PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Tuota mäsän palikkaa ei voi edes käyttää ulkoisena muistina muilla laitteilla, niin ei kai sitä voi verrata mihinkään..?

Tota taisin yrittää juuri sanoa olikohan eilen vai toissapäivänä. Toiminnallisuutensa (plug & play, mutta ei USB-,liitäntäinen) tuo on erilainen kuin muut tuotteet.
 
Vertailussa oli nimenomaan xboxin tallennusvälineet, joista nopein ratkaisu on tuo muistikortti. Oliko tässä vielä jotain epäselvää?

Jaa. Nyt puhutaankin väittelyketjussa yhtä-äkkiä vain xboxin sisäisitä piiirmestaruuksista. Selvä. Mitähän merkitystä tällä edes on koko ketjun kontekstissä. Eiköhän tässä kuitenkin ole koko ajan taustalla se ajatus, että kilpailijoihin verrataan, tai ainkain niin varmasti kaikki muut asiasta puhuneet ajattelevat. Sinä tunnut siirtelevän keskustelun aihetta ja fokusta aina sen mukaan, mikä sattuu sopimaan sillä hetkellä sinun narratiiviisi. Xboxin levy on huonompi tuote kaikin puolin kilpailijoihin verrattuna, ja vielä aivan selkeästi kalliimpi. Eli mitään kohtuullista siinä ei ole.

Ethän sä voi sen takia rajata ulos kilpailijoiden käyttämiä parmepia teknisiä ratkaisuja, jos MS on "suuressa viisaudessaan" päättänyt tehdä huomattavasti paskemman ratkaisun. Eikö autovertalussakaan saisi vertailla esimerkiksi kahden auton ajovaloja keskenään, jos toisessa on Ledit ja toisessa xsenonit? On ihan apples to oranges vertailua tommonen... :hammer:
 
Useamman pelin kohdalla saat day1 100fps PC:llä kuin day1 60 fps konsolilla.

Mullepa kun riittää ne, mistä olen kiinnostunut. Elämä kuitenkin hyvin rajallinen, niin se on aivan sama, onko siellä jossain jotain viisisataa tuhatta tekelettä, joihin en kuitenkaan koskaan koskisi. Minäkin olen jo varmuudella menossa toisella puolikkaalla, tai mahdollisesti jopa viimeisellä kolmanneksella.
 
Sisäisen muistin vertailu ulkoiseen palikkaan on just apples to oranges.
Niin edelleen käy lue ne viestit niin ei tartte kymmentä kertaa käydä samoja asioita läpi.
Ei ole koska molemmat ratkaisut ovat samaan käyttötarkoitukseen. Voidaan me verrata sisäisiä ratkaisuja PS5/PC ja Ser S/X väliltä eli PS5/PC voitti niin nopeudessa, hinnassa kuin kaikessa muussakin.
 
Mullepa kun riittää ne, mistä olen kiinnostunut.
Hauska juttu että riittää. Kaikille ei kuitenkaan riitä keskinkertainen pelikokemus.

Sitä en kyllä taas ymmärrä että minkä väittämän puolesta/vastaan tuo "minulle riittää se mikä minulle riittää" argumenttisi on?
 
Jaa. Nyt puhutaankin väittelyketjussa yhtä-äkkiä vain xboxin sisäisitä piiirmestaruuksista. Selvä. Mitähän merkitystä tällä edes on koko ketjun kontekstissä. Eiköhän tässä kuitenkin ole koko ajan taustalla se ajatus, että kilpailijoihin verrataan, tai ainkain niin varmasti kaikki muut asiasta puhuneet ajattelevat. Sinä tunnut siirtelevän keskustelun aihetta ja fokusta aina sen mukaan, mikä sattuu sopimaan sillä hetkellä sinun narratiiviisi. Xboxin levy on huonompi tuote kaikin puolin kilpailijoihin verrattuna, ja vielä aivan selkeästi kalliimpi. Eli mitään kohtuullista siinä ei ole.

Ethän sä voi sen takia rajata ulos kilpailijoiden käyttämiä parmepia teknisiä ratkaisuja, jos MS on "suuressa viisaudessaan" päättänyt tehdä huomattavasti paskemman ratkaisun. Eikö autovertalussakaan saisi vertailla esimerkiksi kahden auton ajovaloja keskenään, jos toisessa on Ledit ja toisessa xsenonit? On ihan apples to oranges vertailua tommonen... :hammer:
Kerrotko missä olen
A. Väittänyt että xboxin ratkaisu on parempi
B. Halvempi
Pleikalle käsittääkseni löytyy myös ulkoisia halpoja kovoja(halvempia kuin boxin)
Jos vastauksesi kumpaankin kysymykseeni on ei, niin asia kunnossa. Muussa tapauksessa lainaus viesteihini kiitos.
 
Pelivalikoiman. Saan konsoleilla pelattavakseni nopeiden ja helpoimmin ne pelit, mitkä haluan.
Eli onko mikä alusta nyt pelivalikoimaltaan paras? Millä mittareilla? "venalaine osti nää pelit näille alustoille" -mittarilla? Miksi tuo mittari on validimpi kuin joku muu?
 
Ok, sama levy siis pyörii edelleen.

Minun oma pelimaku on tosi validi mittari, kun puhutaan siitä, minkä alustan valitsen. Toivon, että myös muut tekevät valintansa omaan makuunsa perustuen. Mitään universaalisti pätevää mittaria ei edelleenkään ole olemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kerrotko missä olen
A. Väittänyt että xboxin ratkaisu on parempi
B. Halvempi
Pleikalle käsittääkseni löytyy myös ulkoisia halpoja kovoja(halvempia kuin boxin)
Jos vastauksesi kumpaankin kysymykseeni on ei, niin asia kunnossa. Muussa tapauksessa lainaus viesteihini kiitos.

Mutta kun se ei ole edes kohtuullinen, kun verrataan kilpailijoihin.
 
Ok, sama levy siis pyörii edelleen.
Ei taida mulla olla lerppuasemaa ollenkaan koneessa.

Mutta ei kyllä taaskaan yllättänyt tämä argumentaatiosi. Kumma juttu kyllä että mitään ei voida perustella muulla kuin subjektiivisella hutulla, ja sit sillä mennään väittelyketjussa sata lasissa ja valitetaan muille siitä kuinka "sama levy pyörii edelleen".

Kukin tyylillään, ei kait siinä.

Osaatko muuten tarkemmin eritellä että miksi pidät nipan pelivalikoimaa parempana kuin vaikka PC:n? On jääny usein aika ohkaiseksi perustelut, ja siten mahdottomaksi keskustella väittelyketjun hengessä näistä subjektiivisista kokemuksistasi joita olet valitettavan pintapuoleisesti päättänyt ketjuun tuoda aiheeksi.
 
Mun mielestä on kanssa melko ironista ja hauskaa, että kaveri kuka ei tunnu välittävän faktoista, numeroista tai ilmeisesti mistään objektiivista asioista tai järkevistä perusteluista, koitti verrata vastaväittelijöitä Flat Earth salaliittoteoriitikoihin.
 
Tykkään Zeldoista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Marioista (mukaan lukien Kart), niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Metroideista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Donkey Kongeista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Smash Brosseista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Xenoblade Chronicleseista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Kirbyistä, niitä ei julkaista PC:lle.

Oikeastaan koko Switchille ei muita pelisarjoja tarvitsisikaan, ja olisin tyytyväinen.
 
Joo tää on ihan selvä homma. Kysyin kuitenkin että osaatko artikuloida että miksi tykkäät noista?

Subjektiivisia näkemyksiä kun haluat väittelyketjussa käsitellä, niin olisi mielenkiintoista tietää että mikä tässä tarkkarajaisessa mieltymyksessäsi on taustalla. Voidaan sitten väitellä aiheesta tarkemmin kun tiedetään että mistä on kyse.

Huutokilpailua tuskin kukaan tännekkään kaipaa. "mun pelit on parempia ku sun pelit" jne. :)
 
Tykkään Zeldoista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Marioista (mukaan lukien Kart), niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Metroideista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Donkey Kongeista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Smash Brosseista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Xenoblade Chronicleseista, niitä ei julkaista PC:lle.
Tykkään Kirbyistä, niitä ei julkaista PC:lle.

Oikeastaan koko Switchille ei muita pelisarjoja tarvitsisikaan, ja olisin tyytyväinen.
Näitä et saa PC:lle, mutta PC:llä on silti varmasti paremmat pelit joista tykkäät. Osta siis PC.
 
Näitä et saa PC:lle, mutta PC:llä on silti varmasti paremmat pelit joista tykkäät. Osta siis PC.
PC:llä on tutkitusti paljon pelaamisen arvoisia pelejä. Moni pelaa niitä tälläkin hetkellä. Se että mistä kukin tykkää ja miksi on ihan hauska harjoite kunkin itse miettiä.
 
PC:llä on tutkitusti paljon pelaamisen arvoisia pelejä. Moni pelaa niitä tälläkin hetkellä. Se että mistä kukin tykkää ja miksi on ihan hauska harjoite kunkin itse miettiä.
Onko konsolilla sitten tutkitusti vähemmän pelaamisen arvoisia pelejä, kuin mitä ihminen kerkeää pelaamaan? Jos ihminen kerkeää pelaamaan X määrän pelejä niin onko sillä väliä löytyykö niitä hyviä pelejä X+Y vai X+Z? Eikö moni pelaa hyviä pelejä konsolillakin tällä hetkellä? Miksi pelien absoluuttinen lukumäärä on se paras mittari?
 
Tuli muuten asennettua Steam link telkkariin kun emännän kanssa alotettiin Split fiction. Toimii todella hyvin langattomasti, ilman isompia viiveitä.
 
Onko konsolilla sitten tutkitusti vähemmän pelaamisen arvoisia pelejä, kuin mitä ihminen kerkeää pelaamaan?
Vaikea sanoa, lienee kovin subjektiivinen kokemus tuo.
Jos ihminen kerkeää pelaamaan X määrän pelejä niin onko sillä väliä löytyykö niitä hyviä pelejä X+Y vai X+Z?
Niin. Jos on pelejä yllin kyllin suhteessa käytettävään aikaan alustasta riippumatta, niin eikö silloin kannata ehdottomasti pelata sillä alustalla jolla saavutetaan paras pelikokemus, eli pc:llä.
Eikö moni pelaa hyviä pelejä konsolillakin tällä hetkellä? Miksi pelien absoluuttinen lukumäärä on se paras mittari?
Varmasti pelaa. Pc:llä se pelaaminen olisi vaan kokemuksena parempaa. Vähemmän nykimistä, tarkempi kuva jne.
 
Ihan kuin pomk olisi täällä kouluttamassa ja vetämässä jotain harjoitteita jengille. 😂

Mitä tulee Nintendon excluihin, niin ne ovat lähes poikkeuksetta todella hiottuja, turhasta sälästä vapaita ja yksinkertaisesti hauskoja pelata. Monikin mainitsemistani sarjoista edustaa genrensä parhautta. Tarvitseeko peleistä pitämiseen sen kummempia tekijälistauksia. Jotenkin veikkaan, että ihan sama juttu se on PC-pelaajilla, että jotkut pelit itseä miellyttää ja siinä se.
 
Varmasti pelaa. Pc:llä se pelaaminen olisi vaan kokemuksena parempaa. Vähemmän nykimistä, tarkempi kuva jne.
Tämän toteamuksesi perusteella siis nuokin yllämainitut Switch pelit ovat PC:llä parempia. Laitappa linkit mistä voin nuo ostaa PC:lle? Emulaattorit eivät valitettavasti tähän käy vastaukseksi.
 
Ihan kuin pomk olisi täällä kouluttamassa ja vetämässä jotain harjoitteita jengille. 😂

Mitä tulee Nintendon excluihin, niin ne ovat lähes poikkeuksetta todella hiottuja, turhasta sälästä vapaita ja yksinkertaisesti hauskoja pelata. Monikin mainitsemistani sarjoista edustaa genrensä parhautta. Tarvitseeko peleistä pitämiseen sen kummempia tekijälistauksia. Jotenkin veikkaan, että ihan sama juttu se on PC-pelaajilla, että jotkut pelit itseä miellyttää ja siinä se.
Nintendolla on hyviä yksinoikeuspelejä mutta 30fps on niin ankea luku ja valitettavan moni pyörii siinä. Mario Odyssey oli kuitenkin mukava poikkeus ja erinomainen peli. Switchin Zelda pelit pc:llä pelattuna on aivan eriluokan kokemus kuin konsolilla.
 
Tarvitseeko peleistä pitämiseen sen kummempia tekijälistauksia.
No jos haluaa niistä jostain syystä väitellä tai muuten keskustella väittelyn osana, niin kai se olisi ihan hyvä voida artikuloida asioita.
Ymmärtänet että muuten aiheesta on mahdotonta jatkaa mitään järkevää keskustelua.
Mitä tulee Nintendon excluihin, niin ne ovat lähes poikkeuksetta todella hiottuja, turhasta sälästä vapaita ja yksinkertaisesti hauskoja pelata.
Ja onko nipan exclut jotenkin erityisiä näiltä aspekteiltaan, jos verrataan vaikka sonyn excluihin? Tai vaikka PC peleihin kuten hades 2?
Itse olen kokenut että nipan pelit on viime aikoina olleet osa todella hyviä, mutta sitten taas osa on ollut teknisesti niin viimeistelemättömiä että se on häirinnyt pelaamista (fps dropit spesifisti ärsyttävät ja vievät pelikokemuksen suoraan vessasta alas).
Ihan kuin pomk olisi täällä kouluttamassa ja vetämässä jotain harjoitteita jengille. 😂
Kunhan yritän saada selville että mistä on kyse. Eipä tässä kai muuta ole jäljelläkään kuin subjektiivista huttua, kun kaikessa muussa PC vie aina ja ikuisesti.
Tämän toteamuksesi perusteella siis nuokin yllämainitut Switch pelit ovat PC:llä parempia. Laitappa linkit mistä voin nuo ostaa PC:lle? Emulaattorit eivät valitettavasti tähän käy vastaukseksi.
Olet ymmärtänyt väärin. Kyseessä oli toisen kirjoittajan esittämä skenaario, jossa mielekästä pelattavaa löytyy alustasta riippumatta enemmän kuin ehtii pelaamaan. Tuolloin olisi loogista valita se alusta jolla pelikokemus on paras, pelejä kun olisi sillekkin enemmän kuin aikaa pelata.
 
Nintendolla on hyviä yksinoikeuspelejä mutta 30fps on niin ankea luku ja valitettavan moni pyörii siinä. Mario Odyssey oli kuitenkin mukava poikkeus ja erinomainen peli. Switchin Zelda pelit pc:llä pelattuna on aivan eriluokan kokemus kuin konsolilla.
switch 2 versiot noista on ihan ok. Eikä tarvinnut kuin kahdeksan vuotta odotella.
 
Ymmärtänet että muuten aiheesta on mahdotonta jatkaa mitään järkevää keskustelua.

Sunhan ei ole mikään pakko keskustella minun kanssa. Käsittääkseni täällä voi jopa estää käyttäjän, jolloin jää viestit näkemättä. Havaintojeni mukaan minun tapani viitata omiin kokemuksiin ja mieltymyksiin ei täällä närästä kuin korkeintaan kourallista kanssakeskustelijoita.
 
Meneppä lukemaan kokemuksia netin puolelta ja tule sitten kertomaan miten ongelmatonta se on. Osa peleistä toimii ongelmitta, osassa hieman ongelmaa ja osaa ei saa kunnolla toimimaan millään keinolla. Lähes aina pelikohtaista säätöjä. Itse aikanaan pelailin Switchin tuotoksia PC:llä, joten omaakin kokemusta on. Niinpä tuo nyt vaan ei ole missään määrin verrattavissa siihen kokemukseen jonka saat natiivisti Nintendon laitteella, kun vaan käynnistät pelin ja alat pelaamaan. Ja oma lukunsa on miten vaikkapa Switch kakkosen pelit saat koneellesi niin että ne emulaattorilla toimivat ..
 
Sunhan ei ole mikään pakko keskustella minun kanssa.
Sinun kanssasi keskustelu on ihan mielenkiintoista. En koe syytä estää täällä kuin hyvin harvoja keskustelijoita.
Havaintojeni mukaan minun tapani viitata omiin kokemuksiin ja mieltymyksiin ei täällä närästä kuin korkeintaan kourallista kanssakeskustelijoita.
Koko ketjussa on vain kourallinen aktiivisia keskustelijoita.

Mutta taas sitä tuli petyttyä kun et jaksanut vastata kysymiini asioihin. Miksi kirjoittelet tänne subjektiivisista kokemuksistasi, jos et kerran halua niistä keskustella?
 
Sinun kanssasi keskustelu on ihan mielenkiintoista. En koe syytä estää täällä kuin hyvin harvoja keskustelijoita.
Selvät henkilöön käyvät räksyttäjät pääsevät samantien ignoreen. Niitä on muutamia ja "uusia" yrittelijöitä välillä ilmestyy. Joitain voi palautella välillä jos meno olisi asiallisempaa.
Koko ketjussa on vain kourallinen aktiivisia keskustelijoita.

Mutta taas sitä tuli petyttyä kun et jaksanut vastata kysymiini asioihin. Miksi kirjoittelet tänne subjektiivisista kokemuksistasi, jos et kerran halua niistä keskustella?
Ei täällä ole varmaan kymmentäkään aktiivisesti keskustelevaa. Saisi olla enemmänkin.

switch 2 versiot noista on ihan ok. Eikä tarvinnut kuin kahdeksan vuotta odotella.
Tosiaan Switch 2 korjaa näitä puutteita ja hyvä niin. Turhan kauan vaan tässäkin meni. Switch 2 pelit sitten kunnostetaan Switch 3 laitteella.
 
PC:llä on tutkitusti paljon pelaamisen arvoisia pelejä. Moni pelaa niitä tälläkin hetkellä. Se että mistä kukin tykkää ja miksi on ihan hauska harjoite kunkin itse miettiä.
On siellä kaksi herkkupalaa mitä ei konsoleilla voi pelata. Nimittäin pasianssi ja miinaharava. Niitä on mahtava pelata 400fps/8k:na ja kaikki asetukset tapissa 4000 euron koneella. 😎
 
Kolmas on CS. Sekään ei taida onneksi kummoista tehomyllyä vaatia ja tosimiehet pelaa kuuleman mukaan sitä anyway low asetuksilla.
Toki pc:lle saa kohta 720hz näyttöjäkin. Tosimiehet varmaan pelaa semmosilla sitten, ja ei riitä ominaisuuksiltaan ja pelattavuudeltaan mikään switchin tasoinen laite siihen hommaan.
 
Se on hyvä, että on jokaiselle jotain ja tosimiehet ovat selvästi myös rahamiehiä. Veikkaan, että nuo näytöt eivät ole kuluttajaystävällisissä hinnoissa.
 
Halvempi se on kuin vastaavantasoinen tv.
Onko sen parissa myös mukavampi viettää leffailtaa perheen kesken?

Mikä on muuten se raja mihin asti hertsejä kannattaa kasvattaa?

Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Ei vaan näyttäisi ainakaan alkuun olevan tosimiehille kelpaava reso.

Kyllähän tuo 720p varmaan sen CS:n kanssa menee. Luulin tosin, että PC maailmassa FHD resokin oli vanha juttu jo 10v sitten.

Tokihan tosimiehillä on varmaan rinnakkain tuo ja 4K 240Hz näyttö, jotta soveltuvampi väline voidaan valita kulloinkin pelattavan pelin mukaan.
 
Mikä on muuten se raja mihin asti hertsejä kannattaa kasvattaa?

Eiköhän siinä ole vaan taivas rajana, koska tokihan on saatava ulos aina jotain uutta isompien numeroiden kera, jotta ihmisillä on mitä ostaa ja talouden rattaat pyörivät. Sen suhteen, mille on oikeasti tarvetta, aletaan olla varmasti jo rajoilla, jos ei ylikin. Ei ainakaan meikeläisen vanhoille aivoille ja silmille tarvitse tuollaisia lukuja.
 
Mietin vaan, että kai tuollekin on jokin ihmiskehon omista luonnollisista rajoitteista tuleva objektiivinen raja. Semmoinen piste jonka jälkeen rationaalisesti ajateltuna hertsien nostosta tulee lähinnä haittaa, esim. silmät ei kykene enää huomaamaan eroa mutta virrankulutus kasvaa. Toki markkinoinnille raja on ääretön tai ääretön potenssiin ääretön, kuten totesit. (Talousjärjestelmäkin voisi tietysti aikanaan siirtyä materialismista enemmän aineettomiin palveluihin.)
 
Havaintojeni mukaan minun tapani viitata omiin kokemuksiin ja mieltymyksiin ei täällä närästä kuin korkeintaan kourallista kanssakeskustelijoita.
Mutta taas sitä tuli petyttyä kun et jaksanut vastata kysymiini asioihin. Miksi kirjoittelet tänne subjektiivisista kokemuksistasi, jos et kerran halua niistä keskustella?

Sitä minäkin olen miettinyt, että kun @venalaine ei vastaa oikeastaan mihinkään "vaikeisiin" kysymyksiin, mitkä vähän selittäisi tai avaisi jotain. Mikä on motiivi vaan heitellä jotain mielipiteitä ilmaan? Mitä siitä saa irti? En mä ainakaan koe mitään tarvetta tulla väittelyketjuun vaan pudottelemeaan omia mieltymyksiä ja mielipiteitä tyyliin "näin se vaan on mun mielestä", ilman että perustelisi niitä mitenkään.
 
Kyllähän minä olen paljonkin perustellut, mutta ne ovat teidän näkökulmastanne sitä subjektiivistä huttua. En myöskään näe järkeväksi alkaa mitenkään kovinkaan laveasti tänne kirjoittamaan, koska tiedän, että se on täysin hukkaan heitettyä aikaa. Sen verran tätä ketjua on tullut seurattua, että tiedän, että mihinkään konsensukseen ei kuitenkaan päästä, sen verran erilaiset ovat tulokulmat. Toisekseen, jos kysymys asetellaan siten, että se jo selvästi johdattelee fps- / resoluutiovänkäykseen tai muuhun asiaan, mihin olen jo vastannut, niin miksi toistamaan, jokainen osannee ketjua selata taaksepäin. Se on sitten eri asia, onko vastaus ketä tyydyttänyt (ei tietenkään, kun samoista asioista vängätään loputtomasti).
 
Viimeksi muokattu:
Sitä minäkin olen miettinyt, että kun @venalaine ei vastaa oikeastaan mihinkään "vaikeisiin" kysymyksiin, mitkä vähän selittäisi tai avaisi jotain. Mikä on motiivi vaan heitellä jotain mielipiteitä ilmaan? Mitä siitä saa irti? En mä ainakaan koe mitään tarvetta tulla väittelyketjuun vaan pudottelemeaan omia mieltymyksiä ja mielipiteitä tyyliin "näin se vaan on mun mielestä", ilman että perustelisi niitä mitenkään.
Eikö tämä päde melkein valtaosaan täällä olevista? Jokuhan taisi aikanaan sanoa jopa ihan suoraankin, että ei kysymyksiin tarvitse vastata. En jaksa kaivaa mutta ei ollut @venalaine.
 
Ja mulle tässä tulee mieleen ainakin eräs käyttäjä, joka kyllä erittäin kovasti kyselee muilta, mutta ei itse vastaa juuri mihinkään, vaan silloin vaihtuu aihe. Ylipäätään aika vaikea oletaa, että jollain on oikeasti aikaa, saati velvollisuus, laatia kovinkin syvällisiä vastauksia random foorumikeskusteluun.
 
Onko sen parissa myös mukavampi viettää leffailtaa perheen kesken?
Aika subjektiivista. Kumman ääressä teet mielummin pörssivaihdannan tai vaikka selaat nettiä?

Mikä on muuten se raja mihin asti hertsejä kannattaa kasvattaa?
Varmaan joku 1000Hz in semmonen järkevä raja mihin ainakin kannattaa pyrkiä. Kenties tuplat tuosta niin sais suht hyvän BFI:n tarvittaessa ihan softatoteutuksena.

Kyllähän tuo 720p varmaan sen CS:n kanssa menee. Luulin tosin, että PC maailmassa FHD resokin oli vanha juttu jo 10v sitten.
Pelistä riippuu että onko tarkkuus olennaista spatiaalisesti vai temporaalisesti. Molempia ei vielä saa samaan aikaan. Konsoleilla ei saa yleensä oikein kumpaakaan.
Ei ainakaan meikeläisen vanhoille aivoille ja silmille tarvitse tuollaisia lukuja.
Kyllä sinäkin erottaisit nuo toisistaan. Ei ole kovin vaikeaa. Se mitä kukin tarvitsee onkin sitten sitä subjektiivista huttua. Switch pelit ei tuolla yhtään paremmalta näytä kuin 60hz näytöltäkään katsottuna.
Mietin vaan, että kai tuollekin on jokin ihmiskehon omista luonnollisista rajoitteista tuleva objektiivinen raja. Semmoinen piste jonka jälkeen rationaalisesti ajateltuna hertsien nostosta tulee lähinnä haittaa, esim. silmät ei kykene enää huomaamaan eroa mutta virrankulutus kasvaa.
Jos haluttaisiin simuloida kaikkia ärsykkeitä mitä ihminen voi havaita silmillään, niin raja olisi jossain 10000hz yläpuolella. Noin nopeita välähdyksiä kun voi vielä helposti havaita ja niistä vieläpä erottaa yksityiskohtia.
Pelaamiseen turha juttu, ainakin vielä tässä vaiheessa.
Mielenkiinnosta, mikä on tässä tapauksessa vastaavantasoinen TV?
Sellainen jossa on 720hz kuvatila. Tarvis ensin aikakone rakentaa ja mennä jonnekkin 2030 luvulle moinen hakemaan, tai sitten teettää custom toteutus johon ei varmaa kymppitonni riitä.
Ja mulle tässä tulee mieleen ainakin eräs käyttäjä, joka kyllä erittäin kovasti kyselee muilta, mutta ei itse vastaa juuri mihinkään, vaan silloin vaihtuu aihe. Ylipäätään aika vaikea oletaa, että jollain on oikeasti aikaa, saati velvollisuus, laatia kovinkin syvällisiä vastauksia random foorumikeskusteluun.
Jos tälläistä kokee niin kannattaa ainakin yksilöidä että kenestä kirjoittaa.
 
Kyllähän minä olen paljonkin perustellut, mutta ne ovat teidän näkökulmastanne sitä subjektiivistä huttua
Ja sitten kun pyytää syventämään sen subjektiivisen hutun syntyjä, niin seuraa radiohiljaisuus.

En edelleenkään ymmärrä että mikä se pointti on kirjoitella pinnallista perustelematonta subjektiivista ajatuksenvirtaa nettiin keskustelupalstalle, ja sitten kieltäytyä keskustelemasta aiheesta. Noh, kukin tyylillään.
 
Sitä voi olla kovin vaikea eritellä kovinkaan tarkasti, että miksi jokin asia miellyttää ja toinen ei. Jos ihminen vaikka tykkää fantasta mutta ei cokiksesta, niin osaako tämä välttämättä kovinkaan tarkasti eritellä näiden eroa muutoin kuin sanomalla, että fanta on parempaa, tykkään appelsiinin mausta. Minä todella epäilen, että meistä pelaajista aniharva pureskelee pelaamansa pelit osatekijöihin ja vääntää mieltymyksensä johonkin esitysmuotoon. Sanoisin, että aikamoinen essee tulisi, jos johonkin kysymykseen tyyliin ”mikä niistä Nintendon peleistä tekee hyviä?”, lähtee oikeasti vastaamaan. Se on melkoista ajanhukkaa, ottaen huomioon, että vastauksena tulee jotain ”cool story bro, PC +1 piste”. Ei kukaan täysijärkinen lähde sille tielle.

Toistan itseäni toteamalla, että ei kenelläkään ole oikeutta tässä ketjussa asettaa rajoja sille, mistä kulmasta täällä asioita katsotaan ja miten niistä kirjoitetaan. Edelleen, jos ei kiinnosta lukea minun ”subjektiivista ajatuksenvirtaa”, niin ei kannata varmaan vastata. Voi vaikka toivoa, että enhän minä varmaan yksin jaksa kovin kauaa jutella.
 
Viimeksi muokattu:
Jos haluttaisiin simuloida kaikkia ärsykkeitä mitä ihminen voi havaita silmillään, niin raja olisi jossain 10000hz yläpuolella. Noin nopeita välähdyksiä kun voi vielä helposti havaita ja niistä vieläpä erottaa yksityiskohtia.
Saisiko sitten vaihteeksi vaikka jotain lähteitä? Esimerkiksi tässä tutkimuksessa Humans perceive flicker artifacts at 500 Hz - Scientific Reports päädyttiin tulokseen, että katsojien mediaani oli n. 500Hz kohdalla. Sekin toki jo runsaasti enemmän kuin monesti puhuttu 72Hz tai sen lähettyvillä oleva.

Kyllä sinäkin erottaisit nuo toisistaan. Ei ole kovin vaikeaa.
Tämä on kyllä hyvä, että tiedät paremmin mitä toinen ihminen erottaa.

Sellainen jossa on 720hz kuvatila. Tarvis ensin aikakone rakentaa ja mennä jonnekkin 2030 luvulle moinen hakemaan, tai sitten teettää custom toteutus johon ei varmaa kymppitonni riitä.
Tämän ja edellisen lainauksen huomioiden vielä aidosti ihmettelet, että viesteihisi vastaillaan hieman vaihtelevasti?

Ja sitten kun pyytää syventämään sen subjektiivisen hutun syntyjä, niin seuraa radiohiljaisuus.

En edelleenkään ymmärrä että mikä se pointti on kirjoitella pinnallista perustelematonta subjektiivista ajatuksenvirtaa nettiin keskustelupalstalle, ja sitten kieltäytyä keskustelemasta aiheesta. Noh, kukin tyylillään.
Ihan uteliaisuudesta olisi mielenkiintoista kuulla mikä on oma suosikki pelisi tai pelisarjasi ja jokin perustelu siitä miksi se on parempi kuin muut pelit. Samalla näkisi minkä tasoinen selonteko siitä pitäisi antaa, jos tykkää vaikka Zeldasta tai Mariosta.
 
Viimeksi muokattu:
Minä todella epäilen, että meistä pelaajista aniharva pureskelee pelaamansa pelit osatekijöihin ja vääntää mieltymyksensä johonkin esitysmuotoon.
Oletan tämän perusteella että sinua ei kiinnosta omien subjektiivisten kokemustesi analysointi. Siis vaikka niistä nimenomaan avasit keskustelun täällä.

Olen hieman hämmentynyt.
Se on melkoista ajanhukkaa, ottaen huomioon, että vastauksena tulee jotain ”cool story bro, PC +1 piste”. Ei kukaan täysijärkinen lähde sille tielle.
Riippuu aivan siitä että mitä siellä pelikokemuksessa on.
Toistan itseäni toteamalla, että ei kenelläkään ole oikeutta tässä ketjussa asettaa rajoja sille, mistä kulmasta täällä asioita katsotaan ja miten niistä kirjoitetaan.
Ei ole ei. On vaan kovin ihmeellistä että ensin halutaan korostaa subjektiivisuutta yli kaiken, mutta sitten ei ole mitään halua keskustella subjektiivisista asioista.

Vähän kuin jos kirjoittelisi täällä vaikka responsiivisuudesta ja miten se vaikuttaa pelikokemukseen, mutta sitten ei haluaisi keskustella siitä kenenkään kanssa.

Oliskohan joku blogi parempi foorumi moiselle?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 010
Viestejä
5 059 344
Jäsenet
81 016
Uusin jäsen
jmap

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom