Perkeleen naapurit.

Soppiiko, jos alan kuvaan susta yhden miehen big brother showta julkisilla alueilla, ku sulla "ei oo mitää salattavaa"? Näin niinku kärjistettynä, ku tuohon se menee, ku viivaa tarpeeksi pitkälle venytetään. Ihan periaatteen vuoksi rajoista pietään kiinni, ei siksi, että olisi jotain salattavaa.

Valvonta on eri, kuin valokuvaus/videokuvaus, jota saa julkisella alueella tehdä. Tosin siinäkin on sudenkuoppia.

Itse omassa viestissäsi toteat asian ytimen. Valvonta on eri kuin valokuvaus/videokuvaus. Tuskin se random naapuri nyt sinusta kuitenkaan BB:tä kuvaa.
 
Panetko pahakses jos pistän kameran kuvaamaan mun postilaatikkoa ja vaikka kamera sattuukin kuvaamaan teidän makuuhuoneeseen niin onko siellä jotain niin salaista että ei voi kameralle näyttää?
Asuinrakennukset kuuluu kotirauhan piiriin niin niiden kuvaaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä, toisin kuin sen yleisellä kadulla olevan postilaatikon.
 
Jos kamera kuvaa katua, niin siinä on aika hitonmoinen homma, ärsytys ja vaiva katella tai poistella kaikki turhat hälyt mitä tulee. Toki jos jollain on aikaa ja mielenkiintoa sellaiseen, ja sellaisia varmaan onkin niin sitten asia eri. Itse parista virheellisestä suuntaamisesta kuvaus päättyy just tontin rajalle. Ja joissain kameroissa voi tosiaan rajata aluetta mitä se kuvaa vaikka vehjes olisi suunnattu liian pitkälle.
Ainakin Reolinkin vehkeissä voi rajata lisäksi myös liiketunnistuksen aluetta juuri tämän välttämiseksi.
 
Niin Tapossakin.

Vielä tää uusin hankinta missä voi kännyllä käännellä kameraa, ei tarvi edes välttämättä rajata mitään pois. Vastaavasti voin sohvalta käsin kääntää kameran vaikka sinne postilaatikolle.
 
Ainakin Reolinkin vehkeissä voi rajata lisäksi myös liiketunnistuksen aluetta juuri tämän välttämiseksi.

Mutta onko se (laki)teknisesti sitten riittävä?
Se kuitenkin käytännössä kuitenkin kuvaa kokoajan sitä ei suotuisaa aluetta, tietenkin kamerassa voi myös ”maalata” alueen pois kuvasta, mutta onko sekään oikeasti riittävä?
Ennakkotapauksia ei näistä liene.
 
Jos se kuvan maskaus on käytössä niin on se silloin lakiteknisesti oikein.
 
OT: Tuli tästä keskustelusta mieleen. Asun keskustassa ja tuossa kadun varressa on joku Tesla parkissa 95% varmuudella ja nehän kuvaa useammalla kameralla ympäristöään koko ajan, onko se sit ok?
 
Julkisilla alueilla ei ole yksityisyyden olettamaa.

Tässä täytyy ottaa kuvaajan aikomukset huomioon. Eli ollaanko asiallisella asialla vai asiattomalla asialla. Lähtökohtaisesti kun kadulta näkee sisätiloihin voi sitä myös kuvata.
Ei mene aivan noin. Kyllä se salakatseluksi menee jos rupeat kuvailemaan vaikka sitten kadulta käsin jonkun taloon/muuhun asuntoon (jos esim. ikkunassa sattuisi juuri sillä näkymään henkilöitä). Talot ja niiden piha-alueet kun eivät ole julkisia yleisölle avoimia paikkoja.
 
  • Tykkää
Reactions: 10R
Tänään on juhla, tänään on juhla! Eräs ärsyttävä naapuri muutti. Syytti muita asukkaita siitä, mitä on itse tehnyt. Kokouksissa ei koskaan käynyt ja arvosteli mitä niissä on päätetty. Huonoja päätöksiä jne.

Sitten se tuli aina ottamaan nimiä paperiin isännöitsijälle, kun muka saunassa oli jotain riitaa ja huutoa kuului, vaikka oli itse kovin huutaja joka puolella....
Parasta oli se, kun tuli katkeraksi eräälle asukkaalle, joka sai rivarista asunnon takapihalla ja hän joutui nielemään vastaavan asunnon ilman takapihaa ja siitähän se ajojahti alkoi, koska ko. asukas oli ulkolainen.
Halusi kyseiselle ulkolaiselle naiselle häädöt, mutta pääsi lopulta itse pois tekemästä lisää jekkuja.

Otin montakin drinkkiä sen kunniaksi! Nyt juodaan helpotuksesta! "Kaikki ongelmat alkoivat kun hän muutti sisään ja kaikki ongelmat poistuivat kun hän muutti pois". :)
 
Palasin työmatkalta väsyneenä ja toivoin, että saan nukkua rauhassa. Eiköhän kolmelta yöllä musiikki ala soimaan niin kovalla, että 3 kerrosta alempaa erotan kappaleen sanat omaan asuntooni. Kävin oven takana vielä varmistamassa, että sama työttömien kallujen tukikohta kyseessä ja kuvasin samalla videon. Queen pauhasi ja päälle epävireistä huutokaraokea. Ovella käynnin jälkeen hiljeni hetkeksi ja kun olin takaisin omassa sängyssä, meteli jatkui.

Laitoin isännöitsijälle listan kaikista häiriöistä ja ajankohdista ja videotodisteet. Ilmaisin myös, että saa kohta etsiä omaan asuntoon uuden vuokralaisen. Jostain syystä yllättävän paljon vapaita asuntoja tässä talossa, vaikka on olevinaan rauhallinen talo mukavalla alueella.
 
Ootko poliiseja vielä soitellut paikalle? Onhan se aika kehnoa resurssien käyttöä, mutta minkäs teet. Näyttää hyvältä kanssa kun häätöä haettaessa kun virkavalta joutunut käymään ovella.
 
Kerran olen soittanut. Siitä hankalaa, että pitäisi valvoa siihen asti, että poliisit lopulta kiireiltään ehtivät (jos ehtivät) ja mennä avaamaan alaovi vielä. Monesti aikaisen herätyksen takia lyönyt vain tuulettimen täysille taustameluksi ja korvatulpat korviin.
 
Nyt tuli ihan uusi ongelma vastaan. Asun taajamassa pienellä paikkakunnalla mutta karttojen mukaan kumminkin taajama-alueella. Lähinaapurilla, vaikkakin vähän sivussa on kanoja mitkä on ihan ok eikä ne ketään häiritse. Pari päivää sitten on saatu idea että otetaankin kukko myös. Täähän nyt on aloittanut rääkymisen 03-04 aikaan ja kun kukon keskimääräinen äänenpaine taitaa olla 130 desibelin luokkaa niin vähän ihmetyttää voiko tälläsiä nyt tuosta vain ottaa? Laitan kyllä kyssäriä kaupungille kun vaan tiedän mihin kysymyksen osoittaa.

edit: Suht tiivis ok talo alue missä kukon omistajalla on joka ilmansuunnassa ihan lähellä naapureita.
 
"- Kukko on tervetullut asemakaava-alueelle ainoastaan, jos lähinaapurit hyväksyvät sen kirjallisesti. Useimmissa kaupungeissa kanalan saa perustaa ilmoitusmenettelyllä. Muutamat kaupungit ovat kieltäneet täysin kanojen pitämisen taajamassa. Pienemmillä paikkakunnilla ei yleensä vaadita lupaa tai erillistä ilmoitusta."
 
Voi kun maaseudulle kaipaavat osaisivat muuttaa riittävän syrjään jos tahtovat pitää kotieläinpihaa. Jos ei nyt nautakarjaa hanki niin ei tarvitse edes kovin isoa alaa, mutta vähän asemakaavan ulkopuolella olisi ihan kiva. Samoin toki siellä peräperseessäkin niin ettei juuri siihen kahdeksan muun omakotitalon viereen vaan yksinäiseen mökkiin. Vanhoja maatilarakennuksia on tarjolla huru mykkä, miksi ei?

