Pariisin Olympialaiset 26.7. - 11.8.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 382
Kivaa vaihtelua nyrkkeilyssä kun kehään tulee kalpea hontelon oloinen suomalainen ja tosi energisen ja voimakkaan oloinen sambialainen, ja sitten se suomalainen dominoin kaikki kolme erää ihan täysin, toki ulottuvuudella mutta myös teknisesti.
Oli kyllä kova. Voisiko jopa olla potentiaalinen mitaleista taistelija? En yhtään tiedä miten huono tuo sambialainen oli suhteessa sarjan parhaisiin. Suomalainen oli yhtä aikaa pitkä & ulottuva mutta silti tietyllä tapaa vahva, tai sanotaanko että vaikutti vahvalta suhteessa siihen että kyseessä on naisten 50kg.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 475
Nyt kun varmaan näidenkin kisojen aikana kuullaan taas paljon suomalaisten pistesijoista, niin voisiko joku valaista että mitä niillä pisteillä tekee esim. yleisurheilussa ja laskeeko niitä joku muukin kuin kotimainen media + kallispalkkaiset huippu-urheilujohtajat? Ehkä jossain moniottelussa (10-ottelu jne.) ymmärrän kyllä pisteiden laskun, mutta muuten en kyllä.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
510

Mitalitaulukon lisäksi lasketaan pisteitä. Voitosta 8 pistettä ja 8. sijasta 1 piste. Näin saadaan mitalittomatkin maat menestyksen mukaiseen järjestykseen.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 330
On Ranskalla kyllä tarjota aika hulppeat puitteet monelle lajille. Beach volleyta niin että Eiffeltorni on tyyliin kosketusetäisyydellä ja ratsastusta Versaillesin linnan puistossa jne.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
4 079
Mutta triathlonistien pitäisi uida Seinessä joka on paskaisempi kun ydinjätteen loppusijoituspaikka.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
506
Naisten nyrkkeilyssä käänteitä.

" Kaksi nyrkkeilijää, jotka diskattiin MM-kisoissa, saavat kilpailla olympialaisissa naisten sarjassa. "

Vasemmalla Imane Khelif
1722349219421.png

Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 828
Naisten nyrkkeilyssä käänteitä.

" Kaksi nyrkkeilijää, jotka diskattiin MM-kisoissa, saavat kilpailla olympialaisissa naisten sarjassa. "

Vasemmalla Imane Khelif

Klo. 13.30 alkais tuon ukk... hepun eka matsi, mutta mistä sen näkis ilmaiseksi? Yle ei näytä näyttävän ja Google ehdottaa Amerikkalaista Peacockia, mutta ei mulla ole VPN:ää.

Tiistaina kerkesin katsoa onko Veikkaus reagoinut. Hän ei ollut ennakkosuosikki 66kg-sarjan voittoon, mutta silti toisena kertoimella 5. Nyt tänään tämän päivän matsin kertoimet hänelle 1.03 ja vastustajalle 11. :D
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 055
Skeittauksessa on aika nuoria, esim Thaimaata edustaa 12-vuotias tyttö.

Naisten kilpaskeittaus on niin uusi juttu monessa maassa, että ei voi olla kuin tosi nuoria edustajia. Plus nuoret nyt vaan on ihan helvetin taitavia siinä. Vanhin tais olla 28 ja nuorin 12. Sky Brown oli muutama vuos sitten nuorin ammattiskeittaaja ja se oli tyyliin 9v? Miesten puolella nuorin ehkä 16 ja vanhin ~51?
Miesten streetin finaali oli kyllä huikee.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
4 079
Ja metsäänhän tämäkin analyysi meni...voivoi.
No itseaiassa ne sepitykset Dionysus aiheesta ampui alas kisojen tiedottaja ja myönsi drag version Da Vincin teoksen kanssa. Samoin tuo drag olio on kertonut kantansa + muut esiintyjät

Some commentators in the wake of the controversy, including Jolly, have claimed that the performance was evocative of the feast of Dionysus, rather than the Last Supper, as a nod to the Greek roots of the Olympic games.

However, the artists who participated in the parody have confirmed in online social media posts and in comments to the press that the performance was, in fact, intended to imitate Leonardo da Vinci’s famed painting of the Last Supper.

Franch drag queen and rapper Piche from the show Drag Race France spoke to French media, saying the intention was to create a tableau of the Last Supper in the pouring rain.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
4 079
Naisten kilpaskeittaus on niin uusi juttu monessa maassa, että ei voi olla kuin tosi nuoria edustajia. Plus nuoret nyt vaan on ihan helvetin taitavia siinä. Vanhin tais olla 28 ja nuorin 12. Sky Brown oli muutama vuos sitten nuorin ammattiskeittaaja ja se oli tyyliin 9v? Miesten puolella nuorin ehkä 16 ja vanhin ~51?
Miesten streetin finaali oli kyllä huikee.
Kyllä. Olenkin ihmetellyt miksi Suomi ei kauheasti tunnu panostavan näihin pieniin lajeihin kun samoja mitaleita niistäkin jaetaan ja harrastus ei ole kallista tai fyysisesti rajoille vievää -> potentiaalisia voittajia voi olla kappalemääräisesti enemmän. Esim juurikin skeittaus ja esim ilma-aseammunta eivät vaadi mega-areenoita yms ympärilleen.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
3 167

Koska skeittaus ei ole "trendikäs" lajina eikä puhuttele kansaa, kuten esim. yleisurheilu, purjehdus tai golf (sivistynyt tapa nojata johonkin). Mikäli mitalli tulisi skeittauksesta suomeen, niin johan alkaisi urheilupomot liputtamaan lajin puolesta isolla äänellä "kuinka meidän tuki on mahdollistanut" skeittausmenestyksen suomessa ja blaa blaa&blaa.

Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 055
Kyllä. Olenkin ihmetellyt miksi Suomi ei kauheasti tunnu panostavan näihin pieniin lajeihin kun samoja mitaleita niistäkin jaetaan ja harrastus ei ole kallista tai fyysisesti rajoille vievää -> potentiaalisia voittajia voi olla kappalemääräisesti enemmän. Esim juurikin skeittaus ja esim ilma-aseammunta eivät vaadi mega-areenoita yms ympärilleen.
Loukkaantumisten riski ja määrä on skeittauksessa kyllä aika huima. Tuskin löytyy esim. yli 25-vuotiasta miesskeittaajaa jolta ei olis toinen polvista/nilkoista tai molemmat leikattu. Sponsorirahalla maksetaan helvetin kalliita kantasolu- ja kryoterapiaa polvien nopeaan korjaamiseen, jotta toipuminen veisi viikkoja kuukausien sijasta.
Jenkkien tapauksessa vähemmän yllättäen iso osa vähävaraisimmista skeittaajista jättää menemättä lääkäriin/leikkaukseen ja polvet/nilkat ei korjaudu oikein ja on ihan päin helvettiä vinossa lopunikää ja skeittauskin saattaa loppua hyvin lyhyeen.

Yritin etsiä mikä firma tota kryoterapiaa myy, mutta näemmä Mami Tezuka oli poistellut IG:stä kaikki maininnat omasta käsittelystään. Sillä repes iso osa nivelsiteistä ja kierukka 11kk sitten...8kk meni näemmä, että pääs tekemään ekoja perustemppuja poolissa, tosin se ei tainnut käyttää kantasoluterapiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 197
olihan tuo uskomatonta paskaa että äijät kisaavat naisten sarjassa.
Niinhän se on. 46s kesti tämä matsi.

Khelif löi kahdesti lujaa Carinia. Italialaisvastustaja päätti luovuttaa jo 46 sekunnin ottelemisen jälkeen. Carini piteli nenäänsä ja jäi itkemään valtoimenaan kehään.
KOK:n mukaan valitus on kuitenkin turhaa, koska kyse on heidän näkökulmastaan naisista ja sillä siisti.

KOK on saanut kritiikkiä siitä, että se antaa Khelifin ja Yu-Tingin otella olympialaisissa naisten sarjassa. KOK:n tiedottaja Mark Adamsin tehtäväksi tuli nyt jyrähtää kriitikoille.

– He ovat naisia ja ovat kilpailleet monia vuosia, Adams sanoi Inside the Games -sivuston mukaan.

– Tästä ei pitäisi tehdä mitään noitavainoa, Adams jatkoi.

Adams muistutti, että säännöt ovat olleet samat jo vuonna 2016 Riossa ja 2021 Tokiossa.

– Olemme täysin tyytyväisiä nykyisiin sääntöihimme, Adams totesi.
Jätän tämän vaan tähän:

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 623
Viestejä
4 336 403
Jäsenet
72 249
Uusin jäsen
arttu_leino

Hinta.fi

Ylös Bottom