Perkeleen naapurit.

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 946
Veikkaa vaan, mutta mitäpä arvelet tapahtuvan kun valtiovallan silmä välttää? Tunnistan itsessänikin tihulaisen, auton menetettyäni melko varmasti keittäisi jo pahasti yli.

Montako poliisia liikkuu maanteillä kello 03? Vaikka tuomio olisi 5 vuotta linnaa niin roskia kyllä lentää ikkunasta ulos, siihen ei auta olematon vaara sakkolapusta vaan piiskan antaminen lapsena. Aikuisena on jo liian myöhäistä.
Kyllä sillä sakkolapulla on vähän samanlainen opettavainen ominaisuus kuin Nokian nuoriso-ohjaajalla.

Useammankin tapauksen tiedän, jossa esimerkiksi aikoinaan kaasujalka on ollut hyvin raskas ja siitä useampia kymmeniä isoja sakkoja aikanaan maksanut. Sen verran ne sakkolaput ovat opettaneet, että nykyään ajalee hyvin maltilla ja taitaa olla kymmentäkin vuotta aikaa edellisistä sakoista. Ajaa nykyään rauhallisesti vaikka keskellä kesäyötä ajaa tyhjällä valoisella tiellä keskellä ei mitään.

Ilman sakko- ja kortinmenetyspelkoa voisi olla monella liikenteessä vauhti aivan jotain muuta nykyään.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 029

Ylinopeus rikkomuksena huomattavasti vakavampi ja voi johtaa kuolettaviin onnettomuuksiin, siinä sakot, kortin menettämiset ym ovat täysin perusteltuja. Sen sijaan roskaaminen (vaikkakin se on typerää), se on yksittäisenä rikkeenä vähäinen, eikä sen takia mitenkään linjassa minkään satojen tai tuhansien eurojen sakkojen kanssa. Roskaamiseen liittyvät ongelmat tulee ratkoa ihan muilla tavoin kuin kyttäämällä (sitomalla tähän resursseja) ja sakottamalla.
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
641
Kyllä sillä sakkolapulla on vähän samanlainen opettavainen ominaisuus kuin Nokian nuoriso-ohjaajalla.

Useammankin tapauksen tiedän, jossa esimerkiksi aikoinaan kaasujalka on ollut hyvin raskas ja siitä useampia kymmeniä isoja sakkoja aikanaan maksanut. Sen verran ne sakkolaput ovat opettaneet, että nykyään ajalee hyvin maltilla ja taitaa olla kymmentäkin vuotta aikaa edellisistä sakoista. Ajaa nykyään rauhallisesti vaikka keskellä kesäyötä ajaa tyhjällä valoisella tiellä keskellä ei mitään.

Ilman sakko- ja kortinmenetyspelkoa voisi olla monella liikenteessä vauhti aivan jotain muuta nykyään.
Sakottamisen tosiasiallinen uhka on tehokas ennaltaehkäisijä. Roskaamisen kestäessä sekunteja, ei tosiasiallista uhkaa ole, kun katsoo ettei takana ole ketään. -> Isokaan sakko ei muuta käyttäytymistä.

Kiinnijäämisriskin kasvattaminen onnistuu taloyhtiön roskakatoksessa laittamalla videovalvonta, teitä on mahdotonta valvoa.
 
Liittynyt
06.03.2019
Viestejä
3 413
Miten ylinopeus ja autosta roskien heittäminen liittyy naapureihin?

Nyt muutaman kuukauden uudessa asunnossa asumisen jälkeen voin todeta että pääsin eroon perkeleen naapureista. Muutin samassa talossa, samassa rapussa ja samassa kerroksessa toiseen asuntoon. Edellisessä yläkertaan muutti joku yöt huutava gamer? ja alakerrassa asui parvekepolttaja. (ASO)

Nykyisessä ei tupakka haise ja jopa parveketta voi käyttää. Naapureistakaan ei kuulu kymmenen jälkeen yhtään mitään.

Alapuolen asunto on tosin tyhjä joten riski on olemassa saada uusi perkeleen naapuri...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 313
Useammankin tapauksen tiedän, jossa esimerkiksi aikoinaan kaasujalka on ollut hyvin raskas ja siitä useampia kymmeniä isoja sakkoja aikanaan maksanut. Sen verran ne sakkolaput ovat opettaneet, että nykyään ajalee hyvin maltilla ja taitaa olla kymmentäkin vuotta aikaa edellisistä sakoista. Ajaa nykyään rauhallisesti vaikka keskellä kesäyötä ajaa tyhjällä valoisella tiellä keskellä ei mitään.
Esim allekirjoittanut. Junnuvuosilta varmaan kyllä sen 10-15 sakkolappua kerännyt. Nykyään rauhallisempi meno, autotkin laiskempia ja sen lisäksi ehkä vähän jo järkeäkin päässä. Tosin aika turhia sakkoja nekin oli, monasti tyhjällä maantiellä kesäyönä saatuja sakkoja.
 
Liittynyt
08.06.2020
Viestejä
10
Onko vinkkiä miten väärinparkkeerauksen saa loppumaan kaupungin lähiössä? Täällä on aluepysäköintikielto ja n. 10 yleistä parkkiruutua ja yksi invapaikka, ja samat autot aina parkkeeraavat minne haluavat. Osa pistää invapaikan ja kerrostalojen väliin, osa suoraan invapaikalle (ilman invalappua), ja osa vaan tielle peittäen toisen kaistan kokonaan. Alue on kunnan aluetta.

Kusipelti on suosittu keino, mutta miten sitä soveltaisi tähän kun asunnosta ei ole tietoa? Kunnalle ja poliisille on ilmoitettu, mutta ei taida olla kovin korkealla prioriteetillä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 796

Koiranpaskat tuulilasiin? Sukka pakoputkeen?
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 608
Koiranpaskat tuulilasiin? Sukka pakoputkeen?
En tiedä, mutta oma ensireaktio olisi kyllä soittaa poliisille jos tuollaista toimintaa omalla pihalla näkisin. Luulisi kunnan pysäköinninvalvojan tuollaisessa auttavan ihan mielellään, jos oikeasti on väärin parkkeerattu autoja pihassa säännöllisesti.
 
Liittynyt
11.12.2021
Viestejä
470

Jotain kissan himoitsevaa hajua kylkeen ja haisee kaikkien autot sen jälkeen kissan kuselle? Tosin voi viedä ongelman toiseen suuntaan yleisellä tasolla :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 636
Koiranpaskat tuulilasiin? Sukka pakoputkeen?
Näitä nyt ei voi ihan varauksetta suositella mutta ylä-asteella me toimittiin näin - tosin ihan vaan opettajien autoille mutta sovellettavissa väärinpysäköintiinkin.

1) Talviaikaan suojalunta niin paljon kuin ikinä pystyy tumppaamaan pakoputkesta sisään.
2) Kantakaa/raahatkaa auto joko pitkittäissuunnassa tai poikittaissuunnassa kahden puun väliin sopivan napakasti. Talvi tosin tähänkin operaatioon helpompi.
3) Juurikin tuo sukka pakoputkeen. Se kannattaa työntää ns. "perille asti" esim pienen kuusen avulla jonka voi jättää putkeen sukan kaveriksi.

Toki joku saattaisi vaikka vetää avaimella auton kyljet mutta se menee jo liian pitkälle. :D Mutta ainahan autosta saattaa esin rengas tyhjetä.

Nää tosin näillä neuvoilla menis itse pahasti "perkeleen naapuri" -kategoriaan joten en ehkä suosittelisi. Rikoksista on 30 vuotta eli ovat vanhentuneet. :D
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 976
Onko vinkkiä miten väärinparkkeerauksen saa loppumaan kaupungin lähiössä? Täällä on aluepysäköintikielto ja n. 10 yleistä parkkiruutua ja yksi invapaikka, ja samat autot aina parkkeeraavat minne haluavat. Osa pistää invapaikan ja kerrostalojen väliin, osa suoraan invapaikalle (ilman invalappua), ja osa vaan tielle peittäen toisen kaistan kokonaan. Alue on kunnan aluetta.

Kusipelti on suosittu keino, mutta miten sitä soveltaisi tähän kun asunnosta ei ole tietoa? Kunnalle ja poliisille on ilmoitettu, mutta ei taida olla kovin korkealla prioriteetillä.
Ensialkuun lähtisin ihan kirjoittaan lappuja. Rupeaa vituttaan, ku tietää että joku kyttää. Jos sattuu kohdalle, nii silloin naamatusten jututtamista. Ei nää toimi, jos tahallaa kusipää on, mut kokeilisin kuite, jos ei mikään muu taho ole käytettävissä. Noi koiranpaskat ym kyl kantsii iha suosiolla jättää pois :D
 
Liittynyt
08.06.2020
Viestejä
10
En tiedä, mutta oma ensireaktio olisi kyllä soittaa poliisille jos tuollaista toimintaa omalla pihalla näkisin. Luulisi kunnan pysäköinninvalvojan tuollaisessa auttavan ihan mielellään, jos oikeasti on väärin parkkeerattu autoja pihassa säännöllisesti.
Kunnan pysäköinninvalvonta taitaa olla kesälomalla, eivät ainakaan vastaa sähköpostiin tai puhelimeen. Ehkä täytyy vielä poliisille soittaa kunhan löydän sopivan numeron.

Ensialkuun lähtisin ihan kirjoittaan lappuja. Rupeaa vituttaan, ku tietää että joku kyttää. Jos sattuu kohdalle, nii silloin naamatusten jututtamista. Ei nää toimi, jos tahallaa kusipää on, mut kokeilisin kuite, jos ei mikään muu taho ole käytettävissä. Noi koiranpaskat ym kyl kantsii iha suosiolla jättää pois :D
Joo, ehkä lappuja voisi kokeilla, kai joku niistä voi ihan tietämättömyyttään parkkeerata väärin. Muutama on taloyhtiötä ennenkin riivannut romaniperhe, niitä ei laput kiinnosta.

Joku oli viime viikolla jotenkin onnistunut siirtämään lähellä olevan betoniporsaan väärin parkkeeranneen auton taakse, mutta auto oli jotenkin onnistunut luikertelemaan pois.
 
Viimeksi muokattu:

emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 976
has_update

Kunnan pysäköinninvalvonta taitaa olla kesälomalla, eivät ainakaan vastaa sähköpostiin tai puhelimeen. Ehkä täytyy vielä poliisille soittaa kunhan löydän sopivan numeron.

Joo, ehkä lappuja voisi kokeilla, kai joku niistä voi ihan tietämättömyyttään parkkeerata väärin. Muutama on taloyhtiötä ennenkin riivannut romaniperhe, niitä ei laput kiinnosta.
Itsellä autto aikoinaan lopulta, ku isännöitsijä/huoltomies laitto lapun, nii usko eräs naikkonen vihdoin, että se parkkiruutu on meidän maksama ruutu. Siihen ei auttanu, vaikka tuli jo kiroiltuaki naamatusten, että loppuu toi prkl, ku se on meidän parkkipaikka. Parkkipate tai joku tota pihaa valvoi, mut vaan jotta ei kukaan ole parkkeerannu muualle ku parkkipaikoille.. parkkifirma ja vuokranantaja (sato) molemmat vaa nosti käsiä pystyyn, ku ei kummallekkaan kuulema kuulunut.

Saatoin siitä tässä ketjussa taannoin avautuakin.
e: löyty:

ei ole naapurista kyse, mut mitä helvettiä tehdä akalle, joka parkkeeraa aina sillointällöin meidän paikalle. Asiasta on parkkifirmalle, satolle ja tapiolan lämmölle (hoitaa parkkiruutujen sopparit) ilmoitettu. Kaikilla kädet pystyssä. pitääkö tässä poliisille ilmoitella näin mitättömästä asiasta. Parkkifirma ei tee mitään, ku ei ole mitään lappuja käytössä eikä rekkareiden perusteella nuo.

Kerran sain naisen verekseltään kiinni ja kivenkovaan väitti, että oli naapurifirmalle varattuna (tapiolan lämmöltä vielä varmistin ettei ole tuplabuukkausta). Pyysin näyttää sopparia ja käski siellä firmassa käymään, no ei ne siellä tienny asiasta mitään. Hetken oli taas poissa, mut tänään taas. Voi vittu mitä tuosta maksamaan, ku siihen saa kuka tahansa ilman rangaistusta parkkeerata.

Jos minä menen ja parkkeeraan sen perseeseen kiinni, nii minä saan selvitellä parkkisakkoja.

edit: ja kyse ei ole edes tilasta.. tien laidat ja vieraspaikatkin olleet aina vapaana. se vaa tunkee siihen.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 946
Itsellä autto aikoinaan lopulta, ku isännöitsijä/huoltomies laitto lapun, nii usko eräs naikkonen vihdoin, että se parkkiruutu on meidän maksama ruutu. Siihen ei auttanu, vaikka tuli jo kiroiltuaki naamatusten, että loppuu toi prkl, ku se on meidän parkkipaikka. Parkkipate tai joku tota pihaa valvoi, mut vaan jotta ei kukaan ole parkkeerannu muualle ku parkkipaikoille.. parkkifirma ja vuokranantaja (sato) molemmat vaa nosti käsiä pystyyn, ku ei kummallekkaan kuulema kuulunut.
En tiedä olisiko siitä taikaa, kun joskus veisi siihen oman parkkiruudun perälle ison betoniporsaan kun se paikan vallanneen tollon auto on siinä parkissa. Tulisi sille varmaan oma hintansa tollolle kun jotain nosturikuskia siihen hommaisi sen betoniporsaan siirtämään ja autolla lähtö viivästyisi vähintään tunnilla. Voisi kuvitella että tollokin seuraavalla kerralla muistaisi sen, että ei siihen enää aja jos auton haluaa saada siitä poiskin. Toki jos on tarpeeksi hullu tapaus, niin samaa virhettä toistaa loputtomasti aina uudelleen ja uudelleen ja ajattelee että lopputulos siitä muuksi muuttuisi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 074

Milloin tavallisen betoniporsaan siirtoon on tarvittu nosturia, kyllähän tuollaisen siirtää ihän yksinäänkin, jollei ole joku eläkeikäinen..?
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 976
Milloin tavallisen betoniporsaan siirtoon on tarvittu nosturia, kyllähän tuollaisen siirtää ihän yksinäänkin, jollei ole joku eläkeikäinen..?
No ehkä muutaman metrin, mut hullukaa rupea tollaisen (parkkiruudun) takia kymmeniä metrejä liikuttaan, jos "lähistöllä" löytyy?
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 946
Olen yllättynyt keskivertotekkiläisen voimista
Se 600 kiloa massaa betonin muodossa on yllättän paljon. Olisin kyllä hämmästynyt jos käsivoimin tuollaista saisi normi-ihminen liikahtamaan senttimetriäkään. Toki joku Hafthor Björnsson voisi saada sitä vedettyä tai työnnettyä maata pitkin jonkun matkaa kun maastavedostakin 500 kiloa nostanut.

Monttu auki kyllä katsoisin jos ketjussa puheena ollut "joku naikkonen" tuollaista betoniporsasta liikuttaisi käsivoimin hitustakaan.

Ei kait mikään sääntö kiellä omassa hallinnassaan olevassa parkkiruudussa betoniporsaan säilyttämistä. Se ois sen ongelma joka sen autonsa siihen on parkkeerannut luvatta eikä pääse pois autollaan.
 
Onhan noita toki pienempiäki olemassa eri tarkoituksiin, mut painavia ne kaikki on.

"No mie nyt JUST NYT halusin vaa tämmöisen tähän, voin sen siirtää, jos iha pakko on. Mut korvauksen tietty tarvin moisesta". Mut oli toi kyl ääliö akka, muistot tuli mieleen. Lähellä olisi kyl porsaitaki (ei tollaisia 600 kilon möhkäleitä) ollu, mut ois kyl 2-3 kaveria tarvinu ähkiin, että sellaisen ois saanu sen 20m siirrettyä ko. auton taakse. Mut maistelen ajatusta ja se kyl hyväilee hermoratoja.

e: toinen hyvä idea mikä tuolla taannoin oli, että laittaa samantyylisen kyltin ku parkkifirmoillakkin: "Tähän paikkaan parkkeraamalla hyväksyt nämä ehdot: ". E: Miksi ei pätis yhtälailla, kuin parkkifirmojen kyltit (varsinki, jos ehdot on korkeintaan samat, jotka vissiin on ok?)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 946
Onhan noita toki pienempiäki olemassa eri tarkoituksiin, mut painavia ne kaikki on.
Ne on tarkoituksella niin painavia, että niitä ei voisi käsivoimin siirrellä. Niillähän esimerkiksi estetään autoilijoita laittomasti oikaisemasta vaikka jonkun pyörätien kautta tai pihan läpi. Jos ne siirtyisivät käsivoimin helposti, niin siinä ei ehtisi kissaa sanoa kun joku tollo ne viskoisi menemään siitä tieltä, että pääsee siitä autonromullaan taas oikaisemaan.
 
Viimeksi muokattu:

emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 976
*korjaa lainaukset, Lucas, ei toimi lainaukset, jos lainaa pelkkää lainausta. t. emagdnim.*

Ne on tarkoituksella niin painavia, että niitä ei voisi käsivoimin siirrellä. Niillähän esimerkiksi estetään autoilijoita laittomasti oikaisemasta vaikka jonkun pyörätien kautta tai pihan läpi. Jos ne siirtyisivät käsivoimin helposti, niin siinä ei ehtisi kissaa sanoa kun joku tollo ne viskoisi menemään siitä tieltä, että pääsee siitä autonromullaan taas oikaisemaan.
Ei ne kaikki noin järeitä ole. Sen verra (tarpeeksi) järeitä, ettei yksittäiset jonnet niitä keksi alkaa siirteleen. Esim. pyöräteiden alussa voi "keveitäkin" olla ilmaiseen tien loppumisesta tms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 961
Pienellä vipuvarrella siirtyy yllättävänkin iso massa, varsinkin asfaltilla jos on vähän hiekkaa tms. laakerina. Tontin vieressä aina jotkut siirtelivät kadun päättävää possua.
 
Jo satakiloinen betoniporsas voisi olla lujassa siirtää. Siitä on kuitenkin hyvin vaikea saada kahden käden kunnollista otetta.

Punttisalilla tulee nosteltua 50 kiloisia levypainoja usein jalkaprässiin reilun metrin korkeuteen. Nekin tahtoo olla jo painavan tuntuisia. Eikä ne heiveröisimmillä liikahda sen enempää lattialla prässiin kuin toiseen suuntaan jos joku tollo ne sinne jättänyt muiden riesaksi.
 
Viimeksi muokattu:

emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 976
Pienellä vipuvarrella siirtyy yllättävänkin iso massa, varsinkin asfaltilla jos on vähän hiekkaa tms. laakerina. Tontin vieressä aina jotkut siirtelivät kadun päättävää possua.
Asfaltilla toki vaatii jotain tukeakin vipuvarrelle, ku ei allekkaan saa. Hiekallahan tollaista tönis eteenpäin. Mut mut menee nyt sivuraiteille keskustelu. On isompia ja pienempiä porsaita joo ja ois hauska idea laittaa väärinpysäköitsijän taakse, oli keino mikä tahansa ja oli mahdollista tai ei. Jatkot betoniporsaan siirtämisen fysiikasta varmaan toisaalla. Pahoittelut, että olin osallinen tän aloittamiseen..
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 074
Se 600 kiloa massaa betonin muodossa on yllättän paljon. Olisin kyllä hämmästynyt jos käsivoimin tuollaista saisi normi-ihminen liikahtamaan senttimetriäkään. Toki joku Hafthor Björnsson voisi saada sitä vedettyä tai työnnettyä maata pitkin jonkun matkaa kun maastavedostakin 500 kiloa nostanut.

Monttu auki kyllä katsoisin jos ketjussa puheena ollut "joku naikkonen" tuollaista betoniporsasta liikuttaisi käsivoimin hitustakaan.

Ei kait mikään sääntö kiellä omassa hallinnassaan olevassa parkkiruudussa betoniporsaan säilyttämistä. Se ois sen ongelma joka sen autonsa siihen on parkkeerannut luvatta eikä pääse pois autollaan.
Ei noi kaikki ole 600kiloisia, ja ei sitä koko painoa tarvi saada ilmaan, että saa siirrettyä. On itse monesti auton perääkin tullut koukusta nostettua senverran, että saa liikkumaan sivulle. Ja en harrasta salilla käyntiä, fyysistä työtä toki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 961
Asfaltilla toki vaatii jotain tukeakin vipuvarrelle, ku ei allekkaan saa. Hiekallahan tollaista tönis eteenpäin. Mut mut menee nyt sivuraiteille keskustelu. On isompia ja pienempiä porsaita joo ja ois hauska idea laittaa väärinpysäköitsijän taakse, oli keino mikä tahansa ja oli mahdollista tai ei. Jatkot betoniporsaan siirtämisen fysiikasta varmaan toisaalla. Pahoittelut, että olin osallinen tän aloittamiseen..
Hiekalla nimenomaan ei liiku, kun uppoaa. Tökkäsin tuon meidän viereisen possun osin hiekalle, niin on saanut olla mopoautoilijoilta rauhassa. Asfaltilla keppi jalkojen väliin ja edestakaisin vääntelee eteenpäin. Sorkkaraudalla ja rautakangella saa helposti vähän nopeutettua siirtymistä nostamalla, mutta harvempi sellaisilla pysäköintipaikalla riehuu.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 976
Hiekalla nimenomaan ei liiku, kun uppoaa. Tökkäsin tuon meidän viereisen possun osin hiekalle, niin on saanut olla mopoautoilijoilta rauhassa. Asfaltilla keppi jalkojen väliin ja edestakaisin vääntelee eteenpäin. Sorkkaraudalla ja rautakangella saa helposti vähän nopeutettua siirtymistä nostamalla, mutta harvempi sellaisilla pysäköintipaikalla riehuu.
Nojoo, vissii mielessäni aattelin pitkää putkea jolla saa momenttia, vaikka vähä uppoaiski ja sais tönittyä etiäpäin. Enkä aatellu, että alle/väliin sais mitään asfaltilla. Mut NYT en enää vastaa tähän :D
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
245 027
Viestejä
4 276 261
Jäsenet
71 592
Uusin jäsen
jermu1

Hinta.fi

Ylös Bottom