Kääntäen voi ajatella, että jos muuttaa syrjään, vaikkei itse metelöisi, kannattaa valita kohde jossa on sen verran maata ympärillä että voi naapurin paheksumatta vaikka kusta keskellä pihaa. Eikä tarvitse olla edes omaa maata joka suuntaan, kunhan naapurin maa oman pihapiirin lähellä on sen tyyppistä metsää tai suota, että siitä ei varmasti lohkaista mökkitonttia.

Ei tule silloin myöskään melu ihan korvan juureen. Täällä on naapureilla kovaäänisiä koiria, moottorivehkeet huutavat ja pyssyt paukkuvat. Se on riittävän kaukana eikä täten häiritse - tietenkin itse metelöin ihan samaan malliin jo työasioiden takia. Tilannetta ei muuta miksikään yksi tulevan naapurioletetun kukko, autohifiverstas tai pianonsoittaja.

"- Kukko on tervetullut asemakaava-alueelle ainoastaan, jos lähinaapurit hyväksyvät sen kirjallisesti. Useimmissa kaupungeissa kanalan saa perustaa ilmoitusmenettelyllä. Muutamat kaupungit ovat kieltäneet täysin kanojen pitämisen taajamassa. Pienemmillä paikkakunnilla ei yleensä vaadita lupaa tai erillistä ilmoitusta."
Voin kuvitella, miten joskus tulevaisuuden cuck-dystopiassa lihatuotteet on kielletty ja kerrostaloissa helvetin naapurit kasvattavat laittomasti porsasta vähän samaan tapaan kuin nykyään hamppua.
 
Täytyy olla tyytyväinen, että meidän pienehkön rivariyhtiön isoimpia kriisiä oli muutama vuosi taaksepäin, kun yhdestä kämpästä muutettiin pois ja sitä ei myyty, vaan se laitettiin vuokralle.

Heti alkoi supina käymään, että ”uskaltaako nyt jättää terassikalusteita ulos, jos ei itse ole kotona”.
Sitten oli jotain ”mitä jos nämä uudet mahdolliset vuokralaiset tupakoivat, tai käyttäytyvät muuten vain asiattomasti?. Mitä oikeuksia meillä on asunnon omistajina puuttua asiaan”.

Ja mainittakoon, että häiriöitä on ollut aika vähän vuokralaisten kanssa.
 
Olet aivan oikeassa, muutenkin asiasta viidenteen, että roskaaminen lähtee osittain kasvatuksesta ja omasta päästä. Moni heittää autostaan, taikka kädestään roskia maahan, koska yksinkertaisesta he "pystyvät" siihen ja eivät välitä tuon taivaallista siitä mitä tekevät ja miltä roskaaminen "näyttää" luonnossa ja mitä se aiheuttaa luonnolle. Kunnon sakot, jos jää kiinni roskaamisesta, saisi sakko olla 500 eurosta ylöspäin.
Kaliforniassa se oli tonnin sakko jo 25 vuotta sitten. Ei näkynyt paljoa roskia teidenkään varressa. Kuultiin paikallisilta että highway patrolin pojat tykkää sakottaa roskaavia autoilijoita pidemmän kaavan mukaan. Auton pysäytys ja kaikki paperit mitä voi kysyä, kysytään. Ja samalla räplätään hajamielisesti vyöllä roikkuvaa Desert Eaglea. Motivoi säilömään roskat seuraavalle roskikselle asti.
 
Onneksi noin ei toimita Suomessa. Ylipainoinen pallukka hipelöimässä käyttötarkoitukseen huonosti sopivaa munanjatketta ei takuulla vähentäisi suomalaisen halua roskata, vaan päinvastoin lisäisi sitä.
 
Onko toi muka oikeasti jossain sotilas-/viranomaiskäytössä?
Muutamalla niistä highway patrolin äijistä joita nähtiin matkan varrella oli aivan saatanan iso tykki vyöllä. Useimmilla oli kuitenkin semmonen normiase, kokonsa puolesta siis. Ihan mukavaa sakkia mitä taukopaikoilla muutaman kerran jututettiin. Silloin ainakin jotkut partiot vielä ajelivat isoilla pickupeilla, joissa oikeasti oli takaikkunalla se aseteline ja siinä oikeasti pumppuhaulikko, joka ampuu täyteisiä. Käytettiin kuulemma autojen tehopysäytykseen. Sanoivat että isokin auto pysähtyy aika äkkiä kun täräyttää täyteisellä lohkoon eikä lähde enää mihinkään. En epäillyt. En tiedä mikä nykytilanne aseiden, asenteiden ja miehistön suhteen on, tuosta reissusta nyt on jo aikaa.
 
Onneksi noin ei toimita Suomessa. Ylipainoinen pallukka hipelöimässä käyttötarkoitukseen huonosti sopivaa munanjatketta ei takuulla vähentäisi suomalaisen halua roskata, vaan päinvastoin lisäisi sitä.

Kyllä se minimissään muutaman tuhannen euron sakko hillitsisi mukavasti sitä intoa viskoa roskia auton ikkanasta pitkin piennarta. Voisi olla sitten vaihtoinen sakko päiväsakkoja ja sitä käytettäisiin jos sillä tavalla saisi isomman sakkosumman. Auto vielä rikoksentekovälineenä takavarikkoon niin pitkäksi aikaa, että sakon maksaa riippumatta auton omistajasta, jotta myös rötösteleviltä tulottomilta elämäntapaintiaaneilta saa ne sakot kerättyä.

Veikkaisin, että roskittaminen autosta vähenisi huomattavasti tuollaisella muutoksella.
 
Veikkaa vaan, mutta mitäpä arvelet tapahtuvan kun valtiovallan silmä välttää? Tunnistan itsessänikin tihulaisen, auton menetettyäni melko varmasti keittäisi jo pahasti yli.

Montako poliisia liikkuu maanteillä kello 03? Vaikka tuomio olisi 5 vuotta linnaa niin roskia kyllä lentää ikkunasta ulos, siihen ei auta olematon vaara sakkolapusta vaan piiskan antaminen lapsena. Aikuisena on jo liian myöhäistä.
 
Kyllä sillä sakkolapulla on vähän samanlainen opettavainen ominaisuus kuin Nokian nuoriso-ohjaajalla.

Useammankin tapauksen tiedän, jossa esimerkiksi aikoinaan kaasujalka on ollut hyvin raskas ja siitä useampia kymmeniä isoja sakkoja aikanaan maksanut. Sen verran ne sakkolaput ovat opettaneet, että nykyään ajalee hyvin maltilla ja taitaa olla kymmentäkin vuotta aikaa edellisistä sakoista. Ajaa nykyään rauhallisesti vaikka keskellä kesäyötä ajaa tyhjällä valoisella tiellä keskellä ei mitään.

Ilman sakko- ja kortinmenetyspelkoa voisi olla monella liikenteessä vauhti aivan jotain muuta nykyään.
 
Ylinopeus rikkomuksena huomattavasti vakavampi ja voi johtaa kuolettaviin onnettomuuksiin, siinä sakot, kortin menettämiset ym ovat täysin perusteltuja. Sen sijaan roskaaminen (vaikkakin se on typerää), se on yksittäisenä rikkeenä vähäinen, eikä sen takia mitenkään linjassa minkään satojen tai tuhansien eurojen sakkojen kanssa. Roskaamiseen liittyvät ongelmat tulee ratkoa ihan muilla tavoin kuin kyttäämällä (sitomalla tähän resursseja) ja sakottamalla.
 
Kyllä sillä sakkolapulla on vähän samanlainen opettavainen ominaisuus kuin Nokian nuoriso-ohjaajalla.

Useammankin tapauksen tiedän, jossa esimerkiksi aikoinaan kaasujalka on ollut hyvin raskas ja siitä useampia kymmeniä isoja sakkoja aikanaan maksanut. Sen verran ne sakkolaput ovat opettaneet, että nykyään ajalee hyvin maltilla ja taitaa olla kymmentäkin vuotta aikaa edellisistä sakoista. Ajaa nykyään rauhallisesti vaikka keskellä kesäyötä ajaa tyhjällä valoisella tiellä keskellä ei mitään.

Ilman sakko- ja kortinmenetyspelkoa voisi olla monella liikenteessä vauhti aivan jotain muuta nykyään.
Sakottamisen tosiasiallinen uhka on tehokas ennaltaehkäisijä. Roskaamisen kestäessä sekunteja, ei tosiasiallista uhkaa ole, kun katsoo ettei takana ole ketään. -> Isokaan sakko ei muuta käyttäytymistä.

Kiinnijäämisriskin kasvattaminen onnistuu taloyhtiön roskakatoksessa laittamalla videovalvonta, teitä on mahdotonta valvoa.
 
Miten ylinopeus ja autosta roskien heittäminen liittyy naapureihin?

Nyt muutaman kuukauden uudessa asunnossa asumisen jälkeen voin todeta että pääsin eroon perkeleen naapureista. Muutin samassa talossa, samassa rapussa ja samassa kerroksessa toiseen asuntoon. Edellisessä yläkertaan muutti joku yöt huutava gamer? ja alakerrassa asui parvekepolttaja. (ASO)

Nykyisessä ei tupakka haise ja jopa parveketta voi käyttää. Naapureistakaan ei kuulu kymmenen jälkeen yhtään mitään.

Alapuolen asunto on tosin tyhjä joten riski on olemassa saada uusi perkeleen naapuri...
 
Useammankin tapauksen tiedän, jossa esimerkiksi aikoinaan kaasujalka on ollut hyvin raskas ja siitä useampia kymmeniä isoja sakkoja aikanaan maksanut. Sen verran ne sakkolaput ovat opettaneet, että nykyään ajalee hyvin maltilla ja taitaa olla kymmentäkin vuotta aikaa edellisistä sakoista. Ajaa nykyään rauhallisesti vaikka keskellä kesäyötä ajaa tyhjällä valoisella tiellä keskellä ei mitään.

Esim allekirjoittanut. Junnuvuosilta varmaan kyllä sen 10-15 sakkolappua kerännyt. Nykyään rauhallisempi meno, autotkin laiskempia ja sen lisäksi ehkä vähän jo järkeäkin päässä. Tosin aika turhia sakkoja nekin oli, monasti tyhjällä maantiellä kesäyönä saatuja sakkoja.
 
Onko vinkkiä miten väärinparkkeerauksen saa loppumaan kaupungin lähiössä? Täällä on aluepysäköintikielto ja n. 10 yleistä parkkiruutua ja yksi invapaikka, ja samat autot aina parkkeeraavat minne haluavat. Osa pistää invapaikan ja kerrostalojen väliin, osa suoraan invapaikalle (ilman invalappua), ja osa vaan tielle peittäen toisen kaistan kokonaan. Alue on kunnan aluetta.

Kusipelti on suosittu keino, mutta miten sitä soveltaisi tähän kun asunnosta ei ole tietoa? Kunnalle ja poliisille on ilmoitettu, mutta ei taida olla kovin korkealla prioriteetillä.
 
Koiranpaskat tuulilasiin? Sukka pakoputkeen?
En tiedä, mutta oma ensireaktio olisi kyllä soittaa poliisille jos tuollaista toimintaa omalla pihalla näkisin. Luulisi kunnan pysäköinninvalvojan tuollaisessa auttavan ihan mielellään, jos oikeasti on väärin parkkeerattu autoja pihassa säännöllisesti.
 
Jotain kissan himoitsevaa hajua kylkeen ja haisee kaikkien autot sen jälkeen kissan kuselle? Tosin voi viedä ongelman toiseen suuntaan yleisellä tasolla :D
 
Koiranpaskat tuulilasiin? Sukka pakoputkeen?
Näitä nyt ei voi ihan varauksetta suositella mutta ylä-asteella me toimittiin näin - tosin ihan vaan opettajien autoille mutta sovellettavissa väärinpysäköintiinkin.

1) Talviaikaan suojalunta niin paljon kuin ikinä pystyy tumppaamaan pakoputkesta sisään.
2) Kantakaa/raahatkaa auto joko pitkittäissuunnassa tai poikittaissuunnassa kahden puun väliin sopivan napakasti. Talvi tosin tähänkin operaatioon helpompi.
3) Juurikin tuo sukka pakoputkeen. Se kannattaa työntää ns. "perille asti" esim pienen kuusen avulla jonka voi jättää putkeen sukan kaveriksi.

Toki joku saattaisi vaikka vetää avaimella auton kyljet mutta se menee jo liian pitkälle. :D Mutta ainahan autosta saattaa esin rengas tyhjetä.

Nää tosin näillä neuvoilla menis itse pahasti "perkeleen naapuri" -kategoriaan joten en ehkä suosittelisi. Rikoksista on 30 vuotta eli ovat vanhentuneet. :D
 
Onko vinkkiä miten väärinparkkeerauksen saa loppumaan kaupungin lähiössä? Täällä on aluepysäköintikielto ja n. 10 yleistä parkkiruutua ja yksi invapaikka, ja samat autot aina parkkeeraavat minne haluavat. Osa pistää invapaikan ja kerrostalojen väliin, osa suoraan invapaikalle (ilman invalappua), ja osa vaan tielle peittäen toisen kaistan kokonaan. Alue on kunnan aluetta.

Kusipelti on suosittu keino, mutta miten sitä soveltaisi tähän kun asunnosta ei ole tietoa? Kunnalle ja poliisille on ilmoitettu, mutta ei taida olla kovin korkealla prioriteetillä.
Ensialkuun lähtisin ihan kirjoittaan lappuja. Rupeaa vituttaan, ku tietää että joku kyttää. Jos sattuu kohdalle, nii silloin naamatusten jututtamista. Ei nää toimi, jos tahallaa kusipää on, mut kokeilisin kuite, jos ei mikään muu taho ole käytettävissä. Noi koiranpaskat ym kyl kantsii iha suosiolla jättää pois :D
 
En tiedä, mutta oma ensireaktio olisi kyllä soittaa poliisille jos tuollaista toimintaa omalla pihalla näkisin. Luulisi kunnan pysäköinninvalvojan tuollaisessa auttavan ihan mielellään, jos oikeasti on väärin parkkeerattu autoja pihassa säännöllisesti.
Kunnan pysäköinninvalvonta taitaa olla kesälomalla, eivät ainakaan vastaa sähköpostiin tai puhelimeen. Ehkä täytyy vielä poliisille soittaa kunhan löydän sopivan numeron.

Ensialkuun lähtisin ihan kirjoittaan lappuja. Rupeaa vituttaan, ku tietää että joku kyttää. Jos sattuu kohdalle, nii silloin naamatusten jututtamista. Ei nää toimi, jos tahallaa kusipää on, mut kokeilisin kuite, jos ei mikään muu taho ole käytettävissä. Noi koiranpaskat ym kyl kantsii iha suosiolla jättää pois :D
Joo, ehkä lappuja voisi kokeilla, kai joku niistä voi ihan tietämättömyyttään parkkeerata väärin. Muutama on taloyhtiötä ennenkin riivannut romaniperhe, niitä ei laput kiinnosta.

Joku oli viime viikolla jotenkin onnistunut siirtämään lähellä olevan betoniporsaan väärin parkkeeranneen auton taakse, mutta auto oli jotenkin onnistunut luikertelemaan pois.
 
Viimeksi muokattu:
has_update

Kunnan pysäköinninvalvonta taitaa olla kesälomalla, eivät ainakaan vastaa sähköpostiin tai puhelimeen. Ehkä täytyy vielä poliisille soittaa kunhan löydän sopivan numeron.

Joo, ehkä lappuja voisi kokeilla, kai joku niistä voi ihan tietämättömyyttään parkkeerata väärin. Muutama on taloyhtiötä ennenkin riivannut romaniperhe, niitä ei laput kiinnosta.
Itsellä autto aikoinaan lopulta, ku isännöitsijä/huoltomies laitto lapun, nii usko eräs naikkonen vihdoin, että se parkkiruutu on meidän maksama ruutu. Siihen ei auttanu, vaikka tuli jo kiroiltuaki naamatusten, että loppuu toi prkl, ku se on meidän parkkipaikka. Parkkipate tai joku tota pihaa valvoi, mut vaan jotta ei kukaan ole parkkeerannu muualle ku parkkipaikoille.. parkkifirma ja vuokranantaja (sato) molemmat vaa nosti käsiä pystyyn, ku ei kummallekkaan kuulema kuulunut.

Saatoin siitä tässä ketjussa taannoin avautuakin.
e: löyty:

ei ole naapurista kyse, mut mitä helvettiä tehdä akalle, joka parkkeeraa aina sillointällöin meidän paikalle. Asiasta on parkkifirmalle, satolle ja tapiolan lämmölle (hoitaa parkkiruutujen sopparit) ilmoitettu. Kaikilla kädet pystyssä. pitääkö tässä poliisille ilmoitella näin mitättömästä asiasta. Parkkifirma ei tee mitään, ku ei ole mitään lappuja käytössä eikä rekkareiden perusteella nuo.

Kerran sain naisen verekseltään kiinni ja kivenkovaan väitti, että oli naapurifirmalle varattuna (tapiolan lämmöltä vielä varmistin ettei ole tuplabuukkausta). Pyysin näyttää sopparia ja käski siellä firmassa käymään, no ei ne siellä tienny asiasta mitään. Hetken oli taas poissa, mut tänään taas. Voi vittu mitä tuosta maksamaan, ku siihen saa kuka tahansa ilman rangaistusta parkkeerata.

Jos minä menen ja parkkeeraan sen perseeseen kiinni, nii minä saan selvitellä parkkisakkoja.

edit: ja kyse ei ole edes tilasta.. tien laidat ja vieraspaikatkin olleet aina vapaana. se vaa tunkee siihen.
 
Itsellä autto aikoinaan lopulta, ku isännöitsijä/huoltomies laitto lapun, nii usko eräs naikkonen vihdoin, että se parkkiruutu on meidän maksama ruutu. Siihen ei auttanu, vaikka tuli jo kiroiltuaki naamatusten, että loppuu toi prkl, ku se on meidän parkkipaikka. Parkkipate tai joku tota pihaa valvoi, mut vaan jotta ei kukaan ole parkkeerannu muualle ku parkkipaikoille.. parkkifirma ja vuokranantaja (sato) molemmat vaa nosti käsiä pystyyn, ku ei kummallekkaan kuulema kuulunut.

En tiedä olisiko siitä taikaa, kun joskus veisi siihen oman parkkiruudun perälle ison betoniporsaan kun se paikan vallanneen tollon auto on siinä parkissa. Tulisi sille varmaan oma hintansa tollolle kun jotain nosturikuskia siihen hommaisi sen betoniporsaan siirtämään ja autolla lähtö viivästyisi vähintään tunnilla. Voisi kuvitella että tollokin seuraavalla kerralla muistaisi sen, että ei siihen enää aja jos auton haluaa saada siitä poiskin. Toki jos on tarpeeksi hullu tapaus, niin samaa virhettä toistaa loputtomasti aina uudelleen ja uudelleen ja ajattelee että lopputulos siitä muuksi muuttuisi.
 
Milloin tavallisen betoniporsaan siirtoon on tarvittu nosturia, kyllähän tuollaisen siirtää ihän yksinäänkin, jollei ole joku eläkeikäinen..?
 
Olen yllättynyt keskivertotekkiläisen voimista
1718907975901.png
 
No ehkä muutaman metrin, mut hullukaa rupea tollaisen (parkkiruudun) takia kymmeniä metrejä liikuttaan, jos "lähistöllä" löytyy?
 
Olen yllättynyt keskivertotekkiläisen voimista
1718907975901.png

Se 600 kiloa massaa betonin muodossa on yllättän paljon. Olisin kyllä hämmästynyt jos käsivoimin tuollaista saisi normi-ihminen liikahtamaan senttimetriäkään. Toki joku Hafthor Björnsson voisi saada sitä vedettyä tai työnnettyä maata pitkin jonkun matkaa kun maastavedostakin 500 kiloa nostanut.

Monttu auki kyllä katsoisin jos ketjussa puheena ollut "joku naikkonen" tuollaista betoniporsasta liikuttaisi käsivoimin hitustakaan.

Ei kait mikään sääntö kiellä omassa hallinnassaan olevassa parkkiruudussa betoniporsaan säilyttämistä. Se ois sen ongelma joka sen autonsa siihen on parkkeerannut luvatta eikä pääse pois autollaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 858
Viestejä
5 054 206
Jäsenet
80 993
Uusin jäsen
Wolfwood

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom