Miten peli päättyi?Rantalentis on oikein viihdyttävää katsottavaa
![]()
Miten peli päättyi?Rantalentis on oikein viihdyttävää katsottavaa
![]()
Oli kyllä kova. Voisiko jopa olla potentiaalinen mitaleista taistelija? En yhtään tiedä miten huono tuo sambialainen oli suhteessa sarjan parhaisiin. Suomalainen oli yhtä aikaa pitkä & ulottuva mutta silti tietyllä tapaa vahva, tai sanotaanko että vaikutti vahvalta suhteessa siihen että kyseessä on naisten 50kg.Kivaa vaihtelua nyrkkeilyssä kun kehään tulee kalpea hontelon oloinen suomalainen ja tosi energisen ja voimakkaan oloinen sambialainen, ja sitten se suomalainen dominoin kaikki kolme erää ihan täysin, toki ulottuvuudella mutta myös teknisesti.
Mitalitaulukon lisäksi lasketaan pisteitä. Voitosta 8 pistettä ja 8. sijasta 1 piste. Näin saadaan mitalittomatkin maat menestyksen mukaiseen järjestykseen.Nyt kun varmaan näidenkin kisojen aikana kuullaan taas paljon suomalaisten pistesijoista, niin voisiko joku valaista että mitä niillä pisteillä tekee esim. yleisurheilussa ja laskeeko niitä joku muukin kuin kotimainen media + kallispalkkaiset huippu-urheilujohtajat? Ehkä jossain moniottelussa (10-ottelu jne.) ymmärrän kyllä pisteiden laskun, mutta muuten en kyllä.
Niinpä. Haastattelussa Matti oli ihmeissään suorituksen jälkeen ja ihmetteli kun ei kulkenut. Sano että pientä nuhaa oli, mut sano siinä että ei se siitä johtunut vaan miehestä.Ajoitus kyllä surkein mahdollinen. Tuureihin puhdas 0.