PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Pelaajia ja pelaamiseen käytettävissä oleva rahamäärä vaihtelee, siksi on hyvä et MS tarjoaa mahdollisuuden myös oikeasti pienelle budjetille👍
Ja samalla logiikalla on hyvä että Sony tarjoaa mahdollisuuden niille joilla on isompi budjetti ja haluaa enemmän tehoa, eikö?
 
Opiskeluun tarvittavat rojut lasketaan samaan, sillä opiskelu on työhön verrattavaa.

Olen varsin varma siitä että käsityksesi on väärä.
Toki hyöty ei ole kummoinen jos ei ole isoja tulojakaan.

edit: nyt pitää myöntää että pieleen meni. Ei taida onnistua tuo temppu ellei uskottavasti tee jotain töitäkin edes osan aikaa vuodesta.

En ole moista koskaan väittänyt. Premissi oli että opintoihin hankittavaa läppäriä olisi skaalannut sen hinnalla ylöspäin. Tieto siitä että läppäri on joku koulun valitsema tuhnu ei ollut saatavilla aiemmassa vaiheessa keskustelua. Silloin kun itse aikanaan opiskelin läppärit piti ostaa omilla rahoilla. Monessa yliopistossa on ymmärtääkseni edelleen sama tilanne, joten premissi oli ihan vahva, IMO. Haluan tässä vain varmistaa että ymmärrät että mitä väitin ja miksi.

Budjettitietoinen pelaaja olisi ostanut käytetyn oneX:n levyasemalla ja kaveriksi kirjastokortti.
Ai tämmöinen? Kirjastokorttikin löytyy, pitääpä käydä kahtomassa löytyiskö sieltä jo uusin codi😁 laittais samalla stalker 2 ja Indiana Jonesin varaukseen.

IMG_20241107_131833.jpg
 
Ja samalla logiikalla on hyvä että Sony tarjoaa mahdollisuuden niille joilla on isompi budjetti ja haluaa enemmän tehoa, eikö?
Painotan varsinkin tuota isompaa budjettia, koska gamepassin kaltaista palvelua D1 peleineen ei löydy. Mutta tehokkain konsoli Sonylta löytyy💪
Ps. Edelleen jos seuraava boxi on hintaluokkaa 850€, niin siirryn pc:een puolelle👌
 
Entä jos tarjolla on 500€ boksi ja 850€ boksi, niin pahoitatko siitäkin mielesi ja siirryt PC:n puolelle? Ei se Pro ole mikään seuraava pleikkari vaan vaihtoehto normimallille.
 
Ai tämmöinen? Kirjastokorttikin löytyy, pitääpä käydä kahtomassa löytyiskö sieltä jo uusin codi😁 laittais samalla stalker 2 ja Indiana Jonesin varaukseen.
Ei voi kengännauhabudjetilla vaatia uusinta ja parasta. Luulin että ymmärrät sen tosiasian.
:kahvi:

Ps. Edelleen jos seuraava boxi on hintaluokkaa 850€, niin siirryn pc:een puolelle👌
Tuskin hinta nyt ihan noin paljoa nouse nykyisestä noin 300 eurosta. :kahvi:
 
Entä jos tarjolla on 500€ boksi ja 850€ boksi, niin pahoitatko siitäkin mielesi ja siirryt PC:n puolelle? Ei se Pro ole mikään seuraava pleikkari vaan vaihtoehto normimallille.
Mielensä tuntuu pahoittavan vaan ne jotka ei hyväksy sitä, et pelaamisessakin on tasoja🤷 MS on ainut joka tarjoaa vaihtoehtoja jokaiseen hintaluokkaan👌
 
Ei voi kengännauhabudjetilla vaatia uusinta ja parasta. Luulin että ymmärrät sen tosiasian.
:kahvi:

Tuskin hinta nyt ihan noin paljoa nouse nykyisestä noin 300 eurosta. :kahvi:
Uusi konsoli jolla pääsee pelaamaan nyky genin pelejä 60fps. Se on ihan hyvin 9€/kk hintaan.
Mistä puhut? SX maksoi julkkarissa 519€
 
Mielensä tuntuu pahoittavan vaan ne jotka ei hyväksy sitä, et pelaamisessakin on tasoja🤷 MS on ainut joka tarjoaa vaihtoehtoja jokaiseen hintaluokkaan👌
Pidätkö kovinkin uskottavana että seuraavassa genissä mäsän halvin konsoli maksaa yli 850 euroa?
Mistä puhut? SX maksoi julkkarissa 519€
Tyypillinen series konsoli on myyty hintaan 2-3xx€.
Uusi konsoli jolla pääsee pelaamaan nyky genin pelejä 60fps. Se on ihan hyvin 9€/kk hintaan.
Kalliilta kuulostaa, kun ottaa huomioon kaikki seikat.
 
Pidätkö kovinkin uskottavana että seuraavassa genissä mäsän halvin konsoli maksaa yli 850 euroa?

Tyypillinen series konsoli on myyty hintaan 2-3xx€.

Kalliilta kuulostaa, kun ottaa huomioon kaikki seikat.
Niin konkurssihan se kerkee tulla ennen seuraavaa geniä🙄
Kerro toki halvempi vaihtoehto? En pidätä hengitystä🤣
 
Siitä vaan ostamaan suoraan Microsoftilta. Toki pelkkiä läppäreitä, eli RTX 4090 jää saamatta, koska läppärien RTX 4090 on todellisuudessa sama piiri kuin RTX 4080
Läppärin 4090 piiri on ehkä sama kuin 4080 työpöytätuotteessa, mutta suorituskyky on sontaa.

MS:n läppärit on kaikki aika keskinkertaisia mitä tulee suorituskykyyn. Liekö yhdessäkään XE graphicsia kovempaa näyttistä edes? Jopa Series S vie ja mäsän 1500 euron hintaluokan koneet vikisee.
 
Läppärin 4090 piiri on ehkä sama kuin 4080 työpöytätuotteessa, mutta suorituskyky on sontaa.
Juuri näin, jäätävät erot noissa on
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

1000108617.jpg

1000108618.jpg

1000108621.jpg

4090 läppäriversio vastaa suurinpiirtein pöytäkonepuolella n. 4070 Ti näytönohjainta, eli aika kaukana ollaan vaikka piiri olisikin sama
 
No Man's Sky tukee PS5 Pro:lla 8K resoluutiota. Nyt on oikeasti siisti juttu.

Kojima hankki Sonyltä kaikki lisenssit Death Strandingiin, ja pelin Directors Cut versio Shadow Dropattiin Xboxille. Enismmäistä kertaa Sonyn Decimaenginellä tehty peli pyörii Xboxilla. Ja vaikuttaa vahvasti siltä, että Death Stranding 2 julkaistaan samana päivänä sekä PS5:lla että PC:llä ja Xboxilla.

"The studio said in a press release that “now has full ownership of the Death Stranding IP,” and that it will continue to bring it to “more platforms and audiences.”"

Viimeksi muokattu:
No Man's Sky tukee PS5 Pro:lla 8K resoluutiota. Nyt on oikeasti siisti juttu.
8k30fps ei ole siisti juttu. Kuulostaa lähinnä hirveältä jutulta. Vähän kuin ostaisi urheiluautoon Fiat Punton renkaat. Jos on varaa 8k televisioon, niin on varaa laitteistoon jolla sillä oikeasti voi pelata, ja se ei ole 17 Teraflopsin, PS5 Pro.
 
Eipä 8k telkkarit niin kovin paljoa maksa, parilla tonnilla irtoaa jo. Halvemmallakin löytyi muutama vuosi sitten, mutta onneksi tultiin yhteiskuntana järkiimme ja jätettiin nekin kauppaan. 8k resolla kun ei realistisesti oikein tee mitään. Kuvanlaatu on huonompi kuin 4k näytöillä ja mitään hyviä puolia on vaikea keksiä.

Ps. Millään laitteistolla ei onnistu 8k resoluution pyörittäminen pelattavasti, ainakaan muilla ku vanhoilla tai indiepeleillä.
 
Samaa mussutusta oli aikoinaan kun 4K telkkareista oli puhe. :kahvi:

Kyllä se 8K on jossain vaiheessa standardi niin kiva nähdä kun kokeilevat mitä laitteesta saa irti.
 
Kyllä 8k:lla on paikkansa. Itse pelaan 48" OLEDilla niin että etäisyys silmistä näytön keskipisteeseen on 55cm. Aavistuksen näen 4k resoluutiolla "pikselaatiota" joissakin reunoissa jonka varmasti 8k resoluutio korjaisi.
 
Samaa mussutusta oli aikoinaan kun 4K telkkareista oli puhe. :kahvi:
Oliko todella?
Kyllä 8k:lla on paikkansa. Itse pelaan 48" OLEDilla niin että etäisyys silmistä näytön keskipisteeseen on 55cm.
Tossa on aika isolle kulmalle venytetty 4k reso. Noin läheltä jos kattelee, niin voi rajat tulla vähän vastaan juu.

@Bucky :lle ja muille sohvapelaajille sitten tiedoksi, että tuo vastaa sitä että 3m päässä olevalta sohvalta katsoisi noin 150 tuumaista telkkaria. Ei siis huolta että olohuonekäytössä kukaan kovin nopeasti havaitsisi eroa.
 
Kyllä mun pikkuruisessa olkkarissa huomaa jo 75" OLED:issa että alkaa resoluutio potkia vastaan. 8K on tervetullut vaikka kuinka mussutus jatkuisi.
 
Kyllä mun pikkuruisessa olkkarissa huomaa jo 75" OLED:issa että alkaa resoluutio potkia vastaan. 8K on tervetullut vaikka kuinka mussutus jatkuisi.
Varmaan johtuu siitä konsolista, eikä näytön tarkkuudesta. Jos pitäisi arvata. Tai sit olkkari on todella pieni.
 
Kojima hankki Sonyltä kaikki lisenssit Death Strandingiin, ja pelin Directors Cut versio Shadow Dropattiin Xboxille. Enismmäistä kertaa Sonyn Decimaenginellä tehty peli pyörii Xboxilla. Ja vaikuttaa vahvasti siltä, että Death Stranding 2 julkaistaan samana päivänä sekä PS5:lla että PC:llä ja Xboxilla.

"The studio said in a press release that “now has full ownership of the Death Stranding IP,” and that it will continue to bring it to “more platforms and audiences.”"

Mitähän sille Metal Gear lisenssille kuuluu? Konami aika laiskasti käsitellyt sitä. Esim Phantom painiin ei ole koskaan tullut next gen päivitystä Xboxille.
 
Jos on varaa 8k televisioon, niin on varaa laitteistoon jolla sillä oikeasti voi pelata...
Tätä ajatuksen kulkua vähän ihmettelen. Että kun käyttää rahaa, niin se jotenkin tuo lisää rahaa. Jos käyttää paljon rahaa, niin voi käyttää lisää paljon rahaa. Mihin se ketju loppuu? Aina on lisää varaa kun käyttää rahaa. Kai ne rahat jossain vaiheessa loppuu.
 
Laitteisto kannattaa olla balanssissa. Mitä järkeä ostaa suht kallis 8K telkkari, jos ei ole varaa sitten käyttää laitteisiin, joilta saa 8K kuvaa ulos.

Toimii myös toisinpäin. Ei ole järkeä ostaa 2000€ näytönohjainta ja käyttää 60hz 1080p näyttöä. Tai oikeastaan ei ole edes järkeä ostaa PS5 Prota ja käyttää 60hz 1080p näyttöä.
 
Xbox one x tietty. Samat pelit pyörii 60fps ku series s:llä. Joo jää joku yks peli ”power of the cloudin” varaan, mut ei voi mitään.
Tuolla tavalla voisi jopa ihan jollain 299€ perus läppärillä pelata, pilven kautta
 
Xbox one x tietty. Samat pelit pyörii 60fps ku series s:llä. Joo jää joku yks peli ”power of the cloudin” varaan, mut ei voi mitään.
Yks peli🤔 viisi äkkiä laskettuna jää onex konsolilla pelaamatta, pilvihommat ei vielä korvaa natiivia pelaamista.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Mitä natiivia 8k kontenttia meinasit sillä katsoa?
Tuo on ihan validi kysymys. Moni 4k-blu-ray leffakin on 2k digitaalisesta masterista jälkituotantovaiheessa upscaletettua 4k:ta. Hyvänä esimerkkinä ulkomuistista Avengers: End Game 4k Blu-ray release on tehty 2k Digital Masterista. Aika moni pienemmän tuotannon leffa on hyvin monesti 2k eikä 4k digital master.

Eli vielä on matkaa siihen että yleisesti tuotantoputket olisi saatu 4k tasolle natiivisti. IMAX megatuotannot taitaa olla 6,5k digital mastereita. Sanoisin että 8k voisi olla 10v päästä tuotantoputkissa samassa vaiheessa mitä 4k nyt eli osin tuettu. Laajassa broadcast verkossa varmaan 20-30 vuotta.

Toki natiivia saa sitten PC:ltä. Jotain retropeliä voisi vetää ehkä native 8k 120fps. Voisi olla bittikartta-artistilla vähän piirrettävää.
 
Aika moni pienemmän tuotannon leffa on hyvin monesti 2k eikä 4k digital master.
ARRIn kamerat on vielä kovassa käytössä ja ihmiset tykkää niiden tuottamia kuvia katsella. Olikohan vähän yli 4k noiden natiivireso. RED tekee korkeammankin reson leffakameroita, mutta niissäkin sit tulee erinäisiä ongelmia vastaan jälkituotannossa.

Yks iso ongelma on yllättäen sama ku peleissäki, cgi:n laskentaan menee nelinkertainen aika ja teksturointi pitää olla huomattavasti tarkempaa kans.
 
Mitä natiivia 8k kontenttia meinasit sillä katsoa?

Onko viisi peliä 325 euron arvoinen juttu? Opiskelijabudjetilla?
Meinaat että ne pelit jää viiteen 3v aikana🤔 edelleen se 9€/kk👍
Tuolla konsolilla voi myös pelata gta kutosta ens vuonna, OneX konsolilla ei.
 
Mitä natiivia 8k kontenttia meinasit sillä katsoa?
Eiköhän sitä tulevaisuudessa pääse 8K natiivista kontentista nauttimaan. Samalla tavalla mitä 4K:sta nykyään.

Joko pikkuhiljaa alkaisi asia mennä perille vai haluatko vielä mussuttaa?
 
Eiköhän sitä tulevaisuudessa pääse 8K natiivista kontentista nauttimaan.
Kannattaa varmaan kuitenkin odottaa että sitä kontenttia on, ennen kuin hankkii näyttölaitteet jotka sit vanhenee käsiin ennen kuin mitään sisältöä on saatavilla. Bonuksena itse näyttölaitteet on huonompia 4k sisällön näyttämisessä kuin natiivit 4k näyttölaitteet.
Meinaat että ne pelit jää viiteen 3v aikana🤔 edelleen se 9€/kk👍
En meinaa. Meinaan että aika kalliit viisi peliä on ollu tähän mennessä. Käytetty S alle sit kun sen saa satasella kierrätyskeskuksesta, niin saa nekin sit pelattua aikanaan.

Opiskelijabudjetilla ei saa aina kaikkea.

PC:llä olis ollu noin 10000 enemmän peliä pelattavissa. Samalla per peli hinnoittelulla PC:lle järkevä hinta olis ollu 650 000 euroa.
 
On tosi kalliita pelejä🤣 sillä kierrätyskeskus konsolilla pelataan gta kutosta julkkarissa, milläs pc:eellä sinä pelaat sen😉
 
Xbox one x tietty. Samat pelit pyörii 60fps ku series s:llä. Joo jää joku yks peli ”power of the cloudin” varaan, mut ei voi mitään.
Nyt särähti korvaan näin Seris S:n omistajana. Heti jo ylivoimaisesti eniten pelaamani Seris S peli on game changer, Diablo 4 (Suurin syy miksi ylipäätään ostin Series S:n). Sama reso (1440p) samat asetukset. Xbox One X 30 fps, Series S 60 fps.
 
Laitoin jo DF videon aiheesta🤷
 
On tosi kalliita pelejä🤣 sillä kierrätyskeskus konsolilla pelataan gta kutosta julkkarissa, milläs pc:eellä sinä pelaat sen😉
En ole valmis maksamaan 800 euroa jotta voisin edes välttävästi pelata gta kutosta.

Oliko gta5 kova peli xbox 360 konsolilla? Mielestäni ei. Onko gta6 kova peli series s konsolilla, tuskin.
 
Eli onko GTA 5 "kOvA PeLi" sitten muilla laitteilla?
Ei se ps3:llakaan ollut sen kovempi. Kauhee lagifesti sutturesolla.

se gta5 jonka kaikki muistaa on vasta seuraavalle konsolisukupolvelle ja PC:lle julkaistu versio. Paremmat toiminnallisuudet, järkevä ruudunpäivitysnopeus ja OK resoluutio.
 
se gta5 jonka kaikki muistaa on vasta seuraavalle konsolisukupolvelle ja PC:lle julkaistu versio. Paremmat toiminnallisuudet, järkevä ruudunpäivitysnopeus ja OK resoluutio.
PC pelaajan copet. Hyvin se meni kaupaksi jo 360/PS3 aikoina. Ymmärrän harmituksen kun joutui odottelemaan sillä aikaa kun muut pitivät konsoliversion kanssa hauskaa.

Sitä paitsi nykyisestä PC versiosta puuttuu nykykonsolien ominaisuuksia. On siinä taas ns. "paras versio" :kahvi:
 
Hyvin se meni kaupaksi jo 360/PS3 aikoina.
En ole muuta väittänyt. Se nyt vaan sattui olemaan näin PC pelaajan näkökulmasta aivan kauhea stutter fest.
Sitä paitsi nykyisestä PC versiosta puuttuu nykykonsolien ominaisuuksia. On siinä taas ns. "paras versio" :kahvi:
Ja konsoliversioista puuttuu PC version ominaisuuksia. Paremmalta tuo PC:llä näyttää modien kanssa kuin konsoliversio modaamatta.
 
En ole muuta väittänyt. Se nyt vaan sattui olemaan näin PC pelaajan näkökulmasta aivan kauhea stutter fest.
Ei se siitä pelistä silti huonoa tee vaikka onkin pelisarjan heikoin osa.
Paremmalta tuo PC:llä näyttää modien kanssa kuin konsoliversio modaamatta.
Niin. Modattuna.

No pääseepähän PC version pelaajat ikivanhan kontentin pariin kun konsoleilla pelataan jo GTA 6:sta: :kahvi:
 
Ei se siitä pelistä silti huonoa tee
Ei niin. Se tekee pelistä (IMO) pelikelvottoman. Joku 25fps ei ole asia mitä kykenen sietämään.
Niin. Modattuna.
Niin. Modaus on PC versiolle selvä etu. Kannattaa joskus kokeilla, saa nimittäin paljon paremman upgraden kuin mitä toi "next gen" patchi.

konsoleilla pelataan jo GTA 6:sta
odotan matalempaa resoa ja ruudunpäivitysnopeutta kuin mitä gta 5 ps3:lla.
 
Ei niin. Se tekee pelistä (IMO) pelikelvottoman. Joku 25fps ei ole asia mitä kykenen sietämään.
Mielipiteitä on monia mutta ei se pelikelvoton ollut missään vaiheessa.
Kannattaa joskus kokeilla, saa nimittäin paljon paremman upgraden kuin mitä toi "next gen" patchi.
En sitä kiistä. Aikoinaan tuli Skyrimiä modattua hienommaksi. Ei se sitä peliä silti parantanut vaikka olisi kuinka kiiltävät pinnat tahansa.
odotan matalempaa resoa ja ruudunpäivitysnopeutta kuin mitä gta 5 ps3:lla.
Ainut asia mitä joudut odottelemaan on PC-versio. :kahvi:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 853
Viestejä
5 054 088
Jäsenet
80 993
Uusin jäsen
Wolfwood

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom