Pizzan valmistus kotona, reseptit, tekniikat ja välineet

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Kotitekoista pizzaa ehdittiin jo ehdottaa kansallisruuaksikin, onhan pellille levitelty puolen sentin pullataikina, ketsuppipohja, pari pakettia jauhelihaa ja pussi valmista pizzaraastetta se monen perheen pizzaperjantai. Toisena ääripäänä on sitten ravintolat italiassa, Napolilainen ja Roomalainen pizza.

Pizzaahan voi vääntää pieteetillä tai helpommin ja tänne voisi kerätä vinkkejä, joita itse soveltaa ja joita muut taas voivat kokeilla. Valmistusvälineistä reseptien kautta muuhun asiaan liittyvään.

Aloitetaan kertomalla omista tekniikoistani. Olen paistellut pizzoja "ammattimaisemmin" noin vuoden verran. Välineistä pizzaa paistelevan on hyvä omistaa pizzakivi. Itse ostin suorakulmaisen vuolukivisen paistoarinan, joka ei varsinaisesti pizzalle ole, mutta se täyttää uunipellin kivasti ja on uunikäytössä täten helppo. Pallogrillille sitten pyöreä kivi toki on parempi.

Pizzakiven tavoitteena on saada pohja paistumaan nopeammin, jotta pohjasta saadaan rapea. Kivi lämmitellään uuni täysillä, kunnes uuni ja kivi on kuuma. Kokemuksieni mukaan normi sähköuunin 275 astetta riittää, mutta hifistelijät voivat käristää kiveä grillivastuksen allakin. Itse pidän pizzakiveä pellillä ja nostan kiven peltiä käyttäen pois uunista. Nostan pizzan leivinpaperilla (yleensä 2 henkilön homma) kivelle ja uuniin. Leivinpaperia on kätevä käyttää, kivi pysyy siistinä ja pizzaa on helppo siirrellä. Leivinpaperi kiven välissä ei vaikuta suoritukseen muuten. Leivinpaperin alla puhdas ja kostea keittiörätti toimii luistonestona ja pizzaa voi kaulita miten päin vaan. Tämä suoritusta helpottavana vinkkinä.

Taikinan osalta tykkään yleensä vetää pidemmän kautta. Pieni kohotus huoneenlämmössä ja sitten muutamaksi tunniksi, miksei yöksi-kahdeksikin jääkaappiin. Jääkaapissa taikina saa ennenkaikkea makua, rakenteesta tulee myös hieman jämäkämpi, mutta mikäli taikinan jaksaa käsin tai koneella vaivata kunnolla, toimii jääkaappi lähinä maun lisääjänä. Taikina toki säilyy jääkaapissa sen muutaman päivän, joten esim perjantaina väännetyn taikinan ylijäämät voi käyttää jääkaapista lauantaina tai sunnuntaina. Jauhoina olen kokeillut kaikenlaista: valmista pizzajauhoa, durum-jauhoja, 00-jauhoja ja tavallisia vehnäjauhoja. Nykyisin teen taikinani 00 jauhoista ja durum jauhoista reseptillä: 3-4 osaa 00 ja 1 osa durumia. Jos 00 jauhot loppuvat, erikoisvehnäjauho (hieno jauhatus) toimii kyllä lähes yhtä hyvin. Myös myllyn paras - pizzajauho on ihan hyvä vaihtoehto sisältäen sekoituksen normaalia jauhoa ja durumia. Pääasia taikinaa tehdessä on saada sitko ja tarttumaton koostumus. Reseptillä 3dl vettä, 7dl jauhoja (suurinpiirtein) ollaan tässä koostumuksessa. Itse käytän taikinassa ripauksen sokeria, suolaa ja neljännespussin kuivahiivaa. Tästä määrästä saa 3 noin pellillistä (ohuita rustiikkisen muotoisia, kutakuinkin pellillisiä) pohjaa.

