• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Naisten on helpompi saada mies kuin toisin päin, mutta naiset joutuu myös sietämään aika helvetin huonoa käyttäytymistä apinamiehiltä etenkin tänä aikana kun vähintään semianonyymi kontakti netin välityksellä on helppo tapa välittää dickpic tai jotain muuta todella tyylikästä. Tästä saattaa sitten seurata se, että naisella on mitta täynnä ja kunnollisen miehen on vaikea päästä sen suojakuoren läpi.

Vanhemmat naisihmiset on kyllä joskus rasittavan päällekäyviä, mutta ei ne selvin päin tule suoraan kimppuun. Selvin päin ymmärtävät myös "kiitos ei" merkityksen. Joillakin miehillä on noissa asioissa paljonkin kehitettävää ja se taas pilaa herkästi meidän muiden mainetta.
 
En tiedä onko tämä jännämies vähän ylimainostettu juttu, tai mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Aika rikkonaisia monet jännämiesten parisuhteet tuntuu loppuviimeksi olevan jos sellaisia ylipäätään edes on. Mitä niitä olen seurannut. Jos haluaa kestävän parisuhteen tuntuu vaativan joko loisto matchin tai sitten osa (miehistä) on vain tyytynyt tossun alla olemis strategiaan, eli kaikkea tehään kun vaimo sitä ja vaimo tätä. Kaikille ei semmonen "sell out" parisuhdekkaan toimi jos on jotenkin jäärä tms. kova luonteinen.

Itselle tulee mieleen nämä yleensä lähes aina nuoremmilla naisilla olevat "pahat" pojat jotka ovat aivan ihania ja joilta löytyy rikoshistoriaa, ehkä sitä laitonta asetta, huumeita käytetään ja diilataan, töissä ei pysytä ja tehdään pikkurikoksia. Mutta sitten se tulee aina suurena yllätyksenä kun se ihana paha poika joka vain tarvitsee rakkautta viekin rahat, omaisuutta, pettää, valehtelee, käy itseä kohtaan väkivaltaiseksi jne jne.

Vanhemmiten naiset eivät (jälleen oma ns. mutu tuntuma) sitten ihan samalla lailla ihastu niihin lastenkodeissa kasvaneisiin, rikkinäisitä kodeista tuleviin, koulunsa keskeyttäneisiin, huostaanotettuihin, huonosti käyttäytyviin, ehkä ääriryhmiin kuuluviin (skinit jne), tupakoiviin ja pikkurikoksia tekeviin renttuihin.

Toki näitäkin naisia löytyy. Kyllähän myös naiset käyttävät huumeita, ovat alkoholisteja jne. joten tälläiset helpommin löytävät toisensa.

Tuo on se "jännämiehen" karikatyyri, mutta ei se useinkaan mene ihan noin kirjaimellisesti, eli kyseessä ei ole huumeita käyttävä pikkurikollinen tai jotain vastaavaa.

Itse olen nähnyt sen enemmän vaan sellaisena, mitä yläastepahiksen voisi kuvitella olevan 10 tai 20 vuoden päästä. Ja toisaalta, voihan ihan työssäkäyvilläkin olla ongelmia impulsiivisuuden ja elämänhallinnan kanssa, mutta päässä on sen verran kapasiteettia että ne on saatu pidettyä hallittavalla tasolla. Eihän se ole ne ongelmat mikä näissä miehissä viehättää, vaan just se impulsiivisuus ja luontainen karisma jotka tuo sitä kutkuttavaa jännitystä.

Mutta muuten kyllä hieman sanoisin että naisen asemaa "nainen kuin nainen löytää aina miehen" hieman ehkä liikaa nostetaan ja romantisoidaan tässä ketjussa. Koska se kaduilla nukkuva paskasissa vaatteissa kulkeva huumeita piikittävä ja erilaisia aineita väärinkäyttävä nainen ehkä löytää toisen samanlaisen seuraa mutta "aina löytää miehen jos haluaa" voi olla aika kaukaa haettua fantasiaa. Miksi heidän sitten täytyy nukkua ulkona ja kerjätä jos aina tahtoessaan saisivat sen töissäkäyvän beta miehen jonka luona vetää kamaa, juoda tämän rahoilla viinoja ja bilettää tämän asunnossa?

Tai sitten voisi myös yleistää että mies aina löytää naisen, riittää että menee tarjoamaan 20€ peukuttajille keskustaan ja heti tulee seksiä tai iskemään sitä 04 aikaan narikassa vielä pyörivää pulimummoa joka varmasti lähtee mukaan jos lupaa viinaa kotona ja paikan nukkua...

Varmasti monet liioittelee sanoessaan että naiset saisi kenet tahansa. Mutta kyllä naisille on oikeastikin ihan eri mittakaavassa tarjontaa kuin miehillä, eikä todellakaan tarvisi mennä siihen asti että ostaisi seksiä päihteenkäyttäjiltä (tuskin moni mieskään tätä haluaa tehdä, vaikka periaatteessa olisikin mahdollista! :D ). Minkä lisäksi naisilta hyväksytään paljon helpommin semmoinen passiivisuus, kun taas miehen odotetaan yleensä olevan se aktiivinen osapuoli joka vie hommaa eteenpäin. Kyllä Tinderistä pitäisi löytää täysjärkisiä miehiä ihan määrissä, ja miksei myös työssäkäyvän jos sellaista haluaa (toki taloustilanne on mitä on, en pitäisi mitenkään ihmeellisenä jos joku on vaikka ollut vuoden työttömänä tjsp.).
 
Naisten on helpompi saada mies kuin toisin päin, mutta naiset joutuu myös sietämään aika helvetin huonoa käyttäytymistä apinamiehiltä etenkin tänä aikana kun vähintään semianonyymi kontakti netin välityksellä on helppo tapa välittää dickpic tai jotain muuta todella tyylikästä. Tästä saattaa sitten seurata se, että naisella on mitta täynnä ja kunnollisen miehen on vaikea päästä sen suojakuoren läpi.
Dickpiccien lähettäminen on nykyään laitonta, joten luulisin, että tuollainen käytös on vähentynyt.

Toisekseen asiaan voi suhtautua myös huumorilla. Tai yhdentekevästi. Fiksu nainen joka tapauksessa tajuaa, ettei tuollainen käytös edusta kuin pientä osaa miehistä.
Varmasti monet liioittelee sanoessaan että naiset saisi kenet tahansa. Mutta kyllä naisille on oikeastikin ihan eri mittakaavassa tarjontaa kuin miehillä, eikä todellakaan tarvisi mennä siihen asti että ostaisi seksiä päihteenkäyttäjiltä (tuskin moni mieskään tätä haluaa tehdä, vaikka periaatteessa olisikin mahdollista! :D ). Minkä lisäksi naisilta hyväksytään paljon helpommin semmoinen passiivisuus, kun taas miehen odotetaan yleensä olevan se aktiivinen osapuoli joka vie hommaa eteenpäin. Kyllä Tinderistä pitäisi löytää täysjärkisiä miehiä ihan määrissä, ja miksei myös työssäkäyvän jos sellaista haluaa (toki taloustilanne on mitä on, en pitäisi mitenkään ihmeellisenä jos joku on vaikka ollut vuoden työttömänä tjsp.).
Ei naiset tietenkään saa ketä tahansa ja tuskin kukaan niin väittää, mutta täyttä totta on se, että naiselle "saaminen" (seksin tai miehen ylipäätään) on noin satabiljoonaa kertaa helpompaa kuin miehelle.

Lisäksi miesten taso (ja määrä) on parempi kuin koskaan ennen, jos tason mittarina käytetään vaikkapa koulutusta, sivistystä, "tunneälyä" ja kotitaloustaitoja. Jopa kyrvät on kookkaampia kuin ennen (syynä varmaankin luonnonvalinta..).

Naisilta itseltään puolestaan ei vaadita samanlaista tasokkuutta kuin ennen, vaan lihava kokkaustaidoton mummelimammakin saa seuraa kyllä. Ja tarkoitan siis nuorehkoja mummelimammoja, en välttämättä 8-kymppisiä.
 
Toki myös tuosta samaa mieltä että vaikka ehkä osa naisista yleisesti puhuu että miehen olisi hyvä näyttää pehmeitä tunteita, olla herkkä jne. ei sitä ole järkevää tuoda varsinkaan korostetusti esille kun tavataan. Varmasti löytyy esim. kirjoja, elokuvia jne. missä mies herkistyy. Mutta onko se järkevää tuoda esille heti ensitapaamisella on asia erikseen. Toki pitäisi pyrkiä olemaan ns. oma itsensä mutta välttää myös yliyrittämistä.
Naiset puhuu yhtä ja oikeasti ajattelee toista. Tuo tunteiden esille tuominen on ihan jonnin joutavaa kuraa. Mitä vähemmän tuot tunteita esille, sen enemmän naiset tykkää. Miehet ajattelee loogisesti ja naiset tykkää, jos osaat tuoda tuon loogisen ajattelun oikealla tavalla esille. Naiset sählää siellä tunteiden kirjossa ja miehen tehtävä on olla se järkevä yksilö.
 
Onhan noita uutisia missä mies ei ole koskaan seurustellut tai nainen myöskään. Mutta tahtoisin uskoa että se prosentuaalinen määrä on huomattavan pieni. Varsinkin "en ole koskaan edes pitänyt kädestä, suudellut tai ollut edes vastakkaisen sukupuolen ystävää" luokkaa missä ei koskaan ole edes puhuttu vastakkaiselle sukupuolelle ja ikää tulee enempi jolloin myös ne pään sisällä olevat muurit ja esteet kasvavat.

Ehkä se voi johtua itsestänikin, en erityisesti pyri lukemaan tuollaisia juttuja vaikka joskus niihin lehdissä törmää. Henkilökohtaisesti tunnen vain yhden miehen joka tuohon kategoriaan menee.

Tästä vielä sen verran, että mitä tekemistä vastakkaiselle sukupuolelle puhumisella ns. normaalissa tilanteessa on asian kanssa? Mulle tulee mieleen useampikin tuttu tai kaveri, joiden en tiedä olleen ainakaan missään pidemmässä suhteessa, ja jotka vielä pääsääntöisesti on työssäkäyviä ihmisiä. Eikä he myöskään tuppaa viljelemään rasvaisia juttuja, paremminkin niitä viljelevillä on tupannut olemaan enemmän vientiä nyt kun mietin asiaa.

Eiköhän se vaan ole miehellä pääsääntöisesti niin, että jos mitään ei tee, mitään ei tapahdu. Ja tekeminen ei tarkoita sitä että poistuu kotoa ja puhuu edes jonkin verran ihmisille, vaan pitää viedä aktiivisesti hommaa eteenpäin. Naisille varmaan pääsääntöisesti riittää tämä, että ylipäätään poistuu kotoa tapahtumiin ja juttelee takaisin kun joku tulee juttelemaan. :smoke:
 
Tästä vielä sen verran, että mitä tekemistä vastakkaiselle sukupuolelle puhumisella ns. normaalissa tilanteessa on asian kanssa?
Varmaankin se että osa on ihan oikeasti niin "etäällä" siitä seurustelusuhteesta että ei ole tehnyt ns. mitään normaaliin elämään kuuluvaa edes missä olisi myös vastakkainen sukupuoli kuvioissa. Jolloin aivan varmasti se kynnys on todella korkealla.

Suurin osa niin miehistä kuin naisistakin on kuitenkin joskus elämänsä aikana suudellut, seurustellut, harrastanut seksiä, puhunut, pitänyt kädestä jne. vastakkaista sukupuolta eikä ns. kuivaharjoittelua itsensä kanssa tai peilin edessä...

Jolloin kyllä, onhan se ikävää jos sattuu olemaan sinkku (otaksuen että se haittaa) juuri nyt tai kun sattuu sitä olemaan mutta siinä on kuitenkin edes semi realistiset oletukset siitä miten se elämä muuttuisi ja mitä edes seurustelu tarkoittaa ja mitä siltä haluaisi.

Ei tämä tietysti tarkoita sitä että pelkästään kotoaan poistumalla ja esim. kaupan kassalle sanan sanomalla automaattisesti pariutuisi, aivan sama onko kyseessä mies tai nainen. Mutta niin miehellä kuin naisellakin se pariutumisen mahdollisuus kasvaa suuresti jos on joskus edes moista tehnyt ja kykenee suurinpiirtein normaaliin kanssakäymiseen sen sukupuolen kanssa josta on kiinnostunut. Tämän lisäksi tietysti pitäisi hakeutua esim. sellaisiin harrastuksiin missä heitä tapaa..

Osa on löytänyt seurustelukumppanin baarista, osa esim. urheiluharrastuksesta (voi olla jopa ns. miehinenkin laji kuten itsepuolustuslajit tosin siellä naisia on vähemmän joten pitäisi olla huomattavasti sitä karismaa ja erottautua edukseen). Taas jotkut "pelataan yhdessä lautapelejä" jutut monesti ovat aika 50/50 tai jopa naispainoitteisia. Puhumattakaan jostain "opettele tanssimaan lavatansseja" missä miehiä ei kovin monia ole ja ne harvat joita on eivät kovin nuoria ole...

Eli niin naisen kuin miehenkin pitäisi mieluusti paitsi olla saanut edes jotain kokemusta mitä monille kertyy jo ihan tarhaikäisestä (yhdessä leikkiminen, pussaaminen jne) sekä peruskoulussa jolloin osataan toimia "normaalisti" sen kiinnostusta herättävän sukupuolen ja henkilön lähellä eikä olla täysin hiljaa tai lähdetä pois kun "ei se musta kuitenkaan ole kiinnostunut" tai kysytä liian nopeasti ja suoraan "olisitko seurustelukumppanini" jolloin toinen on lähinnä "ööh, mitä vittua, tää on toinen kerta kun nähdään enkä muista edes hänen nimeään..."

Eli järjestetään hiljakseen kahvin juomista, jutellaan toiselle sen yhteisen toiminnan jälkeen, vaihdetaan ehkä yhteystietoja (whatsup tms. mitä nykyisin vaihdetaan) ja vasta myöhemmin ehkä kysytään se netflix & chill vaihtoehto tai jopa annetaan toisen kysyä se...
 
Varmaankin se että osa on ihan oikeasti niin "etäällä" siitä seurustelusuhteesta että ei ole tehnyt ns. mitään normaaliin elämään kuuluvaa edes missä olisi myös vastakkainen sukupuoli kuvioissa. Jolloin aivan varmasti se kynnys on todella korkealla.

Suurin osa niin miehistä kuin naisistakin on kuitenkin joskus elämänsä aikana suudellut, seurustellut, harrastanut seksiä, puhunut, pitänyt kädestä jne. vastakkaista sukupuolta eikä ns. kuivaharjoittelua itsensä kanssa tai peilin edessä...

No mutta kuitenkin, suurin osa tästä ei ole enää sitä normaalia arkijutustelua mitä on esim. harrastuksissa tai työpaikan lounas/kahvipöydässä.

Ei tämä tietysti tarkoita sitä että pelkästään kotoaan poistumalla ja esim. kaupan kassalle sanan sanomalla automaattisesti pariutuisi, aivan sama onko kyseessä mies tai nainen. Mutta niin miehellä kuin naisellakin se pariutumisen mahdollisuus kasvaa suuresti jos on joskus edes moista tehnyt ja kykenee suurinpiirtein normaaliin kanssakäymiseen sen sukupuolen kanssa josta on kiinnostunut. Tämän lisäksi tietysti pitäisi hakeutua esim. sellaisiin harrastuksiin missä heitä tapaa..

No shit. Mutta ei sillä pitkälle pötkitä että vaan menee joihinkin harrastustapahtumiin ja on siellä oma itsensä, eli harrastaa ja sen ohessa vähän juttelee ihmisille harrastuksesta ja niitä näitä. Valtaosa naisista kuitenkin on melkoisen passiivisia ja erityisesti nuoremmissa ikäluokissa monet jopa suorastaan väisteleviä (vanhemmissa kieltämättä ei niinkään). Minkä lisäksi pitää tosiaan hakeutua paikkoihin missä on naisia.

Eli niin naisen kuin miehenkin pitäisi mieluusti paitsi olla saanut edes jotain kokemusta mitä monille kertyy jo ihan tarhaikäisestä (yhdessä leikkiminen, pussaaminen jne) sekä peruskoulussa jolloin osataan toimia "normaalisti" sen kiinnostusta herättävän sukupuolen ja henkilön lähellä eikä olla täysin hiljaa tai lähdetä pois kun "ei se musta kuitenkaan ole kiinnostunut" tai kysytä liian nopeasti ja suoraan "olisitko seurustelukumppanini" jolloin toinen on lähinnä "ööh, mitä vittua, tää on toinen kerta kun nähdään enkä muista edes hänen nimeään..."

Eli järjestetään hiljakseen kahvin juomista, jutellaan toiselle sen yhteisen toiminnan jälkeen, vaihdetaan ehkä yhteystietoja (whatsup tms. mitä nykyisin vaihdetaan) ja vasta myöhemmin ehkä kysytään se netflix & chill vaihtoehto tai jopa annetaan toisen kysyä se...

Tietenkään normaali jutustelu semmoisen kanssa josta ei ole kiinnostunut ei jännitä samalla tavalla kuin jollekin ihastukselle juttelu, mikä voi nuorena olla monillekin vähän hankalaa. Samoin ei yllätä että monet miehet, erityisesti vähemmän supliikit, vähän varoo lähestymästä ns. liian kiinnostavia naisia, mutta tuo että kyselisi satunnaisilta tuttavuuksilta että alatko seurustelemaan kuulostaa lähinnä oudolta. Tosiaankin voisi kuvitella että kysyy vaan että lähdetkö kahville/oluelle/jotain.
 
tuo että kyselisi satunnaisilta tuttavuuksilta että alatko seurustelemaan kuulostaa lähinnä oudolta. Tosiaankin voisi kuvitella että kysyy vaan että lähdetkö kahville/oluelle/jotain.
Niinhän sitä normaali ihminen tekisi ja tekee että kysyy kahvia, yhteystietoja tms. Koska he tajuavat miten suuri red flag tuollainen olisi ja jopa miehenä sitä ajattelisi että toinen on täysin läheisriippuvainen tai hänessä on pahasti vikaa jos hän samantien alkaisi ehdottelemaan seurustelua, yhteen muuttamista jne. vaikka ei oltaisi koskaan tätä puhetta ennen edes kahdestaan juteltu ja käytännössä vasta nähty kerran tai pari jossain yhteisessä harrastuksessa.

Lisäksi tuosta tulee (aivan oikein) tunne että "kuka tahansa kelpaa" ja se epätoivo paistaa lävitse. Nuorena (esiteininä) tuo olisi ns. normaalia tai enempi ymmärrettävämpää mutta jos puhutaan päälle 30 tai jopa päälle 50v henkilöstä ei todellakaan.

Eli pitäisi osata suhtautua toiseen "kuten ihmiseen" eikä nostaa jalustalle ja pitää jonain ihmeellisenä, täydellisenä, puhtoisena olentona joka armosta suostuu puhumaan sinulle. Ei toki kääntäen myöskään "yhtenä pojista" mille alkaa vääntämään rasistisia vitsejä ja alapäähuumoria. Kumpikin aika tehokkaasti karkottaa henkilön.

Onhan se outoa mutta tiedän tuollaista käytöstä ja siinä on juuri se ettei tyyppi ole koskaan elämänsä aikana seurustellut, suudellut, pitänyt edes kädestä ja ei vaan osaa olla naispuoleisessa seurassa (tai sekaseurassa) ilman että alkaa vääntämään jotain setämies juttuja luultavasti koska on muuten liiankin hiljaa. Ei sentään onneksi kirjoita käteensä listaa mistä puhua ja mitä kysyä tytöltä tms.. Mitä helposti joku ala-asteella oleva voisi tehdä. Eli kun noita asteita jää nuorempana pois niitä sitten sovelletaan vanhemmiten ja se tuntuu tosi oudolta kun sellaiseen törmää.
 
Ei toki kääntäen myöskään "yhtenä pojista" mille alkaa vääntämään rasistisia vitsejä ja alapäähuumoria. Kumpikin aika tehokkaasti karkottaa henkilön.
Tähän yhteen yksityiskohtaan on pakko puuttua. Ei minua ainakaan haittaa jos nainen puhuu rasistisia vitsejä ja alapäähuumoria.

E: Tarkemmin lukien tässä on toki puhe siitä miten joku mies puhuu naiselle. "Henkilö" ja aiempi sukupuolineutraali keskustelu hämäsi. Ehkä palaan keskusteluun kunnolla herättyäni.
 
Viimeksi muokattu:

Niin sitä nopeasti ajattelisi, mutta on se hieman hämäävää silti kun se kaveri nainen puhuu vaikka miten tykkää käyttää tummia lakanoita niin ei näy tai haittaa jos menkat alkavat ja kyllä ne veritahrat sitten kuivuvat siihen joten voi vaihtamatta nukkua kunnes ne menkat ovat ohitse ja miten se hieman ärsyttää kun veriklimppejä tippuu sinne vessaan ja niitä joutuu huuhtelemaan useampaan kertaan että varmasti menevät alas.

Ehkä se on naisporukassa asia mitä voidaan keskenään puhua mutta suoraan sanoen se omaan korvaan särähti ja menee hieman samaan kategoriaan kuin saattaisi sanoa miespuoliselle kaverille miten muistaa ajat miten aamustondiksen kera heti herättyään nuorena katsoi irc logit ja sähköpostit läpi ennenkuin meni aamupaskalle minkä jälkeen pukeutui..

Eli asioita mitä nyt ei oleta tai halua kuulla henkilön suusta mihin on ehkä hieman ihastunut tai pohtii potentiaalista romanttista suhdetta. Vaikka toki ihmisiä kaikki ollaan jne. ja varmasti sitten pidemmän parisuhteen aikana tuollaista voi ehkä puhua.

EDIT: nuo eivät toki huumoria mutta yleisesti sitä olettaa toisen sukupuolen puhuvan hieman "siistimmin" kun vastakkaista sukupuolta on läsnä vs oman sukupuolensa kera.
 
Varmaankin se että osa on ihan oikeasti niin "etäällä" siitä seurustelusuhteesta että ei ole tehnyt ns. mitään normaaliin elämään kuuluvaa edes missä olisi myös vastakkainen sukupuoli kuvioissa. Jolloin aivan varmasti se kynnys on todella korkealla.
Myös vanhentuessa on aina vaikeampaa joustaa yhtään mistään, eli aina isompi on kynnys tehdä mitään muutoksia omaan elämäänsä. 25 vuoteen asti oli aika helppoa mutta sen jälkeen kyllä on miettinyt että haluaako edes ketään rikkomaan omia rutiineja. Tossa kohtaa muutenkin alkoi kaikenlaiset työväsymykset sun muut painamaan ettei viikolla olisi voinu ajatellakkaan mitään yhteistoimintaa ja joku lauantai ainoona päivänä kun jotain viittii tehdä. Senkin ajan on kyllä mieluummin käyttänyt johonkin muuhun kuin johonkin treffailuun mistä oletetusti jää vaan paska maku.
 
miten se hieman ärsyttää kun veriklimppejä tippuu sinne vessaan
Joo, tällä tasolla olenkin samaa mieltä. Tuollainen on vastenmielistä ja normaalissa sosiaalisessa kohtaamisessa liian tahditonta. Ajattelin alapäähuumorilla ja rasistisella vitsillä lähinnä jotain hieman härskiä letkautusta kohtuuden rajoissa tai medium plus 3/5 mustalaisvitsiä.

E: Toki esimerkkisi menee vielä yli siitä, mitä voi sanoa. Tuossahan ihminen kertoo tavoistaan omissa oloissaan - sellaisista jotka eivät vastaa yleistä siisteysnormia. Sama kuin kertoisi että jättää pyyhkimättä jos tulee kuiva kakka. Vitsinä se on korkeintaan puolikarkea poikien pukuhuonejuttu, no big deal. Jos puhuja on tosissaan, eri juttu. Hän maalaa itsensä epätoivotuksi henkilöksi normaalisti sivistyneiden kesken.
 
Viimeksi muokattu:
Mitäs mieltä olette, onko Euroopassa vielä sellaista maata ja kaupunkia, jossa keski-ikäisellä tai minkä hyvänsä ikäisellä tavismiehellä olisi vielä jotain arvoa yöelämässä tai deittiskenessä muutenkin? Venäjiä ja Ukrainaa ei lasketa. Suomessahan mitään arvoa ei ole, vaan miehen arvo on suurin piirtein kun sama kuin kasalla paskaa. Tai ainakaan en ole sellaista paikkaa löytänyt jossa tällaista muutakin arvoa olisi (nykyaikana).

Olisi vielä vaikka kerran elämässä kiva kokea sellainenkin tilanne, jossa miehellä jotain arvoa olisi. Muuallakin kuin Kaakkois-Aasiassa tms.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin jotain maksullisia naisia on alkanut viimeaikoina pyörimään yökerhoissa, tai sitten olen aiemmin ollut sen verran nuori etten ole ollut kohderyhmää. Nyt jo useamman kerran käynyt sama että kun on jossain loosissa istuttu juomien kanssa, niin tulee jotain maksullisen näköisiä tötteröitä siihen kiehnäämään ja vänkäämään juomaa sun muuta. Ja ihan selvästi näkee että kiikarissa ns "setämies" osasto.
 
Mitäs mieltä olette, onko Euroopassa vielä sellaista maata ja kaupunkia, jossa keski-ikäisellä tai minkä hyvänsä ikäisellä tavismiehellä olisi vielä jotain arvoa yöelämässä tai deittiskenessä muutenkin? Venäjiä ja Ukrainaa ei lasketa. Suomessahan mitään arvoa ei ole, vaan miehen arvo on suurin piirtein kun sama kuin kasalla paskaa. Tai ainakaan en ole sellaista paikkaa löytänyt jossa tällaista muutakin arvoa olisi (nykyaikana).

Olisi vielä vaikka kerran elämässä kiva kokea sellainenkin tilanne, jossa miehellä jotain arvoa olisi. Muuallakin kuin Kaakkois-Aasiassa tms.
Onkohan se tilanne Suomessa oikeasti noin huono?

Tiedän montakin avioeron kokenutta tavallista perheeniskää, jotka ovat löytäneet uuden emännän. Enkä puhu mistään Helsingistä vaan keskisuurista kaupungeista PK-seudun ulkopuolella.

Olen ymmärtänyt, että miehen markkinat vain paranevat kun 50-vuoden ikä alkaa lähestyä. Jos mies on järjellisissä töissä, pitänyt itsensä suht hyvin kuosissa, asenne on positiivinen, osaa keskustella naisten kanssa ja vielä muutkin hommat sujuu, niin valinta on miehen puolella. Ja tähän päästäkseen ei tarvitse olla George Clooney 5-kymppisenä.
 
Sanoisin että Helsinki - ja hivenen arvalla sanon lisäksi että Praha.
Mä taas sanoisin, että Helsingin yöelämä ylipäätään on harvinaisen paskaa kaupungin koko huomioiden. Ja esimerkiksi tänä vuonna siellä käydessäni ei missään vaiheessa ole todellakaan tullut fiilistä, että miehillä olisi mitään arvoa.

Onkohan se tilanne Suomessa oikeasti noin huono?

Tiedän montakin avioeron kokenutta tavallista perheeniskää, jotka ovat löytäneet uuden emännän. Enkä puhu mistään Helsingistä vaan keskisuurista kaupungeista PK-seudun ulkopuolella.

Olen ymmärtänyt, että miehen markkinat vain paranevat kun 50-vuoden ikä alkaa lähestyä. Jos mies on järjellisissä töissä, pitänyt itsensä suht hyvin kuosissa, asenne on positiivinen, osaa keskustella naisten kanssa ja vielä muutkin hommat sujuu, niin valinta on miehen puolella. Ja tähän päästäkseen ei tarvitse olla George Clooney 5-kymppisenä.
No, ehkä puhutaan vähän eri asiasta, mutta siis tottakai moni mies "voi löytää uuden emännän", ja etenkin jossei ole mitään (kovia) kriteerejä, mutta se ei silti tarkoita etteikö yöelämässä ja muilla foorumeilla voisi tuntua että on arvoton.

Lauantaina kun kävin yöelämässä, niin en nähnyt taaskaan yhtään pussaavaa pariskuntaa. En yhtään. Koko meininki tuntuu vaan niin älyttömän takajäykältä nykyaikana. "Lohdutus" on siinä, että takajäykkää se on muillekin kuin vain minulle. Mulla on sentään se plussa puolellani, että olen ihan toisenlaistakin meininkiä nähnyt ja kokenut... Ei kateeksi käy nykyajan nuoria miehiä. Eikä vanhojakaan. Mutta enpä ole pekkaa pahempi.
 
Onkohan se tilanne Suomessa oikeasti noin huono?

Tiedän montakin avioeron kokenutta tavallista perheeniskää, jotka ovat löytäneet uuden emännän. Enkä puhu mistään Helsingistä vaan keskisuurista kaupungeista PK-seudun ulkopuolella.

Olen ymmärtänyt, että miehen markkinat vain paranevat kun 50-vuoden ikä alkaa lähestyä. Jos mies on järjellisissä töissä, pitänyt itsensä suht hyvin kuosissa, asenne on positiivinen, osaa keskustella naisten kanssa ja vielä muutkin hommat sujuu, niin valinta on miehen puolella. Ja tähän päästäkseen ei tarvitse olla George Clooney 5-kymppisenä.

Suuri ero tulee siitä että se vaimoa etsivä 50+v mies et huomattavasti erilaista seuraa kuin kisakireää 18v joka tahtoo juoda ja harrastaa seksiä. Hänelle käy luultavasti joku myös jo kertaalleen eronnut 40+v nainen jolla on jo ehkä lapsi entisestä liitosta.

Myös sellaisia naisia löytyy jotka etsivät miestä ja joille kelpaisi se 50v mies joka olisi kotona, olisi kunnollinen jne. Mutta tämä nainen ei myöskään ole 18-28v bilettäjä joka etsii yhden yön seuraa baareista.

Taasen ne nuoret timmissä kunnossa olevat naaraat etsivät yleensä ikäistään seuraa eivätkä kyllä kelpuuta sitä 56v Timo Vornasta (TM) joka tunkee väkisin seuraan ja sitten alkaa ammuskelemaan Ihkun edustalla...
 
Kyllä ennen vanhaan esim. Mummotunneli ja Hotelli Vantaa olivat tietyssä maineessa Hjelsingjöörin alueella, eikä näistä nyt varmaan ensisijaisesti mitään 18-vuotiaita pokattu kuten Taneli tuossa väsyneesti taas saivarteli. Olivat sellaisessa maineessa, että miehen ei tarvitse kuin tyyliin ilmestyä paikalle, niin yksin ei pois pääse. En osaa sanoa pitikö tämä paikkaansa, mutta antaa vähän osviittaa mikä oli homman nimi. Samassa maineessa oli muuten Jyväskylän ylioppilastalon kuppila vai mikä se oli. Kuulin että siinä jaettiin ihan kortsuja ovella miehille.

Nykyään molemmat paikat on naurettavaa sausage fest -paskaa. Kävin kesällä Mummotunnelissa yhtenä iltana, jolloin sukupuolijakauma oli ehkä 90-10. Repikää siitä.

Niin että pointti oli, että onkohan sellaista paikkaa enää olemassakaan tällä mantereella, jossa mies voisi tuntea olevansa jotain muuta kuin kasa paskaa? Naisten ei tarvitse olla mitään 18-vuotiaita, vaan asiallisia daameja ikään niin katsomatta.
 
Ei porukalla mun mielestäni ole varaa lähteä mihinkään yöelämään enää, enkä usko että keski-ikäisiä siellä vielä vähemmän edes viihtyy vaikka olisi rahaa vielä nykyisn siellä olla. Ne baariviikonloput on vaan niin kalliitta, että mieluummin järjestää jotain kotipippaloita (siis kutsuu ystäviä kylään tms.) tai tekee jotain muuta.

Tohon suuntaan mun mielestäni kehitys on koko ajan mennyt kun hinnat nousee ja porukka niiden edessä köyhtyy.
 
Porukan määrähän ei niinkään ole tässä se keskeisin muuttuja, vaan sukupuolijakauma.

Se on ihan selvä asia että yöelämä hiljenee, ja se tekee sitä varmaan muuallakin kuin Suomessa. Juuri tänään uutisoitiin Berliinin teknoclubien ongelmista.

Mutta kyllä ihmisiä vielä ulkonakin käy, ja pointti siis on että mies on täysin arvoton niissä kekkereissä.
 
Sukupuolijakauma ja motiivi lähteä ulos. Ei tämmäsessä maalaispitäjässä naisia missään ulkona liikkunut 15 vuottakaan sitten ja joka paikka oli täynnä miehiä niinkun muslimi maassa. Lisäksi jos nykyisin tinderit sun muut on vieneet sen aikaisemmin yöelämän funktion hakea seuraa, voi olla että yöelämään lähdetään pitämään vain hauskaa ilman ajatusta seuran hakemisesta.

Ja ne naiset voi ehkä pitää hauskaa sitte jossain kotikemuissa tms., en minä tiedä missä ne 15 vuotta sittenkin oli. Ilmeisesti tämä kehitys on lähteny pohjois ja itäsuomesta vuoskymmeniä sitten, ja pikkuhiljaa tulee etelämmäs ja etelämmäs. 15 vuotta kai meni sitte että se on tullut sinne helsinkiin.
 
Minä, lähemmäs viisikymppinen reilu vuosi sitten eronnut mies, vietin juuri todella mukavan viikonlopun viitisen vuotta nuoremman naisen kanssa ja en todellakaan kokenut, ettenkö olisi arvostettu ja haluttu sellaisena kuin olen. Oma elämäntilanne sallii aika joustavan olemisen ja elämisen ja kuulemma oma mutkattomuuteni ja suoraviivaisuuteni on aika iso tekijä kaikelle. Tässä iässä osaa olla juuri sellainen kuin on eikä tarvitse vetää mitään roolia ja ei jaksa myöskään draamailla yhtään.

Pariutuminen on nykyisin vaikeaa yöelämässä, mitä olen joitakin kertoja käynyt tarkkailemassa tilannetta vaikka jonkun keikan jälkeen pitkälti selvin päin. Kyllä nuo naiset on paljon helpompi löytää sovellusten kautta ja ainakin itse olen päässyt valikoimaan ihan hyvästä ehdokaslistasta.
 
Laskusuhdanteessa on deittiapitkin, mikä ei ole suuri salaisuus. Laskusuhdanteessa ylipäätään ja etenkin tavismiesten kannalta.

Yöelämässä on perinteisesti ollut se hyvä puoli, että kumpikin näkee heti minkä kanssa on tekemisissä ja palkinnonkin voi saada heti. Tämä ei siis enää toimi. Mutta olisi tosiaan kiva tietää, että vieläkö JOSSAIN on sellainen meininki, että tavismieskin on jossain arvossa? Puhutaan siis lähinnä tästä mantereesta miinus venäjät ja Ukraina.

(Tavallaan voisi luulla, että naisille tullut "Tinder-ähky" konkretisoituisi sillä tavalla, että yöelämäkin taas kiinnostaisi, mutta ei se vaan mene niin.)
 
Yöelämä on vaan helvetin kallista verrattuna tinderiin. Jos olut maksaa lähemmäs kymppiä ja väkevät esim. 4cl gin kympin niin kyllä se vaan kuukaudessa tekee aika paljon vrt. juo kotona.

Mun mielestäni ton yöelämän hinta ei ole aina ollut noin korkea suhteessa palkkoihin.
 
Laskusuhdanteessa on deittiapitkin, mikä ei ole suuri salaisuus. Laskusuhdanteessa ylipäätään ja etenkin tavismiesten kannalta.

Yöelämässä on perinteisesti ollut se hyvä puoli, että kumpikin näkee heti minkä kanssa on tekemisissä ja palkinnonkin voi saada heti. Tämä ei siis enää toimi. Mutta olisi tosiaan kiva tietää, että vieläkö JOSSAIN on sellainen meininki, että tavismieskin on jossain arvossa? Puhutaan siis lähinnä tästä mantereesta miinus venäjät ja Ukraina.

(Tavallaan voisi luulla, että naisille tullut "Tinder-ähky" konkretisoituisi sillä tavalla, että yöelämäkin taas kiinnostaisi, mutta ei se vaan mene niin.)
Voi olla deittisovellukset ovat vähentäneet naisten kiinnostusta käydä yöelämässä ihan mantereen laajuisesti, sekä hintojen kallistuminen. Aika sausagefestareita ovat yökerhokokemukset olleet eri maissa käydessä viimeisten vuosien aikana.

Miksi naisena vaivautua edes yöelämään etsimään miestä, kun deittejä saa loputtomasti sovittua kotona vaikkapa paskalla istuessa?
 
Mitäs mieltä olette, onko Euroopassa vielä sellaista maata ja kaupunkia, jossa keski-ikäisellä tai minkä hyvänsä ikäisellä tavismiehellä olisi vielä jotain arvoa yöelämässä tai deittiskenessä muutenkin? Venäjiä ja Ukrainaa ei lasketa. Suomessahan mitään arvoa ei ole, vaan miehen arvo on suurin piirtein kun sama kuin kasalla paskaa. Tai ainakaan en ole sellaista paikkaa löytänyt jossa tällaista muutakin arvoa olisi (nykyaikana).

Olisi vielä vaikka kerran elämässä kiva kokea sellainenkin tilanne, jossa miehellä jotain arvoa olisi. Muuallakin kuin Kaakkois-Aasiassa tms.
Harvoin tulee nykyään käytyä yöelämässä, mutta esim. viime kesänä Oulussa festareilla ja viime vuoden marrakuussa Tahkolla keikalla ollessa olen "joutunut" iskuyrityksen kohteeksi. Kummallakin kerralla ihan vetävän näköinen ja suurin piirtein omaa ikäluokkaa oleva daami kyseessä. Sormusta vilauttamalla jättivät suosiolla rauhaan.

Toki olen luultavasti habitukseltani enemmän jännämiehen kuin perheenisän (saatikka isoisän) oloinen, joten ehkä se vaikuttaa, tiedä häntä. Pitkä parta ja tatuoinnit, ja em. tapahtumien aikaan vielä pitkät hiukset voivat lisätä kiinnostavuutta joidenkin naisten osalta ja on minua joskus komeaksikin kehuttu.

Ja joskus on baarissa työnnetty puhelinnumeroa kauluspaidan taskuun jne. tämäkin Oulussa, ilman jännämiehen habitusta.

Voisiko siis olla, että kaupungista se ei niinkään ole kiinni, vaan henkilöstä itsestään.
 
Voi olla deittisovellukset ovat vähentäneet naisten kiinnostusta käydä yöelämässä ihan mantereen laajuisesti, sekä hintojen kallistuminen. Aika sausagefestareita ovat yökerhokokemukset olleet eri maissa käydessä viimeisten vuosien aikana.

Miksi naisena vaivautua edes yöelämään etsimään miestä, kun deittejä saa loputtomasti sovittua kotona vaikkapa paskalla istuessa?
Vitsi on vaan siinä, että tuntuu kiinnostus vähentyneen niihin deittiappeihinkin. (Tämä ei ole subjektiivinen mielipide vaan ymmärtääkseni ihan yleisesti tiedostettu.)

Mikä niitä siis kiinnostaa? Sepä se. Ruoka? No se nyt ainakin.
 
Ehkä niistä ei sitten ole saatu sellasta vastetta mitä olisi halunnu. En kyllä yhtään ihmettele.
 
Ehkä niistä ei sitten ole saatu sellasta vastetta mitä olisi halunnu. En kyllä yhtään ihmettele.
Niistäkään. Varmaan aika yleisellä tasolla toksiseksi muuttunut deittailukulttuuri on tuottanut toisenlaisia tuloksia kuin harhaiset fantasioissaan toivoivat. Lyhyellä aikavälillä ympäristö on toki ollut muutamallekin ikäluokalle melkoinen naisten karkkikauppa, mutta lähimenneisyydessä on alkanut yhä enemmän kuulua karenoituneiden monityydyttymättömien poru.
 
Jotenkin voisi kuvitella tämän tapahtuneen kun ensin luodaan kuvan ja bion perusteella fantasia henkilöstä, minkä jälkeen tulee vääjäämättömästi pettymys kun henkilön tapaa.
 
Mä taas sanoisin, että Helsingin yöelämä ylipäätään on harvinaisen paskaa kaupungin koko huomioiden. Ja esimerkiksi tänä vuonna siellä käydessäni ei missään vaiheessa ole todellakaan tullut fiilistä, että miehillä olisi mitään arvoa.
Niin että pointti oli, että onkohan sellaista paikkaa enää olemassakaan tällä mantereella, jossa mies voisi tuntea olevansa jotain muuta kuin kasa paskaa? Naisten ei tarvitse olla mitään 18-vuotiaita, vaan asiallisia daameja ikään niin katsomatta.
On kyllä oikeasti melkoista.. Nopeasti fiilisteltynä on sen verran katkeruutta ja toistoa niin voisi ajatella että tuossa ei oikein itsetunto ole missään kunnossa. Vaikka asiat verhotaan koskemaan koko mies-sukupuolta niin ehkä tuossa tulisi paremminkin puhua yksikön ensimmäisessä persoonassa. En tiedä onko näin tai pitääkö paikkaansa mutta se mielikuva heti ensimmäisenä herää.

Lisäksi se vähän tökkää vastaan että tuossa on hienosti kaikki miehet laitettu samaan laatikkoon. Jotenkin kun omaakin kaveriporukkaa ajattelee niin kyllä siellä on saakeli sankareita ihan joka lähtöön. :)

Mikä niitä siis kiinnostaa? Sepä se. Ruoka? No se nyt ainakin.
Minusta tämä oli hieno aavistuksen passiivis-aggressiivinen lopetuskommentti niin oli pakko poimia. :lol: Eli edes ne läs*it ak*t eivät enää tykkäile. Eikä niistä välitettäisikään mutta silti harmittaa. :thumbsup:
 
On kyllä oikeasti melkoista.. Nopeasti fiilisteltynä on sen verran katkeruutta ja toistoa niin voisi ajatella että tuossa ei oikein itsetunto ole missään kunnossa. Vaikka asiat verhotaan koskemaan koko mies-sukupuolta niin ehkä tuossa tulisi paremminkin puhua yksikön ensimmäisessä persoonassa. En tiedä onko näin tai pitääkö paikkaansa mutta se mielikuva heti ensimmäisenä herää.

Lisäksi se vähän tökkää vastaan että tuossa on hienosti kaikki miehet laitettu samaan laatikkoon. Jotenkin kun omaakin kaveriporukkaa ajattelee niin kyllä siellä on saakeli sankareita ihan joka lähtöön. :)
Kyllä nämä ongelmat koskettaa koko miessukupuolta, ei tässä todellakaan missään vanhan ajan meiningeissä kaksilahkeiset elä tänä päivänä.

En siis tiedä pitäisikö olla tosi iloinen ja tyytyväinen, että sentään olen päässyt niitä vanhoja aikoja kokemaan, ja nyt sitten koko maailma menee täysillä päin persereikää samaa tahtia kuin minusta on tulossa ikäloppu.. :D Jos siis kohta alan olla "yli-ikäinen" yöelämään yms., niin mitäs se haittaa kun yöelämä menee paskaksi samaa tahtia. Tätä menoa olen kohta viimeinen joka sammuttaa valot kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kielikuvallisesti ilmaistuna.

Ja on mulla nyt tänäkin vuonna kolme naista ollut ja parin muun kanssa päässyt ekalle pesälle, joten eipä mulla kai ole "varaa" valittaa, mutta sikäli valitan kuitenkin, että yöelämä on ihan kuollutta ja deittiapeissakin koko homma on naurettavaa pelleilyä, joka siis kaikesta huolimatta on joskus jotain tulostakin tuottanut.

Minusta tämä oli hieno aavistuksen passiivis-aggressiivinen lopetuskommentti niin oli pakko poimia. :lol: Eli edes ne läs*it ak*t eivät enää tykkäile. Eikä niistä välitettäisikään mutta silti harmittaa. :thumbsup:
Väärin, kyllä läskeiltä on jonkin verran huomiota herunut ja voisi tietysti herua paljon enemmänkin jos yhtään kiinnostaisi, mutta kun ei yhtään kiinnosta.

PS. Lauantaina mua luultiin taas noin 20 vuotta nuoremmaksi kuin olenkaan. Sikäli siis luulisin, etten näytä miltään maailman ällöttävimmältä setämieheltä kuitenkaan.
 
mun mielestäni sellaisissa ympyöissä ei kannata liikkua missä kokee olevansa kasa paskaa.
Mun melestä tää oli kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan äärimmäisen hyvä ja kaunis neuvo. :thumbsup:

Runsaudenpula. Naiset on tulleet pilalle hemmotelluiksi ja pissi on noussut päähän. Lopulta sitten tulee laskuhumala, krapula ja morkkis.
Se mitä olen mimmien kanssa jutellut - on sitten kyse Tinder-mätseistä tai ihan vaan frendeistä - niin uskallan lyödä vetoa että pilalle hemmottelemisesta ei todellakaan ole kyse.

Oikea syy on lähempänä sitä että sitä huomiota tulee niin saatanasti - joidenkin käytös on täysin ala-arvoista, ja valtaosa ukoista ei oikeasti kykene keskustelemaan järkevästi mistään - että siihen kaikkeen yksinkertaisesti puutuu ja pahasti. Huomiosta tulee lähinnä ärsyttävää hälyä - meteliä jota mieluummin välttelee kuin antaa siihen aihetta. Ja "aiheen antamiseksi" lähinnä riittää se että on olemassa. Ei se varmasti ole herkkua noinkaan. Ja jos tuota käänteistä näkökulmaa ei ymmärrä niin aika heikosti on asiat. :)
 
Niistäkään. Varmaan aika yleisellä tasolla toksiseksi muuttunut deittailukulttuuri on tuottanut toisenlaisia tuloksia kuin harhaiset fantasioissaan toivoivat. Lyhyellä aikavälillä ympäristö on toki ollut muutamallekin ikäluokalle melkoinen naisten karkkikauppa, mutta lähimenneisyydessä on alkanut yhä enemmän kuulua karenoituneiden monityydyttymättömien poru.

Tarkoitatko muuten Internetin pokaustaitelijoita, radikaaleja feministejä toksisesta maskuliinisuudesta vaahtoamisineen vai molempia? :hmm:
 
Oikea syy on lähempänä sitä että sitä huomiota tulee niin saatanasti - joidenkin käytös on täysin ala-arvoista, ja valtaosa ukoista ei oikeasti kykene keskustelemaan järkevästi mistään - että siihen kaikkeen yksinkertaisesti puutuu ja pahasti. Huomiosta tulee lähinnä ärsyttävää hälyä - meteliä jota mieluummin välttelee kuin antaa siihen aihetta. Ja "aiheen antamiseksi" lähinnä riittää se että on olemassa. Ei se varmasti ole herkkua noinkaan. Ja jos tuota käänteistä näkökulmaa ei ymmärrä niin aika heikosti on asiat. :)
Kyllä toi minusta kuulostaa positiiviselta ongelmalta. Tietenkin on epärealistista odottaa, että kaikki ukot juttelisi järkeviä. Kyllä pelaaminen vaatii vähän "vaivannäköä" naiseltakin, ja tässä tapauksessa se "vaivannäkö" tarkoittaa lähinnä jyvien seulomista akanoista. Hui kauheaa mikä kohtalo naisella. Melkein saavat mun sympatiat. No ei tod.

Jyvien seulominen akanoista on ollut naisen tehtävä muutenkin halki maailmansivu. Se on suorastaan naisen biologiaa. Jossei siihen riitä kärsivällisyys, niin voi voi.
 
Tarkoitatko muuten Internetin pokaustaitelijoita, radikaaleja feministejä toksisesta maskuliinisuudesta vaahtoamisineen vai molempia? :hmm:
Esimerkiksi noita. Toisaalta tuo sivulause antaa hiukan väärän kulman asiaan. Paremmin muotoiltuna "tuottanut pidempiaikaisesti lähinnä haittaa vaikka näennäisesti luokin kaikkea kivaa mahdollisuuksia". On nimittäin todettava, että nykytilanteeseen ollaan lähinnä ajauduttu eikä se ole minkään yksittäisen tahon junailema salaliitto.
 
En voi kyllä allekirjoittaa tuota, että miehillä ei yöelämässä mtn arvoa olisi. Toki tosi harvoin tulee käytyä, mutta kyllä siellä mukavia kohtaamisia vastakkaisen sukupuolen kanssa on saanut lähes aina aikaan. Mutta se taitaa olla niin, että kun ei mtn etsi, niin silloin flaksi kävisi parhaiten 🙂

Nyt perjantaina kun tuli yhdessä ravintolassa (ei Hki 😉) oltua, niin kyllä sielläkin naiset lähestyi tekemään tuttavuutta. Oli perinteistä "käyt sä täällä usein?" ja "tunnetaanko me jostain?" -aloitusta. Ne muutamat, jotka tulivat juttelemaan olivat varsin viehättäviä ja mukavanoloisia tapauksia. Mulle on tärkeää, että noista lähestymisestä jää mukava fiilis kummallekin, vaikka se ei juttelua kummempaan johdakaan. Arvostan sellaista rohkeutta tehdä se ensimmäinen siirto, ei varmasti monelle helppoa.

Oli kiva lopetus illalle, kun eräs näistä tuli kotiin lähtiessään sanomaan, että "Oli mukava jutella, toivottavasti nähtäis vielä joskus". En tiedä, mutta voi olla että vuorovaikutusta helpottaa, kun ei ole tarve päästä heti (tai koskaan) pöksyihin 😀.
 
Asiaa toki auttaa se, että löytää kuppilan, jossa sopivaa talenttia on ylipäätään tarjolla sen verran, että voit jotain järkevää huomiota teoreettisesti saada.

Ja sitähän mä vähän tuossa tiedustelin, että mistä päin Eurooppaa tuollaisia kuppiloita löytyy.

Lisäksi perjantai-illat alkaa kai olla jo aika kuolleita tässä maassa, jos lauantaisin vielä jotain meininkiä vähän onkin. Ja juuri nyt saattaa tavallista enemmän ollakin kun on pikkujoulukausi, mutta kuukauden päästä on sitten entistä kuolleempaa.

PS. Sain mäkin jotain huomiota viime lauantaina huomattavasti nuoremmilta naisilta, mutta se oli enemmän sellaista random höpöttelyä muutamalla lauseella eikä mitään iskemistä. Enkä nyt luullutkaan että ovat iskemässä, koska ei sitä vaan tapahdu, ellei naisella ole elopainoa 100+ kg.
 
Kun nyt asiasta puhutaan niin tarkistellaan sitten tilastoja. Eli suurelle osalle (ainakin itselleni) se pariutuminen tähtää seurusteluun ja mahdollisesti jopa avioliittoon.

"
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 solmittiin 21 420 avioliittoa. Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi 727:llä edellisvuodesta. Avioliittoja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, solmittiin 20 995, mikä on 675 edellisvuotta enemmän. Samaa sukupuolta olevat parit solmivat 425 avioliittoa, 52 edellisvuotta enemmän.
"

Eli onnistuneita pariutumisia 2024 oli 727 enemmän kuin vuonna 2023.
+
"
Suurin osa suomalaisista aikuisista (55 %) oli avio- tai avoliitossa vuonna 2024.
"
Joten jäljellä on 45% sinkkuja ja miettien faktaa: miehiä 15-64 löytyy: 1 781 338 ja naisia 15-64 löytyy: 1 706 575

niin vapaita naisia jotka eivät ole suhteessa on keskimäärin: 767 958,75
Kun vapaita miehiä jotka eivät ole suhteessa on keskimäärin: 801 602,1

Asia erikseen moniko sitten on valmis pariutumaan tai etsii sitä seuraa. On kyse sitten lyhytaikaisesta tai pitkäaikaisesta seurustelusta tai jopa yhden illan suhteesta.

EDIT: myös mielenkiintoista faktaa mitä jokainen voi itse peilata hieman:
"
Vuonna 2015 kaikista miehistä 15 prosentilla ja naisista 7 prosentilla oli ollut elämän aikana vähintään 30 kumppania.
"
Eli jos olet elämäsi aikana harrastanut seksiä päälle 30 eri henkilön kanssa miehenä kuulut harvinaiseen 15% tai naisena 7% ryhmään...

Että päästäisiin lähemmäs "normaaleja" lukuja ja sattuisit olemaan jo lähelle tai päälle 55 vuotias niin:
"
Yli 55-vuotiaista miehistä noin 40 prosenttia ja naisista noin 20 prosenttia kertoo itsellään olleen vähintään 10 seksikumppania
"
Mikäli satut olemaan vielä alle 35v niin tilastot tietävät kertoa että: "lähes joka toisella alle 35-vuotiaalla miehellä ja naisella on ollut siihen ikään mennessä vähemmän kuin viisi kumppania"
 
Viimeksi muokattu:
Kun nyt asiasta puhutaan niin tarkistellaan sitten tilastoja. Eli suurelle osalle (ainakin itselleni) se pariutuminen tähtää seurusteluun ja mahdollisesti jopa avioliittoon.

"
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 solmittiin 21 420 avioliittoa. Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi 727:llä edellisvuodesta. Avioliittoja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, solmittiin 20 995, mikä on 675 edellisvuotta enemmän. Samaa sukupuolta olevat parit solmivat 425 avioliittoa, 52 edellisvuotta enemmän.
"

Eli onnistuneita pariutumisia 2024 oli 727 enemmän kuin vuonna 2023.
+
"
Suurin osa suomalaisista aikuisista (55 %) oli avio- tai avoliitossa vuonna 2024.
"
Joten jäljellä on 45% sinkkuja ja miettien faktaa: miehiä 15-64 löytyy: 1 781 338 ja naisia 15-64 löytyy: 1 706 575

niin vapaita naisia jotka eivät ole suhteessa on keskimäärin: 767 958,75
Kun vapaita miehiä jotka eivät ole suhteessa on keskimäärin: 801 602,1

Asia erikseen moniko sitten on valmis pariutumaan tai etsii sitä seuraa. On kyse sitten lyhytaikaisesta tai pitkäaikaisesta seurustelusta tai jopa yhden illan suhteesta.
Sulla on pahoja puutteita tuossa matematiikassa.

Vuoden 2024 naimisiinmenot ei ole sama asia kuin "onnistuneet pariutumiset", vaan eiköhän noista pariskunnista melkein kaikki ole "pariutuneet" huomattavasti aiemmin. Vuosia aiemmin. Kuten koronavuosina.

Avioliiton ja avoliiton lisäksi on myös muunlaisia parisuhteita (joissa asutaan erikseen), joten sekään ei täsmää että loput olisi sinkkuja.

Ja toki (etenkin) niistä sinkkunaisista suuri osa sinkkuja vain teoriassa, ja käytännössä jyystävät jotain FWB-kamua kun silmä välttää.
 
Viimeksi muokattu:
Ja toki (etenkin) niistä sinkkunaisista suuri osa sinkkuja vain teoriassa, ja käytännössä jyystävät jotain FWB-kamua kun silmä välttää.
Mitäs tällä "kun silmä välttää" oikein tarkoitetaan? Eikös sinkkunaiset ole täysin vapaita panemaan tai olemaan panematta juuri ketä haluavat? Ja siis kuka heitä oikein kyttää? :redface:
 
Mitäs tällä "kun silmä välttää" oikein tarkoitetaan? Eikös sinkkunaiset ole täysin vapaita panemaan tai olemaan panematta juuri ketä haluavat? Ja siis kuka heitä oikein kyttää? :redface:
No ei sitä kohtaa pitänyt noin takakireästi ottaa. Joillekin kyseessä voi olla hieman hävetystä aiheuttava juttu jota tosiaan harrastetaan asiasta kenellekään mainostamatta, ja toisille asia ei ole mikään mentaalitason ongelma. Mutta se ei nyt ole mitenkään relevanttia.
 
Sulla on pahoja puutteita tuossa matematiikassa.
Taitavasti unohdettu myös, että nuoremmissa ikäluokissa miehiä on aina enemmistö, miehet eivät kilpaile vain ikäistensä kanssa ja tosiaan tietty sitouttamiskerroin, missä naiset odottavat pelimiehen vakiintumista eivätkä kelpuuta tavallista miestä, vaikka tilastoihin he päätyvät sinkuiksi.

Klassinen tilastoharha, valitettavasti.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
293 761
Viestejä
5 022 228
Jäsenet
80 578
Uusin jäsen
Henkkani

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom