• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
^ Tutkimusten mukaan suomalaisista miehistä noin puolet elää puutteessa, joten on hyvin monelle miehelle valitettavasti arkipäivää, että nainen nimenomaan haluaa vaan halia eikä harrastaa seksiä. Jos miehellä siis ylipäätään nainen on.
Miksi kukaan selvissä järjissään oleva sitten edes viitsii esittää, että kissalla tai koiralla "hellimisen tarpeensa tyydyttävän" naisen kannattaisi ottaa ennemmin joku mies, joka mielellään olisi hänen kanssaan parisuhteessa jos naisen elämästä ei varsinaisesti puutu munaa? Vai onko se vain defenssi? Helpompi sanoa, että naiset tyydyttää läheisyyden tarpeensa lemmikin kanssa kuin myöntää, että vaikka lemmikkejä ei saisi pitää, olisi itse tuskin harkinnassa?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
480
Uskoisin että lemmikit tyydyttää enemmän sitä hoivaviettiä. Ei tarvitse mennä äärimmäisyyksin että lemmikki = ei halua miestä enää lainkaan, vaan lemmikki = miestä ei kaivata keskimäärin ihan niin paljon. Ja siis hoivavietti siksi että se alkukantainen syy miksi ihmiset ylipäätään toisiaan haluaa on kuitenkin se jälkikasvu.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Asian voi kääntää myös niin, että ilman esimerkiksi ruuasta ja lemmikeistä saatavaa iloa ja nautintoa saattaisi naista kummasti kiinnostaa miehet ja seksi enemmän. Ja juuri näinhän asia on aiemmin ollutkin.

...älypuhelimista puhumattakaan.

Ei ole mitään yksittäistä syytä, minkä takia miehet saavat aiempaa vähemmin seksiä, vaan siihen on monia syitä, mukaanlukien edellämainitut.
 
Liittynyt
19.08.2017
Viestejä
2
Täällä ilmoittautuu yksi. Ikää kohta 25 ja halausta lähemmäs en ole naista päässyt. 20 vuotiaaksi elelin parisuhteen muodostamisen suhteen yhteiskunnan antamien ohjeiden mukaan eli kävin suihkussa ja olin oma itseni. Sen jälkeen alkoi itellekin valkenemaan, että kotona istumalla ja koulussa pärjäämällä ei naisrintamalla saavuta kyllä yhtään mitään. Edelleen olen katkera kaikille tahoille, joiden neuvot oli tasoa "ole oma itsesi, ole ystävällinen, hanki koulutus ja elä kunnollista elämää." Tein näin ja 25 vuoden jälkeen lopputuloksena on paskempi fiilis kuin koskaan ennen. Jos en olisi nuorempana ollut niin idiootti, niin tärkeitä vuosia parantaa tilannetta ei olisi mennyt hukkaan.

3 vuotta sitten heräsin todellisuuteen ja aloin tekemään töitä homman eteen. Samoja juttuja, joita täälläkin mainitaan. Kattelin aamulla peilistä miltä näytän, pakotin itteni käymään viihteellä huomattavasti useammin ja aloin käymään salilla. Tähän päivään asti tätä on jatkettu ja silti tuntuu, että en ole alkupisteestä kyllä juurikaan konkreettisesti liikkunut eteenpäin. Suurin ongelma on, että uusiin ihmisiin tutustuminen on itelle järkyttävän työlästä. Tuntemattoman kanssa paskan jauhaminen saa itessä lähinnä pakoreaktion aikaiseksi, varsinkin naisten kanssa, joista on kiinnostunut. On hemmetin vaikeeta yrittää olla karismaattinen ja kiinnostava, jos jokainen solu huutaa vaan pakenemaan tilanteesta. Tämä sitten aiheuttaa sen, että naisten mielestä olen tylsä ja siirtyvät eteenpäin, kun en vartin jälkeen kyennytkään heittämään satunnaista läpyskää. Ihmiset väittää, että tässäkin voi kehittyä, mutta minulla on ainakin muutaman yrityksen jälkeen jäänyt käteen vaan armoton vitutus. Toinen tekijä on yksinkertaisesti paska tuuri. Ihmisiä joiden kanssa on synkannut on varmaan 15, mutta kaikki on ollut miehiä.

Monissa paikoissa selitetään, että ne neitsyt jätkät on syrjäytyneitä ja äitinsä luona asuvia hiippareita. Olen lopputyötä vaille valmis dippainssi, töissä 3k kuussa palkalla, kavereitakin on kymmenkunta ja salilla käyn edelleen pari kertaa viikossa. Alkaa pikkuhiljaa olemaan vaikeeta olla katkeroitumatta enempää, miettiä mitä tässä vielä kykenee parantamaan ja olla syyttämättä jotain muuta kuin itseään.

Ja ulkonäöstä sen verran, että naama on todennäköisesti jopa keskiverron yläpuolella (vaikea sitä on itse sanoa, mutta todisteita tästä on jonkin verran), mutta pituutta sen 170cm. Vaikeaa on omalle pituudellekaan mitään tehdä.
Tässä toinen. Muutama sentti vielä pois ja keskivertoa rumempi naamataulu niin olin Haraldin tilanteessa muutama vuosi sitten. Ei auta kouluttautuminen, ei urheilu, ei sosiaaliset taidot eikä hyvä toimeentulo. Tämä vielä Helsingissä eli paikassa, jossa (akateemisista) miehistä tuntuisi oleva pulaa. No ei siltä vaikuta. Satoja pakkeja enemmän harmittaa Haraldinkin mainitsema yleinen asenne naisettomiin. Ei tarvitse olla mamman luona asuva syrjäytynyt tai kenkiään tuijottava wowiburgeri vaan ihan fiksua elämää elävä tavallinen sosiaalinen jamppa ilman elämänhallintaongelmia. Pituus ja naama nyt vain ovat suuri osa pariutumista eikä sille voi mitään
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 464
Tuohon Haraldin viestiin on kyllä myöskin osittain helppo samaistua, sillä itsekin olen elänyt nuoruuteni juuri tuolla kuvatulla tavalla: koulussa pärjäämällä, mutta muuten pääosin sitten kotona istumalla. Mihinkään perinteisiin nuorisobileisiin en koskaan osallistunut, ellei sitten sellaisiksi lasketa jotain yliopiston kastajaisia. Eikä perheenkään piirissä oikein ole ollut nuorempia naisia vaan kaikki ovat olleet juurikin jo sitä täti-ikäpolvea. Ja yhä voin myöskin yhtyä tuohon, ettei edelleenkään se kiinnostavien naisten kanssa jutustelu mitenkään erityisen luontevasti suju, vaikka parisuhteessakin on tullut oltua tässä vuosien varrella. Vähän aikaa voi mennä hyvin, mutta astetta vaivaannuttavammaksi homma menee kun ne kaikkein ilmeisimmät ja jo ennalta mietitytkin aiheet on käsitelty. Siinä paljon sitten sitä kuuluisaa kemiaa pääse syntymään, kun on yhtä jäykkä ja kiinnostava kuin rautakanki. Varmaan siis monille kaltaisilleni ongelmia tuottaa tuokin, ettei juuri ole kokemusta missään naisporukoissa pyörimisestä ja ainakin osittain tästä johtuen se kanssakäyminen siellä treffeilläkään ei ole mitenkään kovin luontevaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.05.2017
Viestejä
20

Itse olen kyllä omalla kohdallani tulkinnut, että se nimenomaan on sitä kemiaa, kun juttu kulkee suuremmin miettimättä. Itse en ole mikään mestari puhumaan vieraille ihmisille ja aina etukäteen (oli sitten kyse treffeistä tai muiden vieraampien ihmisten tapaamisesta) kauhistuttaa ajatus niistä vaivautuneista hiljaisuuksista, kun ei keksi mitään sanottavaa. Sitten kun löytyy ihminen, jonka kanssa tuntee heti alkuun voivansa jutella melkein mistä tahansa, eikä sekään haittaa, vaikka välillä oltaisiin hiljaakin, on kyse mun mielestä jutusta, olla on potentiaalia kehittyä. Ikävä kyllä sitä voi joutua käymään pirun monilla jäykillä treffeillä, ennen kuin kohdalle sattuu ihminen, jonka seurassa voi olla luontevasti heti alkuun.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Se "kemia" on todellakin vain sitä, että homma on molemmista mukavaa ja juttu luistaa ilman ihmeempää pakottamista. Se on totta, mitä moni sanoo, että suunnilleen minuutin jälkeen ensitreffeillä voi jo sanoa, että lähteekö homma hyvään vai huonoon suuntaan. Tietenkin se "kemia" voi tulla ajan kanssa ja vanhojen tuttujenkin välille mutta harva jaksaa nettideittituttavuuksia alkaa elämässään roikuttamaan jos nyt sattuisi joskus fiilikset heräämään, etenkin kun alustavastikin pelkkä kaveruus ei ketään oikeastaan kiinnosta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 464
Toinen tekijä on yksinkertaisesti paska tuuri. Ihmisiä joiden kanssa on synkannut on varmaan 15, mutta kaikki on ollut miehiä.
Tuon saman olen huomannut myös omalla kohdallani, joten siksikin lähinnä mietin, että kuinka paljon tuolla kasvu ja sosiaalisella ympäristöllä mahdollisesti on ollut sitten vaikutusta tuohon että sitä synkkaamista on vain niin paljon vaikeampi saavuttaa naisten kuin miesten kanssa.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Tässä toinen. Muutama sentti vielä pois ja keskivertoa rumempi naamataulu niin olin Haraldin tilanteessa muutama vuosi sitten. Ei auta kouluttautuminen, ei urheilu, ei sosiaaliset taidot eikä hyvä toimeentulo. Tämä vielä Helsingissä eli paikassa, jossa (akateemisista) miehistä tuntuisi oleva pulaa. No ei siltä vaikuta. Satoja pakkeja enemmän harmittaa Haraldinkin mainitsema yleinen asenne naisettomiin. Ei tarvitse olla mamman luona asuva syrjäytynyt tai kenkiään tuijottava wowiburgeri vaan ihan fiksua elämää elävä tavallinen sosiaalinen jamppa ilman elämänhallintaongelmia. Pituus ja naama nyt vain ovat suuri osa pariutumista eikä sille voi mitään
Oikeasti toi läppä koulutuksesta viittaa lähinnä tietynlaisiin miehiin. "Koulutettu" ei jaksa olla amiksen kanssa koska usein ei löydy yhteisiä puheenaiheita ja amikset ovat harvoin samalla tavalla uteliaita jne. Jos nämä piirteet löytyy vaikka drop outilta ja elämä on muuten kuosissa niin yhtäkään naista ei kiinnosta ettei tutkintoa ole. En väitä olevani mikään alfa mutta ihan helposti onnistui maisterien ja tohtorinkin kairaaminen ennen kuin omistin tutkinnon.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256

Jotkut naiset etsivät nimeomaan tietyn tasoisesti koulutettua, mutta nämä ovat muutenkin niitä joilla on lista ominaisuuksista mitä pitää olla, "koska ne pitää olla", eivätkä kovin usein löydä sitä unelmien prinssiä... Vähän niin kuin Minna Marsh josta oli juttu ehkä edellisellä sivulla.

Suurin osa korkeakoulutettua miestä etsivistä naisista kuitenkin oikeasti tarkoittaa hakevansa sivistynyttä miestä. Usein korkeakoulutus ja sivistyneisyys korreloivat jonkin verran, mutta toki on täysin juntteja korkeakoulutettuja ja toisaalta myös sivistyneitä peruskoulupohjalta ponnistavia yksilöitä.
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
108
Täällä kun joku jossain sivulla selitti suuvaahdossa siitä, ettei matujen tänne roudaaminen vaikuta mihinkään niin mietitääs vähän toiselta kantilta. Mitä tässä lomalla on nyt tullut käytyä baareissa ja nyt tuli käytyä ruotsin risteilyllä niin ennen vanhaan tanssilattioilla oli mustia miehiä jotka osas tanssia ja oli kohteliaita yms. Nyt tanssilattia on vuorattu matuilla jotka linnottaa istuvatkin naiset molemmilta puolilta etteivät pääse hanikkaan ja sit on perusväkisin suutelua yms.

Mutta kyllä baarissakin tuli nähtyä monesti että hyvännäköinen hoikka nainen lähti sen ulkomaalaisen miehen matkassa ulos ja kyllä niillä näytti laivallakin olevan aika paljon hoikkaa naista pyörityksessä et kyllä se jotain tekee sukupuolijakaumalle. Nykynaisissa on kuitenkin paljon sellaisia jotka on käyneet koulunsa ns. monikulttuurisessa ympäristössä niin ne näkee ulkomaalaiset normaalina valintana siinä missä suomalaisetkin.
 
Pointti on siinä, että ne naiset ei lähtökohtaisesti ole sellaisia naisia, jotka olisivat esimerkiksi sinun potentiaalisia partnereita, jotka matujen kanssa lähtee lennosta. Ne taas, jotka ovat kasvaneet "monikulttuurisessa" (tarkoitat varmaan enemmänkin monivärisessä) ympäristössä ovat jo sitä seuraava sukupolvea, jossa ne toisen värisetkin ovat luultavimmin suurelta osalta Suomessa syntyneitä ja heidän sukupuolijakaumaansa koskee sama kuin muitakin suomalaisia.

Se, että luokallasi on ollut lapsesta asti Ali ja Mohamed, jotka puhuvat suomea ja ovat syntyperäisiä kontulalaisia ei tarkoita sitä, että vaikka suhtaudutkin eri värisiin ihmisiin luontevammin, olisit lähdössä viikko sitten rajan yli tulleen irakilaisen Ahmedin kanssa mihinkään, jonka omaisuus on iPhone ja feikki Armanin rotsi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
16
Jos olisin joskus käynyt baareissa miestä etsimässä, niin veikkaan että nämä ulkomaalaiset olisivat vaikuttaneet toimintaani siten että olisin jäänyt usein ihan vain kotiin ja muutenkin pelännyt ulkona liikkumista enemmän. Minulle ei ole koskaan tullut yksikään suomalainen mies juttelemaan sen muutaman kerran mitä olen yksin käynyt keskustassa tuopilla, mutta englantia puhuvat maahanmuuttajat lähestyvät nykyisin jo kadun puolella kun olen hetkenkin yksin. Tyttöporukalla liikkumisesta ei ole kokemusta, miesseuralainen onneksi blokkaa nämä. Ovat kyllä toistaiseksi kaikki myös kohteliaasti poistuneet paikalta kun sanon odottavani seuraa, mutta ehkä sitten olen vähän rasisti kun lähtökohtaisesti kuitenkin pelkään heitä...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
552
Mitä nyt joskus harvoin olen sivukorvalla kuullut ulkomaalaisten iskuyrityksiä, niin ei vaan pysty käsittämään miten sellainen huonolla englannilla "lirkuttelu" tehoaa. Tietenkin kun kuuntelee kännissä olevan valtavan egon omaavan nuorelta tauskilta näyttävän suomalaisen juttuja, niin meinaa aina pokka pettää ja hämmästys on valtava kun kaveri lähteekin nainen kainalossa. Joku kyllä joskus sanoi minulle että yliarvioin naisia. :)
 
Silloin kun Jami ja Jone on linnassa, kelpaa Ahmedkin. Jos vaihtoehtona on vain Herra Velho, lähtee Jennica mieluummin tyttöjen kanssa radalle ;)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
480
Täällä kun joku jossain sivulla selitti suuvaahdossa siitä, ettei matujen tänne roudaaminen vaikuta mihinkään niin mietitääs vähän toiselta kantilta. Mitä tässä lomalla on nyt tullut käytyä baareissa ja nyt tuli käytyä ruotsin risteilyllä niin ennen vanhaan tanssilattioilla oli mustia miehiä jotka osas tanssia ja oli kohteliaita yms. Nyt tanssilattia on vuorattu matuilla jotka linnottaa istuvatkin naiset molemmilta puolilta etteivät pääse hanikkaan ja sit on perusväkisin suutelua yms.

Mutta kyllä baarissakin tuli nähtyä monesti että hyvännäköinen hoikka nainen lähti sen ulkomaalaisen miehen matkassa ulos ja kyllä niillä näytti laivallakin olevan aika paljon hoikkaa naista pyörityksessä et kyllä se jotain tekee sukupuolijakaumalle. Nykynaisissa on kuitenkin paljon sellaisia jotka on käyneet koulunsa ns. monikulttuurisessa ympäristössä niin ne näkee ulkomaalaiset normaalina valintana siinä missä suomalaisetkin.
Risteilyllä tuli itsekin kesällä käytyä. Tuttava joka on töissä laivalla tiesi kertoa että n. 2000 ihmistä on matkassa (oli lauantai). Discossa laskin että 13 naista ja miesten laskemisen lopetin n. 45 kohdalla kun lisää lappas vaan. Noista 13 naisesta oli pariskuntia/miehensä kanssa n. 7 Eli siis 5 sinkkunaista / 40+ miestä. Naisten/pariskuntien määrästä oli helppo olla selvillä koska niitä oli oikeasti niin helvetin vähän. Taitaa mennä arvio yläkanttiin jos sanon että 10 sinkkunaista taisi olla laivalla liikkeellä sinä iltana :confused2: Äijäporukoita taas aivan helvetisti ja yksinäisiä miehiä myös.

Kyllähän mä siellä naisille juttelin mutta olivat järjestään varattuja tai ei kiinnostanut meikäläisen pärstä pahemmin. :sori: Kahden naisen kanssa ihan ok tultiin juttuun, joista toinen oli jopa sinkku. Mutta tää varattu kaveri tahtoi kokoajan puhua ja varasti siltä sinkkukaveriltaan minun huomiota :D Liekö suojeli kaveriaan vai muuten vaan tahtoi olla huomion keskipiste?

Joo oli siellä pari ahmediakin jotka raahasivat sellasen pystyyn sammuneen kuolaavan blondin jonnekin :vihellys: ilmeisesti kuitenkin ihan ok homma koska seuraavana päivänä liikkuivat seurueessa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Baaripokailu laivalla tai ihan missä vaan vaatii aika kovaa naamaa, rutiinia ja pelisilmää, etenkin viimeistä jos naama ei kestä satoja pakkeja.
 
Joo vaan se ongelma oli se että niitä naisia ei ollut. Pelisilmää oli ettei mennyt ottamaan niitä pakkeja niiltä kahdelta lopun kahdeksan nähden :D
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Pointti on siinä, että ne naiset ei lähtökohtaisesti ole sellaisia naisia, jotka olisivat esimerkiksi sinun potentiaalisia partnereita, jotka matujen kanssa lähtee lennosta.
Kertoo kyllä täydellisestä loogisen ajattelukyvyn puutteesta, jossei pysty ymmärtämään kuinka yhä lisääntyvä mamumiesten määrä vaikuttaa parisuhdemarkkinoiden dynamiikkaan ihan riippumatta siitä, millaisista naisista sinä olet kiinnostunut ja millaiset naiset sinusta.

Etenkin kun naiset alkaa mamujen takia jo pelätä yksin liikkumista, ja ihan syystäkin.

Kahden naisen kanssa ihan ok tultiin juttuun, joista toinen oli jopa sinkku. Mutta tää varattu kaveri tahtoi kokoajan puhua ja varasti siltä sinkkukaveriltaan minun huomiota :D Liekö suojeli kaveriaan vai muuten vaan tahtoi olla huomion keskipiste?
Kyseessä on ns. "cockblocker", joka on tavallaan mustasukkainen kaveristaan.

Oikea strategia lienee sisällyttää tämä ämmä keskusteluun ja yrität olla sen kanssa kaveria. Olet olevinasi kiinnostunut myös hänestä, kaverimielessä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kertoo kyllä täydellisestä loogisen ajattelukyvyn puutteesta, jossei pysty ymmärtämään kuinka yhä lisääntyvä mamumiesten määrä vaikuttaa parisuhdemarkkinoiden dynamiikkaan ihan riippumatta siitä, millaisista naisista sinä olet kiinnostunut ja millaiset naiset sinusta.
Jos joku Kontulan Jannica ei saa sitä kovaa kundiaan tai abdia, ei hän silti ota herra Velhoa tekkifoorumilta. On ihan turha surra, että kiinalaiset äkkirikastuu ja ostaa kaikki Ferrarit markkinoilta kun itse shoppailee käytettyä Toyotaa. Looginen ajattelu on insinöörien kompastuskivi kun yrittävät parisuhteissa taiteilla. Ei se homma toimi minkään fysiikan lakien mukaan niin, että toinen sukupuoli valuu kuin vesi ja täyttää kolot pariutuen toisen kanssa. Maailmassa on loputtomasti ihmisä, joista ei ikinä tulisi paria vaikka toinen olisi sukupuolensa viimeinen edustaja planeetalla. Jos tätä ei tajua, puuttuu joku perustavanlaatuinen ymmärrys ihmissuhteista.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Jos joku Kontulan Jannica ei saa sitä kovaa kundiaan tai abdia, ei hän silti ota herra Velhoa tekkifoorumilta.
Ehkä ei, mutta se voi ottaa herra C:n, jolta puolestaan jää ottamatta neiti D eli sinun tuleva kumppani.

Mä en kyllä ymmärrä, että mikä tässä on niin vaikeaa tajuta. Maahan valuu yhä enemmän nuoria tummia panomiehiä, ja kaltaisellasi ämmäin logiikalla se ei vaikuta mitenkään mihinkään, koska Kontulan Jannica ei kuitenkaan ketään muuta panisi kuin näitä mamuja. Just.
 
Koska herra C ei ole ottamassa muutenkaan Herra Velhon tulevaa tyttistä, neiti D:tä, jos C on sellainen, joka pariutuu mamuja kierrättävän Jannican kanssa.

Tai sitten neiti D ei todellakaan ala seukkailemaan Herra Velhon kanssa vaan käy baarissa bilettämässä ja panee jotain panomiestä sen mitä tarvitsee.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Koska herra C ei ole ottamassa muutenkaan Herra Velhon tulevaa tyttistä, neiti D:tä, jos C on sellainen, joka pariutuu mamuja kierrättävän Jannican kanssa.
Selvä, sovitaan että neiti D ottaisi sitten herra D:n, jolta puolestaan jää ottamatta neiti E eli sinun tuleva kumppani. Tätä voi jatkaa loputtomiin, mutta tosiasia nyt kumminkin on, tällä tavalla kaikki vaikuttaa kaikkeen ja pienikin häiriötekijä parisuhdemarkkinoiden dynamiikassa heijastuu suuren joukon elämään, puhumattakaan sitten isommista häiriötekijöistä. Mamut alkaa olla jo aika iso häiriötekijä, etenkin yöelämässä. Siis parisuhdemarkkinoiden kannalta. Ei välttämättä järjestyshäiriöiden kannalta, vaikka kaikesta päätellen niidenkin.

Yöelämähän alkaakin olla siinä tilanteessa, että ketä oikeasti kiinnostaa enää. Multa on ainakin kadonnut täysin mielenkiinto lähteä jonnekin vitun diskoon. Kuka niitä sausage festejä jaksaa.

Sausage festihän se Tinderkin nykyään on, ei siinä.

Makkaraa siellä, makkaraa täällä ja makkaraa on tarjolla joka puolella, se on rajaton luonnonvara vuonna 2017.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Selvä, sovitaan että neiti D ottaisi sitten herra D:n, jolta puolestaan jää ottamatta neiti E eli sinun tuleva kumppani. Tätä voi jatkaa loputtomiin, mutta tosiasia nyt kumminkin on, tällä tavalla kaikki vaikuttaa kaikkeen ja pienikin häiriötekijä parisuhdemarkkinoiden dynamiikassa heijastuu suuren joukon elämään, puhumattakaan sitten isommista häiriötekijöistä. Mamut alkaa olla jo aika iso häiriötekijä, etenkin yöelämässä.
Sä et ymmärrä sitä, että parisuhteita ei voi mallintaa kuin joku Laasanen konsanaan. Lisäksi markkinat ja mikromarkkinat ovat erittäin paikallisia ja niitä säätelee voimakkaasti sosiaaliset normistot ja "mitä mun kaverit ajattelis" tyyppinen shitti. Vaikka vesi täyttääkin pohjalta alkaen astian vähitellen, ei epäsosiaalisen nörtin ole mitään syytä olla huolissaan siitä, että mamut vie hänen potentiaalisesti saavutettavissa olevat naiset (tai että hän edes niitä naisia haluaisi) tai edes sitä, että tämä vähitellen aiheuttaisi jonkun kaskadin, jossa jokainen mies joutuukin ottamaan aina vähän vaatimattomamman näköisen naisen ja nörtti ei saa ketään (sellaista, jonka muuten olisi saanut).

Lopulta tässä ei mene kuin yksi nuorisosukupolvi ja nekin mamujen jälkeläiset on taas suomalaisia, normaalilla sukupuolijakaumalla. Jos miesvoittoista kansainvaellusta ei siihen mennessä ole saatu kuriin, ollaan niin syvällä paskassa, että joku nördelle tyttiksen löytäminen on prioriteettilistan ulkopuolella.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
tai edes sitä, että tämä vähitellen aiheuttaisi jonkun kaskadin, jossa jokainen mies joutuukin ottamaan aina vähän vaatimattomamman näköisen naisen ja nörtti ei saa ketään (sellaista, jonka muuten olisi saanut).
No juuri noinhan se vaikuttaa. Mitä enemmän miehiä, sitä vähempään joutuu yksittäinen mies tyytymään keskimäärin ja yhä useampi mies jää kokonaan ilman.

Ja Laasanen on fiksu mies.

Lopulta tässä ei mene kuin yksi nuorisosukupolvi ja nekin mamujen jälkeläiset on taas suomalaisia, normaalilla sukupuolijakaumalla.
Lohduttaa ihan vitusti..

Sitä paitsi markkinathan menee koko ajan muutenkin huonompaan suuntaan, eli todennäköisesti vuonna 2040 miehillä on entistä vaikeampaa, ihan mamuilusta riippumattakin. Ensinnäkin ulkomailta on tuossa vaiheessa vaikeampi saada naista kuin nykyään (koska elintaso kohenee globaalisti ja feminismi voimistuu), joten se jo heikentää markkinoiden dynamiikkaa miesten kannalta. Lisäksi kotimaassa naiset on entistä lihavampia ja niitä kiinnostaa miehet ja sukupuolielämä entistä vähemmän tästä ja muista syistä, plus ulkomaiden markkinatilanne toimii käänteisesti naisten kannalta, eli on entistä enemmän ulkomaalaisia suomalaisnaisista kiinnostuneita miehiä, joilla on myös varaa matkustaa tänne ja elättää naista.

Yksi mikä voi ainakin hetkellisesti parantaa tilannetta olisi se, että ylipainoon keksitään todellinen ihmelääke, joka mahdollistaa rajattoman mässäilyn ilman että kiloja kertyy. Tämä vapauttaa runsaasti osittain pelin ulkolaidoille ajautuneita naisia pelin keskiöön ja parantaa markkinatilannetta sekä koko kansakunnan sukupuolielämää kollektiivisesti.

Kiva pikku maailmansota auttaisi myös. Mieluummin nyt heti, koska ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa sotimisen hoitaa robotit eli vaikutus sukupuolijakaumaan on vähäinen. Toki yhteiskunnan romahdus jo sinällään hyödyttää miesten sukupuolielämää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Yksi mikä voi ainakin hetkellisesti parantaa tilannetta olisi se, että ylipainoon keksitään todellinen ihmelääke, joka mahdollistaa rajattoman mässäilyn ilman että kiloja kertyy. Tämä vapauttaa runsaasti osittain pelin ulkolaidoille ajautuneita naisia pelin keskiöön ja parantaa markkinatilannetta sekä koko kansakunnan sukupuolielämää kollektiivisesti
Kyllä tuo auttaisi aika montaa miestäkin samoin tein...
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No juuri noinhan se vaikuttaa. Mitä enemmän miehiä, sitä vähempään joutuu yksittäinen mies tyytymään keskimäärin ja yhä useampi mies jää kokonaan ilman.

Ja Laasanen on fiksu mies.
Mutta kun ei mene koska parisuhdemarkkinat ei ole mikään laajemmin kytketty ja täysin vapaa markkina. Pikemminkin se on loputon tilkkutäkki erilaisten sosiaalisten piirien ja etäisyyksien, harrastuksien, vapaa-ajanviettotapojen ja muun rajaamia mikromarkkinoita joissa yhdeltä toiselle ei välttämättä ole jollain tietyllä ryhmällä mitään asiaa. Sinkkujahan on nytkin molemmissa sukupuolissa eikä niitä saada mätsättyä yhteen vaikka ne olisivat planeetan viimeiset ihmiset.

Yksi mikä voi ainakin hetkellisesti parantaa tilannetta olisi se, että ylipainoon keksitään todellinen ihmelääke, joka mahdollistaa rajattoman mässäilyn ilman että kiloja kertyy. Tämä vapauttaa runsaasti osittain pelin ulkolaidoille ajautuneita naisia pelin keskiöön ja parantaa markkinatilannetta sekä koko kansakunnan sukupuolielämää kollektiivisesti.
Aha, tää olikin taas "en saa ketään paitsi niitä, joita en kelpuuta"-valitusta :facepalm:

Ehkä sen sosiaalisesti hieman heikkolahjaisen pallinaaman vastakappale on lihava tyttö? Ethän sinäkään suostu bodaamaan niitä lihaksia kun "ei se auta". Miksi pullukka laihduttaisi saadakseen sinut?
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Mutta kun ei mene koska parisuhdemarkkinat ei ole mikään laajemmin kytketty ja täysin vapaa markkina. Pikemminkin se on loputon tilkkutäkki erilaisten sosiaalisten piirien ja etäisyyksien, harrastuksien, vapaa-ajanviettotapojen ja muun rajaamia mikromarkkinoita joissa yhdeltä toiselle ei välttämättä ole jollain tietyllä ryhmällä mitään asiaa. Sinkkujahan on nytkin molemmissa sukupuolissa eikä niitä saada mätsättyä yhteen vaikka ne olisivat planeetan viimeiset ihmiset.
Kyllä ne mikromarkkinat on myös kytköksissä toisiinsa eikä mitään täysin suljettuja kuplia. Paitsi ehkä jossain lestadiolaispiireissä. Ja romanit myös menee vähän samaan sarjaan. Mamut toki myös naisten osalta, eli naiset on mikromarkkinakuplassa melko tiukasti mutta miehet ei...

Itse asiassa parisuhdemarkkinathan on nykyaikana avoimemmat kuin koskaan, kuten globaali talouskin.

Vertauksena joskus 100 vuotta sitten, jolloin kumppani otettiin suurin piirtein naapurista.. Eikä kukaan edes koskaan käynyt missään.

Ehkä sen sosiaalisesti hieman heikkolahjaisen pallinaaman vastakappale on lihava tyttö? Ethän sinäkään suostu bodaamaan niitä lihaksia kun "ei se auta". Miksi pullukka laihduttaisi saadakseen sinut?
Pullukkaa ei kiinnosta laihduttaa ja ajautuu parisuhdemarkkinoiden laidoille osittain siksi ettei hän kiinnosta miehiä, mutta ennen kaikkea siksi, että hänen oma sukupuoliviettinsä on heikentynyt lihavuuden vuoksi ja toisaalta ruuan syönti tyydyttää hänen mielihyvätarpeitaan.

Jos olisi kuitenkin tarjolla pilleri, joka parantaa lihavuuden helposti, niin varmaan käytännössä kaikki pullukat sitä sitten ottaisi. Olisihan se nyt ihan tyhmää olla ottamatta jo terveyssyistä.

Eiköhän tällainenkin lääke jossain vaiheessa keksitä.

Ja jos tuollainen kemikaali hyväksyttäisiin elintarvikkeiden lisäaineeksi, voisi sitä olla valmiina mukana joissain ruuissa... Kuten karkeissa, joiden ei ole tarkoituskaan olla mikään ravitsemuksen lähde sinänsä. Saisit mässätä rajattomasti karkkia, eikä se lihottaisi kiloakaan...
 
Viimeksi muokattu:

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Mutta kun ei mene koska parisuhdemarkkinat ei ole mikään laajemmin kytketty ja täysin vapaa markkina. Pikemminkin se on loputon tilkkutäkki erilaisten sosiaalisten piirien ja etäisyyksien, harrastuksien, vapaa-ajanviettotapojen ja muun rajaamia mikromarkkinoita joissa yhdeltä toiselle ei välttämättä ole jollain tietyllä ryhmällä mitään asiaa. Sinkkujahan on nytkin molemmissa sukupuolissa eikä niitä saada mätsättyä yhteen vaikka ne olisivat planeetan viimeiset ihmiset.

Aha, tää olikin taas "en saa ketään paitsi niitä, joita en kelpuuta"-valitusta :facepalm:

Ehkä sen sosiaalisesti hieman heikkolahjaisen pallinaaman vastakappale on lihava tyttö? Ethän sinäkään suostu bodaamaan niitä lihaksia kun "ei se auta". Miksi pullukka laihduttaisi saadakseen sinut?
Onko sulla mitään todisteita tälle väitteellesi? Meille muille tuntuu olevan selvää että suurempi tarjonta tekee ihmisistä nirsoja. Ennenvanhaan se vaimo löytyi sen saman kylän 5 vaihtoehdosta. Jännittävää että silloin kyseessä ei ollut "loputon tilkkutäkki".
 
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
2
Tähän voin pistää oman teoriani ongelman luonteesta, veikkaan nimittäin että syy kipuiluun on enimmäkseen esileikin eli riittävän
kiihotuksen tason puutteesta. Ero on kuin yöllä ja päivällä siinä mielessä että miltä yhdyntä tuntuu "kuivana" vs. täysin "valmiina". Nuoret naiset eivät
välttämättä vielä tunne fyysistä ja henkistä ulottuvuuttaan, naisilla kun fyysinen kiihoittuminen vaatii tietyn määrän aktiivista panosta, asiaan "keskittymistä"
niin sanotusti. Tietysti pelkkä mekaaninen ärsytys kostuttaa emättimen vaikka huomio olisi muualla, mutta pääpaino on silti korvien välissä.

Itse olin siinä käsityksessä että se ihan oikea vulvodynia on kuitenkin aika harvinaista, siitäkään ei ole täyttä varmuutta mikä osuus psyykkisellä ahdistuksella
on vaivan syntyyn, vai onko se enimmäkseen paikallisen hermoston poikkeavuutta.
Siis... Okei, tästä kysymyksestäni on kulunut jo monta viikkoa, mutta oli pakko vähän rauhoittua luettuani tämän vastauksen. Sait minut aivan täysin raivon valtaan, vaikka etpä sinä mistään voinut päätellä että olen itse nainen joka kärsii tästä kyseisestä vaivasta. Tiedä häntä olisiko tuo sitten juurikaan vaikuttanut vastaukseesi.

Minä puhuin nimenomaan "ihan siitä oikeasta vulvodyniasta". Sanoin, että yths:n mukaan kyseessä on ihan yleinen vaiva. Tämä tieto on peräisin suoraan neljän eri henkilön suusta, joita kohtasin avunhankintaprosessini aikana ja jotka ovat niitä muitakin opiskelijanaisia kohdanneet. Se ei tarkoita mitään sellaista, että puolet opiskelijaisista olisivat täysin kykenemättömiä yhdyntään, vaan sitä, että moni nainen jossain elämänsä vaiheessa kokee oireyhtymän piiriin luokiteltavia kipuja. Osa heistä kykenee yhdyntään niistä huolimatta. On kuitenkin olemassa myös se osa joka ei pysty. Jos sulla on ihollasi (tässä tapauksessa siis emättimen suuaukolla) yksi tai useampi piste, johon koskettaminen sattuu, se ihan tasan tarkkaan sattuu täysin riippumatta siitä, pystytkö rentouttamaan jotkut helvetin lihakset jotka sijaitsee aivan eri paikassa kuin se kyseinen piste!!! Näiden pisteiden siedätyshoito tapahtuu lievimmissä tapauksissa ihan kosketukseen totuttelemalla, painelemalla. Mutta läheskään kaikilla kivut eivät mene ohi ilman minkäänlaista hoitoa.

Tämä "ihan oikea vulvodynia" voi iskeä ihan kenelle tahansa naiselle ihan missä tahansa elämänvaiheessa, myös kesken parisuhteen. Ei tarvitse kuin avata Jodel (googlaa jos et tiedä), etsiytyä naisten kanavalle ja seurata sitä jonkin aikaa tajutakseen, että sitä ihan oikeaa diagnosoitavissa olevaa/jo diagnosoitua vulvodyniaa sairastaa niin moni, että ihan kuka tahansa teistä on hyvinkin voinut jossain vaiheessa deittailla naista, joka on kieltäytynyt seksistä kanssanne ihan pelkästään sen takia, että siihen ryhtyminen vaatii sen sortin tahdonvoimaa ettei sitä ihan joka ikisen vastaan kävelevän miehen kohdalla vain löydy. Olen lueskellut kyseistä sovellusta kahdessa suuressa opiskelukaupungissa, joissa molemmissa aihe ponnahtaa aika ajoin esiin. Joskus näihin ketjuihin ilmestyy joku ihmettelemään mistä on kyse, mutta joka ikinen kerta niistä löytyy useampi keskenään täysin erilainen omakohtainen tarina kipuaistimuksista ja hoitohistoriasta. Tytöille, saati sitten kokonaisille ikäluokille ei todellakaan yhtään missään ikävaiheessa kerrota yhteisesti mitään tällaisten oireyhtymien mahdollisuudesta, eikä valtaosa lääkäreistäkään osaa niitä diagnosoida saati hoitaa.

Kaikki muut osasivatkin sitten vastata esittämääni kysymykseen, kiitos siitä. Mutta näissä muissa vastauksissa taas esiintyi sellainen aivan käsittämätön mielleyhtymä, että tästä kärsivät naiset olisivat täysin haluttomia ja tyytyisivät vain halimaan kumppaniaan..? Mistä hemmetistä te kaikki tuommoisen ajatuksen repäisitte? Minä koitin esittää viestissäni skenaarion, jossa naisia treffaillessanne löydätte upean naisen, joka sitten juttujen seksiin päin edetessä paljastaa kärsivänsä yhdyntäkivuista tai kenties olevansa täysin kykenemätön siihen. Ja kysymykseni koski sitä että lähtisittekö tukemaan tätä naista avunhankintaprosessissa, joka ei ole yhtään niin yksiselitteisen helppo, kuten linkkaamastani esimerkkiartikkelista on ymmärrettävissä.

Jospa nyt kysymyksen tueksi kerron vielä vähän omasta tilanteestani. Pistin tämän osion spoileriin, koska toivon ettei kukaan kommentoi sitä MITENKÄÄN ainakaan tähän julkisesti. En kaipaa yhtään minkään näköistä arvostelua, tunnen itseni ihan älyttömän paskaksi ilmankin ja tiedän tasan tarkkaan mitä olisin voinut elämässäni tehdä toisin.

Yhdyntä ei onnistunut ensimmäisen poikaystäväni kanssa ollenkaan lukuisista yrityksistä huolimatta. Opiskelupaikkakunnalle muutettuani, seuraavan kumppanin jälkeen hain apua opiskelijaterveydenhuollosta, mutta kun erikoislääkäri toisen käyntini yhteydessä ilmoitti ettei tiedä mikä minua voisi vaivata, tyhmänä uskoin; ehkä tämä tosiaan on niin harvinaista ettei edes gynekologi ole kuullut tällaisesta. En sitten edes yrittänyt enää hakea tai etsiä apua. 7 vuotta myöhemmin hakeuduin niinikään yths:n psykologin pakeille, tällä kertaa alunperin täysin eri syystä. Nopeasti kuitenkin kävi ilmi, että tämähän se mieltäni päällimmäisenä painoi; psykologi kertoi minulle myös, että juurikin kyseisellä gynekologiksi itseään kutsuvalla ihmisperseellä on tapana tehdä lähetteitä eteenpäin vulvodynian lisätutkimuksia varten. Minä en vain ollut tarpeeksi tärkeä asiakas, koska minulla ei ollut poikaystävää enkä ollut onnistunut yhdynnässä kertaakaan (gynen ainoa ohje minulle oli, että yhdynnässä on onnistuttava väkisin edes se yksi kerta). Niin nyt sitten seksielämäni on kestänyt lähemmäs kymmenen vuotta, enkä ole vieläkään ollut kertaakaan onnistuneesti yhdynnässä. Psykologin ansiosta asiat lähtivät rullaamaan ja olen nyt muutaman kuukauden käynyt fysioterapiassa, jossa on tapahtunut jo ihan valtavasti kehitystä; sitten kun pystyn vihdoin yhdyntään, osaan myös käyttää lantionpohjan lihaksiani, joiden rentouttamista supistuksen kautta tuolla juuri opetellaan. Kivut ovat edelleen suuret kun sisään tungetaan supistusta mittaavaa elektrodia, mutta edistystä tapahtuu silti joka kerta.

Ja millaista sitten tuo seksielämäni on käytännössä ollut. Olen erittäin seksuaalinen ihminen, masturboin lähes joka päivä aina silloin kun kierto ei vähennä halukkuutta. Rakastan harrastaa seksiä myös kumppanin kanssa, enkä mitään muuta niin haluaisi kuin kyetä viemään sen ihan loppuun asti. Kostumisessa ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia, päin vastoin se on kumppanien reaktioista päätellen mainitsemisen arvoisen runsasta. Jokainen kumppani tuon poikaystävän jälkeen on kiitellyt, miten hyvin tunnen kehoni ja osaan neuvoa oikeanlaista käsittelytekniikkaa, joskin osa on ollut täysin kykenemättömiä toteuttamaan niitä neuvoja käytännössä... Tuo vertaus frigidiin tuntuu puistattavalta, koska en ole itse koskaan edes miettinyt että lopettaisin seksin harrastamisen kokonaan kun nyt yksi osio kerran ei onnistu. Kompensoin sitten muilla taidoilla. Jotenkin osasin aina toivoa, että ehkä seuraavan kumppanin kanssa ne kivut vain olisivat poissa, mikä sitten ei koskaan tapahtunut kuten mainittua. Yhtäkään puhdasta yhden yön juttua ei ole ollut, kaikkia olen todella halunnut. Tietenkin olen valmis tekemään kaikkeni pystyäkseni kokonaisvaltaiseen seksiin, jotta olisin kunnollinen kumppani parisuhteessa ja pystyisin vielä perustamaan perheen. En todellakaan kelpuuttaisi kumppania joka haluaisi pelkästään halia harrastamatta seksiä!!

Halusin vain tuoda ilmi tällaisessa miesvaltaisessa yhteisössä sellaisenkin seikan, että jos nainen "ei edes antanut vaikka ihan kivasti meni", se voi todella johtua jostakin ihan oikeasta syystä, ihan kenen tahansa kohdalla. Muita vastaavia kipuja aiheuttavia tekijöitä on vaikka kuinka paljon, esimerkiksi endometrioosin vuoksi vatsa voi olla tulessa yhdyntää seuraavana päivänä. Eivätkä nämä kivuista kärsivät naiset taatusti lakkaa näyttämästä naamaansa missään edes avunhankintaprosessin ajaksi ihan vain siksi, että on ilkeää sinkkumiehiä kohtaan olla olemassa ja antamatta pillua. Jos mulkun tunkeminen johonkin sattuisi teitä aivan saatanasti, tai voimakkaat kivut iskisivät aina yhdynnän jälkeen, ette tekään seksiä haluaisi ihan kenen tahansa kanssa harrastaa.

Niin ja tuon teorian, että lemmikkeihin kohdistettu hoivavietti voidaan yhtään millään tasolla yhdistää seksin/parisuhteen kelpaamattomuuteen, voitte tunkea perseeseenne. Miehiä ei hoivata vaan heidän kanssaan eletään ihan tasavertaisina ihmiskumppaneina. Ei helvetti. Joku koira nyt vie omistajaltaan aikaa, mutta jos mies kiinnostaa niin sitä aikaa ehdottomasti löytyy myös hänelle. Minun lemmikkini eivät ole koskaan rajoittaneet sosiaalista elämääni eivätkä vaikuttaneet miehenkaipuuseeni yhtään mitenkään. Eksä oli helvetin lapsellinen, äidillistä hoivaviettiä kumppaniltaan vaativa ihminen ja se jo itsessään oli ihan täydellinen turnoff kun vain ehdin sen itse pidemmällä aikavälillä tajuta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150

Alidiagnosoitu vaivahan se todennäköisesti on monista syistä. Monesti pientä kirvelyäkin saatetaan pitää vulvodyniana, johon oletan liittyvän ne tahdosta riippumattomat lihassupistukset. Paikallista kirvelyä ja epämukavuuden tunnetta aiheuttaa kaikki limakalvojen eroosio, tai jopa häpyluun paine pehmytkudoksia vastaan jos asento on epäsopiva. Itse heitin omia spekulaatioitani (heh) viestiin, kuten sanoin, oma teoriani siitä että monet nuoret tai muuten kokemattomat naiset saattavat pitää vulvodyniana pelkän kuivuuden ja kiihottuneisuuden puutteen aiheuttamaa kipua. "Kuivana kakkoseen"- tyyppinen asenne opitaan pornostakin nykyään.

Niin ja tuon teorian, että lemmikkeihin kohdistettu hoivavietti voidaan yhtään millään tasolla yhdistää seksin/parisuhteen kelpaamattomuuteen, voitte tunkea perseeseenne. Miehiä ei hoivata vaan heidän kanssaan eletään ihan tasavertaisina ihmiskumppaneina. Ei helvetti. Joku koira nyt vie omistajaltaan aikaa, mutta jos mies kiinnostaa niin sitä aikaa ehdottomasti löytyy myös hänelle. Minun lemmikkini eivät ole koskaan rajoittaneet sosiaalista elämääni eivätkä vaikuttaneet miehenkaipuuseeni yhtään mitenkään. Eksä oli helvetin lapsellinen, äidillistä hoivaviettiä kumppaniltaan vaativa ihminen ja se jo itsessään oli ihan täydellinen turnoff kun vain ehdin sen itse pidemmällä aikavälillä tajuta.
Itse en ole "kissanaisista" täällä kuulutellut joten tarkoitit varmaan muita. Mutta se on totta että lapset, lemmikit ja mies ovat aivan erillisiä asioita ja on parempi niin. Kun niitä sotkee keskenään niin kylmiä väreitä se ainakin itselläni saa aikaan, vähän sama asia kuin ruuan ja seksin yhdistäminen. :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 079
Panette niitä naisia riippumatta dynamiikasta, teette mahdollisesti lapsen ja sen jälkeen kasvatatte kivekset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
505
Why are good men so hard to find?

Voi kiinnostaa tämän ketjun lukijoita.
Linkki on vain sattumalta beta.theglobeandmail..? :vihellys:

Sitten linkin aiheesta.
When women complain that marriageable men (sober, steady good providers) are harder to find than ever, they may well be right. The marriage rate is falling steadily, especially among the lower middle class, while long-term stable marriage is increasingly a privilege reserved for the better off.
Eiköhän se ongelma ole tuossa noin.
 
Viimeksi muokattu:

JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Today, most men can have all the sex they want for very little cost – no fancy dinner required.
"Suurin osa miehistä saa niin paljon seksiä kuin haluaa, hyvin pienellä taloudellisella panostuksella."

Siinäs kuulitte.

Vittu toi ämmä on kujalla. Sillä ei ole mitään käsitystäkään, mitä miehen elämä nykyajan yhteiskunnassa tosiasiassa on.

Ja pitkiin parisuhteisiin liittyvät ongelmat voi juontaa yksinkertaisesti siitä, että ihminen ei tosiasiassa ole erityisen yksiavioinen eläin, ja nykyaikana ei ole pakko teeskennellä olevansa. Tottakai pitkä parisuhde voi sopia monille. Mutta se ei mitenkään lähtökohtaisesti sovi kaikille.

Kuitenkin yleensä se on nimenomaan nainen, joka lopettaa parisuhteen eikä mies. Tässäkin asiassa toi ämmä on ihan kuutamolla. Ainakin Suomessa kaksikolmasosaa avioeroista on naisen vireillepanemia.

Naisilla on ylipäätään suhteessa parempi tilanne kuin koskaan suhteessa miehiin. Eihän mikään TAKAA sitä, että nainen löytää hyvän miehen, jonka kanssa suhde kestää, mutta ainakin keskivertonaisella on paljon mahdollisuuksia päästä asiaa testailemaan.

Lisäksi naiset ei keskimäärin tajua sitä, kuinka suuri merkitys estetiikalla on miehille. Jos olet nuoruuden kiimassa ottanut kropan täyteen tatuointeja ja lävistyksiä ja syönyt itsesi 30 kiloa ylipainoiseksi, et voi olettaa, että hyvät perhemiehet ottaa sut innoissaan hoiviisi ja viihtyvät kanssasi sen 10 vuotta ennen kuin SINÄ otat hatkat. Vaikka nykyajan perverssiys kyllä tuonkin täysin mahdollistaa, maailma on niin täynnä epätoivoisia miehiä!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
"Suurin osa miehistä saa niin paljon seksiä kuin haluaa, hyvin pienellä taloudellisella panostuksella."

Siinäs kuulitte.

Vittu toi ämmä on kujalla. Sillä ei ole mitään käsitystäkään, mitä miehen elämä nykyajan yhteiskunnassa tosiasiassa on.
Onko sinulla käynyt mielessä, että et ehkä vaan ole tuota ryhmää "suurin osa miehistä" tässä mielessä?

Monissa aiheissa, mihin kirjoitat, pistää käsittämättömät asennevammat ja nuiva suhtautuminen maailmaan läpi. Sinulle kolmetoista neljästätoista tiedekunnasta on humanistisia turhakkeita, Helsinki mamuhelvetti maan päällä jne. Ihan oikeasti, asennevammat ja kielteinen suhtautuminen lähes kaikkeen on asioita, jotka on hyvin vaikea pitää piilossa vaikka itselleen miten vakuuttelisi, että osaa vetää positiivista ja avointa roolia treffeillä.
 
Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970

Ei taida mamutus liittyä tähän triidiin mitenkään.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei taida mamutus liittyä tähän triidiin mitenkään.
Veikkaan, että voimakkaat asenteet lähes asiassa kuin asiassa rajaavat huomattavasti potentiaalisten kumppanien joukkoa. Mutta ei se ollut toisaan pointtinani vetää keskustelua tuohon aiheeseen. Olen vaan Jorman kanssa muutaman viestin jo muistaakseni vaihtanut siitä, mikä voisi selittää hänen kokemiaan vaikeuksia ja sittemmin olen kiinnittänyt huomiota lievästi asenteelliseen kirjoitteluun.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
"Suurin osa miehistä saa niin paljon seksiä kuin haluaa, hyvin pienellä taloudellisella panostuksella."

Siinäs kuulitte.
Artikkelissa laskettiin laadukkaan nettipornon saatavuus myös seksiksi, kai huomasit? Sinänsä kyllä, ne miehet jotka ovat naisten silmissä hyvinkin pantavan näköisiä, ovat Tinderistä kiitollisia.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Linkki on vain sattumalta beta.theglobeandmail..? :vihellys:

Sitten linkin aiheesta.

Eiköhän se ongelma ole tuossa noin.
:D haha. Toi on muuten iso lehti Canadassa.

Artikkelissa laskettiin laadukkaan nettipornon saatavuus myös seksiksi, kai huomasit? Sinänsä kyllä, ne miehet jotka ovat naisten silmissä hyvinkin pantavan näköisiä, ovat Tinderistä kiitollisia.
Tottakai runkkaaminenkin on seksiä. Ja vaikka oisit 5/10 niin silti saat Tinderistä aivan hemmetisti helpommin pillua kuin aikaisemmin mistään. Tämä korostuu vielä Kanadan kaltaisessa vanhoillisessa maassa.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Onko sinulla käynyt mielessä, että et ehkä vaan ole tuota ryhmää "suurin osa miehistä" tässä mielessä?
Suomessa noin puolet miehistä elää puutteessa, ja pienituloisista huomattavasti useampi.

Artikkelissa laskettiin laadukkaan nettipornon saatavuus myös seksiksi, kai huomasit?
Jos nettiporno ja masturbointi lasketaan seksiksi, niin miksi sitten puolet miehistä elää puutteessa? Eihän tuossa ole mitään logiikkaa.

Masturbointi on seksin korvike. Nettiporno on hyvä apuväline siihen. Mutta ei se ole seksiä. Seksiin tarvitaan useampi kuin yksi osapuoli.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
441
Why are good men so hard to find?

Voi kiinnostaa tämän ketjun lukijoita.

Artikkeli pohjautuu ilmeisesti kirjaan Cheap sex eikä tarkemmin esittele dataa mitä oletettavasti kirjassa on. ihan mielenkiinnosta nopeasti vilkaisin väitteitä Suomen tilastojen valossa

he advent of the Pill, which divorced fertility from sex; the onset of mass-produced, high-quality pornography; and the arrival of online dating sites, which make it easy for men to find willing sex partners.

Suomalaiset tilastot ovat aika erisuuntaisia mitä artikkelissa väitetään. Alla suomalaisia tilastoja

25-34v miesten seksikumppanien määrä (mediaani)
tutkimusvuosi seksikertojen määrä

1971 5

1992 10

1999 7

2007 6

2015 6

Vähintään kaksi seksikumppania viimeisen vuoden aikana (24-35v miehet). 18-24v miehillä tulos on samansuuntainen

Tutkimusvuosi osuus mihistä

1992 30%

1999 48%

2007 21%

2015 15%

Ei oikein vakuuta suomalaisten tilastojen valossa. Samaten yhdyntäkertojen määrä on romahtanut.

Seksikumppanien määristä FINSEX Seksikumppaneiden määrä - Väestöliitto
Yhdyntäkertojen määristä http://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000001117050.html
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Onhan toi surullista. 1990-luku oli miehelle ehkä maailmanhistorian paras vuosikymmen, ja omat kokemukset kyllä puoltavat tätä, vaikka en silloin vielä ollutkaan ihan parhaassa "peli-iässä".

Tuolloin oli jo sosiaalisesti hyväksyttävää "seikkailla", ihmiset kävivät paljon ulkona, eikä seksin kanssa kilpailevia vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia ollut niin paljon kuin nyt. Lisäksi ihmiset olivat paljon hoikempia ja siten viriilimpiä.

1990-luvun lopussa sai jo Netistäkin seuraa. Tyypillistä tuolle ajalle oli se, ettei mitenkään välttämättä vaihdettu valokuvia Netissä, vaan tavattiin usein "sokkona". Verbaalisen ulosannin merkitys siis korostui verrattuna nykyaikaan, mutta ei treffeille pääsemiseen silti kovin ihmeitä vaadittu.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Lisäksi naiset ei keskimäärin tajua sitä, kuinka suuri merkitys estetiikalla on miehille. Jos olet nuoruuden kiimassa ottanut kropan täyteen tatuointeja ja lävistyksiä ja syönyt itsesi 30 kiloa ylipainoiseksi, et voi olettaa, että hyvät perhemiehet ottaa sut innoissaan hoiviisi ja viihtyvät kanssasi sen 10 vuotta ennen kuin SINÄ otat hatkat. Vaikka nykyajan perverssiys kyllä tuonkin täysin mahdollistaa, maailma on niin täynnä epätoivoisia miehiä!
Ja naisille estetiikalla ei ole merkitystä? Yleissääntönä naiset ovat huomattavasti suvaitsevaisempia miesten massasta poikkeavalle ulkonäölle ja sellainen lasketaan persoonallisuudeksi, kun
vastaavasti miesten mieleen on perinteisesti ollut mahdollisimman turvallisen ja äidillisen näköinen nainen, "naapurintyttö". Eli miehet etsivät hyvää lasten hoivaajaa, ja naiset arvostavat
miehissä riikinkukkomaisuutta. Itse en sinänsä pane pahakseni vastakulttuuriestetiikan tuloa valtavirtaan, yhden piristävä erikoisuus on toiselle nykyajan perverssiyttä ja rappiota. Sinä kaikesta päätellen
arvostat ns. perinteisiä arvoja ja estetiikkaa.

Artikkelissa laskettiin laadukkaan nettipornon saatavuus myös seksiksi, kai huomasit?
No just, eipä tarvitse vaivautua lukemaan koko juttua.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Ja naisille estetiikalla ei ole merkitystä? Yleissääntönä naiset ovat huomattavasti suvaitsevaisempia miesten massasta poikkeavalle ulkonäölle ja sellainen lasketaan persoonallisuudeksi, kun
Turha nyt käydä saivartelemaan.

Miesten ulkonäkö on enemmän subjektiivista kuin naisten ulkonäkö, ja toisekseen ulkonäkö määrittelee miehen arvoa vain osaksi. Miehellä on muitakin keskeisiä vetovoimapiirteitä kuten älykkyys, karisma ja varallisuus.

Naisten ulkonäköihanteet on sen sijaan aika tietynlaiset universaalisti, ja esimerkiksi tatuoinnit, lävistykset ja ylipaino eivät kuulu niihin. Lisäksi naiselle tärkeä vetovoimaan vaikuttava tekijä on ikä. Tämä on ihan rehellistä biologiaa.

Mutta mun pointti oli, ettei naiset ehkä ihan tajua sitä, miten paljon tällaiset ulkonäkötekijät saattaa vaikuttaa heidän viehätysvoimaansa. Jos on etsimässä unelmiensa perhemiestä loppuiäkseen, niin olisi ehkä syytä vaihtaa imagoaan jostain kapinoivasta teinifeminististä tai luovuttaneesta mummelista enemmän naiselliseen suuntaan.

Ja parisuhde vaatii aina työtä molemmilta osapuolilta. Pitää panostaa suhteeseen, seksielämään ja myös omaan itseensä. Jos päästää asiat retuperälle, niin niitä on vaikea lähteä korjaamaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Mutta mun pointti oli, ettei naiset ehkä ihan tajua sitä, miten paljon tällaiset ulkonäkötekijät saattaa vaikuttaa heidän viehätysvoimaansa. Jos on etsimässä unelmiensa perhemiestä loppuiäkseen, niin olisi ehkä syytä vaihtaa imagoaan jostain kapinoivasta teinifeminististä tai luovuttaneesta mummelista enemmän naiselliseen suuntaan.
No niinhän monet naiset tekevätkin kompromissejä, olet varmasti kuullut puheita siitä että seurusteluaikana naisella on vielä pitkät hiukset, ja naimisiinmenon jälkeen
hän leikkauttaa itselleen kouvolatukan. Miesten puheista saa sen käsityksen että pitkät hiukset ovat must mille tahansa sukupuoliselle kanssakäymiselle naisen kanssa, mutta käytännössä he joutuvat usein joustamaan tästä asiasta.

Tästä aiheesta hieman poiketen olen itse miettinyt että onko heteronaisilla jotka mieltävät sukupuoli-identiteettinsä naiseksi, joku viehtymys tehdä itsestään
hieman maskuliinisen tai androgyynisen näköisiä, koska itse tuntevat vetoa miessukupuoleen. Itse en ole havainnut miehillä vastaavaa poislukien
trans-henkilöt. Monesti kuulee puhuttavan lesbopariskunnista joiden osapuolet alkavat vuosien kuluessa muistuttaa toisiaan ulkoisesti. Siis onko naisilla kenties
taipumusta jäljitellä ulkoisesti viehtymyksensä kohdetta, sitä tässä hain. :think:
 
Taitaa olla enemmän kysymys siitä, että lakataan vaan välittämästä ja/tai ei ihan ymmärretä, että mikä on naisellista ja mikä miehiä yleensä kiinnostaa/kiihottaa.

Esimerkiksi pitkä tukka on sellainen asia, joka sopii lähes kaikille naisille ja on lähtökohtaisesti naisellista, mutta naiset menevät erilaisten muotioikkujen perässä ja luulevat, että se mikä kulloinkin on muotia on seksikästä. Eihän lyhyt tukka kauniilla naisella välttämättä ruma ole, en mä sitä sano. Mutta periaatteessa jokainen nainen olisi naisellisempi pitkällä tukalla, eikä siinä mitään ainakaan häviä että on pitkä tukka. Ja painon kanssa sama juttu, vaikka olisi kuinka sosiaalisesti hyväksyttävää ja fatfeimattua olla pikkaisen pullero, niin tosiasiassa kuitenkin nainen on aina kauniimpi ja seksikkäämpi hoikkana kuin pullukkana. Marginaali-fetissimiehet saavat toki tykätä mistä haluaa.

Ja tatuointeihin liittyen. Naiset pitävät tatuoituja miehiä seksikkäinä ja luulevat, että sama pätee heihin itseensäkin, mutta ei se mene niin. Naiselle on sitä parempi, mitä "puhtaampi" hän on. Ei tatuoinnit välttämättä naista lopullisesti "pilaa", mutta ei ne mitenkään markkina-arvoa paranna.
 
Esteettisesti haluttava elopaino on vaihdellut aikojen saatossa, mutta itse näen että nuoruus ja hoikkuus yhdistetään usein alitajuisesti. Vastaavasti "rehevyys" yhdistetään
äitihahmoon, joka ei ole enää seksuaalisesti parhaassa iässä.

Tatuointi ei kai fetisistit poislukien ole sellainen asia joka tekisi miehestäkään automaattisesti seksikästä. Se vanha viisaus pätee tähänkin, eli jos joku poikkeava ja erikoinen ulkoinen piirre sopii yleiseen habitukseesi ja persoonaasi, se on ok, muussa tapauksessa se on parempi jättää hankkimatta. Hieman samanlainen ilmiö kuin oman elämänsä "sotureina" tai "samuraina" esiintyvät kaulaparrat, miekkojensa kanssa poseeraten.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Esteettisesti haluttava elopaino on vaihdellut aikojen saatossa, mutta itse näen että nuoruus ja hoikkuus yhdistetään usein alitajuisesti. Vastaavasti "rehevyys" yhdistetään
äitihahmoon, joka ei ole enää seksuaalisesti parhaassa iässä.
Oikeastaan ei ole vaihdellut paljoakaan aikojen saatossa. Nimenomaan nuorekkuutta arvostetaan naisen ulkonäössä, ja siihen liittyy hoikkuus ja terveys.

Naiselle tyypillisesti kertyy painoa iän karttuessa, joten tietenkin siinä mielessä rehevyys yhdistetään etenkin mummouteen. Mummojen ei myöskään yleensä ole tarvinnut enää murehtia seksuaalisesta viehätysvoimastaan, koska niiden miehet on jo kuolleet pois, eikä uusia ole saanut mistään.

Tatuointi ei kai fetisistit poislukien ole sellainen asia joka tekee miehestäkään automaattisesti seksikästä.
Harvoin miehelle tatuoinneista varsinaisesti mitään haittaa on ainakaan. Saattaa ehkä pelottaa kilteimmät äidin tytöt tiehensä, mutta yleensä vetovoima tuskin ainakaan heikkenee.

Hieman huvittavaa on, kuinka esimerkiksi Tinderissä jotkut naiset suorastaan sanovat syttyvänsä tatuoinneista. Ikäänkuin maalattu iho olisi jotenkin keskeinenkin tekijä miehen vetovoimassa. Newsflash: niin se tuntuu olevankin. En ole vielä törmännyt naiseen, joka sanoisi, ettei tykkää tatuoidusta miehestä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 769
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom