näistä kahdesta on suorituskykyisempi ja ne harvat kiinnostavat ms:n yksinoikeuspelit pelaan mielummin pc:llä.
Lainaan vähän ristiin tähän, niin ei tarvitse itse kirjoittaa
Kannattaa näitä väittelyn aiheita käsitellä tuolla omassa ketjussa.

PC, PS4, Xbox One & Wii U - yhteinen väittelyketju
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
645
Selvän provosoinnin sijaan olisit voinut keskustella asiasta väittelyketjussa.
Seuraan tätä ja Series X -ketjua mielenkiinnolla. En jaksa seurata tappelua, jonka vuoksi en tuota väittelyketjua seuraa, enkä etenkään muutaman nimimerkin vääntämistä. Mielestäni on aika heikko provokaatio lainata väittelyketju-muistutus-viestiä, joka on laitettu vastauksena viestiin, jossa arvellaan, että kummassakin tulevassa konsolissa olevan samantyylinen laajennustilan lisäämisratkaisu, kun täällä taas kompataan vertailua ja nokitetaan turhilla loodilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 820
Eihän täällä ole edes kukaan väitellyt niin ihmettelen kohinaa. Aika oudoksi menee jos ketjuissa ei saa mitenkään toisen yhtiön tuotetta mainita, ei konsoleista voi puhua niin ettei vähintään sivulauseessa joskus mainita kilpailijaa. Jos ei ole verrokkia, niin kaikki data on turhaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
561

Mahtaisko olla oikeestikkin perää kun ei mitään tiisereitä ulkonäöstä olla vielä saatu?
Lämmönhallinnan osalta olen kyllä hieman huolissani, mutta en usko pätkääkään tuota kyseistä lähdettä. Sellaista tekstiä tulee sieltä Twitteriin, että ei tarvitse paljon miettiä mikä kaverin tarkoitusperä on. :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 521

Kyllähä lämmönhallinta mainittii siinä speksi tilaisuudessaki "olen hyvin ylpeä insinööriemme keksinnöistä jäähdytyksessä" = kauniisti sanottu että lämmönhallinta on ollut/on isoissa ongelmissa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Lämmönhallinnan osalta olen kyllä hieman huolissani, mutta en usko pätkääkään tuota kyseistä lähdettä. Sellaista tekstiä tulee sieltä Twitteriin, että ei tarvitse paljon miettiä mikä kaverin tarkoitusperä on. :)
Jep. Se lähdekritiikki :)
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
119
Muutenko vaa keksitään jäädytyksessä jippoja jos ei olis oikeesti tarvetta? Se että yritetään tunkea isoa määrää lämpöä pienee koppaa tarkottaa ongelmia.
Vai olisiko mahdollista että yritetään välttää nykyisen genin kaltaiset jet enginet...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
561
Muutenko vaa keksitään jäädytyksessä jippoja jos ei olis oikeesti tarvetta? Se että yritetään tunkea isoa määrää lämpöä pienee koppaa tarkottaa ongelmia.
Jos asia on otettu jo suunnittelupöydällä huomioon, niin miten tuosta Cernyn kommentista on tulkittavissa, että se olisi ollut iso ongelma tai olisi edelleen? Luuletko, että vasta nyt suunnittelijat funtsivat, että ehkä tuolle lämmöntuotolle pitäs tehrä jotain - että onpa halvatun kiperä paikka. Tämähän oli kyseisen lähteen pointti.
 
Liittynyt
14.11.2017
Viestejä
98
Jäähdytyksestähän oli aika alussa, ennen virallista julkistusta juttua, että olivat joutuneet panostamaan siihen kalliimmin kun olisivat aluksi halunneet. Jäähdytys siis järeämpää kaliperia?
 
Jos tarkoitat ennen Wired-artikkelia viime vuonna, niin löydätkö lähteen sille? Tämä taisi olla ensimmäinen kommentti, jonka olen kuullut PS5:n jäähdytyksestä, mutta ei ole virallinen, joten suolahippunen mukaan:
Most of the components for the console have been locked down, the people said, including the cooling system, which is unusually expensive at a few dollars per unit. Typically, companies would spend less than a dollar, but Sony opted to lavish more on making sure heat dissipation from the powerful chips housed inside the console isn’t an issue.
 
Liittynyt
14.11.2017
Viestejä
98
Jos tarkoitat ennen Wired-artikkelia viime vuonna, niin löydätkö lähteen sille? Tämä taisi olla ensimmäinen kommentti, jonka olen kuullut PS5:n jäähdytyksestä, mutta ei ole virallinen, joten suolahippunen mukaan:

Kyllä se tuo artikkeli taitaa tosiaan olla jota muistelen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 201
En tiedä jet engineistä mutta oma PRO malli nostaa kevyesti kierroksia kun pelaa God of War. Muuten aika äänetön. Voisihan tuo hiljaisempikin siis olla. Tietokone on vähän äänekkäämpi tosin vaikka ultra silent 12cm tuularit 900rpm.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
480
Joillakin on kuulemma täysin äänetön nykyisen sukupolven konsoli. Merkillistä.
Off-topic:
Itseasiassa minulta löytyy kaksikin käytännössä äänetöntä nykyisen sukupolven konsolia.

Julkaisumallin Switch on kaikkein hiljaisin. Siitä en pysty sanomaan onko se päällä vai ei, muuta kuin virtavalosta katsomalla.

Hyvänä kakkosena tulee julkaisumallin Xbox One X, jonka kuulee olevan päällä kun menee istumaan alle puolen metrin päähän ja napsauttaa vahvistimesta muten päälle ja oikeasti keskittyy kuuntelemaan.

Tämä ns. "hiljaisin" PS4 Pro-malli eli CUH-7216, jonka viimeisimpänä konsolina ostin, on näistä äänekkäin, mutta ei kuitenkaan häiritsevällä tavalla, sillä tuulettimien suhina on sellaista suhteellisen tasaista ja matalataajuuksista. En tiedä miten isommilla tuntimäärillä tuulettimet alkavat käyttäytyä tulevaisuudessa, mutta tähän asti olen ollut tyytyväinen. Riittävällä googlettelulla onneksi selvisi, että mikä PS4 Pro-malli kannattaa ostaa, että saa todennäköisimmin hiljaisen yksilön, eikä esim. prossun tahnoja ole tarvinnut alkaa vielä vaihtamaan.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 100
Mitkä ihmeen jet enginet? Eihän sellaisia ole olemassa, on vain laadunvaihtelua. Kuulemma.
Joillakin on kuulemma täysin äänetön nykyisen sukupolven konsoli. Merkillistä.
Herra Pyykkönen taisi valittaa kun vaimo ei pystynyt nukkumaan toisessa huonessa kun PS4 pro piti niin kovaa meteliä :)
En tiedä jet engineistä mutta oma PRO malli nostaa kevyesti kierroksia kun pelaa God of War. Muuten aika äänetön. Voisihan tuo hiljaisempikin siis olla. Tietokone on vähän äänekkäämpi tosin vaikka ultra silent 12cm tuularit 900rpm.
Pysytään aiheessa, turhat provot ja väittelyt pois.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
12 521
Jäähdytyksestähän oli aika alussa, ennen virallista julkistusta juttua, että olivat joutuneet panostamaan siihen kalliimmin kun olisivat aluksi halunneet. Jäähdytys siis järeämpää kaliperia?
Jos tarkoitat ennen Wired-artikkelia viime vuonna, niin löydätkö lähteen sille? Tämä taisi olla ensimmäinen kommentti, jonka olen kuullut PS5:n jäähdytyksestä, mutta ei ole virallinen, joten suolahippunen mukaan:

Tuo artikkelihan on ihan puutaheinää:
"Most of the components for the console have been locked down, the people said, including the cooling system, which is unusually expensive at a few dollars per unit. Typically, companies would spend less than a dollar, but Sony opted to lavish more on making sure heat dissipation from the powerful chips housed inside the console isn’t an issue."
"Typically, companies would spend less than a dollar". Dollari tuskin riittää edes nykykonsoleiden jäähyjen raakamateriaaleihin, saati sitten valmiisiin jäähyihin.
 
Joo, tuosta syystä itsekin olin skeptinen artikkelin suhteen ja voit olla oikeassa. Tuo oli ensimmäinen kommentti jäähdytykseen suhteen hieman arvostetummalta taholta kuin random konsolisoturilta, mutta voi olla ihan hyvin puutaheinää, joten suolahippunen mukaan, kuten sanoin.

----

Mahtaisikohan PS5:stä tulla pari eri mallia julkaisuun. Jos oletetaan, että perusmalli 825GB tulee maksamaan 399€, niin voisivat tarjota toisen 1650GB-mallin hintaan 499€ (no, Suomi-hinnat voi olla muutaman kympin kalliimmat). Kyllä lähtisi samantien tuo kalliimpi versio mukaan, sillä 825 gigaa täyttyy äkkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 126

Jos konsolin tekeminen maksaa 450$ niin en usko että tekevät saman virheen kuin PS3 kanssa ja myisi halvemmalla mitä tekeminen maksaa
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 186
Jos konsolin tekeminen maksaa 450$ niin en usko että tekevät saman virheen kuin PS3 kanssa ja myisi halvemmalla mitä tekeminen maksaa
Helposti. Tulostimet maksaa taatusti enemmän, mitä 29.90€. Tarvikkeilla ja lisäosilla tehdään tilit sitten. Eli, oheistarvikkeet jne ja pelit. Ja oma ps kirjasto jo melkein yksistään edellyttää pleikkarissa jatkamista.

Se että lähteekö myymään alle kustannusten jää nähtäväksi. Mutta voisin hyvin veikata että aggressiivinen kilpailu vie taatusti hinnat vähintään kohtuulliselle hinnalle.
 
Ei ole kyllä varaa semmoseen

Sony has lost ~5 billion dollars on the PS3. It is the worst financial disaster in gaming history, losing more money for its parent company than either the Dreamcast or original Xbox."Apr 11, 2012
 
Miksi ei olisi :D Nehän on tämän sukupolven takoneet kovaa tulosta niin kyllä siellä on rahaa. Voit olla huoleti sen suhteen. Lähde olisi mukava laittaa noihin PS3 "faktoihin"?
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
119
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
119
Taitaa olla sony kuitenkin se kunkku tällä konsolipuolella?
No jos ei käsikonsoleita lasketa niin pleikkarin on kärkisijoilla myynneissä. Vähiten myydyin pleikkarin on myynyt enemmän mitä parhaiten myydyin Xbox :) ja kertoo sekin jotain että Nintendo switch mikä tuli 3v Playstation 4:n ja Xbox onen jälkeen on myynyt enemmän kuin Xbox one...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
745
PS3 tappiot oli etukäteen laskettu riski markkinaosuuksien saavuttamiseksi ja tappiot laskettu koko elinkaaren ajalta. Ne muutama miljardi tappiota ei tunnu Sonyn taseessa ja tulokset saatiin muualta. Mitenkään siitä katastrofia saa. Sonyn vuosittainen markkinointibudjetti on enemmän kuin PS3 teki tappioita.
 
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
14
Puhdasta voittoa sonylla 2018 ~8mrd$. Äkkiä on ainakin leikkuri edessä jos pleikka kolmoset toistuisi
Eikö revenue ole ne tulot?

PlayStation drives Sony's $78 billion earnings in 2018

Sony FY2018 earnings breakdown:

Total earnings

Total revenues: 8.66 trillion yen ($78 billion), up 1% YoY
Operating income: 894.2 billion yen ($8.06 billion), up 22% YoY
Net profit: 916.3 billion yen ($8.262 billion), up 87% YoY

Games and Network Services earnings

Games & Network Services revenue: 2.31 trillion yen ($20.8 billion), up 18.8% YoY

G&NS Operating income: 311.1 billion yen ($2.8 billion), up 75% YoY

Sony total earnings vs Games and Network Services earnings

Sony total FY2018 revenues: $78,139,648,331

G&NS total revenue: $20,837,448,151

Sony total FY2018 operating income: $8,063,435,527

G&NS total operating income: $2,805,157,799

Read more: PlayStation drives Sony's $78 billion earnings in 2018
 
Liittynyt
26.03.2018
Viestejä
18
Kiinnostava laite kaikenkaikkiaan sillä olen ps4 kanssa saanut paljon mukavia kokemuksia ja uskoisin takaisinpäin yhteensopivuuden olevan minulle se juttu miksi ostaisin koneen. En todennäköisesti osta ihan ensimmäisessä rytäkässä, vaan sitten kun saan samaan aikaan jonkun laadukkaan telkkarin järkihintaan. Nykyinen töllötin on jo 10 v vanha ja ei toista 4k.

Peleistä odotan eniten jatko-osaa GoW ja HZD:lle.

Se jos minkä haluaisin parantuvan neloseen verrattuna niin se alkuvalikkonäkymä pitäisi saada yksinkertaisemmaksi. Tai enemmän muokattavuutta, että sen saisi yksinkertaiseksi. Minulle riittäisi alkuvalikkon 2 kuvaketta. Se peli jota pelaan ja Netflix. Se olisi yksinkertaisuutta parhaillaan. Aika näyttää mitä ovat loihtineet.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 627
Miten freesync telkkarista olisi apua tuon kanssa? Olisi telkkarin hankinta ajankohtainen ja mietin tulisiko tuo ottaa. Nelosella pärjännyt ilmankin. Vitonen tulenee myöhemmin tuon uuden seuraksi.
 
Freesync on vanhanaikainen teknologia eikä ole mitään takeita että PS5 tukee freesyncciä. Kannattaa paremminkin panostaa HDMI-VRR:ään.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
89 678
Viestejä
1 833 489
Jäsenet
39 050
Uusin jäsen
PAKKAZEN

Hinta.fi

Ylös Bottom