Erittäin hyvä ja suositeltava kirjoitus Sanna Antikaiselta. Kannattaa
suvakinkin lukea ihan ajatuksella. Hyvää tekstiä vastakkainasettelusta, Median suhtautumisesta sun muusta. Jo etukäteen ennen kuin joku alkaa dissamaan kirjoitusta valehtelusta ja uhriutumisesta, niin onhan se nyt 100 varmaa kun katsoo viime vuosien tapahtumia, että nimenomaan vasuriosasto on rankasti radikalisoitunut vähän joka maassa, ja teot ovat sen mukaisia. En muista viime vuosilta kuin yhden selkeän teon, eli Uuden Seelannin moskeija ampumisen, jonka tekijä oli tiedoitusvälineiden mukaan äärioikeistolainen. Useassa topicissa jauhetaan laita ja äärioikeistosta, ja niiden muka tuomasta turvallisuusuhasta, mutta fakta on, ettei esim. Suomessa ole kuin kourallinen ihmisiä, joita voisi hyvällä omallatunnolla kutsua tälläiseksi.
Donald Trump yritettiin ampua hiljaiseksi. Nyt on murhattu näkyvä konservatiivinen ääni, 31-vuotias Charlie Kirk. Monet kuvasivat häntä tulevaksi Yhdysval
www.suomenuutiset.fi