Perkeleen naapurit.

Liittynyt
11.04.2022
Viestejä
127
Minun naapurini on nyt useamman kerran vetänyt yhteisellä lumilingollamme minunkin pihani ihan pyytämättä ja yllättäen (meillä on osittain yhteistä pihatietä tonttiemme välissä). Lisäksi hän auttoi minua taannoin lämminvesivaraajan vaihdossa. Minä taas linkosin hänen pihaansa useasti kun oli pitkällä ulkomaankomennuksella. Olin myös helle talo- ja kissavahtina, sekä autoin moottoripyöränsä kytkimen vaihdossa. Ja konffasin heidän wifin paremmin kuuluvaksi ja auttelen IT-asioissa. Suurin ongelma naapurin suhteen onkin se että en tiedä millaisen konjakkipullon ostaisin hänelle joululahjaksi kaikesta saamastani avusta.

Lyhyesti; maaseudulla omassa talossa on mukava asua, ja parempaa naapuria ei kertakaikkiaan voisi olla. Joskus näinkinpäin :). En kaipaa kerrostaloon enää yhtään, 15 vuotta myöhemmin. Ja näitä tämän threadin juttuja kun lukee, niin fiilis tästä vain vahvistuu.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
197
90% tänne kirjoittelevista sopii hyvin myös tuonne "tyhmät ihmiset" ketjuun, mutta toisaalta myös tämän ketjun aiheeseen. Joiltakin ihmisiltä vain puuttuu alkeellisimmatkin käytöstavat ja oma hölmöily kuitataan "hei oli eka kerta/toinen kerta/x kerta vasta" tai "minä työttömänä valvon aina yöt läpeensä, miten teitä voi häiritä melu yöllä".

En jaksanut näitä mulkkuja katsella ja ratkaisu oli aika helppo, iso omakotitalo niin ei urpot häiritse. Päinvastoin, kaikki naapurit oikein mukavia.
No se ei kyllä tee ihmisestä tyhmää jos haluaa viettää iltaa kavereiden kanssa omassa kodissa. Mutta onneksi sinä ymmärsit muuttaa egosi kanssa omaan rauhaan :thumbsup:
 
neg0t

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
536
Minun naapurini on nyt useamman kerran vetänyt yhteisellä lumilingollamme minunkin pihani ihan pyytämättä ja yllättäen (meillä on osittain yhteistä pihatietä tonttiemme välissä). Lisäksi hän auttoi minua taannoin lämminvesivaraajan vaihdossa. Minä taas linkosin hänen pihaansa useasti kun oli pitkällä ulkomaankomennuksella. Olin myös helle talo- ja kissavahtina, sekä autoin moottoripyöränsä kytkimen vaihdossa. Ja konffasin heidän wifin paremmin kuuluvaksi ja auttelen IT-asioissa. Suurin ongelma naapurin suhteen onkin se että en tiedä millaisen konjakkipullon ostaisin hänelle joululahjaksi kaikesta saamastani avusta.

Lyhyesti; maaseudulla omassa talossa on mukava asua, ja parempaa naapuria ei kertakaikkiaan voisi olla. Joskus näinkinpäin :). En kaipaa kerrostaloon enää yhtään, 15 vuotta myöhemmin. Ja näitä tämän threadin juttuja kun lukee, niin fiilis tästä vain vahvistuu.

Maaseudun kasvukeskuksen viereisessä nukkumalähiömaakunnassa omakotitalossa on kyllä hyvä. Taustalla yksi kerrostalo ja kolme eri rivaria missä asunut. Aina ahdisti että seinän takana on joku. Nyt ei sitä ongelmaa ole ja kotona on kiva olla. Toki okt-asumisen kanssa on sitten omat haasteensa. Tätä idylliä toki pilaa se että takapihan naapuri ( matkaa onneksi on ) on viikot reissuhommissa ja kun to- iltana palaa kotiin niin pesukonetekno pauhaa sunnuntaihin asti ja mies juo viinaa + siellä on aina jotain random porukkaa. Uskon että luonto hoitaa kaverin pois ennemmin tai myöhemmin. Keskustelu käytiin musiikista ekana kesänä kun muutettiin että jos alkaa itseä oikeasti vituttamaan musan volumet niin meen katkomaan stereoista johdot ja nakkaan ne paljuun. Selvitellään sit seuraavana päivänä et miten meni. Toki tällaista tilannetta ei ole vielä tullut :D Muutaman kerran oon viestillä pyytäny et laittaa hiljempaa mut pikkujuttuja.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503
Edellisessä opiskelijakämpässä oli jotain taikamateriaalia seinissä- vaikka jumputin täysillä musiikkia niin ei kuulunut naapurihuoneistoon, kävin kysymässä. Luhtitalo niin ehkä helpompi tehdä äänieristys...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 143
No se ei kyllä tee ihmisestä tyhmää jos haluaa viettää iltaa kavereiden kanssa omassa kodissa. Mutta onneksi sinä ymmärsit muuttaa egosi kanssa omaan rauhaan :thumbsup:
En tiedä oletko tosissasi, mutta se illanvietto tehdään jossain muualla kuin nukkumakuutiossa.
Juuri näistä syistä itsekin halusin pois kerrostalosta. Mölytköön proletaarit sitten keskenään.
 
Liittynyt
29.07.2018
Viestejä
477
Onneks on sen verta puhelias tapaus et tulee melkeen aina naapureita jututettua ku vastaan tulee.

Naapurisopu säilyy kummasti eikä jengi jaksa ulista jos sattuu kerran pari kuussa jotain mökää kuulumaan.

Toki naapureista mahtaa enemmän lähtee ääntä, kiitos nuoren koiran ja alakerran naapurin viikottaiset karaoketreenit.

Korvatulpat on onneksi olemassa ja jos ei kestä ni hyvät ulkoilumaastot melkees suoraan pihalla.

Sopu sijaa antaa.

Taitaa täs rapussa 3 alkkistaki asua mut ne on vanhuksia, siinäpä ryyppää.

Kerran piti papparaiselle lanssi soittaa ku oli rapuis kaatunu ja päänsä lyöny niin että lattiaa koristi lammikko verta, säikäytti mut hengissä pysy. Kävi myöhemmin kahvipaketin tuomassa kiitokseksi.

Talohallitukseenki kysytty mutta kieltäydyin kohteliaasti :D
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
518
En tiedä oletko tosissasi, mutta se illanvietto tehdään jossain muualla kuin nukkumakuutiossa.
Juuri näistä syistä itsekin halusin pois kerrostalosta. Mölytköön proletaarit sitten keskenään.
Sekin on kumma, että perus viiden-kuuden hengen porukka kerääntyy aina samaan paikkaan viettämään jatkoja. Missä muut kuin tämän yhden kämpän omistaja asuvat, ettei siellä voi ikinä olla? Sillan alla? Muija ei anna kavereiden tulla kotiin? Taloyhtiö on jo antanut liikaa varoituksia?

Jos ihan joka viikko on pakko pitää juomingit, niin kiertävällä vuorolla mökäilta sattuisi harvemmin kuin kerran kuussa yhteen asuntoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Missä muut kuin tämän yhden kämpän omistaja asuvat, ettei siellä voi ikinä olla?
Noin yleisellä tasolla syitähän on monia ja listasit jo osan. Joillakin on epäsiisti kämppä tai kuvittelevat että on - aika yleisiä neurooseja. Jotkut asuvat vaatekomeron kokoisessa boksissa. Joillakin elukat häiritsevät.

Mistä tiedät, että perkeleen naapurin kaveriporukka jatkoilee aina samassa paikassa? Saattavat ryypätä enemmän kuin tiedätkään. :smoke:
 
Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
243
Missäköhän mahtaa mennä raja, mikä kuuluu normaaleihin asumisen ääniin? Yläkerrassa pestään päivittäin pyykkiä n. 3-5 kertaa PÄIVÄSSÄ ja se linkous kuuluu tässä kämpässä joka huoneeseen. Mahtavatkohan pestä koko suvun pyykit.

Toinen ongelma, joka on muutenkin lisääntynyt talon pihapiirissä, että parkkeeraavat autonsa rapun eteen. Ihmettelen kovasti, ettei tähän ole mitenkään puututtu. Yks suhteellisen törkeäkin tapaus tuli nähtyä, kun meidän rapun edessä oli ambulanssi, josta hoitajat asunnossa hoitamassa potilasta ja lopulta ottamassa kyytiin. Mutta eikös yläkerran porukka tullu autolla siihen ambulanssin eteen ja nousivat vielä autosta ihmettelemään asiaa. Onneksi sentään lopulta ymmärsivät poistua siitä, ennen kuin ambulanssin piti lähteä ja tällä kertaa ei ollut niin kiireellinen tehtävä, vaikka potilas vietiinkin sairaalaan.

Yks "mukava" tapaus tapahtui jouluna, kun eteisestä alkoi kuulua naputtavaa ääntä. sitä kun ruvettiin katsomaan, niin katosta tippui vettä. Siinä vaiheessa piti mennä jo yläkertaan kyselemään mikä on homman nimi. Siellä eteinen lainehti vedestä, kun perheen tyttö oli ollut vähän suihkussa. Maanantaina meille tullaan tekemään kosteusmittausta, niin nähdään millaista kosteusvauriota on tullu. Yläkertaan varmasti vähän enemmänkin. Saa nähdä mitä hauskaa noitten kanssa vielä tulee. Sekään ei paljoa rohkaise, että kuuleman perusteella ovat onnistuneet polttamaan edellisen kämppänsä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674

Onko nämä mahdollisesti ns. heimovelijä?
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772

0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Pieni mahdollisuus sille on olemassa
Noh edellisessä kämpässä ei auttanut muu kuin kyseisen sakin ruotsiin muutto tai muu vaellus koska yhtenä päivänä vain hävisivät.
Tiesittekö muuten että jos naisella on puolukkapäivät niin silloin mihinkään ei saa koskea paljain käsin? Ja tuohan tarkoittaa kerrostalossa sitä, että porraskäytävään tiputellaan wc-paperin paloja tai nenäliinoja aina kun tarvitsee avata ovia tai painaa hissin nappia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655
Ai että... naapurit tunkenut lumia nyt kaks talvea suoraan meidän puolelle tonttia. "Riemu" meinasi revetä, kun vaimo sanoi heille, että kuinka minä en tykkää, kun työntävät hiekkasta lunta yli tonttiliittymänsä meidän tontille ja kuinka sitten keväällä hiekat kolisee meidän ruohonleikkurissa. Heti tietenkin puolustaudittiin, että kuinka tää tienreuna on vielä kunnan puolta... eivät vaan taida tietää, että edes kunnan omistamalle tontille ei saa niitä lumia tunkea. Sen jälkeen vielä kuului manailua jälkikäteen, että "kyllähän se aurakin niitä lumia tunkee tienreunaan", "mihin tätä lunta oikein vois laittaa", "onpa epänormaalia käytöstä jne". Ei tuntunut siis ymmärrystä riittävän naapureilla. Pitkään miettinyt, että sanoako asiasta vaiko ei, mutta kylhän se hiukan vituttaa ja vaimo sitte meni täräyttää asiasta puolestani. Muillakin kyllä nuo lumet mahtuvat omille tonteillensa. Se mikä on myös jännää, niin itsehän kyseiset naapurit eivät sitä lunta tunge omalle puolelle tienreunaansa/tontin viereen.

Se mikä tuntuu olevan myös kummallista, niin aina heti puolustaudutaan, eikä edes osata ajatella naapureita. Hekin olevinaan vielä tarkkoja ihmisiä.

E: Kai se sitten olisi normaalia käytöstä, jos mäkin niitä lumia veisin omalta tontiltani niiden tontin reunaan :hmm: Riittäisköhän heillä ymmärystä moiseen touhuun.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 561

Elämä opettaa nopeasti että tavan tallaaja ei kovin pitkälle siitä omasta nenästä tajua elämän tapahtumia. Eikä ole vitsailua. Suurin osa alkaa ajatella asiaa siinä vaiheessa kun siitä mainitsee heille.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
No se ei kyllä tee ihmisestä tyhmää jos haluaa viettää iltaa kavereiden kanssa omassa kodissa. Mutta onneksi sinä ymmärsit muuttaa egosi kanssa omaan rauhaan :thumbsup:
Tekee ihmisestä helvetin tyhmän jos luulee että siellä neukkukuutiossa voi viettää ilta kännipäissään bassot täysillä ihan miten sattuu.

Itselle ei tullut koskaan mieleenkään järjestää bileitä tai edes kuunnella musiikkia muuten kuin kuulokkeilla kun asuin kerrostalossa.
Kerrostalojen asuntojen seinät on ihan pahvia jossain, jolloin voi kuulla naapurin olevan kusella tai ihanan pariskunnan kivan sananvaihdon ilman juomalasia seinässä.

Kyllä pitäisi ihmisten tällaisissa asunnoissa älytä että kaikki omasta älämölöstä...eikun "elämästä" lähtevät ihanat äänet ovat ehkä sellaisia joita naapurit eivät halua kuunnella.
Onneksi muutin oman massiivisen egoni takia rivariin missä on vähemmän naaapureita, joilla tuntuu olevan samanlainen massiivinen ego, jotka nauttivat normaalista elämästä ilman "normaaleja elämän ääniä, joita pitää vain sietää"
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655
Elämä opettaa nopeasti että tavan tallaaja ei kovin pitkälle siitä omasta nenästä tajua elämän tapahtumia. Eikä ole vitsailua. Suurin osa alkaa ajatella asiaa siinä vaiheessa kun siitä mainitsee heille.
Noh, nyt tämä eukko sitten alkoi kolaamaan lumia keskelle ajoväylää näin yöaikaan:lol: Ei sentään meidän puolelle enää lumia työntänyt, mutta on se nyt he*vetti, että miten ne oman pihan lumet ei mahdu esim. vaikka oman tien laitaan heidän puskiensa eteen, vaan ne on pakko työntää naapurin puolelle tai sitte nyt keskelle ajoväylää? Vai oliko ajatus vain vain siinä, että kivet eivät kolisisi oman ruohonleikkurin teriä vasten sitten kesällä... Välillä vaan mietin, että olenko itse liian tarkka, vai onko ihmiset nykyisin vain sellaisia, ettei niitä ole maalaisjärjellä varusteltu, mikä itseäni v*tuttaa
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 839
Ai että... naapurit tunkenut lumia nyt kaks talvea suoraan meidän puolelle tonttia. "Riemu" meinasi revetä, kun vaimo sanoi heille, että kuinka minä en tykkää, kun työntävät hiekkasta lunta yli tonttiliittymänsä meidän tontille ja kuinka sitten keväällä hiekat kolisee meidän ruohonleikkurissa. Heti tietenkin puolustaudittiin, että kuinka tää tienreuna on vielä kunnan puolta... eivät vaan taida tietää, että edes kunnan omistamalle tontille ei saa niitä lumia tunkea. Sen jälkeen vielä kuului manailua jälkikäteen, että "kyllähän se aurakin niitä lumia tunkee tienreunaan", "mihin tätä lunta oikein vois laittaa", "onpa epänormaalia käytöstä jne". Ei tuntunut siis ymmärrystä riittävän naapureilla. Pitkään miettinyt, että sanoako asiasta vaiko ei, mutta kylhän se hiukan vituttaa ja vaimo sitte meni täräyttää asiasta puolestani. Muillakin kyllä nuo lumet mahtuvat omille tonteillensa. Se mikä on myös jännää, niin itsehän kyseiset naapurit eivät sitä lunta tunge omalle puolelle tienreunaansa/tontin viereen.

Se mikä tuntuu olevan myös kummallista, niin aina heti puolustaudutaan, eikä edes osata ajatella naapureita. Hekin olevinaan vielä tarkkoja ihmisiä.

E: Kai se sitten olisi normaalia käytöstä, jos mäkin niitä lumia veisin omalta tontiltani niiden tontin reunaan :hmm: Riittäisköhän heillä ymmärystä moiseen touhuun.
Luin puolen tusinaa viimeistä sivua ja jotenkin tuli sellainen olo, että aika moni ei näe omaa napaansa pidemmälle ja vika on aina toisessa osapuolessa.

Mutta tämä on kyllä niitä itselle täysin käsittämättömiä asioita. Okt-alueilla voi sentään onnistua jotenkin sovussa mutta jos naapurina on rivari, sen tontille voi aina lykkiä lumensa. Saati jos vuokra(kerros)talo, sitä suuremmalla syyllä lumet ehdottomasti sinne. Samassa porukassa on toki niitäkin, jotka puhaltavat syksyllä lehdet sinne naapurin puolelle. Toimii varsinkin okt -> rivari / kerrostalo mutta pahimmillaan tosiaan ihan okt - okt.
Eikä esim viime ja osin jo tänäkään talvena riitä edes se naapurin puolelle lumien lykkiminen. Kun sinne lakkaa helposti saamasta, on seuraava paikka tie. Mitäs väliä sillä on, jos toinen kaista on tukossa, kyllä sen aura sitten joskus putsaa.

Eniten tätä on tosiaan näkynyt okt - rivari mutta kieltämättä mieltä lämmittää välillä nähdä, miten huoltomies on lykännyt takaisin sinne toiselle puolelle korkojen kera lumet. Oikeinhan sekään ei luonnollisesti ole mutta onhan siinä kyse pitkästi itse aiheutetusta tilanteesta ja sen seurauksista.

Samalla tuntuu olevan asia, josta ei todella voi sanoa tai ainakin loukkaannutaan oikein huolella jos nyt välttyy kuulemasta kunniaansa turhasta asiasta valittamisesta. Siis siitä huolimatta, että pahimmillaan niitä naapurin lumia joudutaan kuljettamaan kalliilla pois.

Tiedän useamman tapauksen, jossa kunta / kaupunki on puuttunut lumien siirtämiseen katualueelle mutta huonolla menestyksellä. Kiinnostaisi kuulla, miten porukka naapurien kesken näitä saa hoidettua ilman tappelua.

Jaha... @Kaali ehti tässä välissä jo tuon kadulle kolaamisen mainita... Kuten jo edellä, ei yllättänyt yhtään. Valitettavasti.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
197
Tekee ihmisestä helvetin tyhmän jos luulee että siellä neukkukuutiossa voi viettää ilta kännipäissään bassot täysillä ihan miten sattuu.
Mistään tämmöisestähän ei tietenkään ollut kyse eikä täällä ole kukaan sellaista tietääkseni puolustellut, että jos keksit näitä juttuja omasta päästäsi niin asiasta ei ole järkeä edes keskustella ja kuulut itse sinne tyhmät ihmiset -lankaan.
 
Melkeinpä aina pelottaa edes huomauttaa asioista, kun aina vaikka kuinka asian esittäisi ystävällisesti, niin loukkaannutaan. Asiat otetaan jotenkin liian henkilökohtaisesti. Ei osata sanoa esim. että "anteeksi, enpäs ajatellutkaan - laitetaan lumet jatkossa muualle tms." ja se siitä. En tosin itsekään ole täydellinen, esim. viime uutena vuotena, kun ammuttiin raketteja, niin noista meidän raketeista lensi roskaa toisen naapurin puolelle aika kivasti, jonka vasta seuraavana päivänä huomasin - otin puhelimen kouraani ja soitin naapurilleni ja pahoittelin asiasta sekä tarjouduin tulemaan pihaa siistimään. Naapuri totesi vain, että ei tarvitse, että kyllä ne paperisilput siitä maatuu. Veikkaan kuitenkin, että jos en olisi edes pahoitellut, niin olisi tuotakin naapuria ketuttanut varmasti paljon enemmän ja olisi voinut ihan hyvin huomauttaa kys. asiasta meitä. Kuitenkin toisen omaisuutta ja tontteja, joista jokainen yrittää pitää huoltansa parhaansa mukaan.
 
Liittynyt
10.09.2018
Viestejä
121
Paras neuvo mitä voin kenellekään kerrostaloasujalle antaa on, että tarkistaa oman kunnan toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen rajat ja vuokraa asunnon alueelta ja talosta jossa vuokra on vähintään 100 euroa näitä rajoja kalliimpi. Tällä välttää 90% kaikista ongelmista.

Toinen neuvo on sisäistää, että jos naapurista kuuluu ääni omaan asuntoon niin omasta asunnosta kuuluu myös ääni naapurin asuntoon. Tämä auttaa miettimään millä voluumilla itse haluaa puhua tai kuunnella musiikkia.
 
Osa ei kehtaa ja osa ei uskalla. Pääsääntöisesti taitaa suomalaiselta jäädä sanomatta. Mutta sanoi tai ei, perusasioiden tulisi olla kunnossa.
Toisaalta otit ihan hyvän esimerkin oikeasta elämästä. Tuollaisia poikkeavia tilanteita voi tulla ja kun niistä puhutaan, ongelmia ei normaalien naapurien kesken ole. Epänormaalin osalta ampuisin ainakin itse seuraavanakin vuonna reilusti raketteja ihan vaan kiusallani (joo, olen prkeleen naapuri).
Onneksi on niitä hyviäkin naapureita. Raketit voidaan ampua yhdessä ja jos / kun roskaa tulee niin ne siivotaan. Itse olen sitä ikää, joka siivosi vielä kadunkin kun sinne jäi junnuna paukutelluista jäänteitä.

Haluat siis maksaa liikaa? No eihän siinä, onnea matkaan...
Mitä itsellä on vastaan tullut niin ne "omalla rahalla" maksajat ovat pahimpia tapauksia. Ja siksi juuri omistus / okt-puolella niitä ongelmia riittää. Se sossun rahoilla elävä yksinhuoltaja taas haluaa monesti pitää asuntonsa eikä lähde häiriköimään. Toki hieman yleistäen mutta siitä huolimatta.

Tuo toinen neuvosi on aivan timanttia! Voi kun tuon kaikki ymmärtäväisivät tuon ja miettisivät joskus. Eli tässä on juuri se tuossa aikaisemmassa postauksessa mainitsemani "aika moni ei näe omaa napaansa pidemmälle". Tulisi ajatella kahteen suuntaan ja vasta sitten valittaa. Toisaalta aina voi ennakoida. Okt ja rivarimaailmaa katselleena (lähes) aina voi sopia naapurin / seinänaapurin kanssa monestakin asiasta. Ongelmia on vähemmän jos uskaltaa ottaa edes jotain kontaktia.
Ja kyllä, aina on ne helvetin naapurit. Siis ne, joiden kanssa ei oikeasti voi keskustella mistään. Näissä tapauksissa voi lähinnä ottaa osaa ja toivoa uuden asuinpaikan etsimisen onnistuvan nopeasti. Kaikesta ei jaksa tapella ikuisesti.
 
Oma kokemukseni on, että noin 100 euroa toimeentulotukirajoja kalliimmalla alueella on noin 90% vähemmän näkyvää päivittäistä päihteiden ongelmakäyttöä. Omalla kohdalla myös kaikkiin (EDIT: puhumalla ylitsepääsemättömiin) ongelmiin naapureiden kanssa on jollain tapaa liittynyt päihteiden käyttö.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 839
Oma kokemukseni on, että noin 100 euroa toimeentulotukirajoja kalliimmalla alueella on noin 90% vähemmän näkyvää päivittäistä päihteiden ongelmakäyttöä. Omalla kohdalla myös kaikkiin ongelmiin naapureiden kanssa on jollain tapaa liittynyt päihteiden käyttö.
Näin voi tottakai olla mutta otantaasi tietämättä yleistät kyllä pahasti. Tuon mainitsemasi rajan yli menee muiden lisäksi moni sosiaalitoimen asuttama, maahanmuuttaja jne. Eli omista kokemuksistasi riippumatta ja niitä vähättelemättä oudoksun noinkin tarkkaa rajausta. Käytännössä siis sanot 1/10 kaikesta häiriöstä olevan päihteistä riippumattomia. Aika paljon vuokramarkinasta tietoa omaavana en lähtisi allekirjoittamaan sanomaasi.
En silti kiistä sitä, etteikö asuinpaikan / kohteen valinnalla olisi merkittävää vaikutusta. Toisaalta ketjua lukien kaikki kävelystä pyykin pesun kautta saunomiseen tuottaa kuitenkin häiriötä joten vaativalle ei voi kerrostaloa suositella ollenkaan.

Ja mitä omiin kokemuksiin / ongelmiin tulee niin kuten esim edellä. Kyllä ne lumet tuupataan selvin päin väärään paikkaan jne. Käytännössä kaikki on vastaavan kaltaista, mitä normaalilla järjellä varustetun tulisi ymmärtää. Eikä kyse ole enää ttt-rajoista.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 767
Haluat siis maksaa liikaa? No eihän siinä, onnea matkaan...
Mitä itsellä on vastaan tullut niin ne "omalla rahalla" maksajat ovat pahimpia tapauksia. Ja siksi juuri omistus / okt-puolella niitä ongelmia riittää. Se sossun rahoilla elävä yksinhuoltaja taas haluaa monesti pitää asuntonsa eikä lähde häiriköimään. Toki hieman yleistäen mutta siitä huolimatta.
Kyllä väittäisin että asia on nimenomaan päinvastoin. Kaupungin vuokra- ja opiskelija-asunnot tuntuvat olevan näitä pahimpia omien kokemuksien mukaan.
Näissä usein viina virtaa joka viikonloppu ja usein viikollakin, jolloin niitä ongelmia tulee.
Näissä asunnoissa asuneena ne ”normaalin elämisen äänet” ovat olleet hyvin erilaisia mihin itse tottunut.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Tullut itsekkin asuttua noissa kaupungin/opiskelija-taloissa vissiin neljässä niin viinahan se on mikä mökää aiheuttaa.

Hilpeänä kaljaa ja kalpeana hiljaa sitten seuraavana aamuna. Ei tosin itseäni haitannut kun tiesin mihin menen.

Nykyään tämmöinen uusi mummotalo kovalla rahalla niin ei kyllä kuulu pihaustakaan mistään.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207
Välillä vaan mietin, että olenko itse liian tarkka, vai onko ihmiset nykyisin vain sellaisia, ettei niitä ole maalaisjärjellä varusteltu, mikä itseäni v*tuttaa
Sanoisin, että sekä että ;). Meidän hoodeilla harrastetaan myös tuota "tien yli ja naapurin puolen ojaan"-kolaamista. Minua se ei haittaa, eikä kaikilla naapureilla oikein ole kovin paljon vaihtoehtoja etenkään silloin, kun lunta tulee ns riittävästi jasattuu olemaan kirveenvarsitontti, jossa pitkähkö aidattu ajoväylä talolle. Itsekin kolaan lumet portilta joko tien yli naapurin puolen ojaan tai sitten omalle puolelle ojaan. Ei niitä viitsi turhaan kuljetella pidemmälle kuin on pakko. Mutta jos sieltä tulisi lumen mukana niin paljon naapurin kiviä meidän nurtsille, että se alkaisi haitata ruohonleikkuuta, niin silloin kyllä naapurin kanssa keskusteltaisiin asiasta ja asettaisin ehdoksi "kivienpoiminnan" lumien sulamisen jälkeen.

Vielä ketjun otsikkoon viitaten nostetaan esiin koirankakka. JOS se kikkare joka tapauksessa poimitaan siihen pussukkaan, niin MIKSI se pussi nakataan kuusen juureen 200 metrin päähän eikä viedä roskikseen saakka?
 
Viimeksi muokattu:

GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Vielä ketjun otsikkoon viitaten nostetaan esiin koirankakka. JOS se kikkare joka tapauksessa poimitaan siihen pussukkaan, niin MIKSI se pussi nakataan kuusen juureen 200 metrin päähän eikä viedä roskikseen saakka?
Kuuluu tuonne tyhmät ihmiset-lankaan. Ei tuohon mitään järjellistä selitystä näin koiran omistajan näkökulmasta. Pari kertaa itselläkin unohtunut se paskapussi käteen heilumaan kun muut asiat mielessä ja koti-ovella tajunnut että tässähän nää paskat roikkuu kädessä. Ei siinä sit auta kuin takaisin. Jaksa niitä kodin sisäroskikseenkaan laittaa.
 
No, sopiihan se sinnekin. Mutta ei poissulje sitä, että tyhmä ihminen voi olla myös perkeleen naapuri.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 355
Ai että... naapurit tunkenut lumia nyt kaks talvea suoraan meidän puolelle tonttia. "Riemu" meinasi revetä, kun vaimo sanoi heille, että kuinka minä en tykkää, kun työntävät hiekkasta lunta yli tonttiliittymänsä meidän tontille ja kuinka sitten keväällä hiekat kolisee meidän ruohonleikkurissa. Heti tietenkin puolustaudittiin, että kuinka tää tienreuna on vielä kunnan puolta... eivät vaan taida tietää, että edes kunnan omistamalle tontille ei saa niitä lumia tunkea. Sen jälkeen vielä kuului manailua jälkikäteen, että "kyllähän se aurakin niitä lumia tunkee tienreunaan", "mihin tätä lunta oikein vois laittaa", "onpa epänormaalia käytöstä jne". Ei tuntunut siis ymmärrystä riittävän naapureilla. Pitkään miettinyt, että sanoako asiasta vaiko ei, mutta kylhän se hiukan vituttaa ja vaimo sitte meni täräyttää asiasta puolestani. Muillakin kyllä nuo lumet mahtuvat omille tonteillensa. Se mikä on myös jännää, niin itsehän kyseiset naapurit eivät sitä lunta tunge omalle puolelle tienreunaansa/tontin viereen.

Se mikä tuntuu olevan myös kummallista, niin aina heti puolustaudutaan, eikä edes osata ajatella naapureita. Hekin olevinaan vielä tarkkoja ihmisiä.

E: Kai se sitten olisi normaalia käytöstä, jos mäkin niitä lumia veisin omalta tontiltani niiden tontin reunaan :hmm: Riittäisköhän heillä ymmärystä moiseen touhuun.
Jos asiallinen puhe ei auta, niin muutama kerta lumilingolla varmaan opettaa. Saattaa tosin moikkailu loppua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
saako kerrostalo asuntoon asentaa 3-vaihe pistorasian ja onko se käytännössä mahdollista??. vai onko ainut keino saada voimavirtaa kerrostalo asuntoon Aggrekaatin muodossa??
Kempin Mig/mag(400V) hitsaus koneeseen.
Tämä kuulunee enemmän tähän ketjuun kuin tuohon sähkömiehiltä kyselyyn. Kuitenkin joku kohta ihmettelee naapurin dieselaggregaatin jytinää ja kirkasta valoa.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
428
Ihan yhtä laillisesti tai laittomasti saa kerrostalon huoneistossa hitsata kuin autotallissa, joka ei ole tulityöpaikka... Oman OKT:n tallissa kukaan ei asiaan puutu, ennen kuin sattuu vahinko. Taloyhtiössä taas saattaa puuttumiskynnys olla aika alhainen.
Tuo oiskin mielenkiintoinen näky, kun kt:n yläkerroksien ikkunoista tulisi puikko- tai lankahitsin valokaaren loimotusta ohikulkijoiden ihmeteltäväksi, miksi ei myöskään Tig:in, mutta se on tasaisempaa ja ei niin huomiota herätä. :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Ihan yhtä laillisesti tai laittomasti saa kerrostalon huoneistossa hitsata kuin autotallissa, joka ei ole tulityöpaikka...
Ei nyt liikaa yksinkertaisteta. Onhan sekin kiellettyä polttaa juhannuskokkoa syrjäisellä luodolla metsäpalovaroituksen aikaan, mutta on tärkeää huomata että moitittavuuden aste on silti melkein nolla verrattuna kuivaan maastoon. Vastaavasti jossain ihan maakuntarajan vieressä voi olla avotulenteko samaan aikaan sallittu ja hyvin vaarallista. Toisin sanoen on melko pitkälle vietyä verbaalikikkailua ja vain yksi tulkinta, että ihan yhtä laitonta tai laillista.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Mistään tämmöisestähän ei tietenkään ollut kyse eikä täällä ole kukaan sellaista tietääkseni puolustellut, että jos keksit näitä juttuja omasta päästäsi niin asiasta ei ole järkeä edes keskustella ja kuulut itse sinne tyhmät ihmiset -lankaan.
Niinkö? Omasta viestistäsi tuli vähän sellainen kaiku että kaikkea paskaa saa tehdä itsemurhakuutiossa välittämättä naapureista kun kyseessä on "illanvietto kavereiden kanssa"
Ja sitähän sinä tuossa viestissäsi puolustelit kun vittuilit edelliselle postaajalle.

Olen kyllä tyhmä ihminen, sitä en kiellä. Mutta ainakaan en häiritse naapureitani tarpeettomalla paskalla.
 
Erikoista että sen viestin voi noinkin ymmärtää. Jos teidän muiden kerrostaloasunnot on neukkukuutioita kuten täällä jauhatte niin ymmärrän kyllä että ei siellä tee mieli mitään muuta tehdä kuin istua yksin tai nukkua. Vaikka tänne kirjottaisi että vaimon kanssa katsoi viikonloppuna myöhäisillan elokuvan ja joi lasin viiniä, niin täällä osa porukasta kääntää senkin niin että "siellä taas alkoholistiperhe riehuu yötämyöten eikä välitä kenestäkään muusta kuin itsestään". Se on jotenkin hyvin suomalaista että heti jos jollain on yhdenkin kerran ystäviä kylässä niin täytyy poliisit soittaa paikalle.

Ja mitä tulee vittuiluun niin siihen vastasin että kirjoittaja minua täällä haukkui tyhmäksi hyvin erikoisin perustein.
 
Yksin ja kaksin nukkuminne on parasta. Riippuu miten äänekkäästi katsoitte niitä elo
Heti jodkuvia.
Suomalaista tai tervejärkeä on soittaa poliisit silloin kun soppa kiehuu yli.

Heti jos yhenkin kerran on IDIOOTTEJA, nin soitetaan polliiisisit,
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Asiaton käytös
Erikoista että sen viestin voi noinkin ymmärtää. Jos teidän muiden kerrostaloasunnot on neukkukuutioita kuten täällä jauhatte niin ymmärrän kyllä että ei siellä tee mieli mitään muuta tehdä kuin istua yksin tai nukkua. Vaikka tänne kirjottaisi että vaimon kanssa katsoi viikonloppuna myöhäisillan elokuvan ja joi lasin viiniä, niin täällä osa porukasta kääntää senkin niin että "siellä taas alkoholistiperhe riehuu yötämyöten eikä välitä kenestäkään muusta kuin itsestään". Se on jotenkin hyvin suomalaista että heti jos jollain on yhdenkin kerran ystäviä kylässä niin täytyy poliisit soittaa paikalle.

Ja mitä tulee vittuiluun niin siihen vastasin että kirjoittaja minua täällä haukkui tyhmäksi hyvin erikoisin perustein.

Haista simä rotta paska. Kerrostalossa ollaan hiljaaa kuin kusi sukassa.
Ja kerrostaloossa ei tehdä muuta kuin ollaan hiljaa.
Koska muita ei häiritä.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 009
Eikö tuosta voisi jo tehdä ilmoituksen viranomaisille ja vähintään palotarkastus.
Ymmärtääkseni ainakin joskus Jorella on asunut naapureina kansallispukuisia, joten ymmärrettävää ettei viranomaisia tule soittaa paikalle. Nämä ystävälliset naapurit tosin ovat käyneet myös hieman ärhentelemässä Joren kämpässä (video lienee poistettu tubesta).
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 298
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom