Väitän että naisille keskimäärin miehen koulutus, ammatti ja asema, eli käytännössä tulotaso, on paljon tärkeämpi, kuin kyseiset asiat naisessa ovat miehelle.Kyllähän se kertoo miehestä ja naisesta todella paljon jos ikää on yli 30 eikä mitään kouluja ole käyty ja inttikin tietysti jääny mieheltä myös välistä.
Varsinkaan jos ei mitään terveydellisiä syitä ole taustalla, niin ainakin oma kiinnostus on aika olematonta jos nainen ei osaa sohvalla istumisen lisäksi muutakun näyttää ulkoisesti hyvältä.
Perustan näkemykseni esim. siihen että aikoinaan kun treffailin ja tapailin naisia, heitä kaikkia kiinnosti aivan valtavasti esim. mitä teen työkseni, ja samalla myös koulutus. Minua vastaavasti heidän ammattinsa ja koulutuksensa ei niin paljoa kiinnostanut, kunhan ei ole ammatiltaan teurastaja tai palkkamurhaaja. Muiden ammattien osalta asia ei kiinnosta minua sen enempää kuin pienenä keskustelunaiheena.
Eräs nainen jonka kanssa jonkin aikaa seurustelin, kertoi joskus että joillekin hänen tapaamansa miehet eivät kuulemma välttämättä pitäneet siitä että hänellä oli tekninen koulutus ja hän oli teknisellä alalla. En tiedä kuvitteliko hän vain asian, mutta minun on vaikea kuvitella miksi esim. tuollaisella olisi minulle merkitystä, jos henkilö muuten vaikuttaa mukavalta. Seurustelin hänenkin jälkeen esim. erään C++ ohjelmoijanaisen kanssa.
Olen tavannut esim. naisia jotka olivat kovasti sitä mieltä etteivät haluaisi seurustella insinöörien kanssa, mikä kuulostaa minusta yhtä typerältä kriteeriltä kuin jos minä ilmoittaisin etten suostu seurustelemaan sairaanhoitajien tai opettajien kansssa. Siis mitvit?
Muistuu mieleeni myös kerta kun erään naisen mielenkiinto tuntui lopahtavan kun hänelle selvisi etten asu omistusasunnossa, vaan vuokra-asunnossa vaikka olin jo kolmikymppinen. Myöhemmin toki asiaan tuli korjaus ja omistan nykyisin kaksi asuntoa.
Sanottakoon myös että ensimmäinen vaimoni oli koulutukseltaan lähihoitaja joka suurimman osan yhdessäoloajastamme oli työttömänä, ja nykyinen vaimoni on peruskoulun kesken jättänyt keittiöapulainen. Kummankaan koulutus, ammatti tai niiden puute, ei vaikuttanut haluuni seurustella heidän kanssaan.
Omasta kokemuksestani väitän siis, että naisille kumppanin asema ja koullutus ovat paljon tärkeämpiä, kuin miehille.