Tomaattikastikkeista keitän kaikki itse jos ehdin. Hyvälaatuista tomaattimurskaa (muttia) tai jopa tomaateista soseuttamalla. Sekaan sipulia valkosipulia, viinietikkaa (yleensä balsamicoa) suolaa ja basilikaa oman maun mukaan. Muttin valmispizzakastike on hyvä, mikäli ei ehdi tai jaksa kastiketta haudutella. Kastike säilyy jääkaapissa viikonkin ihan hyvin. Yleensä heitän pienen sipulin silputtuna, pari valkosipulin kynttä öljyyn. Kuullotan 5min, sitten lisään muttia pari purkkia, balsamicoa vajaa 1rkl, suolaa 1-2 tl oman maun mukaan, tuoreita basilikan lehtiä revittynä ja mustapippuria myllystä. Tästä riittää noin 10 pizzalle, mutta yleensä muutaman jälkeen käytän loppukastikkeen bolognesen kastikkeena. Sen tunnin mitä kastikkeeseen tarvitaan voi hyvin käyttää siis hyödyksi isommalla määrällä, jos muuten tulee käytettyä tomaattikastiketta.

Lopuksi täytteet. Mozzarella, sinihomejuusto, salamit, kanat, sienet, you name it. Mikä vaan maistuu, Täytteitä ei kannata liikaa laittaa, jotta autenttisuus säilyy.

Kustannuksia tulee 3-5€ per pizza. Valmistan kuitenkin ennemmin itse, kuin tilaan pizzeriasta. Jämiä voi käyttää muista ruuista ja jauhot per pizza maksavat lopulta alle euron.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
247
Itsekin koen tekeväni pizzoja jo hieman normaalia ammattimaisemmin, jopa siihen pisteeseen että harvasta pizzeriasta koen enää edes saavani parempaa kuin itse tekemäni. Itsellä paistialustana Baking Steel, joka oli tyyris sijoitus, mutta mielestäni ollut hintansa väärti. Pizzoja tulee tehtyä noin 2 kertaa kuussa muutamalla eri reseptillä, sillä en ole osannut päättää kumpi taikina on parempi. Toinen ns. no-knead ja toinen käy koneen kautta. Molempia kuitenkin yhdistää säilytys vähintään yön yli (mielellään kuitenkin kaksi päivää) jääkaapissa jokainen taikinapallo erikseen ja pienessä oliiviöljyssä voideltuna. Muttia tullut käytettynä tomaattikastikkeena, mutta tuossa olisi itsellä se parannuksen paikka. Mutta mikä tomaattilaji ja mitkä mausteet, kas siinä pulma.

Itse olen laittanut uunin niin kuumaksi kuin mahdollista ja noin tunti teräksen lämmitystä. Olen pizzat pyörittänyt leivinpaperin päällä ja sellaisenaa uuniin, mutta paperi poistetaan kunhan hieman pohja ehtii paistua. Itsellä myös itsetehty pizzalapio, joka toimii todella hyvin. Itsellä suosikkipizzana pepperonipizza eri juustoilla (aura, vuohenjuusto, mozzarella)

Perhana, tässähän tulee taas nälkä kun ajattelee pizzoja :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
111
OBH Nordican Pizza Dragonilla saa ihan hyvät pizzat. Uunissa en saanut koskaan tarpeeksi hyviä, vaikka pizzakiveä tuli kokeiltua. Ei vaan kuumuus riitä. Vakiona Pizza Dragon ei ole kummoinen vehje. Ei lämpene tarpeeksi kuumaksi, koska termari katkoo virtaa vittumaisesti, mutta pienellä termarin "säädöllä" lämpenee tarvittaessa yli 400 asteeseen. Tai jopa niin kuumaksi, että muoviosat, johdot ym. alkavat sulaa, joten järki pitää olla päässä.
Omani ostin ihan kokeilumielessä, koska hyvä tarjous (50€). Uunissa en ole enää tämän jälkeen pizzaa tehnyt.

https://www.obhnordica.fi/tuotteet/keittio/pizzauuni/pizza-maker-dragon
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
154
Pitsoja tulee itse tehtyä 2-3 krt kuukaudessa. Pohjan teen durumista tai perus-vehnäjauhoista. Täydellä teholla(350c) uunissa lämmitän paksumman uuninpellin jonka päälle vetäisen pitsan. Tuntuu olevan aikamoista salatiedettä että saa tuon pohjan mieluisaksi.. Juustoa en ole jaksanut raastaa enää pariin vuoteen vaan lähinnä leikkelen sopivia klönttejä jotka sitten sulaa pitsan päälle tasaisesti. Täytteitä laitan fiiliksen mukaan kokeillen aina välillä jotain uutta.
Suosikiksi on muodostunut perinteinen Margharita johon teen itse tomaattikastikkeen ja päälle heitän mozzarellaa. Sitten vielä lopuksi päälle parmesani-lastuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
868
Mitkäs nyt sitten olisi leivinuunissa parhaat vinkit paistamiseen? Ei tule uunissa juuri leivottua, mutta pari kertaa kun pitsaa olen tehnyt niin pohjan kanssa on ollut haasteita. Kuuma leivinuunihan on sellainen, että pitsa paistuu siellä parissa minuutissa. Ongelmana on vaan ollut se, että pohja palaa ennen kuin reunat ehtivät kunnolla kypsyä. Ongelma korostuu jos pohja jää reunoilta yhtään paksuksi, jolloin reunat tietysti uunissa lähtevät turpoamaan. Viimeksi kun paistoin leivinuunissa, laitoin pitsan lopulta pellin päälle (tiedän, pyhäinhäväistys), mutta tällä tavalla pohja ei ehtinyt palamaan.

Alentaako arinan sutiminen märällä luudalla sen lämpötilaa? En ole nimittäin tuota varsinaisesti tehnyt, vaan pelkästään putsannut arinan ilman märällä sutimista.

Ensikertalaiselle vinkiksi, että kun kokeilette paistamista leivinuunissa, kannattaa tosiaan kytätä pitsaa herkeämättä, koska se tosiaan paistuu TODELLA nopeasti...
 

luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
520
Ei mitkään koska leivinuunit erilaisia nääs.
Mutta, sen uunin pitää antaa hiilien alasvedon jälkeen "tekeytyä". Mulla 20-30min. Mittarilla voi mittailla miten oma etenee tulien jälkeen.
Sitten paistumaan. Oon jopa peltiä käyttäny välissä, who cares. Puhdas kivipohja ja näppärä "lautamies" onnistuu myös suoraan siinä leivarin pohjalla. ofc. (10min paistoaika)

TAI

se pitsuli laitetaan sinne kun tuli on vielä perällä tai yhdessä nurkassa. veto päällä tottakai niin pitäs kyllä pintakin ruskistua.
(2-5min paistoaika)

TAI

lämmität pitsakiven sähköuunissa 250 30min ja eikun lätty päälle ja samalla kiertoilma päälle, pelkästään alalämpö.
(10min paistoaika +1-2min)

Testaa siis itse ja unohda se märällä sutiminen. ;)

Mitkäs nyt sitten olisi leivinuunissa parhaat vinkit paistamiseen?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
24
Itse en jaksa sitä taikinan kohotusta, odotusta ja kaulimella vääntelyä. Tällä reseptillä ollaan tehty pikapohjat ja hyvää on. Ei se samaa ole kuin pitseriassa, mutta ajaa asiansa kotioloissa hyvin ja saa tehtyä nopeasti useamman pellillisen. Joskus kokeilin jotain "aidon" tyylistä pohjaa, mutta kun en saanut siitä tarpeeksi ohutta, päätin jättää ne hommat ammattilaisille.

Taikina:
3dl kylmää vettä,
3dl vehnäjauhoja,
3rkl leivinjauhetta,
1rkl suolaa ja sekoita

Lisää 2dl vehnäjauhoja ja kämmenellinen öljyä (½dl) sekoita
levitä vehnäjauhojen kanssa pellille, jossa leivinpaperi.

Sitte päälle ne mistä tykkää, maltilla. Italiassa oppi siihen kiss tyyliin ja sen mukaan sitten koittaa jatkossakin tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Pohjan (2 dl vettä, suolaa, öljyä 2 rkl, vehnäjauhoja jotta tulee hyvä koostumus, hiivaa) vetelen kaulimella ohueksi. Leivinpaperi suoraan pöydälle ja jauhotetulla kaulimella paperin kokoiseksi. Paperi liu´utetaan vuokaan jonka jälkeen tomaattikastike ja täytteet. Ei mitään valmiskastikkeita vaan itse tehtyjä usein. Paseeratusta tomaatista saa hyvän aihion tuunaamiseen. Muutama täyte vain ettei tule sekamelskaa. Viimeksi taisi olla tonnikalaa ja aurajuustoa. Reilusti juustoa päälle. Joskus tuoretta tomaattia siivuina väliin. Valkosipuli :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
337
Onko noita 00-jauhoja saatavilla missään Suomessa? Voisi sitä kokeilla. Tullut käytettyä Durum/Hiivaleipäjauhosekoitusta tai Myllyn Parhaan Pizzajauhoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
111
Onko noita 00-jauhoja saatavilla missään Suomessa? Voisi sitä kokeilla. Tullut käytettyä Durum/Hiivaleipäjauhosekoitusta tai Myllyn Parhaan Pizzajauhoa.
Todella vaikea niitä on löytää mistään. Itse etsin pitkään, kunnes löysin Cittarista. Pakkohan se oli ostaa ja kokeilla. Ero oli sen verran pieni, että pysyttelen normijauhoissa.
Jos on pakko päästä testaamaan, niin esim tässä: http://www.italianherkut.fi/fi/jauhot/164-pizzajauhoja-1kg-gran-mugnaio-molino-spadoni.html
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Myllyn paras pizzajauho on sen verran ok, ettö käytän sitä pääasiassa. Periaatteessa jo noi erikoisvehnäjauhotkin on tosi hienolla jauhatuksella. Enemmän makuun ja taikinan laatuun vaikuttaa esim pari päivää jääkaapissa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Tuli taas väännettyä. Tipo 00 ja durum jauhoista väänsin 2 tunnin kohotuksella jääkaappiin 5 taikinapalloa (yht kilo jauhoja ja 680ml vettä). Öljysin kevyesti ja kelmuilla erottelin. Hauduttelin tomaattikastiketta (4 kuullotettua silputtua valkosipulin kynttä, 2tölkkiä mutti murskaa, 1rkl rosmariini, 1rkl oregano, 0,5rkl mustapippuri, 1rkl suola, 1rkl savupaprika, 1tl balsamico, sekä n. 15 riivittyä basilikan lehteä). Aika suolaista, mutta käytän pelkkää mozzarellaa niin tuo on tarkoituksellista. Huomenna pizzaa ja ehkä kuvia
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
247
Basilika toimii myös uunissa pizzan päällä, kunhan ensin liottaa esim. mozzarellan nesteessä hetken.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Erehdyksien ja onnistumisien jälkeen olen tehnyt suunnilleen aina alla olevan ohjeen mukaan, tosin täytteet vaihtelevat sen mukaan mitä tarttuu kaupasta mukaan ja mitä on valmiiksi kotona.

Yksi ehdoton suosikkitäyte on salamisuikaleet tai pekonilastut, jotta pizzaan saa sopivasti suolaisuutta. Juustoja pitää alkaa kokeilemaan rohkeammin, ettei aina mennä edamilla.

ps. ensimmäinen pyöreä pizza jonka tein :)

Postaa kokkauskuvia

Jauheliha-tonnikalapizza

Taikina:
  • 2 dl vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 rkl ruokaöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 5-6 dl Myllyn Paras pizzajauhoja

Tomaattikastike:
  • 1 purkki (200g) paseerattua tomaattia
  • 1 pieni tölkki (70g) tomaattisosetta
  • 1 rlk ruokaöljyä
  • 5-7 valkosipulinkynttä puristettuna
  • Oreganoa, viiden pippurin sekoitusta, chayannejauhetta, basilikaa, suolaa

Täyte:
  • Paistetaan keskenään 400g sika-nauta jauhelihaa ja 1 iso sipuli pieneksi pilkottuna
  • Lisätään kypsän jauhelihan sekaan 1 purkki tonnikalaa vedessä (vedet puristettu pois ettei täytteestä tule vetistä)

Valmistus:
  1. Levitettään kohonnut pizzataikina jauhotetulle leivinpaperille
  2. Lisätään tomaattikastike
  3. Lisätään juustoraaste
  4. Lisätään täyte
  5. Lisätään päälle vielä vähän juustoraastetta ja sinihomejuustomuruja
  6. Uunitetaan noin 15-20 minuuttia 250°C asteessa



 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Tällä reseptillä on itse tullut tehtyä hyvällä menestyksellä. Ja jos joku ihmettelee että mikä on cake yeast, niin normaali tuorehiiva.

https://www.chefsteps.com/activitie...e-heffernan-of-seattle-s-independent-pizzeria
Sovelsin tuon ohjeen teko-ohjeisiin jamie oliverin jostain kirjasta joskus nappaamaani taikinareseptiä:

650-700ml vettä
200g durumjauhoa
800g tipo00 jauhoa
1rkl sokeria
0,5rkl suolaa
1pussi kuivahiivaa.

Vaivasin jäähdytin, annoin lämmetä vartti 20 minsaa ja sitten pyörittelin ton videon mukasesti ja pysy kasassa samoin kun tossa videossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Missä vika, hyvän pizzan muuten saan, ja pohja on rapsakka, mutta millään en saa sellaisia herkullisia pullistuvia reunoja. :(
Siis tällaisia:
http://www.chowhound.com/blog-media/2013/03/del_popolo_inline_2.jpg

Vikana on jauhot? Hiiva ja kohotus? Uuni?
Pizzakiveä siis käytän, ja uuni niin kuumaksi kuin saa (275). Mökillä käytettävissä myös massiivinen leivinuuni.

Fiba lienee joko kohotuksessa, kosteudessa tai taikinan käsittelyssä ja käsittelylämpötilassa. Testaa alkuun vaikka viileän taikinan venyttelyä rystysten varassa, reunoihin pahemmin koskematta.

Kunnolla pullistuneet reunat kyllä saa aikaan jo ihan pelkällä S-mafian luomujauholla samoissa lämpötiloissa :tup:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7
Ite oon kokeillut aika monella tavalla ja seuraava varmaankin paras.

500 g 00-jauhoja ja 3 dl vettä sekoitetaan kevyesti astiassa ja jätetään siihen 30-60 minuutiksi.
0,5 dl vettä ja 10 g merisuolaa sekoitetaan keskenään.
jauhovesiseos, suolavesi ja joko vanha juuri ta 3 g kuivahiivaa sekoitetaan monitoimikoneella noin 10 min ajan. Lisätään 10 g oliiviöljyä ja taas sekoitetaan 10 min. Laitetaan taikina suljettuun astiaan ja jääkaappiin.

Kolmen päivän päästä otetaan taikina ja jauhotetulla pöydällä jaetaan se pizzapalloiksi. Jätetään liinan alle kohomaan pariksi tunniksi.

Tämän jälkeen muotoillaan käsin pizzoja, levitetään tomaattikastike, juusto ja täytteet ja paistetaan leivinuunissa 1-2min välillä pizzaa kääntäen jotta paistuu tasaisesti. Annetaan levähtää hetki ja syödään.

Tomaattikastikkeeseen sipuli, valkosipuli ja kuullotetaan. Lisätään tilkka punuviiniä, annetaan kiehahtaa ja lisätään Muttin San Marzano tomaatit, loraus balsamicoa ja soijaa sekä mustapippuria, suolaa, hunajaa ja yrttejä maun mukaan. Välillä laitan myös yhden tai kaksi chiliä. Haudutetaan muutama tunti, että sakenee aika paksuksi.



 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
55
Pizza Pronto löytyy. Koittanut tehdä sillä välillä ja onnistunut enemmän tai vähemmän huonosti. Ensin koitin tehdä erikoisvehnäjauhoista taikinan ja vaivata sitä pitkään käsillä sekä nostattaa useamman tunnin / yön yli, mutta tuloksena tuli aina taikina, joka painui heti venyttäessä takaisin kasaan. Erittäin hankala leivottava siis.

Sen jälkeen olen kokeillut puolikarkeita jauhoja / manitoba jauhoja, joilla leivottavuus on ollut parempi. Silti yön yli nostattamisellakaan en saa pizzasta kovinkaan ilmavaa ja lisäksi siitä tulee suht sitkeää paiston jälkeen.

En tiedä mitä teen väärin, useampaa reseptiäkin olen koittanut (mm. http://www.seriouseats.com/recipes/2012/03/jim-laheys-no-knead-pizza-dough-recipe.html). Liekkö vaivauksessani / taikinan pyörittelyssä tulee jokin virhe. :confused:
 

Jormuli

Vaakakapinoitsija
Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
Tullut pääosin tehtyä sellaista ohutpohjaista pizzaa, mutta seuraavaksi ajattelin testata Napolilaisen pizzan tekoa näillä ohjeilla:

https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2012/jul/15/how-to-make-neapolitan-pizza-recipe

Onko kukaan kokeillut?
Sinne suuntaan joo





Pizza Pronto löytyy. Koittanut tehdä sillä välillä ja onnistunut enemmän tai vähemmän huonosti. Ensin koitin tehdä erikoisvehnäjauhoista taikinan ja vaivata sitä pitkään käsillä sekä nostattaa useamman tunnin / yön yli, mutta tuloksena tuli aina taikina, joka painui heti venyttäessä takaisin kasaan. Erittäin hankala leivottava siis.

Sen jälkeen olen kokeillut puolikarkeita jauhoja / manitoba jauhoja, joilla leivottavuus on ollut parempi. Silti yön yli nostattamisellakaan en saa pizzasta kovinkaan ilmavaa ja lisäksi siitä tulee suht sitkeää paiston jälkeen.

En tiedä mitä teen väärin, useampaa reseptiäkin olen koittanut (mm. http://www.seriouseats.com/recipes/2012/03/jim-laheys-no-knead-pizza-dough-recipe.html). Liekkö vaivauksessani / taikinan pyörittelyssä tulee jokin virhe. :confused:

Eli siis taikinasi ei kohoa ja sitten käsittelet ennen paistamista siitä kiinteää paksua pastataikinaa?
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
55
Sinne suuntaan joo
Eli siis taikinasi ei kohoa ja sitten käsittelet ennen paistamista siitä kiinteää paksua pastataikinaa?
Näköjään unohtui mainita, taikina kyllä nousee. Kasvaa noin kaksinkertaiseksi alkuperäiseen palaan nähden. Siitä huolimatta jauhoista riippuen taikina joko puristuu leivottaessa takaisin kasaan tai jää paiston jälkeen sitkeäksi leikattavaksi / ei erityisen ilmavaksi.
 

Jormuli

Vaakakapinoitsija
Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
Näköjään unohtui mainita, taikina kyllä nousee. Kasvaa noin kaksinkertaiseksi alkuperäiseen palaan nähden. Siitä huolimatta jauhoista riippuen taikina joko puristuu leivottaessa takaisin kasaan tai jää paiston jälkeen sitkeäksi leikattavaksi / ei erityisen ilmavaksi.

No en nyt kyllä täysin tajua mitä tarkoitat.

Puristuu leivottaessa kasaan? Vetäytyy durumjauhoihin tehtynä takaisin?

Ketjussa on jo hyvä kuva kuinka taikinaa aloitetaan käsin muovaamaan. Keskeltä kohti reunoja. Näin ollen kaasut työntyy kohti ulkoreunoja taikinan sisällä ja siitä ilmasta lämmetessä muodostuu kuplia.

Kaulin helvettiin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Juu, kaulin ei kuulu pizzataikinaan tai saa sellasen ohuen, muttei pizzaohuen ohutta lättyä, joka on sit sitkeä ja kova. Ymmärrän @buumi tuon mitä tarkoitat. Taikina on kohonnut, mutta kosketukset saa sen painumaan kasaan. Tämä on normaalia, että käsitellessä ylimääräiset kaasut poistuvat. Parhaan lopputuloksen saamiseksi suosittelen pizzataikinan muotoilua palloiksi jo ennen nostatusta, ettet survo kaikkea kaasua taikinasta pois, kun leikkelet.

Muisteleppa vaikka miten mummosi on tehnyt pullaa. Ensin kohotetaan, sitten taikina kaavitaan pöydälle, leikellään pullat, pyöritellään ja ennen uuniin menoa annetaan kohota liinan alla lisää. Näin varmistetaan, että taikinaan jää kaasukuplia, joka tekee taikinasta "ilmavaa". Noh, ottaessasi kulhosta kylmän pizzataikinan, leikellessä ja käsitellessä (joudut varmaan pyörittämään palloiksi) aiheutatkin sen, että kaasu poistuu ja mikään parin kymmenen minuutin "resting" ei palauta tilannetta kun taikina on kylmää ja hiiva toimii todella hitaasti. Samasta syystä kaulin pilaa taikinan vaikka muuten toimisitkin oikein, koska väkivalloin poistat ilmaa taikinasta. Jos kohotat taikinaa jääkaapissa, tee se palloina, tai jos et tee, varaa ennen taikinan pyörittelyä niin paljon aikaa, että kylmästä taikinasta tehdyt pallot nousee lisää ja pyörittele vasta sitten.
 

Jormuli

Vaakakapinoitsija
Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
Jos taikinaan koskettaessa se tyhjenee kuin ilmapallo ja luhistuu kasaan niin vähennä joko/ja/tai hiivan sekä nostatukseen käytettävän ajan määrää.

Mikäli kylmäkohotuksessa taikinasi on jo saman päivän aikana paisunut maksimeihin niin vähennä hiivan määrää.

3 - 5 päivää kylmäkohotukseen, tykympi taikina säilyy pidempäänkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Ano
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Riippuu mistä tykkää. Omasta mielestäni ehdottomasti paras pizzajuusto on tuore buffalo mozzarella. Siitä vaan pallo siivuiksi ja sinne tänne päälle, ei tarvitse olla joka sentin päällä juustoa. Ylläolevassa Jormulin kuvassa esimerkkiä. On kyllä parhaan näköinen Pizza mitä olen Suomessa nähnyt, ei mitään jakoa. Italiassakin saa kunnolla etsiä että noin täydelliset löytää.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Tuo Mutti siis toimii pizzan päälläkin? Meneekö sellasenaan vai tarviiko sitä jäykistää jollain? Käytän tota paljon ruuanlaitossa, mutta se on mielestäni melko juoksevaa.
Ei kai nyt tomaattimurskaa pizzaan laita kukaan sellaisenaan? Tulee melko vetinen lätty. Tomaattipyre toimii paremmin. Tai siis jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, niin muutaman tunnin keittelemällä tuosta murskasta saa kyllä hyvän kastikkeen aikaan. Eli pitää keittää kasaan.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Muutaman tunnin? Kyllä se nyt tarvittaessa puolessa tunnissakin kasaantuu ja maustuu! Samalla kun laittaa uunin kuumenemaan niin alkaa tekemään, ei kovasti pieleen voi mennä silloin.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ei kai nyt tomaattimurskaa pizzaan laita kukaan sellaisenaan? Tulee melko vetinen lätty. Tomaattipyre toimii paremmin. Tai siis jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, niin muutaman tunnin keittelemällä tuosta murskasta saa kyllä hyvän kastikkeen aikaan. Eli pitää keittää kasaan.
No ei. Tomaattipyree on aika tiukkaa tavaraa. Itse laittaisin paseerattua tomaattia, keittäisin sitä kasaan, maustaisin valkosibalilla ja sopivilla mausteilla ja jäähdyttäisin ennen käyttöä. Murskakin toimii, jos sen soseuttaa ensin ja keittää tosiaan vettä pois.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Ei niitä pizzan tomaattisooseja tarvitse keitellä.

Purkki paseerattua tomaattia, pikkupurkki tomaattipyrettä ja koko hässäkän sekaan puristettua valkosipulia, pippureita, chiliä, oreganoa ja tilkka ruokaöljyä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
No ei. Tomaattipyree on aika tiukkaa tavaraa. Itse laittaisin paseerattua tomaattia, keittäisin sitä kasaan, maustaisin valkosibalilla ja sopivilla mausteilla ja jäähdyttäisin ennen käyttöä. Murskakin toimii, jos sen soseuttaa ensin ja keittää tosiaan vettä pois.
Täällä tullu tehtyä aina pyreellä, mutta nykyää sinne menee sekaan myös vettä, öljyä(monesti suoraa tonnikalapurkista =D), valkosipulimurskaa ja oregaanoa(hienoks jauhettuna). Paseerattu tomaatti iha outo käsitteenäki jo.

Muuten tulee kyllä tehtyä just perus uunipeltipitsa valmisjuustoraasteilla, ja hyvää on. Joskus ku taikina venähtää, nii laittaa sinne reunoille juustoa ja kääntää semmoseksi juustotaskuksi ne reunat.

En oo lämmenny näille palleromotsarelloille tms. Näyttävät hyviltä, mutta maku ei mätsää.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
No ei. Tomaattipyree on aika tiukkaa tavaraa. Itse laittaisin paseerattua tomaattia, keittäisin sitä kasaan, maustaisin valkosibalilla ja sopivilla mausteilla ja jäähdyttäisin ennen käyttöä. Murskakin toimii, jos sen soseuttaa ensin ja keittää tosiaan vettä pois.
Pyreestä tulee oikein hyvää, kun sen notkistaa öljyllä ja maustaa. Paras kastike syntyy tosiaan, kun jaksaa maltilla keitellä ja haudutella itse murskasta/paseeratusta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Itse käytän muttin murskaa. Ensin kartilaan öljyä ja snadisti hienonnettua valkosipulia ja sipulia kuullotumaan. Sit tomaattimurska, n. 1rkl pyrettä, 1tl balsamicoa, tuoreita basilikan lehtiä ja pippuria myllystä + suolaa. Tota hauduttelee sen puoli tuntia. Yrttejä voi lisäillä oman maun mukaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Pekoni tulee ihan hyvin uunissa, mutta ei sellaseksi rapeaksi. Itse käytän pizzassa maksimissaan sellasia kuutioita.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
kuutiollinen pekonia.. herra jumala, arvostan :D Laitoin vain muutaman suikaleen koko satsiin <100g, mutta kypsentämätön sianliha jne.
Käytän siis kuutioitua, en siivutettua ja kyllä se pekoni siinä kypsyy, rapeaksi on vaikea saada. Veikkaisin, että esikypsentäessäkin on hyvin tarkkaa kypsyyden suhteen, jos haluaa pizzan päälle rapeaa pekonia
 

Perse-Laakkonen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
94
kyttäsin pekonin kypsymistä juuston päällä. Pitää lopettaa moinen perinne ja esipaistaa beikkonit pannulla tai jotain
Pekoni tulee ihan hyvin uunissa, mutta ei sellaseksi rapeaksi. Itse käytän pizzassa maksimissaan sellasia kuutioita.
Käytän siis kuutioitua, en siivutettua ja kyllä se pekoni siinä kypsyy, rapeaksi on vaikea saada. Veikkaisin, että esikypsentäessäkin on hyvin tarkkaa kypsyyden suhteen, jos haluaa pizzan päälle rapeaa pekonia
Mitä helv.... te nyt oikein selitätte? Laitatte vaan ne pekonit pizzan päälle ja sillä sipuli ja ei muuta ku ääntä kohti. Hyvää on.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
69
Koittakaahan kerrankin niin ettette turhaan keittele tomaattikastiketta, vaan ostatte hyviä kokonaisia tölkkitomaatteja, murskaatte ne käsin, lisäätte suolaa, oliiviöljyä, basilikaa ja vaikka valkosipulin kynnen ja jätätte kastikkeen muutamaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. Minusta näin tulee erittäin hyvä kastike, jossa on ihan erilainen raikas tomaatinmaku kuin missään pitkään keitellyissä soosseissa ja tomaattipyreissä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Koittakaahan kerrankin niin ettette turhaan keittele tomaattikastiketta, vaan ostatte hyviä kokonaisia tölkkitomaatteja, murskaatte ne käsin, lisäätte suolaa, oliiviöljyä, basilikaa ja vaikka valkosipulin kynnen ja jätätte kastikkeen muutamaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. Minusta näin tulee erittäin hyvä kastike, jossa on ihan erilainen raikas tomaatinmaku kuin missään pitkään keitellyissä soosseissa ja tomaattipyreissä.
No jos tälle linjalle lähtee nii sama varmaa ostaa tuoreita tomaatteja eikä tölkkitomaatteja.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
208
Noissa kasvihuonetomaateissa vaan ole mitään makua. Tölkkitavarat on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sitä keskikesän suurinta satoa, joka ei mahdu minnekään muualle kuin säilykkeeksi.
 

nnaku

I'm object-oriented!
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
779
Jaetaampas tämä oma viritelmä tänne! Itse ennen survasin tomaatit, valkosipulin, basilikan, oreganon sekä muut mausteet bamixilla melkeen sileäksi ja valutin liinan läpi (varaa tähän aikaa ja pelkkä siivilä ei käy), kunnes rakenne on hyvä. Maku on tuore ja raikas (happoa). Keittämällä tulee toki makua (sitten on jo sama keitellä valmista murskaa), mutta itselleni tästä tulee ei toivottu bolognese efekti...

Nykyään menee 9/10 kerrasta felixin pyreetä tuubista :facepalm:. Pohjaa olen harjoitellut about 10v ja harjoitukset jatkukuu edelleen.
 

Jormuli

Vaakakapinoitsija
Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
Tölkkitomaatit on käytännössä jo kerran paine"keitetty". Eli purkki steriloidaan lämmittämällä se sisältöineen päivineen ennen etikettiä.

Painekattilassahan tuosta saisi eniten irti jos hifistelemään haluaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 435
Viestejä
4 161 652
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom